Avainsana: innovaatio

Mielikuva kuljettaa

päätä tavoite
tartu voimavaroihin
käännä vaihdetta

somen askeleet
kuuntele ja kouluta
resurssoi, mittaa

Hetkyn ICT Ladies -verkoston yli neljäkymmentä jäsentä suuntasi 9.6.2011 Viking XPRS:llä Tallinnaan. Päivä oli aurinkoinen, taidemuseo Kumun tilat ja innovatiivinen internet-näyttely ihastuttivat, esitykset laivalla herättivät keskustelua ja tarjosivat eväitä eteenpäin.
Menomatkalla Tapani Rinne luotsasi muutoksesta selviytymisen strategioihin. Esimerkki muutostilanteesta voisi olla seuraava: saat tänään sähköpostin, jossa kerrotaan, että yksikkösi toiminta siirretään elokuun alusta Köyliöön ja samalla otetaan pilvipalvelut käyttöön. Miten reagoit? Jo Machiavelli totesi 1500-luvulla, että muutos on yleensä hankalaa.
Aivojen kannattaa hyödyntää totuttuja toimintamalleja, jolloin niissä on kapasiteettia kriisitilanteiden varalta. Keskiajan manaus ”koleera sinun päällesi” on muuttunut muotoon ”organisaatiomuutos sinun päällesi”.
Aivojen mantelitumake pitää ihmisen – ja eläimen – hengissä. Kielteinen ärsyke saa sen tuottamaan uhatuksi tulemisen tunteen, jonka mukaisesti ihminen reagoi. Palaute ”sinun viimeisin raporttisi on täyttä soopaa” saa mantelitumakkeen reagoimaan: joku yrittää pudottaa minua arvoasteikossa alaspäin. Uhka arvostukselle voi vaikuttaa samalla tavalla kuin uhka hengelle.
Jos mantelitumake aktivoituu, ihmisellä on erilaisia eläinmaailmasta tuttuja strategioita:

  • taistella
  • paeta; en ehdi nyt keskittyä kun on muuta tekemistä
  • tekeytyä kuolleeksi; antaa palautteen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Myönteinen ajattelu mahdollistaisi aivojen kuorikerroksen aktivoitumisen  oppivaan ja luovaan tilaan. Tähän päästään, kun viestinnässä määrätietoisesti pidetään esillä tavoitetilaa: mitä hyvää ja arvokasta olemme muutoksella toteuttamassa?
Voiko asioita nähdä toisin? Voiko muutokseen oppia, jos kokee niitä riittävän monta?
Dan Soback selitti, että muutos on kokoelma pieniä valintoja. Jos haluaa kehittää taitoa kuunnnella puolisoa tai lasta, ei riitä, että kuuntelee heitä tunnin. Toistojen määrä ratkaisee. Kuunteleminen pitäisi valita aina kun toinen tulee puhumaan – eikä mennä lukemaan sähköpostia. Pyöriikö mielessä, että kuuntelee, mutta oikeasti ajattelee jotain muuta?
Coaching, valmennus ”on prosessi, jossa coach auttaa yksilöä ottamaan käyttöön voimavarojaan niin, että saavuttaa yhdessä määritellyt tavoitteet”.
Valmentaja kysyy alkuun kuin taksinkuljettaja: Mihin mennään? Mikä on tavoitteesi? Seuraavaksi hän kysyy, missä olet nyt? Miten toimit, mitä ympärilläsi tapahtuu? Valmennus on prosessi nykytilasta tavoitetilaan, jossa valmentaja tukee ja haastaa.
Voiko valmentaja todeta, että tavoitteen saavuttaminen on mahdotonta? Ei, valmentaja ei ole tuomari, joka päättää, mihin toinen pystyy tai mihin ei. Perusajatus on, että jokaisella on riittävät voimavarat mihin tahansa.
Mentorin ja valmentajan ero on siinä, että mentori jakaa tietoaan juniorille, kun taas valmentaja hyvillä kysymyksillä auttaa yksilöä ymmärtämään, miten pääsee sinne, mihin haluaa. Valmentaja ei analysoi yksilöä vaan auttaa tätä tulemaan tietoiseksi itsestään. Hän kysyy säännöllisesti, mitä toinen on tehnyt viime tapaamisen jälkeen. Onko hän muistanut, mitä on sopinut itsensä kanssa?
Yleensä yksilö tiedostaa nykytilan ongelmat. Valmentaja auttaa keskustellen kirkastamaan, mikä voisi olla vaihtoehto. Mihin nämä kiskot johtavat? Mitä muita reittejä voisi olla? Kuka kääntää vaihteen? Sinä itse.
Kun tavoite on kirkas, toiminta keskittyy kohti sitä. Jos tavoitetta ei ole, niin jokainen tie on yhtä hyvä, kuten irvikissa totesi Liisalle ihmemaassa.
Paluumatkalla Helene Auramo, Zipipopin toimitusjohtaja, HelloHelene– ja Älykäs työ -bloggaaja, kertoi sosiaalisen median käyttöönoton parhaista tavoista.
Yrityksen tie sosiaaliseen mediaan vie kahdeksan askeleen kautta. Ensin selvitetään, kuka puhuu yrityksestä ja mitä yrityksestä puhutaan? Tämä voidaan aloittaa googlettamalla yrityksen nimellä ja valitsemalla blogit, foorumit tai videot tai laajemmalla haulla esimerkiksi suomenkieliset sivustot. Pieni yritys voi ottaa käyttöön Google Alertin, jolloin saa sähköposti-ilmoituksen aina kun yrityksen nimi mainitaan. Isolle yritykselle sähköpostitulva voi olla kohtuuton.
Jos yrityksestä puhutaan vain kymmenen kertaa kuukaudessa, sen ei kannata maksaa monitorointipalvelusta. Jos taas monitorointipalvelu hankintaan, pitää selvittää

  • työkalun hinta ja sopimuksen kesto
  • sopiiko työkalu suomen kieleen
  • tarjoaako toimittaja asiakaspalvelua.

Onko monitorointi jatkuvaa? Kuka yrityksessä näkee monitoroinnin tulokset? Jakaako hän tiedon koko organisaatioon? Facebook-monitorointi tuottaa tietoa vain avoimissa tileissä käydyistä keskusteluista.
Toinen askel sosiaaliseen mediaan liittyy henkilöstöön. Mitä henkilöstö saa puhua meistä, missä ja miten? Miten työnantajaa saa kommentoida Facebookissa? Kuka saa vastata eri keskustelualueilla yrityksestä esitettyihin vääriin tietoihin? Onko työntekijän pakko osallistua omilla sosiaalisen median profiileillaan yrityksen sosiaalisen median toimenpiteisiin?
Kun nämä kaksi askelta on selvitetty, ryhdytään laatimaan sosiaalisen median strategiaa, jossa vastataan ainakin seuraaviin kysymyksiin: Mitä on sosiaalinen media? Miksi yritys menee sosiaaliseen mediaan? Mitä kanavia käytetään? Millaisilla resursseilla toimitaan? Mitkä ovat tavoitteet ja miten niitä mitataan?
Sosiaalisen median strategia elää jatkuvasti.
Neljäs askel on sosiaalisen median kanavastrategian valinta. Facebookin fanisivu on yksi mahdollinen valinta. Fanisivulla on seinä, info sekä moderointiohjeet, joissa on hyvä kertoa, millaista sisältöä sivulle ei hyväksytä. Facebook omistaa linkit, joissa kerrotaan, mitä brändejä fanitetaan. NewsFeed-uutisvirtasivulle tulevat viestit kavereilta ja yrityksiltä. Jos ihminen alkaa tykätä jostain sivusta, hän harvoin menee sivulle uudestaan, kun saa sieltä uutisvirtaa omalle sivulleen.
Viides askel on koulutus. Koulutetaanko satoja ihmisiä vai kymmenen hengen sosiaalisen median tiimi?
Kuudes askel on sosiaalisen median tiimin perustaminen. Tiimi huolehtii mm. monitoroinnista, sivun päivittämisestä ja ylläpidosta. Millä tyylillä ison yrityksen kymmenet päivittäjät kirjoittavat? Onko erilaisten kirjoittajien monipuolisuus rikkaus? Miten kirjoittaminen resurssoidaan? Kirjoittaako tietty osasto tiettynä viikonpäivänä vai tiettynä viikkona?
Sosiaalisen median tiimiä varten voidaan perustaa Facebookiin salainen ryhmä, jossa tiimi voi hallinnoida yrityksen pääsivua. Salaisessa ryhmässä ovat keskustelut ja poistettujen materiaalien kuvakaappaukset, joita voidaan käyttää selvitystyössä, jos poistoista valitetaan. Siellä ovat myös dokumentit, viikkoaikataulut, FAQ ja mallivastaukset sekä ryhmächat. Kun tiimiin tulee uusia ihmisiä, tieto ylläpitohistoriasta näkyy heillekin.
Seitsemäs askel on mittaaminen. Yritys oppii mittaamisesta jatkuvasti. Paljonko uusia faneja on tullut? Paljonko vanhoja on poistunut? Ketkä ovat faneja ja mistä he tulevat? Ketkä lähtevät pois? Mitkä tilapäivitykset ovat suosituimpia? Kuinka paljon reaktioita ne saavat aikaan?
Yrityksen sosiaalisen median tien kahdeksas askel on kaiken tämän toteuttaminen ja käyttöönotto.
Mahdolliset kampanjat sidotaan yrityksen pääsivuun eikä niille perusteta erillisiä sivuja.
Tiettyä kanavaa ei pidä mieltää vain markkinointikanavana. Ongelmia syntyy,  jos yritys ei reagoi kanavasta saamiinsa negatiivisiin viesteihin tai tuotetta koskeviin kysymyksiin. Kriisiviestintä kannattaa suunnitella etukäteen, samoin se, miten tieto kriisistä saadaan kaikkia eri kanavia päivittävien kymmenien ihmisten tietoon.
LinkedIn on virtuaalinen CV-pankki. Kun ihminen saa yritykseltä kutsun töihin, hän näkee, ketkä kontakteista ovat töissä kyseisessä yrityksessä ja voi kysyä heiltä lisätietoja yrityksestä. Yritys puolestaan voi etsiä tiettyä tarvitsemaansa osaamista hakusanalla ja suositusten määrällä. Jos henkilö seuraa yritystä, hän saa ilmoituksen, kun yritys haluaa uusia työntekijöitä.
Henkilökohtaiseen LinkedIn-profiiliin saa sovellukset, esim. Slideshare-esitykset tai listan Amazonista lukemistaan kirjoista.
LinkedInissä voi kohdentaa markkinointia kaikille, joilla on tietty ammattinimike tai kaikille, jotka ovat tietyssä yrityksessä töissä. Yrityksestä saa analyysitietoja, esim. mistä yrityksistä työntekijät ovat tulleet ja mihin he ovat menneet.
Parhaimmillaan sosiaalisen median toimisto on yhteistyössä yrityksen markkinointitoimiston ja digitaalisen toimiston kanssa. Mainostoimistossa on luova porukka, digitaalinen toimisto tuottaa aineistoja ja sosiaalisen median toimisto, joka tuntee hyvin eri kanavien historiat, miettii, minne mennään ja miten, mitä päivitetään ja milloin.
Yritys ei voi mennä sosiaaliseen mediaan ennen kuin siihen saadaan johdolta lupa ja resurssit. Miten teidän yrityksessänne sosiaalisen median askeleet etenevät?
Lopuksi Tapani Rinne johdatti meidät NLP:n mukaiseen mielikuvaharjoitteluun, joka voi johtaa todellista harjoittelua parempiin tuloksiin. Mieli ja keho vaikuttavat toisiinsa. Kun seisoo jalkaterät sisäänpäin hartiat kyyryssä katse maassa, niin olo on toisenlainen kuin seistessä jalkaterät ulospäin, selkä suorassa ja katse yläviistossa. Toistettu mielikuva alkaa ohjata toimintaa.
Mielikuvalla voi olla koko, etäisyys, sijainti, väri, liike ja reunat. Nämä kaikki vaikuttavat mielikuvan synnyttämään tunteeseen, oli sitten kyse tavoitteesta tai sen tiellä olevasta esteestä.

Yhteisöllinen sometarha kukkii

pukeutuuko
monimuotoisuus uuteen
sulautuvaan?

konnektivismin
aivomyrsky visertää
kukkii kuunnellen

Petri Lounaskorpi esitteli HH:n somekoulutuksessa 18.4.2011  perinteisen ja uuden mallin, joilla opettaja voi suunnitella oppimisprosessia. Totesimme perinteisen mallin olevan kaukana oman oppilaitoksemme käytännöistä, samoin ammatillisten opettajakorkeakoulujen opetuksesta viimeisten reilun kymmenen vuoden ajalta.
Petri Lounaskorpi korosti:

  • Mitään ei tehdä ilman tavoitetta.
  • Toimitaan aina heikoimman ehdoilla.
  • Pieni on kaunista.

Vertaistuotannossa opetuksen käsikirjoitus ja sisältö sovitaan yhdessä. Jokainen laatii pienen osan kokonaisuudesta, joka pilotoidaan yhdessä. Verkkomateriaali on kuin lyijykynällä kirjoitettu, helppo kumittaa ja muokata. Oppimismateriaali pitäisi pilotoida kahteen tai neljään kertaan ennen kuin sen voi antaa sellaiselle opettajalle, joka ei ole ollut sisällöntuotantoprosessissa mukana.
Yhdessä tuotettuun oppimismateriaaliin voidaan lisätä asiantuntijamateriaaleja ja opetustilanteiden tallenteita. Kolmen tunnin luento voidaan pilkkoa aiheittain lyhyiksi, indeksoiduiksi paloiksi. Niitä  oppimismateriaaliin yhdistelemällä voidaan tuottaa itseopiskelupaketteja.
Opettajat eivät ole samanlaisia; jokainen käyttää vertaistuotettua materiaalia didaktisesti hiukan eri tavoin. Laatua varmistetaan sisällöntuotannon ja oppimisprosessin eri vaiheissa.
Vertaistuotannon malli toimii hyvin esim. Vero-opistossa. Viime maanantaina kuulimme Ama Auviselta, että Vero-opisto on yksi verkko-opetuksen edelläkävijöistä, mutta vertaistuotannon ulottuvuuksilla kursseissa ja oppisisällöissä näkyy kiinteä rakenne ja johdettu tavoite – eikä avoin sisältö tai tavoite.
Keskustelussa todettiin, että opettajankoulutuksessa jo 1990-luvulla tarjottiin mallia, jossa oppijat tuottaisivat valtaosan oppimismateriaalista. Se oppii, joka tuottaa materiaalia. Miksi emme tarjoaisi tätä mahdollisuutta opiskelijoillemme?
Kymmenisen vuotta sitten Helsingin yliopiston Kasvatustieteen jatko-opinnoissa Paula Kyrö antoi omalla kurssillaan opiskelijoille mahdollisuuden paitsi tuottaa oppimissisältöjä myös osallistua yhteisöllisesti kurssin tavoitteiden, aikataulujen ja arvioinnin määrittelemiseen. Petri Lounaskorpi totesi, että hänen esittämänsä oppimisprosessin suunnittelumalli ei sulje pois mahdollisuutta, että opiskelijat osallistuisivat siihen, vaikka joka toteutuksella olisi uusi opiskelijajoukko.
Kun vuonna 1997 tuotin verkkomateriaalia oliolähestymistavan opintoihin, en ajatellut lyijykynällä kirjoittamista ja kumittamista vaan oppimismateriaalin päivitettävyyttä. Silloinen luokkaopetuksemme perustui yli viisi vuotta vanhaan Sytykeraporttiin Oliot systeemityössä, jonka lisäksi jaoimme opiskelijoille muuta ajankohtaista materiaalia aiheesta. Jos olisin kirjoittanut kirjan uudestaan, se olisi muutamassa vuodessa vanhentunut jälleen. Sen sijaan verkkomateriaali päivittyi reilut kolme vuotta ja levisi käyttöön useille kollegoille omassa ja muissa oppilaitoksissa.
Joanna Kalalahti kertoi videoneuvottelun välityksellä sulautuvasta opetuksesta, joksi blended learning nykyisin käännetään. Perinteinen suomalainen monimuoto-opetus tarkoittaa erilaisten opetusmuotojen kuten lähi-, etä- ja itsenäisen opiskelun käyttämistä, mutta sulautuvassa opetuksessa näihin lisätään ympäristöjen integroituminen.
Kysyin käsitteistä tarkemmin. Kun Tietie-yhteistyössä aloitimme monimuotoisen verkko-opetuksen vuonna 1995, etsimme turhaan opetusmuotoamme kuvaavaa englanninkielistä termiä. Kun käsite blended learning lanseerattiin 2000-luvun alussa, riemastuimme. Löysimme etsimämme termin, joka kuvasi kansainväliselle yleisölle monimuotoista verkko-opetustamme: lähi-, etä- ja itsenäistä työskentelyä, video- ja audioneuvotteluja, verkkomateriaaleja, kirjoja ja monisteita, ryhmätyöohjelmistoja, hajautettuja ryhmiä, eriaikaista ja samanaikaista työskentelyä, verkko-ohjausta, tallennettuja asiantuntijaluentoja, osallistumista verkon julkisiin ja suljettuihin keskusteluryhmiin, oppimisalustoja – sitten kun niitä alkoi tulla markkinoille. Sosiaalisesta mediasta ei 1990-luvulla edes uneksittu.
Kun suomenkieliselle monimuoto-opetukselle vihdoin löydettiin kansainvälinen termi, niin pitikö se kääntää suomeksi uudelleen uudella tavalla? Tuli mieleen: Kun suomalainen innovaatio, ATK-ajokortti, vietiin maailmalle 1990-luvun lopussa, se palasi Suomeen ECDL-korttina kilpailemaan alkuperäisen ATK-ajokortin kanssa.
Joanna Kalalahti kertoi chat-seminaarien hyvistä kokemuksista. Lähikontaktissa annetut työt esitellään parituntisissa chat-seminaareissa, joissa kommentointiin on huomattavasti enemmän tilaa kuin perinteisessä kontaktimuotoisessa seminaarissa.
Blogin ja Twitterin yhdistäminen on tavallista niin, että bloggaaja tiedottaa Twitterissä uusista blogikirjoituksistaan ja saa näin niille lisää näkyvyyttä. Twitterin hastageilla voi nopeatempoisesti viestiä yhteisestä tapahtumasta kuten ITK-konferenssista.
Erinomainen esimerkki blogin ja Twitterin yhdistämisestä on vuosia ollut Jokikunnan koulu, jossa rehtori Esa Kukkasniemi twiittasi monta kertaa päivässä ja linkitti osan viserryksistä blogiinsa. Aprillipäivänä hän siirtyi Vuorenmäen oppimiskeskukseen, joten seuraamme, millaiseksi uuden rehtorin, Ville-Matti Hurskaisen,  bloggaus- ja visertelyrytmi kehittyy.
Joanna Kalalahti esitteli vielä MOOC-kurssin (Massive Open Online Course) konnektivismista, tavan olla yhdessä ja tehdä yhteistyötä.
Tarmo Toikkanen esitteli meille Hans Pöldojan kehittämän Edufeedr-sovelluksen, josta Anne Rongas mainitsi jo viikko sitten, Diigo-kirjanmerkkipalvelun ryhmineen, korostuksineen ja keskusteluineen sekä Mindmeisterin, aivomyrskyn yhteisöllisen ja innovatiivisen työvälineen.

Uusien ideoiden viehättävää kierrätystä

alakoulussa
harppaus tasa-arvoon
digimaailmaan

opimme uutta
känny kulkee taskussa
pilvi palvelee

”Yhdessä olemme enemmän”, julisti Jarmo Viteli käynnistäessään kahdennenkymmenennentoisen ITK-konferenssin Aulangolla 7.4.11. Ensimmäisellä kerralla vuonna 1990 mukana oli reilut sata osallistujaa, nyt kolmen päivän aikana yhteensä tuhatkuusisataa osallistujaa.
”Vapaus, veljeys, tasa-arvoisuus” lauloi Heikki Mäenpää.
Avatessaan konferenssia opetusministeri Henna Virkkunen kertoi kuulleensa, että paikalla ovat maamme kaikki interaktiivisen tekniikan opetuskäytön edelläkävijät. Koulutuksen muutosvauhti maailmalla on nopea, meillä ei. Nuorille nopeus on arkea, aikuisia taas muutosvauhti pelottaa. 1990-luvun lopulla olimme tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytössä edelläkävijöitä,  mutta enää emme ole.
Erot koulujen välillä ovat kasvaneet luvattoman suuriksi. Vieläkin on kouluja, joissa opettajat jonottavat työasemalle lukemaan sähköpostiaan.  Kouluissa käytetään toimisto-ohjelmia, nuorten arjessa viestinnän ja itsensä ilmaisemisen välineitä. Kouluissa kehitykseen vaikuttavat yksittäisen opettajan halukkuus, rehtoreiden suhtautuminen sekä kunnan päättäjät. Facebookin opetuskäyttö on herättänyt nurinaa, kun vapaa-ajan välineellä tehdään läksyjä.
Opetus- ja kulttuuriministeriössä on viime syksynä valmistunut esitys, tiekartta, neljäkymmentäkuusi konkreettista esitystä harppaukseen, jolla saadaan koulut ja lapset tasa-arvoisiksi. Ajatus paperittomasta koulusta pelottaa vanhempia, mutta innostaa nuoria.
Opettajien koulutukseen ja osaamiseen pitää panostaa. Laitteet vanhenevat luokissa eikä niitä osata hyödyntää opetuksessa. Uutta tutkimusta tarvitaan jatkuvasti ja tähän tarvitaan mukaan opettajienkoulutuslaitoksia ja yliopistoja.
Peruskoulun työ- ja oppimistapoja pitää uudistaa. Ylioppilastutkinnossa verkkoa pitäisi voida käyttää tiedon haussa. Miten sosiaalista mediaa pitäisi hyödyntää kouluissa? Lapsille pitäisi tarjota valmiuksia ymmärtää, mitä verkossa voi jakaa ja vanhemmille mediakasvatukseen liittyviä teemailtoja. Kuntatason päätöksenteossa pitäisi ymmärtää, että opettajat ovat oman työnsä parhaita asiantuntijoita.
Oppimismateriaalien tuottajien pitäisi panostaa entistä enemmän digitaaliseen oppimismateriaaliin.
Ministerin puheen jälkeen Digiveikot esittivät ministerille luomansa laulun ”Minä ja ministeri”. He luovuttivat laulun sanat kehystettyinä seuraavaan tilaisuuteen kiirehtivälle opetusministerille.
Pierre Dillenbourg EPFL:stä Sveitsistä kertoi innostuneesti luokkahuoneen orkesteroinnista. Hän korosti, ettei kyse ole virtuaaliopetuksesta vaan luokkaopetuksesta erilaisten laitteiden keskellä.
Hän esitteli joukon yksinkertaisia oppimista tehostavia ja havainnollistavia fyysisiä laitteita, jotka eivät ole erityisen älykkäitä ja ovat taustalla.
Logistiikan opetuksessa osa opiskelijoista koosti rakennuksia pienistä fyysisistä elementeistä, palikoista, osa taas koosti vastaavia rakennuksia simulointiohjelman nappuloita painelemalla. Edellinen ryhmä oppi paremmin kuin jälkimmäinen ymmärtämään, miksi jokin ratkaisu oli parempi kuin toinen.
Puhuminen ja osallistuminen edistävät oppimista. Kun opiskelija pyytää viittaamalla luokassa kiertävää tuutoria luokseen ja istuu sitten passiivisena odottamassa, että tämä vapautuu neuvomasta toista opiskelijaa, hän menettää paljon hyvää aikaa, jolloin voisi puhumalla ja osallistumalla edistää omaa oppimistaa.
Luokkaan tuotiin lamppu, jonka väri osoittaa opiskelijan etenemistä tehtävissään. Näin tuutor näkee jo kaukaa, ketkä etenevät hitaasti ja voi tulla auttamaan heitä.
Ryhmäkeskusteluissa toiset voivat jäädä passiivisiksi, toiset taas dominoida kaikkia muita. Ryhmät työskentelevät pöytien ääressä, joissa kunkin kohdan valopisteet osoittavat keskustelun määrän. Dominoivan puhujan valopisteet valtaavat pöydän muilta.
Lamppu ja pöytä ovat taustalla, eivät häiritse opiskelua, mutta tekevät oppimisprosessin näkyväksi. Pierre Dillenbourg kehotti unohtamaan ajatukset opettajan asettamisesta oppimisprosessin sivuun fasilitaattoriksi: opettaja valta on oppimisprosessin keskiössä.
Avajaisohjelman päätteeksi Pekka Ollikainen Tekesiltä kertoi lyhyesti oppimisratkaisut-ohjelmasta, jonka haku on parhaillaan meneillään.
Tekijänoikeuksista
Istumapaikat salista olivat loppuneet jo ennen kuin Tarmo Toikkanen aloitti esityksensä Opettajan tekijänoikeusoppaasta.
Tekijänoikeus rajoittaa teosten kopiointia, muuntamista, esittämistä ja välittämistä. Näitä voidaan välttää kolmella tavalla:

  • toimimalla yksityistilaisuudessa
  • käyttämällä teoskynnyksen alittavia tuotoksia
  • käyttämällä avoimesti lisenssioitua materiaalia.

Uuden tulkinnan mukaan valtaosa peruskoulun opetuksesta voidaan katsoa yksityistilaisuuksiksi: opetukseen osallistuu pääsääntöisesti pieni joukko oppilaita, joiden nimilista on tiedossa. Jos opetustilaisuudessa vierailee oppilaiden vanhempia tai tarkastajia, siitä yleensä sovitaan erikseen. Tämä  tulkinta helpottaa tekijänoikeuslain noudattamista luokkaopetuksessa.
Verkko-opetusmateriaaliin muiden tekemiä teoksia ei voi kopioida tai muuntaa ilman asianmukaista lupaa. Tällöin avoimet sisällöt, joita löytyy mm. LeMill-oppimismyllystä, helpottavat sisällöntuotantoa.
Kokonainen tutkinto verkossa
Sanna Kukkasniemi ja Jarmo Talvivaara Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulusta kertoivat kokonaisen tutkinnon suorittamisesta verkossa. Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu sijaitsee Joensuussa, mutta opiskelijat tulevat eri puolilta Suomea. Verkossa voi opiskella ja opettaa vaikka istumalla Kolin huipulla.
Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulussa verkko-opetus alkoi Tietie-yhteistyössä vuonna 1996. Kokonaisen tietojenkäsittelyn verkkotutkinnon pilotti käynnistyi vuonna 2009 ja toimintatapa vakinaistettiin vuonna 2010.
Verkko-opetuksessa lähtökohtana on opiskelija ja hänen oppimisensa. Käytännönläheisyys korostuu erilaisissa oppimisympäristöissä. Kyse ei ole yksin opiskeltavista verkkokirjekursseista eikä nonstop-kursseista, joissa opiskelijat voivat opiskella oman aikataulunsa mukaisesti. Olennaista verkko-opiskelussa on ohjaus ja yhdessätekeminen. IT-alan ammattilaistenhan pitää projekteissa osata työskennellä yhdessä toisten ihmisten kanssa.
Moodlen lisäksi verkko-opiskelussa käytetään etäluokkaa ja sosiaalisen median välineitä. Esim. Twitteriä voidaan käyttää tiedotuskanavana, jolla välitetään kiinnostavia linkkejä. Opetuksen organisointi muuttuu, kun monimuotoisuutta lisätään. Opiskelijoihin luotetaan ja heille annetaan vastuuta.
IT-alan opintoihin verkko-opetus istuu helposti ja luontevasti, jolloin virtuaalisissa organisaatioissa toimiminen tulee jouhevaksi jo opintojen aikana. Verkossa toimiminen kehittää opiskelijoita enemmän kuin perinteinen luokkahuoneissa toimiminen. Heitä kannattaa kuunnella ja antaa heidän osallistua opetuksen kehittämiseen. Erityisesti ryhmäytyminen vaatii vielä kehittämistä.
Muutos otetaan kehittämisen työkaluksi ja tehtyjä valintoja kyseenalaistetaan. Jatkossa panostetaan pedagogisiin valintoihin ja menetelmiin sekä niitä tukeviin ympäristöihin ja sisältöihin. Ohjaus on keskiössä, samoin ajoitus ja kattavuus. Tarvitaan rohkeutta, uskallusta kokeilla; epäonnistuminen voidaan ottaa voimavaraksi.
Verkkoon ei mennä teknologiakylki edellä; työvälineet määräytyvät pedagogisten tarpeiden mukaan. Opetuksenhallintavälineet kohdistuvat usein pieniin sirpaleisiin, tutkinnon yhteen riviin. Kuitenkin, on vaikea hallita sitä, mitä ei tunne.
Lähikehityksen vyöhykkeen tukirakenteet pitää ajoittaa oikein. Liian varhain tarjotut tukirakenteet haittaavat ongelmanratkaisukyvyn kehittymistä, liian myöhään tarjotut taas aiheuttavat turhautumista. Oppilaitoksen pitäisi nähdä roolinsa ammatillisen kasvun oppimispotentiaalin vapauttajana. Tähän tarvitaan sekä teknistä että pedagogista ympäristöä ja osaamista ja niiden kehittämistä – sekä innostuneita ja motivoituneita opettajia.
Blogit, tubet ja wikit
Mikko Horila pohdiskeli sosiaalisen median käyttöä alakoulussa ja opettajakoulutuksen perusopinnoissa motolla ”Eilispäivän kouluissa toissapäivän opettajat valmistavat keskiaikaisin menetelmin oppilaita ylihuomisen ongelmiin”.
Sosiaalisen median toisessa aallossa friikkien rinnalle nousevat tavalliset opettajat, jotka alkavat laajamittaisesti käyttää blogeja ja muita sosiaalisen median välineitä omassa opetuksessaan. Blogeihin syntyy paljon tietoa, lukija käyttää siitä, minkä haluaa. Blogi voi olla projektin julkaisuväline, luokan verkkosivu tai ryhmätyöväline.
Koulu 3.0 -hanke tuotti kouluille kärryllisen miniläppäreitä jaettaviksi oppilaille ja langattoman verkon kattamaan koko koulun. Enää ei mennä erikseen laiteluokkaan, läppäriä käytetään osana mitä tahansa opetustuokiota tarkoituksenmukaisella tavalla. Oppilaat käyttävät palveluita, eivät koneita.
Kuten opetusministeri avauspuheessaan totesi, koulujen pitäisi siirtyä toimisto-ohjelmista käyttämään viestinnän ja itseilmaisun välineitä. Kun tavallinen opettaja kertoo jonkin sosiaalisen median palvelun käyttöönoton olevan helppoa, se vaikuttaa ihan eri tavoin kuin jonkun some-friikin leiman saaneen opettajan vakuuttelut. Onnistumisten ja epäonnistumisten jakaminen sekä toisten kokemuksista oppiminen on tärkeää. Niitä löytää myös koulu 3.0:n blogista.
Mikko Horila kertoi, miten lapset ja opettajaopiskelijat työstävät samoja tehtäviä eri yhteisöissä. Videoprojekti tehdään molemmissa oppilaitoksissa päivässä. Lasten yhteisöjä ovat IRC-galleria, Habbo, Gosupermodel, Panfu, ii2 ja Kuvake.
Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön suunnittelun toimenpideohjelma, jonka opetusministeri avajaispuheessaan mainitsi, tarvitsisi toteutuakseen 397 miljoonaa euroa.
Lapselle tehdään karhunpalvelus, jos häntä ei jo alakoulussa valmenneta mediamaailmaan. Kymmenen vuotta sitten panostettiin tekniikkaan, mutta laitteet sinänsä eivät tuoneet parempia oppimismahdollisuuksia. Vähällä tekniikalla voidaan päästä pitkälle ja paljo tekniikka ei takaa, että sitä käytettäisiin.
Sosiaalisen median työtapapankki sisältää osahankkeiden kuvauksia ja tutkimuksia, jotka julkaistaan keväällä 2011.
Ilmiökahvila
Ilmiökahvila keräsi väkeä neljän hengen tunnelmallisiin pöytiin nauttimaan kahvista, teestä, pikkuleivistä, rypäleistä sekä tietysti oppimisesta yhdessä tehden ja keskustellen hyvässä seurassa. Ville Venäläinen johdatti pöytäkunnat kahvilan ideaan pohtien tunnelman ja onnellisuuden merkitystä oppimiselle ja nuorten passiivisuutta hyvistä Pisa-tuloksistamme huolimatta. Kun tietoa on paljon ja se on helposti saatavilla, niin mitä kouluissa pitäisi opettaa? Tiedon- ja ajanhallintaa? Yhteistyötä ja innostumista? Lopuksi vastaukseksi kiteytyivät:

  • yhdessä tekemistä
  • tiedon hakua ja arviointia
  • tietotekniikkaa.

Jos ylioppilaskirjoitukset voisi tehdä Google docsissa, niin mitä arvioitaisiin? Kykyä lisätä omia ajatuksia olemassa oleviin? Yhteistyötä ja ideointia? Jakamista? Vuorovaikutusta? Ajanhallintaa? Yhteisistä pelisäännöistä sopimista?
Ilmiökahvilassa keskustelu on olennaista. Avoin dialogi nousee olemassa olevien totuuksien sijaan.
Keskustelu oppimisen tasa-arvoisista mahdollisuuksista eteni joka pöydässä vilkkaasti. Olennainen tallennettiin pöytäliinaan. Ensimmäistä keskustelua seurasi pölytys, kolme keskustelijoista siirtyi eri pöytiin, pöytään jäänyt puheenjohtaja kertoi tiivistelmän keskustelusta, jota jatkettiin uusin voimin. Toinen pölytys sirotti meidät kolmanteen pöytään.
Oli mielenkiintoista nähdä, miten eri tavoin samaan aiheeseen eri pöytäseurueissa oli tartuttu, samoin, miten aiheen käsittely uudistui jokaisessa pölytyksessä. Kun kokemuksia purettiin, moni totesi toisaalta saaneensa uusia ideoita aiheesta, jonka kuvitteli osaavansa, toisaalta tutustunut yhdeksään ihmiseen, joihin ei muuten olisi päivän aikana tutustunut. Ville Venäläinen tiivisti, että oli kiva olla mukana tilaisuudessa, jossa oli 97 keynote-puhujaa.
Lasten nettikasvatus toimimaan
Toiminnallisia menetelmiä lasten nettikasvatukseen tarjosivat Riitta Kauppinen Pelastakaa Lapset -yhdistyksestä ja Liisa Toukonen Mannerheimin Lastensuojeluliitosta. Aloitimme esityksen seuraamisen toiminnallisesti nostamalla käsiämme ja taivuttamalla vartaloitamme.
FIAS-hanke edistää kansallista nettiturvallisuutta. Lastensuojelujärjestöjen rooli mediakasvattajina on suojelu ja osallistaminen sekä lasten digitaalisten taitojen edistäminen.
Nettikasvatuksen lähtökohtana on digitaalisten taitojen merkitys ja niiden nostaminen esille nykyistä aiemmin. Ala-asteilla pitäisi opettaa sisällöntuotantoa, sosiaalisisa taitoja, osallistumista sekä turvataitoja, miten suojella yksityisyyttään.
Netti on luonteva osa arkea ja lapset hakevat sieltä vertaistukea. Pelastakaa Lapset -Hiiripiirissä tarjotaan mediatyökaluja varhaiskasvatukseen. Kun lasten kanssa laaditaan kuvakollaasi luokan seinälle, keskustellaan siitä, kuka sen voi nähdä? Entä, jos kuvakollaasi olisikin koulun pihalla? Entä, jos se olisi netissä? Lapset voivat itsekin keksiä lisää netinkäytön sääntöjä.
Paneeli
Ensimmäisen konferenssipäivän päätti Johanna Korhosen juontama paneeli tietoyhteiskunnan koulutuspoliittisia vaalilupauksia. Jokainen panelisti aloitti kertomalla tarinan ”koulu, tietotekniikka ja minä”. Jyrki Kasvi muisteli atk-luokkaa, joka saatiin kouluun samana päivänä kun hän sai valkolakkinsa, Timo Heinonen romppuja ja tietotekniikkaa, jota oli opettajana käyttänyt, Timo Laaninen X-kirjaimilla tulostuslakanalle aikaansaatua RESSU-sanaa sekä survo-kurssia, Iisakki Kiemunki Tervakosken ala-asteella tietokonetta innolla räpeltänyttä opettajaa, joka jäi tunnin jälkeen neuvomaan pelien käytössä ja Pertti Virtanen psykologian laitoksen korrelaatio- ja faktorilaskentaa sekä reikäkorttien järjestelemistä.
Miten saadaan lapset tasa-arvoisempaan asemaan eri puolilla Suomea? Nyt osa kouluista on kuin museoita. Tähän tarjottiin vastaukseksi opettajien koulutusta, laitteiden integroimista kaikkeen opetukseen eikä erillisiin atk-luokkiin, toimivia laajakaistoja koko maahan sekä pilvipalveluita. Lisäksi tarvitaan koulujen välistä kokemustenvaihtoa, jos samalla rahalla yksi rehtori kehittää kouluaan innovatiivisesti ja toinen säilyttää sitä kuin museota. Jyrki Kasvi peräänkuulutti myös 10-sormijärjestelmän opettamista jo koulussa, koska sen avulla säästää vuosia myöhemmässä kirjoittamisessa.
Millaisin ideoin voisi auttaa tasa-arvoa tieto- ja viestintätekniikan keinoin? Eikö kuntien rajamailla voisi tehdä yhteistyötä eikä lakkauttaa kouluja? Jyrki Kasvi kertoi, että valtionosuuksia ei voi maksaa verkkoetäopetuksesta, kun lakiin on jäänyt bugi, joka pitäisi korjata heti seuraavalla kaudella. Paneeli tuntui olevan yksimielinen lakipykälän korjaamisesta ja koulumatkojen lyhentämisestä verkkoetäopetuksen avulla. Matka kirkonkylään, jossa verkkoetäopetus on saatavilla, saattaa silti olla 150 kilometriä.
Paneelin lopussa todettiin, että kymmenen vuotta sitten Suomi oli tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön edelläkävijä. Nyt ITK:ssa on samat teemat kuin kymmenen vuotta sitten. Milloin saadaan ope-wiki, johon opettajat voivat yhdessä tuottaa materiaalia, ettei tarvitsisi katsella kymmenen vuotta vanhoja PowerPoint-kalvoja? Twitterissä tuli oitis yleisövastaus jo olemassa olevista kouluwikeistä: LeMill ja Kouluwiki.
Tarinoita
Satu Nurmela aloitti toisen konferenssipäivän aamun digitaalisilla tarinoilla. Jokaisella on tarina kerrottavanaan. Miten selittäisit vierustoverillesi kuvia, joita säilytät kännyssäsi? Kertoisitko kuvaan liittyvän tarinan?
Tarinapajassa luovat menetelmät yhdistetään ryhmässä työskentelyyn. Ero oppimisen ja terapian välillä ei ole suuri. Tieto- ja viestintätekniikan työpajassa kukaan ei ole itkenyt, tarinapajassa on.
Tarinan voi kuvata numeroina: 2-3 min, 200-300 sanaa, 20-30 kuvaa. Nämä voi koota olemassa olevista, tarinaan ei tarvitse välttämättä tuottaa mitää uutta.
Tarinanteko prosessina lähtee kertomisen tarpeesta ja tunteista, jatkuu käsikirjoituksilla, editoinnilla, ensi-illalla ja jakamisella. Tarinapuu kasvaa erilaisia tarinoita: ihmisen kasvu, menneestä oppiminen, tunteet.
Tarinat aktivoivat verkko-oppijoita, ne eivät opeta vain tekniikkaa vaan voimaannuttavat. Ne sopivat organisaation toimintaan, ne kertovat ja perustelevat. Ymmärrys ja taito kuunnella kehittyvät. Tarinat aktivoivat aisteja kokonaisvaltaiseen havaitsemiseen.
Viro – Suomi
Viro ja Suomi -yhteisistunto toteutettiin videoneuvotteluna Hämeenlinnan ja Tarton välillä. Anne Villems juonsi Tartossa, Teemu Leinonen Hämeenlinnassa.
Mart Laanpere kertoi käyneensä ensimmäisen kerran ITK:ssa vuonna 1999. Virossa vastaava konferenssin on järjestetty vuodesta 2004 lähtien ja Viron virtuaaliyliopisto on toiminut vuosina 2004-2007. Virossa on opittu Suomen menestystarinoista ja haasteista.
Viron it-hallinnon sateenvarjohankkeessa, jossa on mukana 7 yliopistoa, 25 ammattikoulua ja 13 ammattikorkeakoulua (applied high education institutions), keskitytään sisällöntuotantoon vuosina 2009-2013. yhteiseen tietovarastoon on jo tallennettu yliopistojen 557 oppimisaihiota ja 1643 verkkokurssia sekä ammattikoulujen 200 oppimisaihiota ja 153 opintoviikkoa verkkokursseja. Videoluentojen määrä on  räjähtänyt valtavaksi.
Mitä tulevaisuus pilvien tuolla puolen tuo? Virossa laadunvarmistusohjeistus on keskeinen. Kaikki oppimisaihiot ja kurssit esitellään julkisesti koko Virolle ja julkisuus on tärkein keino nostaa oppimisaihioiden laaatua.
Valtaosa oppimisaihioista on laadittu oppimisalustoilla: Moodle, BB Vista ja IVA. Kun kirjastot halusivat oppimisaihioita myös paikallisiin tietovarastoihin, niin jokaisesta oppimisaihiosta on kaksi kopiota. Voi arvata, kumpi on paremmin ajan tasalla.
Virossa oppimisaihioita tallennetaan koolielu-varastoon tai LeMilliin.
Ville Venäläinen ja Tarmo Toikkanen kertoivat tarttolaisille Sometusta,  social media in support of learning. Ning-alustalla toimiva yhteisö on kerännyt jo yli 3800 jäsentä opettajista, tutkijoista ja kaikista muista opetuksesta kiinnostuneista. Sometu on itseorganisoituva, hajautettu toisten auttamisen kaveriverkosto, jota ei suunniteltu, vaan joka syntyi marraskuussa vuonna 2007.
Anne Villems kysyi, miten teini-ikäisten kulttuuri on edustettuna Sometussa. Tarmo Toikkanen totesi, ettei se näy Sometussa lainkaan. Virosta kysyttiin myös, aikooko Sometu jatkaa Ning-alustalla vai siirtyykö se Facebookiin. Ville Venäläinen totesi, että Ning on selkeä yksi paikka, johon ihmiset osaavat tulla, ja johon Twitter ja Facebook ovn linkitetty.
Teemu Leinonen herätteli keskustelua mahdollisesta Suomen ja Viron välisestä yhteistyöstä esimerkiksi oppimisaihioiden ja verkkokurssien laadunarvioinnissa, josta Virolla on paljon kokemusta ja toimivat prosessit.
Jarmo Viteli kertoi, että virolaisten kummeksumat ITK-hatut ovat hänen vaimonsa suunnittelemia ja teetetty Tallinnassa. ITK-konferenssi on ensi vuonna 18.-20.4.2012. Jos vastaava konferenssi on Virossa pari vuotta myöhemmin, ihmisillä on mahdollisuus osallistua molempiin.
Anne Villems oli vaikuttunut Ville Venäläisen ja Tarmo Toikkasen tiimiesityksestä ja toivoi, että ensi vuonna järjestettäisiin tiimiesitys niin, että toinen osapuoli olisi Virosta, toinen Suomesta.
Mitä huominen tuo tullessaan?
Jukka Ruponen kertoi kielen tunnistamisen haasteista ja esitteli jeopardypelaajat tietovisassa voittaneen IBM-Watsonin. Vihdoinkin on päästy tasolle, jolla kone on parempi kuin ihminen strukturoimattoman tiedon käsittelyssä. Watsonia sovelletaan mm. terveydenhuollossa niin, että se auttaa ja tukee lääkäriä analyysin tekemisessä.
Teemu Arina pohti pilvioppimista. Millaista on työ, johtaminen ja oppiminen oppivissa organisaatioissa sosiaalisen teknologian aikana? Tietoa pitäisi jakaa, mutta ihmiset eivät halua jakaa sitä. Tietoa pitäisi rakentaa yhteisöllisesti, mutta ihmiset eivät halua antaa omaa tuotostaan muiden muokattavaksi.
1980-luvulla tulivat tietoverkot, 1990-luvulla www, 2000-luvulla web 2.0 ja 2010 pilvipalvelut, digitaalisesti hajautetut tavat tehdä asioita. Informaatio mukanamme kulkeviin pieniin laitteisiin tulee pilvistä. Kymmenen vuoden aikana sosiaalista mediaa on rakennettu samalla infralla.
Muutos on kuitenkin isompi kuin ymmärrämme. Keskeinen muutos ei ole teknologinen vaan kulttuurinen; puhelimesta on tullut itseilmaisun väline. Puhutaan verkosto-organisaatioista, joukkoistamisesta, joukkoulkoistamisesta, vertaistuotannosta ja läpinäkyvyydestä.
Miten innovaatioita osataan hyödyntää uudella tavalla? Newtonilainen logiikka koostuu rituaaleista, prosesseista, ennakoitavuudesta – entä, jos ympäristö muuttuu?
Ympäristöstä oppiminen on ajattelun tarkkuutta ja interaktiivisessa arvonluonnissa opitaan asiakkailta. Apuun tulevat ketterä suunnittelu ja kehittäminen sekä systeemiajattelu, yhteisöllinen vertaistuotanto, avoin innovaatio, henkilökohtaiset oppimisympäristöt sekä oppiminen omasta toiminnasta.
Kukaan ei pysty suunnittelemaan minulle tai sinulle parasta mahdollista oppimisympäristöä; jokainen on itse vastuussa omastaan. Kuinka monessa oppimisympäristössä on feedback-nappi todellisille käyttäjille niin, että palautteeseen oikeasti reagoidaan?
Digitaalisesti hajautetuilla teknologia-alustoilla kuten elance-palvelussa voi teettää itselleen logon, saada siitä sata eri versiota ja maksaa sille, jonka suunnitteleman logon kelpuuttaa. Palvelussa ei voi huijata cv:llä tai kavereiden kehuilla: tehdyn työn jälki näkyy ja ratkaisee.
Teemu Arina sai Quora-palvelusta seitsemän erinomaista artikkelia vastaukseksi kysymykseensä oppimisen tulevaisuudesta verkossa.
Opetammeko opiskelijoillemme, miten tällaisessa maailmassa toimitaan? Miten toimitaan maailmassa, jossa vastaamme itse henkilökohtaisista oppimisympäristöistämme, josta löydämme miljardit sisällöt ja miljoonat muut käyttäjät, jossa verkostot ovat ruumiin ja tajunnan jatke?
Luodaanko edelleen vakiintuneita työympäristöjä työntekijöille? Käytämmekö kirjaa interaktiivisena sovelluksena niin, että sosiaalinen verkosto korostaa sen tiettyjä kohtia? Flipboard palvelulla voi koostaa itselleen aamun hesarin niistä linkeistä, joita tuottavat ne, joita seuraa. Symbaloo kokoaa eri palvelut nätisi esiin. Kaikki palvelut voi kytkeä yhteen omaksi oppimisympäristökseen. Vielä vuosi sitten tämä ei ollut mahdollista.
Meetin.gs on virtuaalisen kohtaamisen ja voimaantumisen verkkopalvelu, jota Teemu Arina on rakentamassa.
Menestyminen tässä maailmassa perustuu jakamiselle, kytköksille, vuorovaikutukselle, sille, että antaa jotain arvokasta muille. Esko Kilpi puhuu toisiaan tarvitsevuuden logiikasta. Yksin tehtävä työ voidaan ulkoistaa, yhteistyö tarjoaa työpaikkoja edelleen Suomessa.
Opiskelijat ovat oppilaitosten huonoimmin käytetty resurssi, innovaation antimateriaa. Minkä kontribuution opiskelijat tuovat oppilaitokseensa opiskeluvuosiensa aikana. He olisivat valmiit kehittämään monia asioita, mutta osaammeko hyödyntää heitä?
Suomen kieli sosiaalisessa mediassa
Lari Kotilainen pohdiskeli suomen kieltä sosiaalisessa mediassa. Pilaako netti suomen kielen, kuten usein kuulee väitettävän? Esimerkkien valossa näkee nopeasti, että netissä on monenlaista suomen kieltä: Twitterissä, opetusministeriön verkkosivustolla, Facebookissa, Helsingin Sanomien verkkojulkaisussa tai verkkojulkaisun keskustelualueella. Tekstilaji vaikuttaa kieleen. Voihan pilattua kieltä löytää opetusministeriön sivustoltakin, tosin eri mielessä kuin Twitteristä.
Kieltä käytetään vuorovaikutukseen. Jos poliitikko hioo vastaustaan turhan kauan, hän ehtii vastata vain murto-osaan saamistaan kysymyksistä: viestiketjuun ilmestyy parikymmentä kysymystä ennen kuin poliitikko on hionut ja julkaissut huolitellun ja pitkän vastauksen niistä ensimmäiseen.
Verkon kieli on puheen ja kirjoituksen välimaastossa. Suomalaisten blogien kieltä on tutkittu opinnäytetöissä. Osa muotiblogeista käyttää huoliteltua kieltä possessiivisuffikseineen, osa taas huolittelematonta tai rentouden illuusioon pyrkivää kieltä ”oon”, ”tuun”, ”meen”. Rennossa tekstissä voivat kuitenkin yhdyssanojen ”blankko-viivat” olla huolellisesti oikein. Hymiöitä käytetään runsaasti, mutta selvät murrerepliikit näyttävät puuttuvan blogeista.
Chatista tai ircistä löytyy murteita, kuten Stacky Blyth gradussaan esittää. Murteet nousevat esiin erityisesti, kun käsitellään suomalaisia aiheita kuten saunaa ja lunta. Murteilla voi myös osoittaa identiteettiään. Oulun murre leviää lähialueille; sillä halutaan erottua hesalaisista eli eteläsuomalaisista.
Sekakoodeja tapaa yhä enemmän – bastuface, öbaut, pliis, sii juu piipl – ja niihin törmää muuallakin kuin netissä.
Mitä suomen kielelle on tapahtumassa? Kielet ovat aina saaneet vaikutteita muista kielistä. Lari Kotilainen ennustaa, että suomen kirjakieleen hyväksytään vaihtelua, mutta vain hieman. Juontajat puhuvat jo puhekieltä, verkko on muutoksessa täysillä mukana.
Sosiaalisen median myötä suomen kielen asema verkossa on parantunut; yhä useampi voi tuottaa tietoa omalla äidinkielellään. Olennaista on, että suomen kieltä puhutaan ja että sitä käytetään verkossa. Itse asiasssa yliopistot ovat suomen kielelle vaarallisempia kuin nuoriso, yliopistoissahan pyritään yhä enemmän julkaisemaan vain englannnin kielellä, mikä jarruttaa suomen kielen kehittymistä tieteen kielenä.
Lari Kotilainen ei tyrmännyt edes Googlen kielikäännöksiä. Ne auttavat häntä seuraamaan englanniksi, mitä hänen matkoistaan Venäjällä paikallisesti kirjoitetaan.

Hiljaista tyhjäkäyntiä

it pyörittää
tyhjäkäyntimyllyä
ylläpidossa

hiljainen tieto
huutaa, kodifioidaan
tietokantoihin

innovoimalla
muisti talteen, liikkeelle
osaamiseksi

Sytyken jäsentilaisuudessa Nokialla 31.3.11 Pentti Salmela pohdiskeli, miten hiljainen tieto saadaan talteen ja tuottamaan it:n avulla. Suomihan on jonkin tilaston mukaan pudonnut tietoyhteiskuntakehityksessä sijalle 20.
Pentti Salmela puhui it-toiminnan tyhjäkäyntimyllystä: perustason järjestelmiä ja laitteita uudistetaan jatkuvasti, seuraavalla tasolla rakennetaan kalliita erppejä, joiden takaisinmaksuaika on pitkä, eikä koskaan päästä ylimmälle tasolle, jossa it:n avulla saavutettaisiin liiketoiminnan uudistumista, muutosta ja kilpailuetua. Yli 90 % it-toiminnasta menee kertaalleen tuotettujen järjestelmien ylläpitoon. Pyörittävätkö laitetoimittajat tätä myllyä?
Yleisön joukosta todettiin, että teknologia kehittyy luontoystävällisemmäksi ja prosessorit kehittyvät jatkuvasti tehokkaammiksi, joten järjestelmiä ja laitteita pitää uudistaa.
Pentti Salmelan mukaan it-tuottavuus löytyy uudelta tasolta. Organisaation tiedosta vain 5 % on eksplisiittistä ja kodifioitua eli tietokantaan tai käyttöoppaaseen tallennettua, loput 95 % on hiljaista tietoa. Tässä on it-toiminnan potentiaali. Hiljainen tieto voidaan dokumentoida puhumalla ja strukturoida digitaaliseen muotoon. Tästä voidaan johtaa seuraava malli:

  • hiljainen tieto ->
  • puhuttu tieto ->
  • dokumentoitu tieto ->
  • tietokoneohjelman käsittelemä data.

Yleisön joukosta ehdotettiin toisaalta tunteen lisäämistä malliin ennen hiljaista tietoa, toisaalta puhutun ja dokumentoidun tiedon yhdistämistä kommunikoinniksi.
Hiljaista tietoa voidaan tarkastella useasta eri näkökulmasta:

  • filosofisesta – data, informaatio, tieto, älykkyys, viisaus
  • sosiaalisesta – esim. miten organisaatiosta lähtevien työntekijöiden hiljainen tieto saadaan talteen?
  • informaatiologistisesta – miten tieto, joka on osa organisaation muistia,  saadaan liikkumaan, talteen ja tuottamaan?

Miten uusi tieto syntyy organisaatiossa? Projektiryhmä, joka kehittää uutta tietojärjestelmää, tarvitsee kaiken kyseistä järjestelmää koskevan tiedon. Organisaation kehittäminen on yhtä tehokasta kuin muistin liike.
Yleisön joukosta kysyttiin, voidaanko hiljaisen tiedon välitysmekanismi kodifioida, vaikka kaikkea hiljaista tietoa ei haluttaisi kodifioida. Välitysmekanismiksi tarjottiin leirinuotioita, mentorointia ja kisälli-oppipoikajärjestelmää.
Toteamus ”Osaan kävellä, mutten tiedä, miten kävellään” kuvannee hiljaista tietoa.
Innovaatio-, projekti- ja it-toiminnan avulla voidaan siirtää tietoa asiakkaan ja käyttäjän uudeksi osaamiseksi. Tähän tarvitaan uudenlaisia menetelmiä. Kun verrataan organisaation toiminnallista mallia ja teknistä toteutusmallia, niin ketterässä kehityksessä nämä saadaan nopeammin lähemmäs toisiaan kuin perinteisessä iteroivan vesiputousmallin mukaisessa systeemityössä.
Pitäisikö it-strategiaa kehittää tietämyksenhallintastrategiaksi?

Arvoverkkojen oppimisratkaisuja

opit koulussa
pihalla, savannilla
sademetsässä

norsu oksentaa
töihin nopsat oravat
arjen auttajat

Tekesin kansainvälisten oppimisverkostojen työpaja kokosi parisataa aktiivisesti kesäaikaan herännyttä oppimisverkostoista kiinnostunutta Messukeskukseen 28.3.11 aamupäiväksi. Tilaisuuden juontanut Eero Silvennoinen julisti, että kiinnostus muutetaan todelliseksi tekemiseksi ja kansainvälisesti tärkeiksi tuloksiksi.
Pekka Ollikainen esitteli Tekesin oppimisratkaisuohjelman, jonka ensimmäisessä tilaisuudessa istuimme, kaksi teemaa, kansainvälisen kasvuliiketoiminnan ja oppimisympäristöt ja -prosessit. Näihin kuuluvat opettamisen pedagogiikka, erilaiset sisällöt, työorganisaation toimintatavat sekä erilaiset teknologiset ratkaisut. Kohderyhminä ovat yritykset, oppilaitokset ja tutkimuslaitokset. Hankkeiden pitää tuottaa selkeää hyötyä niissä mukana oleville yrityksille.
Vuoden 2011 ohjelman aihealueet ovat:

  • kansainvälinen oppimisympäristö
  • pelit ja simulaatiot oppimisessa
  • innovatiiviset oppimisratkaisut.

Tekesin ohjelmasta rahoitetaan viittätoista arvoverkkohanketta. Rahoitushakemukset jätetään joko 29.4.2011 tai 15.8.2011. Hankkeissa voi olla Tekesin lisäksi myös muita rahoittajia, esim. EU-rahaa.
Veli-Pekka Niitamo kertoi, että 1.5.11. käynnistyvän kolmivuotisen Future Learning Finlandin tavoitteena ovat pysyvät rakenteet Suomen koulutusviennille.
Pasi Sahlberg esitti CIMOn unelman: aidosti avarakatseinen Suomi. Miten sitä mitataan? Onko peruskoulumme tai toisen asteen oppilaitoksemme kansainvälistynyt? Kansainvälisyys ehkä tunnetaan, mutta se ei vielä ole laajalle levinnyt oppilaitoksissamme. Virtuaalisen yhteistyön merkitys korostuu tulevaisuudessa. Vaikuttavatko kansainvälistymiseen enemmän arvot ja asenteet kuin resurssit?
Ammatillinen koulutus kansainvälistyy aktiivisemmin kuin peruskoulu. Ammattikoululaiset kaipaavat kansainvälistymistä ja opiskelijaliikkuvuus kasvaa jatkuvasti. Kokemuksia pitäisi jakaa entistä enemmän.
Suomeen tulevat ulkomaalaiset opiskelijat yllättyvät, kuinka kallis maa Suomi on, siitä heille ei yleensä lähtömaassa ole kerrottu. Useimmat heistä tulevat etsimään täältä töitä ja pettyvät siihen, miten vähän he saavat oppilaitokselta tukea työnhakuun. Helpompi vaihtoehto saattaa olla ottaa ilmainen tutkinto ja mennä töihin muualle – ja sitähän meidän ei pitäisi suosia.
Hannele Niemi esitteli Helsingin yliopiston Finnable 2020 -hankkeen, jossa pyritään  elämänlaajuiseen saumattomaan oppimiseen (boundless learning); ei-formaali oppiminen yhdistetään formaaliin oppimiseen, yksilöt toimivat ryhmissä ja yhteisöissä, voimaantuvat oppimalla ja ammentavat uutta kansainvälistymisestä. Tieto muodostuu yhdessä jakamalla mahdollisimman avoimesti. Moniaistista oppimista tukevat pelit, tarinan kerronta videoilla, yhdessä tuottaminen ja jakaminen.
Veli-Pekka Tihlman korosti WSOYpron kaupallista lähtökohtaa. Oppimisympäristöjen standardit muuttuvat kiihkeästi. WSOYpron ympäristöissä opiskellaan yksin ja yhdessä.
Riitta Smeds kertoi Aalto-yliopiston Global School -hankkeesta. Koulut verkottoituvat yhdessä yritysten kanssa globaalisti. Informaalista ympäristöstä siirrytään koulun pedagogiikkaan, tiloihin ja prosesseihin. Opetuskokeiluissa käytetään simulointeja, joihin yritykset osallistuvat testaamalla omia palvelujaan.
Kestävän kehityksen teemassa lapset tuottavat materiaalia tutkivan oppimisen menetelmällä paikallisesta ympäristöstä ja jakavat sitä globaalisti. Millaisilla oppimisratkaisuilla yritykset voisivat tukea tätä? Geneeristä mallia testataan, kehitetään ja jaetaan.
Osallistavat simulointi-istunnot totetutetaan etäläsnäolon keinoin. Olennaista on tuntea asiakkaan prosessi: Millainen koulu on Shanghaissa?
Timo Linqvist kertoi, että Upknowledgessa on animaattoreita, koodaajia, 3D-mallintajia sekä asiasisältöjen osaajia. Oppimistuotteiden kilpailu Suomen ulkopuolella on kovaa. Yrityksen sisällä oleva osaaminen ja jatkuva oppiminen voivat tuoda kilpailuetua.
Perinteistä oppimista voidaan kuvata sillalla, jolla norsu, valmis oppimisratkaisu seisoo. Voidaan puhua norsu-oppimisesta, yritetään nielaista valmis paketti, mutta ei ehkä osata soveltaa siitä saatuja tietoja arjessa. Suurin osa opitaan vasta itseopiskelupaketin jälkeen töissä. Tätä voidaan kuvata ketterillä oravilla, jotka juoksevat pitkin siltaa tukemassa oppimista. Valtaosassa yrityksiä tästä vastaa tänä päivänä Google.
Onko järkevää kehittää valmiita oppimissisältöjä vai panostaa asiakassisältöihin? Työssäoppimisen tukemiseen tarvitaan uusia sisältöjä.
Valtaosa tietokoneista on mobiileja, ja mobiilius mullistaa myös oppimisen. Kaupassa myyjä kulkee vielä tänään viivakoodinlukija kädessään saamatta lukijalla tietoa siitä, miten tuotetta pitäisi myydä tai käsitellä.
Pekka Ollikainen johdatteli osallistujat sopimaan jatkotoimenpiteistä kysymällä, haluaisiko joku vielä esitellä omaa organisaatiotaan tai verkostoaan ja sen potentiaalista panosta arvoverkkoihin. Lukuisat puheenvuorot kootaan taulukoksi tai dynaamiseksi verkostoitumispaikaksi verkkoon LinkedInin Tekesoppy -ryhmään, josta tietoa välittyy Facebookiin ja Twitteriin.
Kansainväliset oppimisratkaisut ovat useimmiten partnerisopimuksia, toimitaan yhdessä jokaisen osapuolen kulttuuria ja erityspiirteitä ymmärtäen ja kunnioittaen. Tekesin ohjelman tavoitteena on uusi oppimistila. Suomi tunnetaan osaamisestaan.

Aktiivisesti elämään

milleniaalit
immigrantit kasvavat
aktiivisuuteen

ketä kiinnostaa
sinua, häntä, meitä
yhteinen juttu

liikennekaaos
ilman sääntöjä tilaa
kunnioittaen

Posterit oli kävelty, kun 24.9.2010 yhdentoista maissa ehdin Taitotalolle Aktiivi-hankkeen Avoimissa oppimisympäristöissä aktiiviseksi kansalaiseksi -seminaariin. Kristiina Kumpulainen Opetushallituksesta lopetteli puheenvuoroaan avoimista, yhteisöllisesti rakentuvista oppimisympäristöistä ja kaikkiallisesta oppimisesta.

Kommenttipuheenvuorossaan Tarmo Toikkanen AVO-hankkeesta korosti oppijan omia oppimisympäristöjä, joiden tärkein yhdistäjä on ihminen itse eikä teknologia. Tekninen ja fyysinen ympäristö, kuten auditorion tiukat tuolirivit, rajoittavat toimintaa, tosin monet penkkiriveissä istujista olivat samaan aikaan aktiivisia Qaikussa tai Twitterissä. LeMill on avoin ympäristö opettajille oppimismateriaalien tuottamiseen, kehittämiseen ja löytämiseen. Suomessa LeMillin suosio on vaatimaton, koska meillä on muitakin oppimateriaalivarastoja toisin kuin Georgiassa, josta löytyvät LeMillin suurkäyttäjät.
Aktiiviset kansalaiset työelämässä
Mikko Rissanen Demokselta toi työelämän näkökulman aktiivisuuteen. Vastavalmistunut maisteri, joka on lähettänyt yli parisataa hakemusta ja päässyt kolmeen haastatteluun, on varmasti juuri nyt aktiivinen. Mutta riittääkö potentiaaliselle työnantajalle viiden edellisen vuoden aktiivisuuden näytöksi pelkkä koulutusohjelman suorittaminen?
Tämän päivän käytännön todellisuus muodostuu silppumaisesta työelämästä; täydennyskoulutusta, lisää vapaa-aikaa, työn mielettömyyttä. Erilaiset trendit putoilevat kuin tetrispalikat, joihin emme voi vaikuttaa, mutta joihin meidän pitäisi reagoida. Megatrendit ovat systeemisiä muutoksia; niiden yhteys ihmisten arkeen sumenee.
Yksittäisen ihmisen pitäisi tämän päivän työelämässä olla jatkuvasti kehittyvä, vuorovaikutustaitoinen ja muutoskykyinen, vastuullinen, hyvän itsetuntemuksen omaava monialainen huippuosaaja. Innovaatiot eivät kuitenkaan synny tyhjiössä vaan yhteisöllisesti, niitä ei tee yksilö vaan työyhteisö. Työ ei ole sidottu paikkaan, mutta fyysiset tapaamiset, käytäväkeskustelut ja yhteiset kahvihetket edistävät työyhteisön syntyä.
Mieleeni palautui oivallus parinkymmenen vuoden takaa, kun menin kokoukseen yrityksemme toimipisteeseen toiseen kaupunkiin. Käytävillä, työskentelytiloissa ja ruokalassa aistin, miten jatkuvat kohtaamiset ja projektitöiden edistäminen nykäisemällä avainhenkilöä hihasta mahdollistivat tyystin toisenlaisen työyhteisön kuin oman työarkeni yksinäiset työhuoneet, kahviautomaatit ja lounaat lähiravintoloissa. Nyt katselen hajautettua organisaatiota, jossa osa ihmisten työpäivästä kuluu liikennevälineissä ja vapaan työtuolin etsinnässä.
Mikko Rissanen totesi, että ihmisen pystyvyyteen vaikuttaa aiempi menestys ja kokemus vertaisista, mutta muutoksen nopeatahtisuus synnyttää epävarmuutta. Yhteisössä on kollektiivista osaamista, joten yhteisö voi tarttua ongelmiin ja ratkaista niitä. Osaajana pitäisikin nähdä työyhteisö, jossa vallitsee kiittämisen ja auttamisen työkulttuuri.
Kommenttipuheenvuorossaan Marja-Liisa Viherä Tietotaitotalkoot-hankkeesta kertoi, että monet ihmiset elävät suorituskykynsä alapuolella ja ostavat tarpeettomia tavaroita. Palkkaa ja työllisyyttä olennaisempaa olisi työn sisältö, johon parhaimmillaan liittyy mielekäs työ, elämän sisältö ja onni.
Tarpeellista työtä on riittävästi ja vapaaehtoistyötä tehdään vaikka kuinka paljon yhteisöissä ja järjestöissä. Jos eläkeikää nostettaisiin, vapaaehtoistyö vähenisi, kun ihmiset yhä pidempään puurtaisivat turhakkeiden parissa.
Jokainen voisi kysyä itseltään, miltä tuntuu aamulla lähteä töihin. Marja-Liisa Viherä oli keskustellut tästä taksinkuljettajan kanssa, joka kertoi hypänneensä oravanpyörästä ja nauttivansa nyt elämästään.
Yksi ihmisen perustarpeista on jäsentyminen ajatuksen avulla; että hän kokisi tekevänsä arvokasta työtä, ei hakkaavansa kiveä vaan rakentavansa katedraalia. Tämän saavuttamisesta olisi helppo huolehtia jokaisessa työpaikassa, mutta harvassa se on tehty.
Verkkotyöskentelyn hyödyt ja kipupisteet
Taitotalon erinomaisen lounaan jälkeen jakauduimme teemaistuntoihin. Verkkotyöskentelyn hyödyt ja kipupisteet -istunnossa osa istui auditoriossa, osa Adobe Connect -videoneuvottelussa. Kommentteja seurattiin  Qaikussa, Twitterissä ja videoneuvottelun chatissa.
Tarmo Toikkanen aloitti salama-alustuksella ”Kysy mitä haluat, vastaan mitä haluan.” Ketä kiinnostaa? Miksi verkossa pitäisi olla ja tuottaa sisältöä? Näihin kysymyksiin etsittiin vastausta videosta koulun päättäjäisistä ja todistusten jaosta. Kyseinen video kiinnostaa pieniä koululaisia, heidän vanhempiaan ja sukulaisiaan, vaikka ei ylittäisikään suuren päivälehden uutiskynnystä. Riittää, että verkossa oleva sisältö kiinnostaa joitakin ihmisiä ja että eri alojen toimijat löytävät jotain yhteistä.
Toinen video, joka avasi näkökulmaa verkkosisältöihin, kuvasi Intian vallatonta liikennettä: vilkasliikenteisellä kadulla autot tekivät U-käännöksiä ja väistivät toisiaan, pyöräilijöitä ja jalankulkijoita. Tilannetta ei ollut hoidettu viran puolesta liikennevaloin ja -säännöin vaan oma-aloitteisesti, kiinnostuksesta, yhteisen tilan kunnioittamisesta. Vastaava yhteisen tilan kunnioittaminen näkyy suhtautumisessa kerrostalon pihaan.
Liikennekaaos toi mieleeni Helsingistä Mannerheimintien ja Eino Leinon Kadun ja Toivonkadun valo-ohjatun risteyksen. Ikävän usein bussia odotellessani näen, miten valon vaihtuessa punaiseksi Mannerheimintietä ajavat autot ovat tukkineet risteyksen eivätkä pääse eteenpäin pois vihreällä valolla risteykseen pyrkivän poikittaisliikenteen tieltä. Kun autojono Mannerheimintiellä vihdoin etenee, kun jossain edessäpäin valo vaihtuu vihreäksi, valo poikittaisliikenteelle on ehtinyt vaihtua punaiseksi. Kun valo vaihtuu uudestaan, uudet autot tukkivat risteyksen ja poikittaisliikenteen jonot venyvät Töölönkadulle ja Urheilukadulle asti.
Kerran, kun kyseisen risteyksen liikennevalot eivät toimineet, autot antoivat yllättävän sujuvasti tietä toisilleen, samoin päästivät jalankulkijat ja pyöräilijät ylittämään kadun. Helsingissä valo-ohjaus tuntuu kuitenkin meille jalankulkijoille ja ennen kaikkea pienille koululaisille turvallisemmalta vaihtoehdolta kuin puikkelehtiminen isojen autojen ja raitiovaunujen välissä.
Anne Rongas jatkoi teemalla ”Ammatti-identiteetti uusiksi. Minun rajapinnalleni saa tulla – auts ja aah.” Opettaja laskeutuu tiedon jättiläisen olalta sen jalkojen juureen ohjaamaan oppimista. Tieto muuttuu hämärärajaiseksi, epämääräiseksi ja suureksi. Enää opettaja ei yksin raivaa viidakkoveitsellä tietä viidakkoon tai lapiolla umpihankeen vaan jakaa viidakkoveitset tai lapiot opiskelijoille, jolloin yhdessä saadaan laveampi ote tiedon maailmaan.
Elias Aarnio jatkoi teemalla ”Avoimuus tarkoittaa myös teknologista avoimuutta ja saavutettavuutta.” Flash ja kolmiulotteiset maailmat eivät kuulu esteettömiin verkkopalveluihin. Osa verkkopalveluista on optimoitu vain joillekin selaimille eivätkä toimi kunnolla muilla. Palomuurit eivät päästä kaikkia sovelluksia lävitseen. Riittääkö, että sovellus toimii useimmille käyttäjille? Verkostotyöskentelyssä ollaan vasta alkumetreillä, kun teknologiset rajoitteet ovat edelleen suuret.
Teemaistunnon puheenjohtaja Ossi Kuittinen Sitrasta haastoi alustajia keskustelemaan osaamisesta, jolla Suomi pärjää, vaikeiden ongelmien ratkaisemisesta yhdessä. Verkosto-osaamista ei voi opettaa opettamalla. Arvioinnin pitäisi kannustaa verkostoyhteistyöhön.  Oppilaitoksissa rakenne sitoo toimimaan tietyllä tavalla ja usein estää aidon vuorovaikutuksen, vaikka asiantuntijoita voisi löytyä verkostosta tai oppijaryhmästä.
Mitkä asiat voidaan jakaa avoimeen verkkoon? Oppivissa verkostoissa tarvitaan aikaa yhteistyölle. Työvälineet ovat vain mahdollistajia, sisällöt olennaisia. Onko avoimuus sitä, että oksentaa persoonansa kaikkia kanavia pitkin maailmalle? Entä, jos opiskelija perustelluista syistä ei halua esiintyä netissä?
Tarvitsemme myös yksin työskenteleviä, osaavia opettajia; uusia innovaatioita ei synny pelkästään twiittaamalla. Yhteistyöverkostojen avulla voidaan pyrkiä eettisesti ratkaisemaan globaaleja ongelmia. Miten saadaan yritykset mukaan verkostoihin? Miten yhteiskunta vapautetaan siiloista? Hankerahaa pitäisi voida käyttää osaamisen kehittämiseen eikä vain teknologiaan. Todellinen maailma muuttuu jatkuvasti; laahaako koululaitos perässä?
Teemu Arina
Teemu Arina Dicolesta kysyi, ketä tai mitä varten avoimia oppimisympäristöjä rakennetaan: opettajia, hallintoa vai oppimista? Perinteiset oppimisympäristöt tuntuvat lähinnä opetuksen hallintajärjestelmiltä.
Verkkosukupolven, milleniaalien, vuoden 1978 jälkeen syntyneiden koulutusta pohditaan kirjassa Educating the Net Generation. Lyhytviestintä, viesti Facebookissa tai Twitterissä, tavoittaa nuoren paremmin kuin sähköposti tai tiedotus koulun kaiuttimissa.
Ylilatautuneet odotukset nuoriin ovat myyttejä. Digitaaliset immigrantit, keski-ikäiset, lisäävät netin käyttöään siinä kuin milleniaalitkin. Tällä hetkellä voimakkaimmin kasvava osuus verkon käyttäjistä ovat yli 40-vuotiaat naiset. Nuoret suhtautuvat skeptisimmin nettiin, siinähän ei ole heille mitään uutta. Kouluissa ja työpaikoilla he opettavat muille, miten teknologiaa käytetään.
Lapsi, joka on tottunut käsittelemään kosketusnäyttöistä puhelintaan, yrittää ohjata television kuvaruutua koskettamalla sitä. Hänen on vaikea sopeutua katselemaan televisiota vain passiivisesti. Aktiivisuus on nuorilla oletuksena, ja tämä vaikuttaa persoonan kehittymiseen ja itseilmaisuun.
Netti-identiteetti on persoonamaski, erilaisia rooleja, joiden kautta tutkitaan omaa persoonallisuutta. Tässä ei sinänsä ole mitään uutta, aiemminhan puettiin hassuja vaatteita päälle ja mentiin niiden kanssa esiintymään. Ero on siinä, että nyt roolit jäävät nettiin.
Niinpä. Lapsuuteni näyttelyvaatteista on lukuisia mustavalkoisia kuvia, joissa poseeraamme töölöläisen kerrostalon huoneissa ja Veikkolan metsissä ja pihoissa. Muistan, miten ohikulkijat pysähtyivät katsomaan, kun istuimme lakanoista kiedotuissa hameissa hiekkatien poskessa ison kiven päällä. Kuvat ovat säilyneet villalangalla sidotussa piirustuslehtiön papereista kootussa valokuva-albumissa kirjahyllyssäni.
Teemu Arina näytti aamun ”hesariaan”, joka rakentuu twitterin pohjalta ja josta luettuja tekstejä voi halutessaan retweetata. Personal learning environment, PLE, on oppijan kädessä oleva laite, jolla hän tavoittaa koko verkostonsa. Jokaisella on kuitenkin erilainen tapa toimia. Muut ihmiset verkostossasi ovat sinun jatkeitasi. Olennaista ei enää ole, mitä ihmisen päähän tallentuu vaan mitä hänen verkostostaan löytyy.
Kurssi ilman seiniä voi kerätä tuhansia opiskelijoita. Opettaja ei millään pysty lukemaan kaikkea opiskelijoiden tuottamaa, joten hänellä pitää olla erilaiset filteröintitavat. Infoähky antaa mahdollisuuden hahmontunnistamiseen. Inforikkaus johtaa huomion köyhyyteen. Oppijan pitäisi löytää oma näkökulmansa, linssi, intentio, jolla suunnata huomionsa oikein. Oppijalla voi olla erilaiset tavoitteet kuin kurssilla.
Teemun Arina viittasi puheensa lopussa samana päivänä julkaistuun Markkinointi&Mainonta-lehden kommenttiartikkeliinsa Kollektiivisen älykkyyden varjo. Onko vain yksi kone, jonka aisteja me ihmiset olemme? Tarvitaan kuitenkin ihminen, joka kokee. Jaron Lanier julistaa artikkeliin liitetyllä videolla: ”En ole kone.”  Jos meillä on vain yksi tapa toimia, suljemme paljon ideoita ulos.

Tikon parhaita käytäntöjä

huominen vaatii:
intohimo oppia
muutosvalmius

ahot-tohtori
tutkii, kehittää, pilvi
painuu projektiin

Suomenlinnan Tenalji von Fersen oli viihtyisä ympäristö yksikkömme kehittämispäivälle. Perinteisten ryhmätöiden sijaan jaoimme kollegoiden kesken osaamistamme eri alueilta keskustellen alustusten pohjalta. Kaksi asiantuntijaluentoa lounaan jälkeen toivat piristävän lisämausteensa päivään, vaikka kahvia jouduttiinkin odottamaan.
Kansainvälisestä vaihdosta käyneet opettajat kehuivat avartavia kokemuksiaan ja niiden innostamaa vaihto-opiskelijavyöryä. Tohtoriopiskelijat ylistivät Haaga-Helian kirjaston tietokantoja aarreaittana ja kiittivät informaatikkojen palveluja. AHOT-käytännöt helpottavat opiskelijoiden työkuormaa, kun jo osattua asiaa ei tarvitse opintojaksoilla turhaan kerrata. Toisaalta ahotilla opiskelija menettää mahdollisuuden jakaa kokemuksiaan ja saada uusia oivalluksia muiden opiskelijoiden kysymyksistä ja nämä taas menettävät osaavan toverinsa kokemukset ja tuen. Projektityön periaatteet pysyvät, mutta  sovelluskohteet muuttuvat. Todelliset toimeksiannot motivoivat opiskelijoita uudella tavalla, ja niitä löytyisi niin oppilaitoksesta kuin sen ulkopuoleltakin. Tutkiva ja kehittävä oppiminen, joka vaatii aikaa ja palkitsee syvällisellä oppimisella, toimisi parhaiten jo opittujen perusasioiden soveltamisessa.
Tapio Volanen Logicalta kertoi 2010-luvun keskeisistä kyvykkyyksistä ict-alalla. Viestintätaidot nousevat entistä tärkeämmiksi, samoin monikulttuurisuuden ymmärrys. Vuorovaikutustaitoja tarvitaan esimerkiksi kun halutaan tarkentaa asiakkaan vaatimusmääritystä ja esittää siihen teknologian kannalta olennaisia muutoksia. Kaikki ovat tekemisissä asiakkaan kanssa, joten pelkkä ict-osaaminen ei riitä.
Logican omassa viestinnässä käytetään sähköpostia, blogia, wikiä, pikaviestimiä sekä videoneuvotteluja.
Projektin käynnistyessä määritellään aika, resurssit ja tulos. Ne saattavat muuttua projektin aikana: venyvä ja vanuva projekti ei pidä kiinni aikataulusta, rahasyöppö tarvitsee lisää resursseja ja tuloksesta tinkivä keventää laatua.
Hankejohtajien ja projektipäälliköiden, joiden tarve kasvaa jatkuvasti, pitäisi ymmärtää asiakkaan liiketoimintaa, osata neuvotella, joustaa ja kestää epävarmuutta. Palvelujohtajan, joka vastaa palvelujen tuottamisesta asiakkaalle, pitäisi olla pitkäjännitteinen ja ymmärtää prosesseja.
Arkkitehti kerää olemassa olevasta tiedosta olennaisen ja rakentaa kustannustehokkaan ratkaisun asiakkaan tarpeisiin. Hänellä pitäisi olla mallinnus- ja määrittelyosaamista, teknologian ja toimialan tuntemusta, kykyä visualisoida ja tuottaa kirjallista materiaalia.
Ratkaisujen toteuttamisesta vastaavia asiantuntijoita saadaan Intiasta huomattavasti halvemmalla kuin Suomesta. Minkälaista lisäarvoa suomalainen asiantuntija tuottaa? Laatu on Intiassa yhtä hyvää kuin Suomessa, joten lisäarvon pitäisi nousta asiakkaan prosessien ymmärtämisestä ja innovatiivisuudesta.
Intiaan englanniksi lähetettyjen tietojärjestelmän vaatimusmääritysten ja kuvausten pitäisi olla riittävän tarkat, koska sieltä saadaan juuri sitä, mitä on tilattu, eikä iterointiin ja määritysten tarkentamiseen ole mahdollisuutta samalla tavalla kuin paikallisella toimittajalla.
Myyjältä, account managerilta, edellytetään paitsi asiakkaan liiketoiminnan ymmärtämistä myös palvelu- ja ratkaisutarjooman riittävää tuntemusta, innovatiivisuutta ja neuvottelutaitoja.
Antti Larsio Microsoftilta näkee tietotekniikan kansalaistaitona, jota ei saa antaa vain ict-ammattilaisille. Teknologia on helppoa, ihmiset ovat vaikeita. Kommunikointi on olennaista: projektit epäonnistuvat, jos vuorovaikutus ei toimi.
Yksilön menestys kulkee käsi kädessä yhteisön menestymisen kanssa. Ammattilaisten muutosvastarinnan käsittely on keskeisempää kuin teknologinen osaaminen, mutta kukaan tuskin voi kuvitella tekevänsä samaa asiaa jatkuvasti. Mittaamista, raportointia ja suunnitteluakin tarvitaan.
Teknologia kehittyy seuraavien viiden vuoden aikana enemmän kuin viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana. Siksi tarvitaan oikeaa asennetta: kaikkea voi oppia, jos vain haluaa. Jos ihmiseltä puuttuu muutosvalmius tai intohimo teknologiaan, niin ict-ala ei ole häntä varten.
Nykyisin tarvitaan kielitaitoa ja eri kulttuurien tuntemusta. Pidättyvällä suomalaisella saattaa olla vaikeuksia parin päivän myyntineuvotteluissa, joissa toisen kulttuurin ihmiset huitovat käsillään ja puhuvat jatkuvasti. Nuoren polven suomalaisten vuorovaikutustaidot onneksi ovat erilaiset kuin meidän vanhempien.
Tulevaisuus on jo täällä – vaikka sitä esittävän videon ääni ei kuulunutkaan. Videolla lapset ja aikuiset viestivät keskenään taipuvien, läpinäkyvien näyttöjen käyttöliittymillä, joita ohjattiin sormella, puheella tai liikkeellä. Pilvipalvelut  käänsivät puhetta ja tekstiä reaaliaikaisesti ja toivat käsiteltäviin esineisiin ja asioihin lisätietoa verkosta. Second Life on Microsoftille First Life, osa reaalimaailmaa, ja sosiaalinen media osa tulevaisuuttamme. Glokalisaatio yhdistää toisiinsa osaamiskeskukset, joiden monirooliset ihmiset osaavat teknologiaa ja ymmärtävät sen sovellusmahdollisuuksia. Tähän liittyy Pekka Himasen raportti Kukoistuksen käsikirjoitus, joka kannattaisi lukea.

Mobiilia musiikkia, pekkakukkaa ja kalamaljaa

viestintä muuttuu
parviäly vaikuttaa
bisnes kehittyy

löydä heimosi
kastele sen kukkia
auta, kuuntele

SoMeTime2010 22.5.2010 oli antoisa, vaikka jäinkin ilman risteilyä ja jatkoja maissa. Tapahtuman aloittaneen Helsinki Mobile Phone Orchestran rauhallinen ja harras esiintyminen mykisti ja innosti yleisön.
Some-guru USA:sta
Katja Presnal, turkua amerikkalaisittain puhuva SoMe-guru, lensi tweetattuna USA:sta luoksemme. Myytyään ensin lasten vaatteita huuto.netissä hän ryhtyi yrittäjäksi ja markkinoi tuotteitaan sosiaalisessa mediassa, ihmisten välisessä keskustelussa. Bisneksessäkin toimivat ihmiset eivätkä yritykset; ihmiset eri yrityksistä tekevät bisnestä keskenään.
Onko kenelläkään enää aikaa katsella televisiota? Mitä televisiomainos maksaisi? Sosiaalisessa mediassa ihmiset saavat tiedon silloin kun itse haluavat ja voivat vaikuttaa yritysten tuotteisiin. Niinpä yritykset myyvät entistä parempia tuotteita, sellaisia, joita ihmiset haluavat. Yrityksiltä menisi paljon rahaa, jos ne haluaisivat vastaavan tiedon tutkimuksilla.
Teknologia muuttuu ja ihmisten tapa viestiä muuttuu; markkinoinninkin pitäisi muuttua. Sosiaalisessa mediassa lisäarvo ei tule teknologiasta – toki sen pitää toimia – vaan siitä, mitä ihmiset tekevät.
Paikkasidonnaiset palvelut
Mitä ihmiset haluavat? Entä missä kulkee yksityisyyden raja?
Mitä lähempänä kaupan hyllyä asiakas on, sitä tärkeämpiä ovat kaverien mielipiteet. Jos asiakas haluaa tuotteesta tai palvelusta lisätietoa, yrityksellä pitäisi olla keinot vastata esimerkiksi mobiilioptimoiduilla nettisivuilla, sähköpostilla ja mobiilimainonnalla.
Esimerkiksi, kun asiakas istuu ostoskeskuksen ravintolassa, hänelle voitaisiin tarjota musiikkia kuunneltavaksi. Jos ostoskeskuksen kassalla on pitkät jonot, asiakas saattaa tilata tuotteen netistä, mistä saa lisätietoa tuotteesta ja muiden asiakkaiden viestejä tuotteeseen liittyvistä kokemuksista.
Ostoselämyksen voi jakaa twiiteillä kaikille seuraajilleen. Kun asiakas twiittaa tuotteesta, jota on kaupassa katsomassa, asiakaspalvelija voisi tarjota entistä paremman elämyksen tulemalla luo: ”Voisinko auttaa? Olet kiinnostunut tästä tuotteesta.”
Mobiiliteknologian avulla ihmiset voisivat shoppailla yhdessä, vaikka ovat eri paikoissa: ”Hei, mitä pidät tästä minun päälläni?” He voisivat myös jakaa ostoselämyksiään ja kuvata, mistä hyllystä tuotteen löysivät ja miltä se maistui.
Yhdysvalloissa mustana perjantaina, vuoden tärkeimpänä ostospäivä, sadat tuhannet ihmiset keskustelivat myyntikampanjasta Twitterissä, välittivät tietoa alennuksista ja jonojen pituuksista sekä ideoita tuotteen käyttömahdollisuuksista. Seuraajat arvostavat twiittaajaa, joka kertoo ensimmäisenä, mistä hyvää löytyy.
Laajennettu todellisuus
Kun ihminen kuvaa mobiililaitteellaan laskettelurinnettä, hän voisi saada samalla tiedon siitä, missä ovat jyrkät ja missä loivat rinteet. Kun ihminen kertoo syöneensä kiinalaisessa ravintolassa kanaa, niin kun hän seuraavan kerran astuu ruokakauppaan, hänelle voitaisiin tarjota kanaa alennuksella sekä lisäksi reseptiä, jonka avulla hän itse voisi valmistaa samanlaista kanaa, josta nautti ravintolassa.
Kanta-asiakaskorttiin voitaisiin linkittää kännykkä, joka ihmisille on nykyään entistä tärkeämpi; jotkut jopa sanovat mieluummin kadottavansa kukkaronsa kuin kännykkänsä.
Viestintä muuttuu
Ihmisten välinen viestintä jatkuu, mutta muodot muuttuvat. Enää ei tulla kylään yllätysvierailulle niin, että vain soitetaan ovikelloa ja kysellään kuulumisia. Enää ei välttämättä edes soiteta kännykkään vaan lähetetään tekstiviesti tai twiitti, jolla kysytään, milloin voi soittaa. Näin kunnioitetaan toisen yksityisyyttä.
Ennen vauvan syntymästä kerrottiin lähipiirille postikortein tai puhelinsoitoin. Nykyisin tieto uudesta vauvasta ponnistaa jo synnytysvuoteelta Twitteriin jaettavaksi isoille ihmismassoille.
Keskustelu
Eräs osallistujista kertoi, että jos hän huomaa työkaverinsa olevan netissä öiseen aikaan, hän saattaa lähettää viestin ja kysyä, voisiko soittaa. Toinen kertoi kahdeksan vuotta sitten saaneensa moitteita, kun tuoreena isänä lähetti tekstiviestejä synnytyssalista.
Muistan, miten kymmenen vuotta sitten eräs ystäväni ihmetteli, miksen avannut ovea, kun hän viiden aikaan iltapäivällä oli kulkenut kotini ohi ja soittanut ovikelloani.
Pecha Kucha
Puolessatoista tunnissa vedettiin hengästyttävällä vauhdilla yhdeksän Pecha Kucha -esitystä Anne Rongaksen juontamina. Hän kertoi japanilaisen termin tarkoittavan porinaa. Ote on rento, vapaa ja epämuodollinen, mutta formaatti tiukka: kaksikymmentä diaa vaihtuu kahdenkymmenen sekunnin välein, joten koko esityksen pituus on kuusi minuuttia ja neljäkymmentä sekuntia.
Eilen, tänään, huomenna

Tarmo Toikkanen aloitti tykityksen kertomalla sosiaalisesta mediasta eilen, tänään ja huomenna. Netin keskiaikaa kuvaisi Yahoo-hakukoneen käyttöliittymä vuodelta 1995, barokkiaikaa viisisarakkeiset nettisivut widgetteineen ja klassismia Googlen yksinkertainen käyttöliittymä: siisti, minimalistinen, kaunis – ja toimii myös mobiililaitteissa. LeMill taas on käyttäjien ehdoilla wikitekniikalla toteutettu yhteisö.
Valta on siirtynyt isoilta mediayhtiöiltä tiedon jakajille, mutta emme edelleenkään ole tasa-arvoisia, vaikka jokaisella on mahdollisuus sisällöntuotantoon.
Tulevaisuudessa yhdellä kirjautumisella päästään kaikkiin sosiaalisen median palveluihin, ja ne ovat yhteydessä keskenään. Nykyisin eri palveluihin hajautuvat keskustelut yhdistyvät tulevaisuudessa.
Pieni on suurta

Oskari Uotisen mukaan pieni on suurta sosiaalisessa mediassa. Ihmiset, kuten pienet muurahaiset, tekevät asioita yhdessä. Osataanko tietoa jakaa ja jalostaa yhteistyöllä ja innovaatioilla? Ystäväyrittäjyysverkosto on tällaisesta hyvä esimerkki. Sosiaalinen media, joka vähitellen siirtyy kännyköihin, on tärkeässä roolissa verkostoitumisessa ja yhteistyössä; se mullistaa tavan tehdä työtä, kun yhdessä etsitään ratkaisuja yhteisiin ongelmiin.
Rakkautta ja paloa
Eero Leppänen julisti: ”Tehkää sitä, mitä rakastatte, ja tehkää sitä työksenne!” Entisessä työssään hänellä oli osaamista, mutta palo puuttui. Yli nelikymppisenä hän löysi sosiaalisen median, toteutti haaveensa kuvata elokuvaa ja julkaisi sen YouTubessa. Hän irtisanoutui, totesi, että on paras siinä mitä on, uskalsi panna itsensä peliin netissä. Hän luotti nettiväkeen, jossa oli paloa, mitä töistä ei ollut löytynyt. Nyt hänellä on mielestään enemmän uskallusta ja intohimoa vaikka vähemmän osaamista. Lopuksi hän totesi: ”Ihmisellä on rajaton kyky oppia, kun hän rakastaa opiskeltavia asioita.”
Rehellisyys, nopea reagointi
Irmeli Aro kaipasi rehellisyyttä ja nopeaa reagointia. Kun netti kertoi, että tuhkapilvi estää lentokoneita nousemasta, miksi lähtöportilla kerrottiin, että lento on lähdössä? Tarvittiinko lähtöportti-ilmoitusten muuttamiseen henkilöä, joka ei viikonlopulla ollut tavoitettavissa? Kun junien kulku takelteli lumen vuoksi, miksei lunta luotu pois, vaikka vapaita käsiä olisi löytynyt? Eikö ratapihoille voitu päästää henkilöitä, joilla ei tietojärjestelmien mukaan ollut siihen erillistä lupaa?
Ketterissä organisaatioissa ihmiset ovat elementissään eikä innovaatioita voida estää. Laatujohtamisella taas estetään järkevä kommunikointi työyhteisöissä: idea on kuin kukkaketo, mutta sen toteutus kuin kasvihuone. Kelan tilastoissa näkyy alle 35-vuotiaiden työuupumuspiikki.
Mikroduuniverkosto pyrkii muuttamaan nykyistä työelämää parempaan suuntaan.
Mobiilisti
Heikki Hallantie kertoi mobiilista sosiaalisesta mediasta käyttäjän näkökulmasta. Hän on vuodesta 1968 lähtien työskennellyt tietohallinnossa ja kokeilee mielellään kaikkea, kuten 1980-luvulla Maceja. ”Anna enemmän kuin otat, niin saat enemmän kuin annat!” Kännykän näpelöinti alkaa olla kömpelömpää kuin pianon, mutta kuvien ja videoiden ottaminen ja lähettäminen onnistuu. Kännyt ja kannettavat ovat lähestymässä toisiaan ja saamassa kosketusnäytön, ubiikki tietotekniikka valtaa alaa. Ihminen ei kuitenkaan muutu; näkö-, kuulo- ja tuntoaistit ovat samanlaisia kuin ennen. Kädet haluttaisiin vapaiksi. Ihmisaivot ovat rajalliset eivätkä pysty ottamaan vastaan kaikkea. Aikaa on edelleen 24 tuntia vuorokaudessa. Tietotulvan suodattamisessa olennaista olisi osata valita, mikä on itselle tärkeää: keskittyä olennaiseen ja toteuttaa unelmia.
Oravannahkoja
Tuomas Talola heitti, että sosiaalinen media luo oravannahan uudestaan. Pankit eivät ymmärrä sosiaalista mediaa, siksi tarvitaan uusia innovaatioita. Miksei meillä ole virtuaalista, ihmiskasvoista pankkineitiä? Jakaisitteko oman kauppalaskunne sosiaalisessa mediassa? Voisitte sitten kysellä seuraajiltanne, mitä mieltä he ovat ostoksistanne. Lainaisitteko rahaa toisella puolella maapalloa olevalle tuntemattomalle ihmiselle? Auttaako massojen viisaus?
Sosiaalisessa mediassa olevia tietoja käytetään jo nyt luottopäätöksiin.
Mikromaksut ovat tulossa nettiin, samoin kannustava auttaminen. Journalismi muuttuu, kun lukijoina voimme antaa vinkkejä lehtiartikkeleiden parantamiseen.
Rahaa
Vesa Ilola pohti, miten kärsimätön pk-yrittäjä hurmataan sosiaaliseen mediaan, missä olennaista ei ole väline tai sisältö vaan vuorovaikutus, osallistaminen ja jakaminen. Mitä pk-yrittäjä siitä saa? Hänen pitäisi saada rahaa.
Sosiaalinen media toimii asiakkaan, yrityksen prosessien ja yrityksen asiakkaalle antamien lupausten leikkauspisteessä. Ensimmäiseksi yrityksen pitää saada brandinsa kuntoon ja olla läsnä sosiaalisessa mediassa, esimerkiksi Facebookissa tai Twitterissä. Lähes viidesosa ihmisistä ei enää käytä sähköpostia. Sosiaalinen media on vuorovaikutusta ja myymistä. Se tarjoaa psykologisen ROI:n, lupauksen ostavista asiakkaista.
Sitouttaminen
Olli Kopakkala kertoi tuloksellisesta sosiaalisesta mediasta, bisneksestä, jota yrittäjä tekee netissä. Sähköposti keksittiin jo vuonna 1968, ja siitä lähtien ihmiset ovat jakaneet tietoja itsestään verkossa. Sosiaalinen media ei ole myynti- eikä markkinointikanava. Hakukoneista on kirjoitettu enemmän kuin Facebookista.
Sosiaalinen media on kuitenkin hyvä sitouttamaan ihmisiä. Se on hyvä kanava asiakaspalvelulle ja markkinointitutkimukselle. Olennaista ei ole fanien määrä vaan aktiiviset käyttäjät. Kampanjoita on seurattava jatkuvasti: asiakkaita kuunneltava, onnistumista mitattava ja toimintaa kehitettävä.
Heimot
Katja Presnal pohti, miksi käyttäisimme sosiaalista mediaa, kun muutkin mediat toimivat. Puskaradiokin toimii, mutta sen välineet muuttuvat. Heimoista ja yhteisöistä löydät ihmisiä, jotka ovat innostuneita samasta kuin sinä, saat tietoa samanlaiselta ihmiseltä kuin itse olet – etkä vieraalta mainostajalta. Yhdysvalloissa fiskateerit ovat Fiskarsin tuotteista innostuneita ihmisiä, joille Fiskars lahjoitti heitä varten kehittämänsä vihreät sakset.
Joku ehkä kertoo jo nyt netissä sinunkin tuotteistasi. Löydä siis brandisi heimo ja kastele sen kukkia!
Verkostoitumislounas
Aalto Design Factory tarjosi mielenkiintoisen tilan paitsi SoMeTime2010-tapahtumalle myös parituntiselle verkostoitumislounaalle. Ohjeeksi annettiin keskustella mahdollisimman monen ihmisen kanssa ja kysyä:

  • Missä olet hyvä?
  • Mitä tulit hakemaan SoMeTime2010:sta?
  • Mikä on ajankohtaista sosiaalisessa mediassa?

Ohjeistus teki helpoksi keskustelun ruokajonossa, pöydän ääressä ja lounaan jälkeen ulkona. Käyntikortteja kertyi laukkuuni vain vähän toista kymmentä, kun tilaisuuden paras verkostoituja sai lehtiöönsä kuusikymmentä nimeä. Hän lupasi jatkaa verkostoitumista laivalla, jonne osa porukasta suunnisti iltapäivän kalamaljan jälkeen.
Keskustelin pitkään Inari Gebhardin kanssa, jonka Skype-laulutunti ITK:n kalamaljassa jäi lähtemättömästi mieleen. Hän käyttää kursseillaan Ningiä elokuussa alkavasta maksullisuudesta huolimatta ja lupaa opettaa kivenkin laulamaan. Voisiko haaveeni laulutaidosta vielä toteutua?
Kalamalja
Iltapäivän kalamaljan teemana oli avautumisia ja valaistumisia sosiaalisessa mediassa. Porukka innostui niin, että aika pian koko kalamalja oli täynnä puheenvuoroaan odottavia.
Ihmiset kertoivat tykkäävänsä tykkäämisestä, olevansa koukussa ihmisiin, ei teknologiaan, ahdistuvansa, kun työkiireiltään ei pariin viikkoon ehdi twiitata. Sosiaalisesta mediasta löytyy ammatillinen tuki, verkostot ja suhdetoiminta. Oppimismateriaalit pitäisi saada avoimiksi verkkoon. Valtava määrä ihmisiä voisi jatkaa esittämiäsi ajatuksia ja lisätä niihin uusia merkityksiä.
Sosiaalisessa mediassa on myös koetut varjopuolensa kuten tilien hakkerointi ja identiteettivarkaudet. Yksityisasetukset on syytä tarkistaa. Twitterissä voi seurata saamiaan kommentteja, mutta eräs kommentoija totesi, etteivät twiittaajat ilmeisesti seuraa niitä, koska hänen sarkastiset kommenttinsa eivät ole herättäneet lainkaan reaktioita. Sarkasmi ja huumorihan ovat vaikeita, mutta netissä erityisesti. Kryptiset twiitit voivat ulkopuolisesta tuntua järjettömiltä, twiittauskieli pitäisi opiskella erikseen.
Sosiaalisessa mediassa vaikuttaa parviäly. Kun tuotteita ja palveluja suositellaan, sosiaalinen media kasvaa yritykselle oikeaksi ROI:ksi.
Eräs osallistujista kertoi, miten ensimmäisen kerran meni Second Lifeen varttia ennen tapahtumaa, jota halusi seurata. Avataren vaatteiden kanssa oli ongelmia, ja lopuksi ne hävisivät kokoonaan. Hän ei sitten mennytkään seuraamaan kyseistä tilaisuutta alastoman avatarensa kanssa. Seuraavana päivänä hän sai pomonsa vakuuttuneeksi Second Life -kurssin tarpeellisuudesta.
Toinen osallistuja kertoi, miten he porukalla loivat kaverilleen  virtuaalisen tyttöystävän Facebookiin ja reaalimaailman tutut uskoivat vahvasti kyseisen tyttöystävän olemassaoloon.
Nukkekotiharrastaja kertoi, miten hän sosiaalisen median kautta löysi nelisenkymmentä nukkekodeista kiinnostunutta, ja miten heistä viisitoista toisiaan tapaamatta kirjoittivat yhdessä nukkekodeista kirjan, jonka WSOY julkaisi.
Sosiaalinenmedia.org kerää tapauskertomuksia sosiaalisen median käytöstä. Sosiaalinen media voi olla harrastus, työ, yrittäminen, opiskelu. Yksityisasetukset on syytä tärkistaa.
Eräs keskustelijoista hehkutti, miten koki meidän olevan vapaasti akateemisesti ajattelevaa porukkaa ja ehdotti sometime-puolueen perustamista ajamaan oikeutta ajatella vapaasti ja toimia omatunnon mukaan. Sosiaalinen mediahan on demokratialle valtava mahdollisuus ja hallitusohjelmaa voitaisiin kirjoittaa wikissä.
Sosiaalinen media ottaa huomioon arvoulottuvuudet ja auttaa toteuttamaan unelmia. Markkinasanoma pitäisi viedä sosiaaliseen mediaan hajautetusti ja räätälöidä eri välineiden mukaisesti.

Ideapakasta tekijänoikeuksiin

masu arvottaa
merisiga naurattaa
tieto luo laadun

ympyrät, nuolet
salama-alustuksin
käsitekarttaan

IT-kouluttajien kevätseminaari Tekijänoikeudet ja aktivoivat työtavat koulutuksessa 9.-10.4.2010 keräsi parisenkymmentä aktiivista kouluttajaa Tallinnaan. Ideat myrskysivät ideapakasta, hullunkuristen perheiden fläpit täyttyivät liimalapuista, tekijänoikeudet hämmensivät, herättivät  kysymyksiä enemmän kuin antoivat vastauksia.
Aktivoivat menetelmät
Reetta Koski luonnehti aktivoivien menetelmien ideaa kilpikonnalla, jonka elämänviisaus muodostaa toisaalta suojaavan panssarin, toisaalta oppimisen esteen. Aktivoivat menetelmät luovat säröjä suojapanssariin,  mahdollistavat uuden oppimisen.
Oppimisen tavoite määrää, mitä työvälinettä kannattaa käyttää. Esimerkiksi mm. Sometun pikkujouluissa innostusta herättänyt Powerpoint-karaoke saa toisaalta kuulijat pohtimaan, mitä itse sanoisivat vastaavassa tilanteessa, toisaalta antaa diojen laatijalle palautetta niiden selkeydestä.
Yritysvierailu Tieto Estoniaan
Ave Lindberg kertoi, miten Tieto Estonian henkilökunta on viidessätoista vuodessa kasvanut 5:stä 125:een henkilöön. Uusiin toimitiloihin muutettiin viime vuonna. Pääasiallinen kohderyhmä on julkinen sektori, mutta paikalliset yritykset ovat tulleet sen rinnalle.
Nuoret naiset opiskelevat IT:tä ja kolmannes Tieto Estonian työntekijöistä onkin naisia. Ave Lindberg kertoi tähän liittyvän kaskun: Naisohjelmoijaa saatetaan nimittää marsuksi, viroksi merisiga. Miksi? Eihän marsuillakaan ole mitään tekemistä meren eikä sian kanssa.
Vuoden 2009 lamassa (masu – majandus surutis) Tieto huolehti henkilöstöstään tarjoamalla tukea ja mahdollisuuksia sekä hyvän työskentelyilmapiirin. Lama antoi aikaa parantaa laatua ja löytää parempia it-ammattilaisia. Virossa valtio ei ymmärrä it-ammattilaisten tarvetta, joten heitä koulutetaan liian vähän. Työttömyys olisi vähäisempi, jos useammat opiskelisivat it-alaa, ja sitä voisi opettaa ammattikouluissakin. Viron sadasta tuhannesta työttömästä suurin osa on kouluttamattomia tai rakennusalalla.
Koulutukseen on vaikea löytää aikaa, jos tekee ylitäysiä työpäiviä. Ratkaisuja voisivat tarjota seminaarit ja koulutukselliset tapahtumat.
Lama on tuonut paljon hyvää: arvot ovat muuttuneet ja laatu parantunut.
Petteri Puurunen kertoi Tiedon jatkuvista palveluista, käyttöpalveluista ja koulutuksesta. Baltiassa on sovellusosaamista ja Venäjä on mielenkiintoinen toimintaympäristö. Venäjällä ei ulkoisteta, vaikka Suomessa ulkoistukset lisääntyvät. Tieto on 140 yrityksen kokoelma, yksi Euroopan suurimmista tuotekehitystaloista. Koulutukseen panostetaan vuosittain 2000-3000 euroa henkilöä kohti.
Hannes Seeberg Provoke Estoniasta innosti meidät avoimista innovaatioista, joita syntyy, kun kuunnellaan asiakkaan tarpeita. Esimerkiksi jos asiakastiloihin halutaan lisää tuoleja, kun jonot ovat pitkiä ja ihmiset haluavat istua, voidaan kysyä: Miksi jonot ovat pitkiä? Havaitaan, että tietojärjestelmä toimii liian hitaasti. Asiakkaan ongelma ratkaistaankin korjaamalla tietojärjestelmää eikä hankkimalla lisää tuoleja.
Toinen esimerkki kertoi äidistä vauvan kanssa kylpylässä. Miten kantaa vauvaa ja pestä sitä? Läppärin kantolaukku voisi tarjota idean. Äidille voisi kehittää vedenkestävän, olalla kannettavan kantokassin, jossa hän voisi kantaa lasta. Kassi voisi olla sellainen, josta vesi valuu pois, jolloin äiti voisi kantaa lasta myös vedessä ja pestä sitä. Kylpylässä voisi olla nouseva lattia tai kävelykaista niin, että toiset voisivat kävellä kuin uimarannalla samalla kun toiset uivat.
Keskustelussa todettiin, että Moodle ei ole oppimisympäristö vaan opetusympäristö. Uusi sukupolvi on oppinut toimimaan toisin, ei perinteisen opetusympäristön tavoin.
Tekijänoikeudet opetuksessa
Lauantaina perehdyimme aktivoivin menetelmin tekijänoikeuksiin. Keskustelua viritti Tarmo Toikkasen kolme kuuden minuutin salama-alustusta tekijänoikeuden perusteista, tekijänoikeudesta opetuksessa ja Creative commons -lisensseistä.
Mikä on teos? Onko luennoijan diapakka teos, jos kaksi opettajaa samoista lähtökohdista voisi tuottaa olennaisesti samanlaisen diapakan? Tarvitaanko tallenteen tekemiseen aina lupaa? Millainen tekijänoikeussuoja on valokuvalla?
Miten tekijänoikeudet verkko-opetuksessa eroavat muusta opetuksesta? Mitä  creative commons -lisenssit tarkoittavat? Miten ne pitäisi esittää omassa verkkotuotoksessa?
Laivalla hahmottelimme ryhmissä käsitekarttaa (concept map) tekijänoikeuksista. Sen jälkeen pohdimme, mitkä aktivoivista menetelmistä toimisivat Kolben kokemuksellisen oppimisen mallin eri vaiheissa. Kouluttajan sudenkuoppahan on jättää osa mallista, ehkä itselleen vierain, käyttämättä, jolloin tietynlaiset oppijat eivät saa tarpeeksi välineitä omaan oppimiseensa.

ICT-osaamista ja rekrytointia

arvot säilyvät
poisopi oppimasi
opi uudestaan

TTL:n seminaari Tulevaisuuden ICT-osaajat 16.2.2010 keräsi aamuvarhaisella Metropolian auditorion täyteen ICT-ammattilaisia.
Harri Sirén TTL:stä korosti avauspuheessaan verkostojen ja osaamisen merkitystä. Alallamme oppimiseen on jo pitkään liittynyt poisoppiminen ja asioiden oppiminen uudelleen. Tieto ei riitä, tarvitaan ymmärrystä ja taitoa soveltaa.
Niklas Öhman ProSelectumista totesi, että alalla rekrytoidaan edelleen, vaikkei enää niin paljon kuin ennen. Ala keskittyy, isot pelurit tulevat  ja uudet välineet otetaan käyttöön. ICT-palvelut keskittyvät Intiaan, jossa alan keskimääräinen kuukausipalkka on 500 euroa ja kasvuvauhti 30 %. Virtuaalityö on 30-50 % tehokkaampaa kuin perinteinen työ, joten jo 75 % yrityksistä käyttää videoneuvotteluja.
Seuraavien kolmen vuoden aikana ICT-alalla edellytetään sertifikaatteja, joita oppilaitokset ovat jo yhdistäneet opetukseensa ja joiden hinnat ovat laskeneet. Avoimet työvälineet ovat tulleet kaupallisten rinnalle.
Alalla tarvitaan globaaleja standardeja ja työmalleja, kykyä innovoida strukturoidusti, toteuttaa hallitusti, hahmottaa vaatimusmäärityksiä, reagoida ja oppia jatkuvasti uutta.
Alalla kaivataan projektipäälliköitä laajoihin ketjutettuihin projekteihin sekä asiantuntijoita, jotka osaavat luoda lisäarvoa olemassa olevista järjestelmistä. Osaajia etsitään sosiaalisesta mediasta, Facebookista, LinkedInistä, Plaxosta sekä rekrytointiportaaleista oikotie, uratie, monster.fi ja mol.fi. Facebookissa viesti ”jään työttömäksi” leviää nopeasti. Rekrytoijat taas voivat ostaa LinkedInistä sähköpostioikeuden.
Nykyinen tilanne on ongelma erityisesti nuorille: enää yritykset eivät ota kokemattomia sisään kasvamaan eikä harjoittelupaikkoja löydy helposti.
Jukka Ahtikari Logicalta totesi, että pienet kalat syövät isot kalat. Yritys ei tee asioita itselleen vaan asiakkailleen, ja Logican kehittämä Reittiopas on yksi suosituimmista verkkopalveluista.
”Jurassic Parkin” harmaiden osaajien arvomaailma ei muutu, vaikka maailma ympärillä muuttuisi. Harkitussa poisoppimisessa tarvitaan hienovaraisuutta kuten kotiremontissa: ei moukaroida kaikkea hajalle, jätetään ainakin kantavat seinät. Yhteisöllisyys ja verkostoituminen on toimintatapa, joka ei ole kiinni iästä tai sukupuolesta.
Parhaimmillaan osaaminen laajenee yhteisöön ja innovointi arkielämään. Asiakkaan ongelman ymmärtämisestä jatketaan määritykseen, suunnitteluun ja jatkokehittämiseen. Suomessa asioita osataan kyseenalaistaa, nähdään pintaa syvemmälle, viitekehykseen, ymmärretään, ettei teknologia ole itseisarvo. Jos rakennetaan hieno järjestelmä, mutta ei ymmärretä, mitä ihminen tekee, koko rakennettu järjestelmä on turha.
Miten asiakkaat saadaan mukaan? Tarjotaan heille palveluja sosiaalisessa mediassa open source -hengessä. Kun verkkopalvelun määrittely ja suunnittelu ovat hallinnassa, verkosto voi tuottaa aidosti kaupallista hyötyä.
Anne-Maritta Talaslahti Metropoliasta, Sonja Kniivilä Aalto-yliopistosta ja Kaj Aaltonen Asianajotoimisto Focuslawista kertoivat yhteistyöstään tulevaisuuden ICT-asiantuntijoiden ja johtajien koulutuksessa. Metropolian ylempää ammattikorkeakoulututkintoa on kehitetty yhteistyössä TTL:n ja Hetkyn Tietohallintokerhon kanssa. Opiskelijat laativat kehittämishankkeen työelämäyhteistyössä ja opiskelevat kampuksella iltaisin ja intensiiviviikoilla. Opiskelijoita innostavat erityisesti sopimusjuridiikan asiantuntijaluennot, ja kysymyksiä riittää tekijänoikeuksista, yksityisyyden suojasta, avoimesta lähdekoodista, henkilötietolaista ja sähköisen viestinnän tietosuojalaista.