Avainsana: ICT

Ajankohtaisia ajattomia haasteita

vaatimuksista
kehitys palastellaan
muutos hallitaan

omaperäinen
haiku, senryu syöksyy
teoskynnykseen

Kymmenet IT-alan ammattilaiset kokoontuivat TTL:n IT-kouluttajien jäsentilaisuuteen IT-koulutuksen ajattomia haasteita 11.11.10 verkkoon tai Haaga-Heliaan.
Paula Männistö Qentineliltä kertoi kahdesta tietojärjestelmäprojektista, joista ensimmäisessä kaikki epäonnistui ja toisessa onnistui.
Epäonnistunut projekti
Ensimmäisessä projektissa lähtökohtana oli asiakkaan liiketoimintalähtöinen ylätason vaatimusmääritys kahden nykyisen ERP-järjestelmän yhdistämisestä ja muutamien lisäominaisuuksien kehittämisestä. Projekti määriteltiin reilun vuoden mittaiseksi, mutta sitä ei palasteltu. Asiakas pääsi eri vaiheissa testaamaan järjestelmää, mutta mitään valmistuneista ominaisuuksista ei hyväksytty. Jossain vaiheessa todettiin, että vaatimusmäärityksen lisäksi pitäisi laatia selvitys, jota hierottiin yhdeksän kuukautta. Asiakas ei hyväksynyt selvityksen lopputulosta, ja lopuksi keskeytti koko projektin.
Ehkä nälkä kasvoi syödessä. Jäljellä olisi ollut vielä valtavan suuri työ, vuodessa oli saatu aikaan ehkä vasta neljäsosa siitä, mitä haluttiin. Esimerkiksi vaatimusmääritys ”Tehdään tarvittava raportointi” paisui lopulta 150 raportiksi, eikä kukaan ei osannut päättää, mitkä niistä olisivat tarpeellisia.
Toimittajan oli pakko hyväksyä tehtäväksi kaikki, mitä asiakas keksi pyytää. Sopimus oli kiinteähintainen ja muutostöitä oli vaikea hinnoitella, joten toimittajalle kertyi tappiota. Hälytyskellojen olisi pitänyt soida jo projektin alkumetreillä.
Vanha järjestelmä oli tavallaan määrityksenä, mutta koodin lukeminen on vaikeaa ja haasteellista, ja ennen kaikkea hidasta. Näytöt ja raportit ovat vain ulkoisia ominaisuuksia, ne eivät vielä määrittele järjestelmän toiminnallisuutta. Toimittaja pyrki laatimaan teknisen määrityksen, mutta toimittajan ja asiakkaan ymmärryksen välinen kuilu oli leveä ja syvä.
Tunnetun nyrkkisäännön mukaan aikatauluarviot pitäisi kertoa piillä, mutta siitä tulisi liian pökerryttävä luku asiakkaalle esitettäväksi.
Onnistunut projekti
Toisessa projektissa oli tarkoitus uusia vain vanhan suurkoneympäristössä toimivan tietojärjestelmän käyttöliittymä web-pohjaiseksi. Asiakas ymmärsi nopeasti, että käyttötapauskuvaukset eivät kata koko toimintaa ja liiketoimintaprosessit vaativat hieromista, joten prosesseja mallinnettiin ja uudistettiin samalla kun käyttöliittymää. Prosessit kulkivat eri osastojen välillä eikä ollut selkeää, missä mitäkin tehdään ja kuka tai mikä rooli omistaa prosessit. Jokainen pääsi esittämään oman näkemyksensä. Vähitellen ymmärrettiin, mitä oikeasti tehdään ja saatiin suoraviivaistetuksi monia asioita.
Toteutustyö jakautui eri mittaisiin iteraatioihin puolentoista vuoden ajalle. Tuotantoon siirrettiin kokonaisuus kerrallaan eikä mitään ylimääräistä tai turhaa työtä tarvinnut tehdä. Asiakkaat pääsivät aidosti vaikuttamaan kehitystyöhön. Muutosvastarintaa pyrittiin pehmittämään tekemällä samanlaista kuin vanha järjestelmä oli ollut ja omaksumalla sopivia toimintatapoja. Muutaman iteraatiokierroksen jälkeen oli opittu paljon, ja seuraavien iteraatiokierrosten suunnittelu oli entistä helpompaa. Nälkä kasvaa syödessä ja työmäärä kasvaa, joten muutoshallinta on tärkeää.
Miksi joskus onnistutaan ja joskus ei?
Onnistuneessa projektissa asiakas oli mukana, ja ymmärsi, että kyse oli asiakasyrityksen liiketoiminnan kehittämisestä ja toiminnan muutoksesta. Toimittaja saattoi työskennellä määrämuotoisesti alusta asti, ja suunnitella, miten kehitystyötä lähdetään työstämään ja miten palastellaan.
Ensimmäisessä projektissa oli pari 10-15 hengen ryhmää, toisessa viiden hengen ryhmä laatimassa perusarkkitehtuuria, viiden hengen ryhmä toteutuksessa ja pari henkilöä testauksessa. Prosessimallinnus sitoutti koko asiakkaan organisaation projektiin, ja teki näkyväksi, miten prosessit kulkevat.
Kiinteähintainen, alhaisen hinnan tarjous, jossa toimittaja tekee tappiota, ei ole kenenkään etu. Sen sijaan ymmärrys työmäärän suuruudesta olisi kaikkien etu. Projektin edetessä ymmärrys tarvittavasta tuntimäärästä vakiintui. Yksittäisten henkilöiden erot koodin tuottamisessa olivat valtavia, ja niinpä vaikeimmat kokonaisuudet annettiin tehokkaimmille koodareille. Koodin tuottamisen tehokkuus laskettiin määrittämällä kullekin käyttötapaukselle pistemäärät niiden vaativuuden mukaan ja niiden toteutuksista laskettiin mekanisesti, kuinka monta tuntia kunkin pisteen koodaamiseen kului.
Työmäärien arvioinnissa käytetään usein Planning poker -menetelmää, jossa jokainen toteutustiimin jäsen mielessään arvioi, paljonko aikaa menisi esitellyn työkokonaisuuden toteuttamiseen, ja nostaa sitä vastaavan kortin näkyviin yhtaikaa muiden kanssa. Tämän jälkeen arvioinneista keskustellaan ja annettuja numeroita perustellaan. Menetelmä on mukava, nopea ja sitouttava.
Ohjelmistotuotannon tekijänoikeudet
Tarmo Toikkanen Aalto-yliopiston Taideteollisesta korkeakoulusta valotti IT-koulutukseen liittyvän ohjelmistotuotannon tekijänoikeusviidakkoa jakamalla tuotokset nelikenttään ulottuvuuksille taiteellinen – hyödyllinen ja fyysinen – eteerinen. Alunperin tekijänoikeuslaki suojasi riittävän omaperäisiä ja tekijänsä persoonaa ilmentäviä taiteellisia ja konkreettisia tuotoksia. Vähitellen tekijänoikeuslain suojaan liitettiin tietokirjat, kartat ja tietokoneohjelmat. Nykyisin kirjat, valokuvat ja elokuvat eivät välttämättä enää ole fyysisia tuotteita vaan bittejä, mutta tekijänoikeus suojaa niitä edelleen.
Tekijänoikeuslaki ei edellytä teoksilta oivaltavuutta. Selittävät kaaviot eivät yleensä pääse lähellekään teoskynnystä: kuka tahansa samalla osaamisella voisi tuottaa olennaisesti samanlaiset kaaviot. Nyrkkisääntönä voidaankin pitää sitä, että jos kukaan saman alan tekijöistä ei samassa tehtävässä päädy samanlaiseen tuotokseen kuin sinä, niin tuotoksesi todennäköisesti ylittää teoskynnyksen.
Alunperin brittiläisen tekijänoikeuden oli tarkoitus suojata kirjapainon tuotoksia ja ranskalaisen tekijän moraalisia oikeuksia. Nämä ovat taustalla nykyisessä EU-maiden tekijänoikeuslaissa. Taiteellisen tai kirjallisen teoksen tekijänoikeus on sen tekijällä, luonnollisella henkilöllä. Sen sijaan työsuhteessa tehdyn tietokoneohjelman omistaa työnantaja, koska työpaikalla tietokoneohjelma laaditaan yleensä yhteistyössä. Työnantaja ei omista tietokoneohjelmaa, joka on tehty itsenäisesti opetus- ja tutkimustehtävissä. Sotilasoppilaitoksissa kaikki tekijänoikeudet kuuluvat oppilaitokselle.
Yleisön joukosta kysyttiin, miten tekijänoikeuslaki suhtautuu Andy Warholin tuotoksiin. Tarmo Toikkanen myönsi, että tekijän nimellä on vaikutusta; tekijänoikeuslaki ei välttämättä ole objektiivinen.
Levitysoikeus on tekijän yksinoikeus. Jos hankkii teoskappaleen, sen voi myydä, mutta sitä ei saa vuokrata. Kavereille saa tehdä kopioita yksityiskäyttöön laillisista lähteistä saaduista kopioista. Sen sijaan tietokoneohjelmia ei saa kopioida yksityiskäyttöön. Teoksesta saa tehdä väliaikaisia teknisiä kopioita ja tietokoneohjelmaa saa muuttaa, jos sen käyttö sitä vaatii. Yhteentoimivuuden vuoksi tietokoneohjelman saa palauttaa lähdekoodiin – jos se onnistuu.
Oppilaitoksessa opiskelijat omistavat tekijänoikeudet laatimiinsa ohjelmiin. Nykyinen tekijänoikeuslaki sallii teosten välittämisen lisenssillä, mutta yhtään lisenssiä ei vielä ole tätä varten tehty.

Ketteryys ja hoikkuus pilvessä

hoikka ketterä
pilvipalvelu, Akva
suuntaa tulevaan

turvallisuutta
osaamista, viestintää
huumori suolaa

Akvan laivaseminaari Ketteryys ja pilvipalvelut 29.9.-1.10.2010 kokosi Vikingin auditorion täyteen innokkaita ict-ammattilaisia bongaamaan uutta tietoa ja verkostoitumaan. Tilaisuuden juontanut Jari Petersen-Jessen toivotti meidät tervetulleiksi ja kertoi Akvasta.
Avauspuheessaan Robert Serén Tietotekniikan liitosta korosti seminaarin ja ict-alan naisvaltaisuutta,  ict:n roolia yhteiskunnassa ja julkishallinnon suurta osuutta koko Suomen ict-markkinoista.
Ketterästi pilvessä
Arto Saario Ixonokselta kertoi, miten pilvipalvelut mahdollistavat ketterän toiminnan. Menestyvillä yrityksillä on toimiva organisaatiokulttuuri, jatkuvan organisaatiomuutoksen sykli. Ketteryys näkyy muutostilanteissa: muutos tunnistetaan, selvitetään sen vaikutukset prosesseihin ja sidosryhmiin, koordinoidaan ja toteutetaan. Muutoksen monimutkaisuutta on vaikea ennustaa.
Perinteisesti palveluita on kehitetty eri yksiköille, vaikka horisontaalinen, kokonaisvaltainen kehittäminen palvelisi paremmin koko organisaatiota. Infrastruktuuri pilvipalveluna IaaS voisi olla sopiva ratkaisu. Alkuinvestointi on pieni, koska pilvipalvelu kestää mahdolliset käyttöpiikit. Pilvimarkkinan kotimaiset palvelut puuttuvat vielä.
Pilvipalveluiden oikeudellisia ongelmia
Pia Ek Asianajotoimisto Hannes Snellmanista valotti meille pilvipalveluiden oikeudellisia ongelmia. ”Insinöörien tehtävänä on keksiä ongelmiin ratkaisut, juristien tehtävänä keksiä ratkaisujen ongelmat.” Ulkoistus ei ole samaa kuin pilvipalvelut (vrt. juokseminen ja lenkkarit).
Jos rekisterinpitäjä on suomalainen, voidaan soveltaa Suomen lakia. Rekisterinpitäjä on osapuoli, joka määrittelee käsittelyn tarkoituksen ja keinot. Sen tulee valita sopivat henkilötietojen käsittelijät ja turvata rekisteröityjen oikeudet sopimusteitse: Miten tietoja käsitellään? Kuka pääsee niihin käsiksi? Missä maassa tiedot sijaitsevat? Lainsäätäjä olettaa, että yksi rekisterinpitäjä vastaa tiedoista. Henkilötietojen käsittelijä on ”mykkä toimija”.
Pilvipalvelut vähentävät suoraa kontrollia, mutta lainsäätäjän mielestä kontrollia pitää olla – vaikka   tieto olisi päivällä jossain ja yöllä jossain muualla sen mukaan, missä milloinkin tiedon säilyttäminen olisi halvinta.
EU- ja ETA-alueen ulkopuolella tietosuojan kannalta turvallisia maita ovat Argentiina, Kanada ja Sveitsi. Yhdysvalloissa tietosuojaa ei ole juuri lainkaan. Siellä Safe Harbour -säännöksiin liittyneiden palveluntarjoajien kanssa tilanne on hiukan helpompi, mutta silti nyrkkisääntö on, että kannattaa käyttää ainoastaan sellaista pilvipalveluntarjoajaa, jonka tietokeskus sijaitsee EU- tai ETA-alueella. Kannattaa myös varmistaa, että sopimuksessa pilvipalveluntarjoajan kanssa käytetään komission hyväksymiä mallilausekkeita, ja ottaa huomioon mahdollinen alihankinta.
Palvelusopimusmaailman viidakosta löytyvät palvelutasosopimus (SLA), joka takaa palveluiden toimimisen sovitulla tavalla, vuokrasopimus esimerkiksi ASP-palveluissa, palvelusopimus ja ulkoistussopimus. Pilvipalvelut tarjoavat matalan kynnyksen sisäänpääsyn ja mitoitusmahdollisuudet, mutta monet julkisesti saatavilla olevista pilvipalvelusopimuksista rajoittavat tarjoajan vastuuta niin paljon, ettei se ole linjassa mahdollisen riskin kanssa. Mistä saadaan korvaus, jos ei päästä pilvessä olevaan kirjanpito-ohjelmistoon? Millaiset ehdot ovat asiakkaan kannalta? Voiko hintoja tarkistaa? Voiko niitä yksipuolisesti muuttaa?
Tarkastus- ja auditointivaatimukset on hyvä ottaa huomioon. Mihin fyysisesti menet auditoimaan palveluntarjoajan aineistoa? Mitä teet, jos palveluntarjoaja menee konkurssiin? Mitä lakia sopimukseen sovelletaan?
Pilvipalvelut ovat harmaita pilviä juristin näkökulmasta. Toimittaja haluaisi yhtenäistettyjä palveluita ja pitkäaikaisia sopimuksia, mahdollisuutta nopeaan hinnan tarkistukseen ja pakettiratkaisuihin ilman asiakaskohtaista palvelutasosopimusta. Asiakas taas haluaisi räätälöityjä, muokattavia palveluita, varmuutta ja joustavuutta, vakaata hinnoittelua.
Palvelusopimuksissa palvelu pitäisi kuvata selkeästi, palvelutasosopimuksessa määritellä palvelutaso sanktioineen. Onko sopimuksissa määritelty vasteaika, korjausaika ja korjauskeinot? Onko varmistettu tiedon erottelu pilvessä kolmansien osapuolien tiedoista? Mitä tiedoille tehdään, kun sopimus päättyy? Mikä on tietojen palautusstrategia? Pitäisi pyrkiä sopimaan, että oman maan lakeja sovelletaan, mutta onnistuuko se aina?
Pilvipalvelun hankkijan muistilistalla pitäisi olla:

  • SLA:t sekä sopimuksen muodossa että käytännössä
  • Sovellettavat standardit
  • Kenellä on pääsy tietoihin? Alihankinta?
  • Missä tietoja säilytetään? Mitä lakia sovelletaan?
  • Miten ylivoimainen este on määritelty?
  • Sopimuksen päättyminen ja tarjottavat palvelut tietojen siirtämiseen?
  • Hinnoittelu?

Hoikka ja ketterä ohjelmistoturvallisuus
Antti Vähä-Sipilä Nokialta kertoi, miten turvallisuus ja laatu kulkevat käsi kädessä. Ohjelmistoturvallisuudessa avainasia on riittävä koulutus. Turvallinen ohjelmistokehitys sisältää uhka-analyysin, kontrollien valinnan ja jäännösriskien hyväksymisen. Aktiviteettilistoja on useita, esim.  bsimm2, opensamm, ms, safecode.
Uhat analysoidaan vapaamuotoisesti keskustellen, ehkä musta hattu päässä miettien, mitä kaikkea voisi tapahtua. Askel askeleelta -prosesseja ovat tietovuoanalyysi ja STRIDE-malli, jossa kuvataan kaikki prosessit fläppitaululle ja mietitään kunkin uhat. Väärinkäyttötapausten-mallia käytetään vaatimustenhallinnassa: business caseihin lisätään käyttäjätarinoita siitä, mitä ei saisi tapahtua.
Lean tulee sanasta leanness, hoikkuus. Lean tarkoittaa, että kaikki pyritään tekemään mahdollisimman vähäisellä turhuudella. Miten riskienhallintasyklin osat voidaan jalkauttaa niin, etteivät ne riko hoikkuutta? Lean-periaatteen rikkominen rikkoo myös scrumin. Kaikki järjestelmään lisättävät asiat pitää lean-testata. Esimerkiksi hoikkuus rikkoutuu ja flow tuhoutuu, jos keskitetyltä tietoturvatiimiltä pitää hakea hyväksyntä jokaiselle tehtävälle asialle. Hyväksyttävät asiat kasautuvat ja käsiteltäväksi jää isoja möhkäleitä. Hoikkuus säilyy, jos jokainen tiimi hoitaa asian itse ”soihdunkantajan” johdolla käyttämällä valmiita malleja – ja pyytää neuvoa keskitetyltä tietoturvatiimiltä vain tarvittaessa. Soihdunkantaja, keskitetty tiimin sisäinen konsultti, on henkilö, joka kysyy juuri ne hankalat kysymykset.
Hoikkuus rikkoutuu, jos uhka-analyysit ja tietoturvatestaus tehdään muun ohessa, omassa sprint-työjaksossaan tai erikseen järjestettynä aktiviteettina, koska sellaista ei pystytä hallinnoimaan srcumilla. Tietoturvatyö kannattaisi aikatauluttaa samanlaisiksi backlog-tehtäviksi kuin muutkin työt.
Tietoturva pitäisi analysoida vaatimusmäärittelyssä ja suunnittelussa. Koodin mukana toimitetaan jäännösriski koodin vastaanottajan hyväksyttäväksi. Kukin hyväksyy jäännösriskin omalla tasollaan, jolloin epäonnistuminen ei ole katastrofi ja ylempänä on aina veto-oikeus. Virheellinen hyväksyntä hukkaa korkeintaan yhden sprintin työn, jos ylempänä todetaan toisin.
Ohjelmistokehityksessä erotetaan vaatimustenhallinnan ja toteutuksen taso. Edelliseen liittyvät käyttötapaukset ja bisness caset, jälkimmäiseen koodi ja bitit. Vaatimustenhallinnassa ohjelmistoturvallisuudesta huolehditaan niin, että tuotteen omistaja käy lävitse käyttäjäkertomuksia ja generoi niistä turvallisuuskertomuksia mallien pohjalta (jotka heijastavat yrityksen ongelmia) ja väärinkäyttökertomuksia (mitä ei saa tapahtua; hyökkääjänä en saa pystyä tekemään tätä ja tätä, jotta tätä ei tapahtuisi). Näitä voidaan käyttää toiminnallisina vaatimuksina tai testitapauksina. Turvallisuuskertomukset ovat toiminnallisia tietoturvavaatimuksia.
Ohjelmistoturvallisuus scrumissa tarkoittaa, että scrum-tiimi ottaa tehtävän backlogista ja katsoo, pitääkö tehdä uhkatarkastus; käsitteleekö tehtävä käyttäjätietoja tai luottokorttitietoja? Näin uhka-analyysitehtävät aikataulutetaan ja voidaan sanoa, onko ne tehty vai ei. Erillistä listaa kontrolleista ei tarvita vaan kaikki syötetään tehtäväjonoon.
Jäännösriski hyväksytään sprintin katselmuksessa, jossa päätetään, ovatko sprintin tehtävät valmiita. Tällöin tarkastellaan suorituskykyä ja tietoturvaa: Kun otetaan huomioon uhat, jotka olemme löytäneet, niin onko tehty työ kunnossa turvallisuusnäkökulmasta? Koodin mukana tuleva jäännösriski voidaan esittää esimerkiksi wikisivulla.
Ketterä ostaminen
Perttu Tolvanen Sinisestä meteoriitista pohdiskeli ketterää ostamista. Organisaatio voi hankkia uuden tiedonhallintojärjestelmän tai toiminnanohjausjärjestelmän, mutta miten se saa yksilöt työskentelemään yhteisillä alueilla henkilökohtaisten alueiden sijaan? Ihmisiähän ei voi pakottaa muuttamaan toimintaansa.
Tiedonhallintajärjestelmiä on tuotteistettu aktiivisesti yli 10 vuotta, niillä on tietynlainen filosofia, jonka mukaan ne toimivat, ja se vaikuttaa tuotteiden ratkaisuihin. Kuitenkaan ei ole vain yhtä oikeaa tapaa tehdä ryhmätöitä. Järjestelmiä ei voi määritellä kuoliaiksi: tärkeimmät käyttötapaukset selviävät ja hioutuvat vasta käyttöönoton jälkeen. Ensimmäiset kuusi kuukautta ovat ratkaisevia, niiden aikana uusi järjestelmä muovataan tutkemaan tietotyöläisten tarpeita.
Kustannustehokkuus ja hyvä käytettävyys syntyvät siitä, että tuotteita käytetään niiden filosofian mukaisesti, kun taas tuotteiden taivuttaminen filosofiasta eriäviin käyttötarkoituksiin on vaikeaa ja kallista. Järjestelmä pitäisi saada käyttöön mahdollisimman pian, jotta päästään keräämään käyttökokemuksia.
Korjauksiin pitää varautua heti käyttöönoton jälkeen ja tiedot virhetilanteista välittää toimittajalle heti. Jos niitä kerätään palaute-exceliin ja soitetaan toimittajalle, niin tämä ehkä löytää aikaa listan läpikäyntiin vasta kuukausien kuluttua, jolloin saattaa mennä vuosi ennen kuin käyttäjien ensimmäisenä päivänä havaitsemat virheet on korjattu. Tiedonhallinta- ja tuotepohjaisilla järjestelmillä pitäisi aina edetä pilotilla.
Asiakkaan pitää ottaa vastuu hankinnoistaan, tehdä riittävän hyvä esitutkimus ja priorisoitu vaatimusmääritys. Enää ei voida lähettää tarjouspyyntöjä toimittajille ja odottaa, että nämä vastaisivat jotain fiksua, ei myöskään lähettää pitkää ominaisuuslistaa ja kysyä, vastaako tuote niihin. Järkevämpää on selvittää, miten kentällä olevat tuotteet hoitaisivat kymmenen tärkeintä vaatimusta. Asiakkaan on valittava, haluaako hän valmiin tuotteen vai räätälöidyn tuotteen, ne eivät toimi filosofisesti yhdessä. Maailmassa on myyty miljoonia maksavia portaaliratkaisuja asiakkaille, jotka eivät olisi sellaista tarvinneet.
Ketterä hankinta
Petri Heiramo Agilecraftista totesi, että ketteryys on haastavaa ja tarjouspyynnössä luodaan pohja onnistumiselle tai epäonnistumiselle. Jos pyydetään vaiheittaista toimitusta, toimittaja ei voi toimittaa ketterästi. Hankintalainsäädännön mukaisesti on hankalaa tilata ketterästi, muttei mahdotonta. Ketterässä hankinnassa asiakas sitoutuu ohjaamaan projektia koko ajan ja ottaa siitä vastuun.
Ketteryys koskettaa koko organisaatiota ja johto määrittelee viime kädessä ketteryyden onnistumisen. Ongelmat on tunnustettava ja korjattava, muuten mikään ei muutu. Ketteryys tuottaa kustannussäästöjä pitkällä tähtäimellä, mutta alkuvaiheen kustannukset ovat isot.
Laatu ei ole parametri, josta voidaan neuvotella. Mitä enemmän on tehty purkkaa ja teknistä velkaa, sitä vaikeammaksi tulee tiimin ketteryys. Jos hyväksytään tavoitteeksi 95 %:n laatu, ei kasvateta nälkää tehdä hyvin.
Älä yritä liian suurta kerralla, koska ympäristö muuttuu jatkuvasti eikä isoa projektia ole helppo ohjata. Jos tuloksia ei tule, vaihda toimittajaa. Ketterässä projektissa budjettivastuu siirtyy asiakkaalle, tuotepohjaisessa pikselien viilaaminen on kallista. Jos tietoturva on tärkeää, siihen pitää käyttää aikaa ja rahaa. Tiimi voi kertoa, mitä oikeasti tapahtuu. Tiimillä pitäisi olla suora yhteys todellisiin käyttäjiin, ei vain tilaajaan. Vaatimusten tarkentamiseen ja priorisointiin tarvitaan aikaa.
Älä hajauta, jos se ei ole välttämätön pakko. Viestintä on ketteryydessä olennaista ja hajautus luo aina kynnyksiä keskustelulle. Jos ulkoistat Kaukoitään, niin vaikka työvoima siellä olisi paikallista  halvempaa, kustannuksia syntyy ja yleensä alihankintatyöt ovat muita kalliimpia. Ainoat järkevät syyt ulkoistamiselle ovat joko se, että läheltä ei saa tarvittavaa osaamista tai että läheltä ei saa riittävästi kapasiteettia. Mikään ei muutu, jos mitään ei muuteta.
Allekirjoitus pilvessä
Kai Linnervuo Signomista totesi, että sopimuksia ja muita asiakirjoja tulostetaan ja allekirjoitetaan yhä vielä käsin, vaikka sähköinen allekirjoitus on teknisesti mahdollista. Perinteinen tapa sopimusten allekirjoittamiseen on tuttu: tulostetaan nippu sopimuksia, lähetetään ne postitse allekirjoitettaviksi, odotetaan, kysellään perään muutaman kuukauden kuluttua. Onko meillä todellinen varmuus siitä, että tietyllä henkilöllä on valtuudet allekirjoittaa ja onko allekirjoitus kyseisen henkilön? Kun sopimukset sitten tulevat allekirjoituskierrokselta, ne arkistoidaan mappeihin hyllyyn ja mahdollisesti skannataan arkistointijärjestelmiin.
Yritykset allekirjoittavat vuosittain satoja sopimuksia. Signom-tavassa sopimukset allekirjoitetaan luontevasti osana sopimusprosessia. Luotettavuus saavutetaan, kun kolmas osapuoli, patentti- ja rekisterihallitus, autentikoi sopimukset. Allekirjoittaja todennetaan vahvan tunnistamisen menetelmällä, tarkistetaan toimivalta ja varmistetaan allekirjoitettavan sopimuksen eheys. Järjestelmä on juridisesti vahvempi ja parempi kuin perinteinen.
Signomin allakirjoitusprosessissa vaihdetaan ja hiotaan sähköpostitse ensin doc-tiedostoja, kuten perinteisessäkin prosessissa. Kun sopimuksen lopullinen sanamuoto on valmis, sopimus muutetaan pdf-muotoon. Toinen osapuoli lataa sopimuksen Signomin palveluun ja kertoo toisen osapuolen, valitsee kielen ja maksutavan, esim. sopimuksen lähettäjä maksaa vastaanottajan puolesta kuten perinteisissä vakuutusyhtiön ja asiakkaan välisissä sopimuksissa ”vastaanottaja maksaa kulut” -vastauskuorineen. Järjestelmä tarkistaa lähettäjän oikeudet ja lähettää sopimuksen kryptatulla varmenteella vastaanottajalle. Vastaanottaja voi allekirjoittaa sähköisesti, mutta halutessaan hän voi tulostaa sopimuksen ja allekirjoittaa sen perinteiseen tapaan.
Jos allekirjoittajia on useita, palvelu tarkistaa, että allekirjoitetut versiot täsmäävät. Kun sopimus on allekirjoitettu, jokainen osapuoli saa viestin ja voi vuorokauden sisällä ladata allekirjoitetun sopimuksen itselleen. Sopimus poistetaan järjestelmästä, mutta sopimusloki jää jäljelle, jotta riitatapauksessa vuosien kuluttua voidaan nähdä, kuka on allekirjoittanut ja millaisin tunnuksin.
Tavoitteena on, että Signomin sähköinen allekirjoitus olisi standardi vuoteen 2016 mennessä.
Muistan hyvin perinteisen allekirjoitusprosessin Tietie-yhteistyön ja Virtuaaliammattikorkeakoulun sopimuksista 2000-luvun alkupuolelta. Itsekin kannoin sopimuksia rehtorillemme allekirjoitettavaksi, postittelin niitä muihin oppilaitoksiin ja soittelin perään, kun sopimusnippu oli kesälomalla juuttunut jonkun pöydälle.
Elisan pilvet
Kari Terho Elisalta kertoi eCloud-palveluista. Asiakas saa tarvitsemansa kapasiteetin ja maksaa vain siitä. eCloud joustaa myös alaspäin. Palvelimet saa käyttöön minuuteissa, virtuaalisen tietokonekeskuksen perustamiseen menee noin puoli tuntia, kun perinteisen konesalin perustamiseen menisi useita viikkoja.
Yrityspilvi – EnterpriseCloud, sisältää intergrointipalvelut ja vahvan tunnistuksen. Pilven ohjelmisto on auditoitavissa, sitä voi tulla vaikka taputtelemaan. Kari Terho vakuutti myös, että Elisa ei mene konkurssiin.
Tulevaisuuden pilvipalvelut
Janne Järvinen F-Securelta kertoi Tivitin kanssa käynnissä olevasta tutkimushankkeesta, jonka tavoitteena on luoda uudenlaista suomalaista liiketoimintaa. Tunnistettuja haasteita ovat kasvavat käyttäjävaatimukset, nopeus vaihtaa palvelusta toiseen ja palvelutason jatkuva nostaminen. Avoimet palvelut tulevat ja niitä voidaan yhdistää pilvessä, mutta kuka vastaa tietoturvasta?
Perinteisen ohjelmistotuotannon sijaan painopiste on pilven ohjelmistokehityksessä. Millaisia olisivat tulevaisuuden pilvipalvelut? Organisaation pitäisi olla huipputehokas ja sen pitäisi tavoitella  kestävää kehitystä, ylivertaista käyttäjäkokemusta ja tietoturvaa. Millainen olisi hoikin ja ketterin ict-organisaatio? Lean-konferensseissa kehitetään hoikkia arvoketjuja toiminnan tehostamiseksi, mutta ohjelmistoalan yrityksiä siellä ei juurikaan tapaa.
Projektin laajuuden arviointi
Paula Männistö Qentineliltä puhui projektin työmääräarviosta, joka perustuu vaatimuksiin. Projektin laajuuteen vaikuttavat halutut ominaisuudet ja niiden toteuttamiseen tarvittava työmäärä. Kohdealue nähdään usein pilvenä. Kuinka tarkasti pitäisi määritellä, ettei määriteltäisi kuoliaaksi?
Vaatimusmäärittelyä tarvitaan tarjouspyyntöön ja tarjoukseen ja testaukseen. Jokaisen pienen käyttäjän tarpeet pitäisi selvittää, samoin yhteydet muihin järjestelmiin. Vaatimusten kerääminen ja kirjoittaminen eivät ole helppoja tehtäviä, mutta ilman niitä ulkopuolisen toimittajan on vaikea laatia tarjousta. oskus kuvaus voi olla niin sekava, että oikeiden asioiden löytäminen on vaikeaa. Joskus taas vaatimuksia kirjoitetaan testausvaiheessa, jotta pystytään testaamaan. Mitenkähän järjestelmä on rakennettu ilman vaatimuksia?
Kumpi tärkeämpää, asiakkaan vai toimittajan osaaminen? Keskustellaanko paperinipun kanssa vai keskustelevatko ihmiset keskenään? Kaikki toimittajat pitäisi saada saman pöydän ääreen. Jos projektin alkupäässä hommat viivästyvät, niin pidetäänkö silti kiinni sovitusta valmistumisajankohdasta? Muutosten hallintaan liittyy vaatimusten hallinta, jossa sekä asiakas että toimittaja oppivat.
Paula Männistö havainnollisti tilannetta kolmiolla, jonka kärjissä olivat osaaminen, prosessi ja esitystapa ja jonka keskellä oli viestintä ja yhteistyö.
Keskustelussa pohdittiin, haluaako tilaaja oikeasti tietojärjestelmää vai jotain ihan muuta. Onnistuneissa projekteissa tavoitteena on yleensä jokin toiminnan muutos, ja tietojärjestelmän kehittäminen on vain osa toiminnan muutosta. Valitettavan usein kuitenkin tilataan vain tietojärjestelmää eikä toiminnan muutos näy toimittajalle asti.
Prosessien kuvaukset helpottavat kokonaistilanteen hahmottamista. Käyttäjien ja roolien avulla  pitäisi löytää vaatimukset. Tilaajan vastuulla on tehtävien jatkuva priorisointi, toimittaja ei priorisoida.
Ketteryys Itellassa
Pipsa Ylä-Mononen kertoi ketteryydestä Itellassa, jossa scrumia on käytetty nelisen vuotta aikatauluvaatimusten vuoksi. Vaatimukset syvenevät, niitä arvioidaan ja todennetaan jatkuvasti. Toteutustapa on testauslähtöinen ja liiketoiminta pääsee konkreettisesti iholle, vaikka liiketoiminnan edustajat eivät pääse ulkoistamaan vastuutaan.
Projekteja katselmoidaan säännöllisesti kahden viikon iteraatioissa. Varttitunnin mittaisia scrum-kokouksia pidetään päivittäin. Projekteissa tarvitaan avointa ja jatkuvaa viestintää. Parhaiten se onnistuisi samassa työhuoneessa, mutta joskus tiimin edustajat ovat eri kaupungeissa. Jos asiantuntijat eivät saa vaatimuksia paperille, joudutaan lypsämään, työstämään ja esittämään hypoteeseja siitä, miten asia voisi olla.
Projekti eri vaiheissaan onnistuu parhaiten tasaisesti työskennellen ja huumorilla ammatti- ja viestintätaitoisten ihmisten kanssa. Jos ostetaan ulkoa, kuvataan prosessit ja niiden muutokset sekä käyttötapaukset. Jos tehdään itse, kootaan ryhmä omia suunnittelijoita eri taloista, koodataan parityöskentelynä ja valvotaan laatua sisäisesti.
Scrum ei tee tai automatisoi määrittelyä tai tahtotilaa, ei hyväksymis- tai käyttöliittymätestausta eikä arkkitehtuuri- ja teknologiavalintoja. Tilaaja päättää, onko järjestelmä valmis. Scrumiin liittyvät käsitteet täytyy kouluttaa, jotta ihmiset ymmärtävät, mistä on kyse. Taannoin joku tuli puolen vuoden kuluttua kysymään, mitä inkrementti on, kun siitä oli koko syksy puhuttu. Käsite olisi pitänyt selittää ja avata heti alussa.
Onnistumisen edellytyksiä ovat jatkuvan ja avoimen tiedonkulun varmistaminen, riittävä suunnittelu, sprintin ulkopuolisten tehtävien vaatiman työajan ennakointi ja tiimin itseohjautuvuus. Liiketoimintayksiköistä tarvitaan riittävää resurssointia, sitoutumista ja priorisointia. Jos sama henkilö on ydinasiantuntija yli kymmenessä projektissa, miten hän jakaa aikansa? Lojaalisuus ja ymmärrys järjestelmien linkittymisestä toisiinsa on uskomatonta kavereilla, jotka ovat olleet talossa kymmeniä vuosia, mutta mitä tapahtuu, kun he jäävät eläkkeelle?
Tekemällä oppii, muutaman sprintin jälkeen tekeminen lähtee kunnolla käyntiin. Testaus on osa sprinttiä. Joka sprintillä on oma bugibudjettinsa, jotta virheet eivät kasaantuisi. Bugittomia tarinoita seurataan. Kun sprintti meni ilman bugeja, jaetaan kakkua kaikille, kun bugeja tulee paljon, istutaan töttöröhattu päässä – idea oli suunnittelijoiden oma. Olennaista kuitenkin on, ettei haeta syyllisiä vaan tehdään uutta ja katselmoidaan se, ettei tarvitsisi myöhemmin ihmetellä.
Itellassa tiimille hankittiin oma valkotaulu ja pöytä – josta sai aika pitkään keskustella arkkitehdin kanssa. Tiimihengen luominen ja motivaatio on tärkeää, jotta tiimi toimisi itseohjautuvana asianomistajana ja kehittäisi laatua oma-aloitteisesti.
Ketterä testaus

Maaret Pyhäjärvi Ilmarisesta kertoi ketterästä testaamisesta. Testauksessa on yleensä rajallinen budjetti, kohteena monimutkainen ja laaja kokonaisuus,  jossa tulee vastaan yllättäviä ongelmia ja  jatkuvaa muutosta, jolloin on mahdotonta suunnitella mitään yksityiskohtaisesti etukäteen.
Maaret Pyhäjärvi havainnollisti testausta 20 kysymyksen budjetilla, videolla 14 koripalloilijasta sekä wordpadin fonttidialogiin syötetystä luvusta 1639. Videon katselu osoitti, miten perinteinen testaus tekee sokeaksi emmekä huomaa olennaisia virheitä, joita emme osaa odottaa. Wordpadin fonttidialogista Maaret Pyhäjärvi totesi, että testauksessa pitää olla hauskaa, bugeista pitää nauttia, kun niitä löytää. Testaukseen tarvitaan riittävästi vapausasteita, jos halutaan todellisia tuloksia.
Tutkivan testauksen guru on twiitannut: ”Miksi kutsutaan ammattitaitoista lääkäriä? Lääkäriksi. Entä ammattitaitoista testaajaa? Tutkivaksi testaajaksi.”
Testaaja osaa kertoa omasta työkentästään. Maaret Pyhäjärvi kertoi kysyvänsä muutaman kerran viikossa testaajilta, mihin heidän aikansa on kulunut ja trendi on mielenkiintoinen. Toimittajien testausmallien muuttaminen vienee kuitenkin vuosia.
Ketterässä tiimissä testaus on ketterää. Testaajilla on vastuu kokonaislaadusta; ei eletä päiväunissa vaan katsotaan, että päiväunet toteutuvat. Sprintin aikana käytetään automatisoituja testejä. Yksikkötestaus pitäisi määritellä ennen toteutusta. Testiohjattu koodaus ei sovi kaikille, joillekin se aiheuttaa ahdistusta, joten muitakin toimintatapoja sallitaan.
Virheet ja vaatimusmuutokset pitää suhteuttaa hintalappuun. Bugi on bugi, mutta ketterässä kehityksessä se voi löytyä jo alkumetreillä eikä vasta lopussa. Suorituskyky pitää testata niin, että tiimi saa siitä myös palautteen.
Ketterää kehitystä ei tehdä ilman määritystä. Vaatimukset voidaan kirjoittaa vaikka valkotaululle ja kuvata eri värein ja täydentää ja lopuksi muokata parempaan muotoon. Palautemekanismi, tuotebacklogi ja muutosten hallinta ovat olennaisia.
Kaikki tiimissä testaavat ja testaaja on tiimin jäsen. Lyhyet sprintit alkuun ovat hyviä, koska ne edistävät oppimista. Tiimi paranee jokaisen sprintin aikana.
Onnistumisen mahdollisuudet lisääntyvät, kun ihmiset saadaan lähemmäs toisiaan ja keskustelemaan. Testaus on  osaavien ja tahtovien ihmisten yhteistyötä, jonka edellytyksinä ovat sopiminen ja sopimukset, työrauha ja luottamus.
Ulkoistaminen
Katriina Joki Tiedosta kertoi ketteristä menetelmistä ja ulkoistamisesta. Vaatimusmääritys tehdään edelleen samalla tavalla kuin aikaisemminkin. Odotusten pitää olla realistiset: Suomen työeläkeosaaaminen on hankittu vuosien aikana eikä sitä hetkessä siirretä muualle eivätkä hinnat putoa heti kun ulkoistetaan. Jokainen suomalainen tietää, mikä on lapsilisä ja millainen ongelma syntyy, jos sen maksu viivästyy – mutta intialainen ei ymmärrä.
Ulkoistamiseen liittyy vastarintaa ja epäluuloja. Monet asiakkaat haluavat dokumentoida suomeksi ja on osa-alueita, joilla ei kunnollista englanninkielistä termistöä olekaan. Ihminen saattaa pelätä menettävänsä työnsä; muualla tehdään sitä, mitä tein aikaisemmin! Voidaanko luottaa siihen, että poissa näkyvistä oleva etäprojektilainen tekee sitä mitä häneltä odotetaan? Entä mitä etäjohtaja tekee, jos jossain työtehtävässä ei voida edetä?
Projektin henkilöstölle pitäisi viestiä selvästi, mitä he ulkoistamisesta hyötyvät. Projektibudjetissa pitää varautua koulutukseen ja matkustamiseen. Matkustaminen ei ole niin kallista kuin miltä se ensin tuntuu, koska toimittajan ja asiakkaan kohtaaminen on tärkeää ja projektiin osallistuvien pitää oppia ymmärtämään muiden osapuolten mallia. Liiketoimintatukeen ja selvittelyyn tarvitaan tavallista enemmän resursseja, työnohjaukseen pitää kiinnittää huomiota ja aikatauluissa pitää varautua tekstien kääntämiseen. Miten projektin organisointi muuttuu, kun maailman ympärillä muuttuu? Miten käännösprosessi etenee, kun määritys ja toteutus iteroidaan?
Kulttuurieroja ei pidä kieltää. Intiassa vaihtuvuus on suurta, ja kuitenkin ihmiset pitäisi sitouttaa projektiin. Intialaisten on vaikea myöntää ongelmiaan, tarvitaan ilmapiiriä, jossa ongelmista voidaan puhua.Tarvitaan myös jämäkkyyttä ja herkkyyttä, erilaisuuden sietämistä ja tasaista työkuormaa, tuska ja kiitos täytyy jakaa kaikille.
Älä hajauta

  • jos et osaa laskea hajauttamisen kustannuksia
  • jos sinulla ei ole työkaluja kokouksiin
  • jos et kouluta ja sitouta henkilöstöä
  • jos laiminlyöt viestinnän etkä kerro, mitä ihmiset hajauttamisesta saavat
  • jos et ole valmis kohtaamaan uutta ja erilaista.

Nextdoor
Marko Taipale Huitaleesta kertoi nextdoor.fi-verkkopalvelusta,  josta kuluttajat voivat ostaa kotitalouspalveluita. Tuotteen rakentamiseen meni 20 miestyöpäivää. Ensimmäisenä päivänä hankittiin tietokone, 70 päivää meni toiminnallisuuden ja 50 päivää käyttöliittymän rakentamiseen ja hiomiseen. Tuotteen elinkaaren eri vaiheissa syntyi erilaisia käyttöliittymiä.
Mikään kuluttajatuote ei elä verkossa yksin. Nextdoorin Facebookin sivulla on 30 000 vierailijaa kuukaudessa ja yli 2000 aktiivista käyttäjää, ilmoitustaulu, 300 avointa ilmoitusta ja 3 päivän vastausaika.
Nextdoorin verkkopalvelua monitoroidaan automaattisesti. Liiketoimintaraportit ja varmuuskopiot tuotetaan päivittäin. Verkkopalveluun imetään Uranuksesta keikkailmoituksia, jotka saavat entistä laajempaa näkyvyyttä.
Verkkopalvelun kehittämisessä teemat selvitetään kahden tunnin istunnossa, jossa kerätään liiketoimintaraportteja, kilpailija-analyyseja ja käytettävyyteen liittyviä pyyntöjä. Teemoista poimitaan kolme, joita halutaan parantaa. Tämän jälkeen parin vuorokauden ideamyrskyssä nostetaan esiin konkreettisia ominaisuuksia, joilla on liiketoiminnallista arvoa ja jotka asetetaan jonoon. Kehitystyö kestää kuusi päivää, joiden päätteeksi tehty ominaisuus testataan varttitunnin automaattiajolla. Ominaisuuden julkaisemiseen menee minuutti.
Ominaisuuden matka ideasta tuotantoon kestää siis kahdeksan päivää. Jos tuotejonossa on seitsemän ominaisuutta, läpimenoaika = (7*8)/2 = 28 päivää.
Ongelmatiimi kuvaa ongelman, jonka ratkaisutiimi ratkaisee. Aiemmin ominaisuus ei mennyt tuotantoon, jos sitä ei hyväksytty. Nyt se menee tuotantoon, jos prosessia ei keskeytetä. Järjestelmästä ajetaan tilastoja ominaisuuksien käytöstä ja poistetaan ne ominaisuudet, joita ei käytetä. Minkä tahansa lapun voi ottaa pois, lapun seinältä tai keskeneräisen tai valmiin palan sovelluksesta.
Huitaleen blogista löytyy yksityiskohtainen kuvaus siitä, miten scrum tähän taipui.
Ketterä ostaminen
Ralf Sontag Huoltovarmuuskeskuksesta kertoi ketterästä ostamisesta. Projektin alussa koulutettiin kaikki projektin organisatioon kuuluvat. Tarjouspyynnössä painotettiin järjestelmäarkkitehtuuria, jossa kuvattiin, mitä ainakin pitäisi saada ja mitä lisäksi voisi olla. Tarjouksen jättäneet koottiin yhteiseen palaveriin, jotta kaikkia kohdeltaisiin tasa-arvoisesti.
Käyttäjätarina kehittyi projektin aikana kumulatiivisesti ja sprinteittäin. Kun määrittely oli karkealla tasolla, ei ollut yllätys, että löytyi tarkennettavia asioita. Gartner Groupin verkkopalvelussa on ketterien menetelmien vastaväitekokoelma.
Akva, 30-vuotias nuorukainen
Loppupuheenvuorossaan Akvalle, 30-vuotiaalle nuorukaiselle, Robert Serén korosti, että ict-alan palkat ovat naisten ja miesten välillä tasa-arvoisempia kuin monella muulla alalla. IT-barometri 2010 -tutkimus kertoo mm., että ict-projektien lopputulokset vastaavat yleensä sovittua, mutta projekteista iso osa ei pysy aikataulussaan ja ict-hankintojen tavoitteista saavutetaan vain puolet. Kaikesta ei tarvitse tehdä hypeä; asiat voidaan pitää yksinkertaisina.

Avoimet pilvet

pilvi purjehtii
pullollaan palveluja
sataa avoinna

julkipalvelut
koulutus, osaaminen
nouseeko pilveen?

Tekesin tilaisuus Open Source and Cloud Computing, FinNoden-projektin Signaalisessio 25.8.2010 keräsi videoneuvottelustudioihin Helsinkiin, Tampereelle ja Ouluun sekä Yhdysvaltoihin reilut puolisataa osallistujaa yrityksistä, korkeakouluista ja tutkimuslaitoksista.
Avoimuus ja pilvet
Mårten Mickos Eucalyptykselta johdatti lyhyesti avoimuuden ja pilvien maailmaan: kaikki muuttuu, myös tietokannat, tosin tällä hetkellä on vaikea löytää pilveen sopivaa tietokantaratkaisua. Vapaan ja avoimen lähdekoodin sovellukset kuten MySQL ja Linux valtasivat alaa 1990-luvulla, nyt 2010-luvulla Yahoon ostanut Microsoft julistaa rakastavansa avoimuutta.
Avoimuus voi tarkoittaa monia asioita: avointa lähdekoodia, avoimia ohjelmistorajapintoja tai avointa dataa. Esimerkiksi Twitterin lähdekoodi ei ole avoin, mutta Twitteriin kirjoitettu data on.
Avoimuus ei vielä ole tuottanut kovikaan monta liike-elämän menestystarinaa, vaikka mukana on monia yrityksiä, konserneja ja sponsoreita. Avoimuus ei myöskään ole pystynyt työasemissa syrjäyttämään Windowsia tai Applea. Monet uudet, merkittävät toimijat, kuten Twitter ja Google, eivät ole avoimia.
Avoimet pilvipalvelut voidaan jakaa kolmeen ryhmään sen mukaan, tarjotaanko palveluna infrastruktuuria, alustaa vai ohjelmistoa: Infrastructure as a Service (IaaS), Platform as a Service (PaaS) ja Software as a Service (SaaS).
Uhat ja mahdollisuudet
Alustuksen jälkeen jokaisessa Suomen videoneuvottelupisteessä keskusteltiin avointen pilvipalveluiden uhista ja mahdollisuuksista. Pilvipalveluiden tietoturvaan ja standardeihin liittyvät kysymykset, lokaalit ja globaalit palvelut sekä julkishallinnon tietojen avoimuus nousivat esiin monissa pisteissä.
Pienelle aloittavalle yritykselle pilvipalvelut lienevät jo itsestäänselvyys; mikä tahansa muu vaihtoehto vaatisi huomattavasti suuremmat investoinnit. Mutta mistä saadaan luotettavaa tukea liiketoiminnalle? Mistä lokaaleja pilvipalveluita pitäisi lähteä ostamaan? Voidaanko avoimilla ratkaisuilla kumuloida osaamista? Voisiko Suomen maailmanlaajuisesti hyväksi tunnistettua koulutusosaamista tarjota pilvipalveluna?
Millaiset tietokannat toimivat pilvessä? Muuttuuko tietokannan ja sovelluksen perinteinen raja? Onko SQL:n merkitys vähenemässä kuten suurkoneiden (Mainframe) – kuitenkaan katoamatta? Näemmekö vihdoin semanttisia objektikantoja pilvissä?
Pohdiskelujemme ja kysymystemme jälkeen Mårten Mickos kertoi oman näkemyksensä. Pilvipalvelut ovat vasta alussa, eikä vielä ole standardien aika: tässä vaiheessa standardit rajoittaisivat palvelut akateemisiksi ja monimutkaisiksi. Kulttuurisidonnainen oppiminen tarjoaa hyvät liiketoimintamahdollisuudet, samoin  julkisen sektorin tietojen avaaminen ja tietoturvapalvelut. Myynti ja ostaminen muuttuvat pilvessä, kun mukaan tulevat kaikki eikä vain nuoriso. Pilvimaailmassa kannattaa muistaa lokaalit liiketoimintamahdollisuudet ja mobiilin pilven tarjonta.

Tikon parhaita käytäntöjä

huominen vaatii:
intohimo oppia
muutosvalmius

ahot-tohtori
tutkii, kehittää, pilvi
painuu projektiin

Suomenlinnan Tenalji von Fersen oli viihtyisä ympäristö yksikkömme kehittämispäivälle. Perinteisten ryhmätöiden sijaan jaoimme kollegoiden kesken osaamistamme eri alueilta keskustellen alustusten pohjalta. Kaksi asiantuntijaluentoa lounaan jälkeen toivat piristävän lisämausteensa päivään, vaikka kahvia jouduttiinkin odottamaan.
Kansainvälisestä vaihdosta käyneet opettajat kehuivat avartavia kokemuksiaan ja niiden innostamaa vaihto-opiskelijavyöryä. Tohtoriopiskelijat ylistivät Haaga-Helian kirjaston tietokantoja aarreaittana ja kiittivät informaatikkojen palveluja. AHOT-käytännöt helpottavat opiskelijoiden työkuormaa, kun jo osattua asiaa ei tarvitse opintojaksoilla turhaan kerrata. Toisaalta ahotilla opiskelija menettää mahdollisuuden jakaa kokemuksiaan ja saada uusia oivalluksia muiden opiskelijoiden kysymyksistä ja nämä taas menettävät osaavan toverinsa kokemukset ja tuen. Projektityön periaatteet pysyvät, mutta  sovelluskohteet muuttuvat. Todelliset toimeksiannot motivoivat opiskelijoita uudella tavalla, ja niitä löytyisi niin oppilaitoksesta kuin sen ulkopuoleltakin. Tutkiva ja kehittävä oppiminen, joka vaatii aikaa ja palkitsee syvällisellä oppimisella, toimisi parhaiten jo opittujen perusasioiden soveltamisessa.
Tapio Volanen Logicalta kertoi 2010-luvun keskeisistä kyvykkyyksistä ict-alalla. Viestintätaidot nousevat entistä tärkeämmiksi, samoin monikulttuurisuuden ymmärrys. Vuorovaikutustaitoja tarvitaan esimerkiksi kun halutaan tarkentaa asiakkaan vaatimusmääritystä ja esittää siihen teknologian kannalta olennaisia muutoksia. Kaikki ovat tekemisissä asiakkaan kanssa, joten pelkkä ict-osaaminen ei riitä.
Logican omassa viestinnässä käytetään sähköpostia, blogia, wikiä, pikaviestimiä sekä videoneuvotteluja.
Projektin käynnistyessä määritellään aika, resurssit ja tulos. Ne saattavat muuttua projektin aikana: venyvä ja vanuva projekti ei pidä kiinni aikataulusta, rahasyöppö tarvitsee lisää resursseja ja tuloksesta tinkivä keventää laatua.
Hankejohtajien ja projektipäälliköiden, joiden tarve kasvaa jatkuvasti, pitäisi ymmärtää asiakkaan liiketoimintaa, osata neuvotella, joustaa ja kestää epävarmuutta. Palvelujohtajan, joka vastaa palvelujen tuottamisesta asiakkaalle, pitäisi olla pitkäjännitteinen ja ymmärtää prosesseja.
Arkkitehti kerää olemassa olevasta tiedosta olennaisen ja rakentaa kustannustehokkaan ratkaisun asiakkaan tarpeisiin. Hänellä pitäisi olla mallinnus- ja määrittelyosaamista, teknologian ja toimialan tuntemusta, kykyä visualisoida ja tuottaa kirjallista materiaalia.
Ratkaisujen toteuttamisesta vastaavia asiantuntijoita saadaan Intiasta huomattavasti halvemmalla kuin Suomesta. Minkälaista lisäarvoa suomalainen asiantuntija tuottaa? Laatu on Intiassa yhtä hyvää kuin Suomessa, joten lisäarvon pitäisi nousta asiakkaan prosessien ymmärtämisestä ja innovatiivisuudesta.
Intiaan englanniksi lähetettyjen tietojärjestelmän vaatimusmääritysten ja kuvausten pitäisi olla riittävän tarkat, koska sieltä saadaan juuri sitä, mitä on tilattu, eikä iterointiin ja määritysten tarkentamiseen ole mahdollisuutta samalla tavalla kuin paikallisella toimittajalla.
Myyjältä, account managerilta, edellytetään paitsi asiakkaan liiketoiminnan ymmärtämistä myös palvelu- ja ratkaisutarjooman riittävää tuntemusta, innovatiivisuutta ja neuvottelutaitoja.
Antti Larsio Microsoftilta näkee tietotekniikan kansalaistaitona, jota ei saa antaa vain ict-ammattilaisille. Teknologia on helppoa, ihmiset ovat vaikeita. Kommunikointi on olennaista: projektit epäonnistuvat, jos vuorovaikutus ei toimi.
Yksilön menestys kulkee käsi kädessä yhteisön menestymisen kanssa. Ammattilaisten muutosvastarinnan käsittely on keskeisempää kuin teknologinen osaaminen, mutta kukaan tuskin voi kuvitella tekevänsä samaa asiaa jatkuvasti. Mittaamista, raportointia ja suunnitteluakin tarvitaan.
Teknologia kehittyy seuraavien viiden vuoden aikana enemmän kuin viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana. Siksi tarvitaan oikeaa asennetta: kaikkea voi oppia, jos vain haluaa. Jos ihmiseltä puuttuu muutosvalmius tai intohimo teknologiaan, niin ict-ala ei ole häntä varten.
Nykyisin tarvitaan kielitaitoa ja eri kulttuurien tuntemusta. Pidättyvällä suomalaisella saattaa olla vaikeuksia parin päivän myyntineuvotteluissa, joissa toisen kulttuurin ihmiset huitovat käsillään ja puhuvat jatkuvasti. Nuoren polven suomalaisten vuorovaikutustaidot onneksi ovat erilaiset kuin meidän vanhempien.
Tulevaisuus on jo täällä – vaikka sitä esittävän videon ääni ei kuulunutkaan. Videolla lapset ja aikuiset viestivät keskenään taipuvien, läpinäkyvien näyttöjen käyttöliittymillä, joita ohjattiin sormella, puheella tai liikkeellä. Pilvipalvelut  käänsivät puhetta ja tekstiä reaaliaikaisesti ja toivat käsiteltäviin esineisiin ja asioihin lisätietoa verkosta. Second Life on Microsoftille First Life, osa reaalimaailmaa, ja sosiaalinen media osa tulevaisuuttamme. Glokalisaatio yhdistää toisiinsa osaamiskeskukset, joiden monirooliset ihmiset osaavat teknologiaa ja ymmärtävät sen sovellusmahdollisuuksia. Tähän liittyy Pekka Himasen raportti Kukoistuksen käsikirjoitus, joka kannattaisi lukea.

Palveleeko tietohallinto liiketoimintaa?

puhu bisnestä
bisneksen kanssa, iitee
ymmärtää iiteen

pilvi ja some
bisnekseen, panostathan
tietoturvaankin?

Keskustelu ”Tietohallinnon kriittisistä menestystekijöistä” oli vilkasta ja rönsyilevää, kun liiketoiminnan edustajat ja Haaga-Helian opettajat kohtasivat 11.5.2010.
Vesa Tiirikainen kertoi, että kuusikymppisenä, elämän suunnitelmansa puolivälissä, hän rajoitti työntekoaan kolmeen päivään viikossa ja ehti sitten kirjoittaa kirjoja ja TiVin blogia. Hän ammensikin alustukseensa ajatuksia vasta ilmestyneestä kirjastaan IT ja parempi bisnes.
Laman myötä johdon ote bisneksestä paranee. Tietohallinnon edustajien pitäisi puhua bisneksen edustajien kanssa bisneksestä eikä tuhlata kohtuuttomasti aikaa teknisten vempainten valintaan. Johtaminen muuttuu harvoin prosessimaiseksi; voisiko joku vastata koko prosessin toiminnasta riippumatta siitä, ketkä prosessissa toimivat?
Meitä pitkän linjan systeemityön ammattilaisia ilahdutti, kun Vesa Tiirikainen kertoi tietokeskeisen järjestelmäkehityksen palaavan. Tietokeskeisestihän järjestelmiä mallinnettiin 1980-luvun lopulla, kun pyrittiin eroon siitä, että sama tieto olisi yrityksen eri tietojärjestelmissä moneen kertaan, osa päivitettyinä, osa ei.
Vesa Tiirikainen esitteli tutkimuksia erilaisten tietojärjestelmähankkeiden ongelmien laadusta ja vakavuudesta taulukkomuodossa. Mielenkiintoista oli, että eniten ongelmia syntyy it-toiminnan tehostamisratkaisuissa; ulkoistamisessa tai teknisen infrastruktuurin uudistamisessa.
Tietojärjestelmiin liittyvien ongelmien syynä on useimmiten joko epäselvä tavoite tai se, että toteutetaan vain it-ratkaisua, mutta ei muuteta toimintatapaa.
Vesa Tiirikainen julisti, että ihminen on luonnostaan muutoshakuinen eikä muutosta vastustava. Tavoitteen pitää kuitenkin olla riittävän innostava. Mittarit ovat usein ongelmallisia: säästöjä henkilöstökuluissa on vaikea mitata päivittäin säästettyinä minuutteina, jos työtä tehdään yhtä kauan kuin ennen eivätkä palkkakustannukset pienene.
It-painotteisen muutoksen toimeenpanossa tärkeintä on:

  • yhtenäisen tiedon merkitys
  • sidosryhmien hallinta
  • muutosta johtavan ydinryhmän valinta
  • muutoksen johtaminen projektityön periaattein
  • bisneshyötyjen varmistaminen läpi muutoksen.

It:lla on yhä suurempi rooli muutoksessa: miten järjestelmä toimii suhteessa prosesseihin ja organisaatioon?
Jarmo Hallikas valaisi meille tietohallinnon kiehtovaa ja monimutkaista maailmaa laatimallaan miellekartalla ja fläpeillä kuvaamillaan esimerkeillä. Tietohallinto vastaa toisaalta kehittämisestä, toisaalta jatkuvasta toiminnasta. Jos kaikki rahat kaadetaan kehittämishankkeisiin, jatkuvan toiminnan laitteet ja ohjelmistot saattavat rapautua vuosiksi. Liiketoimintayksikkö osaa määrittää liiketoiminnan tarpeet, mutta ei välttämättä ymmärrä, mihin tekniikka taipuu.
Usein järjestelmiä myydään bisnes-johtajille kauniilla lupauksilla, mutta tietohallinnon edustajien kanssa ei haluta keskustella, koska heidät koetaan lähinnä jarrumiehiksi. Menestyvä tietohallintojohtaja keskustelee bisneksen kanssa bisnes-kysymyksistä ja it:n kanssa it-kysymyksistä.
ITIL ratkaisee jatkuvan toiminnan organisoinnista yhdeksänkymmentä prosenttia. Miten loput kymmenen prosenttia hoidetaan? Aiemmin asiakkaan monimutkainen ongelma saatettiin huutaa sermin yli kollegoille: ”Kaverit, asiakkaalla on tällainen ongelma, mitäs sanotte?” Nyt yksi henkilö kirjaa ongelman järjestelmään ja toinen lukee sen sieltä, mikä hidastaa ongelman ratkaisuprosessia.
Yrityksissä tarvitaan edelleen pienen alueen syvällistä asiantuntemusta. Jos jotain osaamista tarvitaan vain muutama kuukausi vuodessa, osaaminen kannattaa ostaa ulkoa. Joskus saattaa olla järkevämpää palkata muutama henkilö hoitamaan tietty asia kuin hankkia sitä varten uusi tietojärjestelmä.
Pilvipalvelut ja sosiaalinen media ovat tulleet bisnekseen, ja niiden myötä tietoturvakysymysten merkitys on kasvanut. Yritys voisi palkata porukkaa hakkeroimaan ja katsomaan, missä kohdassa järjestelmä vuotaa. Sähköpostijärjestelmän lamautuminen vaikka vain puoleksi tunniksi voi olla iso taloudellinen katastrofi, jos yrityksen kaikki sopimukset laaditaan sähköpostitse.
Tietojärjestelmäkoulutus ei saisi olla pelkkää nappulatekniikkaa; olennaista olisi kertoa, miten järjestelmä palvelee toimintaa. Miksei eri järjestelmiin voisi olla samanlaista käyttöliittymää? Tietojärjestelmän lopullinen käyttäjäohjeistus kannattaa laatia liiketoiminnan näkökulmasta asiakasorganisaatiossa. Samalla pitäisi muuttaa ja kehittää liiketoimintaprosesseja.
It-infrastruktuuria pitäisi pyrkiä jatkuvasti yksinkertaistamaan.  Kuitenkin näyttää siltä, että tietojärjestelmät tulevat yhä monimutkaisemmiksi ja kompleksisuuden hallinta nousee keskeiseksi. Kaikkia asioitahan ei voi tehdä yksinkertaisiksi; kännyköissäkin toiminnallisuus muuttuu koko ajan.
Tietojärjestelmien kehittämisessä viestinnällä on olennainen rooli. Myös hiljaista tietoa tarvitaan.

Hengästyttävä annos sosiaalista mediaa

missä päärynä?
entä karhunvatukka?
etsimme ryhmää

lounaspöydässä
virtuaaliystävät
syömme yhdessä

Tarmo Toikkasen, Hans Põldojan ja Jukka Purman 21.4.2010 vetämä työpaja ”Sosiaalinen media opettajan työssä – uudet välineet, viestintä- ja yhteistyömuodot opetuksen tukena” hengästytti: lounastuntiin mennessä olimme Todaysmeetilla etsineet ryhmämme jäseniä ja perustaneet valitsemaamme sosiaalisen median palveluun yhteisen alueen, rientäneet Qaikuun pikaviestimään ja Diigoon kirjanmerkkejä jakamaan. Iltapäivällä kokosimme aamupäivän uurastuksemme WordPressin blogiin. Vauhdissa kirjauduimme kaikki myös Sometu-verkostoon, jonka jäsenmäärä päivän aikana ylitti kolmentuhannen rajan.
Neljän jälkeen iltapäivällä uuden omaksuminen ja luovuus alkoivat takkuilla – vaikka itselleni sovellukset olivat tuttuja ja olin jo aiemmin kirjautunut lähes jokaiseen niistä – eikä vauhtimme riittänyt enää materiaalin tuottamiseen LeMillin oppimismyllyyn. Tutustuimme siihen kuitenkin: wikimäinen LeMill tarjoaa oppimismateriaalien lisäksi menetelmäkuvauksia ja oppimistarinoita. Erilaisia sisältöjä olisi helppo yhdistää kokoelmiksi remiksaamalla ja upottamalla.
Virolaiset ja kroatialaiset ovat LeMillin suurkäyttäjiä. Kyseisten maiden valtakunnallisissa kilpailuissa opettajat ovat tuottaneet oppimismyllyyn laadukasta materiaalia, jota kuka tahansa voi cc-lisenssien mukaisesti käyttää ja kehittää edelleen. Voitaisiinko Suomessa oman oppilaitoksen oppimateriaalipankin ja tiukkojen tekijänoikeussopimusten sijaan tuottaa oppimismateriaalia käyttötarinoineen ja menetelmineen cc-lisensseillä LeMilliin? Parhaimmillaanhan kyseinen materiaali saattaisi lyhyessä ajassa kehittyä entistä laadukkaammaksi ja kääntyä englanniksi ilman kalliita kääntämiskustannuksia. Jakamalla saisimme kaikki enemmän.
Turvallisuus
Hengästyttävän työpajapäivän aikana ylitimme sosiaalisen median välineiden käytön suurimman kynnyksen: otimme välineet haltuumme ja loimme niihin käyttäjätunnukset.
Mutta kuinka turvallista sosiaalisen median palveluihin kirjautuminen on? Millaisia tunnuksia niissä pitäisi käyttää? OpenID tarjoaa yhden ratkaisun. Toinen ratkaisu voisi olla eri tunnusten käyttäminen niissä palveluissa, joita vain testaa, kuin niissä, joita käyttää tärkeiden asioiden hoitamiseen. Pankki- ja sähköpostipalveluiden autentikoinnit jokainen toki suojaa hyvin.
Opetus
Miten sosiaalista mediaa pitäisi käyttää opetuksessa? Oppimistavoitteet määrittävät aktiviteetit ja nämä välineet. Välineiden haltuunotto on raskasta kuin ylämäkeen polkeminen, mutta kun välineet ovat hallussa ja helpottavat omaa tekemistä, loppu on vaivatonta kuin alamäkeen rullaaminen. Opettajan ohjaustyön rutiineista iso osa voidaan siirtää välineille, jolloin opettajan niukkaa aikaa vapautuu mielekkäämpään ja luovempaan tekemiseen.
Sosiaalisen median välineitä ei ole suunniteltu opetukseen vaan yleiseen käyttöön. Opetuksessa esimerkiksi kurssiblogia voidaan käyttää niin, että päivittäiset tehtävät näkyvät blogissa ja blogikommentti voi olla tehtävänpalautus. Mutta jos aiot viedä kurssilaiset Facebookiin ja joku opiskelijoista kieltäytyy, niin onko sinulla varasuunnitelma hänen opiskeluaan varten? Otathan huomioon, etteivät jenkkiservereillä istuvat palvelut kuten Facebook ja Ning tarjoa tietosuojaa ulkomaalaisten tuottamalle materiaalille? Opastathan opiskelijoita siihen, ettei kaikkiin palveluihin pidä luottaa? Epäilyttävistä palveluista tai palveluntarjoajista löytyy yleensä tietoa googlettamalla.
Oivalsin, että kirjanmerkkien kerääminen Diigoon voisi tuoda uuden ulottuvuuden perinteiseen ryhmässä työstettävään esseeseen: sen sijaan, että opiskelijat tuottaisivat vain esseen – joskus ilman lähdeviitteitä ja pahimmassa tapauksessa sellaisen, jonka opettaja googlettamalla löytää jonkun toisen tuottamana – he kokoaisivat ensin Diigo-ryhmään valitsemaansa aiheeseen liittyviä linkkejä samalla luonnehtien niitä, ja sen jälkeen laatisivat koosteen löytämistään linkeistä.
Tekijänoikeudet
Lounastunnin vaiheilla saimme salamapläjäyksen tekijänoikeuksia, jotka myös koottiin kurssiblogiimme.
Milloin tuotos on riittävän luova ja omaperäinen ylittämään teoskynnyksen, milloin taas kuka tahansa samoista lähtötiedoista olisi voinut tuottaa olennaisesti samanlaisen tuotoksen? Opettaminen on aina julkista toimintaa, mutta opiskelu yksityistä, kunnes opiskelija esittää tuotoksensa. Siteeraus on sallittua, mutta kuvaa on vaikea siteerata. Ideoita saa lainata, mutta lähdeviitteiden käyttö on hyvä tieteellinen käytäntö.
OPM:n lisäsopimukset koskevat julkista, maksutonta opetusta, mutta eivät verkkomateriaalia. Lisäsopimukset sallivat esimerkiksi julkistettujen teosten esittämisen luokassa, mutta sopimukset eivät koske verkko-opetusta.
Creative commons -lisenssien idea ja kirjo hahmottui ja metsästimme Wikimedia Commonsista ja Flickristä cc-lisensioitua materiaalia, joita voisi käyttää omissa tuotoksissaan rikkomatta tekijänoikeuksia.
Muutamia linkkejä

Jatkuvasti päivittyvä kokemus ja osaaminen

unettomana
läpi liikenneruuhkan
työhaastatteluun

ICT Ladies -verkosto kokoontui 18.2.2010 Haaga-Heliaan pohtimaan työnhakua ja osaamisen päivittämistä.

Susanna Palmroos Futuricelta painotti yksilöidyn työhakemuksen ja jatkuvasti päivittyvän CV:n merkitystä. Miten työhakemuksesi erottuu sadan muun joukosta? Miten valmistut työhaastatteluun? Miten pukeudut, selvitätkö liikenneyhteydet, nukutko hyvin, harjoitteletko työhaastattelua kaverisi kanssa, etsitkö netistä tietoa yrityksestä, johon olet hakemassa? Onhan sinulla työtodistukset ja suosittelijoiden yhteystiedot? Olethan sopinut suosittelijoiden kanssa tietojen antamisesta? Olethan LinkedInissä kuvannut osaamisesi ja työkokemuksesi?
Ole energinen ja rehellinen, viestithän koko olemuksellasi, et vain sanoillasi. Varaudu kysymään jotain, jos saat siihen tilaisuuden.
Työhakemus mahtuu yleensä yhdelle sivulle. CV voi olla muutaman sivun mittainen, ei elämänkerta vaan mieluummin helppolukuinen käyntikortti. Jos olet ollut mukana monissa projekteissa, voit laatia niistä omat liitteet CV:hesi. CV:ssä voi kertoa myös harrastuksistaan.
Paavo Lehessalo kertoi Haaga-Helian aikuisopiskelumahdollisuuksista ja Heikki Suominen ylemmästä ammattikorkeakoulututkinnosta. Tulevaisuuden ICT-ammattilainen on sosiaalinen, viestintätaitoinen moniosaaja, joka ymmärtää liiketoiminnan tarpeet ja osaa markkinoida itseään. Lopuksi kerroin itse monimuoto-opiskelun (blended learning) haasteista sekä kokemuksista työelämäprojekteista ja yhteisöllisestä tutkivasta oppimisesta.

ICT-osaamista ja rekrytointia

arvot säilyvät
poisopi oppimasi
opi uudestaan

TTL:n seminaari Tulevaisuuden ICT-osaajat 16.2.2010 keräsi aamuvarhaisella Metropolian auditorion täyteen ICT-ammattilaisia.
Harri Sirén TTL:stä korosti avauspuheessaan verkostojen ja osaamisen merkitystä. Alallamme oppimiseen on jo pitkään liittynyt poisoppiminen ja asioiden oppiminen uudelleen. Tieto ei riitä, tarvitaan ymmärrystä ja taitoa soveltaa.
Niklas Öhman ProSelectumista totesi, että alalla rekrytoidaan edelleen, vaikkei enää niin paljon kuin ennen. Ala keskittyy, isot pelurit tulevat  ja uudet välineet otetaan käyttöön. ICT-palvelut keskittyvät Intiaan, jossa alan keskimääräinen kuukausipalkka on 500 euroa ja kasvuvauhti 30 %. Virtuaalityö on 30-50 % tehokkaampaa kuin perinteinen työ, joten jo 75 % yrityksistä käyttää videoneuvotteluja.
Seuraavien kolmen vuoden aikana ICT-alalla edellytetään sertifikaatteja, joita oppilaitokset ovat jo yhdistäneet opetukseensa ja joiden hinnat ovat laskeneet. Avoimet työvälineet ovat tulleet kaupallisten rinnalle.
Alalla tarvitaan globaaleja standardeja ja työmalleja, kykyä innovoida strukturoidusti, toteuttaa hallitusti, hahmottaa vaatimusmäärityksiä, reagoida ja oppia jatkuvasti uutta.
Alalla kaivataan projektipäälliköitä laajoihin ketjutettuihin projekteihin sekä asiantuntijoita, jotka osaavat luoda lisäarvoa olemassa olevista järjestelmistä. Osaajia etsitään sosiaalisesta mediasta, Facebookista, LinkedInistä, Plaxosta sekä rekrytointiportaaleista oikotie, uratie, monster.fi ja mol.fi. Facebookissa viesti ”jään työttömäksi” leviää nopeasti. Rekrytoijat taas voivat ostaa LinkedInistä sähköpostioikeuden.
Nykyinen tilanne on ongelma erityisesti nuorille: enää yritykset eivät ota kokemattomia sisään kasvamaan eikä harjoittelupaikkoja löydy helposti.
Jukka Ahtikari Logicalta totesi, että pienet kalat syövät isot kalat. Yritys ei tee asioita itselleen vaan asiakkailleen, ja Logican kehittämä Reittiopas on yksi suosituimmista verkkopalveluista.
”Jurassic Parkin” harmaiden osaajien arvomaailma ei muutu, vaikka maailma ympärillä muuttuisi. Harkitussa poisoppimisessa tarvitaan hienovaraisuutta kuten kotiremontissa: ei moukaroida kaikkea hajalle, jätetään ainakin kantavat seinät. Yhteisöllisyys ja verkostoituminen on toimintatapa, joka ei ole kiinni iästä tai sukupuolesta.
Parhaimmillaan osaaminen laajenee yhteisöön ja innovointi arkielämään. Asiakkaan ongelman ymmärtämisestä jatketaan määritykseen, suunnitteluun ja jatkokehittämiseen. Suomessa asioita osataan kyseenalaistaa, nähdään pintaa syvemmälle, viitekehykseen, ymmärretään, ettei teknologia ole itseisarvo. Jos rakennetaan hieno järjestelmä, mutta ei ymmärretä, mitä ihminen tekee, koko rakennettu järjestelmä on turha.
Miten asiakkaat saadaan mukaan? Tarjotaan heille palveluja sosiaalisessa mediassa open source -hengessä. Kun verkkopalvelun määrittely ja suunnittelu ovat hallinnassa, verkosto voi tuottaa aidosti kaupallista hyötyä.
Anne-Maritta Talaslahti Metropoliasta, Sonja Kniivilä Aalto-yliopistosta ja Kaj Aaltonen Asianajotoimisto Focuslawista kertoivat yhteistyöstään tulevaisuuden ICT-asiantuntijoiden ja johtajien koulutuksessa. Metropolian ylempää ammattikorkeakoulututkintoa on kehitetty yhteistyössä TTL:n ja Hetkyn Tietohallintokerhon kanssa. Opiskelijat laativat kehittämishankkeen työelämäyhteistyössä ja opiskelevat kampuksella iltaisin ja intensiiviviikoilla. Opiskelijoita innostavat erityisesti sopimusjuridiikan asiantuntijaluennot, ja kysymyksiä riittää tekijänoikeuksista, yksityisyyden suojasta, avoimesta lähdekoodista, henkilötietolaista ja sähköisen viestinnän tietosuojalaista.

IT-historiaa lahden tuolla puolen

Neuvosto-Viron
outo mennyt maailma
puhuttaa yhä

kehitys vailla
tekijänoikeutta
poikii unelmaa
Hetkyn Global Clubin 10-vuotisjuhlien avajaisseminaarissa tutustuimme Tekniikan museon tarinoihin ja kuulimme atk-töistä Neuvosto-Virossa. Linnar Viik Obama-paidassaan kiiruhti seitsemän lauttaan, joten luvattu kahvitarjoilu siirtyi hänen esityksensä jälkeen. Hän kertoi, tällä kertaa Suomeksi toisin kuin Global Clubin tilaisuudessa vuonna 2006, opiskeluajoistaan TKK:lla ja ensimmäisistä kosketuksistaan tietokoneisiin.
Suomen televisio toi Thunderbirds-nukkemaailman malliksi tietokoneiden tekemiseen ja Commodore 64 teki Linnar Viikistä koulutovereiden silmissä ”kovan jätkän”. Niinpä viron kielen ja kirjallisuuden opinnoista haaveileva rakastunut nuorukainen löysi itsensä Tallinnan Teknillisestä korkeakoulusta opiskelemasta atk-alaa. Hän oli ensimmäinen Leningradin konsulaatin Tallinnan osastolla, joka sai oleskeluluvan Suomessa. Opiskeluaikanaan hän seilasi usein Suomenlahden yli kahden maailman välillä. Molemmissa hän sai huomata, miten mahdotonta ihmisten oli uskoa siihen, mitä hän teki lahden toisella puolella.
Neuvostoliitossa uskottiin teknologian ja insinööritieteiden johtavan unelmien täyttymykseen, mutta ihmistä ne eivät voineet muuttaa. Neuvosto-Viron kasvattina Linnar Viikin matematiikan osaaminen oli korkeammalla tasolla kuin hänen opiskelutovereittensa. Niinpä hän paitsi kopioi Suomen televisio-ohjelmia Neuvosto-Viroon myös opetti iltaisin suomalaisille opiskelijatovereilleen matematiikkaa.
Tõnu Liik, nykyinen AS Tallink Groupin CIO, kertoi, miten Neuvosto-Virossa yhdistyi paratiisi ja helvetti. Vuosina 1978-85 hän toimi Algoritmin palveluryhmän johtajana, ja siirtyi sen jälkeen laitteisto-osaston johtajaksi Valtionvarainministeriöön, joka tarjosi nuorelle perheelle työsuhdeasunnon.
Neuvosto-Viro oli suljettu yhteiskunta, jossa pärjäsi, kun ei kritisoinut valtiota. Kirjat olivat niin halpoja, että niitä saattoi ostaa miten paljon halusi miettimättä niiden hintaa. Ihminen saattoi tehdä itseään kiinnostavia töitä, vaikkei niistä olisi poikinut konkreettisia tuotoksia. Toisaalta tuottavuus ei välttämättä nostanut palkkaa.
Neuvostoliitossa ei ollut tekijänoikeuslakeja, joten kaikkea, mitä sai käsiinsä, sai käyttää vapaasti. Kopiokoneita valvottiin, mutta ei tietokoneita. Keskustietokoneilla oli samanlainen arkkitehtuuri kuin IBM:n koneilla ja IBM:n käyttöjärjestelmät pyörivät niissä. Asennusprosessin aikana oli tavallista, että keskusyksikköön jouduttiin vaihtamaan sadasta kahteensataan mikropiiriä, jotta koneet saatiin toimiviksi. Tõnu Liik sanoi muistavansa yhden kerran, jolloin kone kykeni ilman muutoksia ajamaan oikein ainakin alustavat testit.
Keskuskoneaikakausi ohjelmistoineen loppui samalla kun Neuvostoliitto ja ohjelmistoja käyttäneet yritykset. Neuvostoaikaiset tietokannat luonnollisesti pyörivät edelleen uusissa sovelluksissa.
Yleisöstä kysyttiin, miten elämä kahdessa erilaisessa järjestelmässä on muuttanut Tõnu Liikin arvomaailmaa. Hetken mietittyään hän totesi, ettei mitenkään. Hän työskenteli numeroiden parissa, joten hänen ei tarvinnut ottaa kantaa järjestelmään, vaikka ei hyväksynytkään kaikkea, mitä tapahtui. Olennaisempaa hänen mielestään oli, että Neuvosto-Virossa ihmiset tiesivät menettäneensä itsenäisyytensä. Tämä tieto kulki isältä pojalle ja eli voimakkaasti jokaisessa virolaisessa. Kutsuttiinko tilannetta miehitykseksi tai oliko sosialismia enemmän tai vähemmän, ei hänelle ollut olennaista.
Illan päätteeksi Harry Piela Global Clubin isännistöstä kertoi viestintämuseohankkeesta sekä Suomen Tietojenkäsittelymuseoyhdistyksestä Jyväskylässä.

Sosiaalinen nukketeatteri laineilla

sosiaalinen
media ui, sukeltaa
oppijan arkeen

yhteisöllinen
jaettu tieto kasvaa
tuottaa hedelmää

IT-kouluttajien seminaari ”Sosiaalinen media oppimisprosessissa” keräsi pienen yhdistyksen jäsenmäärästä ennätyssuuren, neljänkymmenen viiden hengen osallistujajoukon. Matkanjohtajana en enää en tyytynyt edullisiin tilatakseihin vaan varasin Vikingin luotettavan bussin kuljettamaan meitä hotellille, oopperaan ja takaisin satamaan. Viking XPRS tarjosi meille laadukkaat kokoustilat upeine maisemineen, viihtyisine aulatiloineen ja kahvi-tee-hedelmä-tarjoiluineen. Tutustuimme toisiimme ryhmätöissä alustusten lomassa. Aluksi IT-kouluttajien puheenjohtaja Tarmo Toikkanen esitti sosiaalisen median määritelmän ja minä kerroin kokemuksiani sosiaalisesta mediasta opetuksessa: opiskelijaryhmän asiakasprojektista sosiaalisen median välinein, matkailun kurssista Ning-pienyhteisössä, sosiaalisen median välineiden linkittämisestä oppimisalustalle, opettajan ja opiskelijoiden blogeista, yhteistyöstä Google.docsissa sekä asiantuntijaverkoston löytymisestä LinkedInissä. Tämän jälkeen osallistujat seitsemässä ryhmässä tutustuivat toisiinsa ja muodostivat käsityksen ryhmänsä sosiaalisen median käyttökokemuksista. Kun ryhmätyö oli purettu, Tarmo Toikkanen johdatti seminaarin kirjassamme käsiteltyihin sosiaalisen median aihealueisiin, jonka jälkeen osallistujat muodostivat uudet seitsemän ryhmää ja ihmettelivät, mitkä välineet kuuluvat tai eivät kuulu sosiaaliseen mediaan ja miksi. Viking XPRS kaarsi jo Tallinnan satamaan, kun Tarmo Toikkanen esitteli esikyselyn tulokset sosiaalisen median välineiden tuntemuksesta.
Tieto Virossa
Meriton Grand Hotellin runsaan buffet-lounaan jälkeen Tieto-konsernin edustaja Marek Põldeots kertoi meille Tiedon toiminnasta Tallinnassa, IT-markkinoista ja koulutuksesta. Jatkuva osaamisen kehittäminen on ICT-alalla välttämätöntä. Tähän Tiedossa käytetään itseopiskelua sekä tiedon jakamista ryhmissä, mikä edellyttää ryhmien oikeanlaista muodostamista. Scrum-menetelmää on käytetty menestyksellä, vaikka se on haasteellinen projekteissa, joissa kustannukset ja aikataulu on kiinnitetty.
Tietolaisilla on henkilökohtaiset opiskelubudjetit, joiden käytöstä he voivat kohtalaisen vapaasti päättää. Kaikki eivät hyödynnä niitä, mutta mahdollisuus on kaikille tarjolla. Tiedon henkilöstön koulutustausta on Tarton yliopistossa tai Tallinnan teknillisessä yliopistossa, joissa valtaosa opiskelijoista maksaa itse opintonsa. Ammattikoulu ei riittäisi pohjakoulutukseksi Tiedon ohjelmoijille tai systeemisuunnittelijoille. ICT-alan opiskelijoita houkutellaan liian helposti kesken opintojen työelämään, mutta Tieto-konserni vaatii uusilta työntekijöiltään vähintään kahden vuoden työkokemusta.
Kolme vuotta vanhan kyselytutkimuksen mukaan 18-vuotiaiden virolaisten mielestä ICT-ala on suosituin heti liiketalouden jälkeen.
Viron ICT on kansainvälisesti mitattuna pitkällä erityisesti julkishallinnon online-palveluiden saatavuudessa. Sen sijaan tutkijoiden ja insinöörien määrässä samoin kuin oppimisjärjestelmien laadussa Viro sijoittuu heikommin. Palkkojen vuosikasvu on Viron Tiedossa muutaman vuoden ollut viidentoista prosentin luokkaa. Nyt laman syleilyssä työntekijät tyytyvät nollakasvuun ja ovat onnellisia, että heillä on töitä.
Virtuaalinen nukketeatteri
Perjantain ohjelmaputki huipentui Kansalaisfoorumin Second Life -kouluttajien johdattamaan veneretkeen EduFinland-saaren esitysdiojen ääreen. Avatarten tuunaamiseen meni turhan paljon aikaa niin, että varsinaisesta Second Life -koulutuksesta kuulimme vain kouluttajan kymmenen käskyä, jotka sopisivat kenelle tahansa verkkokouluttajalle – tai perinteiselle kouluttajalle. Seminaariin osallistujista muutamat ilmeisesti näkivät ”nukketeatterin” ensimmäistä kertaa ja ihmettelivät näköhavaintoaan ja sen reaalielämän vastinetta, samoin sitä, mitä olennaista uutta avataret toisivat oppimisprosessiin.
Oopperaa ja valkosipulia
Illalla virolaisen säveltäjän Erkki-Sven Tüürin fasismia vastustava Wallenberg-ooppera kontrasteineen herätti keskustelua, joka jatkui vielä ravintola Balthasarin valkosipuliannosten äärellä ja hotellin aulassa.
Vinkkejä sosiaalisen median käyttöön
Lauantaiaamun avasi sosiaalisen median pioneeri Anne Rongas, joka kertoi kesken ikänsä vaihtaneensa ammattia sikojen ja viljan kasvattamisesta Kotkan aikuislukion 17-70-vuotiaiden kasvattajaksi. Tuutorointiblogit helpottavat hajaseudun yksinäistä opiskelua, mutta opettajan työkin on yksinäistä umpihangessa vaeltamista. Kollegat, verkko ja opiskelijat ovat voimavara, joka tarjoaa apuaan koska tahansa – paitsi ehkä kolmen ja kuuden välillä aamuyöstä.
Anne Rongas rytmitti alustuksensa neljään teemaan:

  • yksinäinen opettaja – opettajaverkosto
  • ketteriä välineitä
  • pedagogisia oivalluksia
  • jakamisen eetos.

Näistä jokaisesta hän kertoi viisi minuuttia omia ajatuksiaan, jonka jälkeen saimme pari minuuttia miettiä omia oivalluksiamme ja sitten neljä minuuttia jakaa niitä vierustoverimme kanssa.
Anna Rongas muistutti, ettei opettaja voi odottaa välineiden käyttöönotossa sitä, että osaisi kaiken, vaan hänen pitää lähteä kokeilemaan ja varautua matkalla tuleviin vaikeuksiin. Siirtyminen copy-paste-opiskelusta yhteisölliseen oppimisprosessiin, jossa oppilaat innostuvat luomaan novelleja ja runoja ryhmätyönä, on mahtavaa. Oppiminen on aina prosessi, johon kuuluu lähtökohta, matka välineineen sekä maali.
Sosiaalisen median viidakossa RSS-syöte ja kaveriverkosto ovat viidakkoveitsiä; aina löytyy joku, jolta kysyä, mikä toimii tässä tilanteessa. Erilaiset olemassaolon tasot sulautuvat yhteen Sometussa ja Vinkkiverkko kutsuu yhteiskehittelyyn. Sähköpostia pyritään välttämään, avoin ui suljettuun. Liitutaululle kirjoitetun voi kuvata kännykkäkameralla, viedä Flickriin ja ohjata tageilla kurssin sivuille. Nettivideota kunnanvaltuuston kokouksesta voi käyttää monissa oppiaineissa. Kahden kilon siika -pilkkivideo on esimerkki avoimesta informaatiosta, joka tuottaa uutta informaatiota. Erilaiset ihmiset näkevät yhdessä erilaisia ratkaisuja ja saavat oivalluksia, tukevat ja innostavat toisiaan.
Eräs seminaariin osallistuja epäili, ettei hänen työnantajansa anna viedä oppimismateriaaleja avoimeen verkkoon. Tähän Anne Rongas totesi, että työnantaja, joka kieltää avoimen verkostoitumisen, voi menettää osan työntekijöistään.
KP-Lab ja sosiaalinen media
Merja Bauters Metropoliasta kertoi sosiaalisen median käyttökokemuksistaan KP-Lab-projektissa, viisivuotisesta neljäntoista maan EU-hankkeesta. Hankkeessa tavoiteltiin oikeita työelämä-caseja eikä simuloituja. Trialogisen lähestymistavan mukaan ryhmissä kaikki osallistuvat tiedonrakenteluun, jonka tuotos materialisoituu esimerkiksi monistenipuksi tai Google.docs-tiedostoksi.
Mikä saa ihmiset kokemaan, että tuotos on yhteinen? Miten tehdään yhdessä? Monivälitteisyydessä työkalut tekevät prosessin näkyväksi ja mahdollistavat yhteisöllisyyden. RSS-syötteet ja tagit ovat perusoletus, jota ilman yhteisöllinen prosessi ei onnistu. Olemassa olevat välineet kuitenkin hajauttavat kokonaiskuvaa. Yrityspartnereiden vuoksi käytetään myös suljettuja ympäristöjä.
KP-Lab-projektin elementtejä ovat oikeat työelämäprojektit, yhteisöllisyys palasiksi jaetun ryhmätyön sijaan sekä tutkijoiden vuorovaikutus jo prosessin aikana. Välineinä käytetään mm. kontekstualisoitua note-editoria, Google.docsia nopeatahtiseen kirjoittamiseen ja wikiä hitaampaan, iteratiiviseen kehittelyyn. Reflektiivinen välittyneisyys syntyy tageilla ja semanttisella haulla. Jos asiat tehdään liian vaikeiksi, ne eivät enää ole hyödyllisiä.
Pelikortit
Leivostauon jälkeen Irmeli Pietilä ohjasi meidät yhteisölliseen työskentelyyn sosiaalisen median käyttöönottoa ideoivalla pelillä, jota varten hotellin aulassa leikeltiin pelikortteja edellisenä iltana pikkutunneille asti.
Kukin ryhmä otti yhden korttipakoista, ryhmitteli välineet niiden tarjoamien toimintojen mukaan yhteisöiksi, blogialustoiksi jne. Ryhmän jäsenille tuntemattomat kortit siirrettiin syrjään. Kun kaikki kortit olivat pöydällä, ryhmä valitsi niistä viisi tärkeintä, joista sosiaalisen median käytön voisi aloittaa.
Loppupaneeli
Paluumatkalla laivan kokoustilassa alustajista muodostettu paneeli yleisöineen kokosi seminaarin antia. Seminaarissa kohtasimme ”livenä” monia, jotka ennen seminaaria olivat meille vain nimiä sähköpostissa, laskulla tai iltaohjelmien tilauksissa, muutamia, joiden kanssa olimme toimineet sosiaalisessa mediassa, muttemme kohdanneet kasvokkain.
Paneelissa keskustelimme mm. opettajien yhteisyydestä kollegojen, opiskelijoiden ja verkoston kanssa, sosiaalisen median pedagogiikasta, blogitekstien tuottamiseen kuluvasta ajasta, afrikkalaiselle projektille suositeltavista välineistä sekä Virtuaaliammattikorkeakoulukonseptista ja tulevaisuudesta.