juhla lähestyy
pelastavat enkelit
rientävät apuun
koulutus: vesi
jota juon ja ilma
jota hengitän
pellit ja häkä
luovutetut alueet
mistä on kyse?
Kross ja Waltari
poikakoulun kasvatit:
nainen mysteeri
epäpuhtaassa
maailmassa pystytkö
olemaan puhdas?
elokuva voi
viihdyttää – ja vaikuttaa
yhteiskuntaan
Gabriel, tule
takaisin, nyt omena
putoaa puusta
Mika Waltari -seura ja Helsingin yliopiston alumnit järjestivät Mika Waltarin 110-vuotisjuhlaseminaarin Helsingin yliopiston Kielikeskuksen juhlasalissa 22.9.2018. Sali täyttyi nopeasti ja lisätuoleja tarvittiin. Avauspuheessaan Päivi Istala kertoi ohjelman viime hetken muutoksista ja pelastavista enkeleistä.
Sinuhe Egyptissä
Helsingin yliopiston arabian kielen vanhempi lehtori emeritus Faruk Abu-Chacra muisteli Mika Waltarin satavuotisjuhlaa kymmenen vuotta sitten. Silloin hän tutustui Panu Rajalaan ja Mika Waltarin kirjojen näyttelyyn Oppimiskeskus Aleksandriassa.
Hän kertoi kiinnostuneensa Waltarista jo vuonna 1975, jolloin ensimmäisen kerran näki kirjan Sinuhe egyptiläinen. Egyptissä moni ensin ihmettelee, mistä maasta on kyse, kun hän kertoo työskentelevänsä Suomessa. Sinuhen maa, selvä! Kaikkihan Egyptissä tietävät Sinuhen – varsinkin, kun vaikutusvaltainen egyptiläinen ajattelija Taha Hussein oli sitä ylistänyt. Jo kolmivuotiaana sokeutunut Taha Hussein oli suorittanut kaksi tohtorin tutkintoa ja toiminut arabian kielen ja kirjallisuuden professorina. Opiskellessaan Pariisissa hän löysi ”pehmeän äänen”, Suzannen, joka luki hänelle ääneen ja josta myöhemmin tuli hänen vaimonsa.
Waltari on sanonut: ”Elin Egyptissä, mutta en koskaan käynyt siellä.” Taha Hussein taas on sanonut: ”Koulutus on kuin vesi, jota juomme, ja ilma, jota hengitämme.”
Faruk Abu-Chacra tiesi, että Sinuhe on käännetty arabiaksi, mutta yhtään kappaletta kyseistä teosta ei löytynyt edes lehti-ilmoituksella. Kirjastot kertoivat vain, että kirja oli lainattu eikä koskaan palautettu. Lopuksi eräs kollega lahjoitti oman kappaleensa hänelle.
Arabiankielisessä Sinuhessa on toistakymmentä piirustusta, jotka todennäköisesti ovat lähteneet teoksen englannista arabiaksi kääntäneen insinöörin kynästä. Sinuhe käännettiin ensin ruotsiksi ja sitten ruotsista englanniksi. Käännöksestä jäi pois kolme sivua Ekhnatonin rauhan valtakunnasta. Miksi? Oliko se poliittisesti epäkorrektia tuohon aikaan? Vai eikö sitä pidetty kirjan juonen kannalta olennaisena?
Aleksandrian satavuotisnäyttelyssä teosta Sinuhe egyptiläinen löytyi monella kielellä, myös hebreaksi, mutta ei arabiaksi. Kun hän moitti tilannetta näyttelyn vastuuhenkilölle, tämä pahoitteli, että sieltäkin arabiankielinen Sinuhe oli lainattu ikuisiksi ajoiksi.
Gabriel
Vesa Vierikko kertoi Kansallisteatterille ohjaamastaan näytelmästä Gabriel, joka pohjautuu Mika Waltarin näytelmään Gabriel, tule takaisin. Alunperin ajatuksena ehkä oli ollut modernisoida näytelmä metoo-henkiseksi. Mutta kun edellinen ohjaaja lähti ja Vierikko pyydettiin uudeksi ohjaajaksi, hän halusi kunnioittaa Waltarin tekstiä eikä siirtää näytelmää lähemmäksi kuin 1950-luvulle. Toki tekstiä lyhennettiin, jotta näytelmä ei venyisi niin pitkäksi, että Willensaunasta loppuisi happi – siellähän ei ole ilmastointia. 1970-luvulla Kansallista kutsuttiin ”seittien linnaksi”. No, nyt siellä on edes yksi perinteinen näytelmä.
Näyttelijät oli valittu jo ennen ohjaajan vaihtumista. Gabrielia esittää Sampo Sarkola, ajatteleva näyttelijä. Miten hänestä saadaan Gabriel, hetkessä vanhojen neitien sydämet valloittava valehtelija?
Näyttämöllä kerrotaan tarinoita. Jokainen katsoja saa siitä irti sen, mitä saa. Yleisöstä valtaosa on yli viisikymppisiä. Jotkut alla parikymppiset opiskelijatkin ovat käyneet katsomassa näytelmää, mutta osa tekstistä tuntui menevän heidän ohitseen. Mitä tarkoittaa ”Ei vielä peltejä”? Tai ”Varo häkää”? Mitä ovat ”luovutetut alueet”? Niinpä.
Miksi Gabrielilla on silmälappu? Sampo Sarkolalle sattui kesällä mökillään tapaturma, siitä keksittiin silmälappu. Se ei kuitenkaan ole musta, kuten merirosvolla, vaan valkoinen. Silmäthän ovat sielun peili. Ajatteleva näyttelijä menee paremmin valehtelijasta, kun silmät eivät häntä paljasta.
Waltari kirjoitti näytelmänsä kiertuenäytelmäksi, jossa on vain yksi lavastus. Kokonaisuus on hieno, siinä ei ole turhia lauseita, jokainen lause toistuu myöhemmin toisessa muodossa. Gabrielia eivät kiinnosta naiset vaan peli, jota hän pelaa. Waltari ei nimitä näytelmää satiiriksi vaan ”sydämettömäksi komediaksi”. Waltarin Gabriel lienee näytelmähistorian ikävin henkilö.
Waltari ja Kross
Lea Toivola vertaili Mika Waltarin ja Jaan Krossin elämää ja tuotantoa toisiinsa. Waltarin piti tehdä kunnolla töitä elättääkseen perheensä Marjatta-vaimon lapsuudenkodin elintason mukaisesti. Toimiessaan Valtion tiedotuslaitoksessa hän oli hyvin perillä Baltian maiden tilanteesta, ja kirjoittikin vuonna 1941 nimimerkillä Nauticus kirjan Totuus Virosta, Latviasta ja Liettuasta. Kross puolestaan osallistui kansalliseen vastarintaan ja joutui ensin natsien vangiksi ja sitten puna-armeijan. Hän vapautui Siperian vankileiriltä vasta vuonna 1954. Hän oli kuitenkin optimisti, uskoi, että kaikki imperiumit kukistuvat, myös Neuvostoliitto.
Nuoruudessaan Waltari oli kaupungin ja nuorison kuvaaja. Omasta suvustaan hän kertoi teoksessa Isästä poikaan. Hänen sodan jälkeisissä suurissa historiallisissa romaaneissaan esiintyi kansainvälisiä sankareita ja paikkoja. Kross puolestaan kuvasi Viron varhaista historiaa. Oman sukupolvensa vaiheita hän alkoi kuvata vasta 1980-luvulla perestroikan aikaan. Molempien tarinat ovat yleisinhimillisiä.
Sekä Waltarille että Krossille nainen oli mysteeri. Kummallakaan ei ollut sisaria ja kumpikin kävi poikakoulun. Kirjojen päähenkilöt ovat yleensä miehiä. Useimmissa Waltarin teoksissa demooninen nainen pettää miestä, kun taas tätä pyyteettömästi rakastava kuolee. Krossin teoksissa taas on romanttinen naiskäsitys; jokin vierottaa päähenkilön tämän rakastetusta.
Waltarin teoksissa sankarit ovat usein ylhäistä syntyperää, mikä takaa heille oikeuden valtaan. Krossilta löytyy vastaavaa: Keisarin hullun päähenkilö on Pietari Suuren jälkeläinen. Miten Keisarin hullu voitiin julkaista Virossa vuonna 1978? Virolaiset kommunistit halusivat vaalia kansallista kulttuuria ja selittivät Moskovaan, että kirjan aiheena olivat dekabristit.
Waltarin teoksissa on vakoojia ja pettureita. Ihmiskunnan vihollisissa Minutus antaa ilmi rakastettunsa Antonian, joka kuolisi joka tapauksessa; miksei Minutus hyötyisi siitä? Sinuhe puolestaan kokee omatunnon syyttävän häntä kaikesta pahasta, mitä maan päällä tapahtuu. Onko hän tyypillinen länsimaalainen ihminen, joka syyttää itseään kaikesta?
Krossin teoksissa Pietarin tiellä ja Uppiniskaisuuden kronikka esiintyy kaksoisagentteja ja ilmiantajia. Totuutta käytetään toisten vahingoittamiseen. Kross osasi kirjoittaa niin taitavasti, ettei sensuuri ottanut pois sanaakaan. Kuningasajatuksen Hiljahan on Jüri Vilmsin lapsi.
Waltarin monessa teoksessa sankarin suku ei jatku. Palavassa nuoruudessa Juhanin lapsi kuolee. Miksi? Eikö myyttisen sankarin kuvaan kuuluisi, että tällä olisi lapsi? Vai onko syynä se, ettei Waltari itse tuntenut omaa isäänsä?
Kross oli kompromissien kirjailija. Juhani Salokannel on todennut, että epäpuhtaassa maailmassa on mahdotonta pysyä puhtaana. Jollei itse ole tehnyt mitään epämoraalista, niin joku läheinen ainakin on.
Elokuvat
Panu Rajala kertoi Waltarin näytelmä- ja elokuvakäsikirjoituksista. Kun Waltarin Sinistä varjoa esitettiin 1930-luvulla Helsingin elokuvateattereissa, niin loppupuolella huomattiin, että filmikelat olivat sekaisin. Näytelmää Jättiläiset ovat kuolleet haukuttiin teatterissa. Näytelmää Yö yli Euroopan ei esitetty lainkaan – ennen kuin nyt 2000-luvulla.
Kirjoittaessaan Tampereen teatteriin ensimmäisen komediansa, lempeän itseironisen Kurittoman sukupolven, Waltari huomasi osaavansa kirjoittaa eläviä, humoristisia kohtauksia. Käsikirjoituksessa Vieras mies tuli taloon taas näkyi Waltarin yliperusteeellinen kuvaus siitä, miten näytelmä hänen mielestään pitää kuvata.
Suomalainen elokuva kukoisti 1930-luvulla. Elokuvalla saattoi jopa vaikuttaa yhteiskuntaan. Välirauhan aikana Waltari kirjoitti näytelmät Tanssi yli hautojen ja Kulkurinvalssi. Nämä olivat täydellisiä käsikirjoituksia ja Waltari nautti työstään. Sotavuosina elokuvan viihdettä tarvittiin, ja Waltari teki työtä käskettyä. Tietoinen naiivismi kukki ja rimanalitus oli sääntönä.
Waltarin parhaat elokuvat onnistuivat erinomaisesti, kuten Omena putoaa ja Gabriel, tule takaisin. Mika Waltari oli elokuvankin jättiläinen.
Tunturikadulla
Lopuksi Päivi Istala kertoi koskettavasti muistojaan siitä, miten 1970-luvulla pääsi nuorena toimittajana käymään Mika Waltarin luona Tunturikadulla.