Kategoria: Viro

Ideapakasta tekijänoikeuksiin

masu arvottaa
merisiga naurattaa
tieto luo laadun

ympyrät, nuolet
salama-alustuksin
käsitekarttaan

IT-kouluttajien kevätseminaari Tekijänoikeudet ja aktivoivat työtavat koulutuksessa 9.-10.4.2010 keräsi parisenkymmentä aktiivista kouluttajaa Tallinnaan. Ideat myrskysivät ideapakasta, hullunkuristen perheiden fläpit täyttyivät liimalapuista, tekijänoikeudet hämmensivät, herättivät  kysymyksiä enemmän kuin antoivat vastauksia.
Aktivoivat menetelmät
Reetta Koski luonnehti aktivoivien menetelmien ideaa kilpikonnalla, jonka elämänviisaus muodostaa toisaalta suojaavan panssarin, toisaalta oppimisen esteen. Aktivoivat menetelmät luovat säröjä suojapanssariin,  mahdollistavat uuden oppimisen.
Oppimisen tavoite määrää, mitä työvälinettä kannattaa käyttää. Esimerkiksi mm. Sometun pikkujouluissa innostusta herättänyt Powerpoint-karaoke saa toisaalta kuulijat pohtimaan, mitä itse sanoisivat vastaavassa tilanteessa, toisaalta antaa diojen laatijalle palautetta niiden selkeydestä.
Yritysvierailu Tieto Estoniaan
Ave Lindberg kertoi, miten Tieto Estonian henkilökunta on viidessätoista vuodessa kasvanut 5:stä 125:een henkilöön. Uusiin toimitiloihin muutettiin viime vuonna. Pääasiallinen kohderyhmä on julkinen sektori, mutta paikalliset yritykset ovat tulleet sen rinnalle.
Nuoret naiset opiskelevat IT:tä ja kolmannes Tieto Estonian työntekijöistä onkin naisia. Ave Lindberg kertoi tähän liittyvän kaskun: Naisohjelmoijaa saatetaan nimittää marsuksi, viroksi merisiga. Miksi? Eihän marsuillakaan ole mitään tekemistä meren eikä sian kanssa.
Vuoden 2009 lamassa (masu – majandus surutis) Tieto huolehti henkilöstöstään tarjoamalla tukea ja mahdollisuuksia sekä hyvän työskentelyilmapiirin. Lama antoi aikaa parantaa laatua ja löytää parempia it-ammattilaisia. Virossa valtio ei ymmärrä it-ammattilaisten tarvetta, joten heitä koulutetaan liian vähän. Työttömyys olisi vähäisempi, jos useammat opiskelisivat it-alaa, ja sitä voisi opettaa ammattikouluissakin. Viron sadasta tuhannesta työttömästä suurin osa on kouluttamattomia tai rakennusalalla.
Koulutukseen on vaikea löytää aikaa, jos tekee ylitäysiä työpäiviä. Ratkaisuja voisivat tarjota seminaarit ja koulutukselliset tapahtumat.
Lama on tuonut paljon hyvää: arvot ovat muuttuneet ja laatu parantunut.
Petteri Puurunen kertoi Tiedon jatkuvista palveluista, käyttöpalveluista ja koulutuksesta. Baltiassa on sovellusosaamista ja Venäjä on mielenkiintoinen toimintaympäristö. Venäjällä ei ulkoisteta, vaikka Suomessa ulkoistukset lisääntyvät. Tieto on 140 yrityksen kokoelma, yksi Euroopan suurimmista tuotekehitystaloista. Koulutukseen panostetaan vuosittain 2000-3000 euroa henkilöä kohti.
Hannes Seeberg Provoke Estoniasta innosti meidät avoimista innovaatioista, joita syntyy, kun kuunnellaan asiakkaan tarpeita. Esimerkiksi jos asiakastiloihin halutaan lisää tuoleja, kun jonot ovat pitkiä ja ihmiset haluavat istua, voidaan kysyä: Miksi jonot ovat pitkiä? Havaitaan, että tietojärjestelmä toimii liian hitaasti. Asiakkaan ongelma ratkaistaankin korjaamalla tietojärjestelmää eikä hankkimalla lisää tuoleja.
Toinen esimerkki kertoi äidistä vauvan kanssa kylpylässä. Miten kantaa vauvaa ja pestä sitä? Läppärin kantolaukku voisi tarjota idean. Äidille voisi kehittää vedenkestävän, olalla kannettavan kantokassin, jossa hän voisi kantaa lasta. Kassi voisi olla sellainen, josta vesi valuu pois, jolloin äiti voisi kantaa lasta myös vedessä ja pestä sitä. Kylpylässä voisi olla nouseva lattia tai kävelykaista niin, että toiset voisivat kävellä kuin uimarannalla samalla kun toiset uivat.
Keskustelussa todettiin, että Moodle ei ole oppimisympäristö vaan opetusympäristö. Uusi sukupolvi on oppinut toimimaan toisin, ei perinteisen opetusympäristön tavoin.
Tekijänoikeudet opetuksessa
Lauantaina perehdyimme aktivoivin menetelmin tekijänoikeuksiin. Keskustelua viritti Tarmo Toikkasen kolme kuuden minuutin salama-alustusta tekijänoikeuden perusteista, tekijänoikeudesta opetuksessa ja Creative commons -lisensseistä.
Mikä on teos? Onko luennoijan diapakka teos, jos kaksi opettajaa samoista lähtökohdista voisi tuottaa olennaisesti samanlaisen diapakan? Tarvitaanko tallenteen tekemiseen aina lupaa? Millainen tekijänoikeussuoja on valokuvalla?
Miten tekijänoikeudet verkko-opetuksessa eroavat muusta opetuksesta? Mitä  creative commons -lisenssit tarkoittavat? Miten ne pitäisi esittää omassa verkkotuotoksessa?
Laivalla hahmottelimme ryhmissä käsitekarttaa (concept map) tekijänoikeuksista. Sen jälkeen pohdimme, mitkä aktivoivista menetelmistä toimisivat Kolben kokemuksellisen oppimisen mallin eri vaiheissa. Kouluttajan sudenkuoppahan on jättää osa mallista, ehkä itselleen vierain, käyttämättä, jolloin tietynlaiset oppijat eivät saa tarpeeksi välineitä omaan oppimiseensa.

Aarteet ja mammona

toivotammeko
hyvää ruokahalua?
jatkuuko leipä?

kaappeihin kertyy
tavaraa, pölypeikot
kotiutuvat

raadatko töissä
tavoitteen eteen, jääkö
aikaa perheelle?

Matilda Hakkarainen elävöitti päivän saarnatekstiä maallisesta mammonasta ja taivaallisesta aarteesta kolmella kohtauksella, jotka koskettivat häntä kuluneella viikolla.

Seurakuntanuori kuuli aterialla tutun toivotuksen ”Hyvää ruokahalua!” Hän totesi, että Virossa toivotetaan ”jätku leiba” eli leivän jatkumista seuraavaankin päivään. Eihän ruokahalua tarvitsisi toivottaa; reipas työ synnyttää ruokahalun muutenkin. Valikoiva herkuttelija ei ehkä tule ajatelleeksi, että varsinkaan muutosten keskellä jokapäiväinen ruoka ei aina ole itsestäänselvyys.
Eläkeikää lähestyvä näyttelijä päivitteli haastattelijalle, miten komerot ovat täynnä turhia tavaroita, joita hän on haalinut eri puolilta maailmaa ja jotka nyt vain keräävät pölyä. Kun itse olen muuttamassa isosta asunnosta pienempään, ymmärrän hyvin näyttelijän päivittelyn.
Erinomaiset saaliit takasivat kalastajalle toimeentulon ja hänelle jäi vielä aikaa perheelleen ja ystävilleen. Kerran bisnesmies tuli neuvomaan häntä hankkimaan useampia veneitä ja palkkaamaan lisää kalastajia, jotta voisi parantaa toimeentuloaan ja lopulta kymmenen venettä hankittuaan saavuttaa tavoitteensa. Kalastaja kysyi, mikä tavoite bisnesmiehellä oli mielessä. Tämän mukaan toimintaa tehostamalla kalastaja vihdoin saisi niin paljon rahaa, ettei hänen tarvitsisi huolehtia toimeentulostaan ja hänelle jäisi aikaa perheelle ja ystäville. Kalastaja totesi jo saavuttaneensa tavoitteen ja jatkoi kalastamista yhdellä veneellä.
Omistaminen ei ole hyvästä eikä pahasta. Raha on vaihdon väline; sillä voi tehdä niin hyvää kuin pahaa.
Päivän virsissä laulettiin luonnosta, ystävistä ja lapsista, aarteista, jotka ovat rahaa ja omaisuutta tärkeämpiä.

Kaiken takana on huumori

kratti palvelee
ovelaa isäntäänsä
pilke silmässä
Andrus Kivirähkin vierailu 21.4.09 keräsi Tuglas-seuran seminaarihuoneen täyteen väkeä. Lisää tuoleja kannettiin ovensuuhun ja naapurihuoneisiin, jotta kaikki pääsivät istumaan ja ainakin kuuntelemaan Juhani Salokanteleen ja Andrus Kivirähkin keskustelua.
Andrus Kivirähk opiskeli journalistiikkaa Tarton yliopistossa, jossa opiskelijaelämä oli mukavaa, vaikkei luennoille juurikaan ehtinyt. Historia ei häntä juurikaan houkutellut, mutta kirjallisuus viehätti ja erityisesti Marju Lauristinin sosiologian luennot. Kun 1990-luvun alussa uusia lehtiä perustettiin uudelleen itsenäistyneeseen Viroon vilkkaasti, alan opiskelijoilla oli jatkuva kysyntä, ja ensimmäisen vuoden opiskelija saattoi päästä päätoimittajaksi. Andrus Kivirähk itse ryhtyi kulttuuritoimittajaksi ja huumorisivun täyttäjäksi. Nykyisin hän tuottaa viikoittain kolumninsa lehteen.
Andrus Kivirähkin teksti vilisee viittauksia muuhun kirjallisuuteen, traditioon, jonka tuntemusta edellytetään lukijalta. Viron kansanperinteessä ihmiset eivät pyri kuninkaiksi vaan pysymään elossa ja pärjäämään maailmassa. Kansalliseepoksen asemaa tavoitteleva Rehepapp (Riihiukko) kratteineen kuvaa ovelan rahvaan ja tyhmien kartanherrojen maailmaa. Kratti tai para on ihmisen tekemä olento, joka saa hengen paholaiselta ja palvelee isäntäänsä, ei tee muille pahaa vaan omistajalleen hyvää. Kyse on alhaalta päin hallitsemisesta, mikä on Viron historiassa olennaista, ovathan virolaiset saaneet moneen kertaan vallitsevan luokan muualta. Valtiaiden määräyksistä huolimatta virolaiset useimmiten tekivät kuitnekin niin kuin itse halusivat.
Andrus Kivirähkin kaksi muuta romaania ovat Estonia-teatterin syntyä kuvaava Liblikas (Perhonen), ja erään kansan sukupuuttoon kuolemisesta kertova Mees kes teadis ussisõnu (Mies, joka osasi käärmeenloitsut). Romaanien lisäksi hän on kirjoittanut lastenkirjoja. Hän laatii viikoittain improvisoituja radiokeskusteluja, joita voi Suomessakin kuunnella.
Pohjimmiltaan Andrus Kivirähk pitää itseään näytelmäkirjailijana, olivathan hänen vanhempansa näyttelijöitä ja isä myös nukketeatterin johtaja. Draamateaternin ohjelmistossa on parhaillaan neljä hänen näytelmäänsä, joista Aabitsa kukk (Aapiskukko) on hänen ohjaamansa. Näytelmät liittyvät Viron kulttuuriin, joten niitä olisi vaikea kääntää muille kielille muihin kulttuureihin.
Yleisö innostui kyselemään. Kysymykseen, muuttaisiko kirjailija Suomeen, hän vastasi, että yhteiskunta harvoin menee niin huonoon jamaan, että kirjailijan pitäisi jättää isänmaansa. Pakolaiskirjailijoista kuten Karl Ristikivestä hän totesi, ettei heillä ollut helppoa, eivätkä he aavistaneet, miten pitkä hetkelliseksi tarkoitetusta maanpaosta tulisi. Kysymykseen Neuvosto-Viron oloista hän totesi, ettei nuori polvi enää välttämättä ymmärrä, millaista silloin oli. Sofi Oksasen ja Imbi Pajun kirjoista hän totesi, että niissä varmasti käsitellään asioita oikealla tavalla, mutta virolaiset ovat kuulleet kyydityksistä kyllästymiseen asti. Suomalaisille taas nämä kirjat avaavat tapahtumia, joista emme ole tienneet.

IT-historiaa lahden tuolla puolen

Neuvosto-Viron
outo mennyt maailma
puhuttaa yhä

kehitys vailla
tekijänoikeutta
poikii unelmaa
Hetkyn Global Clubin 10-vuotisjuhlien avajaisseminaarissa tutustuimme Tekniikan museon tarinoihin ja kuulimme atk-töistä Neuvosto-Virossa. Linnar Viik Obama-paidassaan kiiruhti seitsemän lauttaan, joten luvattu kahvitarjoilu siirtyi hänen esityksensä jälkeen. Hän kertoi, tällä kertaa Suomeksi toisin kuin Global Clubin tilaisuudessa vuonna 2006, opiskeluajoistaan TKK:lla ja ensimmäisistä kosketuksistaan tietokoneisiin.
Suomen televisio toi Thunderbirds-nukkemaailman malliksi tietokoneiden tekemiseen ja Commodore 64 teki Linnar Viikistä koulutovereiden silmissä ”kovan jätkän”. Niinpä viron kielen ja kirjallisuuden opinnoista haaveileva rakastunut nuorukainen löysi itsensä Tallinnan Teknillisestä korkeakoulusta opiskelemasta atk-alaa. Hän oli ensimmäinen Leningradin konsulaatin Tallinnan osastolla, joka sai oleskeluluvan Suomessa. Opiskeluaikanaan hän seilasi usein Suomenlahden yli kahden maailman välillä. Molemmissa hän sai huomata, miten mahdotonta ihmisten oli uskoa siihen, mitä hän teki lahden toisella puolella.
Neuvostoliitossa uskottiin teknologian ja insinööritieteiden johtavan unelmien täyttymykseen, mutta ihmistä ne eivät voineet muuttaa. Neuvosto-Viron kasvattina Linnar Viikin matematiikan osaaminen oli korkeammalla tasolla kuin hänen opiskelutovereittensa. Niinpä hän paitsi kopioi Suomen televisio-ohjelmia Neuvosto-Viroon myös opetti iltaisin suomalaisille opiskelijatovereilleen matematiikkaa.
Tõnu Liik, nykyinen AS Tallink Groupin CIO, kertoi, miten Neuvosto-Virossa yhdistyi paratiisi ja helvetti. Vuosina 1978-85 hän toimi Algoritmin palveluryhmän johtajana, ja siirtyi sen jälkeen laitteisto-osaston johtajaksi Valtionvarainministeriöön, joka tarjosi nuorelle perheelle työsuhdeasunnon.
Neuvosto-Viro oli suljettu yhteiskunta, jossa pärjäsi, kun ei kritisoinut valtiota. Kirjat olivat niin halpoja, että niitä saattoi ostaa miten paljon halusi miettimättä niiden hintaa. Ihminen saattoi tehdä itseään kiinnostavia töitä, vaikkei niistä olisi poikinut konkreettisia tuotoksia. Toisaalta tuottavuus ei välttämättä nostanut palkkaa.
Neuvostoliitossa ei ollut tekijänoikeuslakeja, joten kaikkea, mitä sai käsiinsä, sai käyttää vapaasti. Kopiokoneita valvottiin, mutta ei tietokoneita. Keskustietokoneilla oli samanlainen arkkitehtuuri kuin IBM:n koneilla ja IBM:n käyttöjärjestelmät pyörivät niissä. Asennusprosessin aikana oli tavallista, että keskusyksikköön jouduttiin vaihtamaan sadasta kahteensataan mikropiiriä, jotta koneet saatiin toimiviksi. Tõnu Liik sanoi muistavansa yhden kerran, jolloin kone kykeni ilman muutoksia ajamaan oikein ainakin alustavat testit.
Keskuskoneaikakausi ohjelmistoineen loppui samalla kun Neuvostoliitto ja ohjelmistoja käyttäneet yritykset. Neuvostoaikaiset tietokannat luonnollisesti pyörivät edelleen uusissa sovelluksissa.
Yleisöstä kysyttiin, miten elämä kahdessa erilaisessa järjestelmässä on muuttanut Tõnu Liikin arvomaailmaa. Hetken mietittyään hän totesi, ettei mitenkään. Hän työskenteli numeroiden parissa, joten hänen ei tarvinnut ottaa kantaa järjestelmään, vaikka ei hyväksynytkään kaikkea, mitä tapahtui. Olennaisempaa hänen mielestään oli, että Neuvosto-Virossa ihmiset tiesivät menettäneensä itsenäisyytensä. Tämä tieto kulki isältä pojalle ja eli voimakkaasti jokaisessa virolaisessa. Kutsuttiinko tilannetta miehitykseksi tai oliko sosialismia enemmän tai vähemmän, ei hänelle ollut olennaista.
Illan päätteeksi Harry Piela Global Clubin isännistöstä kertoi viestintämuseohankkeesta sekä Suomen Tietojenkäsittelymuseoyhdistyksestä Jyväskylässä.

Sosiaalinen nukketeatteri laineilla

sosiaalinen
media ui, sukeltaa
oppijan arkeen

yhteisöllinen
jaettu tieto kasvaa
tuottaa hedelmää

IT-kouluttajien seminaari ”Sosiaalinen media oppimisprosessissa” keräsi pienen yhdistyksen jäsenmäärästä ennätyssuuren, neljänkymmenen viiden hengen osallistujajoukon. Matkanjohtajana en enää en tyytynyt edullisiin tilatakseihin vaan varasin Vikingin luotettavan bussin kuljettamaan meitä hotellille, oopperaan ja takaisin satamaan. Viking XPRS tarjosi meille laadukkaat kokoustilat upeine maisemineen, viihtyisine aulatiloineen ja kahvi-tee-hedelmä-tarjoiluineen. Tutustuimme toisiimme ryhmätöissä alustusten lomassa. Aluksi IT-kouluttajien puheenjohtaja Tarmo Toikkanen esitti sosiaalisen median määritelmän ja minä kerroin kokemuksiani sosiaalisesta mediasta opetuksessa: opiskelijaryhmän asiakasprojektista sosiaalisen median välinein, matkailun kurssista Ning-pienyhteisössä, sosiaalisen median välineiden linkittämisestä oppimisalustalle, opettajan ja opiskelijoiden blogeista, yhteistyöstä Google.docsissa sekä asiantuntijaverkoston löytymisestä LinkedInissä. Tämän jälkeen osallistujat seitsemässä ryhmässä tutustuivat toisiinsa ja muodostivat käsityksen ryhmänsä sosiaalisen median käyttökokemuksista. Kun ryhmätyö oli purettu, Tarmo Toikkanen johdatti seminaarin kirjassamme käsiteltyihin sosiaalisen median aihealueisiin, jonka jälkeen osallistujat muodostivat uudet seitsemän ryhmää ja ihmettelivät, mitkä välineet kuuluvat tai eivät kuulu sosiaaliseen mediaan ja miksi. Viking XPRS kaarsi jo Tallinnan satamaan, kun Tarmo Toikkanen esitteli esikyselyn tulokset sosiaalisen median välineiden tuntemuksesta.
Tieto Virossa
Meriton Grand Hotellin runsaan buffet-lounaan jälkeen Tieto-konsernin edustaja Marek Põldeots kertoi meille Tiedon toiminnasta Tallinnassa, IT-markkinoista ja koulutuksesta. Jatkuva osaamisen kehittäminen on ICT-alalla välttämätöntä. Tähän Tiedossa käytetään itseopiskelua sekä tiedon jakamista ryhmissä, mikä edellyttää ryhmien oikeanlaista muodostamista. Scrum-menetelmää on käytetty menestyksellä, vaikka se on haasteellinen projekteissa, joissa kustannukset ja aikataulu on kiinnitetty.
Tietolaisilla on henkilökohtaiset opiskelubudjetit, joiden käytöstä he voivat kohtalaisen vapaasti päättää. Kaikki eivät hyödynnä niitä, mutta mahdollisuus on kaikille tarjolla. Tiedon henkilöstön koulutustausta on Tarton yliopistossa tai Tallinnan teknillisessä yliopistossa, joissa valtaosa opiskelijoista maksaa itse opintonsa. Ammattikoulu ei riittäisi pohjakoulutukseksi Tiedon ohjelmoijille tai systeemisuunnittelijoille. ICT-alan opiskelijoita houkutellaan liian helposti kesken opintojen työelämään, mutta Tieto-konserni vaatii uusilta työntekijöiltään vähintään kahden vuoden työkokemusta.
Kolme vuotta vanhan kyselytutkimuksen mukaan 18-vuotiaiden virolaisten mielestä ICT-ala on suosituin heti liiketalouden jälkeen.
Viron ICT on kansainvälisesti mitattuna pitkällä erityisesti julkishallinnon online-palveluiden saatavuudessa. Sen sijaan tutkijoiden ja insinöörien määrässä samoin kuin oppimisjärjestelmien laadussa Viro sijoittuu heikommin. Palkkojen vuosikasvu on Viron Tiedossa muutaman vuoden ollut viidentoista prosentin luokkaa. Nyt laman syleilyssä työntekijät tyytyvät nollakasvuun ja ovat onnellisia, että heillä on töitä.
Virtuaalinen nukketeatteri
Perjantain ohjelmaputki huipentui Kansalaisfoorumin Second Life -kouluttajien johdattamaan veneretkeen EduFinland-saaren esitysdiojen ääreen. Avatarten tuunaamiseen meni turhan paljon aikaa niin, että varsinaisesta Second Life -koulutuksesta kuulimme vain kouluttajan kymmenen käskyä, jotka sopisivat kenelle tahansa verkkokouluttajalle – tai perinteiselle kouluttajalle. Seminaariin osallistujista muutamat ilmeisesti näkivät ”nukketeatterin” ensimmäistä kertaa ja ihmettelivät näköhavaintoaan ja sen reaalielämän vastinetta, samoin sitä, mitä olennaista uutta avataret toisivat oppimisprosessiin.
Oopperaa ja valkosipulia
Illalla virolaisen säveltäjän Erkki-Sven Tüürin fasismia vastustava Wallenberg-ooppera kontrasteineen herätti keskustelua, joka jatkui vielä ravintola Balthasarin valkosipuliannosten äärellä ja hotellin aulassa.
Vinkkejä sosiaalisen median käyttöön
Lauantaiaamun avasi sosiaalisen median pioneeri Anne Rongas, joka kertoi kesken ikänsä vaihtaneensa ammattia sikojen ja viljan kasvattamisesta Kotkan aikuislukion 17-70-vuotiaiden kasvattajaksi. Tuutorointiblogit helpottavat hajaseudun yksinäistä opiskelua, mutta opettajan työkin on yksinäistä umpihangessa vaeltamista. Kollegat, verkko ja opiskelijat ovat voimavara, joka tarjoaa apuaan koska tahansa – paitsi ehkä kolmen ja kuuden välillä aamuyöstä.
Anne Rongas rytmitti alustuksensa neljään teemaan:

  • yksinäinen opettaja – opettajaverkosto
  • ketteriä välineitä
  • pedagogisia oivalluksia
  • jakamisen eetos.

Näistä jokaisesta hän kertoi viisi minuuttia omia ajatuksiaan, jonka jälkeen saimme pari minuuttia miettiä omia oivalluksiamme ja sitten neljä minuuttia jakaa niitä vierustoverimme kanssa.
Anna Rongas muistutti, ettei opettaja voi odottaa välineiden käyttöönotossa sitä, että osaisi kaiken, vaan hänen pitää lähteä kokeilemaan ja varautua matkalla tuleviin vaikeuksiin. Siirtyminen copy-paste-opiskelusta yhteisölliseen oppimisprosessiin, jossa oppilaat innostuvat luomaan novelleja ja runoja ryhmätyönä, on mahtavaa. Oppiminen on aina prosessi, johon kuuluu lähtökohta, matka välineineen sekä maali.
Sosiaalisen median viidakossa RSS-syöte ja kaveriverkosto ovat viidakkoveitsiä; aina löytyy joku, jolta kysyä, mikä toimii tässä tilanteessa. Erilaiset olemassaolon tasot sulautuvat yhteen Sometussa ja Vinkkiverkko kutsuu yhteiskehittelyyn. Sähköpostia pyritään välttämään, avoin ui suljettuun. Liitutaululle kirjoitetun voi kuvata kännykkäkameralla, viedä Flickriin ja ohjata tageilla kurssin sivuille. Nettivideota kunnanvaltuuston kokouksesta voi käyttää monissa oppiaineissa. Kahden kilon siika -pilkkivideo on esimerkki avoimesta informaatiosta, joka tuottaa uutta informaatiota. Erilaiset ihmiset näkevät yhdessä erilaisia ratkaisuja ja saavat oivalluksia, tukevat ja innostavat toisiaan.
Eräs seminaariin osallistuja epäili, ettei hänen työnantajansa anna viedä oppimismateriaaleja avoimeen verkkoon. Tähän Anne Rongas totesi, että työnantaja, joka kieltää avoimen verkostoitumisen, voi menettää osan työntekijöistään.
KP-Lab ja sosiaalinen media
Merja Bauters Metropoliasta kertoi sosiaalisen median käyttökokemuksistaan KP-Lab-projektissa, viisivuotisesta neljäntoista maan EU-hankkeesta. Hankkeessa tavoiteltiin oikeita työelämä-caseja eikä simuloituja. Trialogisen lähestymistavan mukaan ryhmissä kaikki osallistuvat tiedonrakenteluun, jonka tuotos materialisoituu esimerkiksi monistenipuksi tai Google.docs-tiedostoksi.
Mikä saa ihmiset kokemaan, että tuotos on yhteinen? Miten tehdään yhdessä? Monivälitteisyydessä työkalut tekevät prosessin näkyväksi ja mahdollistavat yhteisöllisyyden. RSS-syötteet ja tagit ovat perusoletus, jota ilman yhteisöllinen prosessi ei onnistu. Olemassa olevat välineet kuitenkin hajauttavat kokonaiskuvaa. Yrityspartnereiden vuoksi käytetään myös suljettuja ympäristöjä.
KP-Lab-projektin elementtejä ovat oikeat työelämäprojektit, yhteisöllisyys palasiksi jaetun ryhmätyön sijaan sekä tutkijoiden vuorovaikutus jo prosessin aikana. Välineinä käytetään mm. kontekstualisoitua note-editoria, Google.docsia nopeatahtiseen kirjoittamiseen ja wikiä hitaampaan, iteratiiviseen kehittelyyn. Reflektiivinen välittyneisyys syntyy tageilla ja semanttisella haulla. Jos asiat tehdään liian vaikeiksi, ne eivät enää ole hyödyllisiä.
Pelikortit
Leivostauon jälkeen Irmeli Pietilä ohjasi meidät yhteisölliseen työskentelyyn sosiaalisen median käyttöönottoa ideoivalla pelillä, jota varten hotellin aulassa leikeltiin pelikortteja edellisenä iltana pikkutunneille asti.
Kukin ryhmä otti yhden korttipakoista, ryhmitteli välineet niiden tarjoamien toimintojen mukaan yhteisöiksi, blogialustoiksi jne. Ryhmän jäsenille tuntemattomat kortit siirrettiin syrjään. Kun kaikki kortit olivat pöydällä, ryhmä valitsi niistä viisi tärkeintä, joista sosiaalisen median käytön voisi aloittaa.
Loppupaneeli
Paluumatkalla laivan kokoustilassa alustajista muodostettu paneeli yleisöineen kokosi seminaarin antia. Seminaarissa kohtasimme ”livenä” monia, jotka ennen seminaaria olivat meille vain nimiä sähköpostissa, laskulla tai iltaohjelmien tilauksissa, muutamia, joiden kanssa olimme toimineet sosiaalisessa mediassa, muttemme kohdanneet kasvokkain.
Paneelissa keskustelimme mm. opettajien yhteisyydestä kollegojen, opiskelijoiden ja verkoston kanssa, sosiaalisen median pedagogiikasta, blogitekstien tuottamiseen kuluvasta ajasta, afrikkalaiselle projektille suositeltavista välineistä sekä Virtuaaliammattikorkeakoulukonseptista ja tulevaisuudesta.

Tieteiden yö

sanojen, kielten
ilotulitus viskaa
perinteen liitoon

Baltiakeskukset tuolit eivät riittäneet, kun Mariankadun ystävyysseurat Tuglas-seura, Rozentals-seura ja SVYL tarjosivat 8.1.09 jäsenilleen monipuolisen kimaran tiedettä ja taidetta. Esitysten välillä paikkoja vaihdettiin jonkin verran ja eteisessä seisoneet pääsivät lepuuttamaan jalkojaan, samoin myöhemmin lumituiskun keskeltä saapuneet.

Professori Riho Grünthal odotti kärsivällisesti tuoleja kantavien järjestäjien lupaa ennen kuin aloitti esityksensä suomen kielen invaasiosta Viroon. Googlettamalla Postimees-lehden ja Eesti Päevalehden arkistoista sanoilla soome ja soomlane ja niiden johdoksilla hän päätyi siihen, että virolaiset lehdet julkaisevat Suomea ja suomalaisia koskevia uutisia enemmän kuin suomalaiset lehdet Viroa ja virolaisia koskevia. Tosin hän totesi, että jotkin tuloksista taisivat enemmän kuvastaa verkkolehden tarjoamia hakumahdollisuuksia kuin hänen etsimiään kieleen liittyviä tutkimustuloksia.
Jakamaansa monisteeseen, jota kopioitiin nopeasti lisää, hän oli koonnut sanomalehdistä ja verkkokeskusteluista esimerkkejä suomen kielen vaikutuksista viroon. Esityksen jälkeen asiantuntevia kysymyksiä sateli lähes loputtomiin kunnes Riho Grünthal luovutti työasemien, sohvan ja kirjahyllyjen keskellä olevan esiintymisareenan seuraaville puhujille, Juhani Salokanteleelle ja Tuula Lyytikäiselle, jotka innokkaalla kaksinpuhelullaan paikkasivat sairastuneen Sirje Oleskin esitystä virolaisesta kirjallisuudesta.
Tuula Lyytikäinen aloitti Elo Viidingistä, jonka novellin hän oli suomentanut Tuglas-seuran uusimpaan jäsenlehteen Elo. Elo Viiding aloitti jo nuorena kielellisillä kokeiluilla ja ilotulituksella, joista laajensi yhteiskunnalliseen runouteen säilyttäen kriittisten kannanottojen keskelläkin ylevän hienostuneisuuden. Tuula Lyytikäinen suositteli tutustumista Elo Viidingin tuotantoon, koska se tarjoaa hyvän kuvan virolaisen runouden monipuolisuudesta.
Kaksinpuhelu jatkui Viron 1990-luvun runoyhdistyksiin, jotka hiipuivat hiljaa, kun runoilijat kasvoivat aikuisiksi ja liittyivät Viron Kirjailijaliittoon, kustantajiin, joiden merkitys Virossa on vähäisempi kuin Suomessa, merkittäviin nuoren polven runoilijoihin, joista Tuula Lyytikäinen mainitsi Kristiina Ehinin, Jan Kausin, Etelä-Viron runoilijat, Jürgen Roosten ja Asko Künnapin. Lopuksi Juhani Salokannel keskittyi Andrus Kivirähkin hauskaan ja monipuoliseen tuotantoon, josta on suomennettu Riihiukko ja Romeo ja Julia. Riihiukko osoittaa, miten virolainen kansanperinne kratteineen ja oveluuksineen eroaa hiukan tosikkomaisesta suomalaisesta. Andrus Kivirähkin tuotantoon kannattaa tutustua myös siksi, että ymmärtäisi siihen pohjautuvia virolaisen päivänpolitiikan sanontoja.
Marjo Mela Rozentals-seurasta taisi olla ainoa kalvoilla varustautunut esiintyjä, tosin kalvoilla oli lähinnä luettelo niistä Latvian historiankirjoituksen ajanjaksoista, joita hän esityksessään käsitteli. Historiantutkijan ura Latviassa ei houkuttele, kun palkka mistä tahansa muusta olisi moninkertainen, ja nyt laman aikana virkamiesten palkkoja leikataan vielä 15 %. Silti Latvian historiassa vaikutti olevan lukuisia, myös kipeitä, aukkoja, jotka pitäisi vain käsitellä.
Marjo Melalla oli kiire seuraavaan tilaisuuteen, mikä ehkä heijastui hänen esitykseensä: paljon asiaa kiireesti. Yleisöllä oli sitäkin enemmän kysymyksiä, joilla pidätettiin kirjat ja kalvot sylissään kohti ovea suunnistavaa esiintyjää.
Jäljellä oli Kalevi Wiikin esitys virolaisten ja suomalaisten genetiikasta sekä vieressäni istuneen Kalju Suuren valokuvanäyttelyn avajaiset. Kun yskänpuuskat yhä muistuttivat hiljaa hiipuvasta keuhkoputkentulehduksestani, annoin istumapaikkani eteisestä vyöryvän ihmismassan valloitettavaksi, loin silmäyksen valokuvanäyttelyyn ja suuntasin lumituiskuun.

Oppimisen ohjauksen aalloilla

verkko-ohjaus
suunnitellaan välttäen
vaanivat karit

nuori, ketterä
Webmedia laajenee
osaamisellaan

etäyhteys
Kuopiosta Tallinnaan
toimi lennossa

pelisääntöjen
läsnäolo viiveineen
kelluu verkossa

koulutus tähtää
suljetusta avoimeen
avaten tunteet
IT-kouluttajien risteilyseminaariin Oppimisen ohjaus 11.-12.4.08 osallistui parisenkymmentä aktiivista kouluttajaa. Ensikertalaisetkin tunnistivat sinisen lierihattuni ja kukallisen hartiahuivini Katajanokan terminaalissa. Viking Linen vanha Rosella tarjosi meille kokoustilansa, kun XPRS:n valmistuminen oli viivästynyt.
Verkko-ohjauksen suunnittelu
Hanne Koli kertoi verkko-ohjaussuunnitelmasta. Opettaja suunnittelee verkko-oppimisprosessin, jossa oppimistehtävät nousevat osaamisen tavoitteista ja oppimisen kohteista, sekä prosessiin liittyvän tuetun ohjauksen, jossa varautuu uhkaaviin karikkoihin. Oppimis- ja työskentelystrategioissa oppijat kuvaavat, miten jakavat aikaansa ja miten työskentelevät ryhmissä.
Verkossa luetaan silmäillen, joten verkko-viestinnässä selkokieli toimii parhaiten: lyhyet lauseet, teonsanat, kuten ”tee!”, ”valitse!”, ei adjektiiveja eikä sivulauseita. Opettajan viestien tarkoitus on ohjata työtä, ei kertoa kirjoittajansa kaunokirjallisesta osaamisesta. Verkko-ohjaaminen on johtamista; opettaja johtaa oppijoita oppimaan, luo oppimiselle suotuisat olosuhteet.
Opiskelun ja ohjauksen suunnitteluun on hyvä varata aikaa. Ohjausta helpottavia välineitä ovat esimerkiksi Skypen tai TeamSpeakin äänikonferenssit tai reflektio- ja ohjauspyyntölomakkeet.
Miten ohjausprosessi rakennetaan verkkoon tukemaan opiskelua ja oppimista? Kuinka paljon ohjaus on ennakointia ja valmistelua? Paljonko tarvitaan ohjausta ja paljonko arviointia ja kehittämistä? Syntyykö osaaminen hiljalleen toiminnassa? Ohjataanko sisältöjä, prosesseja vai oppimistapoja? Mitä ohjauksen muotoja käytetään eri medioilla ja miten rutiininomaista ohjausta voisi vähentää? Kuka ohjaa? Opettajan kannattaisi pyrkiä mahdollisimman pitkälle automaattiseen ohjaukseen sisällyttämällä ohjausta kaikkeen materiaaliin ja käyttämällä vertaisohjausta. Hyvin suunniteltu ja toteutettu ohjaus johtaa yleensä hyviin oppimistuloksiin. Peilaus, reflektointi tai palaute, jonka voi antaa opettaja, toinen opiskelija tai opiskelijaryhmä, syventää oppimista. Opiskelijat voivat ohjata itseään tai toisiaan. He voivat arvioida omaa osaamistaan, arvioida yhdessä ryhmätenttejä tai laatia toimeksiantoja toisille opiskelijaryhmille ja arvioida ne. Ryhmäprosessit vaativat ohjausta, oppijathan eivät välttämättä hallitse ryhmätyöskentelyn rooleja ja työnjakoa.
Ohjausmuotoja on useita: ennakolta strukturoitu, ennakolta päätetty, on demand -ohjaus, ad hoc -ohjaus sekä vuorovaikutustilanteen ohjaus, joista viimeksi mainittu lienee haastavin. Opettajan konsultatiivisesta osaamisesta ja sanoista verkossa on hyviä ja opettavaisia esimerkkejä Minna Lakkalan väitöskirjassa.
Emootioita pitäisi kuunnella ja käsitellä, ei kysellä suoraan, mutta auttaa opiskelijaa avaamaan ongelmiaan. Jos opiskelijan puheet ja teot ovat ristiriidassa keskenään, niin opettaja voi konkretisoida tilannetta leikkaamalla ja liimamalla verkkotekstiä ja näyttämällä oppijalle, mitä sovittiin ja missä nyt ollaan.
Hanne Koli esittelee kehittämiään ja opettajakoulutuksessa testattuja oppimisen ohjauksen työkaluja pian ilmestyvässä, Finn Lecturan kustantamassa Verkko-ohjauksen käsikirjassaan.
Tutkiva oppiminen yritysprojekteissa
Kerroin ohjauskokemuksistani Haaga-Helian Virtuaalitiimit ja viestintäteknologia – pilottikurssilla, jossa opiskelijat tekevät todellisille yrityksille näiden virtuaalitiimitoiminnan nykytilakartoituksen ja kehittämissuunnitelman käyttäen tutkivaa projektioppimista. Pilottikurssilla ohjaussuunnitelma elää ja muuttuu tilanteiden myötä, mutta kevään kurssitoteutuksessa uusia elementtejä oli runsaasti, niiden ajoitus ontui ja korjausliikkeitä tehtiin turhan tiuhaan.
Webmedia
Yritysvierailu Webmediassa, jonka yhteystiedot sain Toomas Tärkiltä Viron matkailun edistämiskeskuksesta, onnistui yli odotusten. Isäntämme Tiit Anmann esitteli meille toimistoaan, joka on vuonna 2005 sisustettu tiimityötä silmälläpitäen Tallinnan lentokentän lähelle vanhaan tiilirakennukseen, sekä Webmedian dynaamista liiketoimintaa. Yrityksen pääkonttori sijaitsee Tartossa, joten etätyön käytännöt ovat tuttua. Webmedia on alan markkinaykkönen Virossa. Kotimarkkinana on Baltia, tavoitteena laajentuminen Itä-Eurooppaan. Asiakasyritykset ovat lähellä, korkeintaan parin tunnin lentomatkan päässä.
Java- ja .net-osaaminen ovat yrityksen vahvuusalueita. Webmediassa on kehitetty oma metodologia, joka ei ole mikään yleisistä ketteristä menetelmistä. ITIL-yhteensopivuus on varmistettu. Kaikki ohjelmistot suunnitellaan protoillen, jotta saadaan käsitys tuotteesta jo ennen kuin ohjelmointi alkaa; näin virheet huomataan aiemmin ja niiden korjaaminen on halvempaa. Optimoiduissa sprinteissä ohjelmistosta syntyy joka kolmas tai neljäs viikko uusi versio. Asiakkaalle toimitetaan tämän testausresursseista riippuen uusi versio joka kuudes tai kahdeksas viikko.
Toimitus on tehokas ja prosessi kontrolloitu ja läpinäkyvä. Tilaamista ei pidä ulkoistaa, sehän nollaisi asiantuntijoiden motivaation. Testausta ei vielä voida ulkoistaa, mutta automatisoitu testaus muuttaa tilannetta. Käytettävyystestit alkavat heti vaatimusmäärityksen päätyttyä.
Jokainen asiakas on erilainen eikä ole olemassa projektia, jossa ei tulisi muutoksia prosessin aikana. Asiakkaan pitää perustella liiketoiminnan muutoksista johtuvat ohjelmistokehityksen muutokset.
Uudet työntekijät tulevat yliopistosta it- tai liiketoiminta-alalta. Useimmille heistä Webmedia on ensimmäinen työpaikka. Nuoret ihmiset ovat valmiita tekemään paljon työtä, mutta tarvitsevat ympärilleen kehykset. Osa työntekijöistä täydentää osaamistaan yliopistossa. Pitkällä tähtäimellä henkilöstön koulutukseen panostaminen parantaa laatua, vaikka henkilöt siirtyisivät toimeksiantajan leipiin. Ohjelmistoprojekteissa virolaiset työskentelevät arkkitehtuuritasolla; laadukasta koodausta ostetaan muualta, esimerkiksi Romaniasta. Tämä on asiakkaalle edullista.
Henkilöstöhallinnon virallisia prosesseja on parannettu. Kehityskeskustelut urasuunnitteluineen toteutetaan kahdesti vuodessa. Jos joku nuori lähtee ”etsimään itseään”, hän yleensä palaa; työilmapiiri Webmediassa on hyvä ja loppuunpalaminen harvinaista. Iltatöitä ei suosita, projektit budjetoidaan kahdeksan tuntisina työpäivinä, mahdolliset ongelmat ratkaistaan korjausaskelin.
Joka roolissa on juniori- ja senioritaso, joka heijastuu palkkoihin. Sisäiseen koulutukseen panostetaan. Tuutorointiohjelmassa määritellään tavoite ja selvitetään kokemus, johon kuuluvat myös sosiaaliset taidot oluen juonteineen. Luonnollisesti tuutorilla pitää olla osaamista. Entä miten tuutorointi palkitaan? Viimeksi kaikki tuutorit saivat tyylikkäät takit.
Webmedialla on hyvää kokemusta it-koulutuksesta, joten koulutus onkin yrityksen uusi liiketoiminta-alue.
Näyttelykävely
Toisen seminaaripäivän aamuna Irmeli Pietilä organisoi näyttelykävelyn Kolmen sisaren hotellin kirjastoon. Ryhmissä lehtiötaulujen ääressä pohdimme, kuka tekee, mitä, milloin, millä välinein ja onko tietokoneesta mitään apua. Sen jälkeen kiersimme tutustumassa muiden ryhmien ideoihin ja täydentämässä niitä.
Videoneuvottelu
Risto Korhonen Humacilta kertoi Connect Pro -videoneuvotteluohjelmasta Connect Prolla. Hän istui toimistossaan Kuopiossa ja me Tallinnassa kokoushuoneessa.
Connect Pro on käytössä jo kolmessakymmenessä Suomen viidestäkymmenestä korkeakoulusta ja leviämässä vauhdilla yrityksiin. Palvelimella voi olla puolitoistatuhatta yhtaikaista yhteyttä. Esitykset voidaan tallentaa ja materiaalit viedä valmiiksi virtuaalihuoneen eri välilehdille. Toukokuussa julkaistaan Connect Pron uusi versio uusine ominaisuuksineen.
eLearning-osaaja
Lasse Seppänen kertoi Hamkin eLearning-osaajan koulutuksesta, joka sisältää sekä pedagogiikkaa että tekniikkaa. Käyttäjätunnukset haetaan Hämeenlinnasta, muuten opiskellaan joustavasti verkossa. Verkkovaihtoehto on selvästi lisännyt hakijamäärää. Webex-audioneuvottelu ja itse tehty virtuaalinen atk-luokka mahdollistavat monipuolisen verkko-opiskelun. Olennaista on työkalujen yhdenmukainen käyttö, samoin opettajien yhteiset menettelytavat; pienikin ero huomataan.
eLearning-osaajan koulutus perustuu kehittämisprojektiin, jonka jokainen koulutukseen hyväksytty laatii omalle työpaikalleen. Aiemmin kehitysprojektista kerrottiin vasta aloitustilaisuudessa, mutta nyt jo pari kuukautta aiemmin, jotta opiskelijat ehtivät ajoissa neuvotella projektista työpaikallaan ja hauduttaa ideaansa.
Jokainen kertoo kymmenen minuuttia projektistaan Webexissä. Esitykset tallennetaan ja niitä vertaisarvioidaan Moodlessa. Opettajan kirjallinen palaute on olennaista; se annetaan puoli päivää palautuksen jälkeen – myös myöhästyneistä palautuksista.
Ohjaustaidot
Pekka Ihanainen puhui verkko-opetuksen ohjaustaidoista. Läsnäolo on välttämätöntä, mutta miten allokoida aikaa verkko-ohjaukseen? Pelisäännöissä kerrottu vastausviive suojelee opettajaa. Hän voi reagoida ja uida virrassa; jos keskustelu on karkaamassa, sen kuuluu karata. Yhteistyö ja yhteisöllisyys ovat tärkeitä – aivan kuten yhteisen lounaan valmistamisessa.
Yhteisohjaus
Irmeli Pietilä purki ajatuksiaan yhteisohjauksen haasteista ja mahdollisuuksista. Ihmiset ovat eri vaiheissa hyviä ja innokkaita. Tehtäville määriteltyjen palautusaikojen molemmin puolin ohjaajien pitäisi kokoontua yhteen keskustelemaan vaihtoehtoisista etukäteisstrategioista ja purkamaan välittömästi palautuksia.
Kulttuurit ovat erilaisia, samoin opettajat ja työvälineet. Käytetäänkö suljettua oppimisalustaa vai avointa sosiaalista mediaa? Paheksuvatko toiset liian innokkaasti palautetta antavaa kollegaansa? Miten sivistynyt keskustelu räjähtää?
Irmeli Pietilä kertoi saaneensa heittäytymällä paljon vertaisiltaan. Niinpä hänelle oli yllätys, että monet tyytyivät vain annettujen tehtävien suorittamiseen. Osa opiskelijoista halusi selkeän tehtäväkokonaisuuden yhdessä paikassa eikä ollut innostunut tunnuksia vaativista erilaisista palveluista. Kun ohjaajien yhteinen näkemys puuttui, palattiin vähitellen yksinkertaiseen ja tuttuun oppimisympäristöön; vain blogit ulottuivat maailmalle.
LeMill
Tarmo Toikkanen kertoi LeMillistä, joka on kehitetty neljän maan opettajien kanssa opettajia varten. LeMillissä on materiaaleja, menetelmäkuvauksia ja työkaluja. Käyttöliittymä on riittävän yksinkertainen opettajallekin. Osa materiaaleista voi olla tutkivassa oppimisessa käytettäviä aiheeseen johdattelevia pilotteja.
LeMill ei ole oppimisalusta. Sieltä löytyneitä materiaaleja voi siirtää tai linkittää oman oppilaitoksen oppimisalustalle.
Loppupaneeli
Loppupaneeli laivan kokoussalissa rönsyili, mutta toimi. Miksi oppimista ohjataan verkossa? Siksikö, ettei se syystä tai toisesta ole mahdollista kasvokkain? Opitaanko verkossa tehokkaammin ja paremmin kuin lähiopetuksessa? Onko tavoitteena valmentaa oppijoita tietotekniikan käyttöön, kun sen osaamista edellytetään kuitenkin joka ammatissa?
Verkossa palautteet dokumentoituvat, tekeminen on läpinäkyvää, niin, mikäli kaikki tehdään verkossa. Opiskelijaryhmäthän voivat kokoontua kasvokkain ja viedä vain lopputuotteen verkkoon, jolloin varsinainen prosessi ei siellä näy. Audio- ja videoneuvotteluissa työskentely on usein tehokkaampaa kuin luokassa, kun yleinen säpinä jää pois ja kaikki työskentelevät ja voivat yhdessä muokata tuotosta. On tyhmää tulla luokkaan lukemaan iltapäivälehteä tai surffaamaan. Virtuaalineuvotteluista pitäisi kuitenkin tuottaa muistiot, joihin tiivistetään olennaiset vaiheet prosessista.
Verkkokurssin rungon pitäisi olla selkeä. Materiaaleissa pitäisi olla esimerkkejä ja oppimisen tukirakenteita.
Mikä jäi päällimmäiseksi anniksi IT-kouluttajien seminaarista Oppimisen ohjaus? Yritysvierailu oli myönteinen yllätys. Luentoja pitäisi olla vähemmän ja aikaa kysymyksiin ja keskusteluihin enemmän. Yrityskoulutukseen pitäisi jatkossa panostaa enemmän. Tarvittaisiin vinkkejä, miten synnyttää läsnäolon kokemusta verkossa ja mikä olisi verkkokurssin hyvä toimintamalli. Jatkossa voitaisiin tuoda esiin osallistujien omia ongelmia, joihin etsittäisiin ratkaisuja yhdessä. Kysymys ”Miksi koulutamme?” jäi ilmaan.

Lumeton talviloma

keskittymällä
kivi hengittää, käsi
kuuntelee pyhää

omena kypsyy
maistuu, paiskautuu vihan
saappaalla seinään

ahdistus repii
suojapanssarin alas
ihmisen auki

Viron itsenäisyystapahtumia, teatteria, taidenäyttelyitä ja muita elämyksiä mahtui reiluun viikkoon paljon, kun arjen aikasyöpöt, työ, liikunta ja sanomalehdet, vaipuivat talvihorrokseen.
Pyhän kosketus veistoksessa ja televisiossa
Henry Mooren näyttely veistoksista osana arkkitehtuuria ja luontoa Didrichsenin taidemuseossa aurinkoisena sunnuntaina viikko sitten hiljensi pyhään tunnelmaan toisin kuin tänään räntäsateen kasteleman Töölön kirkon messu ugandalaisine rumpaleineen ja lähetteineen.
Mooren veistosten pehmeät muodot synnyttivät monenlaisia assosiaatioita, joista tekijä itse työstään kertovassa elokuvassa totesi, että katsojalla on vapaus assosiaatioihin, joita tekijä ei töillään ole tavoitellut. Hän korosti taiteen olemusta: taiteilija ei tarvitse muuta uskontoa, taidehan on uskonto. Niin, taide vaatii keskittymistä, nöyryyttä, sisäistä paloa – toisin kuin kokousmuistion koostaminen. Moore kertoi piirtäneensä silloin, kun aika ei riittänyt kokonaiselle veistokselle. Elokuvan jälkeen veistokset puhuttelivat uudella tavalla.
Ugandalainen Gloria Katusiime kertoi Töölön kirkossa kääntymyksestään ja työstään Nepalissa. Hän oli syntynyt Ugandan kansannousun aikaan ja nähnyt lapsena vain kuolemaa ja pahuutta. Kymmenen vuotta sitten television akrobaattiohjelmassa eräs esiintyjistä kertoi Titanicista, jonka rakentajat pitivät työtään niin erinomaisena, ettei edes Luoja pystyisi laivaa upottamaan. Televisio-ohjelma muutti Glorian elämän: hän jätti viestintä- ja media-alan ja lähti kertomaan nepalilaisille Jeesuksesta, joka rakastaa ihmistä kuoleman ja pahuuden keskelläkin.

Elämyksiä Helsingissä ja Tallinnassa
Helsingissä talviloma näkyi puolityhjinä katuina ja ravintoloina sekä mahdollisuuksina saada lippuja muutaman tunnin kuluttua alkavaan teatteriesitykseen. Lauantaina ohjelmassamme oli Komin Vanja-eno ja iltapala rauhallisessa ravintola Bruschettassa, maanantaina Sven Saagin taidenäyttely Tuglas-seurassa ja pistäytyminen SKS:n kirjakaupassa, pasta-annokset ravintola Rodolfossa ja Lillanin Miksi naiset aina rakastuvat Ernestiin, ja eilen Birger Carlstedtin taidenäyttely Amos Andersonissa, Lillanin Hissvägraren sekä lampaanmunuaiset ja entrecôte kulttuuriravintola Kosmoksessa.
Keskiviikon maittava lounas löytyi Tallinnan C’est la Vie -kahvilasta ja iltapala Draamateaterin Sügissonaatin jälkeen Café Chocolateriesta, viehättävästä pienestä nuorison suosimasta suklaakahvilasta Meistrite hoovissa. Torstaina söimme sipulikeiton Le Château -musketööriravintolassa ja samalla neuvottelimme IT-kouluttajien kevätseminaarin kokous- ja illanviettotiloista. Ennen Estonian Wallenberg-oopperaa söimme lounaspäivällisen taiteilija Tiit Pääsuken kanssa Sisalikissa. Hän mainitsi Kai-Mai Olbrin maalaukset, joihin tutustuimme perjantaina Vabaduse väljakun galleriassa. Viiraldi kohvikun kiluleivät riittivät lounaaksi ennen laivan lähtöä.
Viikon teatteri- ja ooppera-anti laskostuu mielessäni. Komin näyttelijäkaarti teki Tsehovin Vanja-enossa vahvaa työtä poimien ja syöden ja lopuksi potkien hajalle omenoita. Saavuttamaton onni, työ ja joutilaisuus, luonnosta nauttiminen ja metsien hakkuu hyötykäyttöön puhuttelevat edelleen. Kuulsiko Sonjan ja Vanjan äänessä ironia, kun he päättivät jatkaa uurastamistaan toisten onnen vuoksi ja odottaa omaa lepoaan taivaassa?
Lillanin Oscar Wilden huvinäytelmästä jäi nukkemaisen aristokraattinen jälkimaku. Erinomaiset näyttelijät Birgitta Ulfssonista lähtien heräyttivät yleisöstä silloin tällöin naurun, mutta kohtaukset etikettisääntöineen, joita rikottiin ja ironisoitiin, pysyivät turhan etäällä nettiajan soidinmenoista kylmässä pohjolassa. Miksi muuten naiset rakastuivat Ernestiin?
Samalla Lillanin näyttämöllä Lasse Pöysti sai salillisen yleisöä keskittymään reilut puolitoistatuntia Töölössä ikänsä asuneen miehen yksinäiseen elämään, hissipelkoon, hissiystävyyteen ja hissistäkieltäytymiseen.
Muistin lapsuudestani, miten helposti avaimet tipahtivat hissikuiluun ja miten niitä sieltä olisi pitänyt hakea. Muistin hissipelon, joka hyökkäsi öisiin painajaisiini: olin hississä, joka painui ensimmäisestä kerroksesta alas tai ylimmästä kerroksesta vintille tai joka liikkui niin hitaasti, että pelko, jota pakenin, ehti portaita seuraavalle kerrostasanteelle odottamaan minua. Muistin myös, miten ystävättäreni muutama vuosi sitten uudenvuoden ilotulituksista porukalla palatessamme totesi, etten muuta liikuntaa tarvitsisikaan, jos päivittäin kävelisin portaat kuudenteen kerrokseen. Tiit Pääsuke sanoi jalkojen pysyvän kunnossa, kun asuu hissittömän talon viidennessä kerroksessa. Lasse Pöystin hissvägrare asui seitsemännessä kerroksessa.
Hissimme on säilyttänyt vanhan ulkomuotonsa, mutta uuden moottorin myötä muuttunut sietämättömän hitaaksi. Pari suomenkielistä lappua kieltävät avaamasta ovea ennen kuin hissi on pysähtynyt. Kuudenteen ehtii ilman kantamuksia portaita yhtä nopeasti kuin hissillä.
Ingmar Bergmanin Syyssonaatin ahdistus ja jännite valtasi Draamateaterin pienen salin. Uraäidin ja tälle kelpaamattoman tyttären syyllisyydet läiskivät toisilleen korvapuusteja. Keskustelu koti- ja uraäidistä läikkyi Suomessa kiivaana kolmekymmentä vuotta sitten ja jokainen valinta tuntui väärältä. Eikö aiheesta enää uskalleta hiiskahtaa nyt, kun lasten ja nuorten mielenterveysongelmat ovat ryöstäytyneet hallitsemattomiksi?
Taiteilija Jüri Arrak puolisoineen istui vieressämme Draamateaterissa ja lähetti terveisiä tutuille Suomeen. Perjantaina Roosikrantsin kirjakaupassa Jüri Hainin taidekirja ”Jüri Arrak estampgraafikuna” odotti ovensuussa ja matkasi repussani Suomeen kertomaan Arrakin taiteesta ystävilleni.
Wallenberg, ruotsalainen diplomaatti, lähetettiin vapauttamaan juutalaisia holokaustista, edes muutamia, niin monia kuin pystyi. Mitä hänelle tapahtui? Jäikö hän itse nääntymään vankihäkkiin ja rellestelikö joku toinen paljeteissaan hänenä Amerikan kunniakansalaisena? Riistikö joku hänen identiteettinsä – vaikka Facebookia ja netin muita arveluttavia sosiaalisia kohtaamispaikkoja ei tuolloin ollut keksitty?
Toisen näytöksen show aku-ankkoineen ja mikki-hiirineen juoksutti inhon väreitä selkäpiissä, kun kontrasti ensimmäisen näytöksen keskitysleireille kulkevien ihmisten jonoihin oli liian räikeä. Lopun vankikuopasta nouseva joogi ehkä kuvasti työhönsä uskovan maailmanparantajan umpisolmua: yli-inhimillisistä ponnisteluistaan uskomaansa hyvään hän saa syytökset ja pilkan, hänen korvissaan soi perheensä menettäneen keskitysleirille vapaaehtoisesti lähteneen naisen ääni: ”Voitte kaapia minut pelloilta ja puiden lehdiltä, mutta ette löydä sen vertaa, että voisitte piirtää otsaan tuhkaristin.”
Viron itsenäisyysjuhla
Viro itsenäistyi 90 vuotta sitten ja itsenäisyyspäivä on tänään. Jo viime tiistaina Helsingin yliopiston suuressa juhlasalissa järjestettiin juhlaseminaari, jossa puhuivat vararehtori Hannele Niemi, kaupunginjohtaja Jussi Pajunen, Viron pääministeri Andrus Ansip ja professori Heikki Ylikangas. Ansip puhui Suomen ja Viron valtioista ikätovereina ja kansoista veljinä, Suomen sillasta, Jaan Krossista, jonka teokset keräävät lukijoita Suomenlahden molemmin puolin, sekä kansojemme historiasta ja nykypäivästä. Hän kertoi virolaisten olevan valmiita välittämään suomalaisille kokemuksia aloilta, joilla Viro menestyy Suomea paremmin. Näistä hän mainitsi sähköisen verotusjärjestelmän ja sähköisen äänestämisen.
Mihin kompastui Suomi, joka kymmenen vuotta sitten oli yksi sähköisten palvelujen edelläkävijöistä maailmassa? Kiireeseenkö? Byrokratiaan? Liian tiukkaan tietoturvaan?
Ylikangas innostui vertaamaan Suomen ja Viron historian käänteitä ja ylitti jonkin verran aikansa. Ylioppilaskunnan soittajia olisi kuunnellut lisää, mutta yleisö nousi lähteäkseen kun soittajat vielä lehteilivät nuottejaan.
Läsnäolijoille jaettiin Ansipin puhe suomennettuna. Kenties se ja tilaisuuden muut puheet tulevat lähiaikoina teksteinä tai äänitiedostoina Tuglas-seuran sivustolle.
Kukat
Tiistaiset nimipäiväkukkani alkavat tummua ja levitellä terälehtiään pöytäliinalle. Perjantaina Vabaduse väljakun lähellä kukkakauppiaalta viimeisillä kruunuilla ostetut krookukset avaavat kukintojaan.

Kaunista viroa Turussa

runo ottelee
ontuen tehdashallin
akustiikassa

joki heijastaa
ruskalehtikasoissa
huojuvat jalat
Kodikkaita kohtaamisia, törmäilyjä, päivittyviä ja laajenevia verkostoja, runon raakoja rönsyjä, ajatuksen väreilyä värinää tärinää, yöhön hukkuvaa ääntä. Turun Kansainväliset kirjamessut 5.-7.10.07 löivät aiemmat yleisöennätyksensä ja tuttu Park-hotelli tarjosi viihtyisän messukodin. Eri lavoilla kirjailijat vastailivat haastattelijoiden kysymyksiin kertomalla kirjoittajan yksinäisyydestä, hänestä piittaamattomien roolihenkilöiden riistäytymisestä viettämään omaa elämäänsä sekä internetin ja blogien yhä vahvistuvasta merkityksestä niin kirjallisuuden lähteenä kuin julkaisukanavana.
Vuosia sitten suuntasin Turun kirjamessuille Viron kulttuurin kutsumana. Niinpä nytkin messuaikaani ahmivat Turun Tuglas-seuran, Suomen Viro-yhdistysten liiton ja Varsinais-Suomen Viro-keskuksen esittelypisteet sekä Setomaa-näyttely ja lauantai-illan runomaaottelu. Runomaaottelussa ja Setomaa-näyttelyssä saimme käyttää kaunista viron kieltä mm. Kauksi Üllen ja Evar Riitsaaren sekä Evarin äidin Raili Riitsaaren kanssa. Pieni Truvar jaksoi vanhempiensa mukana imeä Turun antia pitkälle iltaan.

Ihminen kohtaa ihmisen

kohtaat ihmisen
et kasvoja, hiuksia
outoa ääntä

Viljannin perinnemusiikkifestivaali Viljandi Folk tarjoaa paitsi monipuolista musiikkiantia myös Folkin aikana aamupalvelukset Johanneksen kirkossa (Jaani kirik). Pastori Marko Tiitus tuntui tekevän työtä vuorotta vetäessään aamupalvelukset – yhden jopa ilman kanttoria – ja juontaessaan iltapäivän ja illan konsertit kirkossaan.

Perjantaiaamun saarnassaan hän puhui Folkista ja ihmisen eheytymisestä. Viljandi Folkissa tapaamme tuttuja, huomaamme heissä muutoksia edellisestä vuodesta, hiukset ovat ehkä harmaantuneet, kasvot muuttuneet vanhemmiksi, vaihdamme kuulumisia, joidenkin kanssa puhumme pitkäänkin. Saattaa olla, että tunnemme paremmin ihmisen, jonka kanssa olemme yhden illan keskustelleet syvällisesti, kuin ihmisen, jonka kanssa elämme arjessa jatkuvasti.
Ihminen ei ole tietokone, joka voidaan purkaa osiin, tutkia jokainen osa erikseen ja koota uudestaan yhteen, kuten moni ihmistä tutkiva tieteenala tuntuu kuvittelevan. Ihminen on kokonaisuus, ja sellaisena meidän pitäisi kohdata lähimmäisemme.
(Muistan: 1970-luvun alussa psykologian oppikirjan kannessa ihmisaivot kuvattiin tietokoneen kaltaisena.)