aikuisuus alkaa
nuori etsii itseään
kohtaa aikuisen
pomo hengittää
niskaan turvallisesti
juoden kahvia
päivän päätteeksi
some tuulee uudestaan
tietoiskuna
Educa-messujen 27.-28.1.2012 runsaudensarvesta valitsin, osin Opettaja-lehden innoittamana, esityksiä kulttuuritörmäyksistä.
Kulttuurien viestintä
Roman Schatz nauratti yleisöään kuvaamalla tilanteita, joissa kulttuurit törmäävät. Kun Suomessa ihminen makaa maassa, ulkomaalainen saattaa hälyttää ambulanssin, kun taas suomalainen ensin haistaa makaajan hengitystä.
Jäävuoriteorian mukaan pinnan yläpuolella näkyvät ihmisen ulkonäkö, kieli ja tavat, kun taas normit, arvot, asenteet, perinteet, käsitys maailmasta ja puhetyyli piilevät pinnan alla.
Kun suomalainen ystävä riemuitsi uudesta omakotitalostaan, onnittelujen sijaan Roman Schatz ryhtyi pahoittelemaan, millaiseen liemeen maksuineen ja lumitöineen ystävä olikaan itsensä saattanut. Hän ei tiennyt, että omakotitalo on suomalaisen unelma, Saksassahan 75 % ihmisistä asuu vuokralla.
Puhetyylejä voisi verrata pallopeleihin. Germaanisen kulttuurin viestintä muistuttaa pingistä: keskeyttäminen on tavallista ja pallo on koko ajan liikkeessä. Välimeren maissa kaikki huutavat yhtaikaa, ryntäävät yhtaikaa pallon kimppuun. Ugrilaisen kulttuurin viestintä muistuttaa keilailua: viesti painaa neljä kiloa, jokaisella on vuoronsa ja keskeyttäminen koetaan etuiluksi.
Kulttuuritörmäyksiä syntyy mm. vauvojen nukuttamisesta ulkona pakkasessa, välimatkoista ihmisten välillä, sukupuolirooleista, historiasta, uskonnosta, työhierarkiasta ja juomakulttuureista. Suomessa kaikilla lapsilla on lähes samanlaiset ulkoiluhaalarit, kun taas Ranskassa pyritään yksilölliseen vaatetukseen.
Korkean kontekstin kommunikaatiokulttuureissa, kuten Suomessa ja Japanissa, voidaan olettaa kuulijan ymmärtävän viestin taustoja. Matalan kontekstin kommunikaatiokulttuurissa, kuten Yhdysvalloissa, monien kansojen sulatusuunissa, kontekstia pitää rakentaa jatkuvasti. Kun joku Suomessa toteaa elokuvan lopun olleen liian ”amerikkalainen”, hän tarkoittaa, että asioita selitetään liikaa, katsojaa pidetään tyhmänä, tämä ei saa itse oivaltaa.
Roman Schatz kertoi ensimmäisestä kokemuksestaan suomalaisten pomona. Hän halusi olla hyvä pomo ja kiersi päivittäin neuvomassa alaisiaan. Lopulta hänet neuvottiin omaan huoneeseensa juomaan kahvia: homma hoidettiin osaavassa tiimissä jo ennen häntä. Suomalaiset kokivat, että hän hengitti niskaan. Saksassa taas niskan takana seisova pomo luo turvallisuuden tunnetta: häneltä voi koko ajan kysyä, miten homma pitäisi tehdä.
Suomalaiset sukunimet viittaavat paikkoihin: virtanen, järvinen, laakso, kallio. Kysymmekin toisiltamme: ”Mistä olet kotoisin?” Saksassa taas sukunimet kertovat ammateista, ja niitä useimmiten ihmisiltä ensin tiedustellaankin.
Suomessa puhumattomuus toisen seurassa kertoo luottamuksesta. Puhelinkeskusteluissa yleisin lause on: ”Oletko vielä siellä?” Suomessa rahasta puhuminen on tabu.
Erilaisuus, pelot ja jännitys
Jani Toivola kertoi ulkonäkönsä herättämästä koulukiusaamisesta. Alaluokilla opettaja komensi kiusaamisen synnyttämän tappelun osapuolet eri nurkkiin ja jatkoi matematiikan opetusta selvittämättä tilannetta. Keskikoulussa tytöt seurustelivat avoimesti muiden poikien kanssa, mutta hänen kanssaan korkeintaan salassa – ettei kukaan saisi tietää. Kouluaikana pahin ongelma ei ollut lyöminen ja potkiminen, vaan yksinäisyys.
Nyt hän kiertämällä kouluissa pääsee lähelle nuorten maailmaa ja heidän tapaansa ajatella. Kerran eräs tumma poika tuli hänen luokseen ja kysyi: ”Mitä sä teit, kun susta tuntui, ettei sulla ole toivoa?”
Yläluokilla kuunnellessaan kavereiden herjoja tanssiesityksensä aikana Jani Toivola päätti, että tapahtui mitä tahansa, hän ei jätä itseään pulaan; hän sitoutuu itseensä ja elämään, joka on hänelle tärkeä.
Pohjois-Suomessa hän tutustui 9-vuotiaaseen Nikoon. Niko näki hänet koulun ruokalassa, keräsi rohkeutensa, tuli samaan pöytään, lopuksi hänen luokseen ja kertoi: ”Mulla on kotona videopeli, jossa on ihan sun näköinen tyyppi.” Tästä syntyi dialogi ja ystävyys.
Kun Pirkko Saisio kirjoitti näytelmän neljän tummaihoisen nuoren tarinoiden pohjalta, niin ensi-illan jälkeen Jani Toivolan äiti soitti pojalleen: ”Meidän pitäisi varmaan puhua.” Hän oli luullut suojelevansa poikaa, kun ei puhunut tämän kenialaisesta isästä, mutta olikin suojellut itseään.
Tummaihoista luullaan maahanmuuttajaksi ja hänelle yritetään puhua englantia, vaikka hän olisi syntynyt Suomessa ja puhuisi suomea ongelmitta. Kun työyhteisöön odotetaan maahanmuuttajaa, mietitään ehkä liikaa, mitä voidaan sanoa ja mitä ei. Kaikki haluaisivat toimia oikein, mutta pahimmassa tapauksessa pelko ja jännitys aiheuttavat sen, että kukaan ei puhu mitään uudelle työntekijälle. Ja tämä jätetään yksin.
Kolme vuotta sitten Jani Toivola sai puhelun pikkuveljeltään, jonka olemassaolosta ei tiennyt. Sen jälkeen hän pääsi Keniaan tutustumaan sukulaisiinsa. Mary-täti näytti kellastunutta valokuvaa parin kuukauden ikäisestä vauvasta äitinsä sylissä. ”Miksi et tullut aikaisemmin? Olemme odottaneet kolmekymmentä vuotta?”
Kouluista oppimiskeskuksiksi
Arno Kotro juonsi Päivi Lipposen, Esko Valtaojan ja Jouni Välijärven keskustelua tulevaisuuden koulusta. Tulevaisuudessa tarvitaan tiedonrakentelu- ja analysointitaitoja sekä keskittymiskykyä. Koulun pitäisi muuttua, kasvattaa ihmiseksi eikä vain jakaa tietoa.
Esko Valtaoja ehdotti, että kaikille opetetaan pieni tarpeellinen ydinasia, jonka jälkeen sallitaan tiedon hankkimisen anarkia. Jouni Välijärvi toppuutteli muistuttamalla, että osa oppilaista tarvitsee enemmän ohjausta kuin toiset. Päivi Lipponen puolusti draamaopetusta, jossa oppilaat tekevät kuunnelmia eri aiheista; nykyteknologiallahan tallennusmahdollisuudet ovat valtavat.
Mikä on fyysisen koulurakennuksen oikeutus? Koulut voisivat muuttua oppimis- ja tapahtumakeskuksiksi ja museaalinen luokissa nököttäminen voisi kadota. Kouluissa voitaisiin yhdessä luoda jotain uutta, teknologiahan tuo faktat kaikkien ulottuville.
Nuoret mukaan hyvään aikuisuuteen
Olavi Sydänmaanlakka kertoi, miten ravintoloissa hänen luottokorttinsa yleensä tarkistetaan keittiössä ja miten hänen ulkonäköään kommentoidaan risteilyseminaarin syventävässä vaiheessa baaritiskillä.
Miksi kaikki haluavat olla nuoria? Miksi aikuisuutta ei arvosteta? Mielikuvissa aikuisuuteen liittyy ajokortti, seksi ja viina. Miksi emme luo mielikuvia siitä hyvästä, mikä aikuisuuteen liittyy? Sen sijaan, että menemme kursseille opettelemaan ymmärtämään nuoria, nuoret voisivat mennä kursseille opettelemaan ymmärtämään aikuisia; nuorihan on matkalla aikuisuuteen.
Olavi Sydänmaanlakka kertoi isästään. Tämä ei paljon puhu, joskus ärähtelee, rakastaa perhettään oikeasti, vaikkei koskaan sano sitä. Lapsena hän luuli, että isä käytti heitä orjatyövoimana, kun otti mukaan rakennustöihin. Aikuisena, kun hän rakensi taloa isä apunaan ja potkiskeli lapsiaan pois häiritsemästä, isä otti hänet puhutteluun ja kysyi: ”Miten sinä oikein kohtelet lapsiasi?” Silloin hän oivalsi: ehkä hekään lapsina, ruuvimeisseliä isälle ojentaessaan, eivät olleet avuksi, vaan ehkä enemmän tiellä. Mutta isä otti heidät mukaan.
Somen uudet tuulet
Educani huipentui sosiaalisen median uusiin tuuliin opetuksessa, kun Tarmo Toikkasen kanssa esittelimme Sosiaalinen media opetuksessa -kirjamme uudistettua painosta.
Vastaa