Muuttuva tietoympäristö ja joukkorahoitus

Tieto kehittyy
kirjaksi paperille
ja digimuotoon.

Parhaat tarinat
peleissä? Innostutko
lukemaan kirjaa?

Videot, pelit
oppimateriaaliin –
ymmärrys kasvaa?

Laki säätelee
joukkorahoitusta – ja
some markkinoi.

Suomen tietokirjailijoiden yhdistyksen Uudenmaan aluetilaisuudessa Helsingin Kirjamessuilla 25.10.2014 kymmenet tietokirjailijat saivat seurata poliitikkopaneelia muuttuvasta tietoympäristöstä ja kuulla kokemuksia tietokirjojen joukkorahoituksesta.

Poliitikot ja muuttuva tietoympäristö

Suomen tietokirjailijoiden poliitikkopaneelissa Antti Kaikkkonen, Jussi Niinistö, Erkki Tuomioja ja Raija Vahasalo.

Suomen tietokirjailijoiden poliitikkopaneelissa Antti Kaikkkonen, Jussi Niinistö, Erkki Tuomioja ja Raija Vahasalo.

Antti Kaikkonen, Jussi Niinistö, Erkki Tuomioja ja Raija Vahasalo keskustelivat muuttuvasta tietoympäristöstä, jota Suomen tietokirjailijoiden yhdistyksen ja paneelin puheenjohtaja Markku Löytönen pohjusti kertomalla tiedon kolmesta vallankumouksesta: kirjoitustaidosta, kirjapainotaidosta ja vuorovaikutteisesta World Wide Webistä. Digiympäristö muuttaa opetuskäytänteitä, mutta siihen pitäisi siirtyä hallitusti, mihin tarvittaisiin nykyistä enemmän tutkimustietoa.

Paneelisteista jokainen kertoi olevansa ”vanhan liiton miehiä” ja lukevansa kirjallisuutta mieluummin paperimuodossa kuin e-kirjana, kun joutuu työssään muuten lukemaan paljon digimateriaalia. Pieneen tilaan mahtuva e-kirja on matkoilla kätevä, mutta muuten paperi on hyvä käyttöliittymä. ”Mitättömiä kirjoja voi lukea sähköisinä, hyviä kirjoja ei.” E-kirja ei uhkaa perinteistä kirjaa, mutta maailma muuttuu. Tietokirjailijat ovat sisällön- ja tiedontuottajia kanavasta riippumatta.

Vaikuttaako kodin ilmapiiri lukutottumuksiin? Piilevätkö parhaat nykytarinat peleissä? Heikkenevätkö perinteinen luku- ja kirjoitustaito ja kyky ymmärtää? Kirjoittavatko nuoret kirjeitä tai lukevatko he niitä? Mitä historiantutkijalle jää tästä ajasta? Säilyykö kaunokirjoitustaito? Löytyykö lukevia miehiä nuorille roolimalleiksi? Innostuvathan nuoret kokkauksesta; miten he innostuisivat lukemisesta? Miten he saisivat onnistumiskokemuksia lukemisesta?

Lukeminen on nostanut meidät sivistyskansojen joukkoon. 1800-luvulla kirkko opetti kansaa lukemaan, ei välttämättä kirjoittamaan, mutta naimisiin ei päässyt, ellei osannut lukea. Jos lukutaito häviää, niin maailmasta häviää paljon tärkeää. Äidinkieli on ajattelun väline. Hiljaisesti syrjäytyvillä on yleensä vaatimaton äidinkielen taito.

Nykyisin pitäisi oppia työelämän valmiuksia. Miten perustaidot opitaan parhaiten? Miten voidaan luoda erilaisia oppimisen tapoja erilaisille oppijoille?

Sähköiset ylioppilaskirjoitukset tulevat vuonna 2016. Digitaalinen oppimateriaali on kallista, mutta videot ja pelit tarjoavat oppimateriaaleihin uusia mahdollisuuksia. Pitäisikö oppilailla olla aluksi perinteinen kirja, oma aapinen, jonka he saisivat omakseen? Ehtisivätkö he digimaailmaan myöhemmin? Pitäisikö painottaa tiedonhakutaitoja? Entä kymmensormijärjestelmän hallintaa? Tuleeko tieto ennen laitteita?

Ovatko koulujen oppimateriaalit vanhoja? Säästetäänkö laadusta? Panttaavatko kustantajat uusien oppimateriaalien tuomista markkinoille ennen vuotta 2016, jolloin uusi opetussuunnitelma astuu voimaan?

Kirjastot ovat Suomelle tärkeitä, mutta kirjastokorvaukset ovat meillä huomattavasti pienempiä kuin muissa Pohjoismaissa. Kirjastoapurahat pitäisi jakaa tasaisemmin; nyt niistä yhdeksänkymmentä prosenttia menee kaunokirjailijoille ja vain kymmenen prosenttia tietokirjailijoille. Suomen tietokirjailijoiden yhdistyksen muutama vuosi sitten tekemän kyselytutkimuksen mukaan tieto- ja oppikirjailijoiden keskitulo on alle kolmetuhatta euroa vuodessa.

Kirja on väkevä väline, mutta markkinoidaanko kirjoja kirjailijoilla vai kirjojen laadulla? Lyheneekö kirjan elinkaari jatkuvasti? Mistä enää voisi ostaa muutama vuosi sitten ilmestyneen kirjan? Miten sähköisen kirjan voisi antaa joululahjaksi ja kääriä pakettiin? Entä miten tietokirja määritellään, kun informaation ja disinformaation raja häilyy?

Tietokirjoja joukkorahoituksella

Juho Kuorikoski ja Atik Ismail kertovat kirjojensa joukkorahoituksesta.

Juho Kuorikoski ja Atik Ismail kertovat kirjojensa joukkorahoituksesta.

Juho Kuorikoski kertoi tarjonneensa Sinivalkoista pelikirjaansa parille kustantajalle, joiden mielestä nuorille suunnatun pelikirjan kustantaminen ei ole kaupallisesti kannattavaa, koska nuoret eivät lue kirjoja. Niinpä hän keräsi joukkorahoituksella kirjan painokulut.

Atik Ismail sai idean kirjaansa Mestaruussarjan maestrot 1960-1989 kuunnellessaan erään pelimiehen muistotilaisuudessa entisten pelimiesten tarinoita. Hän lähti rahattomana kiertämään Suomea ja haastattelemaan entisiä pelaajia, joista tavoitti valtaosan.

Joukkorahoitus käynnistyi sähköpostilla suomalaiseen Mesenaatti-palveluun, joka otti hankkeen vastaan. Hankkeelle määriteltiin tavoitesumma ja minimisumma ja hankesivut rakennettiin nopeasti. Kirjoittajan piti hoitaa markkinointi ja päättää rahoittajille lähetettävistä fyysisistä vastineista, ja aikaa oli pari kuukautta. Parintuhannen kirjan painokulut olivat noin kymmenentuhatta euroa. Sosiaalisessa mediassa tykkäyksiä tuli paljon, myyntiä vähemmän. Vasta hankkeen päätyttyä sai nostaa rahaa, josta seitsemän prosenttia meni Mesenaatille ja kymmenen prosenttia arvonlisäveroon. Fyysisten vastikkeiden paketointi- ja postituskulut yllättivät.

Kirjan ajoitukseen kannattaa kiinnittää huomiota. Kun Atik Ismailin kirja valmistui isänpäivämarkkinoille, se myi hienosti, mutta myynti lopahti seuraavan vuoden alkupuolella.

Suomen tietokirjailijoiden yhdistyksen lakimies Anna Kallio kertoi esityksessään, ettei Suomessa ole erillistä joukkorahoitusta säätelevää lainsäädäntöä. Sen sijaan meillä on lakeja, jotka säätelevät osakesijoittamista, lahjoittamista, lainan antoa ja vastikkeellista joukkorahoitusta, jossa itse asiassa on kyse ennakkotilausten myynnistä sekä sitä tukevien tuotteiden ja palveluiden kaupasta. Esimerkiksi Senja Larsenin Senja opettaa sinulle ruotsia -kirjan joukkorahoituksessa sai alkuun itse määritellä lahjoittamansa hinnan, mutta Poliisihallituksen puututtua asiaan kampanja toteutettiin vastikkeellisella joukkorahoituksella. Toinen joukkorahoitusesimerkki on Linda Liukkaan lasten koodausoppas Hello Ruby, johon Kickstarterissa kerättiin noin 380 000 dollaria.

Joukkorahoituksen verkkopalveluita ovat mm. Kickstarter, Indiegogo, FundedByMe, Venture Bonsai, Invesdor sekä suomalaiset Mesenaatti ja Vauraan Kansalaisrahoitus. Omaa alustaa voi myös käyttää joukkorahoituksen keräämiseen.

Yleishyödylliseen tarkoitukseen rahaa voidaan kerätä vastikkeetta, mutta kaupallisessa rahankeruussa pitää aina olla aito vastike, joka toimitetaan rahoittajalle. Tarjolla voi kirjan lisäksi olla erihintaisia vastikkeita pinsseistä ja rintanapeista erikoispainettuun, lahjoittajan logolla varustettuun kirjaan. Vastike voi olla myös tapahtuma tai kirjailijatapaaminen. Kampanjassa ei saa käyttää termejä, joilla kirjan joukkorahoitus voitaisiin sekoittaa vastikkeettomaan rahankeruuseen.

Joukkorahoituksessa huolehditaan riittävästä katteesta ja otetaan huomioon palvelumaksut, pakkaus- ja postituskulut sekä arvonlisävero. Eri tuotteiden arvonlisäverokanta ilmoitetaan selkeästi.

Miten kustannussopimuksessa kompensoidaan, jos kirjailija markkinoi itse teostaan sosiaalisessa mediassa? Miten suuri on tekijänpalkkio? Miten voitto jaetaan? Kenen tilille rahoitus kerätään? Lisätietoja löytyy verottajan, Finanssivalvonnan, Poliisihallituksen ja valtiovarainministeriön verkkopalveluista.

Kategoria(t): kirjallisuus Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *