Valtavasti avointa dataa

Avoin data,
innovaation lähde,
räjähtää kasvuun.

Miten Big Dataa
ymmärtää, analysoi
liiketoiminta?

Open on avoin.
Miten ope hyödyntää
avointa dataa?

Systeemityöyhdistys Sytyken laivaseminaari järjestettiin 5 .- 7.9.12, pitkästä aikaa Silja Serenadella, jolla laivaseminaariperinne alkoi jo viime vuosituhannella, vuonna 1998. Ammattikorkeakoulujen Tietie-verkosto oli neljättä kertaa mukana kehittämispäivillään. Jatka lukemista ”Valtavasti avointa dataa”

Aivot, motivointi ja Big Data

Hajamielinen
unohtaa avaimensa –
mieli uinahtaa.

Some synnyttää
Big Dataa infoähkyyn,
päätöksentekoon.

Motivoi! Tule
kohti, paljasta tunteet,
kokonaiskuva.

Aurinko sulatti sääennustajien sadepilvet ja lämmitti neljääkymmentä ICT-leidiä Tallinnassa 7.6.2012. Järjestäjät olivat koonneet erinomaisen tietopaketin Tallinnan nähtävyyksistä ja ravintoloista, joihin tutustumiseen jäi muutama tunti Aivobicin ja Big Datan välissä. ICT Ladies -verkoston puheenjohtaja Mari Liiri-Forsberg juonsi seminaarin.
Aivobic
ICT-leidien risteilyseminaarikutsu sai Reidar Waseniuksen pikakelaamaan elämänsä: 1980-luvun koulutuksista aiheina Basic ja ”Datateknik för pensionerer”, Kauppiksen tietokoneen 10 megan muistiin ja opintoihin vuorovaikutteisesta digimediasta TKK:lla  . Tekoälyn sijaan hän kiinnostui siitä, mitä tapahtuu ihmisen korvien välissä: ihminen kiinnosti enemmän kuin tietokone! Korkeakoulujen joustava opinto-oikeus tarjosi mahdollisuuden opiskella Valtsikassa viestintää. Tänään sosiaalinen media sulauttaa ihmisen ja tietokoneen, ihmiset viestivät tietotekniikan avulla.
Neljä vuotta sitten Reidar Wasenius ryhtyi yrittäjäksi, personal braineriksi. Viime maaliskuisen aivourheilukilpailun osallistujista nuorin oli alle kouluikäinen ja vanhin seitsemänkymppinen.
Elätämme monia vääriä uskomuksia kyseenalaistamatta niitä. Jos hämärässä lukeminen on vaarallista silmille, niin miten ihminen voi ajaa autoa illalla tai yöllä? Eikö tuntiin aterian jälkeen saa mennä uimaan? Ihminen voi treenata silmälihaksiaan, samoin hengitystään vielä aikuisiällä.
Vuoden 2010 lopussa työkyvyttömyyseläkkeellä psyykkisistä syistä oli neljännesmiljoona suomalaista, ja määrä kasvaa vuosittain. Keskittymiskykymme on koetuksella, kun meiltä edellytetään monien asioiden tekemistä yhtaikaa, nopeita päätöksiä vailla riittäviä tietoja, jatkuvaa uuden oppimista, luovuutta ja stressinhallintaa. Pitääkö aikuista ihmistä opettaa sanomaan ”ei”? Eikö lentokoneessakin aseteta happinaamareita ensin itselle ja vasta sitten auteta muita?
Ihmismielessä on neljänlaista muistia:

  • muistikuvia aistimuksista
  • taitoja teoista
  • käsitteitä yhteyksineen
  • mielipiteitä arvioista.

Vuorovaikutustilanteen jälkeen kukaan siihen osallistuneista ei ole täsmälleen samanlainen kuin ennen. Vuoro-vaikutus vaikuttaa aina sen osapuoliin. Ihminen repii merkityksiä ympäristöstä jatkuvasti, muodostaa mielipiteitä arvioistaan, vaikka kukaan ei sanoisi sanaakaan. Ihminen vaikuttaa ja vaikuttuu.
Elinikäinen oppiminen ja koulu keskittyvät vain yhteen näistä muistin lajeista, käsitteisiin yhteyksineen. Se toki on tärkeää, mutta aivoja oppii käyttämään parhaiten opettelemalla taitoja sen perusteella, mitä itse tekee.
Ihminen toistaa itseään: istuu, kävelee ja nauraa itselleen ominaisella tavalla, mikä on luonnollista. Hän voisi kuitenkin virkistää aivojaan tekemällä jotain rutiinista poikkeavaa, itselleen epätavallista, esimerkiksi ostaa kauppamatkalla jotain, mitä ei ennen ole ostanut. Klassisen musiikin ihailija voisi löytää melodiaa rokista ja päinvastoin. Meemit testaavat itseään, hyräilty musiikki tarttuu ja muuntuu.
Esi-isämme olivat niitä, jotka pysyivät hengissä. He söivät mahdollisimman paljon silloin, kun ruokaa oli tarjolla, koska seuraavasta ateriasta ei ollut tietoa. Nyt toistamme samaa notkuvassa seisovassa pöydässä.
Miksi kehitämme vain tekniikkaa ja ulkoistamme muistaminen sille? Miksi emme kehitä ihmistä, ihmisen aivoja? Aivojen käyttö on taito, aivan kuten hengityselinten, ruuansulatuksen ja tukielinten. On helppoa toistaa sitä, minkä osaa, silloinhan ei tarvitse ajatella. Mieli kaipaa kuitenkin uusia toimintoja. Ei riitä, että osaa tekniikat, niitä pitää myös käyttää. Mielenkiintoinen opetusmateriaali ”Lie to me” liittyy tähän aiheeseen. Ted.com:ia kannattaa myös katsoa.
Unohdatko, mihin jätit avaimesi? Tai miksi tulit huoneeseen? Kyse on tavallisesta haja-mielisyydestä, absent minded, jolloin mieli on poissa. Muistilistat ovat hyviä, muistia ei pidä kuormittaa pikkuasioiden muistamisella vaan kokonaisuuksilla.
Onko kehon rentoutuminen eri asia kuin mielen rentoutuminen? Kehitätkö itsellesi köyryselkää, jos et ojenna itseäsi? Onko hiirikäsi työnantajan vain työntekijän syytä? Istuvatko tuhannet suomalaiset vuosittain selkänsä rikki?
Tallinnan satama-altaassa suljimme silmämme ja keskityimme Aivobicin askelkuvioihin.
Älykkäämpi analytiikka ja Big Data
Paluumatkalla Jukka Ruponen IBM:ltä kertoi, mihin tietokoneen aivot kehittyvät. Maailma ei muutu prosesseja viilaamalla vaan datan avulla. Maailma toimii prosessin ja datan risteyksessä, valitettavasti nykyisin prosessien ehdoilla. Datasta luodaan informaatiota ja siitä tietoa.
Osaamme kuvata prosesseja ja automatisoida niitä, mutta miten hallitsemme dataa? Kasvava sukupolvi ei tunne maailmaa ennen verkottumista. Meidän velvollisuutemme on varoittaa heitä identiteettivarkauksista, yksityistietojen tai luottokorttitietojen antamisesta verkoon.
Maailma huutaa analytiikkaa ja sosiaalinen media pursuaa tietoa kuluttajien suosituksista, jotka vaikuttavat ostopäätöksiin enemmän kuin markkinointi ja mainonta. Tätä tietoa voitaisiin käyttää päätöksenteossa, joka nykyisin perustuu pitkälti intuitioon. Monet hyväksyvät sen, että tietokannoissa oleva data on epäluotettavaa, vaikka keinot laadunvarmistukseen ovat olemassa.
Miten työtä optimoidaan, jos suurin osa ajasta menee tiedon etsimiseen eikä aika riitä tiedon läpikäyntiin? Datamäärän kasvu sinänsä ei ole ongelma, mutta datan käsittely, varmistaminen ja analyysi ovat ongelma.
Pitääkö data aina tallentaa ennen kuin sitä voidaan analysoida? Valtaosa datastahan on strukturoimatonta. Dataa on kahdenlaista: datavaltameri ja jatkuvasti liikkuva data. Arvioidaanko asiakastyytyväisyyttä asiakaskyselyillä vai call centerin yhteydenotoilla tai Facebookin päivityksillä?
Sosiaalisessa mediassa nopeasti lisääntyvän, liikkuvan ja monimuotoisen datan volyymit liian isoja tallentamiseen, mutta dataa voidaan analysoida lennossa.
Sosiaalisen median analytiikka ei yksin vastaa kysymyksiimme. Kukaan ei omista Big Dataa ja sitä on vaikea määritellä.
IBM:n Watson päihitti ihmisen tietovisassa. Watsonin pitää tietää, mitä se ei tiedä, sen pitää painaa nappia ja vastata oikein. Google ei tähän vastaa.
Watson käyttää aiemmasta poikkeavaa analytiikkaa, se ymmärtää käsitteitä kuten paikat ja henkilöt, se osaa jakaa datan osiin, hakea todistusaineistoa, jonka avulla pystyy arvioimaan, millä todennäköisyydellä on oikeassa. Watsonin analytiikkaa käytetään lääketieteessä: kone tukee diagnoosin tekemistä.
Tuotteen hinnoitteluun ja uudelleen paketointiin tarvitaan kuluttajan mieltymysten analysointia verkossa, samoin tulevaisuuden trendien ymmärtämiseen. GPS-data julkisesta liikenteestä kertoo, miten tiet vetävät. Mihin tuulimylly sijoitetaan, jotta optimoidaan sääolosuhteet? Missä videomme virtaa ilman että tiedämme siitä?
NLP ja motivointityylit
Tarja Törmänen Wulffilta tarinoi perheestään ja tiimistään. Olemme sitä, mitä vanhempamme ja lapsemme ovat, sitä mitä olimme eilen ja tänään.
Motivointi- tai erottelutyylit ovat työkaluja ja menetelmiä saavuttaa meille merkityksellistä tietoa, avaimia toimivaan yhteistyöhön. Jos tiedetään, mitä ei tiedetä, siihen kiinnitetään huomiota.
Erilaisia motivointityylejä ovat

  • kohti ja pois
  • samuus ja erot
  • yksityiskohdat ja iso kokonaiskuva
  • fakta ja tunteet.

Esimiehen ja alaisen pitäisi keskustella siitä, mikä motivoi. Kiitosta pitäisi antaa moninkertaisesti korjaavaan palautteeseen verrattuna – ja unohtaa jo romutettu hampurilaispalaute.
Toisen ihmisen tavoittaa, kun puhuu samaa kieltä. Viestin merkitys paljastuu sen aiheuttamassa toiminnassa.
Lopuksi saimme seurata videota, jossa teksti ja puhe eteni ensin ylhäältä alas – ja sitten alhaalta ylös, jolloin koko viestin sanoma muuttui lähes päinvastaiseksi. Uusi näkökulma avartaa.

Hotelli ja takkahuone navetassa

Krapi tarinoi
historiaa reseptein
sydän mukana.

Kesähuvila
lypsykarjatilalta
ravintolaksi.

SOMY-koordinointihankkeen  parin päivän kokous, touhupäivät 7.-8.5.2012, Tuusulan Krapissa alkoi vaikuttavalla ja maukkaalla Pitopöytälounaalla, tosin tunnin myöhässä, kun VR:n tekninen vika pysäytti koko junaliikenteen maanantaiaamupäivänä.
Ensimmäisenä päivänä kauhoimme toistemme tiedot viidentoista sosiaalisen median hankkeen tilanteesta Googlen dokumentteihin matriisiksi. Toinen päivä suuntasi ensi syksyn tapahtumiin ja koordinointihankkeen tehtäviin.
Krapin historiaa
Ensimmäisen päivän lounaan jälkeen saimme tiiviin rautaisannoksen tarinoin höystettyä Krapin historiaa 1600-luvulta nykypäivään. Isojaossa Krapin tilukset ulottuivat Jokelasta Hyvinkäällä asti. Isäntä Krapi ja hänen kolme pientä lastaan lepäävät Tuusulan hautausmaalla.
Valtioneuvos G.F.Sourander osti tilan kesäasunnokseen vuonna 1882, ja raeknnutti päärakennukseksi venäläistyylisen huvilan. Osa pystyssä olevista hirsistä on Venäjältä, osa vanhasta päärakennuksesta. Huvila ei ole vajonnut savipohjaiseen maahan.
Maanviljelijä Klas Holma ja hänen Maiju-vaimonsa ostivat Krapin vuonna 1911 lypsykarjatilaksi ja rakennuttivat karjakartanon, nykyisen hotellirakennuksen, jonka huoneet on nimetty entisten asukkaiden mukaan. Oman huoneeni ovessa luki ”Uurtava”.
Tuusulanjärven taiteilijayhteisössä oli kulttuurin, talouden ja politiikan edustajia, jotka jokainen tavallaan pyrkivät edistämään Suomen itsenäisyyttä. Taiteilijoista ensimmäisenä Tuusulaan saapui Venny Soldan-Brofeldt, joka käytti housuja ja poltti piippua, ja viimeisenä Sibelius; hän ei voinut asua Helsingissä, koska se ei edustanut metropolia eikä maaseudun rauhaa.
Sibelius ei onnistunut ostamaan tonttia järven rannalta, koska rouvat, jotka tonttia myivät, olivat nähneet Symposonin eivätkä halunneet myydä tonttiaan rentulle. Ainolasta näkee järvelle vain talvisin. Sibelius itse sanoi myöhemmin, ettei olisi halunnut asettua järven rannan kosteaan ilmanalaan.
Kaikki taiteilijakodit ovat Tuusulanjärven kaakkoispuolella, jossa voi nauttia auringonlaskuista ja pääsee parissa tunnissa junalla Helsinkiin. Helsingin arjen houkutukset ja viihde varjostivat perheiden hyvinvointia. Taiteilijayhteisössä elämä ei ollut helppoa vaan köyhää, elinkeino raavittiin arjesta. Samaan aikaan kun Sibelius tilasi hienoja nahkahansikkaita Pariisista, Aino kerjäsi ruokaa perheelle Tuusulassa.
Veljessota vei isäntä Klasin; muutaman vuoden kuluttua hänet löydettiin lähipitäjän kirkkomaalta. Tilan ja perheen hoito jäi Maiun harteille. Metsästystä harrastava agronomi Onni Lustig näki Maiun ratsastamassa, eikä kestänyt kauan, kun Krapi sai uuden, innovatiivisen isännän, joka välillä vietti iltoja ystävänsä Eino Leinon kanssa pelaten shakkia.
Krapin tila alkoi saada uusia muotoja. Krapin Rivieralle rakenettiin savusauna ja tuotiin hiekkaa vastarannalta vuonna 1933. Tanssilava ja juhannustulet keräsivät nuorisoa. Savusauna on palanut pari kertaa melkein kokonaan, mutta kiuas on edelleen alkuperäinen.
Vuonna 1957 Salme Pietikäinen tuli Krapiin kotitalousharjoittelijaksi, ja pian Matti Holman puolisona nuoreksi emännäksi taloon. Hän toimi Apu-lehdessä kotitaloustoimittajana ja oli mukana perustamassa Marttaravintolaa vuonna 1968. Ravintola Krapinhovi avattiin tilan päärakennuksessa vuonna 1973. Sinisestä sikalasta rakennettiin perheelle asunto, johon Salme ja Matti Holma muuttivat – ja Salme asuu siellä edelleen. Hänen poikansa Pekka Holma vastaa nyt Krapista. Krapi on siis perheyritys, jonka omistaja ja johto kävelevät tilan puistossa päivittäin.
Krapin pellot muutettiin golfkentäksi, ja Tuusulan Golfklubin perustamiskokous pidettiin Krapinhovin Liisankammarissa vuonna 1980. Näin Krapin ympärillä on hyvin hoidettu viheralue; vaihtoehto olisi muuttanut maisemaa radikaalisti.
Jotkut ovat heittäneet, että nykyisin Krapin maatilalla viljellään golfpalloja ja lypsetään asiakkaita. Krapin arvot ovat kuitenkin toiset: taloudellinen onnistuminen ja kehittyminen, Suomen paikallinen historia ja suomalainen ruokakultuuri. Krapinhovin pitopöytä on vuodesta 1973 lähtien katettu joka päivä.
Talviturkki juoksi järveen
Pitkän kokouspäivän päätteeksi raikas juustosalaatti ja Krapin makkarat odottivat meitä savusaunalla. Pehmeistä löylyistä pulahdin virkistävään Tuusulanjärveen. Auringonlaskun aikaan palasimme hotellille. Hotellin yöpöydältä käteeni tarttui Krapin tarinaa reseptein ja kuvin kertova teos ”Jokaiseen makuun koko sydän”. Seuraavana päivänä ostin sen mukaani ja kierrätin kokouksessamme hotellin ylimmän kerroksen takkahuoneessa.
Tuusulan kulttuurikierros
Kokous jatkui myöhään iltapäivään eikä aikaa jäänyt Tuusulan kulttuurikierrokseen. Kollegat kiiruhtivat kotimatkalle Jyväskylään, Mikkeliin ja Kemiöön, minä Helsinkiin.
Kymmenen vuotta sitten, kun olin Krapissa oliomallintamassa TTL:n  verkkopalvelua Jukka Tammisen johdolla, ehdin kokouspäivän päätteeksi piipahtaa erään kollegan kanssa Aleksis Kiven kuolinmökissä.
Vuosikymmenten ajan olen käynyt kerran kesässä Tuusulassa asuvan ystäväni kanssa Halosenniemessä, usein myös Aleksis Kiven kuolinmökissä, Onnelassa, Aholassa, Ainolassa ja vajaa parikymmentä vuotta sitten avatussa Lottamuseossa – sekä tietysti Krapinhovin Pitopöydässä.

Naisverkostot kohtaavat

Nainen naiselle
-mentorointi valmentaa
itse keksimään.

Känny taskuun,
täppäri kuluttamaan,
läppäri luomaan.

Viihdymme työssä,
IT on kaikkialla,
eläke karkaa.

Naisenergia virtasi kun TTL:n Hetkyn ICT Ladies -verkosto tutustui Accenturen naisverkostoon 3.5.2012. Salaatit maistuivat ja näkymät saunakerroksen parvekkeelta olivat huikeat. Ortodoksinen hautausmaa, jolla vuosikymmeniä sitten ylioppilaskeväänäni olin kitkemässä juuria ja haravoimassa, näytti yläilmoista yllättävän isolta.
Minna Kervinen toivotti meidät tervetulleiksi. Verkostossa oppii tuntemaan toisiaan ja saa uusia ideoita. Toiminta on monipuolista: verkoston naiset kävivät kerran jopa Punaisella Ristillä liimaamassa postimerkkejä ja hoitamassa postituksia, mikä oli virkistävää vaihtelua.
Muistin 1990-luvun alusta TTL:n Systeemityöyhdistys Sytyken postitustalkoot frankkeerauskoneineen. Kerran mukana oli eräs pitkään IT-alalla työskennellyt mies, joka hämmentyneenä totesi, ettei ollut uransa aikana koskaan tehnyt mitään vastaavaa.
Minna Kervinen kertoi, että Accenturan Great Place to Work -toiminnassakin on naisnäkökulma mukana. ICT-sektorin naisverkostojen olisi hyvä tutustua toistensa toimintaan ja verkostoitua.
Katarina Engblom kertoi Avanadesta, Accenturalle työskentelevästä Microsoft-teknologian palvelukeskuksesta, tulevaisuuden menestyjästä, jonka pitäisi saada lisää naisia riveihinsä. Vuonna 2000 perustetun Avanaden nimi tulee sanoista Avenue ja Promenade.
Sanna Palmu kertoi naisverkoston mentorointiohjelmasta ”nainen naiselta”. Keskustelimme coachingin eli valmentamisen ja mentoroinnin eroista. Voima tulee ihmisen sisältä, joten mentoroinninkin pitäisi olla valmentavaa. Valmentajan voi olla vaikea hillitä itseään, ettei kertoisi ratkaisua vaan antaisi valmennettavan keksiä sen itse.
Mietin mielessäni: Sama ongelma on monilla opettajillakin, kun oppijalähtöinen tutkiva oppiminen valtaa alaa opettajakeskeiseltä pedagogiikalta.
Accenturan naisverkosto tapaa noin kerran kuussa. Naisia kiinnostavat erityisesti henkiseen tasapainoon liittyvät asiat. Verkostolla on omat nettisivut ja säännöllisiä tiedotteita, joihin haastatellaan naiskollegoita roolimalleiksi, esimerkeiksi siitä, mihin voisi urallaan kehittyä.
Eräs ICT-leideistä kertoi, että Ciscon naisverkoston tilaisuuksissa keskustellaan kirjallisuudesta tai tuodaan nuoria mukaan kuulemaan, miten houkutteleva ja ihmisläheinen IT-ala on.
Mikko Makkosen ammatillisena intohimona ovat kuluttajalaitteet ja niiden käyttötavat sekä yritysten tavat toimia yhdessä yritysryppäinä, verkostoina ja ekosysteemeinä. Esityksen aiheeksi hänelle kuitenkin oli annettu mobiliteetti, josta hän esitti tarinoita ja väitteitä keskustelun pohjaksi ennen kuin kiiruhti kotiin kuuden vastasyntyneen koiranpennun luo.
Ennusteiden mukaan ensi vuoden alkupuolella mobiililiittymiä on jo enemmän kuin ihmisiä. Meillä kuluttajilla on paljon muitakin mobiililaitteita kuin kännyköitä. Pääsemme eri laitteiden avulla nauttimaan musiikista, elokuvista tai valokuvista. Meillä voi siis olla suuri määrä erilaisia laitetyyppejä ja monta laitetta kiinni samassa mediassa. Kokemuksemme kuluttajina asettavat vaatimuksia sille, miten haluamme työpaikalla käyttää mobiililaitteita.
Neljännen sukupolven verkot eivät enää kiinnosta ketään, niitä on jo riittävästi. NFC  on luonteva teknologia, mutta sen läpimurtoa on odotettu pitkään. Ihmisellehän koskettaminen on luontevaa, mikseivät siis toisiaan lähellä olevat laitteet voisi ”koskettaa toisiaan”.
Akunkesto on ongelma älypuhelimissa, mutta ei täppäreissä. Laitteen koko vaikuttaa, täppäriin saa isomman akun kuin kännykkään.
Mikko Makkonen heitti, että varmaan monella tässäkin joukossa on Applen puhelin taskussaan. Vasta silloin huomasin, että mobiililaitteiden esimerkit hänen dioissaan olivat Windows-maailmasta – enkä enää voinut kätkeä iPadiani, jolla naputtelin muistiinpanojani.
Keskustelimme siitä, miten avoimuus luo uskottavuutta ja käyttömukavuutta. Ihmiselle pankki- ja terveystiedot ovat yleensä tärkeämpiä kuin yrityksen tiedot. Monessa yrityksessä tietohallinto rajaa, mitä henkilöstö saa laitteellaan tehdä, ja tämä haittaa käytettävyyttä. Toisaalta tietohallinnon pitää tarjota tukea IT-laitteiden käyttöön. Vai pitääkö, jos ihmiset saavat tuoda omia laitteitaan työpaikalle? Toisaalta, kun ihminen pääsee terveystietoihinsa vaivattomalla nettikäyttöliittymällä, niin samalla kun hän varaa ajan lääkärille, monenlaiset tiedonmurut saattavat liidellä pilveen nettirikollisten ulottuville.
Leimaudummeko tietyn sukupolven edustajiksi, jos mietimme, mitä verkkoon voi panna ja mitä ei? Heittävätkö nuoret huoletta mitä tahansa biletyskuvia nettiin?
Ihmisen eri roolit ovat samassa ihmisessä. Tarvitsemmeko työssä muunlaisia laitteita kuin elämässä? Eikö laitteiden määrää voisi vähentää eikä lisätä? Jo kauan sitten visioitiin tietokoneesta kodin viihdekeskuksena.
Olennaista on, mitä laitteella tehdään. Illanvietossa tarvitaan pieneen käsilaukkuun mahtuva laite kun taas matkalle otetaan mukaan lukulaite digikirjoineen.
Mikko Makkonen esitti hienosti mobiilin kolme käyttötapausta:

  • jos olen liikkeellä, tarvitsen kännykän
  • jos luon jotain, tarvitsen läppärin
  • jos kulutan jotain, tarvitsen täppärin.

Totta. Vaikka kirjoitin muistiinpanoja täppärillä, työstän niistä blogitekstin läppärillä.
IT on kaikkialla. Erilaiset mobiililaitteet haastavat vaatesuunnittelijat: tarvitaan eri kokoisia taskuja erilaisille laitteille. Organisaatiot kehittävät mobiilistrategioita. Tietohallinnon roolin pitäisi olla opastava, tekninen infrastruktuurihan on useimmiten ulkoistettu.
Mobiliteetin suurin ongelma on kuilu siinä, mitä koemme kuluttajina ja mitä työpaikalla. Olemmeko alistuneet siihen, että käytämme niitä työvälineitä, joita meille annetaan? Rekrytoinneissa nuoret kysyvät ensimmäisenä laitteista, koska ne vaikuttavat heidän työviihtyvyyteensä. Pitäisihän tämän olla meidän kaikkien asia, eritoten, kun työuran loppu karkaa näkyvistä. Toisaalta, yrityksissä ei voida vaihtaa kaikkea kerralla, vanhat raudat ja softat pyörivät pitkään.
Tehdäänkö mobiilisovelluksia HTML5:lla, jolloin ne toimivat kaikissa laitteissa? Vai käytetäänkö kunkin laitteen ominaisuuksia sovelluksissa? Jälkimmäinen on optimoitu käyttötapa, edellinen kompromissi.
Käyttöliittymä ei ole olennainen, se voi eri laitteissa olla erilainen. Olennaista on, että laite vastaa siihen tarpeeseen, jonka sille asetamme.

Kaarisilta tietotekniikasta ihmiseen

Onnen iloa:
epävarmuus siedetään,
kaaos selviää.

Talkoot työstävät
lähiruokaa, luomua,
tietotaitoa.

Tietotaitotalkoot-hankkeen  loppuseminaari Eurooppa-salissa 26.4.2012 tarjosi maukkaita suupaloja: tietoiskuja, videoita talkootilanteista, kokemuksia, tutkimuksia sekä pieniä suolaisia ja makeita leipiä, lakritsia ja hedelmiä.
Marja-Liisa Viherä avasi ja juonsi seminaarin kokeneen äidillisesti.
Ritva-Sini Merilampi pohdiskeli Tietotaitotalkoiden pedagogiikkaa. ”Epävarmuuden sietokyky”, ”kaaoksesta selviäminen” ja ”onnen ja ilon tunteet” ovat muutamia lainauksia talkoisiin osallistuneiden palautteista.
Saimme keskustelu-ituja kohtaamisiimme mehulasi kädessä: Mitä on mediasivistys? Miten rakennat kestävän kaarisillan tietotekniikan ja ihmismielen välille?
Auli Hackman kertoi luotsikokemuksistaan. Tietotaitotalkoissa yhteisön jäsenet ottavat tietotekniikan omiin käsiinsä. IT-ammattilainen saattaa ihmetellä: ”Eihän sitä voi tehdä noin helposti!” Vaikka kaunista ja oikeaa suomen kieltä pitäisi vaalia, tiukat säännöt voi unohtaa, murteita ei. ”Mummo” virittää tunnelmaa, nuoret kantavat laitteita ja vetävät piuhoja.
Tietotaitotalkoissa syödään hyvin, lähiruokaa ja luomua. Ruoka houkuttelee mukaan nekin, joita tietotekniikka ei innosta – ja pian he huomaavat innostuvansa kuunnelmien ja videoiden teosta. ”En tiennyt, että tällaistakin voi tehdä. Luulin, että tietotekniikka on vain laskujen maksamista.”
Etätalkoot Fuengirolassa taisivat jäädä unelmaksi nyt, kun hanke päättyy.
Robert Serén riemuitsi erilaisesta Tietotaitotalkoot-projektista, jossa naisten osuus on suurempi kuin muissa Tietotekniikan liiton projekteissa ja jossa lähdetään ihmisistä eikä teknisistä lyhenteistä. Neljän vuoden projektissa on ollut monia yhteistyökumppaneita: Vapaan Sivistystyön yhteisjärjestö, Viestintäkasvatuksen seura, Kuluttajaliitto, Laurea ja Otavan Opisto. Tietotaitotalkoot kaventaa IT-ammattilaisten ja muiden välistä kuilua, vaikka se muuten tuntuu entisestään levenevän.
Tietotekniikan liitto edustaa IT-ammattilaisia, mutta heidänkin pitää ymmärtää kentän tarve nyt, kun tieto- ja viestintätekniikka on kaikkialla. Tietotaitotalkoissa on luotsattu yli 2000 henkilöä ja kokonaiskonsepti on tuotteistettu. Miten tästä jatketaan?
Hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja Juha Nurmela kiitti Tietotekniikan liittoa, jolla on riittävän isot hartiat talkoiden toteuttamiseen, suuresta yhteiskunnallisesta teosta. Hyvät käytännöt ovat tärkeitä, mutta jatkuvuudelle olennaista on ihminen, ongelman omistaja.
Susanna Kivelä esitteli Tietotaitotalkoista valmistuvaa talousmaantiedon väitöskirjatutkimustaan. Tietotaitotalkoot syventää ja laajentaa yhteisöjen toiminnallista tilaa. Saavutettavuus on osallisuuden ja liittymisen välttämätön, mutta ei riittävä ehto; lisäksi tarvitaan motivaatiota.
Netistä ja virtuaaliyhteisöistä huolimatta tilaa on edelleen samassa paikassa toimimiselle. Fyysinen, tekninen ja sosiaalinen kietoutuvat toisiinsa. Fyysiseen tilaan tuotu tekniikka saattaa varastaa tilassa olevan muiden käyttöön. Tyydynkö vain käyttämään tilaa, vai osaanko toimia myös tilan ottajana, tiedon tuottajana? Tietotaitotalkoot kannustaa kotoperäistä tiedon aktiivista tuottamista, tarjoaa siihen valmiuksia ja kykyjä.

Pitkä taival avoimeen tietoon

Avoimet tiedot:
tietoyhteiskunnan
kasvualusta.

Julkinen tieto
avautuu kylvämään
innovointia.

Tietotekniikan liiton liittokokouksessa 25.4.2012 Vuoden Tietotekniikkavaikuttaja Antti Rainio  kertoi julkisen tiedon avaamisen pitkästä taipaleesta EDI-pohjaisesta  tiedonsiirrosta nykyhetkeen, jossa tietoyhteiskunta kasvaa avoimesta tietoinfrastruktuurista.
Suomessa julkisen sektorin tietoa pitäisi voida hyödyntää nykyistä paremmin, mutta tiedon hinta tuntuu olevan paras tietosuoja. Yhdysvalloissa julkinen tieto on Public Domain perustuslain nojalla.
2000-luvun lopussa herättiin etsimään nykyaikaa ja perustettiin Yrjö Bensonin työryhmä julkisten tietovarantojen saatavuuden ja käytön edistämiseen. Vuonna 2010 julkaistiin opaskirja tietovarantojen avaamiseen.
Vähitellen syntyi poliittinen tahtotila tietoaineistojen julkistamiseen ja listaamiseen. Pääsääntönä olisi maksuttomuus, maksullisuudelle tarvittaisiin kunnon perustelut. Tieken Jyrki Kasvi oli käynnistämässä Avoimen datan foorumia ja Tietotekniikan liitto oli mukana Open Data Roadshowssa.
Pienet ja keskisuuret yritykset ovat hyötyneet eniten edullisesta paikkatiedosta. Loppuvuodesta 2011 tiedot haluttiin avata raakadataan asti, mutta VM vastusti. Tapaus maanmittauslaitos sai somen kuohumaan ja mediakin otti kantaa: viiden euron säästöllä aiheutetaan kymmenen euron vahinko.
Maanmittauslaitoksen maastotiedot avautuvat vapaaseen käyttöön CC-lisenssillä toukokuun alussa, mikä mahdollistaa tilastotiedon uudelleenkäytön ja jatkojalostamisen.
Sitran Uusi demokratia -foorumi käynnistyi 13.3.2012. Populismi haastetaan nyt, kun voimme käyttää avoimeen dataan perustuvaa tietoa. Olennaista on edelleen, miten tieto tarjoillaan.
Yksityisyyden suoja ja luottamukselliset yritystiedot asettavat rajat tiedon avaamiselle. Immateriaalioikeuksista halutaan pitää kiinni. Apps4Finland marraskuussa 2011 osoitti, miten innovaatiot poikivat avoimesta datasta.
Avoimessa datassa olennaista ovat metatiedot: Mikä tämä tieto on? Mikä sen laatu on?

Taskukoulu Tallinnassa

Itko risteilee
taskukoulu visertää
täppäri striimaa.

Silmänkarkkia
yhdessä tekemistä
netti pullollaan.

IT-kouluttajien Koulutus taskussa -laivaseminaari 30.–31.3.2012 alkoi dramaattisissa tunnelmissa, kun Helsingin raitiovaunuliikenne katkesi kolarin vuoksi puolitoista tuntia ennen laivan lähtöä. Twitter visersi #taskukoulu-hashtagilla tilanteesta ja taksikolonnat ja matkalaukkuja perässään vetävät kävelijät valuivat hitaasti Katajanokalle tukkien terminaalin reilut puoli tuntia ennen laivan lähtöä. Tästä huolimatta IT-kouluttajien porukka ehti ajoissa laivaan aloittamaan seminaaria älykännyineen, täppäreineen ja läppäreineen – jotka saivat langattoman verkon ähkymään Viking XPRS:n kokousosastolla ja myöhemmin Scandic Palace hotellin kokoustilassa.
Ohjaus tekstiviestein
Lasse Seppänen kertoi HAMKin verkko-opiskelijoiden työharjoittelujen ja opinnäytetöiden ohjaamisesta netissä ja tekstiviestein Funityllä. Opettajan tekstiviestit kertovat, kun jotain tapahtuu, eikä opiskelijoiden tarvitse seurata sähköpostiaan. Funityyn kootaan tiedot myös opinnäytetyön reilun kolmenkymmenen (!) vaiheen etenemisestä. Lasse Seppänen onnistui demoamaan tekstiviestin lähettämistä Funitystä omaan kännyynsä juuri ennen kuin laivan verkkoyhteydet hiipuivat.
Tutut palvelut mobiilisti
Tarmo Toikkanen esitteli tilastojen valossa tuttujen palvelujen uutta mobiilielämää. Perinteisten kameroiden sijaan seminaarissamme otettiin kuvia kännyillä tai täppäreillä ja siirrettiin verkkoon – silloin, kun nettiyhteys toimi.
Länsimaissa kännyjä on jo enemmän kuin ihmisiä. Valtaosa käyttää kännyä pitääkseen yhteyttä toisiin ihmisiin, mieluummin tekstarein ja selainsovelluksin kuin puhumalla.
Miten mobiilit oppimissovellukset kehittyvät? Nyt kärjessä ovat pelit, musiikki, verkostoituminen ja viestintä. Nano-oppimismahdollisuuksia kaivataan, siis oppimisaktiviteetteja täyttämään esimerkiksi bussin odotteluaikaa. Käyttöliittymä vaikuttaa käytettävyyteen, koskettaminen on luonnollista, kirjoittaminen ei. Mykkä voi puhua mobiililaitteellaan.
Kolmiulotteisuus on tulossa. Ilmassa elehtiminen saattaa tuntua hassulta, mutta toisaalta: sitähän opettaja tai orkesterinjohtaja tekee jatkuvasti.
Mobiililaitteisiin löytyy sovelluksia, jotka näyttävät webissä selailtavat sivustot järkevällä tavalla älykännyn pienellä ruudulla.
Pitäisikö jokaisen osata lukea tai kirjoittaa? Nykyään luku- ja kirjoitustaitoa pidetään itsestään selvänä – aivan samoin kuin sata vuotta sitten pidettiin itsestään selvänä, että jokainen osaa kyntää peltoa.
Kuva tukee muistia, mieleen on helppo palauttaa jotain, jonka on joskus nähnyt. Tyhjästä on vaikea muistaa. Muistettavat asiat voi ulkoistaa kännyn kalenteriin ja muistilappuihin, ja käyttää omaa muistiaan tärkeämpään.
Miten mobiili määritellään? Kirjat, kynät ja paperithan ovat aina olleet mobiileja ja kulkeneet mukana.
Mobiiliohjaus Vespassa
Irmeli Pietilä kertoi mobiiliohjauksesta Vespassa eli Haaga-Helian verkkopainotteisessa opettajankoulutuksessa. Vespan alkuajoista, jolloin kaikki tapahtui Moodlessa, on edetty kauas. Nyt oppimismateriaalit, aikataulut, oppimispäiväkirjat, ohjaus ja tiimien kotipesät ovat Ning-pienverkostossa, joka tarjoaa enemmän sosiaalisen läsnäolon elementtejä kuin Moodle. Opettaja käyttää päivittäin pariakymmentä mobiilisovellusta ja saa gmailiinsä viestit opiskelijoiden some-päivityksistä.
Irmeli Pietilä totesi, että hänelle ei sovi Twitterin lyhytsanaisuus eikä hän innostu Facebookista. Sen sijaan hän käyttää Flipboardia, Recorderia, Fonecta calleria, Googlen kartaa ja hangoutia, Diigoa ja Dropboxia. Skype sopii henkilökohtaisiin ohjauskeskusteluihin ja opiskelijoiden tapaamisiin. Reittiopas auttaa ohjaajaa, joka menee seuraamaan opetusharjoittelua. Tosin aamulla Reittioppaaseen ei tullut poikkeusinfoa, vaikka ratikkaliikenne oli poikki.
Tallinna Polütechnikum
Vierailumme Tallinna Polütechnikumissa oli innostava, erityisesti tietohallintopäällikön puheenvuoro ja kiertely laiteluokissa. Viron hyvät oppimisympäristöt toimivat tässä jo vuonna 1915 perustetussa oppilaitoksessa: virtuaalikoneet, Cisco, Microsoftin Live@edu sekä eri käyttöjärjestelmillä varustetut työasemat, myös luokallinen Macceja.
Mobiili- ja verkko-oppiminen ovat arkipäivää, oppilaitoksessa on keskitetty wifi ja Virossa mobiilinetti on edullinen. Kurssien joukosta löytyy myös vanhanaikaisia kursseja kirjoineen ja toimisto-ohjelmistoineen.
Opiskelijat voivat hallinnoida omia työasemiaan, asentaa ohjelmistoja ja käyttää mitä tahansa käyttöjärjestelmiä, mutta koneet palautetaan alkuperäisiin asetuksiin viikoittain. Joissain ladatuissa ohjelmistoissa saattaisi olla laillisuusongelmia, mutta viikoittainen palautus siivoaa nekin pois.
Puuhapaja
Lauantaiaamun puuhapajassa poimimme kirjanmerkkejä Diigoon ja tiivistimme seminaarin antia sarjakuviin Strip Designerilla.
Ammatillista koulutusta mobiilisti
Mervi Jansson kertoi, miten mobiilisovellusten avulla jokainen voi näyttää osaamisensa, vaikka ei ehtisi tunnille. Mobiilisovellukset tukevat oppimista, eivät siirrä sitä muualle.
Laitteiden pitää toimia, muuten pomot viheltävät pelin poikki. Sopimusten ja tekijänoikeuksien pitää olla kunnossa, kun laite annetaan alaikäisille tai kun mennään työpaikalle kuvaamaan.
Ruumiillisessa työssä täppärin kantaminen mukana on hankalaa, mutta pienempi laite kuten iPod touch pysyy mukana. Tekemisiä ja havaintoja voi dokumentoida missä tahansa, myös lyhyillä odotusajoilla bussipysäkillä.
Poplet-käsitekarttojen avulla asioita voidaan havainnollistaa oppilaitokselle ja työssä oppijoille. Saman asian voi havainnollistaa eri tavoin kaaviona tai sarjakuvana. Kuva nousee kirjoittamista tärkeämmäksi varsinkin ammatillisessa koulutuksessa.
Kaikki uusi vie epämukavuusalueelle. Iäkkäillä opettajilla ei ole kokemusta mobiiliopetuksesta, ei omia laitteita eikä aikaa perehtyä. Mitä hyötyä tästä on? Kuka vastaa, jos rikotaan tekijänoikeuksia? Entä jos laite rikkoutuu tai jos löydetty tai tuotettu sisältö ei ole sopivaa? Mikä on hyvä laite? Kestääkö koulun verkko mobiililaitteiden kirjavaa joukkoa?
Mobiilioppimisessa on käytetty mm. Posterousia, Dropboxia, Strip Designia, Facebookia ja Skypeä, ja tuotettu pitkälti visuaalista sisältöä. Pintakilta-wikin sisältöä on tuotettu iPadeilla. Pulpetista tabletille -hanke etenee, mutta mitä tapahtuu hankkeen jälkeen?
Mitä on opittu? Yllättävän moni opiskelijoista ei ollut aiemmin vienyt videoita YouTubeen. Kokemuksen kiteyttäminen sarjakuvaan innosti ja tekijänoikeuksia selvitettiin. Sosiaaliset taidot kehittyivät, kun yhdessä sovittiin, mitä kukin tekee. 16-vuotiaat pojat innostuivat moppauksesta, kun saivat laatia siitä video-ohjeistuksen. Opiskelijat asentavat sovellukset itse.
Mervi Janssonin esitys streamattiin Bambuseriin, joten saimme Twitteristä kysymyksiä henkilöiltä, jotka eivät olleet mukanamme Tallinnassa. Opiskelijoiden omien laitteiden käyttöön pitäisi oppilaitoksissa löytää yhteiset pelisäännöt esimerkiksi Opetushallituksen uusien some-ohjeiden pohjalta.
Keskustelussa nostettiin esiin, että maksulliset mobiilisovellukset voivat tuottaa ongelmia tutkinto-opiskelijoille, joille opiskelun pitäisi olla ilmaista. Toisaalta, vastaava ongelma on perinteisen verkko-opiskelun vaatimassa nettiyhteydessä. Mobiiliopiskelijat dokumentoivat omaa oppimistaan, mutta eivät tuota uutta oppimismateriaalia. Avoimia oppimisresursseja löytyy LeMillistä, Wikikirjastosta ja avoimista oppimisympäristöistä.
Yhteisöllisen oppimisen tukeminen mobiilisti
Jari Laru totesi olevansa ”hörhö” ja seurassamme kuin kala vedessä. Hän opettaa tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttöä verkossa.
Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön historia alkaa 1960-70-lukujen taitteesta, jolloin keksittiin täppäri. Keksintö oli aikaansa edellä. 1990-luvun loppupuolella syntyi taskutietokone ja tulevaisuuden oppimisympäristö, avoimeen lähdekoodiin perustuva Fle3. 2000-luvun alussa kuvaan astuivat älypuhelimet, langaton verkko, paikkatiedon hyödyntäminen ja mobiilioppiminen.
Nyt 2010-luvulla astumme ubiikkiin tulevaisuuteen, täppäreiden ja html5:n maailmaan, m-oppimisesta u-oppimiseen. Sovelluksia on joka paikassa, ei enää laitteisiin tai käyttöjärjestelmiin lukittuina. Alkeelliset palvelut kuten Facebook jäävät historiaan, kuten Anssi Vanjoki ennustaa.  Osallistujien aktiivisuutta haisteleva pöytä on esimerkki lisätystä todellisuudesta.
Ihminen yksin on ”person solo”, ihminen teknologian avulla muiden kanssa on ”person plus”. Tietokoneavusteisessa yhteisöllisessä oppimisessa huomiota kiinnitetään olosuhteisiin, ryhmän rakenteeseen, tehtävään ja välineeseen. Myytti diginatiiveista unohtaa, että teknologian käyttötaito ei vielä anna syvällistä käsitystä tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytöstä. Opintosuunnitelmatasolla pitäisikin luoda olosuhteet, joissa opetetaan tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttöä eikä vain teknologiaa.
Moniajo (multitasking) ei ole hyväksi oppimiselle. Yksinkertaisilla välineillä ja monipuolisilla pedagogisilla käytännöillä päästään parhaisiin tuloksiin. Ei niin, että ottakaa kuvia Flickeriin tai käykää Second Lifessa; some-palveluita ei ole suunniteltu tukemaan yhteisöllistä oppimista. Fle3, jonka taustalla on tutkiva oppiminen, tukee yhteisöllistä oppimista. Mutta tarvitsisimme lisää sovelluksia, joihin olisi rakennettu oppimista tukevia ominaisuuksia.
Kampus 2.0
Ilkka Olander kertoi avointa, informaalista oppimista tukevasta Kampus 2.0:sta, johon kootaan oppilaitoksen keskeiset some-välineet, myös Facebook ja oppimisalusta. Yksittäisistä hankkeista pitäisi edetä toimivien käytäntöjen luomiseen.
Mitä työelämä odottaa mobiiliohjelmoijalta?
Elias Pietilä Qvikistä kertoi, mitä työelämä odottaa mobiiliohjelmoijalta. Koulutuksen merkitys on yllättävän pieni, kun teknologia kenttä muuttuu nopeasti eikä korkeakouluissa voida opettaa teknologiaa, jota ei vielä ole olemassa. Uusinta teknologiaa opitaankin intohimolla ja harrastuksella.
Mobiilisovellukset ovat pieniä ja niitä on helpompi tehdä kuin perinteisiä sovelluksia. Koodin hiominen ei kauheasti vaikuttaisi mobiililaitteen akun käyttöön. Koulu voi innostaa supernörttejä koodaamaan, mutta todennäköisesti muotoilijan (designer) laatima sovellus on nörtin tekemää helppokäyttöisempi.
Elias Pietilä kertoi nopeasti laatimastaan sovelluksesta. Sen kooodi on kaameinta spagettia ikinä, mutta sitä on ladattu mobiililaitteisiin jo 10 miljoonaa kertaa. Mobiili on korostetusti silmänkarkkia ja design on olennaista. Kuvankäsittelyä osaamattoman mobiiliohjelmoijan pitäisi olla velho.
Täydellinen työntekijä näyttää samalta kuin täydellinen yrittäjä. Tiimissä tarvitaan erilaista osaamista ja liiketoimintakeskeisyys on valttia. Valmiita sovelluksia voisi hioa loputtomiin kohti täydellisyyttä – mutta olisiko se yhteisön etu?
Elias Pietilä pohti, että jos vielä jatkaisi opintojaan TKK:lla, hän opiskelisi kieliä eikä tietokantoja. Mobiilialalla tarvitaan jatkuvasti kykyä oppia ja poisoppia. Flash meni jo pari vuotta sitten. Kuinka nopeasti osaava koodaaja vaihtaa kielestä toiseen?
Läksyt
Tarmo Toikkanen kehotti jokaista meistä tuottamaan viikon sisällä verkkoon jotain taskukouluun liittyvää: kuvia Dropboxiin, tekstejä blogeihin, linkkejä Diigoon, viestejä Twitteriin.

IT kaipaa naisia

Uuden kulttuurin
arvoketju hymyilee
raidetytöille.

Naista kutsuvat
nosturIT ja verkkotaidot
IT-alalle.

ICT Ladies -verkosto  kokoontui Teknologiateollisuuden auditorioon Eteläranta kymppiin 20.3.2012 kuulemaan projekteista, joilla tyttöjä ja naisia pyritään innostamaan ICT-alalle.
Jukka Viitasaari, Tietotekniikka-toimialan johtaja, esitteli Teknologiateollisuuden toimintaa ja tutkimuksia eri teknologia-alojen yritysten liikevaihdosta, henkilöstöstä ja koulutuksesta. Suomalaiset yritykset työllistävät entistä enemmän ulkomailla. Maantieteestä riippuen Suomen osuus tuotosta vaihtelee 17 % – 77 %. Tietotekniikka-alalla Suomeen voisi kuitenkin jäädä lähes 100 % tuotosta, siksi kyseiseen alaan pitäisi panostaa.
Tietotekniikka-ala tarvitsee uusia liiketoimintamalleja, palvelukulttuuria, asiakkaan ja asiakkaan asiakkaan ymmärtämistä, asiakkaiden ottamista mukaan tuotekehitykseen. Sosiaaliset taidot nousevat ohi kapea-alaisen teknisen osaamisen. Jukka Viitasaari kertoi itsekin valmistuneensa valtiotieteellisestä tiedekunnasta, josta opiskelukaveri meni Nokialle kehittämään 1990-luvun edistyksellisiä käyttöliittymiä.
Kun väestö vanhenee ja työntekijöiden määrä vähenee, tarvitaan innovatiivisia työskentelytaitoja, prosessien muuttamista, joustavaa osa-aika- ja etätyötä. Tietotekniikka-ala on rakennemuutoksessa, kun työt teetetään Aasiassa, mutta tietotekniikkaa tarvitaan kuitenkin vientiteollisuudessa. Tästä voisi lukea vaikka raportista Kenelle arvoketju hymyilee?
Digitaalisuus luo arvoa, se vaikuttaa tuottavuuteen, palvelukokemukseen, innovointiin ja johtamiseen. Verkostojohtaminen on ansaittua johtajuutta ilman arvomerkkejä tai nimityksiä. Innovointi siirtyy verkoon; kun annat paljon, saat paljon.
Puhelimiin tuleva NFC  luo uusia palvelumahdollisuuksia ja synnyttää valtavasti uutta dataa. Olisiko Suomi palvelinkeskusten Sveitsi?
Tuota kysyttiin pari vuotta sitten Systeemityöyhdistys Sytyken laivaseminaarissa.
Piia Simpanen kertoi Naisia ICT-alalle -tutkimuksesta, uudesta tytöille ja naisille suunnatusta nelivuotisesta vetovoimaohjelmasta, e-Skills 2012 -viikosta,  josta löytyy tietoa myös Facebookista, NosturIT-festarista sekä kansainvälistä innostusta keränneestä Rails Girls  -koodaustyöpajasta naisille, jossa opitaan verkkosovellusten suunnittelun ja rakentamisen alkeita sekaryhmissä.
Tytöt osaavat käyttää älykännyjä ja verkostopalveluita, mutta eivät koe ICT-alaa houkuttelevana; se ei vaikuta luovalta tai ihmisläheiseltä. Silti alalla työskentelevät naiset viihtyvät työssään.
Keskustelussa todettiin, että opettajankoulutukseen pitäisi kiinnittää erityistä huomiota, jotta opettajat jo alaluokilla altistaisivat lapset tietotekniikalle. Nyt monet opettajat sanovat, että ICT on vain nörttien hommaa.
Otammeko tuosta kopin IT-kouluttajien ensi viikon laivaseminaarissa Koulutus taskussa?
Tytöille pitäisi kertoa esimerkkejä, mitä IT-alalla oikeasti tehdään, että esimerkiksi projektipäällikön työ sisältää paljon viestintää ja markkinointia. Maailmassa koodia on kirjoitettu paljon ja sitä pitäisi hyödyntää, uudelleenkäyttää. Kun koodaus siirtyy Aasiaan, Suomeen jäävät ihmisläheiset osat IT-työstä.
Pitäisikö lyhenne ”IT” tulkita uudestaan. Kyse ei enää olisikaan informaatioteknologiasta vaan ihmisteknologiasta, joka auttaa ihmisiä kohtaamaan toisensa, tai interaktioteknologiasta? Tämän ajatuksen esitti Ville Venäläinen IT-kouluttajien 10-vuotisseminaarissa viime marraskuussa.
Tietotekniikka-alalla työskentelevien koulutustausta on kirjava, nörttien sekaan mahtuu kauppa- ja valtiotieteilijöitä sekä humanisteja. Digi.fi-palveluun on kerätty mm. alalla työskentelevien haastatteluja.
Sini Kaukonen pohti, miksi naisia on niin vähän IT-johtajina. Vaikuttavatko siihen koulutusvalinnat, asenteet ja puuttuvat verkostot? Suomessa työtehtävät valitaan koulutusalan mukaan paljon useammin kuin muualla Euroopassa. Tarvittaisiin asennemuutosta, roolimalleja, joustavia ja selkeitä työjärjestelyjä. Rekrytoijat toteavat, että naisia pitää pyytää tehtäviin kun taas miehet hakeutuvat niihin. Auttaisivatko kiintiöt vai pahentaisivatko ne naisjohtajien tilannetta?

Aktiivinen yhteisö somessa

Matkalla someen
rohkeasti roiskien –
pienin askelin?

Tilaisuus kasvaa
huoneesta ja hetkestä
somen kanaviin.

Juho Jokinen Dinglestä  kertoi TTL:n yhdistysten puheenjohtajakokouksessa hotelli Kuninkaantiessä 16.3.12, miten sosiaalisen median avulla voisi aktivoida yhteisön jäseniä. Itse olin kokouksessa IT-kouluttajat ry:n puheenjohtajana. Juho Jokisen esitysdiat löytyvät Slidesharesta.
Hän aloitti kuvaamalla, miten pieni yritys somen ja pilvipalveluiden avulla voi luoda teknisen infrastruktuurinsa ilman mittavia investointeja. Sisältä ulospäin etenevässä kaaviossa esiintyivät tutut sovellukset Gmail, Google Docs, Dropbox, Salesforce, Facebookin sisäinen ryhmä, WordPress ja uloimpana Facebook, Twitter , YouTube  ja SlideShare. Näistä ainoastaan Salesforce on maksullinen.
Yhteisöä voidaan kuvata sisäkkäisinä ellipseinä, joissa sisältä ulospäin ovat

  1. paikalla olijat
  2. aktiivijäsenet
  3. kiinnostuneet jäsenet
  4. jäsenet
  5. positiivisesti suhtautuvat ei-jäsenet
  6. ei-jäsenet, ei tietoa.

Ryhmät 3 ja 5 eli kiinnostuneet jäsenet ja positiivisesti suhtautuvat ei-jäsenet olisivat somen suurin potentiaali, näitä ryhmiä voisi tavoitella somen avulla. Entä ne, jotka eivät ole yhteisöstä kuulleetkaan, mutta voisivat olla siitä kiinnostuneita? Somessa hyvä sisältö palkitsee ja ”tykkääminen” välittää tietoa henkilöltä toiselle.
Kuinka moni on twiitannut tai kertonut Facebookissa olevansa täällä tänään?
Jokaisesta tilaisuudesta voisi viestiä verkostolleen, kavereilleen ja seuraajilleen Facebookissa tai Twitterissä, kysellä etukäteen, mitä asioita tilaisuudessa pitäisi käsitellä, tarjota mahdollisuus osallistua tilaisuuteen videoneuvottelun välityksellä ja myöhemmin seurata tilaisuuden videotallennetta ja jatkaa keskusteluja blogeissa. Nykypuhelinten videokameroiden taso on riittävä YouTubeen. Toki oikeudet videotallenteen tekemiseen ja verkkolevitykseen on hyvä kysyä sekä esiintyjiltä että osallistujilta.
Mitä somessa voi tehdä? Miten tapahtumaan saadaan katsojia? Median ja sisällön hyvyys on olennaista. Some on uusi tapa vaikuttaa, käydä henkilökohtaista julkista keskustelua. Jyrki Kataisen videoblogi päivittyy säännöllisen epäsäännöllisesti, sillä hän johtaa valtakuntaa YouTubesta.
Flashmob Finlandia on esimerkki hyvästä sisällöstä ja ”Minun Suomeni on kansainvälinen” esimerkki somessa kokoontumisesta. Kannattaa seurata, millaisia yhteisöjä omalla alalla syntyy.
Kun järjestetään tilaisuuksia, pitäisi ajatella paikalla olevia ihmisiä laajemmin. Tilaisuuden sisällön lisäksi suunnitellaan tweetit, videot, sähkö- ja blogipostit, tiedotteet, osallistaminen, statukset ja julkaistavat kuvat – ja mielellään aikajanalla.
Mene verkossa rohkeasti oman sivusi tai verkkopalvelusi ulkopuolelle, koska sisältöäsi kulutetaan olennaisesti muualla. Jos yhteisössäsi on web-toimittaja, niin hänen työstään vain 30 % pitäisi kohdistua omaan verkkopalveluun ja 70 % sosiaalisen median palveluihin.
Juho Jokinen kehotti menemään rohkeasti roiskien joka paikkaan, jokaiseen some-kanavaan. Aiemmin olen kuullut, että someen kannattaisi mennä pienin askelin oman kohderyhmän ja omien resurssien mukaan.
Facebook tavoittaa pari miljoonaa suomalaista, Helsingin Sanomat miljoonan, Linkedin kolmesataatuhatta ja Twitter vajaa satatuhatta. Alle 35-vuotiaat tavoittaa Facebookista paremmin kuin television äärestä.
Jotkut pyrkivät käyttämään LinkedIniä työasioihin ja Facebookia vapaa-aikaan. Profiilit on kuitenkin äärimmäisen helppoa linkata toisiinsa. Vaikka työnhakijan tietoja ei saisi etsiä verkosta, niin moni saattaa työhakemuksessaan antaa siihen luvan: ”Feel free to google my name.” Kaikestahan voi tehdä julkista.
Lopuksi Juho Jokinen tarjosi kymmenen kohdan ohjelman yhteisölle somen aktiivisesta käytöstä:

  • strategia
  • kanavat
  • jatkuva sisällöntuotanto (muutos yhdistyksen tiedotusstrategiaan, lehdet voi koota siitä, mitä blogeissa jo on kirjoitettu)
  • tee kaikesta julkista
  • vastaa aina
  • käytä somea myös sisäisesti (esim. hallituksen kokous Google+:n hangoutina)
  • vie toimintoja someen
  • puhu oikeista asioista
  • ärsytä, kysy, väitä ja kyseenalaista – älä pelkästään tiedota
  • aloita heti

Ketterä monimutkaisuus

susi vai lammas
tylsyys vai yksinäisyys?
valitse siitä

unohda mallit
luokittelut, kuuntele
hiljaa kaaosta

Scandinavian Agile Conference 2012  keräsi naistenpäivästä huolimatta miesvoittoisen esiintyjäkaartin ja yleisön Helsingin Marina Congress Centeriin 8.3.2012. Pääsin mukaan TTL:n Systeemityöyhdistys Sytyken edustajana. Avaussanoissa todettiin, että IT-alalla työskentelijöistä vain 6-8 % on naisia, ja naisia kaivataan alalle lisää. Konferenssissa twiitattiin hashtagilla #scanagile.
Dave Snowden  ehdotti kielteisten määrittelyjen muuttamista myönteisiksi ja teorian vuorovaikutusta käytännön kanssa. Usein merkitykselliset asiat syntyvät sattumalta. Mukautumisen sijaa pitäisi etsiä poikkeuksia.
Järjestelmäkehityksessä ei voida olettaa, että asiakkaat aina tietäisivät, mitä haluavat. Heidät pitäisi johtaa tilanteisiin, joissa he oivaltavat tarpeensa. Tätä havainnollisti järjestystä kuvaava pieni pursi ja kaoottisesti vyöryvä valtameri. Järjestys asettaa rajoituksia ja liika kontrolli tuhlaa työpanosta. Satunnainen systeemi on kaoottinen; ei voida ennustaa, mitä tapahtuu, kun lähestyt toista – eikä tilannetta voida toistaa.
Hiljainen tieto on tärkeä voimavara organisaatiossa, mutta yleensä asiat alkavat tapahtua, kun ne tehdään näkyviksi.
Perinteisessä systeemiajattelussa kiinnitetään tavoitetila ja askeleet siihen, muu ympäristö jäädytetään eikä jätetä tilaa oppimiselle. Monimutkaisessa systeemissä taas tavoitetilaa ei voida tarkkaan määritellä. Inhimillistä toimintaa yritetään kuvata mallilla, jotta sitä voitaisiin kontrolloida, mutta monimutkaisuutta ei voi mallintaa. Tätä havainnollisti yksinkertaistettu malli monimutkaisesta liikenneympyrästä.
Ihminen käyttäytyy eri paikoissa ja eri tilanteissa eri tavoin; ihminen on kotonaan erilainen kuin työpaikallaan. Monimutkaisuus ei välttämättä ole hyvä, mutta se on osa elämää. Ihmisen pitäisi oppia kuuntelemaan omaa inhimillisyyttään.
Monissa organisaatioissa tietohallinnon toiminnot periytyvät 1980-luvulta. Tietohallinnon pitäisi olla taidetta, jolla nopeutetaan asiakkaan pääsyä tavoitteeseensa. Päivittäiset tarinat ja päiväkirjat avaavat todelliset tarpeet nopeammin kuin tarpeiden kyseleminen.
Suuressa organisaatiossa valtaosa ajasta kuluu säilyttämiseen ja vain pieni osa todelliseen työhön. Lampaan elämä voi olla tylsää kun taas susi voi tuntea itsensä yksinäiseksi. Valitse siitä! Inhimillinen heikkous on parempi kuin robotin voima. Kulttuuri on kaikkein monimutkaisin. Eikä monimutkaisuus pääty milloinkaan.
Joseph Pelrine  aloitti esityksensä kysymällä, miksi ketteryys toimii tai toimiiko ketteryys. Aikoinaan Dracula hämmensi todellisuutta, kun oli totuttu siihen, että ihminen oli joko elävä tai kuollut eikä muita vaihtoehtoja ollut. Kun ihminen joutuu pois mukavuusalueeltaan, hän alkaa oppia – päästäkseen uudelleen mukavuusalueelleen.
Ihmiset eivät ole rationaalisesti ajattelevia muurahaisia, Bobeja, jotka voisi korvata toisillaan. Jokaisella ihmisellä on ainutlaatuinen historiansa, muisti, josta ammentaa; siksi yritykset ihmisen toiminnan luokittelemiseksi ja mallintamiseksi pitäisi hylätä.
Perinteisessä tietojärjestelmän kehittämisessä on kyse monimutkaisesta epäjärjestystilanteesta, jossa ennustaminen tulee mahdottomaksi. Jälkikäteen on toki helppo nähdä, paljonko aikaa eri vaiheisiin meni ja miksi. Mutta se ei helpota seuraavassa arviointitilanteessa, jossa on taas kysymys monimutkaisesta epäjärjestyksestä.
Joseph Pelrine esitteli Dave Snowdenin Cynefic-rakennetta. Ketterä järjestelmäkehitys sopii monimutkaisiin tilanteisiin. Kaikki menetelmät, myös vesiputousmalli, toimivat, kun niitä käytetään niihin sopivissa tilanteissa. Jos jokin voidaan tehdä yksinkertaisesti, niin miksi se pitäisi tehdä monimutkaisemmin? Vasara ja naula eivät kuitenkaan ole kaikissa tilanteissa oikeita työkaluja.
Kati Vilkki Nokia Siemens Networkilta keräsi salin täyteen yleisöä kuuntelemaan konkreettisia kokemuksia siitä, miten luodaan jatkuvasti kehittyvä kulttuuri.
Ihmisille pitää antaa aikaa oppia ja kehittää, jatkuva kehittyminenhän on ketteryyden ja leanin kulmakivi. Jos halutaan erilaisia tuloksia, niin jotain pitää tehdä eri tavalla; tarvitaan uudenlaista ajattelua ja vanhan poisoppimista.
Kati Vilkki kysyi, mitä arvelisimme tavalliselle ihmiselle ensimmäisenä tulevan mieleen, jos hänelle puhuu ohjelmistosta. Niinpä: ongelmat, esimerkiksi kun viime syksynä junalippuja ei voinut ostaa.
Jos yritys pyrkii minimoimaan kustannuksia, se ennen pitkää minimoi laatua. Tuottavuus ei ole sitä, että kustannukset painetaan alas; tuottavuus on sitä, että tuotos suhteessa kustannuksiin olisi mahdollisimman suuri.
Monissa organisaatioissa palautekierros on niin pitkä, että voi kestää vuosia ennen kuin yritysjohto saa palautteen.  Palautekierrosta voidaan lyhentää keräämällä jatkuvasti tietoa (data) ja tarinoita.
Oppiminen on arvo sinänsä; sitä ei saa sysätä hetkeen, jolloin sattuu olemaan aikaa. Oppimisen pitää olla turvallista; ihmisellä pitää olla mahdollisuus sanoa: ”En tiedä.” Tiimillä pitää olla tunne vastuustaan ja vaikutusmahdollisuuksistaan, myös vakautta ja tietoa tilastaan. Johtamisen pitäisi perustua merkityksiin, ei numeroihin.
Oppiminen on vaikeaa. Hämmennys on terveellinen tila mielelle. Kokemuksesta oppiminen tarkoittaa tekemisen tuloksen reflektointia ja analysointia, uuden työskentelyteorian muodostamista ja uudenlaista tekemistä.
Mitä on viisaus? Sitä, ettei tee samaa virhettä kahteen kertaan; nimenomaan sitä, että oppii kokemuksestaan.
Scrumin retrospektioita pidetään tylsinä. Ensimmäisellä kerralla voidaan vielä olla innostuneita, mutta kun samaa listaa toistetaan kerrasta toiseen, innostus laantuu. Retrospektioista voisi tehdä retrospektioita; miten tylsän asian voisi tehdä toisin? Kuitenkin tarvitaan palautetta, muuten ei tiedetä, missä ollaan ja miten tilannetta parannetaan. Tarvitaan yhteisöllistä, systemaattista ongelmanratkaisua ja syvällistä suunnittelua: Mikä on ongelma? Miksi se on ongelma? Mitä siitä seuraa? Miten ongelma ratkaistaan?
Voimmeko vaikuttaa toisiimme? Ketään ei saa halukkaasti tekemään asioita, joista tämä ei pidä. Jokainen pitkään naimisissa ollut on huomannut sen – tai jokainen muistellessaan, miltä tuntui lapsena, kun äiti käski huonetta siivoamaan.
Vuorovaikutus on paras tapa vaikuttaa. Kun toinen pyytää apua, auttamisesta nauttii, esimerkiksi lastenvaunujen kanssa julkisissa liikennevälineissä. Miten vähän tätä käytetään organisaatioissa? Kun muutamme omaa käyttäytymistapaamme, toinen ei voi käyttäytyä vanhalla tavalla. Ihmiset kuuntelevat uskottavaa ja merkityksellistä puhetta, joka on heidän puolellaan.
Ajattele työuraasi: Milloin olit täynnä energiaa? Parin minuutin porinatuokio toi esiin tilanteita, joissa ihminen oli kokenut voivansa itse vaikuttaa tekemisiinsä.
Laura Snellman-Junna Reaktorilta kertoi empaattisuuden mekanismeista. Ihmiset unohtavat sanasi ja tekosi, mutta eivät sitä, millaisia tunteita olet heissä herättänyt. Omat lapset ovat opettaneet empaattisuutta enemmän kuin koulu tai työelämä.
Empaattisuus tuo informaatiota päätöksentekoon, tehostaa keskustelua ja on perusta kaikille inhimillisille suhteille. Miten tulkitsemme toisen tunteita? Ensin kuulemme sanat, tarkkailemme kehon kieltä ja lopuksi kuuntelemme omaa sydäntämme.
Ryhmäempatiaan kuuluu ryhmän kehittämät omat normit, joilla ryhmä pysyy koossa. Ne vaikuttavat ihmissuhteisiin, tekemiseen, luovuuteen ja tuloksiin. Ryhmäempatia helpottaa keskustelussa ja synnyttää luottamusta.
Kysy enemmän, oleta vähemmän! Havainnoi, ole avoin! Meditoi; se kasvattaa empaattisuutta, emotionaalista itseohjautuvuutta ja itsetietoisuutta.
Empaattisuuteen liittyviä mekanismeja havainnollistettiin kuvilla ja värillisillä liimalapuilla, kynällä suussa ja muutamalla videolla. Videoiden äänentoisto vaati luovuutta: kokousmikrofonia pidettiin Macin kaiuttimen luona.
Marko Taipale Huitaleelta näytti sellaista, jota ei voi nähdä (showing unseen), tapauskertomuksia erilaisista ketteristä ohjelmistokehityksistä. Piirros ja tarina auttaa yleensä asian ymmärtämistä.
Miksi projekti ei etene? Kun projektihuoneessa on fäppejä liimalappuineen, mutta ei projektitiimiä. Työn eri vaiheiden kesto olisi yhteensä ollut kolme kuukautta, mutta  odotteluun vaiheiden välissä kului puolitoista vuotta. Mitä opittiin? Koko arvovirta (value stream) pitäisi optimoida.
Toisessa tapauskertomuksessa ohjelmistokehityksen dokumentit eivät täsmänneet. Vähitellen selvisi, ettei kellään ollut kokonaisvastuuta vaan jokainen vastasi vain tietyistä yksityiskohdista. Kun tästä otettiin oppia seuraavassa projektissa, säästettiin miljoonia euroja vuodessa. Mitä opittiin? Näyttäminen ei vielä ole kuntoon saattamista. Haluatko oikeutta vai olla avulias? Unohda dogmit, kuuntele ja näe tarpeet!
Kolmannessa tapauskertomuksessa tiimi kehitti samaa osaa ohjelmistosta, jota jo edellisenä vuonna oli kehitetty. Asiakas hermostui, kun toimittajan edustajat kyselivät samoja asioita uudestaan. Tilanne selittyi sillä, että tiimin kaikki jäsenet olivat välillä vaihtuneet eikä edellisen kehityksen tuloksia ollut otettu käyttöön, kun ne olisivat vaikuttaneet moneen muuhun tietojärjestelmään.
Visualisointi on hyvä keino, mutta se ei ratkaise kaikkea. Kuvatuissa tapauskertomuksissa ongelmat olivat johtamisessa. Konsultti voi näyttää totuuden, mutta hänen ei kannata leikkiä muulia vaan hakea tukea.
Lopuksi Reidar Wasenius  tutustutti meidät Aivobiciin, jota voi harrastaa mm. vasta avatussa Aivokuntokeskuksessa. Monen asian tekeminen samanaikaisesti, multitasking, on tärkeää, mutta siinä on jo menty liian pitkälle. Ihmiset ovat hajamielisiä eivätkä osaa keskittyä. Niinpä konferenssipäivän päätteeksi istuimme silmät kiinni ja musiikin rytmissä luettelimme Reidar Waseniuksen johdolla mielessämme helpohkoja numerosarjoja – keskityimme hetkeen, jossa olimme!