TTL – Sivu 4 – Kulttuuri- ja ict-poimintoja

Sosiaalinen nukketeatteri laineilla

sosiaalinen
media ui, sukeltaa
oppijan arkeen

yhteisöllinen
jaettu tieto kasvaa
tuottaa hedelmää

IT-kouluttajien seminaari ”Sosiaalinen media oppimisprosessissa” keräsi pienen yhdistyksen jäsenmäärästä ennätyssuuren, neljänkymmenen viiden hengen osallistujajoukon. Matkanjohtajana en enää en tyytynyt edullisiin tilatakseihin vaan varasin Vikingin luotettavan bussin kuljettamaan meitä hotellille, oopperaan ja takaisin satamaan. Viking XPRS tarjosi meille laadukkaat kokoustilat upeine maisemineen, viihtyisine aulatiloineen ja kahvi-tee-hedelmä-tarjoiluineen. Tutustuimme toisiimme ryhmätöissä alustusten lomassa. Aluksi IT-kouluttajien puheenjohtaja Tarmo Toikkanen esitti sosiaalisen median määritelmän ja minä kerroin kokemuksiani sosiaalisesta mediasta opetuksessa: opiskelijaryhmän asiakasprojektista sosiaalisen median välinein, matkailun kurssista Ning-pienyhteisössä, sosiaalisen median välineiden linkittämisestä oppimisalustalle, opettajan ja opiskelijoiden blogeista, yhteistyöstä Google.docsissa sekä asiantuntijaverkoston löytymisestä LinkedInissä. Tämän jälkeen osallistujat seitsemässä ryhmässä tutustuivat toisiinsa ja muodostivat käsityksen ryhmänsä sosiaalisen median käyttökokemuksista. Kun ryhmätyö oli purettu, Tarmo Toikkanen johdatti seminaarin kirjassamme käsiteltyihin sosiaalisen median aihealueisiin, jonka jälkeen osallistujat muodostivat uudet seitsemän ryhmää ja ihmettelivät, mitkä välineet kuuluvat tai eivät kuulu sosiaaliseen mediaan ja miksi. Viking XPRS kaarsi jo Tallinnan satamaan, kun Tarmo Toikkanen esitteli esikyselyn tulokset sosiaalisen median välineiden tuntemuksesta.
Tieto Virossa
Meriton Grand Hotellin runsaan buffet-lounaan jälkeen Tieto-konsernin edustaja Marek Põldeots kertoi meille Tiedon toiminnasta Tallinnassa, IT-markkinoista ja koulutuksesta. Jatkuva osaamisen kehittäminen on ICT-alalla välttämätöntä. Tähän Tiedossa käytetään itseopiskelua sekä tiedon jakamista ryhmissä, mikä edellyttää ryhmien oikeanlaista muodostamista. Scrum-menetelmää on käytetty menestyksellä, vaikka se on haasteellinen projekteissa, joissa kustannukset ja aikataulu on kiinnitetty.
Tietolaisilla on henkilökohtaiset opiskelubudjetit, joiden käytöstä he voivat kohtalaisen vapaasti päättää. Kaikki eivät hyödynnä niitä, mutta mahdollisuus on kaikille tarjolla. Tiedon henkilöstön koulutustausta on Tarton yliopistossa tai Tallinnan teknillisessä yliopistossa, joissa valtaosa opiskelijoista maksaa itse opintonsa. Ammattikoulu ei riittäisi pohjakoulutukseksi Tiedon ohjelmoijille tai systeemisuunnittelijoille. ICT-alan opiskelijoita houkutellaan liian helposti kesken opintojen työelämään, mutta Tieto-konserni vaatii uusilta työntekijöiltään vähintään kahden vuoden työkokemusta.
Kolme vuotta vanhan kyselytutkimuksen mukaan 18-vuotiaiden virolaisten mielestä ICT-ala on suosituin heti liiketalouden jälkeen.
Viron ICT on kansainvälisesti mitattuna pitkällä erityisesti julkishallinnon online-palveluiden saatavuudessa. Sen sijaan tutkijoiden ja insinöörien määrässä samoin kuin oppimisjärjestelmien laadussa Viro sijoittuu heikommin. Palkkojen vuosikasvu on Viron Tiedossa muutaman vuoden ollut viidentoista prosentin luokkaa. Nyt laman syleilyssä työntekijät tyytyvät nollakasvuun ja ovat onnellisia, että heillä on töitä.
Virtuaalinen nukketeatteri
Perjantain ohjelmaputki huipentui Kansalaisfoorumin Second Life -kouluttajien johdattamaan veneretkeen EduFinland-saaren esitysdiojen ääreen. Avatarten tuunaamiseen meni turhan paljon aikaa niin, että varsinaisesta Second Life -koulutuksesta kuulimme vain kouluttajan kymmenen käskyä, jotka sopisivat kenelle tahansa verkkokouluttajalle – tai perinteiselle kouluttajalle. Seminaariin osallistujista muutamat ilmeisesti näkivät ”nukketeatterin” ensimmäistä kertaa ja ihmettelivät näköhavaintoaan ja sen reaalielämän vastinetta, samoin sitä, mitä olennaista uutta avataret toisivat oppimisprosessiin.
Oopperaa ja valkosipulia
Illalla virolaisen säveltäjän Erkki-Sven Tüürin fasismia vastustava Wallenberg-ooppera kontrasteineen herätti keskustelua, joka jatkui vielä ravintola Balthasarin valkosipuliannosten äärellä ja hotellin aulassa.
Vinkkejä sosiaalisen median käyttöön
Lauantaiaamun avasi sosiaalisen median pioneeri Anne Rongas, joka kertoi kesken ikänsä vaihtaneensa ammattia sikojen ja viljan kasvattamisesta Kotkan aikuislukion 17-70-vuotiaiden kasvattajaksi. Tuutorointiblogit helpottavat hajaseudun yksinäistä opiskelua, mutta opettajan työkin on yksinäistä umpihangessa vaeltamista. Kollegat, verkko ja opiskelijat ovat voimavara, joka tarjoaa apuaan koska tahansa – paitsi ehkä kolmen ja kuuden välillä aamuyöstä.
Anne Rongas rytmitti alustuksensa neljään teemaan:

yksinäinen opettaja – opettajaverkosto
ketteriä välineitä
pedagogisia oivalluksia
jakamisen eetos.

Näistä jokaisesta hän kertoi viisi minuuttia omia ajatuksiaan, jonka jälkeen saimme pari minuuttia miettiä omia oivalluksiamme ja sitten neljä minuuttia jakaa niitä vierustoverimme kanssa.
Anna Rongas muistutti, ettei opettaja voi odottaa välineiden käyttöönotossa sitä, että osaisi kaiken, vaan hänen pitää lähteä kokeilemaan ja varautua matkalla tuleviin vaikeuksiin. Siirtyminen copy-paste-opiskelusta yhteisölliseen oppimisprosessiin, jossa oppilaat innostuvat luomaan novelleja ja runoja ryhmätyönä, on mahtavaa. Oppiminen on aina prosessi, johon kuuluu lähtökohta, matka välineineen sekä maali.
Sosiaalisen median viidakossa RSS-syöte ja kaveriverkosto ovat viidakkoveitsiä; aina löytyy joku, jolta kysyä, mikä toimii tässä tilanteessa. Erilaiset olemassaolon tasot sulautuvat yhteen Sometussa ja Vinkkiverkko kutsuu yhteiskehittelyyn. Sähköpostia pyritään välttämään, avoin ui suljettuun. Liitutaululle kirjoitetun voi kuvata kännykkäkameralla, viedä Flickriin ja ohjata tageilla kurssin sivuille. Nettivideota kunnanvaltuuston kokouksesta voi käyttää monissa oppiaineissa. Kahden kilon siika -pilkkivideo on esimerkki avoimesta informaatiosta, joka tuottaa uutta informaatiota. Erilaiset ihmiset näkevät yhdessä erilaisia ratkaisuja ja saavat oivalluksia, tukevat ja innostavat toisiaan.
Eräs seminaariin osallistuja epäili, ettei hänen työnantajansa anna viedä oppimismateriaaleja avoimeen verkkoon. Tähän Anne Rongas totesi, että työnantaja, joka kieltää avoimen verkostoitumisen, voi menettää osan työntekijöistään.
KP-Lab ja sosiaalinen media
Merja Bauters Metropoliasta kertoi sosiaalisen median käyttökokemuksistaan KP-Lab-projektissa, viisivuotisesta neljäntoista maan EU-hankkeesta. Hankkeessa tavoiteltiin oikeita työelämä-caseja eikä simuloituja. Trialogisen lähestymistavan mukaan ryhmissä kaikki osallistuvat tiedonrakenteluun, jonka tuotos materialisoituu esimerkiksi monistenipuksi tai Google.docs-tiedostoksi.
Mikä saa ihmiset kokemaan, että tuotos on yhteinen? Miten tehdään yhdessä? Monivälitteisyydessä työkalut tekevät prosessin näkyväksi ja mahdollistavat yhteisöllisyyden. RSS-syötteet ja tagit ovat perusoletus, jota ilman yhteisöllinen prosessi ei onnistu. Olemassa olevat välineet kuitenkin hajauttavat kokonaiskuvaa. Yrityspartnereiden vuoksi käytetään myös suljettuja ympäristöjä.
KP-Lab-projektin elementtejä ovat oikeat työelämäprojektit, yhteisöllisyys palasiksi jaetun ryhmätyön sijaan sekä tutkijoiden vuorovaikutus jo prosessin aikana. Välineinä käytetään mm. kontekstualisoitua note-editoria, Google.docsia nopeatahtiseen kirjoittamiseen ja wikiä hitaampaan, iteratiiviseen kehittelyyn. Reflektiivinen välittyneisyys syntyy tageilla ja semanttisella haulla. Jos asiat tehdään liian vaikeiksi, ne eivät enää ole hyödyllisiä.
Pelikortit
Leivostauon jälkeen Irmeli Pietilä ohjasi meidät yhteisölliseen työskentelyyn sosiaalisen median käyttöönottoa ideoivalla pelillä, jota varten hotellin aulassa leikeltiin pelikortteja edellisenä iltana pikkutunneille asti.
Kukin ryhmä otti yhden korttipakoista, ryhmitteli välineet niiden tarjoamien toimintojen mukaan yhteisöiksi, blogialustoiksi jne. Ryhmän jäsenille tuntemattomat kortit siirrettiin syrjään. Kun kaikki kortit olivat pöydällä, ryhmä valitsi niistä viisi tärkeintä, joista sosiaalisen median käytön voisi aloittaa.
Loppupaneeli
Paluumatkalla laivan kokoustilassa alustajista muodostettu paneeli yleisöineen kokosi seminaarin antia. Seminaarissa kohtasimme ”livenä” monia, jotka ennen seminaaria olivat meille vain nimiä sähköpostissa, laskulla tai iltaohjelmien tilauksissa, muutamia, joiden kanssa olimme toimineet sosiaalisessa mediassa, muttemme kohdanneet kasvokkain.
Paneelissa keskustelimme mm. opettajien yhteisyydestä kollegojen, opiskelijoiden ja verkoston kanssa, sosiaalisen median pedagogiikasta, blogitekstien tuottamiseen kuluvasta ajasta, afrikkalaiselle projektille suositeltavista välineistä sekä Virtuaaliammattikorkeakoulukonseptista ja tulevaisuudesta.

Aikavaras varastaa

kiire pahenee
aikavaras varastaa
työn urho uupuu

TTL:n Hetkyn ITU-kerhon 4.3.09 iltatilaisuuden ”Aikalisä! Miten saan aikani riittämään kaikkeen tarpeelliseen” nimi lupasi niin paljon, että toipilaana taitoin matkan ratikalla Töölöstä Ruoholahteen – enkä enää harmitellut liikuntatunteja, jotka tilaisuuden vuoksi jouduin jättämään väliin.

Eläkkeellä jo kahdeksatta vuotta oleva Göran Lindgren ravisti turhat odotukset heti kättelyssä vakuuttamalla, ettei aiheeseen ole yleispätevää lääkettä. Aikaa on, sen käyttö on priorisointikysymys.

Kalvoilla vilahtelivat elämän aikasegmentit, kiire ja touhu, hyvä ja paha stressi sekä työn ruuhkautuminen, joka estää tekemästä työtä hyvin. Aiemmin työmarkkinoilla tavoiteltiin työn ja perhe-elämän yhteensovittamista, mutta nyt sekin tuntuu haihtuvan utupilven tavoin.

Göran Lindgren kuvasi eläkeläisen arkeaan: lasten perheet ovat lähellä, joten aika kuluu heidän tukemisessaan, koiran ulkoilukaverina sekä niissä konsulttitöissä, jotka edelleen tuntuvat kiinnostavilta.
Organisoitumattomuus on asiantuntijaorganisaatioille tyypillistä. Hyvänä aikana se toimii, huonona aikana muodostaa ongelman. Byrokratiahan ei ole vain pahasta.
Motivaatio on sisäsyntyinen, johtajan tehtävä ei ole motivoida alaisiaan, mutta työyhteisön pitäisi luoda motivoitumisen edellytyksiä, joista tärkein on onnistumisen tunne. Siihen jokaisella on oikeus.
Ongelmia syntyy, jos työnantaja ei ymmärrä henkilöstössä piilevää osaamista, koska ihmiset itse eivät tule kertomaan omasta osaamisestaan. Työnantaja on vastuussa työkuormituksesta. Japanissa työpaineiden vuoksi itsemurhan tehneen työntekijän omaiset haastoivat työnantajan oikeuteen ja tämä tuomittiin kuolemantuottamuksesta.
Työuupumusta nimitetään usein loppuun palamiseksi, mutta mikäänhän ei ole palanut loppuun: ihmisen kaikki energia vain on sitoutunut työhön ja vienyt voimat niin, ettei ihminen jaksa edes nousta sängystä ylös. ”Puhukaa, ette te siihen kuole!” Göran Lindgren kehotti. ”Puhumattomuuteen kyllä kuollaan.”
Yksilön voimavarat nousevat nelikentästä: parisuhde, perhe, työ sekä ihminen itse, ystävät ja harrastukset. Parisuhde on eri asia kuin perhe ja sitä pitää hoitaa, ettei tyhjän pesän vaiheessa huomaa jakavansa kotiaan vieraan ihmisen kanssa – eikä työn loppuminen eläkeiässä tai aiemmin eri syistä saisi tulla kenellekään niin, ettei hän olisi siihen varautunut.
Ratkaisuksi aikavarkaiden torjumiseen Göran Lindgren tarjosi jämeryyttä, positiivista aggressiivisuutta, oikeutta itsekkyyteen, taitoa sanoa ”EI”. Ihmisen pitää pitää itse itsestään huolta. Jämeryyden rakennusaineiden ytimen muodostaa itsetunto. Osaaminen – haasteellisuus -ulottuvuuksien diagonaalilla virtaa flow, työn imu, jota ahdistuksen ja ikävystymisen sijaan jokaisen pitäisi tavoitella.
Selkeimmän reseptin aikavarkaisiin Göran Lindgren paljasti tilaisuuden lopulla tärkeä – kiireellinen -nelikentällä: kun tehtävät luokitellaan nelikenttään, niin ne, jotka eivät ole tärkeitä eivätkä kiireellisiä voidaan unohtaa.
Olisiko tuolla reseptillä tämä blogiteksti jäänyt kirjoittamatta?
Muistan 1980-luvun puolivälin Time/System-koulutuksen, jonka perintönä kirjahyllyssäni komeilee vieläkin viisitoista mustaa vuosiarkistomappia. Tuolloisessa koulutuksessa kehotettiin unohtamaan kaikki ei-tärkeät tehtävät. Niin, miksi kiireelliset työt pitäisi tehdä, jos ne eivät ole tärkeitä?

Etiikkaa tietojenkäsittelyn opettamiseen

tavoitteletko
universalismia
vai mielihyvää?

miten toiminta
vaikuttaa muihin, kysy
kun teet päätöksen

eettinen herkkyys
roolinotto auttavat
laajaan ratkaisuun
TTL:n Tietojenkäsittelyn etiikan opettamisen seminaarin 29.9.2008 aluksi toiminnanjohtaja Robert Seren pohdiskeli virtuaalimaailman ja todellisen maailman häiriytymistä sekä yritysmaailman epävarmuutta, ja muistutti TTL:n roolista etiikan ohjeistuksessa.
Tero Vartiainen Turun kauppakorkeakoulusta ja Jyväkylän yliopistosta pohdiskeli teknologioiden muovautuvaisuutta ja sitä, ettemme vielä ole nähneet kaikkea yhteiskuntaamme sulautuvasta tietoteknologiasta. Geeni-, nano- ja neuroteknologioiden yhdistyminen synnyttää uusia ilmiöitä. Kaikki tietojenkäsittely palautuu kuitenkin Turingin universaalikoneeseen, mikä johtaa normityhjiöön ja käsitteellisiin sekaannuksiin.
Tietojärjestelmä koostuu ohjelmistosta ja ihmisistä ja on aina alisteinen suuremmalle systeemille kuten toimialalle. Palveleeko tietojärjestelmämme terveydenhoitoa vai armeijaa? Saavutetaanko automatisoinnilla resurssien säästöä tai irtisanomisia? Miten reagoidaan ulkoa tulevaan sääntelyyn?
Ohjelmiston mittaamiseen laadittu kaavio, joka kuvaa laadun osatekijöitä sekä ohjelmiston ulkoisia, käyttäjälle näkyviä osioita, on täynnä eettisiä arvoja. Perinteisesti ajatellaan, että teknologia on vain väline. Välineet ovat kuitenkin ihmisten luomia. Etiikan pitäisi paljastaa arvoja tietojärjestelmän suunnittelusta, toteutuksesta ja käytöstä.
Tero Vartiainen esitti Airaksisen ammatillisen viitekehyksen ja totesi tietojenkäsittelijän toimivan asiakkaan ja työnantajan hyväksi, jolloin hänellä sinänsä ei ole ammattiin liittyviä arvoja. Yleisöstä muistutettiin Airaksisen näkemykseen kohdistuvasta kritiikistä.
Aikuisopiskelija on töissä ja opiskelemassa samanaikaisesti. Nostetaanko eettiset kysymykset esiin muun opiskelun ohella vai pitäisikö etiikkaa opiskella erikseen? Projektioppimisessa yhteisöllinen reflektointi voisi nostaa esiin eettisiä kysymyksiä. Jos projektioppimisessa olisi mukana liike-elämän edustajia, opiskelijoita ja opettajia, niin opiskelijat voisivat jopa välittää kriittistä ajattelua liike-elämään.
Tutkija Ian Soodley Queenslandin teknisestä yliopistosta esitti loistavasti ja vuorovaikutteisesti, mistä opettajien it-etiikan malleissa on kysymys. Hän piirsi kaavion, jossa näkyi perinteinen tietojärjestelmäkehitys ja uusi tietotekniikka avoimine lähdekoodeineen, insinööritieteet ja mekaniikka, matematiikka ja sosiologia. Hän pyysi ensin meitä piirtämään oman ammattietiikan mallimme ja keskustelemaan siitä vierustoverimme kanssa. Sen jälkeen hän laajensi kuvaansa yksilön omasta maailmasta yrityksen maailmaan, yksilön ja yrityksen jaettuun maailmaan, asiakkaiden maailmaan ja tätäkin laajempaan, kaikki ihmiset huomioon ottavaan maailmaan.
Kuvan laajentaminen vähä vähältä auttoi oivaltamaan, miten pitkä tie yksilön sisäisestä maailmasta on inhimillisyyteen ja humanismiin, kun se kuljetaan organisaation ja asiakkaan tavoitteiden kautta. Tänä päivänä pitäisi yhä enemmän katsoa ammatin ulkopuolelle laajempaan maailmaan. Esimerkiksi, jos asiakas pyytää räjäyttämään muita, tarvitaan riittävän laaja perspektiivi oikeaan eettiseen ratkaisuun. Oikea näkökulma on tilannesidonnainen, mutta jokaisen tason pitäisi näkyä toiminnassamme.
Projektioppimisessa oppijoiden huomion pitäisi suuntautua omiin ja toisten kokemuksiin sekä niiden välisiin eroihin, mikä auttaisi it-ammattilaisia omien näkemysten arvioinnissa. Kokevatko projektioppijat it-maailman liian kovaksi?
Tutkijatohtori Liisa Myyry Helsingin yliopiston Sosiaalipsykologian laitokselta kertoi meille moraalipsykologian perusteista.
Eettinen herkkyys, pääätöksenteko, motivaatio ja toimeenpanotaito liittyvät ja vaikuttavat toisiinsa. Miten toimintamme vaikuttaa muihin? Mitkä ovat eri toimintavaihtoehdot? Mitkä ovat niiden seuraukset? Eettisiä tilanteita pitäisi osata tulkita, mikä edellyttää empatiaa, asettumista toisten asemaan ja roolinottoa. Jos osapuolia on useita, saattaa olla, että ihminen tuntee empatiaa vain jotakuta kohtaan, mistä syntyy empaattinen vääristymä.
Kantin mukaan tunteet häiritsevät rationaalista ajattelua, mutta nyt ollaan tulossa toisiin ajatuksiin. Tehdäänkö päätöksiä järjen vai tunteen pohjalta? Uskommeko refleksiiviseen etiikkaan vai intuitionistiseen päätöksentekoon? Ihmisellähän on vaistonvaraisia tuntemuksia siitä, mikä on oikein.
Yleismaailmalliset arvot ja elämää ohjaavat periaatteet voisi asettaa henkilökohtaiseen tärkeysjärjestykseen. Pyrkiikö ihminen suoriutumiseen ja itsensä korostamiseen vai universalismiin ja itsensä ylittämiseen? Ian Soodleyn aiemmin esittämässä mallissa jälkimmäinen olisi tasolla viisi, edellinen tasolla yksi.
Eettinen toimeenpanotaito edellyttää pystyvyyttä ja itsesäätelyä. Jos ihminen kiihtyy palaverissa, hänen pitäisi mietiä, miten tunnereaktiota voisi säädellä, jotta päästäisiin suotuisaan lopputulokseen. Jo pienillä lapsilla on keskenään erilainen taito säädellä tunteitaan. Sensitiivisyys on tilannesidonnaista ja siihen vaikuttavat mm. kuormitus ja keskittyminen.
Opetuksen haasteina ovat vuorovaikutus, uudet näkökulmat ja roolinotto.
Yliopettaja Soile Juujärvi Laureasta johdatti meitä ryhmätyön avulla dilemmakeskusteluun moraaliajattelun kehittäjänä. Hän on väitellyt Kohlbergin moraalin tasoista, joita ovat:

totteleminen ja rangaistus
reilu vaihto
hyvät ihmissuhteet
yhteiskunta ja moraali
sosiaalinen sopimus
universaalit moraaliperiaatteet.

Reilun vaihdon tasoa voidaan pitää liiketoiminnan moraalina. Korkeimmalle, kuudennelle tasolle lienevät nousseet vain Martin Luther King ja Kant. Kohlbergin tutkimuksen mukaan 35-vuotiaista amerikkalaisista vain 13 % olisi saavuttanut viidennen tason.
Loppupaneelissa pohdittiin, onko koulutusjärjestelmän tavoitteena snellmannilaisittain kasvattaa yhteiskuntakelpoisia kansalaisia. Voidaanko etiikan perusteissa laajentaa perspektiiviä ja ottaa huomioon koko yhteiskunta? Keskustelu huipentui Kantin kategoriseen imperatiiviin:

toimi sen periaatteen mukaan, joka voit toivoa tulevan yleiseksi laiksi
toimi aina niin, että kohtelet itseäsi ja toista päämääränä etkä välineenä
kaikkien moraalisten valintojen pitää olla vapaaehtoisia.

Maailmankylän kulttuurikylvyssä

Catherine Bartlett oli juuri tullut Suomeen ja viehättyi esiintymismahdollisuudesta Suomenlinnassa Hetkyn Global Clubin ja IT Ladies’ Networkin tilaisuudessa 10.6.2003. Heti esiintymisensä jälkeen hän jatkoi matkaansa Saloon, jossa seuraavana päivänä koulutti Nokian henkilöstöä. Kiireinen aikataulu ei onneksi vaimentanut hänen hymyään tai innostustaan.
Kun ravintola Walhallan henkilökunta oli tuonut tarvittavat jatkojohdot ja kannettava työasema tykkeineen toimi, Catherine Bartlett aloitti valloittavan esityksensä kulttuurieroista ja niiden ymmärtämisestä – itse asiassa niin valloittavan, että keskityin esiintyjään itseensä ja tuskin huomasin, koska hän vaihtoi kalvojaan tai mitä niissä kerrottiin. Ensimmäisessä kalvossa taidettiin luetella sosiaalisen kompetenssin komponentteja ja seuraavassa kuvata emotionaalista älykkyyden nelikenttää: miten emotionaalinen älykkyys ilmenee suhteessa itseen ja muihin tuntemisessa (recognition) ja käyttäytymisen säätelyssä (regulation).
Keskustelukulttuureja latinalaisissa maissa leimaa puheenvuorojen päällekkäisyys, joka kuvastaa innostusta ja kiinnostusta ja vaikeneminen tulkitaan epäkohteliaisuudeksi: kyseinen henkilö ei ole kiinnostunut keskusteluaiheesta. Suomessa ja Japanissa taas keskustelupuheenvuorot ovat peräkkäisiä, toista ei keskeytetä ja puheenvuoron jälkeen voidaan pitää taukoa ennen kuin jatketaan omalla. Keskeyttäminen on epäkohteliasta ja kuunteleminen tärkeää. Myös äänen korkeus näissä keskustelukulttureissa on erilainen. Catherine Bartlett antoi neuvon: ”Älä arvioi toisia oman kulttuurisi ehdoilla.”
Hän kertoi hauskan tarinan brittikulttuurista. Englantilaisessa tavallisessa junavaunussa, jossa oli paljon ihmisiä, yksi pariskunta ryhtyi rakastelemaan – ”Tätä ei olisi voinut tapahtua muualla kuin brittiläisessä junavaunussa”, Catherine Bartlett korosti. Kaikki muut vaunussa olevat matkustajat vaikenivat, kukaan ei sanonut mitään, luki vain lehteään. Kun pariskunta oli lopettanut puuhansa ja mies sytytti tupakan, hänelle huomautettiin heti: ”Mister, this is no smoking car.” Tupakoinnin kieltävä kyltti oli vaunun seinällä, mutta missään ei ollut kylttiä, joka olisi kieltänyt rakastelun!
Vieraiden kulttuurien ihmisten puheita pitää osata lukea rivien välistä: jos englantilainen sanoo, että jokin asia on ”intresting”, hän ei välttämättä ole kiinnostunut siitä. Viestiin vaikuttaa koko kehollinen ilmaisu, ei vain sanat. Kasvot ja kasvojen ilme ovat kuva, jonka ihminen haluaa antaa itsestään muille. On hyvä muistaa, että kohteliaisuuksien esittäminen vieraalla kielellä on vaikeampaa kuin omalla äidinkielellä.
Suomalaiset ovat hyviä kuuntelijoita. Yleensä 85 % heistä tavoittaa luennon viestin, kun briteistä vain 50 %, jenkeistä 30 % ja italialaisista vain 20 % sen tavoittaa.
Jokaisella yksilöllä on hiukan erilaiset määritelmät eri käsitteille: jo niin yksinkertainen lause kuin ”taivas on sininen”, voi herättää hyvin erilaisia mielikuvia eri ihmisten mielissä. Yksilöllisten erojen lisäksi eri kulttuuritaustat tuovat tulkintaeroja viestintään. Japanilaisilla on viisitoista eri tapaa sanoa ”kyllä”.
Amerikka on kulttuurien sulatusuuni, joten siellä jokaisella on erilainen tausta: puhuja ei voi olettaa, että kuulijat tai keskustelukumppanit ymmärtäisivät asiat samalla tavoin kuin hän itse, joten asiat pitää sanoa yksinkertaisesti ja sanottu pitää toistaa. Kirjoitetulla viestillä on enemmän painoarvoa kuin puhutulla.
Kulttuurin lisäksi myös uskonto korreloi suhtautumistavan kanssa: suhtautuuko asioihin suoritusten ja niiden määräaikojen perusteella vai onko ihminen määräaikoja tärkeämpi? Jos projektikokous on alkamassa ja asiakas soittaa, niin palvellaanko asiakasta vai kiiruhdetaanko kokoukseen? Määräaikojen merkitykseen ja aikakäsitykseen yleensä tuo oman perspektiivinsä kulttuurit, joissa uskotaan uudelleensyntymiseen.
Japanissa työpöydän sijainti suhteessa ulko-oveen kuvastaa statusta: ulko-ovesta kauimpana ovat hierarkiassa tärkeimmät henkilöt. Catherine Bartlett kertoi hauskasti, miten hänen sekainen työpöytänsä ja sen ympäristö oven suussa yritykseen tulevien asiakkaiden ja partnerien ihmeteltävän nopeutti hänen siirtymistään kauemmas ulko-ovesta. Samalla muiden arvostus häntä kohtaan kasvoi – vaikka työhuoneen sijainnin muutos ei johtunut hänen asemastaan vaan sotkuisesta pöydästään!
Catherine Bartlett kertoi vielä useiden päivien koulutustilaisuuteensa liittyvän tarinan Japanista. Koulutuksessa oli mukana työntekijöiden lisäksi heidän pomonsa, joka myöhästyi joka kerta tunnin koulutuksen alusta. Tästä seurasi, että ryhmä joutui palaamaan alkuun ja käymään uudestaan lävitse asiat, jotka ensimmäisen tunnin aikana oli ehditty käsitellä. Catherinea tämä ärsytti ja kerran pomon saapuessa hän toivotti tälle kitkerästi hyvää iltaa. Sitä hänen ei olisi pitänyt sanoa, koska tunnelma jäätyi täysin. Koulutuksen loppupalautteessa pomo sanoi hänelle: ”En pidä sinusta. En pidä sinun englantilaisesta huumoristasi. Et saa sanoa minulle tuolla tavoin – koska olet vain nainen.” Kouluttaja oli siis tässä tilanteessa väärässä, ei jatkuvasti myöhästelevä pomo!
Yksilön ja kulttuurin arvot ovat käyttäytymisen taustalla. Saksalaiset pitävät sääntöjen kirjoittamisesta, ranskalaiset niiden rikkomisesta ja englantilaiset niistä valittamisesta. Kysyimme, oliko Catherine Bertlett huomannut eroja suomalaisessa ja ruotsalaisessa kulttuurissa. Tietysti: Ruotsissa päätöksenteko kestää kauemmin, kun asioista neuvotellaan, kunnes on päästy yhteisymmärrykseen.
Mukaansa temmanneen ja innostavan esityksensä lopuksi Catherine Bertlett antoi neuvon: ”Meidän pitää ymmärtää muita kulttuureita, mutta ei muuttaa itseämme muiden kulttuurien edustajien kaltaisiksi.”