uudet välineet
kiehtovat, muista silti
pedagogiikka
opetus sulaa
opettajan käsistä
oppijan mieleen
Metropolian Sulautuvan oppimisen seminaari 5.10.2010 oli Bulevardilla nostalgisesti samassa salissa, jossa yli kymmenen vuotta sitten istuin opiskelemassa kasvatustieteen approbaturia.
Terhi-Maija Itkonen-Isakov aloitti tilaisuuden katsauksella opetus- ja oppimiskäsitysten muuttumiseen. Pienten, kodikkaiden koulujen tilalle on noussut suuria oppilaitoksia. Testejä painottavasta behaviorismista ja oppijan arvioinnista on siirrytty opetussuunnitelman arviointiin, tavoitteiden ja arvojen korostamiseen, osallistuvaan arviointiin ja arvopluralismiin sekä sulautuvaan ja tutkivaan oppimiseen, yhteisölliseen ja avoimeen sosiaaliseen mediaan.
Tutkimusten mukaan oppimisen laatuun vaikuttavat odotukset, opiskeluilmapiiri, opettajan ja opiskelijan suhtautuminen toisiinsa sekä opiskelijan mahdollisuus panostaa opiskeluun.
Pertti Vilpas kertoi, miten eri aktiviteetit yhdistyvät sulautuvaksi kokonaisuudeksi. Sosiaalisen median aikakaudella opettajan pitäisi pedagogiikan ja oman substanssialueensa lisäksi osata viestiä yhteisöllisesti ja käyttää median erilaisia mahdollisuuksia.
Esimerkeissä oppimistehtävät Moodlessa koostuivat linkeistä Youtubeen ja Slideshareen, opettajan laatimista pdf-tiedostoista sekä tentistä. Muistiota käytettiin oppimispäiväkirjana, viestintänä opettajan ja opiskelijan välillä. Moodlen lohkoihin oli lisätty linkkejä blogeihin ja Google docs -tiedostoihin.
Kai Lindgren kertoi, miten oppimismateriaalia voidaan koota html-sivuille ja linkittää useisiin työtiloihin Moodlessa.
Soile Bergström kertoi Facebookista opiskelussa. Yksi opiskelijoista perusti Facebook-ryhmän ja hyväksyi sinne muut opiskelijat, opiskelijatuutorit ja opettajan. Muutama opiskelija ei halunnut perustaa Facebook-roolia eikä heitä siihen pakotettu. Opettaja teki heti alkuun selväksi, ettei hyväksy opiskelijoita Facebook-kavereikseen. Opiskelijat muodostivat pienryhmiä ja keskustelivat esim. siitä, mistä joutuvat luopumaan opintojensa vuoksi. Opiskelijatuutorit ja opettajat kirjoittivat ryhmän seinille. Rinnakkaista keskustelua käytiin Moodlessa.
Opettaja havaitsi, että keskusteluviestit Facebookissa olivat pidempiä kuin Moodlessa. Osa opiskelijoista koki Facebook-opiskelun kivaksi ja helpoksi, osa taas ahdistavaksi. Opiskelijat totesivat mm., että Facebook kuuluu yksityiselämäään, ei kouluun, että opettajan rooli menee sekaisin, kun tämä on mukana Facebookissa, että ei ole kivaa, kun muut näkevät esitetyn kysymyksen.
Facebook-kokeilussa eräs ajatus oli, että kun opiskelijat ovat siellä muutenkin, heidän ei tarvitsisi enää erikseen kirjautua uuteen ympäristöön. Toinen ajatus oli nopea tiedotus ja chatin käyttö reaaliaikaiseen ohjaukseen, mutta kun opettaja ei hyväksynyt opiskelijoita kavereikseen, chattia ei voinut käyttää. Opiskelijat tiedottivat toisilleen jonkin verran, esim. oppilaitoksen omissa tietojärjestelmissä kerrotuista ajankohtaisista asioista.
Timo Raatikainen esitteli Maharaa, jolla opiskelijat voivat laatia itselleen multimediamuotoisen näyteportfolion. Mahara on avoimen lähdekoodin sovellus kuten Moodlekin, mutta kun Moodle on lähinnä behavioristinen ja suljettu opetuksen hallintajärjestelmä, Mahara toimisi opiskelijan omana henkilökohtaisena avoimena oppimisympäristönä (PLE, personal learning environment). Opiskelija voi Maharassa itse päättää, mitä näyttää muille, verkostolleen ja potentiaaliselle työnantajalleen. Järjestelmä myy itse itsensä: sitä ei juurikaan ole markkinoitu, mutta jo muutamassa kuukaudessa sadat Metropolian opiskelijat ovat ottaneet sen käyttöönsä.
Hannele Virtanen-Vaaranmaa kertoi kakkosmaailmasta, Second Lifesta, jonka käyttöönotto on Maharaa huomattavasti vaikeampaa ja joka vaatii kohtalaisen paljon työasemalta ja yhteyksiltä. Aamulla oli turhaan yritetty virittää Second Lifea esitystilassa toimivaksi. Teknisen tuen pitäisikin olla aina tavoitettavissa, kun tätä ympäristöä käytetään.
Second Life sisältää reaalimaailmaa muistuttavia tiloja, mielikuvitusmaailmoja sekä näiden yhdistelmiä. Avataren voi valita mieleisekseen, mutta on hyvä miettiä, mitä avataren ulkoasulla haluaa viestiä ja millaisia mielikuvia se muissa herättää. Oletko opettajana uskottava polvihousuissa, verkkosukissa ja rikkinäisissä kengissä?
Kolbin oppimisteorian akkomodoija, kokeilija, hyötyy Second Lifesta, joka sisältää pelejä, simulaatioita ja toimintaa. Perinteisiin luentoihin ympäristö ei ole paras mahdollinen ja tietoahan verkko on pullollaan.
Second Life tarjoaa paljon mahdollisuuksia eri alojen opiskeluun. Liiketoiminnan opiskelussa voidaan tutkia markkinointia ja yritysten toimintaa, terveysalan opiskelussa virtuaalisairaalassa tehdä toimenpiteitä ilman pelkoa kohtalokkaista seurauksista ja kielten opiskelussa keskustella eri kielialueiden avatarten kanssa.
Second Life lisää läsnäolon tunnetta eri tavalla kuin videoneuvottelu. Osallistumiskynnys madaltuu ja luovuus lisääntyy. Opiskelijan ohjaukseen tarvitaan kuitenkin äänieristetty tila.
Neljän ammattikorkeakoulun yhteistyöstä Second Lifessa löytyy lisätietoa Laurean wikistä.
Maarit Hynninen-Ojala kertoi, miten mallipohjat helpottavat opinnäytetöiden laatimista, kun opiskelijan ei tarvitse aloittaa tekstin tuottamista asiakirjan ulkoasun ihmettelyllä.
Keskustelu
Aamupäivän yhteiskeskustelussa pohdittiin, pitäisikö opettajien edes tietää, jos opiskelijat oma-aloitteisesti perustavat opintojaksoa tukevan keskusteluryhmän Facebookiin. Entä miten pitäisi suhtautua, kun opiskelijat antavat opintojaksosta palautetta Facebookissa, mutta eivät reagoi oppilaitoksen opintojaksopalautteisiin?
Jyväskylän ammattikorkeakoulun tutkimus opiskelun kehittämisestä on tuottanut yllättävän tuloksen: opettajien mielestä pitäisi kehittää erilaisia opetusta tukevia sovelluksia kun taas opiskelijoiden mielestä pitäisi kehittää pedagogiikkaa. Verkkoperusteisuus on tulevaisuutta Humakissa: kirkko kouluttaa työntekijöitään toimimaan verkossa ja etsivät tulevat verkkoon. Kyse ei ole toimintojen siirtymisestä pois muualta vaan reaalimaailman jatkumosta.
Opetusta ei kuitenkaan saisi kehittää tietojärjestelmien ehdoilla vaan aina pitäisi muistaa kysyä: Mikä on niiden pedagoginen lisäarvo?
Vastaa