Virkaten syntyy
kesähattu ja liivi –
pöytäliinasta.
Kuvio muistaa
kirjan henkilöt, juonen
käänteet, tunnelmat.
Kesäloma maistui; reiluun vuoteen ei lomaa ollutkaan. Siispä tänä kesänä jotain erilaista kuin työpäivinä. Ei läppärin ääressä istumista, mahdollisimman vähän sähköpostia ja somea. Sitäkin enemmän liikuntaa sisällä ja ulkona, uimista lapsuuden maisemissa, Veikkolassa.
Lisäksi käsitöitä ja lukemista kuten lapsena! Muistan, kun ompelija-rouva tuli ihmettelemään, miten pystyin lukemaan ja virkkaamaan yhtaikaa. Taito on edelleen tallella. Samat kirjatkin löytyvät hyllystä.
Aloitin villasukista, niitä tarvitaan aina, ei kuitenkaan näillä helteillä. Kantapään olen opetellut Mary Oljen Kauneimmat käsityöt -kirjasta.
Sitten oli vuorossa kesähattu, suojasi auringolta Helsingissä ja Viljannissa. Aloitin virkkuun riittävän pitkällä ketjusilmukkakaarella, jotta poninhäntä mahtuu siitä ulos eikä hattu lennä päästä tuulellakaan.
Penkoessani kaappia löysin monta vuotta sitten aloittamani villaliivin; taisin virkata sitä matkalla Kaustiselle ja takaisin. Purin helman vyötärölle ja virkkasin uudestaan, monta kertaa sovittaen.
Seuraavaksi tein lapselle puuvillaliivin. Siitä piti tulla bolero, mutta innostuin virkkaamaan, joten vaate ulottuu lantiolle eikä vyötärölle.
Villaliivin ja kesähatun kuvion löysin pyöreän pöytäliinan ohjeesta, ja poimin siitä välikuviot lapsen liiviinkin.
Viljannin matkalla aloin virkata villaboleroa itselleni. Kuvio muistui lapsuudesta, silloin taisin tehdä sillä tummansinisen nirkkoreunaisen liivin. Alkumatkalla mittasin ja purin ja mittasin ja purin, mutta paluumatkalla jouduin keskeyttämään työn, kun mukaan tullut toinenkin kerä loppui.
Kesäloma loppui ennen kuin boleroni valmistui.
Vastaa