Tieto kulkee – vai kulkeeko?

multimedia
antiikin esteettinen
aistikimara
Lokakuisena lauantaiaamuna puoli kymmeneltä Suomen Tietokirjailijat kokoontuivat ennen Helsingin Kirjamessuja Messukeskukseen seuraamaan Tapio Variksen hengästyttävän vauhdikasta ja monipuolista esitystä. Hesarin aamun pääkirjoituksessa oli ylistetty kirjan käyttöliittymää. Jostein Gaarder toteaa Sofian maailmassaan, että kirja on kaikista välineistä vuorovaikutteisin, interaktiivisin. Sähköisen median napin painallusta ja koneen vastausta Tapio Varis taas nimittää interpassiivisuudeksi.
Päivittäiset mediat siirtyvät verkkoon ja lehtien lukeminen vähenee. Sosiaalinen web nousee ja tietokirja kilpailee Wikipedian ja vastaavien kanssa. Kapea käsitys e-oppimisesta rappeutuu, ja digitaalinen lukutaito nousee uudeksi konseptiksi, kuten Tapio Varis kuvailee artikkelissaan Parnassossa.
Tapio Varis tutki tiedon kulkua eri tieteiden näkökulmista ja luetteli viestinnän, pedagogiikan, kirjallisuustieteen ja sosiologian tutkijoita kuten Freire, Dewey, McLuhan, Innis ja Ong. Jokainen uusi media mahdollistaa uudenlaisia ajatteluprosesseja. Minkä median maailmassa toimimme ja minkä valitsemme päämediaksemme? Vai sokaistummeko vain yhdelle medialle?
Jakaminen ja välittäminen, sharing and caring, nousevat arvoonsa, samoin avoimet ympäristöt. Retoriikka (puhuminen) oli aiemmin yksi tärkeimmistä taidoista, mutta enää sitä ei arvosteta. Kuitenkin opiskelijoista valtaosa haluaisi mieluummin hyvän opettajan kuin sähköisen materiaalin. Vaan mistä löydämme hyviä opettajia?
Sähköiset mediat ovat hyviä välittämään tietoa, joka muuttuu päivittäin, mutta meillä pitää olla myös pysyvää tietoa. Kirjan tekeminen vaatii erilaista älyllistä ponnistelua kuin jonkin asian heittäminen verkkoon. Syntyykö kirja uudestaan? Pääseekö siitä nauttimaan vain eliitti, kun muille tarjotaan sähköisen median sirkushuveja?
Kasvatuksen vallankumous, uusi renesanssi, tuottaa uudenlaisia ajatuksia, ylittää tieteen ja taiteen rajoja. Tunne ja uskonto ovat älykkyyden yhdeksäs ulottuvuus. Maailman hallitsemiseen tarvitaan erilaisia taiteen lajeja. Aikakautemme ei suosi diletantteja – mutta emmehän me tarvitse millään alalla ihmisiä, joiden tunne-elämä olisi nolla.
Unescossa tutkitaan monilukutaitoa, multimodaalisuutta. Pitäisikö puhua monikulttuurisesta maailmasta eikä digi-ajasta? Vahvistammeko EU:ssa huomaamattamme tekno-tieteellistä ajattelutapaa?
Ihmisen muistirakenne muuttuu. Kirjoitettu ajatus irtoaa puhujasta. Yliopistomaailmassa alkuperäiseen puhujaan viitataan referenssein. Yhden tutkijan osuus yhteisestä tuotoksesta on yleensä mitättömän pieni.
Innisin mukaan viestintärakenteen häiriintyminen tuhoaa valtakunnan. Maissa, joissa sensuuri vallitsee, verkko tarjoaa kansalaisille mahdollisuuksia, joita heillä muuten ei ole.
Tapio Variksen mukaan televisio on häviävä maailma. Eri aisteja yhdistävä multimedia taas voisi yltää Aristoteleen runousopin tavoitteisiin.
Tapio Varis näytti tuoretta juhlakirjaansa ”Communication and learning in the Multicultural World”, jonka ovat toimittaneet Pekka Ruohotie ja Rupert MacLean ja julkaissut Tampereen yliopisto.
Keskustelussa todettiin, että vaikka tieteen kieli on englanti, tieteestä pitäisi kirjoittaa myös suomeksi, jotta suomalainen tieteellinen käsitteistö eläisi.

Kirjaklinikka

helppo vaikea
kirjan taival kynästä
lukijan käteen
Kai Vakkuri pohti kirjan tekemisen helppoutta ja vaikeutta Suomen Pienkustantajien ja Suomen Tietokirjailijoiden Kirjaklinikassa Ellivuoressa 29.6.06, Vammalan Vanhan kirjallisuuden päivien aattona. Kaikilla on jotain sanottavaa, mutta tietotekniikan helppous houkuttelee ihmiset aliarvioimaan kirjantekoprosessin. William Faulknerin mukaan kirjan tekemiseen tarvitaan kynää, paperia ja wiskiä. Toisaalta asioita ei pidä monimutkaistaa tarpeettomasti eikä pysähtyä kalkkiviivoilla kuten opiskelija, joka jää gradua vaille valmiiksi.
Hemingwayn mukaan lahjakkaalla kirjailijalla pitää olla totuuden kaipuuta, rehellisyyttä ja aitoutta, muuten tämän olisi parempi pitäytyä toisten kuvailemisessa. Jokaisessa kirjailijassa pitäisi olla iskunkestävä paskanilmaus: kun kirjailija havaitsee epäkohdan, hän ilmaisee sen! Linnankosken Pakolaisuuden sanomaksi voisi kiteyttää ”Antakaa anteeksi, ymmärtäkää toisianne”. Kiven Seitsemässä veljestä paljastaa donquijotemaisesti silloisen yhteiskunnan epäkohtia.
Kirjan rakenne yleensä paranee, kun siitä poistaa ensimmäisen luvun. Elämä on kuin helminauha, täynnä onnellisia tai onnettomia asioita. Kaunokirjallinen teos pitäisi aloittaa mieluisimmasta kohdasta ja saada lukija heti koukkuun. Esimerkkeinä hyvistä aloituksista Kai Vakkuri luetteli seuraavia: ”sinä päivänä aurinko nousi lännestä” tai kuvaus raskaana olevasta vaimosta, joka tulee Stokkan kulmalla vastaan pilkullisessa hameessa suuri aurinkohattu päässään.
Romaaniin ei sovi jaksotettu rakenne, jumputus. Se ei ole jatkokertomusten kokoelma, jonka joka luvussa tapahtuu jotain – kuten Kauniissa ja rohkeissa. Romaaniin tarvitaan jännite. Vakkuri kertoi kirjoittavansa parhaillaan dekkaria Kauniin Elisen murha, jossa ranskan opettaja ryhtyy huoraksi.
Tarvitaanko kaunokirjallisuuden tuottamiseen flowta? Kirjan kirjoittamisesta 95 prosenttia on työtä, joten inspiraatiota on turha jäädä odottelemaan.
Kirjailija ei useinkaan tiedä, mitä on kirjoittamassa. Aiheet löytyvät yleensä asioista, joihin kaikki ihmiset joutuvat ratkaisemaan suhteensa: aikaan, kuolemaan, omaan seksuaalisuuteen ja omaan syyllisyydentuntoon. Ihminen kirjoittaa yleensä päästäkseen eroon jostain itselleen kipeistä asioista. Vakkuri sanoi kirjoittavansa huonosta itsetunnosta.
Vakkuri jakaa ihmisen elämän neljään vaiheeseen: nuoruuden valmistautumiseen, aikuisuuden valintaan, keski-iän vallankäyttöön ja yli 70-vuotiaan kuolemanläheisyyteen, järkiintymisen aikaan. Joskus vastaan tulee ulkokohtaisesti toimivia ihmisiä, jotka eivät osaa ilmaista tunteitaan eivätkä puhua niistä. Ehkä he kärsivät aleksitymiasta.
Tietokirjat ovat luonteeltaan erilaisia kuin kaunokirjat, mutta niissäkin voi ylittää tavanomaisen ajattelun rajoja kuten Korkalan, Feltin ja Vakkurin kirjassa ”Hiiri kissan korvassa”. Hulluja on ehkä vaikea ajatella, mutta yli 70-vuotiaan järkiintymisen aikaan se voisi sopia: dekkarissa 90-vuotias voisi ryöstää pankin.
Kuunnelmia tarjotaan kustannettavaksi huomattavasti vähemmän kuin kirjoja. Kai Vakkurin opaskirja ”Sinä kirjoitat radiokuunnelman” vuodelta 1997 voisi olla edelleen ajankohtainen. Nyrkkisäännön mukaan kuunnelman yhden sivun esittämiseen menee noin kaksi minuuttia, joten tästä voi laskea puolen tunnin kuunnelman käsikirjoituksen pituuden.
Reima T. Luoto muistutti, että ihmiset ovat aina pitäneet hyvistä jutuista ja muinoin tarinankertojia arvostettiin. Hyvät tietokirjat ovat usein tiukkaa ja tiivistä asiaa kuten Mantere-Sarvan historiakirjat hyvine valokuvineen ja runsaine petiitillä esitettyine lisätietoineen. Kunnon välistykset auttaisivat likinäköisiä lukemaan tiuhaankin painettua tekstiä.
Juhani Vesikko kertoi Pilot-kustannuksen palvelukonseptista, johon kuuluvat oma-, palvelu- ja täyskustanteet. Palvelukustanteessa kirjoittaja sitoutuu lunastamaan jonkin määrän painettuja omia kirjojaan, kustantaja puolestaan toimittaa kirjan tiedot nettisivulle, kirjakauppoihin ja kirjastoihin.
Kyse on pienuuden filosofiasta. Pilot-kustantajan seuraava kohderyhmä ovat kouluttajat: pienkustantaja voi esimerkiksi yrityskoulutusta varten räätälöidä kirjan kohderyhmän mukaiseksi. Taitto on standardoitu, käsikirjoitus toimitetaan kustantajalle digitaalisessa muodossa. Kirjan ulkoasusta ei tingitä, mutta on muistettava, että kyse on tarinan julkaisemista eikä taide-esineen tekemisestä. Kovakantiset kirjat ovat 5 – 6 euroa pehmeäkantisia kalliimpia, koska niiden kansitus on käsityötä.
Pilot-kustanteet luokitellaan omakustanteiksi, mikä näkyy ISBN-koodissa. Omakustanteilla on ikävä maine, ”turhamaisuuskustanne”.
Lopuksi Kai Vakkuri pohdiskeli kirjan markkinointia. Vakkuri kertoi nähneensä kirjailijan myymässä omakustanteitaan käsikärryillä Alkon edessä ja kauppa oli käynyt.
Markkinointisuunnitelman laatiminen alkaa yleensä jo kirjan ideoinnista: Mikä on kohderyhmä? Miten sen kiinnostus herätetään? Kirjan kuumin elinikä on kuitenkin vain noin kolme kuukautta ilmestymisestä.