Avainsana: tietojärjestelmä

Tietoturvasta ja verkkorikollisuudesta

varo verkossa
suojaa tietosi, älä
petä ystävää

lämmin läppäri
hurisee yksin, virus
riehuu sisällä?

Mikko Hyppönen kertoi 25.11.2010 englanniksi verkkorikollisuudesta ja tietoturvasta Haaga-Helian Pasilan toimipistessä, missä auditorio täyttyi portaita myöten opiskelijoista ja opettajista.
Tulin tilaisuuteen kesken, juuri silloin, kun Mikko Hyppönen kertoi, että Google tietää sinusta kaiken, missä verkko-osoitteissa käyt, mikä on käyttöjärjestelmäsi, missä fyysisesti olet. Vaikka poistaisit työasemastasi evästeet, ne ovat tallessa ja voidaan yhdistää toisiinsa käyttäjätunnuksesi perusteella.
Facebookissa ovat kaikki, myös rikolliset. Vaikka poistaisit kuvasi ja tilisi, kaikki antamasi tiedot ovat edelleen Facebookilla.
Aiemmin hyökkäyksiä tehtailivat nuoret kaverit huvikseen, näyttämisen halusta. Nyt hyökkäysten takaa löytyy siistejä kravaattimiehiä, jotka pyörittävät palveluitaan kirkon tai poliisin valituksista huolimatta.
Luottokorttitietojen kaappaaminen verkkokaupasta on helppoa. Niillä tuksin ostetaan tusina läppäriä, silloinhan poliisi tulisi silmänräpäyksessä ovelle. Ehkä luottokorttitiedot kaapannut myy verkossa tuotetta, jota hänellä ei ole. Kun ostaja kiinnostuu tuotteesta, myyjä käy ostamassa sen Netti-Anttilasta tai vastaavasta, varastetuilla luottokorttitiedoilla, ja lähettää ostajalle, joka maksaa todettuaan tuotteen hyväksi. Ostaja hyötyy, myyjä hyötyy – kuka häviää? Se, jonka luottokorttitiedoilla kauppa tehtiin. Mutta hän saa hyvityksen pankiltaan, kun kertoo, ettei ole kyseistä tuotetta ostanut. Jos poliisi puuttuu asiaan, kohteeksi joutuu kaveri, joka tuotteen osti.
Netistä löytyy rikollisverkostoja. Uhrin työasemaan hyökätään ja sen tiedostot kryptataan, hän ei saa niitä  auki. Ilmoitus tilanteen pelastavasta Data Doctor 2010 -ohjelmasta antaa toivoa ja  uhri ostaa tuotteen. Puolet rahoista menee verkoston ylläpitäjille, puolet rikollisille, jotka kryptasivat tiedostot. Jos poliisi puuttuu asiaan, kaikki kielletään, tai sitten syytetään alihankkijoita ja vaihdetaan niitä; uusiahan on aina tulossa.
Eräässä yrityksessä tehtiin kevätsiivous, puhdistettiin kaikki työasemat. Muutaman viikon kuluttua yrityksen konesali paloi. Olisiko helpompi sulkea silmänsä haittaohjelmilta kuin ottaa riski konesalin palamisesta?
Mobiililaitteille on tähän mennessä kehitetty muutamia satoja viruksia, pääasiassa suurimmille toimijoille Symbialle ja Nokialle. Mobiililaitteissa ei ole totuttu turvatarkistuksiin, jokaiseen kysymykseen käyttäjä yleensä vastaa ”Yes”. Eräs matopeli kertoo sijaintisi vaikka sulkisit pelin ja ottaisit pariston irti. Peli vedettiin markkinoilta, mutta sitä on imuroitu satoja kertoja – koska se on hauska.
Virus voi muuttaa pankkiosoitteen toiseksi ja ohjata sinut pankin verkkopalvelun kopioon, mistä tunnuksesi on helppo varastaa.
Puhelimesi saattaa soitella virheellisiin kaukonumeroihin, joista veloitetaan reilut kymmenen dollaria. Huomaisitko sellaisen summan puhelinlaskussasi? Puhelu todellisuudessa pysäytetään lähemmäs, jolloin todellinen veloitus on huomattavasti pienempi – ja rikolliset nappaavat veloitusten erotuksen.
Olemme riippuvaisia teknisestä infrastruktuurista. Google oli ensimmäinen, joka kertoi julkisesti joutuneensa hyökkäyksen kohteeksi. Pdf-tiedostojen avulla hyökkääjä voi saada haltuunsa paitsi työaseman kaikki tiedostot myös kaikki verkkotiedostot, joihin kyseiseltä työasemalta on pääsy.
Nobel Peace Prize -verkkopalveluun hyökättiin hiljan, jonka jälkeen jokainen siellä Firefox-selaimella käynyt työasema saastui. Toistaiseksi ei tiedetä, mikä maa oli tämän hyökkäyksen takana.
Esityksen lopuksi oli aikaa kysymyksille, joita esitettiin runsaasti. Kysymykseen, miten hyökkäysten torjujat eroavat hyökkäysten tehtailijoista, Mikko Hyppönen totesi, että hyökkäysten torjujat eivät riko lakia, hyökkääjät rikkovat; hyökkääjät aiheuttavat sinulle harmia, hyökkäysten torjujat auttavat sinua.

Ajankohtaisia ajattomia haasteita

vaatimuksista
kehitys palastellaan
muutos hallitaan

omaperäinen
haiku, senryu syöksyy
teoskynnykseen

Kymmenet IT-alan ammattilaiset kokoontuivat TTL:n IT-kouluttajien jäsentilaisuuteen IT-koulutuksen ajattomia haasteita 11.11.10 verkkoon tai Haaga-Heliaan.
Paula Männistö Qentineliltä kertoi kahdesta tietojärjestelmäprojektista, joista ensimmäisessä kaikki epäonnistui ja toisessa onnistui.
Epäonnistunut projekti
Ensimmäisessä projektissa lähtökohtana oli asiakkaan liiketoimintalähtöinen ylätason vaatimusmääritys kahden nykyisen ERP-järjestelmän yhdistämisestä ja muutamien lisäominaisuuksien kehittämisestä. Projekti määriteltiin reilun vuoden mittaiseksi, mutta sitä ei palasteltu. Asiakas pääsi eri vaiheissa testaamaan järjestelmää, mutta mitään valmistuneista ominaisuuksista ei hyväksytty. Jossain vaiheessa todettiin, että vaatimusmäärityksen lisäksi pitäisi laatia selvitys, jota hierottiin yhdeksän kuukautta. Asiakas ei hyväksynyt selvityksen lopputulosta, ja lopuksi keskeytti koko projektin.
Ehkä nälkä kasvoi syödessä. Jäljellä olisi ollut vielä valtavan suuri työ, vuodessa oli saatu aikaan ehkä vasta neljäsosa siitä, mitä haluttiin. Esimerkiksi vaatimusmääritys ”Tehdään tarvittava raportointi” paisui lopulta 150 raportiksi, eikä kukaan ei osannut päättää, mitkä niistä olisivat tarpeellisia.
Toimittajan oli pakko hyväksyä tehtäväksi kaikki, mitä asiakas keksi pyytää. Sopimus oli kiinteähintainen ja muutostöitä oli vaikea hinnoitella, joten toimittajalle kertyi tappiota. Hälytyskellojen olisi pitänyt soida jo projektin alkumetreillä.
Vanha järjestelmä oli tavallaan määrityksenä, mutta koodin lukeminen on vaikeaa ja haasteellista, ja ennen kaikkea hidasta. Näytöt ja raportit ovat vain ulkoisia ominaisuuksia, ne eivät vielä määrittele järjestelmän toiminnallisuutta. Toimittaja pyrki laatimaan teknisen määrityksen, mutta toimittajan ja asiakkaan ymmärryksen välinen kuilu oli leveä ja syvä.
Tunnetun nyrkkisäännön mukaan aikatauluarviot pitäisi kertoa piillä, mutta siitä tulisi liian pökerryttävä luku asiakkaalle esitettäväksi.
Onnistunut projekti
Toisessa projektissa oli tarkoitus uusia vain vanhan suurkoneympäristössä toimivan tietojärjestelmän käyttöliittymä web-pohjaiseksi. Asiakas ymmärsi nopeasti, että käyttötapauskuvaukset eivät kata koko toimintaa ja liiketoimintaprosessit vaativat hieromista, joten prosesseja mallinnettiin ja uudistettiin samalla kun käyttöliittymää. Prosessit kulkivat eri osastojen välillä eikä ollut selkeää, missä mitäkin tehdään ja kuka tai mikä rooli omistaa prosessit. Jokainen pääsi esittämään oman näkemyksensä. Vähitellen ymmärrettiin, mitä oikeasti tehdään ja saatiin suoraviivaistetuksi monia asioita.
Toteutustyö jakautui eri mittaisiin iteraatioihin puolentoista vuoden ajalle. Tuotantoon siirrettiin kokonaisuus kerrallaan eikä mitään ylimääräistä tai turhaa työtä tarvinnut tehdä. Asiakkaat pääsivät aidosti vaikuttamaan kehitystyöhön. Muutosvastarintaa pyrittiin pehmittämään tekemällä samanlaista kuin vanha järjestelmä oli ollut ja omaksumalla sopivia toimintatapoja. Muutaman iteraatiokierroksen jälkeen oli opittu paljon, ja seuraavien iteraatiokierrosten suunnittelu oli entistä helpompaa. Nälkä kasvaa syödessä ja työmäärä kasvaa, joten muutoshallinta on tärkeää.
Miksi joskus onnistutaan ja joskus ei?
Onnistuneessa projektissa asiakas oli mukana, ja ymmärsi, että kyse oli asiakasyrityksen liiketoiminnan kehittämisestä ja toiminnan muutoksesta. Toimittaja saattoi työskennellä määrämuotoisesti alusta asti, ja suunnitella, miten kehitystyötä lähdetään työstämään ja miten palastellaan.
Ensimmäisessä projektissa oli pari 10-15 hengen ryhmää, toisessa viiden hengen ryhmä laatimassa perusarkkitehtuuria, viiden hengen ryhmä toteutuksessa ja pari henkilöä testauksessa. Prosessimallinnus sitoutti koko asiakkaan organisaation projektiin, ja teki näkyväksi, miten prosessit kulkevat.
Kiinteähintainen, alhaisen hinnan tarjous, jossa toimittaja tekee tappiota, ei ole kenenkään etu. Sen sijaan ymmärrys työmäärän suuruudesta olisi kaikkien etu. Projektin edetessä ymmärrys tarvittavasta tuntimäärästä vakiintui. Yksittäisten henkilöiden erot koodin tuottamisessa olivat valtavia, ja niinpä vaikeimmat kokonaisuudet annettiin tehokkaimmille koodareille. Koodin tuottamisen tehokkuus laskettiin määrittämällä kullekin käyttötapaukselle pistemäärät niiden vaativuuden mukaan ja niiden toteutuksista laskettiin mekanisesti, kuinka monta tuntia kunkin pisteen koodaamiseen kului.
Työmäärien arvioinnissa käytetään usein Planning poker -menetelmää, jossa jokainen toteutustiimin jäsen mielessään arvioi, paljonko aikaa menisi esitellyn työkokonaisuuden toteuttamiseen, ja nostaa sitä vastaavan kortin näkyviin yhtaikaa muiden kanssa. Tämän jälkeen arvioinneista keskustellaan ja annettuja numeroita perustellaan. Menetelmä on mukava, nopea ja sitouttava.
Ohjelmistotuotannon tekijänoikeudet
Tarmo Toikkanen Aalto-yliopiston Taideteollisesta korkeakoulusta valotti IT-koulutukseen liittyvän ohjelmistotuotannon tekijänoikeusviidakkoa jakamalla tuotokset nelikenttään ulottuvuuksille taiteellinen – hyödyllinen ja fyysinen – eteerinen. Alunperin tekijänoikeuslaki suojasi riittävän omaperäisiä ja tekijänsä persoonaa ilmentäviä taiteellisia ja konkreettisia tuotoksia. Vähitellen tekijänoikeuslain suojaan liitettiin tietokirjat, kartat ja tietokoneohjelmat. Nykyisin kirjat, valokuvat ja elokuvat eivät välttämättä enää ole fyysisia tuotteita vaan bittejä, mutta tekijänoikeus suojaa niitä edelleen.
Tekijänoikeuslaki ei edellytä teoksilta oivaltavuutta. Selittävät kaaviot eivät yleensä pääse lähellekään teoskynnystä: kuka tahansa samalla osaamisella voisi tuottaa olennaisesti samanlaiset kaaviot. Nyrkkisääntönä voidaankin pitää sitä, että jos kukaan saman alan tekijöistä ei samassa tehtävässä päädy samanlaiseen tuotokseen kuin sinä, niin tuotoksesi todennäköisesti ylittää teoskynnyksen.
Alunperin brittiläisen tekijänoikeuden oli tarkoitus suojata kirjapainon tuotoksia ja ranskalaisen tekijän moraalisia oikeuksia. Nämä ovat taustalla nykyisessä EU-maiden tekijänoikeuslaissa. Taiteellisen tai kirjallisen teoksen tekijänoikeus on sen tekijällä, luonnollisella henkilöllä. Sen sijaan työsuhteessa tehdyn tietokoneohjelman omistaa työnantaja, koska työpaikalla tietokoneohjelma laaditaan yleensä yhteistyössä. Työnantaja ei omista tietokoneohjelmaa, joka on tehty itsenäisesti opetus- ja tutkimustehtävissä. Sotilasoppilaitoksissa kaikki tekijänoikeudet kuuluvat oppilaitokselle.
Yleisön joukosta kysyttiin, miten tekijänoikeuslaki suhtautuu Andy Warholin tuotoksiin. Tarmo Toikkanen myönsi, että tekijän nimellä on vaikutusta; tekijänoikeuslaki ei välttämättä ole objektiivinen.
Levitysoikeus on tekijän yksinoikeus. Jos hankkii teoskappaleen, sen voi myydä, mutta sitä ei saa vuokrata. Kavereille saa tehdä kopioita yksityiskäyttöön laillisista lähteistä saaduista kopioista. Sen sijaan tietokoneohjelmia ei saa kopioida yksityiskäyttöön. Teoksesta saa tehdä väliaikaisia teknisiä kopioita ja tietokoneohjelmaa saa muuttaa, jos sen käyttö sitä vaatii. Yhteentoimivuuden vuoksi tietokoneohjelman saa palauttaa lähdekoodiin – jos se onnistuu.
Oppilaitoksessa opiskelijat omistavat tekijänoikeudet laatimiinsa ohjelmiin. Nykyinen tekijänoikeuslaki sallii teosten välittämisen lisenssillä, mutta yhtään lisenssiä ei vielä ole tätä varten tehty.

Sulautuvaa oppimista

uudet välineet
kiehtovat, muista silti
pedagogiikka

opetus sulaa
opettajan käsistä
oppijan mieleen

Metropolian Sulautuvan oppimisen seminaari 5.10.2010 oli Bulevardilla nostalgisesti samassa salissa, jossa yli kymmenen vuotta sitten istuin opiskelemassa kasvatustieteen approbaturia.
Terhi-Maija Itkonen-Isakov aloitti tilaisuuden katsauksella opetus- ja oppimiskäsitysten muuttumiseen. Pienten, kodikkaiden koulujen tilalle on noussut suuria oppilaitoksia. Testejä painottavasta behaviorismista ja oppijan arvioinnista on siirrytty opetussuunnitelman arviointiin, tavoitteiden ja arvojen korostamiseen, osallistuvaan arviointiin ja arvopluralismiin sekä sulautuvaan ja tutkivaan oppimiseen, yhteisölliseen ja avoimeen sosiaaliseen mediaan.
Tutkimusten mukaan oppimisen laatuun vaikuttavat odotukset, opiskeluilmapiiri, opettajan ja opiskelijan suhtautuminen toisiinsa sekä opiskelijan mahdollisuus panostaa opiskeluun.
Pertti Vilpas kertoi, miten eri aktiviteetit yhdistyvät sulautuvaksi kokonaisuudeksi. Sosiaalisen median aikakaudella opettajan pitäisi pedagogiikan ja oman substanssialueensa lisäksi osata viestiä yhteisöllisesti ja käyttää median erilaisia mahdollisuuksia.
Esimerkeissä oppimistehtävät Moodlessa koostuivat linkeistä Youtubeen ja Slideshareen, opettajan laatimista pdf-tiedostoista sekä tentistä. Muistiota käytettiin oppimispäiväkirjana, viestintänä opettajan ja opiskelijan välillä. Moodlen lohkoihin oli lisätty linkkejä blogeihin ja Google docs -tiedostoihin.
Kai Lindgren kertoi, miten oppimismateriaalia voidaan koota html-sivuille ja linkittää useisiin työtiloihin Moodlessa.
Soile Bergström kertoi Facebookista opiskelussa. Yksi opiskelijoista perusti Facebook-ryhmän ja hyväksyi sinne muut opiskelijat, opiskelijatuutorit ja opettajan. Muutama opiskelija ei halunnut perustaa Facebook-roolia eikä heitä siihen pakotettu. Opettaja teki heti alkuun selväksi, ettei hyväksy opiskelijoita Facebook-kavereikseen. Opiskelijat muodostivat pienryhmiä ja keskustelivat esim. siitä, mistä joutuvat luopumaan opintojensa vuoksi. Opiskelijatuutorit ja opettajat kirjoittivat ryhmän seinille. Rinnakkaista keskustelua käytiin Moodlessa.
Opettaja havaitsi, että keskusteluviestit Facebookissa olivat pidempiä kuin Moodlessa. Osa opiskelijoista koki Facebook-opiskelun kivaksi ja helpoksi, osa taas ahdistavaksi. Opiskelijat totesivat mm., että Facebook kuuluu yksityiselämäään, ei kouluun, että opettajan rooli menee sekaisin, kun tämä on mukana Facebookissa, että ei ole kivaa, kun muut näkevät esitetyn kysymyksen.
Facebook-kokeilussa eräs ajatus oli, että kun opiskelijat ovat siellä muutenkin, heidän ei tarvitsisi enää erikseen kirjautua uuteen ympäristöön. Toinen ajatus oli nopea tiedotus ja chatin käyttö reaaliaikaiseen ohjaukseen, mutta kun opettaja ei hyväksynyt opiskelijoita kavereikseen, chattia ei voinut käyttää. Opiskelijat tiedottivat toisilleen jonkin verran, esim. oppilaitoksen omissa tietojärjestelmissä kerrotuista ajankohtaisista asioista.
Timo Raatikainen esitteli Maharaa, jolla opiskelijat voivat laatia itselleen multimediamuotoisen näyteportfolion. Mahara on avoimen lähdekoodin sovellus kuten Moodlekin, mutta kun Moodle on lähinnä behavioristinen ja suljettu opetuksen hallintajärjestelmä, Mahara toimisi opiskelijan omana henkilökohtaisena avoimena oppimisympäristönä (PLE, personal learning environment). Opiskelija voi Maharassa itse päättää, mitä näyttää muille, verkostolleen ja potentiaaliselle työnantajalleen. Järjestelmä myy itse itsensä: sitä ei juurikaan ole markkinoitu, mutta jo muutamassa kuukaudessa sadat Metropolian opiskelijat ovat ottaneet sen käyttöönsä.
Hannele Virtanen-Vaaranmaa kertoi kakkosmaailmasta, Second Lifesta, jonka käyttöönotto on Maharaa huomattavasti vaikeampaa ja joka vaatii kohtalaisen paljon työasemalta ja yhteyksiltä. Aamulla oli turhaan yritetty virittää Second Lifea esitystilassa toimivaksi. Teknisen tuen pitäisikin olla aina tavoitettavissa, kun tätä ympäristöä käytetään.
Second Life sisältää reaalimaailmaa muistuttavia tiloja, mielikuvitusmaailmoja sekä näiden yhdistelmiä. Avataren voi valita mieleisekseen, mutta on hyvä miettiä, mitä avataren ulkoasulla haluaa viestiä ja millaisia mielikuvia se muissa herättää. Oletko opettajana uskottava polvihousuissa, verkkosukissa ja rikkinäisissä kengissä?
Kolbin oppimisteorian akkomodoija, kokeilija, hyötyy Second Lifesta, joka sisältää pelejä, simulaatioita ja toimintaa. Perinteisiin luentoihin ympäristö ei ole paras mahdollinen ja tietoahan verkko on pullollaan.
Second Life tarjoaa paljon mahdollisuuksia eri alojen opiskeluun. Liiketoiminnan opiskelussa voidaan tutkia markkinointia ja yritysten toimintaa, terveysalan opiskelussa virtuaalisairaalassa tehdä toimenpiteitä ilman pelkoa kohtalokkaista seurauksista ja kielten opiskelussa keskustella eri kielialueiden avatarten kanssa.
Second Life lisää läsnäolon tunnetta eri tavalla kuin videoneuvottelu. Osallistumiskynnys madaltuu ja luovuus lisääntyy. Opiskelijan ohjaukseen tarvitaan kuitenkin äänieristetty tila.
Neljän ammattikorkeakoulun yhteistyöstä Second Lifessa löytyy lisätietoa Laurean wikistä.
Maarit Hynninen-Ojala kertoi, miten mallipohjat helpottavat opinnäytetöiden laatimista, kun opiskelijan ei tarvitse aloittaa tekstin tuottamista asiakirjan ulkoasun ihmettelyllä.
Keskustelu
Aamupäivän yhteiskeskustelussa pohdittiin, pitäisikö opettajien edes tietää, jos opiskelijat oma-aloitteisesti perustavat opintojaksoa tukevan keskusteluryhmän Facebookiin. Entä miten pitäisi suhtautua, kun opiskelijat antavat opintojaksosta palautetta Facebookissa, mutta eivät reagoi oppilaitoksen opintojaksopalautteisiin?
Jyväskylän ammattikorkeakoulun tutkimus opiskelun kehittämisestä on tuottanut yllättävän tuloksen: opettajien mielestä pitäisi kehittää erilaisia opetusta tukevia sovelluksia kun taas opiskelijoiden mielestä pitäisi kehittää pedagogiikkaa. Verkkoperusteisuus on tulevaisuutta Humakissa: kirkko kouluttaa työntekijöitään toimimaan verkossa ja etsivät tulevat verkkoon. Kyse ei ole toimintojen siirtymisestä pois muualta vaan reaalimaailman jatkumosta.
Opetusta ei kuitenkaan saisi kehittää tietojärjestelmien ehdoilla vaan aina pitäisi muistaa kysyä: Mikä on niiden pedagoginen lisäarvo?

Tikon parhaita käytäntöjä

huominen vaatii:
intohimo oppia
muutosvalmius

ahot-tohtori
tutkii, kehittää, pilvi
painuu projektiin

Suomenlinnan Tenalji von Fersen oli viihtyisä ympäristö yksikkömme kehittämispäivälle. Perinteisten ryhmätöiden sijaan jaoimme kollegoiden kesken osaamistamme eri alueilta keskustellen alustusten pohjalta. Kaksi asiantuntijaluentoa lounaan jälkeen toivat piristävän lisämausteensa päivään, vaikka kahvia jouduttiinkin odottamaan.
Kansainvälisestä vaihdosta käyneet opettajat kehuivat avartavia kokemuksiaan ja niiden innostamaa vaihto-opiskelijavyöryä. Tohtoriopiskelijat ylistivät Haaga-Helian kirjaston tietokantoja aarreaittana ja kiittivät informaatikkojen palveluja. AHOT-käytännöt helpottavat opiskelijoiden työkuormaa, kun jo osattua asiaa ei tarvitse opintojaksoilla turhaan kerrata. Toisaalta ahotilla opiskelija menettää mahdollisuuden jakaa kokemuksiaan ja saada uusia oivalluksia muiden opiskelijoiden kysymyksistä ja nämä taas menettävät osaavan toverinsa kokemukset ja tuen. Projektityön periaatteet pysyvät, mutta  sovelluskohteet muuttuvat. Todelliset toimeksiannot motivoivat opiskelijoita uudella tavalla, ja niitä löytyisi niin oppilaitoksesta kuin sen ulkopuoleltakin. Tutkiva ja kehittävä oppiminen, joka vaatii aikaa ja palkitsee syvällisellä oppimisella, toimisi parhaiten jo opittujen perusasioiden soveltamisessa.
Tapio Volanen Logicalta kertoi 2010-luvun keskeisistä kyvykkyyksistä ict-alalla. Viestintätaidot nousevat entistä tärkeämmiksi, samoin monikulttuurisuuden ymmärrys. Vuorovaikutustaitoja tarvitaan esimerkiksi kun halutaan tarkentaa asiakkaan vaatimusmääritystä ja esittää siihen teknologian kannalta olennaisia muutoksia. Kaikki ovat tekemisissä asiakkaan kanssa, joten pelkkä ict-osaaminen ei riitä.
Logican omassa viestinnässä käytetään sähköpostia, blogia, wikiä, pikaviestimiä sekä videoneuvotteluja.
Projektin käynnistyessä määritellään aika, resurssit ja tulos. Ne saattavat muuttua projektin aikana: venyvä ja vanuva projekti ei pidä kiinni aikataulusta, rahasyöppö tarvitsee lisää resursseja ja tuloksesta tinkivä keventää laatua.
Hankejohtajien ja projektipäälliköiden, joiden tarve kasvaa jatkuvasti, pitäisi ymmärtää asiakkaan liiketoimintaa, osata neuvotella, joustaa ja kestää epävarmuutta. Palvelujohtajan, joka vastaa palvelujen tuottamisesta asiakkaalle, pitäisi olla pitkäjännitteinen ja ymmärtää prosesseja.
Arkkitehti kerää olemassa olevasta tiedosta olennaisen ja rakentaa kustannustehokkaan ratkaisun asiakkaan tarpeisiin. Hänellä pitäisi olla mallinnus- ja määrittelyosaamista, teknologian ja toimialan tuntemusta, kykyä visualisoida ja tuottaa kirjallista materiaalia.
Ratkaisujen toteuttamisesta vastaavia asiantuntijoita saadaan Intiasta huomattavasti halvemmalla kuin Suomesta. Minkälaista lisäarvoa suomalainen asiantuntija tuottaa? Laatu on Intiassa yhtä hyvää kuin Suomessa, joten lisäarvon pitäisi nousta asiakkaan prosessien ymmärtämisestä ja innovatiivisuudesta.
Intiaan englanniksi lähetettyjen tietojärjestelmän vaatimusmääritysten ja kuvausten pitäisi olla riittävän tarkat, koska sieltä saadaan juuri sitä, mitä on tilattu, eikä iterointiin ja määritysten tarkentamiseen ole mahdollisuutta samalla tavalla kuin paikallisella toimittajalla.
Myyjältä, account managerilta, edellytetään paitsi asiakkaan liiketoiminnan ymmärtämistä myös palvelu- ja ratkaisutarjooman riittävää tuntemusta, innovatiivisuutta ja neuvottelutaitoja.
Antti Larsio Microsoftilta näkee tietotekniikan kansalaistaitona, jota ei saa antaa vain ict-ammattilaisille. Teknologia on helppoa, ihmiset ovat vaikeita. Kommunikointi on olennaista: projektit epäonnistuvat, jos vuorovaikutus ei toimi.
Yksilön menestys kulkee käsi kädessä yhteisön menestymisen kanssa. Ammattilaisten muutosvastarinnan käsittely on keskeisempää kuin teknologinen osaaminen, mutta kukaan tuskin voi kuvitella tekevänsä samaa asiaa jatkuvasti. Mittaamista, raportointia ja suunnitteluakin tarvitaan.
Teknologia kehittyy seuraavien viiden vuoden aikana enemmän kuin viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana. Siksi tarvitaan oikeaa asennetta: kaikkea voi oppia, jos vain haluaa. Jos ihmiseltä puuttuu muutosvalmius tai intohimo teknologiaan, niin ict-ala ei ole häntä varten.
Nykyisin tarvitaan kielitaitoa ja eri kulttuurien tuntemusta. Pidättyvällä suomalaisella saattaa olla vaikeuksia parin päivän myyntineuvotteluissa, joissa toisen kulttuurin ihmiset huitovat käsillään ja puhuvat jatkuvasti. Nuoren polven suomalaisten vuorovaikutustaidot onneksi ovat erilaiset kuin meidän vanhempien.
Tulevaisuus on jo täällä – vaikka sitä esittävän videon ääni ei kuulunutkaan. Videolla lapset ja aikuiset viestivät keskenään taipuvien, läpinäkyvien näyttöjen käyttöliittymillä, joita ohjattiin sormella, puheella tai liikkeellä. Pilvipalvelut  käänsivät puhetta ja tekstiä reaaliaikaisesti ja toivat käsiteltäviin esineisiin ja asioihin lisätietoa verkosta. Second Life on Microsoftille First Life, osa reaalimaailmaa, ja sosiaalinen media osa tulevaisuuttamme. Glokalisaatio yhdistää toisiinsa osaamiskeskukset, joiden monirooliset ihmiset osaavat teknologiaa ja ymmärtävät sen sovellusmahdollisuuksia. Tähän liittyy Pekka Himasen raportti Kukoistuksen käsikirjoitus, joka kannattaisi lukea.

Palveleeko tietohallinto liiketoimintaa?

puhu bisnestä
bisneksen kanssa, iitee
ymmärtää iiteen

pilvi ja some
bisnekseen, panostathan
tietoturvaankin?

Keskustelu ”Tietohallinnon kriittisistä menestystekijöistä” oli vilkasta ja rönsyilevää, kun liiketoiminnan edustajat ja Haaga-Helian opettajat kohtasivat 11.5.2010.
Vesa Tiirikainen kertoi, että kuusikymppisenä, elämän suunnitelmansa puolivälissä, hän rajoitti työntekoaan kolmeen päivään viikossa ja ehti sitten kirjoittaa kirjoja ja TiVin blogia. Hän ammensikin alustukseensa ajatuksia vasta ilmestyneestä kirjastaan IT ja parempi bisnes.
Laman myötä johdon ote bisneksestä paranee. Tietohallinnon edustajien pitäisi puhua bisneksen edustajien kanssa bisneksestä eikä tuhlata kohtuuttomasti aikaa teknisten vempainten valintaan. Johtaminen muuttuu harvoin prosessimaiseksi; voisiko joku vastata koko prosessin toiminnasta riippumatta siitä, ketkä prosessissa toimivat?
Meitä pitkän linjan systeemityön ammattilaisia ilahdutti, kun Vesa Tiirikainen kertoi tietokeskeisen järjestelmäkehityksen palaavan. Tietokeskeisestihän järjestelmiä mallinnettiin 1980-luvun lopulla, kun pyrittiin eroon siitä, että sama tieto olisi yrityksen eri tietojärjestelmissä moneen kertaan, osa päivitettyinä, osa ei.
Vesa Tiirikainen esitteli tutkimuksia erilaisten tietojärjestelmähankkeiden ongelmien laadusta ja vakavuudesta taulukkomuodossa. Mielenkiintoista oli, että eniten ongelmia syntyy it-toiminnan tehostamisratkaisuissa; ulkoistamisessa tai teknisen infrastruktuurin uudistamisessa.
Tietojärjestelmiin liittyvien ongelmien syynä on useimmiten joko epäselvä tavoite tai se, että toteutetaan vain it-ratkaisua, mutta ei muuteta toimintatapaa.
Vesa Tiirikainen julisti, että ihminen on luonnostaan muutoshakuinen eikä muutosta vastustava. Tavoitteen pitää kuitenkin olla riittävän innostava. Mittarit ovat usein ongelmallisia: säästöjä henkilöstökuluissa on vaikea mitata päivittäin säästettyinä minuutteina, jos työtä tehdään yhtä kauan kuin ennen eivätkä palkkakustannukset pienene.
It-painotteisen muutoksen toimeenpanossa tärkeintä on:

  • yhtenäisen tiedon merkitys
  • sidosryhmien hallinta
  • muutosta johtavan ydinryhmän valinta
  • muutoksen johtaminen projektityön periaattein
  • bisneshyötyjen varmistaminen läpi muutoksen.

It:lla on yhä suurempi rooli muutoksessa: miten järjestelmä toimii suhteessa prosesseihin ja organisaatioon?
Jarmo Hallikas valaisi meille tietohallinnon kiehtovaa ja monimutkaista maailmaa laatimallaan miellekartalla ja fläpeillä kuvaamillaan esimerkeillä. Tietohallinto vastaa toisaalta kehittämisestä, toisaalta jatkuvasta toiminnasta. Jos kaikki rahat kaadetaan kehittämishankkeisiin, jatkuvan toiminnan laitteet ja ohjelmistot saattavat rapautua vuosiksi. Liiketoimintayksikkö osaa määrittää liiketoiminnan tarpeet, mutta ei välttämättä ymmärrä, mihin tekniikka taipuu.
Usein järjestelmiä myydään bisnes-johtajille kauniilla lupauksilla, mutta tietohallinnon edustajien kanssa ei haluta keskustella, koska heidät koetaan lähinnä jarrumiehiksi. Menestyvä tietohallintojohtaja keskustelee bisneksen kanssa bisnes-kysymyksistä ja it:n kanssa it-kysymyksistä.
ITIL ratkaisee jatkuvan toiminnan organisoinnista yhdeksänkymmentä prosenttia. Miten loput kymmenen prosenttia hoidetaan? Aiemmin asiakkaan monimutkainen ongelma saatettiin huutaa sermin yli kollegoille: ”Kaverit, asiakkaalla on tällainen ongelma, mitäs sanotte?” Nyt yksi henkilö kirjaa ongelman järjestelmään ja toinen lukee sen sieltä, mikä hidastaa ongelman ratkaisuprosessia.
Yrityksissä tarvitaan edelleen pienen alueen syvällistä asiantuntemusta. Jos jotain osaamista tarvitaan vain muutama kuukausi vuodessa, osaaminen kannattaa ostaa ulkoa. Joskus saattaa olla järkevämpää palkata muutama henkilö hoitamaan tietty asia kuin hankkia sitä varten uusi tietojärjestelmä.
Pilvipalvelut ja sosiaalinen media ovat tulleet bisnekseen, ja niiden myötä tietoturvakysymysten merkitys on kasvanut. Yritys voisi palkata porukkaa hakkeroimaan ja katsomaan, missä kohdassa järjestelmä vuotaa. Sähköpostijärjestelmän lamautuminen vaikka vain puoleksi tunniksi voi olla iso taloudellinen katastrofi, jos yrityksen kaikki sopimukset laaditaan sähköpostitse.
Tietojärjestelmäkoulutus ei saisi olla pelkkää nappulatekniikkaa; olennaista olisi kertoa, miten järjestelmä palvelee toimintaa. Miksei eri järjestelmiin voisi olla samanlaista käyttöliittymää? Tietojärjestelmän lopullinen käyttäjäohjeistus kannattaa laatia liiketoiminnan näkökulmasta asiakasorganisaatiossa. Samalla pitäisi muuttaa ja kehittää liiketoimintaprosesseja.
It-infrastruktuuria pitäisi pyrkiä jatkuvasti yksinkertaistamaan.  Kuitenkin näyttää siltä, että tietojärjestelmät tulevat yhä monimutkaisemmiksi ja kompleksisuuden hallinta nousee keskeiseksi. Kaikkia asioitahan ei voi tehdä yksinkertaisiksi; kännyköissäkin toiminnallisuus muuttuu koko ajan.
Tietojärjestelmien kehittämisessä viestinnällä on olennainen rooli. Myös hiljaista tietoa tarvitaan.

Verkko auttaa työssä

verkkokokous
tallenne: opettaja
helpottaa työtään
Kymenlaakson ammattikorkeakoulun henkilöstölle tarjottiin 4.3.09 parin tunnin iltapäiväseminaari ”Verkko avuksi työhön”, johon pääsi osallistumaan joko Kotkan toimipisteen auditoriossa tai verkossa Connect Pro -videoneuvottelussa. Kerttu Rossi UPM_Kymmenen henkilöstöosastolta kertoi kokemuksiaan verkkokokoustekniikoista, jotka hajautetussa organisaatiossa helpottavat kokousten järjestämistä. Hän sanoi itse työskentelevänsä kolmessa konttorissa, kun mukaan lasketaan kotikonttori. Verkkokokous ei saisi kestää kahta tuntia kauempaa ja siihen pitäisi valmistautua huolellisesti. Äänen käyttö on tärkeää. Osin turhia viestejä sylkevään sähköpostiin hän suhtautui kriittisesti.
Pekka Tervonen Kajaanin ammattikorkeakoulusta esitteli verkko-opettajana kurssejaan, joihin hän antaa pisteet ja kone arvosanan. Vastattuaan tehtävään opiskelija näkee aina oikean vastauksen tai mallivastauksen. Yleisö posautti säkenöimään keskustelun soveltavista tehtävistä, joihin ei löydy oikeaa vastausta.
Kysymys johdatti hyvin omaan esitykseeni sosiaalisen median käytöstä opetuksessa, jossa näytin, miten opiskelijani laati viime keväänä asiakasorganisaatiolle web2-välinein verkkopalvelun ja miten hän on linkittänyt sen omaan verkkoportfolioonsa, miten perustimme avoimen Ning-yhteisön markkinoinnin verkkokurssille ja miten sosiaalisen median välineitä voidaan linkittää Moodleen niin, että opiskelijalle muodostuu luovuuteen kannustava, mutta kokonaisuutena hallittu ja turvallinen oppimisympäristö.
Esityksen pitäminen keittiön pöydän äärestä Connect Prolla soi minulle, keuhkoputkentulehduksesta toipuvana, mahdollisuuden mykistää mikrofoni ja pysäyttää webbikameran kuva yskänpuuskien ja veden hörppäämisen ajaksi. Hetkittäiset tauot saatoivat häiritä kuulijoita, mutta tuskin yhtä paljon kuin esiintyjän yskänpuuskat auditoriossa. Ilman videoneuvottelumahdollisuutta oma esitykseni olisi todennäköisesti jäänyt pitämättä, tuskin olisin toipilaana lähtenyt bussilla Helsingistä Kotkaan.
Lopuksi Osku Kiri Oppimisteknologiakeskus KymiEdusta esitteli luentokaappausjärjestelmää, jolla voidaan tallentaa opettajan normaali luokkaopetus. Kun opettaja ensimmäisellä toteutuksella luennoi perinteisesti ja luennot tallennetaan, niin seuraavilla toteutuksilla opiskelijat seuraavat tallenteita omalla ajallaan ja yhteinen kontaktiaika käytetään keskusteluun ja asian syventämiseen. Luennointihan ei ole opetusta vaan asian läpikäymistä.

Mielikuvittelu sytytti lainehtivat ideat innovaatioiksi

jaat osaamista
olet Sytyke-pankin
kokemustili

tuotekehitys
patentoi illuusiot
liukuhihnalle

tiedon lisäksi
ultrakevyt YubiKey
käsilaukussa

Sytyke-yhdistyksen perinteisen seminaarin tämän syksyn aihe ”Mielikuvittele – Ideoista innovaatioiksi!” keräsi tavallista vähemmän osallistujia Viking Gabriellalle 10-12.9.08. Viime metreillä kilpaillut aiheidea ”Ohjelmistotuotteen hankinta – itse tekemällä vai ostamalla” olisi ehkä purrut paremmin sytykeläisiin.

Sytyke

Puheenjohtaja Mitro Kivinen pohti Sytykettä. Sytykkeessä puhutaan mukavia ja asiaa sopivassa suhteessa, saadaan asioita syttymään. Kipinät löytävät tarttumapintaa, syttyvät, lämmittävät, voivat kehittyä innovaatioiksi. Sytyke yhdistää osaamisyhteisöihin ohjelmistokehityksen asiantuntijat tuottamaan ja jakamaan toisilleen osaamista ja tietoa sekä oppimaan toistensa kokemuksista.
Ensimmäisen kerran Mitro Kivinen kuuli Sytykkeestä opiskellessaan vuonna 1992 ATK-instituutin perillisessä, silloin vielä väliaikaisessa Heliassa. Sytyke syntyi organisaatioiden tietojenkäsittelyn tarpeisiin. Perinteisesti systeemityöllä on tarkoitettu räätälöityjen ohjelmistojen suunnittelua ja toteutusta, kun taas ohjelmistotuotannolla tarkoitetaan valmisohjelmistojen valintaa, ostamista, räätälöintiä ja käyttöönottoa. Nykyisin systeemityö kattaa koko tämän kentän.
Sytykkeessä parasta on asioista keskustelu osaamisyhteisöissä, syys- ja kevätkokouksissa sekä Systeemityölehdessä. Sytyke on aktiivinen tietotekniikka-alan ja ohjelmistokehittämisen tieto- ja kokemuspankki, jossa jokainen meistä on kokemustili. Sytyke-pankissa kokemus ei jakaessa vähene vaan lisääntyy. Mitro Kivinen kannustikin meitä etsimään seminaaripäivinä uusia keskustelukumppaneita.
US-patentit
Pentti Juhala, Suomen Keksijäin Keskusliiton puheenjohtaja kertoi US-patenttien hyväksikäytöstä ja tekijänoikeuden osoittamisesta. Wattia pidetään höyrykoneen ja Edisonia sähkölampun keksijöinä, vaikka todellisuudessa he kehittivät muiden keksinnöt hyödyllisiksi tuotteiksi eli innovaatioiksi. Jälkimaailma muistaa innovaattorit keksijöinä.
Patenteista saatavaa tietoa voidaan käyttää mm. tutkimuksessa, kilpailijaseurannassa ja tuotekehityksessä. Jos patenttitietoa ei osata käyttää, saatetaan kehittää uudestaan sellaista, mikä on jo kehitetty. Patenttijulkaisuista voi seurata, mitä kilpailijat tekevät ja mitä teknologiaa he kehittävät. Jos uusi tuote havaitaan vasta messuilla, saatetaan olla kilpailijaa kymmenen vuotta jäljessä.
USAn patenttikäytännöt poikkeavat jonkin verran muun maailman käytännöistä. Ääriesimerkki USAn patenttikäytännöstä lienee patentti tavalliselle riippukeinulle, jota joku keksi keinuttaa sivusuuntaan!
USAssa voidaan patentoida pelkät tietokoneohjelmat ja bisnesmetodit ja patentti myönnetään aina keksijälle, kun se muualla myönnetään hakijalle. USAn käytäntö edellyttää tarkkaa laboratoripäiväkirjaa, josta käy ilmi, kuka tutkijayhteisöstä keksinnön on tehnyt. Laboratoriopäiväkirja on siis sidottu kirja, jonka sivut on numeroitu ja korjaukset tehty yliviivaamalla ja jonka jokaisen sivun on allekirjoittanut kaksi todistajaa. Laboratoriopäiväkirjassa kuvataan tavoite ja tulokset, mitä keksittiin milloin ja ketkä keksivät.
Euroopassa tietokoneohjelmien ja bisnesmetodien patentointi edellyttää, että keksintöön liittyy fyysinen laite, jota ohjelmisto käyttää. Hoitotoimenpiteitä ei voida patentoida, mutta niissä käytettävät laitteet voidaan. Yleensä ohjelmistojen patenttihakemukset liittyvät analysointilaitteisiin. Modulaarisessa ohjelmassa mahdollinen patenttia loukkaava kohta voidaan helposti korvata jollain muulla.
Keskustelussa ihmeteltiin Microsoftin saamaa patenttia page-up- ja page-down-näppäimiin, jota se oli hakenut vuonna 2005.
Illuusiot romahtavat
Lauri Laitinen Nokialta kertoi kokemuksiinsa perustuen illuusioiden romahtamisesta patentoinnissa ja standardoinnissa. Nokialle tullessaan hän ajatteli patenttien olevan keksintöjä, mutta totesi, että valtaosa patenteista tuotetaan liukuhihnalta normaalina insinöörityönä (esimerkiksi käyttämätön bitti ja sille keksitty käyttö). Hänellä itsellään on jo kuusi hyväksyttyä keksintöä.
Lauri Laitisen toi selkeästi esiin, että patentit, merkantilismin viimeiset jäänteet, liittyvät omistusoikeuteen. Patentti ei ole tuote vaan yksinoikeus käyttää tiettyä teknologiaa tuotteessaan. Analogiatelevision patentit ovat vanhentuneet, joten kuka tahansa voisi tehdä televisioita – niinpä siirrytään digitaaliseen televisioon. Patentoimalla jokin teknologia voidaan pitää poissa markkinoilta. Patentoinnin sijaan keksintö voitaisiin julkistaa, jolloin muut eivät enää voisi sitä patentoida.
Patentointi-ikkuna on tilanne, jossa kaikki näkevät, mihin speksit ovat menossa. Kun joku istuu alas ja kirjoittaa eri vaihtoehdot patenttihakemuksiksi, niin varmasti jokin niistä menee lävitse. Patenttien käsittelyaika on kohtalaisen pitkä: Lauri Laitisen vuonna 1997 laatima Umts-patenttihakemus tuotti palkkion vasta pari kuukatta sitten.
Nokiassa on tavoitteena, että jokainen työntekijä saisi vähintään yhden keksintöhakemuksen läpi puolessa vuodessa. Keksinnön pitää ratkaista jokin ongelma, pelkkä tekniikka tai tarve ei riitä. Keksinnön taustalla on usein kahden asian yhdistäminen uudella tavalla.
Huippututkimus
Petri Myllymäki Helsingin yliopiston Tietojenkäsittelytieteen laitokselta kertoi tieteellisestä huippututkimuksesta ohjelmistoalan innovaatioiden synnyttäjänä, joista esimerkkejä ovat hänen parinkymmenen hengen CoSCo (Complex Systems Computation) -tutkimusryhmänsä kehittämät tuotteet.
Koptimi-algoritmin avulla voidaan optimoida paperirullien pakkaamista konttiin. Algoritmia kehitettäessä opittiin, mitä kaikkea asiakkaalta pitää kysyä, jotta päästään käytännössä toimivaan ratkaisuun. Kontti ei saa olla epätasapainoinen, koska sellainen voisi tippua nosturista. Rullat pitää pakata niin, etteivät ne heilu merenkäynnissä eivätkä paperin reunat vahingoitu. Algoritmi ei toiminut kaikissa tilanteissa, joten päädyttiin heuristiseen ratkaisuun. Se toimi ällistyttävän hyvin. TietoEnator tuotteisti ratkaisun ja se on ollut StoraEnsolla tuotannossa jo kymmenisen vuotta. Suurin voitto on kertynyt tilauskokojen kasvusta, kun lisätilaus voidaan mitoittaa algoritmin kertoman konttiin jäävän tyhjän tilan mukaiseksi.
BayesIT on ollut käytössä Helsingin Sanomien vaalikoneessa vuosina 2003, 2004, 2007 ja 2008. Ekahau tarjoaa ratkaisuja sisätilapaikannukseen. Aino on uudentyyppinen hakukone, joka käyttää tekstidokumenttien analysoinnissa samoja menetelmiä kuin paikannuksessa.
Menetelmien menestyksellinen räätälöinti edellyttää niiden syvällistä ymmärtämistä; oppikirjamenetelmä ei riitä käytännön ongelmien ratkaisuun. Ongelman keksiminen voi olla innovaatio. Huippututkimuksessa on aina epäonnistumisen riski; projektin kestoa ja tulosten laatua on vaikea ennakoida. Parhaat tulokset ovat usein suunnittelemattomia. Kun tutkijat innostuvat, he paiskivat töitä hullun lailla, mutta välillä tarvitaan laiskuusvaiheitakin.
Suomeen tarvitaan nykyistä enemmän menestystarinoita. Miten huippututkijat ja huippubisnesosaajat kohtaisivat?
Yhteistyön uudet välineet
Perttu Karvinen ja Mikko Holmberg CodeBakersilta kertoivat, miten uudet välineet auttavat kuvittelusta yhteistyöhön. Perttu Karvinen ravisteli esiin nykytilan tutut ongelmat: systeemityön vaiheet ovat toisistaan erillisiä eikä kokonaiskuva ei ole kenenkään hallinnassa. Yhteistyössä käytetään palavereja, sähköposteja, dokumentteja, wikejä ja katselmointeja. Tieto hukkuu sähköpostimassaan, wikin kirjoittaminen vie työaikaa, dokumentit tiedonvälityksessä edellyttävät katselmointeja, mutta nämä eivät takaa faktoja. Miten projektipäällikkö voisi selvittää projektin tilan vain dokumenttien perusteella?
Ratkaisuksi Perttu Karvinen ehdotti projektin tehtävien hallinnan ja tekemisen nivomista yhteen niin, että kaikki tieto olisi kerralla sopivassa muodossa kaikkien nähtävissä. Tämän jälkeen Mikko Holmberg näytti vakuuttavan, etukäteen ohjelmoidun demon pilotista, jota sovellettiin scrum-projektin hallintaan ja toteuttamiseen.
YubiKey
Ensimmäisen seminaaripäivän päätteeksi Ilkka Pirttimaa kertoi tervejärkisestä hypetyksestä YubiKeystä. YubiKey on pieni, avaimenperään liitettävä laite, jonka avulla voidaan autentikoitua mihin tahansa OpenId-kirjautumista tukevaan järjestelmään, joita web 2.0 on täynnä. YubiKey on helppokäyttöinen ja turvallinen eikä tarvitse ajuria missään ympäristössä. YubiKey käyttää avointa rajapintaa, jolloin koodin tekeminen on yksinkertaista. Lyhyessä ajassa onkin syntynyt satoja sitä hyödyntäviä valmisratkaisuja.
Toisen seminaaripäivän aamuna saimme sormituntuman YubiKey:iin, kun Simon Josefsson Yubicosta vieraili laivalla. EU-palkinnon voittaneen innovaation kehittäminen alkoi vuonna 2007. Kyse on helppokäyttöisestä ultrakevyestä, painikkeella varustetusta USB-tikusta. Siinä ei ole näyttöä, paristoja eikä mekaanisia osia. Käyttäjän ei tarvitse ylläpitää tietokantaa eri verkkopalveluiden tunnuksistaan ja salasanoistaan. Nopea kosketus saa tikun generoimaan kertakäyttöisen salasanan, jonka alussa on tikun yksilöivä pysyvä tunniste. Simon Joseffsonin kokemuksen mukaan perinteisten pankkikorttien tunnukset ja salasanat aiheuttavat huomattavasti enemmän ongelmia kuin YubiKey.
Sytytä
Tukholmassa käynnin jälkeen Mitro Kivinen kertoi meille, miten asiat saadaan tapahtumaan. Usein ajattelet, että jonkun pitäisi hoitaa homma. Kuka se joku on? Sinä itse. Laadi johdolle perusteltu esitys, kenties kaksi vaihtoehtoa, joista johto voi valita. Kun päätös on tehty, jonkun pitää se toteuttaa. Taas sinä itse olet se joku. Saat porukan tekemään kanssasi. Luota tekijöihin, mutta tarkista ja pidä langat käsissäsi. Kun homma on valmis, muista kiittää.
Avoin yhteistyö
Kari Aho Elisalta ja Sami Kettunen Samcomilta kertoivat kokemuksiaan avoimuudesta asiakkaan ja toimittajan yhteistyössä.
Samcomin slogan ”tulisieluisia tietojärjestelmiä inhimillisellä otteella” korostaa, että kyse on ihmisten välisestä työtä, mikä vaatii henkilökemiaa ja ihmisten välistä vuorovaikutusta. Jos henkilökemia ei toimi, henkilöitä pitää uskaltaa vaihtaa. Perinteisistä yhteistyösopimuksista pitäisi päästä avoimuuteen kannustaviin kumppanuussopimuksiin. Perinteisiä sopimuksiahan katsotaan nimenomaan silloin, kun jokin menee pieleen, kun taas kumppanuussopimuksilla pyritään jo ennalta estämään kitkatilanteet.
Tavoitehintamallissa yritys ottaa projektiriskin kannettavakseen, mikä on tuottanut hyviä asiakassopimuksia. Yhteistyön apuvälineinä käytetään irc-kanavia, blogeja, wiki-intraa, asiakas-extraa ja tuotannonohjausta. Wikejä käytetään projektikohtaiseen tiedonkeruuseen, blogeja sisäiseen tiedottamiseen. Asiakkaan kanssa on jo ryhdytty tekemään yhteistä wikiä ja asiakas-extraan on avattu tuotannonohjausjärjestelmä, johon kerätään testaushavaintoja ja tietoja korjauksista.
Kari Aho Elisalta vahvisti Sami Kettusen myönteisen kuvauksen asiakkaan ja toimittajan välisestä avoimesta yhteistyöstä. Elisan yritysasiakkaiden palvelutuotannossa sovellusylläpito ja hallinta on ulkoistettu Samcomille, jonka osaamiseen luotetaan.
Navitas-palvelu, terveydenhuollon alueellinen tietojärjestelmä, jolla on n. 7000 käyttäjää ja johon on tallennettu 1,5 milj.kansalaisen potilastiedot ja röntgenkuvat, on yksi esimerkki Elisan ja Samcomin yhteistyöstä. Tiedon pitäisi kulkea terveyskeskuksen ja sairaalan välillä suljetuissa yritysverkostoissa, joissa voi käyttää myös tunnusta ja salasanaa.
Monitoimittajaympäristössä vastuu ylläpidosta on yhdellä toimittajalla, Samcomilla. Ulkoistaminen vapauttaa aikaa palvelujen kehitystoiminnalle. Toimittajalta vaaditaan toimivaa sovelluskoodia, relevanttia ja ajantasaista dokumentaatiota sovellushallinnasta ja ylläpidosta sekä kokemusta osaamisesta. Koodaajien ja arkkitehtien pitää voida istua loppuasiakkaan kanssa samassa pöydässä ja osata käyttäytyä. Tämä tarkoittaa, että itsehillintä toimii, ei sallita iskuja vyön alle, mutta sallitaan tyhmät kysymykset ja jaksetaan selostaa. Esimerkiksi, ei sanota ”Sä et osannut” vaan sanotaan ”Se röntgenkuva ei tule tuonne näkyviin”.
Liimataan IT liiketoimintaan
Ilkka Pirttimaa ja Antti Everi Stockmannilta kertoivat, mistä saadaan liimaa IT:n ja liiketoiminnan väliin yrityksen kokonaisarkkitehtuurin mallintamisessa.
Stockmannin tietohallinto huolehtii yli kuudestasadasta myymälästä eri puolilla maailmaa eri kielillä ja aikavyöhykkeillä. Yritysarkkitehtuuri voidaan mallintaa käyttämällä monipuolisesti Arista ja sen olioita, suhteita ja attribuutteja.
Järjestelmäkuvauksen vanha malli perustui moniin tuotteisiin kuten Microsoftin Visio, Excel, Word, IBM:n Rational ja sähköposti, joista syntyi paljon irrallisia dokumentteja. Uudessa, vajaa vuosi sitten käyttöönotetussa mallissa Aris tuottaa suoraan tietokannan ajantasaisista tiedoista valmisraportteja palvelimista, järjestelmistä, teknologioista ja niiden riippuvuuksista.
Stockmannille ei perustettu Aris-projekteja vaan mallinnuskerho. Siihen ovat tervetulleita kaikki, joilla tarve mallintaa ja vähentää Excel-dokumentteja.
Tietohallinnolta pyydetään usein lausuntoja järjestelmistä. Arisilla tuotetaan suoraan havainnolliset kaaviot – sen sijaan, että kirjoitettaisiin tekstiä käsin. Jos pitäisi kartoittaa, missä järjestelmissä liikkuu sensitiivistä tietoa, kuten asiakkaan kotiosoite tai henkilötunnus, raportti etsii prosesseja ja integraatioita ja kertoo, mitkä roolit näkevät tiedon ja missä se kulkee. Tämän perusteella arkkitehtuuria voidaan muuttaa entistä tietoturvallisemmaksi.
Miten motivoidaan henkilökuntaa päivittämään tietoja järjestelmään, jotta se olisi aidosti reaaliaikainen? Sellaistahan yrityksessä työskentelevät ihmiset tarvitsevat omassa työssään. Entä miten löydetään sopiva mallinnustarkkuus, ettei mallinneta turhaan?
Esitetty demo ei toiminut parhaalla mahdollisella tavalla, kun attribuutit unohtuivat laivalle tuodusta demokoneesta.
Ketterä tietovarastointi
Tomas Stenlund Ineolta puhui korkealentoisesti Data Vaultista ja ketteristä menetelmistä tietovarastoinnissa, jotka voivat tuottaa esimerkkejä liiketoimintaa parantavista innovaatioista.
Aiemmin lautatarhassa mies osasi heti sanoa, paljonko varastossa on minkälaista lautaa ja ottaa tilauksen vastaan. Nykyisin siihen tarvitaan tietojärjestelmiä. Data Vaultissa liiketoiminnan tietoja ja niiden välisiä suhteita kuvaavaa oliomallia käytetään mallinnuksessa, toteutuksessa ja ylläpidossa. Kapselointi mahdollistaa palastelun. Mallia ylläpidetään hyvällä muutoshallinnalla: Jos jokin liiketoimintasääntö muuttuu, se heijastuu dataan.
Tekninen näkökulma liitetään liiketoimintaymmärrykseen ja tuotetaan ajasta riippumatonta dataa. Laskenta- ja jalostussäännöt ovat lähellä liiketoimintaa. Olioiden yksinkertaisuus helpottaa niiden tuottamista ja ylläpitoa, jolloin niiden suuri lukumäärä ei ole olennainen ongelma. Menetelmä toteuttaa vaiheistettua kehitysmallia, jossa päästään nopeasti liiketoimintakysymyksiin.
Onko enää kyse innovaatiosta, jos sovelletaan valmista mallia?