Sastamala ja
Vammala, Sylvään koulu
pysyy paikallaan
rikos ennen ja
nyt, kirkko palaa, sana
saa uudet kuvat
Helteessä ja ukkosmyrskyssä kylpevä Sastamala keskittyi Vanhan kirjallisuuden päivillä 1.-2.7.2011 rikoskirjallisuuteen, ei kuitenkaan vain dekkareihin vaan siihen, millaisia tekoja tai käyttäytymistä eri aikoina on pidetty rikollisena. Päivien tyylikkäässä mustassa tee-paidassa komisaario Palmun piipun savukiehkkura kiemurtelee Rikos-sanan päällä.
Matka ystäväni mökiltä Parikkalasta Sastamalaan oli odottamattoman pitkä, ja tiekyltit katosivat matkalla mennen tullen niin, että tulomatkalla ajoimme Vammalan ohi – ”Kuinka lähellä se Sastamala on Vammalaa?” – ja paluumatkalla kadotimme Lahdentien ja poikkesimme Hervantaan, jonka isosta marketista ei löytynyt mökkiviemisiksi kilon pakettia mustaleimaista Emmentalia, kun opiskelijat kuulemma ostavat vain pieniä juustopaketteja.
Vanhan kirjallisuuden päivien avajaisissa oli hyvin tilaa. Muistan, miten aiempina vuosina osa yleisöstä on istunut tai seisonut juhlasalin reunoilla, mutta nyt Sylvään koulun urheilusaliin kannetut tuolit ja parvekkeen penkit riittivät hyvin. Pohdimme teltan lounaspöydässä, liekö yleisökadon syynä päivien aihe vai helteinen sää.
Kouluneuvos Kirsti Mäkinen käsitteli esityksessään rikosta, syntiä ja häpeää eri näkökulmista, mm. Kaarlo Sarkiaa, kansanperinteen saitaa naista ja Minna Canthin Anna-Liisaa. Kun esityksen lopussa ukkonen ja salamat järisyttivät Sylvään koulua, Kirsi Mäkinen katsoi ylös ja kysyi: ”Oliko se niin kauhea esitys?”
Ainutlaatuisen elämyksen tarjosivat Heikki Laitisen ja Kimmo Pohjosen murhaballadit alkaen piispa Heinärikin neuvoista pojalleen ”pilttisemi, pienoisemi” ennen Lallin tuloa ja päätyen tätä tilaisuutta varten luotuun balladiin pariskunnasta, joka aamuisen sananvaihdon ”mä en halu olla sun kaa” jälkeen tulee Vanhan kirjallisuuden päiville ”Sastamalaan tai Vammalaan tai Tyrväälle tai mikä sen paikan nimi nyt olikaan”. Balladin lopussa Heikki Laitinen juoksi paljain jaloin yleisön joukossa mikrofoniin huutaen. Lopuksi hän kaatui koristen näyttämölle ja yleisö aplodeerasi, jolloin hän nousi loukkaantuneena ja karjaisi: ”Mitä te taputatte kun toinen tekee kuolemaa?”
Sama kysymys sopisi moneen oopperaesitykseenkin.
Päivien teemasta poikkeava keskustelu Juhani Ahosta keräsi niin laajan suosion, että esitys siirrettiin täyteen ahdetusta auditoriosta juhlasaliin. Osa turistibusseista oli tainnut ajoittaa tilaisuuden lauantaiseen kierrokseensa. Lehtori Tuula Uusi-Hallilan johdattamina Eppu Nuotio, Panu Rajala ja Simo Juva valottivat monipuolisesti Juhani Ahon tuotantoa, ennen kaikkea lastuja, Juhaa, Papin rouvaa ja Rautatietä. Eppu Nuotio kertoi, miten Rautatie avautui murkkuikäisille, kun yhdessä lähdettiin junaan ja jokainen teki sinikantiseen vihkoon merkintöjä yksityiskohdista asemalla ja junassa, kanssamatkustajista ja kännykkäkeskusteluista. Niistä loihdittiin myöhemmin koulutunneilla esityksiä, esim. erilaisia versioita siitä, mitä kännykkäkeskustelun toinen osapuoli olisi sanonut.
Teknologian kiivaassa kehityksessä Ahon Rautatie on edelleen ajankohtainen.
Professori Unto Salon monologi kiistasta Tyrvään Pyhän Olavin ja Karkun Vanhan Maijan ikäjärjestyksestä oli totisuudessaan kutkuttavan hauska.
Perjantaina kävimme ihailemassa Pyhän Olavin maalauksia. Vanhan Maijan konserteista olimme nauttineet jo aiempina vuosina, silloin, kun Vanhan kirjallisuuden päivät olivat Vammalassa Sylvään koululla ja yövyimme Sastamalan vanhassa pappilassa. Nyt yövyimme Liekorannan ystävällisessä Kievarihotellissa, joka tarjosi maukkaat ateriat ja hyvän unen.
Vastaa