millainen koulu:
kaikilla hyvä olla
sekä oppia?
laumassa hyvä
vaan kaveri rajataan
kuvasta ulos
paha puhe on
kuin aivastus päin
toista ihmistä
koodaus kiehtoo
koodiesteradalla
pöhinä ja flow
Wikiloikalla
oppikirjat maksutta
peruskouluihin
mikropalvelut
älykäs työsopimus
täsmäkoulutus
työ ei muutu, se
on muiden ongelmien
ratkaisemista
ope tubettaa
tekoäly rakentaa
oppimatskuja
yhteisöllinen
verkkokurssi kannustaa
jakaa, kuuntelee
Tuberoomissa
ope laatii videon
itsenäisesti
Tuttuun tapaan ITK-konferenssi 11.–13.4.2018 täytti Hämeenlinnan. Olin varaamassa majoitusta jo viime vuoden lokakuussa, mutta jäin Aulangolle jonoon, edelläni taisi olla ainakin viitisenkymmentä varausta. Vaakunassa onneksi oli tilaa. Niinpä tänä vuonna emme viettäneet ITK-iltoja Aulangolla vaan kävelimme Hämeenlinnan keskustassa ja kävimme illallisella Piparkakkutalossa ja Hällässä. Juu, molemmissa oli erinomaista ruokaa ja hyvä tunnelma – ja molemmissa törmäsimme muihinkin ITK-konferenssiin osallistujiin.
Ohjelmoinnillinen työpaja
Keskiviikkona osallistuin Parture-projektin seminaariin ohjelmoinnillisesta ajattelusta. Tässä Tekonologiateollisuuden 100-vuotissäätiön rahoittamassa projektissa tutkitaan ohjelmoinnillisen ajattelun vaikutuksia oppimiseen, mistä toistaiseksi on vain vähän tutkimustietoa.
Seminaarissa työskentelimme pareittain ja laadimme kolmiosaisen tarinan, jonka toteutimme Makey Makey -työkalupakkauksella, kartongilla, foliolla, piuhoilla, led-valoilla, lyijykynillä ja Scratchilla. Tekemisen meininki oli mahtava!
Avajaiset
ITK:n avajaiset alkoivat Areenassa Digiveikkojen esityksellä Elämä on löytäretki, jonka jälkeen Olli-Pekka Heinonen tervehti meitä videolla. Oppimisen mahdollisuutta ei ole ilman lapsen ja nuoren hyvinvointia. Miten rakennamme koulun, jossa kaikilla on hyvä olla ja oppia? Miten kohtelemme toisiamme ihmisinä? Miten koulu toimii suhteessa lapsen muuhun sosiaaliseen ympäristöön reaalimaailmassa ja sosiaalisessa mediassa? Miten kouluyhteisöjä johdetaan? Miten käytämme teknologiaa opetuksen ja oppimisen laadun parantamisessa? Otammeko siinä vasta ensi askeleita? Millaisia mahdollisuuksia tarjoamme itse rakennettuihin oppimissisältöihin ja yhteisölliseen oppimiseen?
Opettajat ovat mukana kansainvälisesti menestyneissä pedagogisissa startupeissa. Kiitos menestyksestä lankeaa osin ITK-päivien pitkälle traditiolle. Tutor-opettajat on suomalainen innovaatio yhteisöjen kehittämiseen.
Jarmo Viteli höysti avajaisten juontoaan sitaateilla, kuten: ”Jos kolmiosta otetaan kaikki seinät pois, saadaan yksiö.” ja ”Jos et tiedä, mihin olet menossa, niin kaikki polut vievät perille.”
Anneli Rautiainen kysyi, millainen olisi koulu, jossa on hyvä olla ja oppia. Pohdimmeko kysymystä itse? Vai päätämmekö rakentaa tällaisen koulun? Vai annammeko oppijoiden rakentaa sellaisen?
Monet nuoret, varsinkin pojat, oppivat koulun ulkopuolella elämässä tarvittavia taitoja kuten sosiaalisuutta, suvaitsevaisuutta ja ongelmanratkaisua. Opettajan pitäisi olla stimuloija, jatkuvan palautteen antaja. Hyvinvointi ja oppiminen vaikuttavat toisiinsa. Egosysteemin pitäisi muuttua ekosysteemiksi. Koulun pitäisi olla automaattisesti itsekorjautuva, sellainen, jossa toimitaan joustavasti toisten kanssa. Onko koulu oppimisen ja hyvinvoinnin keskus?
Lotta Uusitalo-Malmivaaralla oli mukanaan vahvuusvaris. Käsitteessä Compassion in companies termi compassion viittaa myötäintoon, yhteiseen intohimoon, mutta myös kärsimykseen, termi company taas kumppaniin ja kaveriin. Ajasta riippumatta ihmiselle keskeistä on lauma. Jos yksilö erotetaan laumasta, hän kauhistuu; hän ei kelpaa laumaan, hän kuolee. Mitä on digiajan ostrakismi? Miten helposti kaverikuvasta rajataankaan pois yksi lapsista!
Koulussa keskitytään helposti vain lapsen heikkouksiin, joita pitäisi parantaa – sen sijaan, että nähtäisiin lapsen vahvuudet. Susijengin pärjääminen perustuu siihen, että tuetaan jokaisen parhautta. Tahaton kilpailuttaminen syö yhteishenkeä. Mitä enemmän positiivisia siteitä on ihmisten välillä, sitä paremmin organisaatio toimii.
Paha puhe on kuin aivastus päin toista ihmistä, molemmat levittävät pöpöjä ja pahaa oloa. Kehuvetoisuus toimii. Porkkana ja keppi ovat vähemmän kuin sydän ja hyvä palaute. Sosiaalisille kontakteille herkistyminen synnyttää myönteisiä tunteita. Vain harva nuori tietää, missä hän itse on hyvä. Meidän pitäisi panostaa myönteiseen CV:hen.
Harri Ketamo muistutti, että kone on hyvä renki, mutta huono isäntä. Tekoäly on ollut jo 1980-luvulta lähtien työkaverinamme. Luottokorttimme saattaa sulkeutua automaattisesti, jos joku yrittää väärinkäyttää sitä. Tekoäly voisi optimoida globaaleja ruokakuljetuksia. Nykyään jopa 80 % ruuasta saattaa pilaantua kuljetusten aikana.
Joka asiassa on plussat ja miinukset. Tarvitsemme riittävästi kriittistä ajattelua suhteessamme tekoälyyn. Matalalla tekoälyllä, lyhyillä skripteillä, luodaan pelimaailmassa illuusio älykkyydestä. Kun lapset opettavat tekoälykkäitä pelihahmoja, he oppivat samalla itse.
Kielestä luodun konekäsitekartan avulla voidaan etsiä tiettyyn teemaan liittyviä artikkeleita. Keinoäly voi auttaa osaamisen tunnistamisessa. Se voi laatia matriisin, joka näyttää, miten hyvin opetussuunnitelman eri osat vastaavat työelämän tarpeisiin. Jos osaamisprofiilissasi on muut edellytykset tiettyyn työpaikkaan, mutta yksi osa-alue puuttuu, niin kone voi tehdä siihen tarvittavan pintasilauskurssin, jonka opiskelemalla täydennät puuttuvan palan osaamisessasi. Kone voi luoda verkkokurssin etsimällä sen aiheeseen liittyvää materiaalia verkossa. Opettaja voisi oppimateriaalin tuottamisen sijaan keskittyä pienryhmien ohjaukseen ja oppijoiden kanssa keskustelemiseen.
Koodiesterata
IT-kouluttajien Koodiesterata keräsi yllättävän paljon porukkaa osoittamaan, että koodaus parhaimmillaan on luovan itseilmaisun väline. Välillä työpisteissä oli niin paljon porukkaa, ettei mukaan mahtunut. Kaivoinkin sitten esiin oman läppärini, jolla parityönä ratkoimme mobiilista LifeLearn-palvelusta löytyviä tehtäviä.
Koodaus vei mukanaan. Harmitti, että aika loppui ja neljäs herkullinen koodaustehtävä jäi kesken eikä viidenteen ehtinyt. Juu, matkan varrella huomasimme, että vetäjien monivalintatehtäviin vastaamista varten ei olisi tarvinnut koodata ratkaisuja valmiiksi – mutta minkä tyydytyksen ratkaisujen onnistuminen tuottikaan!
Koodiesteradan koordinaattorina toimi Tarmo Toikkanen ja työpisteiden vetäjinä ScratchJR:ssä Vuokko Kangas, Scratchissa Tero Toivanen, Racketissa Tiina Partanen, Arduinossa Markus Översti ja Wikikirjastossa Teemu Korhonen.
Wikiloikka
Teemu Korhonen ja Tero Toivanen kertoivat Perusopetuksen Wikiloikasta, jossa yhteisöllisesti tuotetaan maksuttomia oppikirjoja Wikikirjastoon. Oppikirja on parhaimmillaan tiivis oppipaketti, joka voidaan antaa oppilaille ennen opetusta, jotta oppitunnin voisi käyttää hyödyllisesti yhdessä. Erityisoppilaat usein repivät kirjoja, mutta toistaiseksi he eivät ole hajottaneet padeja.
Koulun oppikirjabudjetti voi helposti olla 38 000 euroa. Kyseiselle summalle löytyisi varmasti hyödyllistä käyttöä, jos oppikirjat olisivat maksuttomia. Wikikirjat ovat maksuttomia, ovat aina mukana ja toimivat kaikilla laitteilla. Niihin voi lisätä myös multimediaa toisin kuin painettuihin oppikirjoihin. Niitä on helppo päivittää esim. Brexitin jälkeen, ja niitä voidaan täydentää yhdessä oppilaiden kanssa. Kustantajat puolestaan voisivat keskittyä lisäarvon tuottamiseen.
Wikimedia Foundation on laaja ja kehittyvä yhteisö. Sisällöt lisensoidaan Creative Commons BY-SA -lisenssillä. Kyse on jakamisen ja yhdessä tekemisen kulttuurista. Myös Suomen kansallismuseo on mukana Perusopetuksen Wikiloikassa.
Mikä on avointen oppikirjojen laatu? Mitä useampi käyttäjä, sitä paremmat kirjat. Esimerkiksi Suurten sotien ajasta on Wikikirjastossa jo niin laadukas oppimateriaali, että sen perusteella voisi lähteä opettamaan.
Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama Perusopetuksen Wikiloikka -projekti päättyy tänä keväänä, mutta wikikirjojen täydentäminen jatkuu. Jos huomaatte kirjoissa puutteita tai kirjoitusvirheitä, voitte heti täydentää tai korjata ne. Pelkkä peukuttaminen ei riitä, mutta täydellistä ei tarvitse tehdä. Tuotte wikikirjoihin jotain sisältöä, jota toiset sitten täydentävät.
Tulevaisuuden ideoita voisivat olla:
- Selkokieliset kirjat
- Itse itseään tarkistavat matematiikan tehtävät
- Wikidatan hyödyntäminen
- Avointen oppikirjojen laatiminen koulutuksen toiselle asteelle.
Työ – vuorovaikutusta verkostossa
Esko Kilpi aloitti ITK-konferenssin päätöspuheenvuoronsa kertomalla mikroauttamisesta. Hän viestitti verkostolleen, että hänellä olisi aikaa viisi minuuttia ennen puheenvuoroaan. Niinpä yli 80-vuotias heikosti näkevä täti otti yhteyttä videopuhelulla ja kysyi, missä kohdassa mehutölkki on hänen jääkaapissaan. Mikroauttaja tarjosi tädille silmäpalvelun. Toisessa esimerkissä Parkinssonin tautia sairastavalle kehitetään lusikka, joka ei tärise. Miten onnellinen sairastunut henkilö olisikaan, kun saattaisi taas syödä itse!
Meillä kaikillahan olisi muutama minuutti aikaa tarjota mikropalveluja kenelle tahansa. Teknologia antaa uusia eväitä pärjäämiseen. Kyse on vuorovaikutuksesta ihmisten ja ihmisten ja teknologian välillä. Ihminen tekee työkaluja. Silmälasit on teknologia, joka lisää älykkyyttä.
Työn ja yritysten viitekehyksessä yritys tarjoaa ympäristön, jossa yksilöt voivat luoda arvoa. Kun halutaan katsoa eteenpäin, on hyvä katsoa taaksepäin. Vuonna 1932 eräs 22-vuotias kaveri mietti, miksi meillä on yrityksiä. Kyse ei ole hinnasta tai informaatiosta vaan kitkasta. Organisaatioissa on vähemmän kitkaa kuin niiden ympäristössä. Järjestelmämme tänään perustuvat siihen, että maailma ja viestintä ei olisi muuttunut vuodesta 1932.
Hajautetut järjestelmät ovat tehokkaampia kuin keskitetyt. Elämmekö maailmassa, jossa olemme läsnä toisillemme? Jos haluan palvelua, pitääkö minun ostaa jotain? Pitääkö minun ostaa auto, jos haluan liikkua? Entä, jos tulevaisuudessa ei tarvitsisikaan omistaa saadakseen palvelua?
Toimisiko on-demand-malli myös opetuksessa ja koulutuksessa? Vanhassa maailmassa olemme tottuneet pitkäkestoisiin työsopimuksiin. Tiedämme kuitenkin, että tämän päivän nuorella saattaa elämänsä aikana olla 6–20 työsuhdetta. Entä, jos meillä olisi 6–20 samanaikaista työsuhdetta? Voisiko meillä olla älykkäitä työsopimuksia?
Ilmasto- ja demokratiakriisin myötä olemme menossa kohti keskitettyä hallintoa, jolloin järjestelmien pitäisi olla nykyistä osallistuvampia. Työn tekeminen ei tule muuttumaan; se on muiden ongelmien ratkaisemista.
Mitä ongelmia oikeasti olemme ratkaisemassa? Henry Ford pohti aikoinaan, miten maanviljelijät saisivat tuotteensa torille myyntiin. Meidän pitää löytää uusia ratkaisuja vanhoihin ongelmiin. Nykyisin kaikilla ihmisillä on sellaisia mahdollisuuksia, joita aiemmin oli vain harvoilla rikkailla. Ennen leipuri osasi leipoa leipää. Teollisena aikana hän osaa käyttää konetta, joka leipoo leipää.
Kun puhutaan ihmisten kompetensseista ajatellaan, että ihminen voidaan vaihtaa toiseen saman kompetenssin omaavaan ihmiseen. Kuitenkin ihmisyydessä olennaista on läsnäolo ja oppiminen.
Puhutaan työnantajista ja työntekijöistä sekä johtajista ja alaisista. Tänään työn tekemisessä ei tarvita johtajaa vaan asiakkaita. Aiemmin johtaja oli sellainen, joka osasi neuvoa alaista tämän työtehtävissä. Onko johtajasta tullut mahdollistajan sijaan hidastaja? Nämä kaksi asymmetrista suhdetta, siis työnantajan ja työntekijän sekä johtajan ja alaisen, pitäisi muuttaa symmetrisiksi: vaikka olemme erilaisia, olemme tasa-arvoisia.
Katsotaan vielä kauemmas menneisyyteen. Vuonna 1841 kehitettiin alumiinituubi, jossa oli kierrekorkki. Aiemmin taiteilijat aloittivat päivänsä sekoittamalla pigmenttiä ja öljyä, ja taistelivat koko päivän maalin kuivumista vastaan. Niinpä he maalasivat yhdellä värillä kerrallaan.
Alumiinituubiin pakattujen värien ansiosta he pääsivät ateljeesta luontoon maalaamaan ihmisiä arjen askareissaan. Uskonnollisista aiheista siirryttiin luonnon ja ihmisten kuvaamiseen arjen työssään. Taiteilijalla oli impressio jostain; syntyi impressionismi. Ilman alumiinituubia meillä ei olisi sellaisia taiteilijoita kuin Pissarro, Monet, Degas, Renoir tai Cézanne. Maalituubi teknologisena mahdollistajana muutti taiteen. Samalla uusi bisnesmalli ohitti vanhan ja syntyi paljon uusia gallerioita.
Nykyisin ajatellaan, että ensin hankitaan koulutus ja sitten sitä vastaava työ. Tulevaisuudessa hankitaan ensin työ ja sitten sitä vastaava koulutus. Emme voi enää kasvattaa ihmisiä taulukoissa kuvattuihin työtehtäviin, koska ne eivät ole ihmisten töitä. Ihmisen työ on luovaa ja avointa. Niinpä meidän pitää päästä eroon yleisistä, kaikille sopivista mittareista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että jokaiselle pitäisi räätälöidä omat koulutussisällöt. Tulevaisuudessa opettajan rooli on entistä tärkeämpi. Silloin puhutaan nuoren kasvusta, ei kasvattamisesta – ja avataan ovet maailmaan.
Tietokone on uusi tehdas. Toisto ei enää ole edullisempaa kuin kertaluontoinen tekeminen. Suuruuden ekonomia ei ole enää hyödyllistä, kun asioita voidaan tehdä muutaman ihmisen kimpassa. Älykänny on suurin tuotantokapasiteetin demokratisoiva vaihe. Ilman demokratiaa uusi teknologia ei voi toimia. Miten 82-vuotias, jonka kädet tärisevät, käyttää teknologiaa? Tekoäly tarjoaa meille mahdollisuuksien avaruuden, linkkejä uusiin ihmisiin ja teknologioihin, kutsuviin prosesseihin, jotka eivät jätä ketään ulos.
SYKin ranskan opettajamme sanoi 1970-luvulla: ”La lutte continue.” Raha on sopimus, joka voidaan kuvata softalla. Tulevaisuudessa sekä palkka että omistus ovat suhteessa yrityksen tulo-odotuksiin. Työ on uniikkia, eikä sille löydy referenssipintaa, jonka perusteella palkka määräytyisi. Jokaisella meistä voisi olla kymmenen minuuttia johonkin hyvään. Työntekijä on henkisen pääoman investoija. Kun hän valitsee työpaikkaa, hän arvioi, oppiiko täällä nopeammin kuin maailmassa ympärillä. Onko täällä ihmisiä tukemassa?
Tulevaisuudessa palkkasuhde työhön on harvinaista. Miten sosiaaliturva ja verotus ottavat tämän huomioon? Aikaikkunan pituus on parisenkymmentä vuotta. Kun ajattelemme asioita radikaalisti uudelleen, niin edessämme on valtavan upea, kaunis tulevaisuus.
Foorumiesityksiä
Juho Laitinen, Arto Hietapelto ja Jussi Näykki kertoivat, että teknoluokassa tehdään käsillä ja opitaan yhteisöllisesti. Oppilaat ovat itse aktiivisia suunnittelusta raportointiin asti.
Nykyisin 80 % tekniikan alan hakijoista on poikia. Kuitenkin tytöissä on matematiikan huippuosaajia, ja heidät halutaan mukaan teknologiaan. Teknoluokassa ollaan luovuuden lähteillä: mitä paperiklemmarista voikaan kehittää? Esiintyjillä oli nyt yllään tyttöjen ideoima ja itse painettu paita.
Arjen teknologiaa on vaikka led-valaisin. Onnistuneessa projektissa on vahva motivaatio ja rima riittävän korkealla. Yhteistyössä on mukana Innokas-verkosto. Opiskelijaprojekteissa on mm. suunniteltu hyvinvointilaite, joka toteutettiin Micro Bitilla, tuotettu 3d-malleja kehon osista ja suunniteltu apteekkirobotti, joka toteutettiin Legoilla.
Jenni Airola ja Linda Mannila kertoivat ohjelmoinnillisen ajattelun tutkimuksesta peruskoulussa. Taustalla on digitalisaatio ja syksyllä 2016 voimaan astunut uusi opetussuunnitelma. Kirjallisuudesta löytyy informaaleja kokeiluja kuten leirejä. Valitettavasti tutkimuksissa raportoidaan vain myönteisistä tuloksista. Olisi kiva, jos kerrottaiin myös, mikä ei toimi, jotta toiset tutkijat eivät turhaan lähtisi sellaista kokeilemaan.
Parture-tutkimusprojektissa on kaksi pilottia digitaalisesta tarinankerronnasta, joissa yhdistyvät taide, muotoilu ja teknologia. Piloteissa käytettiin Scratch-ohjelmointia ja Makey Makey -työkalupakkausta. Aineistoa kerättiin viiden koulun ala-asteen 4.–6.-luokilta. Mukana oli kuusi opettajaa ja 112 oppilasta. Ohjelmoinnillisen ajattelun työtapoina ovat askartelu (näpertely), yhteistyö, luovuus sekä virheiden löytäminen ja korjaaminen.
Mari Virtanen kertoi tubettaja lehtori Virtasesta. Kun päivätyö on Metropoliassa, niin tubettaminen on ilta- ja yötyötä. Hallituksen tavoitteiden pohjalta olemme kaikki löytöretkellä.
Tubettaminen lähti opiskelijatyöstä, mutta nyt on annettavaa myös kollegoille. Hän tuotti Metropolian välineillä ja sovelluksilla YouTubeen ensin piilotettuja opetusvidoita ja luentotallenteita, sitten myös julkiselle kanavalle viikoittain videoita ”normipäivistä”.
Hän neuvoi, että videon etusivulle kannattaa laittaa hallittu pikkukuva, ettei sinne tule satunnaista kuvakaappausta videolta. Se, mitä haluaa sanoa, kannattaa sisällyttää videon ensimmäiseen minuuttiin. Netissä videoita katsotaan loppuun asti äärettömän vähän. Videoiden laatiminen ja editointi vaatii aikaa ja tubettaminen jatkuvaa uudistumista.
Voiko somekanava olla asiallinen ja sisällöltään ammatillinen? Uskottavuus ammattikorkeakoulun patologian lehtorina ei tunnu kärsivän tubettamisesta. Opiskelijat antavat hyvää palautetta. Tubetus tukee avointa jakamista ja on tätä päivää.
Harri Ketamo ja Anu Passi-Rauste Headaista kertoivat osaamistaloudesta. Tekoälymme tietää ja kertoo sinulle. Kyse on uunituoreesta, eilen julkaistusta tuotteesta Microcompetencies, jonka idea palkittiin Sitran Ratkaisu100-kilpailussa.
Työ on murroksessa. Mihin olemme menossa? Miten voimme auttaa osaavia ihmisiä täydentämään osaamistaan? Kun sovellukseen rekisteröidytään LinkedIn-tunnuksella, pitää ymmärtää, mihin sitoutuu ja mihin ei. Dataa voidaan käyttää hyvään ja pahaan. Uusi tietosuoja-asetus GDPR on terveellä pohjalla ja ottaa huomioon Omadata-periaatteen. LinkedIn-dataa voidaan käyttää henkilön omalla suostumuksella.
Harri Ketamo, Petri Ihantola ja Sami Suhonen keskustelivat Ari Korhosen johdolla analytiikasta, tekoälystä ja MOOCeista. Nythän on meneillään tekoälyn kolmas tuleminen, joka poikii hypetystä ja rahaa tutkimukseen. Jo 1970-luvulla puhuttiin tekoälystä ja 1980-luvulla asiantuntijajärjestelmistä. Nyt tekoäly on taas pinnalla.
Miten opetus skaalataan sadoille tuhansille oppijoille ilman, että laatu kärsii tai opettajaresurssit kasvavat? Tätä on selvitetty pääasiassa aikuiskoulutuksessa. eAMKissa on mukana 23 ammattikorkeakoulua ja sen oppimisanalytiikkaosuudessa niistä on mukana kahdeksan.
Teko- tai koneäly arvioi pian jo esseevastauksia. Jos vastauksia on parisenkymmentä, tällä ei juurikaan ole merkitystä, mutta jos vastauksia on kymmeniä tuhansia, niin tekoälyn apu on merkittävä. Koneoppimisen haasteet ovat sisältöjen rakentamisessa. Microcompetencies-sovellus käyttää julkista dataa.
Koneäly voi auttaa jopa kurssin laatimisessa niin, että puhumalla kerrot sille, mitä kurssilla pitäisi olla, ja koneäly etsii verkosta materiaalia kurssille. Keskustelu lähti lentoon: Voisivatko robotit tulla jo eskariin? Korvataanko oppijakin kohta tekoälyllä?
Päivi Timonen ja Markus Söderlund kertoivat opiskelijakokemuksia cMOOCeista eli yhteisöllisistä massiivisista avoimista verkkokursseista. ”Se fiilis, että tässä nyt opitaan yhdessä”. cMOOCissa tehdään yhdessä itselle sopivaan aikaan, ei yksin. Digitaalisen nuorisotyön verkkokurssit kestävät neljä tai viisi viikkoa ja läpäisyaste on jopa 77 prosenttia. Myös verkkokurssien itseopiskelua on kokeiltu, mutta niissä oli vain vähän osallistujia ja kurssien luonne muuttui
Kun kursseilla on satoja opiskelijoita eikä kymmeniä tuhansia, niin oppimisanalytiikka voidaan hoitaa manuaalisesti. Heterogeeninen ryhmä, jossa on erilaista osaamista, tuntuu hyvältä. Vertaisuus on olennaista, tunne valmennusryhmään kuulumisesta. Yhteisöllistä oppimista edistäviä tekijöitä ovat osallistuminen, vuorovaikutustaidot ja sitoutuminen.
Ryhmät muodostettiin Moodleroomsin sekoitus-toiminnolla. Tietyn kommenttimäärän jälkeen tehtävä katsottiin suoritetuksi. Opiskelijat keskustelivat aidosti, eivät vain kuitanneet muiden puheenvuoroja ”ok”-viestillä. Eriaikaisuus oli joillekin hankalaa. Jos tehtävän teki ensimmäisenä tai viimeisenä, niin ei välttämättä saanut heti palautetta muilta opiskelijoilta. Kurssin ilmapiiri kuitenkin rohkaisi: ”Uskalsin kirjoittaa näkemyksiäni ilman pelkoa teilaamisesta.” Yhteisöllinen verkkokurssi on parhaimmillaan kuulluksi tulemista, jakamista ja myönteistä kannustusta.
Kurssien aikana ei ollut mahdollisuutta osallistua autenttiseen nuorisotyöhön. Nämä ovat kuitenkin ensimmäiset humanistiset MOOCit Suomessa. MOOCien pitäisi olla avoimia ja maksuttomia. Tällaiset minikurssit ovat helposti resurssisyöppöjä. Humakin verkkokurssit ovatkin yleensä laajempia kokonaisuuksia.
eEemeli
Suomen eOppimiskeskuksen eEemeli-kilpailussa esiteltiin taas vuoden parhaat oppimisratkaisut, joista palkittiin Futural Skills ja oppilaitossarjan Tuberoom.
Foorumiesityksessä Mari Varonen ja Jari Järvinen esittelivät palkittua Tuberoomia. Mari Varonen oli Aulangolla ja Jari Järvinen Jyväskylän ammattikorkeakoulussa, jonne otettiin videoyhteys.
Jyväskylän ammattikorkeakoulussa haluttiin lisätä opettajien videotuotantoa. Taustalla ei ollut mitään hanketta vaan Tuberoomia kehitettiin oman työn ohella. Netistä haettiin tietoa, miten videointitila Lightboard rakennetaan. Tila verhottiin mustalla kankaalla ja sihen hankittiin tummanharmaa kokolattiamatto. Näin saatiin edullinen akustiikkaratkaisu. Valtaosa tilaan hankitusta teknologiasta oli kierrätyskamaa, jota oppilaitoksesta löytyi. Verhot ja matto maksoivat eniten.
Olennaista on, että Tuberoomissa opettajat ilman taustaosaamista pystyvät itsenäisesti tekemään videoita.
Vastaa