höyryjunalla
Ilolan maatilalle
some-kellumaan
mokataan muutos
pitsiliina hymyilee
tietokoneille
Lauantai-aamupäivän matka höyryjunalla Toijalasta Valkeakoskelle Ilolan matkailumaatilalle käynnisti Sometun ja qaikulaisten yhteisen kesätapahtuman Qelluntain 13.-14.8.2011.
Ilolan matkailumaatila tarjosi perheen pienimmille paitsi tutustumista monelaisiin kotieläimiin myös hiekkalaatikon autoineen ja kaivureineen, erilaiset keinut, liukumäet ja karusellin sekä trampoliinin. Me varttuneemmat saimme kokoustilassa viehättävien pitsiliinojen ja -verhojen keskellä viritellä omat langattomat verkkomme.
Anu-Maria Laitinen johdatti meidät mokaamisen jaloon taitoon. Kun jotain tehdään, niin jotain voi mennä pieleen. ”Aina roiskuu kun rapataan”. Menestymisen ratkaisee suhtautuminen, kun huomaa mokanneensa. Syyllisyys on sallittua, häpeä ei. ”Ei pidä ottaa itteensä”.
Niin, eihän nykyisin pienille lapsillekaan enää mokaamisen jälkeen sanota: ”Hyi, kun olet tuhma!” tai ”Hyi, kun olet kömpelö!” vaan ”Nyt käyttäydyit tuhmasti” tai ”Kävipäs kömpelösti”.
Moka on lahja, väline tavoitteiden saavuttamiseen. Jos sitä ei harjoitella, se voi kasvaa esteeksi tai hidasteeksi tiellä tavoitteisiin. Onko mokaaminen Suomessa tabu?
Lopputulos syntyy tapahtumasta ja siihen reagoimisesta. Itselleen voi kerätä voima-ajatuksia: ”Silloin kun mokasin, mutta selvisin.”
Osallistujat innostuivat pohtimaan mokaamista ja suhtautumista mm. Norjan tapahtumiin, Nokian vesikriisiin ja feissarimokiin.
Keskustelua teemasta voi jatkaa vaikka Kansallisena Epäonnistumisen Päivänä 13.10.
Vesa Ilola kiteytti muutoksen visuaalisesti mm. joukkojen leikkauksena tai suppilona. ”Yksinkertainen on kaunista”. Hyvät tai huonot asiat kiteytyvät erillisten joukkojen leikkaukseen. Suppiloon voidaan työntää tietoisuus, kiinnostus ja halu; vasta näistä kaikista seuraa toiminta. Esimerkiksi pelkkä tietoisuus siitä, että Sastamalassa on Herra Hakkaraisen talo, ei vielä innosta perhettä Sastamalaan.
Valkeakosken tunnin mittainen sähkökatkos muistutti nyky-yhteiskunnan haavoittuvuudesta. Sauna lämpeni puilla, mutta päivällinen odotti sähköuunissa. Pääsimme loppuillasta kuitenkin saunasta kellumaan pihamaan suureen, lämpimään vesitynnyriin.
Sunnuntaina muistelimme ryhmissä oman kouluaikamme oppimateriaaleja ja visioimme tulevaisuutta. Toiset muistivat sinikantisia ruutuvihkojaan, toiset painettuja työvihkojaan, joihin ei saanut kirjoittaa, kun ne periytyivät seuraaville ikäluokille. Oppikirjoja analysoitiin sisällön ja käyttötavan mukaan; usein opettajan tapa käsitellä aihetta tai kirjaa tuntui ratkaisevalta.
Tulevaisuuden oppimateriaaliksi ehdotettiin virtuaalisia, kolmiulotteisia autenttisia ympäristöjä tai aivojen suoraa ärsyttämistä oppimateriaalilla. ”Missä sitten olisi oppimisen ilo?” kysyttiin.
Muistan, että aivojen suoraa ärsyttämistä opittavalla asialla visioitiin jo 1980-luvun alussa Helsingin yliopiston Laskentakeskuksen lounaspöydässä. Sitten ei enää tarvitsisi opetella erilaisia lukutekniikoita ja hankkia uusia silmälaseja, kun oppisisällöt voisi omaksua ilman lukemista.
Mitä muistan kouluajastani? En niinkään vihkoja tai kirjoja – paitsi ne, joista tenttimällä hahmotin kokonaisuudet pirstaletiedon sijaan – vaan toimintaa: kesäleiriä Perniössä, jossa opettajan kanssa luonnossa kulkemalla opettelimme sammal– ja jäkälälajeja, tai kasvi- ja eläinopin tunteja hautausmaalla, missä me kaupunkilaislapset opimme tunnistamaan erilaisten lintujen ääniä, tai yhteiskuntaopin ryhmätyötä, johon keräsimme tietoja tietosanakirjasta ja koulun kirjastosta. Silloin koulussa ei vielä ollut tietokonetta, mutta joka oppilas keräsi herbaarioihin kahtena kesänä neljäkymmentä ja neljäkymmentä kasvia ja opetteli niiden nimet suomeksi ja latinaksi.
Virtuaalimaailmaan voidaan rakentaa todentuntuisia todellisuuden simulaatioita, mutta todellisuutta voisi tutkia muillakin tavoilla, parhaimmillaan niin, että oppilaat toisivat kouluun oman arkensa ja ympäristönsä ja opettaja ohjaisi oppimista niistä lähtien. Vuosikausiahan on puhuttu koulun ”seinien kaatamisesta”, oppimisen siirtymisestä oppijan luonnolliseen ympäristöön.
Vastaa