Tikon parhaita käytäntöjä

huominen vaatii:
intohimo oppia
muutosvalmius

ahot-tohtori
tutkii, kehittää, pilvi
painuu projektiin

Suomenlinnan Tenalji von Fersen oli viihtyisä ympäristö yksikkömme kehittämispäivälle. Perinteisten ryhmätöiden sijaan jaoimme kollegoiden kesken osaamistamme eri alueilta keskustellen alustusten pohjalta. Kaksi asiantuntijaluentoa lounaan jälkeen toivat piristävän lisämausteensa päivään, vaikka kahvia jouduttiinkin odottamaan.
Kansainvälisestä vaihdosta käyneet opettajat kehuivat avartavia kokemuksiaan ja niiden innostamaa vaihto-opiskelijavyöryä. Tohtoriopiskelijat ylistivät Haaga-Helian kirjaston tietokantoja aarreaittana ja kiittivät informaatikkojen palveluja. AHOT-käytännöt helpottavat opiskelijoiden työkuormaa, kun jo osattua asiaa ei tarvitse opintojaksoilla turhaan kerrata. Toisaalta ahotilla opiskelija menettää mahdollisuuden jakaa kokemuksiaan ja saada uusia oivalluksia muiden opiskelijoiden kysymyksistä ja nämä taas menettävät osaavan toverinsa kokemukset ja tuen. Projektityön periaatteet pysyvät, mutta  sovelluskohteet muuttuvat. Todelliset toimeksiannot motivoivat opiskelijoita uudella tavalla, ja niitä löytyisi niin oppilaitoksesta kuin sen ulkopuoleltakin. Tutkiva ja kehittävä oppiminen, joka vaatii aikaa ja palkitsee syvällisellä oppimisella, toimisi parhaiten jo opittujen perusasioiden soveltamisessa.
Tapio Volanen Logicalta kertoi 2010-luvun keskeisistä kyvykkyyksistä ict-alalla. Viestintätaidot nousevat entistä tärkeämmiksi, samoin monikulttuurisuuden ymmärrys. Vuorovaikutustaitoja tarvitaan esimerkiksi kun halutaan tarkentaa asiakkaan vaatimusmääritystä ja esittää siihen teknologian kannalta olennaisia muutoksia. Kaikki ovat tekemisissä asiakkaan kanssa, joten pelkkä ict-osaaminen ei riitä.
Logican omassa viestinnässä käytetään sähköpostia, blogia, wikiä, pikaviestimiä sekä videoneuvotteluja.
Projektin käynnistyessä määritellään aika, resurssit ja tulos. Ne saattavat muuttua projektin aikana: venyvä ja vanuva projekti ei pidä kiinni aikataulusta, rahasyöppö tarvitsee lisää resursseja ja tuloksesta tinkivä keventää laatua.
Hankejohtajien ja projektipäälliköiden, joiden tarve kasvaa jatkuvasti, pitäisi ymmärtää asiakkaan liiketoimintaa, osata neuvotella, joustaa ja kestää epävarmuutta. Palvelujohtajan, joka vastaa palvelujen tuottamisesta asiakkaalle, pitäisi olla pitkäjännitteinen ja ymmärtää prosesseja.
Arkkitehti kerää olemassa olevasta tiedosta olennaisen ja rakentaa kustannustehokkaan ratkaisun asiakkaan tarpeisiin. Hänellä pitäisi olla mallinnus- ja määrittelyosaamista, teknologian ja toimialan tuntemusta, kykyä visualisoida ja tuottaa kirjallista materiaalia.
Ratkaisujen toteuttamisesta vastaavia asiantuntijoita saadaan Intiasta huomattavasti halvemmalla kuin Suomesta. Minkälaista lisäarvoa suomalainen asiantuntija tuottaa? Laatu on Intiassa yhtä hyvää kuin Suomessa, joten lisäarvon pitäisi nousta asiakkaan prosessien ymmärtämisestä ja innovatiivisuudesta.
Intiaan englanniksi lähetettyjen tietojärjestelmän vaatimusmääritysten ja kuvausten pitäisi olla riittävän tarkat, koska sieltä saadaan juuri sitä, mitä on tilattu, eikä iterointiin ja määritysten tarkentamiseen ole mahdollisuutta samalla tavalla kuin paikallisella toimittajalla.
Myyjältä, account managerilta, edellytetään paitsi asiakkaan liiketoiminnan ymmärtämistä myös palvelu- ja ratkaisutarjooman riittävää tuntemusta, innovatiivisuutta ja neuvottelutaitoja.
Antti Larsio Microsoftilta näkee tietotekniikan kansalaistaitona, jota ei saa antaa vain ict-ammattilaisille. Teknologia on helppoa, ihmiset ovat vaikeita. Kommunikointi on olennaista: projektit epäonnistuvat, jos vuorovaikutus ei toimi.
Yksilön menestys kulkee käsi kädessä yhteisön menestymisen kanssa. Ammattilaisten muutosvastarinnan käsittely on keskeisempää kuin teknologinen osaaminen, mutta kukaan tuskin voi kuvitella tekevänsä samaa asiaa jatkuvasti. Mittaamista, raportointia ja suunnitteluakin tarvitaan.
Teknologia kehittyy seuraavien viiden vuoden aikana enemmän kuin viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana. Siksi tarvitaan oikeaa asennetta: kaikkea voi oppia, jos vain haluaa. Jos ihmiseltä puuttuu muutosvalmius tai intohimo teknologiaan, niin ict-ala ei ole häntä varten.
Nykyisin tarvitaan kielitaitoa ja eri kulttuurien tuntemusta. Pidättyvällä suomalaisella saattaa olla vaikeuksia parin päivän myyntineuvotteluissa, joissa toisen kulttuurin ihmiset huitovat käsillään ja puhuvat jatkuvasti. Nuoren polven suomalaisten vuorovaikutustaidot onneksi ovat erilaiset kuin meidän vanhempien.
Tulevaisuus on jo täällä – vaikka sitä esittävän videon ääni ei kuulunutkaan. Videolla lapset ja aikuiset viestivät keskenään taipuvien, läpinäkyvien näyttöjen käyttöliittymillä, joita ohjattiin sormella, puheella tai liikkeellä. Pilvipalvelut  käänsivät puhetta ja tekstiä reaaliaikaisesti ja toivat käsiteltäviin esineisiin ja asioihin lisätietoa verkosta. Second Life on Microsoftille First Life, osa reaalimaailmaa, ja sosiaalinen media osa tulevaisuuttamme. Glokalisaatio yhdistää toisiinsa osaamiskeskukset, joiden monirooliset ihmiset osaavat teknologiaa ja ymmärtävät sen sovellusmahdollisuuksia. Tähän liittyy Pekka Himasen raportti Kukoistuksen käsikirjoitus, joka kannattaisi lukea.

Oppimisalustojen tekniikkaa ja pedagogiikkaa

pane itsesi
peliin, pelisääntöihin
rajat ja vastuut

yhteisöllisyys
kantaa hedelmää, tieto
rakentuu verkkoon

Haaga-Heliassa keskusteltiin verkko-opetuksen käytänteistä 6.4.2010 neljän alustuksen pohjalta. Päivi Karvanen kertoi verkko-opetuksen palautteiden yleisistä suuntaviivoista, joissa pidettiin hyvänä selkeää motivointia, aikataulua ja patistelua. Lähikontakteilta toivottiin tietoa kurssin sisällöstä ja sijainnista.
Oppimisprosessiperusteinen opiskelu Blackboardissa
Tarja Jokinen kertoi Pasi Silanderin oppeja mukailleen oppimisprosessiperustaisesta opetuksestaan Blackboardissa. Verkkokeskustelut ohjeistetaan ja niitä seurataan. Opettaja esittäytyy, panee itsensä peliin ja linkittää osaamisensa oppimisaiheeseen. Jos kurssiin ei liity lainkaan lähitapaamisia, kaikki opiskelijatkin esittäytyvät verkossa.
Keskustelualueiden viestien otsikointi on tärkeää; arvioinnissa otetaan huomioon vain otsikoidut viestit. Opiskelijat julkaisevat tehtäviin esittämänsä ratkaisut ja ne vertaisarvioidaan julkisesti.
Olisi hyvä, jos uudet opiskelijat tutustuisivat oppimisalustaan jo aloituspäivillä.
Ryhmätöitä ja vertaisarviointia Moodlessa
Kati Selvenius kertoi omasta kurssitoteutuksestaan. Aloitustehtävän palautus kontrolloi osallistumista kurssille. Opettaja jakaa opiskelijat pienryhmiin, joille perustaa Moodleen kaikille näkyvät keskustelualueet ja wikin sekä chatin roolikeskustelua varten. Opiskelijoiden löytämät lähteet täydentävät opettajan omaa kirjallisuusluetteloa.
Tärkeitä ovat kurssin aikataulu ja pelisäännöt, kuten se, että opettaja antaa oman palautteensa viikon sisällä vertaispalautteista. Opiskelijat voivat osallistua aikataulun laadintaan. Arviointikriteerit ja vertaispalautteen ohjeistus ovat myös näkyvissä. Lisäksi opettaja muistuttaa aikataulusta erikseen.
Opettajan palaute täydentää vertaispalautetta. Alkuun kirjoitetaan jotain kannustavaa, kysymyksin innostetaan opiskelijoita lisäkeskusteluun. Vertaispalautteiden pitäisi jakautua tasaisesti niin, että jokainen opiskelija saisi toisiltaan palautetta, josta näkyisi, että toinen on perehtynyt käsiteltävään asiaan.
Tutkiva oppiminen ja Fle4
Viimeisenä alustajana kerroin tutkivasta oppimisesta ja Fle4:sta, jota pilotoin viime syksynä ja tänä keväänä. Opiskelijalähtöinen yhteisöllinen tutkiva oppiminen sopii erityisesti aikuisopiskelijoille ja ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opiskelijoille. Fle4:n avoin blogialusta tuntuu kannustavan laadukkaaseen tiedonrakenteluun, vaikka osa opiskelijoista tyytyy käyttämään avoimessa verkossa vain etu- tai lempinimeään.

Sosiaalinen nukketeatteri laineilla

sosiaalinen
media ui, sukeltaa
oppijan arkeen

yhteisöllinen
jaettu tieto kasvaa
tuottaa hedelmää

IT-kouluttajien seminaari ”Sosiaalinen media oppimisprosessissa” keräsi pienen yhdistyksen jäsenmäärästä ennätyssuuren, neljänkymmenen viiden hengen osallistujajoukon. Matkanjohtajana en enää en tyytynyt edullisiin tilatakseihin vaan varasin Vikingin luotettavan bussin kuljettamaan meitä hotellille, oopperaan ja takaisin satamaan. Viking XPRS tarjosi meille laadukkaat kokoustilat upeine maisemineen, viihtyisine aulatiloineen ja kahvi-tee-hedelmä-tarjoiluineen. Tutustuimme toisiimme ryhmätöissä alustusten lomassa. Aluksi IT-kouluttajien puheenjohtaja Tarmo Toikkanen esitti sosiaalisen median määritelmän ja minä kerroin kokemuksiani sosiaalisesta mediasta opetuksessa: opiskelijaryhmän asiakasprojektista sosiaalisen median välinein, matkailun kurssista Ning-pienyhteisössä, sosiaalisen median välineiden linkittämisestä oppimisalustalle, opettajan ja opiskelijoiden blogeista, yhteistyöstä Google.docsissa sekä asiantuntijaverkoston löytymisestä LinkedInissä. Tämän jälkeen osallistujat seitsemässä ryhmässä tutustuivat toisiinsa ja muodostivat käsityksen ryhmänsä sosiaalisen median käyttökokemuksista. Kun ryhmätyö oli purettu, Tarmo Toikkanen johdatti seminaarin kirjassamme käsiteltyihin sosiaalisen median aihealueisiin, jonka jälkeen osallistujat muodostivat uudet seitsemän ryhmää ja ihmettelivät, mitkä välineet kuuluvat tai eivät kuulu sosiaaliseen mediaan ja miksi. Viking XPRS kaarsi jo Tallinnan satamaan, kun Tarmo Toikkanen esitteli esikyselyn tulokset sosiaalisen median välineiden tuntemuksesta.
Tieto Virossa
Meriton Grand Hotellin runsaan buffet-lounaan jälkeen Tieto-konsernin edustaja Marek Põldeots kertoi meille Tiedon toiminnasta Tallinnassa, IT-markkinoista ja koulutuksesta. Jatkuva osaamisen kehittäminen on ICT-alalla välttämätöntä. Tähän Tiedossa käytetään itseopiskelua sekä tiedon jakamista ryhmissä, mikä edellyttää ryhmien oikeanlaista muodostamista. Scrum-menetelmää on käytetty menestyksellä, vaikka se on haasteellinen projekteissa, joissa kustannukset ja aikataulu on kiinnitetty.
Tietolaisilla on henkilökohtaiset opiskelubudjetit, joiden käytöstä he voivat kohtalaisen vapaasti päättää. Kaikki eivät hyödynnä niitä, mutta mahdollisuus on kaikille tarjolla. Tiedon henkilöstön koulutustausta on Tarton yliopistossa tai Tallinnan teknillisessä yliopistossa, joissa valtaosa opiskelijoista maksaa itse opintonsa. Ammattikoulu ei riittäisi pohjakoulutukseksi Tiedon ohjelmoijille tai systeemisuunnittelijoille. ICT-alan opiskelijoita houkutellaan liian helposti kesken opintojen työelämään, mutta Tieto-konserni vaatii uusilta työntekijöiltään vähintään kahden vuoden työkokemusta.
Kolme vuotta vanhan kyselytutkimuksen mukaan 18-vuotiaiden virolaisten mielestä ICT-ala on suosituin heti liiketalouden jälkeen.
Viron ICT on kansainvälisesti mitattuna pitkällä erityisesti julkishallinnon online-palveluiden saatavuudessa. Sen sijaan tutkijoiden ja insinöörien määrässä samoin kuin oppimisjärjestelmien laadussa Viro sijoittuu heikommin. Palkkojen vuosikasvu on Viron Tiedossa muutaman vuoden ollut viidentoista prosentin luokkaa. Nyt laman syleilyssä työntekijät tyytyvät nollakasvuun ja ovat onnellisia, että heillä on töitä.
Virtuaalinen nukketeatteri
Perjantain ohjelmaputki huipentui Kansalaisfoorumin Second Life -kouluttajien johdattamaan veneretkeen EduFinland-saaren esitysdiojen ääreen. Avatarten tuunaamiseen meni turhan paljon aikaa niin, että varsinaisesta Second Life -koulutuksesta kuulimme vain kouluttajan kymmenen käskyä, jotka sopisivat kenelle tahansa verkkokouluttajalle – tai perinteiselle kouluttajalle. Seminaariin osallistujista muutamat ilmeisesti näkivät ”nukketeatterin” ensimmäistä kertaa ja ihmettelivät näköhavaintoaan ja sen reaalielämän vastinetta, samoin sitä, mitä olennaista uutta avataret toisivat oppimisprosessiin.
Oopperaa ja valkosipulia
Illalla virolaisen säveltäjän Erkki-Sven Tüürin fasismia vastustava Wallenberg-ooppera kontrasteineen herätti keskustelua, joka jatkui vielä ravintola Balthasarin valkosipuliannosten äärellä ja hotellin aulassa.
Vinkkejä sosiaalisen median käyttöön
Lauantaiaamun avasi sosiaalisen median pioneeri Anne Rongas, joka kertoi kesken ikänsä vaihtaneensa ammattia sikojen ja viljan kasvattamisesta Kotkan aikuislukion 17-70-vuotiaiden kasvattajaksi. Tuutorointiblogit helpottavat hajaseudun yksinäistä opiskelua, mutta opettajan työkin on yksinäistä umpihangessa vaeltamista. Kollegat, verkko ja opiskelijat ovat voimavara, joka tarjoaa apuaan koska tahansa – paitsi ehkä kolmen ja kuuden välillä aamuyöstä.
Anne Rongas rytmitti alustuksensa neljään teemaan:

  • yksinäinen opettaja – opettajaverkosto
  • ketteriä välineitä
  • pedagogisia oivalluksia
  • jakamisen eetos.

Näistä jokaisesta hän kertoi viisi minuuttia omia ajatuksiaan, jonka jälkeen saimme pari minuuttia miettiä omia oivalluksiamme ja sitten neljä minuuttia jakaa niitä vierustoverimme kanssa.
Anna Rongas muistutti, ettei opettaja voi odottaa välineiden käyttöönotossa sitä, että osaisi kaiken, vaan hänen pitää lähteä kokeilemaan ja varautua matkalla tuleviin vaikeuksiin. Siirtyminen copy-paste-opiskelusta yhteisölliseen oppimisprosessiin, jossa oppilaat innostuvat luomaan novelleja ja runoja ryhmätyönä, on mahtavaa. Oppiminen on aina prosessi, johon kuuluu lähtökohta, matka välineineen sekä maali.
Sosiaalisen median viidakossa RSS-syöte ja kaveriverkosto ovat viidakkoveitsiä; aina löytyy joku, jolta kysyä, mikä toimii tässä tilanteessa. Erilaiset olemassaolon tasot sulautuvat yhteen Sometussa ja Vinkkiverkko kutsuu yhteiskehittelyyn. Sähköpostia pyritään välttämään, avoin ui suljettuun. Liitutaululle kirjoitetun voi kuvata kännykkäkameralla, viedä Flickriin ja ohjata tageilla kurssin sivuille. Nettivideota kunnanvaltuuston kokouksesta voi käyttää monissa oppiaineissa. Kahden kilon siika -pilkkivideo on esimerkki avoimesta informaatiosta, joka tuottaa uutta informaatiota. Erilaiset ihmiset näkevät yhdessä erilaisia ratkaisuja ja saavat oivalluksia, tukevat ja innostavat toisiaan.
Eräs seminaariin osallistuja epäili, ettei hänen työnantajansa anna viedä oppimismateriaaleja avoimeen verkkoon. Tähän Anne Rongas totesi, että työnantaja, joka kieltää avoimen verkostoitumisen, voi menettää osan työntekijöistään.
KP-Lab ja sosiaalinen media
Merja Bauters Metropoliasta kertoi sosiaalisen median käyttökokemuksistaan KP-Lab-projektissa, viisivuotisesta neljäntoista maan EU-hankkeesta. Hankkeessa tavoiteltiin oikeita työelämä-caseja eikä simuloituja. Trialogisen lähestymistavan mukaan ryhmissä kaikki osallistuvat tiedonrakenteluun, jonka tuotos materialisoituu esimerkiksi monistenipuksi tai Google.docs-tiedostoksi.
Mikä saa ihmiset kokemaan, että tuotos on yhteinen? Miten tehdään yhdessä? Monivälitteisyydessä työkalut tekevät prosessin näkyväksi ja mahdollistavat yhteisöllisyyden. RSS-syötteet ja tagit ovat perusoletus, jota ilman yhteisöllinen prosessi ei onnistu. Olemassa olevat välineet kuitenkin hajauttavat kokonaiskuvaa. Yrityspartnereiden vuoksi käytetään myös suljettuja ympäristöjä.
KP-Lab-projektin elementtejä ovat oikeat työelämäprojektit, yhteisöllisyys palasiksi jaetun ryhmätyön sijaan sekä tutkijoiden vuorovaikutus jo prosessin aikana. Välineinä käytetään mm. kontekstualisoitua note-editoria, Google.docsia nopeatahtiseen kirjoittamiseen ja wikiä hitaampaan, iteratiiviseen kehittelyyn. Reflektiivinen välittyneisyys syntyy tageilla ja semanttisella haulla. Jos asiat tehdään liian vaikeiksi, ne eivät enää ole hyödyllisiä.
Pelikortit
Leivostauon jälkeen Irmeli Pietilä ohjasi meidät yhteisölliseen työskentelyyn sosiaalisen median käyttöönottoa ideoivalla pelillä, jota varten hotellin aulassa leikeltiin pelikortteja edellisenä iltana pikkutunneille asti.
Kukin ryhmä otti yhden korttipakoista, ryhmitteli välineet niiden tarjoamien toimintojen mukaan yhteisöiksi, blogialustoiksi jne. Ryhmän jäsenille tuntemattomat kortit siirrettiin syrjään. Kun kaikki kortit olivat pöydällä, ryhmä valitsi niistä viisi tärkeintä, joista sosiaalisen median käytön voisi aloittaa.
Loppupaneeli
Paluumatkalla laivan kokoustilassa alustajista muodostettu paneeli yleisöineen kokosi seminaarin antia. Seminaarissa kohtasimme ”livenä” monia, jotka ennen seminaaria olivat meille vain nimiä sähköpostissa, laskulla tai iltaohjelmien tilauksissa, muutamia, joiden kanssa olimme toimineet sosiaalisessa mediassa, muttemme kohdanneet kasvokkain.
Paneelissa keskustelimme mm. opettajien yhteisyydestä kollegojen, opiskelijoiden ja verkoston kanssa, sosiaalisen median pedagogiikasta, blogitekstien tuottamiseen kuluvasta ajasta, afrikkalaiselle projektille suositeltavista välineistä sekä Virtuaaliammattikorkeakoulukonseptista ja tulevaisuudesta.

Monikulttuurista insinööritiedettä

väitös perehtyy
monikulttuurisesti
tekniseen imuun

tulos vakuuttaa
kirjoitus siirtyy koodiin
flow osaamiseen

Sähköposti lennätti tiedon luokkatoverini Jaana Holvikiven väitöstilaisuudesta torstaina 26.3.09. Muut menot siirtyivät kun suuntasin TKK:lle, missä tapasin muita luokkatovereitani ja tuttuja eri ammattikorkeakouluista ja yhdistyksistä. Väittelijä ja väitöskirjan aihe, Tekniikan oppiminen monikulttuurisissa ryhmissä, kiinnosti monia.

Jaana Holvikivi käytti alustuksessaan taitavasti autenttisia elementtejä: opiskelijan kuvausta tiedonrakentelukokemuksen fantastisuudesta ja valokuvia eri kulttuureista tulevien nuorten yhteisistä opiskeluhetkistä. Hän kertoi konkreettisia esimerkkejä eri kulttuurien suhtautumisesta laitteisiin ja valoon sekä kirjoitusjärjestelmän vaikutuksesta koodaamiseen; jotkut eivät kykene huomaamaan puuttuvaa hakasulkua tai puolipistettä kun taas japanilaisten koodi on selvästi muita laadukkaampaa. Alustuksensa lopuksi Jaana Holvikivi esitteli kehittämänsä mallin siitä, mitä tarvitaan, jotta sisäistetystä kulttuurikokemuksesta kasvaa insinöörin asiantuntemus.
Toinen vastaväittäjä Kirsti Lonka Helsingin yliopistosta kiinnitti alustuksessaan huomiota aiempien mentaalisten ja kulttuuristen mallien vaikutukseen sekä Suomen homogeeniseen kulttuuriin. Hän toi esiin opettajan ja opiskelijan lähestymistapojen kohtaamisen ja tietämyksen siirtovaikutuksen (transfer), tutkivan oppimisen kehän, jota tuskin tiedonrakentelussa on käytetty puhdasoppisesti, sekä sosiaalisen median, joka vaikuttaa opiskelijoiden arjessa ja joka opetuksessa pitäisi ottaa huomioon. ICT-flow, ihmiset liikkeelle paneva voima, sijaitsee haasteellisuus-osaaminen -akseliston diagonaalin huipussa, kun taas diagonaalin juuressa on apatia ja sivuilla ikävystyminen ja kiukku.
Väitöskirjan läpikäynnissä opponentit Kirsi Lonka ja Judith Green Kalifornian yliopistosta kiinnittivät huomiota aivotutkimuksen ja oppimisen suhteeseen, yhteisöllisen oppimisen hedelmällisyyteen ja erilaisiin totuuksiin. He kysyivät, onko olemassa luokkahuoneessa kehittyvää insinöörikulttuuria ja onko väitöskirjan fokus oppimisessa vai opettamisessa. He totesivat, että algoritminen ajattelu, jota ohjelmointi vaatii, ei ole ihmiselle luonnollista; sen omaksuminen edellyttää vuosien kouluttautumista. He totesivat myös, että Afrikassa ja Aasiassa opiskellaan reprodusoimalla annettua, mikä eroaa Suomessa vallitsevasta oppimistavasta.
Opponentit kaipasivat situationaalista oppimismallia, videoita ja haastatteluja sekä tarinoita laadullisten menetelmien valinnasta.
Jaana Holvikivi kuvasi argumenteissaan ammattikorkeakoulujen insinöörikoulutusta, joka tähtää työskentelyyn tietyissä globaaleissa yrityksissä. Kaikissa maissa teknologia on sama, mutta siitä pitää tietää eri asioita; joissain maissa insinöörin tärkein työkalu saattaa olla ruuvimeisseli. Jotkut insinöörit kokevat helpommaksi keskustella toisen kulttuurin insinöörin kuin oman kulttuurinsa myyntimiehen kanssa.

Verkko auttaa työssä

verkkokokous
tallenne: opettaja
helpottaa työtään
Kymenlaakson ammattikorkeakoulun henkilöstölle tarjottiin 4.3.09 parin tunnin iltapäiväseminaari ”Verkko avuksi työhön”, johon pääsi osallistumaan joko Kotkan toimipisteen auditoriossa tai verkossa Connect Pro -videoneuvottelussa. Kerttu Rossi UPM_Kymmenen henkilöstöosastolta kertoi kokemuksiaan verkkokokoustekniikoista, jotka hajautetussa organisaatiossa helpottavat kokousten järjestämistä. Hän sanoi itse työskentelevänsä kolmessa konttorissa, kun mukaan lasketaan kotikonttori. Verkkokokous ei saisi kestää kahta tuntia kauempaa ja siihen pitäisi valmistautua huolellisesti. Äänen käyttö on tärkeää. Osin turhia viestejä sylkevään sähköpostiin hän suhtautui kriittisesti.
Pekka Tervonen Kajaanin ammattikorkeakoulusta esitteli verkko-opettajana kurssejaan, joihin hän antaa pisteet ja kone arvosanan. Vastattuaan tehtävään opiskelija näkee aina oikean vastauksen tai mallivastauksen. Yleisö posautti säkenöimään keskustelun soveltavista tehtävistä, joihin ei löydy oikeaa vastausta.
Kysymys johdatti hyvin omaan esitykseeni sosiaalisen median käytöstä opetuksessa, jossa näytin, miten opiskelijani laati viime keväänä asiakasorganisaatiolle web2-välinein verkkopalvelun ja miten hän on linkittänyt sen omaan verkkoportfolioonsa, miten perustimme avoimen Ning-yhteisön markkinoinnin verkkokurssille ja miten sosiaalisen median välineitä voidaan linkittää Moodleen niin, että opiskelijalle muodostuu luovuuteen kannustava, mutta kokonaisuutena hallittu ja turvallinen oppimisympäristö.
Esityksen pitäminen keittiön pöydän äärestä Connect Prolla soi minulle, keuhkoputkentulehduksesta toipuvana, mahdollisuuden mykistää mikrofoni ja pysäyttää webbikameran kuva yskänpuuskien ja veden hörppäämisen ajaksi. Hetkittäiset tauot saatoivat häiritä kuulijoita, mutta tuskin yhtä paljon kuin esiintyjän yskänpuuskat auditoriossa. Ilman videoneuvottelumahdollisuutta oma esitykseni olisi todennäköisesti jäänyt pitämättä, tuskin olisin toipilaana lähtenyt bussilla Helsingistä Kotkaan.
Lopuksi Osku Kiri Oppimisteknologiakeskus KymiEdusta esitteli luentokaappausjärjestelmää, jolla voidaan tallentaa opettajan normaali luokkaopetus. Kun opettaja ensimmäisellä toteutuksella luennoi perinteisesti ja luennot tallennetaan, niin seuraavilla toteutuksilla opiskelijat seuraavat tallenteita omalla ajallaan ja yhteinen kontaktiaika käytetään keskusteluun ja asian syventämiseen. Luennointihan ei ole opetusta vaan asian läpikäymistä.

Sosiaalinen media opetuksessa, ohjauksessa, oppimisessa

webkaksinolla
avaa koulun maailmaan
arjen verkkoihin

infomaailmaa
innovatiivisuus nyt
vie eteenpäin

vuorovaikutus
yhteistyö, epävarmuus
hallittavissa
(Muokkasin tekstiäni Tarmo Toikkasen 14.1.08 kommentissaan esittämien korjausten ja täydennysten mukaisesti. Tarmon blogissa on jatkopohdittavaa seminaariin osallistuneille.)
Sosiaalinen media opetuksessa, ohjauksessa ja oppimisessa -seminaari keräsi heti joululoman jälkeen, 9.1.08, nelisenkymmentä aiheesta innostunutta opettajaa Pasilaan ja muutaman Connect Pro -videoneuvottelun ääreen.
Vararehtori Teemu Kokon avauspuheen jälkeen esittelin lokakuun alussa toteutetun Verkkoviestintä ja opiskelu -kyselyn tuloksia. Vastausprosentti jäi vähäiseksi, osin teknisistä syistä, joten tuloksia ei voida yleistää. Seitsemästäsadasta vastaajasta lähes puolet käytti päivittäin pikaviestimiä (esim. Skype, Messenger) ja kolmasosa sosiaalisia verkostopalveluja (esim. Facebook, MySpace, Irc-galleria). Näitä toivottiin opetukseenkin. Naiset suosivat sosiaalisia verkostopalveluja enemmän ja pikaviestimiä vähemmän kuin miehet.
Tutkija Tarmo Toikkanen Taideteollisen korkeakoulun Medialaboratoriosta johdatti meidät sosiaaliseen mediaan korostaen, että se tarjoaa vain välineitä ja pedagogiikka on ensisijainen. Tätä näkökulmaa seminaarista vastannut Haaga-Helian Verkko 2010 -ryhmän painottaa: järjestämme opettajillemme pedagogista koulutusta, emme teknologista työvälineohjausta.
Opetus kautta aikojen
Tarmo Toikkanen aloitti katsauksella opetuksen kehitykseen antiikin ajan keskustelevasta opetuksesta keskiajan suljettujen luostarikoulujen kautta teollisen ajan synnyttämään koululaitokseen ja massaopetukseen. Luonnonvaroja oli paljon ja ihmisiä vähän, joten luonnonvarojen tehokas hyödyntäminen edellytti koulutuksen laajentamista koko väestöön.
Nykyisellä informaatioaikakaudella luonnonvaroja on vähän ja ihmisiä paljon. Tuottavuus ei perustu enää luonnonvarojen hyödyntämiseen vaan innovaatioihin. Tarvitaan itsenäisiä, yhteistyökykyisiä, innovatiivisia ja monialaisia asiantuntijoita, jotka hallitsevat ongelmanratkaisun ja tietotyön, palvelualan, tutkimuksen, tuotekehityksen ja etiikan sekä viestintä- ja tietotekniikan.
Innovatiivisuus
Miten koulu vastaa tähän tarpeeseen? Opettajien ammatilliseen koulutukseen panostetaan ja opetustavoitteet uusitaan, arviontia kehitetään ja yhteistyötä koulun ulkopuolisen maailman kanssa lisätään. Oppisisältöjen rinnalla korostetaan mediakriittisyyttä, itseilmaisua, yhteistyötaitoja sekä jatkuvasti kehittyvien tieto- ja viestintäteknisten mahdollisuuksien hallintaa.
Innovatiivisuuteen kuuluu uteliaisuus, kokeileminen, kaikkien aistien käyttö, epävarmuuden hyväksyminen, tieteen ja taiteen tuntemus, hyvä fyysinen kunto, kokonaisvaltainen näkemys, energia, halu, tavoittelu, riskinottokyky sekä itsenäisyys. Innovatiivinen ihminen tai ryhmä tuottaa jotain, mitä muut eivät osaa.
Oppikirjat esittävät absoluuttisen totuuden ja unohtavat metakriittisen näkemyksen totuuteen. Netissä tilanne on toinen. Jos oppija on vuosia koulun suljetussa totuusmaailmassa, miten hän pärjää sen ulkopuolella?
Ryhmätyö
Ryhmissä pohdimme, miten voisimme edistää innovatiivisuuden elementtejä opetuksessamme. Avoimet tehtävät, elämykselliset elementit ja yhteiset verkkokeskustelut sekä opiskelijoiden laatima oppimismateriaali nousivat keinoiksi useissa ryhmissä. Kuitenkin osa opiskelijoista odottaa edelleen opettajan auktoriteettia, opettajan esittämää lopullista totuutta käsiteltävästä asiasta.
Psykologisista teorioista
Behaviorismia tarvitaan edelleen esimerkiksi käden taitojen ja kertotaulun opettelemisessa. Fenomenologia korostaa elämyksiä: jos opittavasta syntyy tarina, se pysyy paremmin mielessä kuin irralliset faktat. Kognitiivisen ja konstruktivistisen oppimisnäkeymyksen kautta olemme tulleet sosiokonstruktivistiseen oppimisnäkemykseen: uusia tietoja rakennetaan aiempien päälle yhteistyössä muiden kanssa. Ilman vuorovaikutusta ei tapahdu mielekästä oppimista ja tutkiva oppiminen on sosiokonstruktivismia parhaimmillaan.
Oppimisteot voidaan kuvata portaina alhaalta ylös: muistaminen, ymmärtäminen, soveltaminen, analysointi, arvioiminen ja luominen. Mitä ylemmäs päästään, sitä enemmän opitusta säilyy oppijan mielessä.
Oppimisympäristö
Oppimisympäristöön kuuluu fyysinen tila, jossa opiskellaan, teknologia, jota oppimiseen käytetään, sosiaalinen tila eli oppijan omat tavoitteet, kulttuurinen ympäristö kuten kuuluminen tiettyyn kouluun, kognitiivinen tila kuten väsymys ja virkeys sekä affektiivinen tila, joka käsittää tunne-elämykset ja innostumisen.
Vuosituhannen vaihteessa oppimisalustat olivat keskiössä ja oppijat ja oppimissisällöt liitettiin niihin. Nykyään PLE eli Personal Learning Environment on oppijan oma oppimisympäristö, jonka keskiössä hän on itse. Laidoilla ovat työvälineet ja sosiaaliset verkostot, kuten opettajat, opiskelutoverit, sukulaiset ja kaverit, joita oppija käyttää oppimisessaan. Informaali oppiminen sisältyy PLE:een, kouluhan ei ole oppijan koko elämä. Jotkut oppijat sanovat, että tuntuu oudolta kirjoittaa kouluprojektista omaan blogiin: ”Onko se oikeasti mun omaa elämää?” Samoin tuntuu oudolta, että omat kaverit kommentoivat kouluprojektia.
Sosiaalinen media
Sosiaalinen media voisi Haaga-Heliassa olla sekä oppimisen väline että kohde, nykyäänhän pienyritykset markkinoivat itseään blogosfäärissä.
Asynkronisten eli eriaikaisten viestintävälineiden joukkoon on tuttujen keskustelufoorumien, sähköpostin ja sähköpostilistojen sekä tekstiviestin lisäksi tullut blogi, weblogi. Se on toimiva, yksinkertainen ja helppo väline, josta emergoituu paljon. Blogin omistaja kirjoittaa merkintöjä, jotka näkyvät aikajärjestyksessä kivasti muotoiltuina. Niitä voidaan kommentoida ja niistä voidaan linkata tietolähteisiin kaksisuuntaisilla linkeillä, joista syntyy blogosfääri.
Blogilista.fi-palvelussa on suomalaisiin liittyviä blogeja. Boingboing lienee yksi maailman suosituimmista blogeista. Medialaboratorion tutkimusryhmä käyttää tiedottamiseen blogia.
Blogeja ja median verkkopalveluja voi seurata uutissyötteiden eli RSS-feedien avulla. Tätä varten kannattaa hankkia itselleen uutisvirtojen lukulaite eli RSS-lukija, joita löytyy esim. Bloglinesilta ja Googlelta.
Pikaviestinnän käsitteeseen kuuluvat Irc, Jaiku sekä käynnyllä toimiva mikrobloggaus, joka jakaa mielipiteitä: ”Kiinnostaako minua, mitä joku viiden minuutin välein on tekemässä?” Audiokonferenssin voi toteuttaa puhelimella, jota nykynuoriso kutsuu kännyksi. Medialaboratoriossa tutkimushanketta rakennettiin jaikussa parveillen.
Julkaisuun ja jakamiseen yleisin teknologia on nykyisin blogi. Kirjanmerkkejä voi jaella palvelussa del.icio.us ja linkkejä palveluissa del.icio.us, Digg, StumbleUpon ja Reddit.
Tagipilvissä tagin koko kertoo, kuinka paljon sitä on käytetty. Tarmo Toikkasen blogissa vasemmalla on esimerkki sekä tagipilvestä että hänen keräämistään kirjanmerkeistä.
Mashupeissa yhdistellään tietoa useasta tietolähteestä, usein karttapohjaan.
Podcastaus on äänitiedostojen jakelutekniikka. Nimi tulee Applen musiikkisoittimesta, mutta podcast-lukijat hakevat verkosta äänitiedostoja muihinkin musiikkisoittimiin.
Videopalveluista YouTube on suosituin ja ”youtubaus” on yleistermi, jolla tarkoitetaan myös muiden videopalveluiden käyttöä.
Julkisen kalenterin voi tehdä esim. Google Calendar -palvelussa.
Yhteistuottamiseen on tarjolla wiki (termi on hawai’in kieltä ja tarkoittaa ”nopea”). Wikispaces-palvelussa voi perustaa oman wikin ja kutsua sinne opiskelijansa. Blogi sopii väittelyihin, tilanteisiin, joissa asioista ollaan eri mieltä, wiki taas yhteisymmärrykseen. Google Docs on Wordin näköinen palvelu yhteistuottamiseen.
Avoimia oppimisaihiovarantoja on mm. verkkopalveluissa LeMill, Connexions, Wikibooks, Wikiversity ja OERcommons.
Verkkoyhteisöjä on eri kohderyhmille: MySpace koululaisille, Facebook teini-ikäisille ja LinkedIn ammattilaisille. Verkkoyhteisöjen suosiosta kertoo, että valtaosa suomalaisista teini-ikäisistä tytöistä on vienyt kuvansa Irc-galleriaan.
Verkkoyhteisöjä syntyy myös peleissä kuten World of WarCraft ja GuildWars.
Sosiaalisella medialla voidaan panostaa ”edutainmentiin”, opetukselliseen viihteeseen, elämykselliseen opiskeluun.
Seminaarin järjestelyistä
Seminaarissa kokeiltiin ensimmäisen kerran Haaga-Heliassa käyttöönotettua Connect Pro -videoneuvotteluohjelmistoa, jota varten luokan työasemaan oli tuotu langallinen kuulokemikrofoni ja webbikamera.
Aikaa meni kuulokemikin äänen säätelyyn ja oikean seisomapaikan etsimiseen niin, että ääni ja webbikameran kuva välittyivät etäpisteisiin, samoin verkkopalveluiden etsimiseen ja niihin kirjautumisiin, kun linkit ja kirjautumiset olisivat olleet valmiina kouluttajan kannettavassa. Luovuutta kysyttiin kouluttajalta RSS-syötteiden esittelyssä luokan työaseman IE6-selaimella, joka ei sellaisia osaa käsitellä.
Tilaisuuden tekniset järjestelyt hämmästyttävät. Teknologian pitäisi palvella ihmistä, mutta nyt se rajoitti ihmisen toimintaa. Muitakin vaihtoehtoja olisi ollut.
Haaga-Helian tiloissa on järjestetty IT-kouluttajien seminaareja, joihin on voinut osallistua myös netissä, viime syksyisiin Connect Pro -videoneuvotteluohjelmistolla. Tilaisuuksissa on ollut liikkumisen ja keskustelun mahdollistavat Haaga-Helian langattomat mikrofonit miksereineen sekä TaiKin laadukas ja liikuteltava kamera. Kouluttaja on voinut käyttää omaa kannettavaansa ja siinä olevia sovelluksia.
Tarmo Toikkanen, IT-kouluttajien puheenjohtaja, on paitsi ollut mukana näiden tilaisuuksien järjestelyissä ja juontanut ne, myös editoinut ja vienyt tallenteet verkkoon. Niitä voi kuunnella ja katsella IT-kouluttajien verkkopalvelun kohdasta Tapahtumat.
Verkko 2010 -ryhmässä pohdimme seminaarin järjestelyjä ja mahdollisia vaihtoehtoja.
Kouluttajien puolestaan on hyvä varautua siihen, että tekniset järjestelyt tutussakin paikassa voivat sisältää uskomattomia yllätyksiä. Tästä saattaisi saada hyvän ryhmätyön aiheen IT-kouluttajien Oppimisen ohjaus -seminaariin 11.-12.4.08.
Muistan, miten Klaus Oesch reilut kymmenen vuotta sitten esitteli viimeiseksi jääneessä NordData-konferenssissa silloisen yrityksensä uusimpia multimediasovelluksia perinteillä kalvoilla, koska Finlandia-talon konferenssitilassa ainoa esitysväline, joka silloin saatiin toimimaan, oli piirtoheitin.

Yhteisöllistä oppimista opiskelijoiden ehdoilla

yksilö oppii
verkostossa, rynnätkää
opet porukkaan
TieVie-asiantuntijakoulutuksen toinen lähiseminaari pidettiin Turun yliopiston Educariumissa 1.-2.11.07.
Mari Murtonen luennoi opettajan uusista haasteista korkeakoulussa, siirtymisestä 1900-luvun perinteisestä opettajakeskeisestä oppimisnäkemyksestä opiskelijakeskeiseen, tiedonsiirrosta oppimisympäristöajatteluun. Opiskelijat innostuvat ja opettaja kasvaa tiedon jakajasta oppimisen tukijaksi ja asiantuntijuuden mallintajaksi.
Pohdimme vierustovereiden kanssa, millaisilla tieto- ja viestintätekniikan ratkaisuilla tätä voitaisiin edistää? Vastausten kirjosta pystyimme luennolle varatussa aikaikkunassa poimimaan vain osan kuten portfoliot, keskustelufoorumien kiertävät vastuut, Fle3:n tyyppiset opiskelijoiden tiedonrakentelua tukevat ympäristöt sekä omien mielipiteiden perustelut. Verkkokyselytehtävät toimivat oppijoiden aiemman tietämyksen herättelijöinä. Entä milloin työskentely on yhteisöllistä? Silloin, kun se ei toimisi ilman ryhmän jokaista jäsentä.
Oppimisaihiot
Tomi Jaakkola kertoi, miten oppimisaihioilla voidaan täsmentää ja eriyttää opetusta, miten niistä kootaan oppimismateriaaleja. Oppimisaihioita on kehitetty avoimiin ja suljettuihin aihiopankkeihin tai -varantoihin panos-tuotos-ajattelulla: kun jaat omaasi, saat muilta. Vaikka tietotekniikan peruskouluopettajat valittavat valmiin verkkomateriaalin heikkoutta, sillä hyödynnetään tehokkaasti olemassa olevia resursseja nykykiireessä.
Oppimisaihiot ovat skaalautuvia ja kustannustehokkaita, pieniä materiaalipaloja voidaan helposti jakaa eri paikkoihin. Standardit metatiedot ja rajapinnat varmistavat, että aihiot löytyvät ja ovat käytettävissä alustariippumattomasti.
Opettaja tekee materiaaleja yleensä omiin tarkoituksiinsa. Oppimisaihiovarannoissa on moderaattori, joka varmistaa materiaalin tasokkuuden – toki virheellisiäkin aihioita löytyy varannoista. Yleensä varantoon siirtyy vain tieto toisessa paikassa olevasta aihiosta, josta yksittäinen opettaja tai opiskelija sitä hakee.
Opettaja voi käyttää aihioita monin tavoin, koota niistä oman oppimateriaalinsa tai lähettää opiskelijat etsimään ja opiskelemaan itse tiettyyn aiheeseen liittyviä aihioita.
Kansainvälinen Celebrate-projekti on kehittänyt oppimisaihioita ja EU rahoittanut yli seitsemällä miljoonalla eurolla Euroopan oppimisaihioiden tietopankkia. Suomessa aihioiden tuotannosta ovat pääosin vastanneet eWSOY ja Opetushallitus (WSOY:n OPIT-materiaalipankki).
Miten aihiot löydetään? Miten niitä ylläpidetään? Aihio-templateista ja tekijänoikeuksista keskustellaan. Jos aihio on verkossa, niin sitä pitäisi voida käyttää tekijän oikeuksia kunnioittaen linkittämällä. Muutamien alojen oppimisaihioita on koottu yhteen ja Virtuaaliyliopistossa Referee-palveluhanke arvioi materiaaleja.
Erilaisia yhteisöllisiä verkko-kursseja
Marjut Johansson esitteli vuorovaikutteisen sulautetun oppimisen (blended learning) kurssin. Merkityksiä rakennetaan kielellä, mutta miten teknologia vaikuttaa viestintään? Kurssilla lähdettiin opiskelijoiden ongelmista, joiden työstämistä kasvokkaiset vastaanotot ja verkkotuutorointi tukivat. Selkeä aikataulutus ja läsnäolovaatimukset ryhdistivät opiskelua ja miellyttivät opiskelijoita, vaikka niistä jonkin verran nuristiin. Kurssia ei jätetty kesken osaamattomuuden tai aikapulan vuoksi.
Kaarina Merenluoto kertoi matematiikan yhteisöllisestä ongelmanratkaisusta verkossa. Kouluaikana matematiikan luennoilla istuessaan hän kaipasi parempaa tapaa opettaa tätä mielenkiintoista aihetta ja päätyi opiskelemaan kasvatustieteitä ja kehittämään epätavallisia matematiikan tehtäviä. Ne perustuvat yhteistoiminnalliseen tehtävän aloitukseen, ratkaisun suunnitteluun, toteutukseen sekä ratkaisun mielekkyyden tarkasteluun. Verkkoympäristössä ajattelu tulee näkyväksi: osa opiskelijoista ryntää oitis ratkaisemaan tehtävää eivätkä ehdi auttaa apua pyytävää ennen kuin ovat saaneet oman ratkaisunsa valmiiksi.
Verkossa käsitteellisen vaikeudet ja vahvat ennakkouskomukset paljastuvat. Joskus ryhmän itsepintaisuus ei päästä innovatiivista ratkaisua pinnalle. Verkko näyttää myös, miten paljon ratkaisun mielekkyyden tarkasteluun panostetaan.
Koen Veermans kertoi kansainvälisestä sosiaalisen verkostoanalyysin kurssista, jossa ongelmia tuottivat aikavyöhykkeet, videoyhteyksien määrä, kurssisuunnitelma, palvelimet ja videotallenteiden omistajuuskysymykset. Jos kaikki videomateriaalit voisi työntää YouTubeen, erillistä videopalvelinta ei tarvittaisi.
Juonneryhmätyöskentely
Rakenteiden ravistelijat -juonneyhmässä ruodimme Markku Närhen opastuksella ensimmäisen aamun luentoja, työstimme kehittämishankkeitamme ja keskustelimme laatimistamme reaktiopapereista.
Luentojen herättämiä ajatuksia
Spekrti-vertaisryhmässä ihmettelimme, miksi konstruktivismista puhutaan behavioristisin luennoin. Olisimme kaivanneet erilaisia tapauskertomuksia paitsi yliopistoista myös ammattikorkeakouluista. Esityksen mukaan opiskelijoita tuettiin oikoluvun käytössä ja istuttiin atk-luokassa tämän vieressä, mutta tarvitseeko pro-seminaarivaiheessa oleva opiskelija tällaista tukea ja eikö häntä tueta lainkaan oppiaineen sisällöllisissä kysymyksissä? Hyvä ohjeistus on toki tärkeää, mutta mistä tiedämme, saavuttaako opiskelija syvällistä oppimista, jos hän kysyy vain, montako sivua esityksessä tai raportissa pitäisi olla?
Yhteisöllisessä oppimisessa pyritään oman käsityksen rakentamiseen toisten ajatuksista oppimalla. Mutta entä jos opiskelijat eivät keskustele? Mistä opettaja ottaa ajan kaikkien opiskelijablogien lukemiseen? Paljonko aikaa TieVie-koulutuksen asiantuntijoilta meni edellisen verkkojakson satojen viestien yhteenvedon laatimiseen? Pitäisikö opettajankin kirjoittaa pinnallisesti? Mitä on asiantuntijuus?
Juonneryhmässä pohdimme, voiko opiskelija näytellä oppimista ilman syväoppimista. Opetuksen yhteisöllisyys tarkoittaa muuta kuin ryhmätyön jakamista osiin porukan kesken. Opiskelijoiden pitäisi tuntea kuuluvansa yhteen ja luottaa toisiinsa. Keinotekoisesti jaetuissa ryhmissä voi olla vaikea selvittää, onko jokainen tehnyt osuutensa. Ryhmä pystyy halutessaan myös suojelemaan vapaamatkustajaa.
Jos ryhmätöissä käytetään tiedonrakentelua, blogeja tai wikejä, on helppo nähdä, mitä kukin on tehnyt.
Vertais- ja itsearviointi voisi parantaa ryhmätöitä. Olisi hyvä suhtautua kriittisesti omaan tekemiseen edes jälkeenpäin: Missä onnistuin? Mitä olisin voinut tehdä paremmin? – Kunhan ei perfektionistina aloita alusta. Onko urheilussa ryhmädynamiikkaa? Onko se yksilö- vai ryhmätyötä?
Mitä tavoitellaan? Oppimista vai suoritusmerkintää? Oppimisen tunnistaminen ja tunnustaminen on noussut entistä tärkeämmäksi. Mikä on oppilaitosten rooli tulevaisuudessa? Avointa koulutusta on jo runsaasti ja monille riittää oppia työssä tarvittavat taidot. Verkossahan oppijalla on pääsy globaaleihin koulutusresursseihin. Miten opettaja saa oppijoita kursseilleen? Tilanne on räjähtänyt, kohta on tärkeintä, kenellä on parhaat verkostot ja yhteistyökorkeakoulut.
Pitääkö kaikki opetus tarjota englanniksi ollakseen kilpailukykyinen? Jokainen oppii parhaiten omalla äidinkielellään, mutta englanninkielistä opetusta ja opettajien kielitaitoa pitää kehittää.
Sosiaalisessa mediassa valta on ihmisillä, oppimisalustoissa niiden hallinnoijilla. Web 2.0 tarjoaa helppoja välineitä, joita oppijat käyttävät oppilaitosten ulkopuolella – miksei sitten oppilaitoksissa? Oppimisen pitäisi lähteä oppijasta itsestään ”Oppimisella on väliä!” julistaa Tony O´Driscoll blogissaan.

Kehittämishankkeet

Olen analysoimassa kyselyä opiskelijoiden viestintämuodoista arjessa ja opinnoissa ja pilotoimassa uusia viestintämuotoja omilla kursseillani. Näiden pohjalta on tarkoitus laatia kehittämissuunnitelma yhdessä opettajien, tukihenkilöiden ja johdon kanssa, johon liittyy jatkuva seuranta ja kehittäminen. Hyötyjen pitää olla näkyviä, jotta uusiin asioihin ehditään paneutua oppilaitoksen kiireisessä arjessa.
Keskustelumme toi uusia eväitä organisaation muutosagentille. Kehittämistarve nousee organisaatiosta. Dialogi, aidosti avointen kysymysten esittäminen edistää kehitystä paremmin kuin pelikentälle heitetty valmis paperi. Mitä opetuksemme on ja mitä sen pitäisi olla? Muutama ihminen hoitaisi muutoksen nopeasti, mutta pikkulusikalla syöttäen iso porukka sitoutuu.
Kyse on johtajuudesta. Puhutaan vallassa olevan kieltä, tarjotaan hankkeella lisäarvoa, joka koskettaa johtajan todellisuutta. Eri tieteenaloilla käytetään aidosti erilaista kieltä, joten muutosagentti etsii kielen, joka puhuttelee. Parasta olisi, jos voisi syöttää ajatuksensa niin, että toinen osapuoli luulisi keksineensä ne itse.
Mikä saa verkostot toimimaan? Luottamus ja tuttuus, se, että päätäntävalta on lähellä operatiivista toimintaa. Nämä ovat kantaneet Tietie-verkko-opetusyhteistyötä jo kaksitoista vuotta. Resurssit ja raha tuovat kiinteyttä, mutta resurssit voivat tulla myös perustoiminnasta eikä vain ulkopuolisesta rahoituksesta. Tietie-yhteistyössähän sovittiin jo vuonna 1999, jolloin OPM:n tietoyhteiskunta-projektirahoitus loppui, että jatkamme hyviksi koettujen yhteisten verkko-opintojen järjestämistä ammattikorkeakoulujen perusrahoituksella ja sovimme yhdessä hallinnollisista käytännöistä resurssihyvityksineen.
Verkosto toimii, kun tehdään jotain, mikä ei onnistuisi ilman verkostoa. Yliopistojen tutkimus ja Tietie-yhteistyö ovat tästä hyviä esimerkkejä.
Reaktiopaperit
Reaktiopaperia laatiessani pohdin, mitä eroa on yhteistoiminnallisuudella ja yhteisöllisyydellä. Päivi Häkkisen mukaan yhteistoiminnallisuus, cooperation, tarkoittaa tapaa tehdä, kun taas yhteisöllisyys, collaboration tarkoittaa edellistä syvällisempiä ryhmän toiminnallisuuteen liittyviä rakenteita kuten vastavuoroisuutta, motivaatiota ja yhteistä tiedonrakentelua.
Opiskelu voidaan toteuttaa joko opettajajohtoisesti niin, että opettaja on miettinyt kaiken valmiiksi kuten oppimisaihioissa, tai opiskelijalähtöisesti. Miten rakennetaan tila, jossa ihminen motivoituu? Onko motivointi lapiolla rakentamista?
Voisiko jokainen rakentaa itse oman merkitysperustansa? Missä tilanteissa tekniset elementit tuovat lisäarvoa vuorovaikutukselle tai ajattelulle? Onko oppiminen saavutettu, kun asia ymmärretään, vai pitäisikö tapahtua oivallus, ajatuksen muutos?
Miten keskustelualueet saataisiin toimimaan mielekkäästi? Vaikka opiskelija esittäisi aitoja työelämän ongelmia, saattaa olla, että aihe ei kiinnosta muita. Tiedonrakentelu Fle3-ympäristössä on tavoitteellisempaa ja jäsentyneempää kuin perinteinen keskustelu oppimisalustoilla.
Miten opiskelijaryhmät muodostuvat? Tutkimusten mukaan tulokset ovat parempia heterogeenisissa kuin homogeenisissa ryhmissä. Alkukyselyssä voidaan selvittää, missä opiskelijat kokevat olevansa vahvoja, missä heikkoja ja missä haluaisivat kehittyä.
Pelillisissä ympäristöissä näkee, missä vaiheessa ryhmä kulloinkin on, ja voi käyttää jatkuvaa vertaisarviointia ja äänestyksiä siitä, mihin suuntaan jatketaan. Opiskelija voi laatia itselleen Googlen Vidgetteihin henkilökohtaisen oppimisympäristön RSS-feedein.
Pedagoginen muutos -verkkojakso
Seminaarin päätteeksi Tomi Jaakkola ja Päivi Laine avasivat pedagoginen muutos -verkkojakson, jonka aikana kehittämishanke sidotaan pedagogiseen ajatteluun ja oman organisaation opetuksen kehittämiseen ja opetukseen. Turun yliopiston Moodlessa toimii Haka-login niille, joiden korkeakoulut ovat mukana Haka-sopimuksessa – muut, kuten minä, ovat saaneet erillistunnukset.

Sosiaalinen oppiminen

verkosto oppii
jalostamaan rönsyjä
blogiväittelyin
Jari Laukia HAAGA-HELIA Ammatillisesta opettajakorkeakoulusta (AOKK) muisteli ensimmäisiä sähköpostejaan 1990-luvun puolivälissä ja päivitteli verkko-opetustekniikan huimaa kehitystä oppimisalustoista nykyiseen sosiaaliseen mediaan. Hän arveli verkkopedagogiikan tulevaisuudessa sulautuvan opetuksen yleiseen kehittymiseen.
Teemu Leinonen Taideteollisesta korkeakoulusta luotsasi meidät sosiaalisen webin mahdollisuuksiin formaalissa ja informaalissa oppimisessa. Hän muisti kasvatustieteen opintojen SPSS-harjoitusten maustuneen sähköpostilla, ircilla ja keskusteluryhmillä, jotka massaluentoja hedelmällisempiä mahdollisuuksia keskusteluun, väittelyyn ja inttämiseen. Luennoilla saatu syöte antoi toki tietämystä verkkoväittelyihin.
Taideteollisen korkeakoulun Medialaboratoriossa tutkitaan oppimisympäristöjä, niiden ulkoasua, luovuuden oppimista ja toteuttamista. Tutkivan oppimisen tiedonrakentelualusta Fle3 kehittyy Fle5:ksi ja LeMill tarjoaa wikipediamaisen ympäristön oppimismateriaalien tekemiseen ja jakamiseen.
Web 2.0 -käsitteeseen sisältyvät blogit, wikit, videoiden jakelu sekä 3D-avatar-maailmat. Second Lifen markkinointi toimii, mutta todellisia käyttäjiä on niukasti. Käsite blogi juontuu weblogista, surffailulokista: tätä löysin netistä. Nettijulkaisu syntyy vaivattomasti blogi-tekniikalla. Yksittäisten päiväkirjojen ohella verkossa kasvaa ammatillisia ryhmäblogeja kuten Flosse posse.
Wikipedia on jatkuvasti muuttuva yhteisöllinen julkaisu, jonka tekijät ovat luopuneet tekijänoikeuksistaan. Sen voi asentaa erilaisiin päätelaitteisiin kuten kommunikaattoriin ja selata ilman verkkoyhteyttä. Versionhallinta toimii ja vanhat sivut ovat tallessa. Mahdollinen vandalismi hiipuu, kun vanha päivitetään oitis turmellun tilalle. Wikipedia ei houkuttele hakkereita, sitähän voivat kaikki muokata. Keskustelupalstoilla voidaan väitellä artikkelien sisällöstä.
Wiki-tekniikalla on paljon sovelluksia. Konfabulaari 2007 -seminaariin ilmoittaudutaan päivittämällä yhteystiedot wikiin. David Wileyn oppimisaihio-kurssi on toteutettu wikitekniikalla ja opiskelijat julkaisevat oppimistehtävien tuotokset blogeissaan.
YouTube tarjoaa mahdollisuuden videoiden tallettamiseen ja jakamiseen. Ryhmäblogissa Brief History of New Media on esimerkkejä YouTube-videotallenteista.
Sosiaalinen media on kaksisuuntainen mediapalvelu, jossa kaikki toimijat lukevat, kuuntelevat, katselevat ja toimittavat. Osallistumista ja verkottumista varten on RSS-syötteitä, aggregaattoreita eli syötteiden lukuohjelmia, sosiaalisia kirjanmerkkejä, tageja ja folksonomioita.
Oppiminen voidaan käsittää tiedon hankkimiseksi (”hauki on kala”), osallistumiseksi (”mestari – oppipoika”) tai tiedon luomiseksi, tietoiseksi pyrkimykseksi tuottaa uutta tietoa. Jos opiskelija ymmärtää oppimansa, hän voi uusintamisen sijaan kehittää alaansa eteenpäin.
Blogeja voidaan Jere Majavan mukaan käyttää opetuksessa opettajan kurssipäiväkirjana, opiskelijoiden avoimena dialogityökaluna ristiviitteineen, opiskelijoiden luentopäiväkirjoina tai reflektiona, kumuloituvana e-portfoliona, henkilökohtaisena oppimisympäristönä, pikajulkaisualustana ja verkostoitumiskanavana tai identiteetin ja julkisuuden hallintatyökaluna. Blogi muistuttaa laajalle yleisölle kirjoittajansa olemassaolosta.
Wikit mahdollistavat oppimismateriaalin pikajakelun, yhteisten luentomuistiinpanojen julkaisun ja yhteiset tutkimusraportit. Wikin versiohistoria paljastaa kunkin yksilön tuotteliaisuuden, myös vapaamatkustajat.
Tauno Tertsunen Hämeen Ammatillisesta opettajakorkeakoulusta kertoi kokemuksia verkkokurssista, jossa käytettiin mm. Moodlea, Sisua ja Skypea. Ryhmän Moodle-etusivu toi mieleeni Veli-Pekka Lifländerin kurssimateriaalien selkeät matriisit.
Tekniikka ei yllättänyt tuutoreita vaan pohjaton ohjauksen hinku, kun opiskelija soitteli neuvojen perään joululomallakin. Selkeät pelisäännöt helpottavat verkko-opetuksessa, mutta miten opettajan työaika resurssoidaan, jos opiskelijat hamuavat ohjausta iltaisin ja viikonloppuisin?
Pekka Ihanainen HAAGA-HELIA AOKK:sta ja Heli Nurmi Jyväskylän ammattikorkeakoulun AOKK:sta puhuivat oikea-aikaisesta ohjauksesta, tutustumisen ja motivoitumisen tuesta sekä opiskelijan kokemasta opettajan läsnäolosta. Tutkimusten mukaan verkossa olisi enemmän avautumista ja vähemmän sosiaalisia pelkoja kuin kontaktiopiskelussa.
Iltapäivän workshopeista valitsin sosiaalisen webin, jota luotsasivat Kari Kiviniemi Oulun seudun ammattikorkeakoulun AOKK:sta ja Vesa Vuorimaa Jyväskylän ammattikorkeakoulun AOKK:sta. Tässä on muutamia helmiä keskustelun poimuista:

  • Digisukupolvi tulee ja meidän digisiirtolaisten pitäisi olla valmiina.
  • Muotoa luodaan itse eikä matkita muita.
  • Informaali aineisto tunkee formaaliin opiskeluun, kun opiskelijat tuovat viihteellisen vapaa-aikansa oppitunneille, kuten Teemu Leinonen aamupäivällä kuvasi.
  • Osaamisen tunnistamisessa kysymme, annammeko arvoa opiskelijan informaalille oppimiselle.
  • Datanomitutkintoa kehitetään verkkoon sosiaalisen webin välinein.
  • Oppimisympäristöt salasanoineen edustavat rautaesirippumaailmaa kun taas sosiaalisen webin vapaa kenttä tarjoaa kaikille avoimen osallistumisoikeuden.

Tilaisuuden annista voi lukea lisää Sisukas-verkkolehdestä.

Tutkivaa oppimista

kritiikki nostaa
uudet ideat vanhan
tiedon tilalle

(Muokkasin tekstiäni Tarmo Toikkasen 27.8.07 kommentissaan esittämien korjausten mukaisesti.)

Tarmo Toikkanen perehdytti meitä, vasta kesälomilta palanneita HAAGA-HELIAn opettajia, tutkivan oppimisen saloihin. Aamupäivä lensi liimalappujen kera tutkivan oppimisen ryhmissä ja iltapäivä täsmensi lappujen sisällöt Fle3-tiedonrakenteluympäristöön.

Tutkivassa oppimisessa oppijat ottavat itse vastuun oppimisestaan, tutkimusongelmastaan ja tiedonrakentelustaan. Mikä sitten on opettajan rooli? Opettaja, kyseisen aiheen asiantuntija, varmistaa tutkimusongelman hedelmällisyyden. Hänen ei tarvitse tietää vastausta tutkimusongelmaan; hänkin voi oppia tiedonrakentelussa.
Miten ryhmäytyminen onnistuu? Ongelma lienee sama missä tahansa oppimisessa. Heterogeeninen ryhmä, jossa hajautettu asiantuntijuus pääsee oikeuksiinsa, toimii hedelmällisemmin kuin homogeeninen.
Tutkivan oppimisen kehässä olennaista on työskentelyteorioiden luominen, jokaisen omien naiivien ajatusten selvittäminen ja kirjoittaminen näkyviin ENNEN KUIN uppoudutaan teoreettisen tiedon mereen tai loikataan opettaja asiantuntemuksen pelastuslautalle. Kun oppija vertaa tietämystään muutamaa kuukautta aiempiin käsityksiinsä, hän havaitsee itse oppimisensa. Näin opittu siirtyy elävään elämään, arkeen ja työhön liittyvien ongelmien ratkomiseen.
Kriittisen arvioinnin vaiheessa opitaan antamaan ja vastaanottamaan kritiikkiä, esittämään väitteitä ja perustelemaan niitä. Näitä taitoja tarvitaan oikeassa elämässä: kaikkihan tekevät joskus virheitä ja saavat kritiikkiä. Oppilaitos on virheiden tekemiselle turvallisempi ympäristö kuin ensimmäinen työpaikka.
Kriittisen arvioinnin ja työskentelyteorioiden luonnin vaiheiden välillä on iteratiivinen kehä: oppija puolustaa aiempia teorioitaan kritiikkiä vastaan tai muuttaa niitä, jos kritiikki on riittävän hyvin perusteltua.
Kun omat eväät loppuvat, siirrytään ulkoisten lähteiden ja asiantuntijatiedon ääreen. Tästä jatketaan edelleen aliongelmiin ja tutkivan oppimisen kehän seuraavaan kierrokseen ja sitä seuraavaan – kunnes koko maailma on ratkaistu tai aika loppuu. Tavallisesti päädytään jälkimmäiseen.
Tutkiva oppiminen edellyttää tiivistä yhteistyötä ryhmien sisällä ja välillä.
Tutkivan oppimisen katsotaan vähentävän opettajan työtä, koska hänen ei tarvitse valmistella oppimismateriaalia – ehkä alun virikevideota tai -artikkelia lukuunottamatta. Opettajan työ muuttuu aiempaa haasteellisemmaksi: kalvosulkeisten sijaan opettaja joutuu improvisoimaan, koska jokainen opintojaksototeutus on erilainen. Oppijat pystyvät opettamaan toisiaan ja heille siirtyy vastuu niin omasta oppimisesta kuin ajankäytöstäkin; heidän pitää vastata lupauksistaan.
Perinteisessä opetuksessa käsitellään opintojaksolle määritelty aihealue kokonaisuudessaan, mutta kohtalaisen pinnallisesti. Tutkivassa oppimisessa oppijat valitsevat kyseiseltä aihealueelta heitä kiinnostavat teemat, joihin he perehtyvät syvällisesti. Tällöin jotkin perinteisellä tavalla opitut asiat saattavat jäädä käsittelemättä, mutta toisaalta käsitellyt asiat on omaksuttu syvällisesti, jolloin osaaminen voidaan tarvittaessa laajentaa asioihin, joita tutkivassa oppimisessa ei käsitelty.
Tarmo Toikkanen kertoi Knowsleysta, pienestä kunnasta Britanniassa. Koulut lakkautetaan ja niiden tilalle perustetaan oppimiskeskuksia, joissa oppijat ratkovat heille mielekkäitä ongelmia. Rutiiniluentoja ei poisteta, mutta oppija osallistuu niille, kun kokee tarvitsevansa niiden tarjoamaa tietoa todellisessa ongelmanratkaisussaan. Ensimmäiset tulevaisuuden oppimiskeskukset käynnistetään tänä vuonna. Suunnitelmien mukaan viimeinen vanhanaikainen koulu suljetaan 2020.

ITK01, m-oppimista Aulangolla

Konferenssi Hämeenlinnassa Aulangolla 19.-21.4.2001

  • Mobile Learning -workshop
  • Mobiilioppiminen ja -pedagogiikka: Mahdollisuudet ja haasteet
  • Valveudu vauhdissa, pänttää piuhoitta?!
  • Potential of Mobile Learning
  • iMode palvelukonseptina
  • Workshopin loppukeskustelu
  • Konferenssin muusta annista poimittua
  • Opetusteknologiapalkinto
  • WebCT – verkko-opiskelu, -opetus ja -oppiminen virtuaaliyliopistossa
  • Mobiilioppiminen virtuaaliyliopiston kehittämisen strategisena valintana
  • eMyytit ja eTodellisuus – virtuaalioppimisen pelkoja, haaveita ja todellisuutta penkomassa
  • Vuorovaikutus digitaalisissa oppijayhteisöissä -symposium
  • Helsingin opetustoimen tietotekniikkaprojekti
  • Oppia uudella tavalla – oppikirja netissä
  • Tietie-yhteistyö, ammattikorkeakoulujen yhteinen verkko-opiskelu

eOppia ikä kaikki! oli ITK-konferenssin teemana vuonna 2001, jolloin konferenssi taas kerran löi aikaisempien konferenssien yleisöennätykset. Aulangolla kävi loppuviikon aikana noin 1300 koulutuksesta ja sen tekniikasta kiinnostunutta konferenssivierasta.
Tämän kahdennentoista ITK-konferenssin järjestelystä vastasivat entiseen tapaan Hämeen kesäyliopisto yhteistyössä Tampereen yliopiston, Hämeen
ammattikorkeakoulun, Opetushallituksen, Luokanopettajaliiton, MAOLin, Tieto- ja viestintätekniikan oppimiskeskuksen ja Kanta-Hämeen tietotekniikkayhdistyksen kanssa. Konferenssin ohjelma löytyy osoitteesta http://www.hameenkesayliopisto.fi/itk01/ .
Mobile Learning -workshop
Viime vuonna ITK-konferenssissa keskityin oppimisympäristöihin, mutta nyt halusin kuulla, mitä koulutuksessa tapahtuu, kun mobiliteetti valtaa alaa niin, että eBisneksen sijaan puhutaan jo mBisneksestä.
Mobiilioppiminen ja -pedagogiikka: Mahdollisuudet ja haasteet
Erikoistutkija Jarmo Levonen Tampereen yliopiston Hypermedialaboratoriosta lanseerasi asiantuntevassa puheenvuorossaan monta uutta termiä. mOppimisen lisäksi hän halusi puhua nOppimisesta (nano-oppiminen) ja uusia, kämmenessä käytettäviä mobiileja päätelaitteita, PDA (Personal Digital Assistant) hän kutsui kämmeköiksi. Mobiilisuudesta puhuessaan hän viittasi vanhaan viisauteen Omnia mea mecum porto (kaiken mukanani kannan).
Mobiiliympäristössä toimii esim. Tampereen Netti-Nysse -nivelbussi, kannettavat, kämmekät sekä puettavat ja istutetut tietokoneet. Jarmo Levonen kysyikin, raahataanko mobiilitoimistoa selkärepussa vai kämmekässä vai ylle puettavissa liiveissä?
Mobiliteetilla on kolme ulottuvuutta:

  • Mobiliteetin taso: kiinteä, mobiili, autonominen tai itsestään siirtyvä (esim. robotti)
  • Yhteys muihin laitteisiin: vapaa eli itsenäisesti toimiva, upotettu tai kaikenkattava (pervasive) (laite on osa kokonaisympäristöä, johon sen toiminta perustuu)
  • Yhteistoiminnallisuus: henkilökohtainen (esim. oma känny), ryhmäkohtainen (laite tukee ryhmän jäseniä, esim. perhettä), yleinen (laite on tarkoitettu laajalle ryhmälle)

Jarmo Levonen esitti mielenkiintoisen matriisin, johon hän oli ristiintaulukoinut mobiliteetin eri ulottuvuuksia ja kysyi yleisöltä, mitä matriisi voisi tuoda oppimisen alueelle. Yleisön joukosta Janne Sariola kertoi, että Helsingin yliopistossa rakennetaan oppimistavarataloja, yliopiston oppimiskeskuksia, joissa oppija saa lainata kannettavan tiskiltä.
Perkinsin (1991) ja Wilsonin (1995) mukaan oppimisympäristöt voivat sisältää seuraavia elementtejä:

  • informaation lähteet (information banks)
  • symbolien käsittelyalustat (symbol pads) (esim. paperi, näppäimistö, virtuaalialusta)
  • ilmiön kuvausvälineet (construction kits) (esim. mahdollisuus esittää kommentteja eri värein tai argumentteja vetämällä viivoja)
  • tehtävän ohjaajat (task managers) (toteuttavat kontrollia ja ohjausta, esim. vinkin antaja itseohjautuvan oppijan oppimisympäristössä: ”Oletko muistanut ottaa osaa tähän keskusteluun”)

Mobiilioppimisen sovelluksista Jarmo Levonen mainitsi:

  • informaation lähteet, kielenkääntäjät, eBookit (jos kirjastossa on 5 kurssikirjaa ja sitä tarvitsisi 50 oppijaa, niin eBook helpottaisi ongelmaa)
  • muistuttaja (probeware)
  • viivakoodiskannaus (Tämän tarve näkyy USA:ssa, jossa kampusalueella on tärkeää tietää, onko henkilö se, joka sanoo olevansa. Suomeen on tulossa kulunvalvonta. Vrt. sähköinen henkilökortti.)

Kun Jarmo Levonen pohti mobiilioppimisympäristön monipuolisuutta, yleisön joukosta kysyttiin, eikö ole irvokasta puhua mobiileista oppimisympäristöistä, kun mobiilisuuden myötä päästään opiskelemaan todelliseen ympäristöön ja mobiilisuus tukee tiedon konstruointia siellä. Mobiilisuus kaataa luokkahuoneen seinät. Tietoa voidaan rakentaa yhtaikaa virtuaalisesti ja livenä: esim. voidaan olla järvenrannassa tutkimassa lumpeita ja samalla saadaan kämmekällä yhteys tietokantoihin. Mobiililaitteen avullahan voidaan opiskella vaikka kahvilasta tai saunasta.
Jarmo Levonen esitti vertailun kannettavan laitteen (Palm) ja PC:n käyttötavoissa:

  • Tiedonkeruu ja operointi: Palm 80 %, PC 20 %
  • Kirjoittaminen: Palm 20 %, PC 80 %
  • Käyttökerrat: Palm 15, PC 3
  • Käyttöaika/käyttökerta: Palm 3 min, PC 20 min

Jarmo Levonen vertaili myös PDA-laitteita kannettaviin PC:ihen. Kuinka moni kehtaa luentosalissa avata kannettavan PC:n kannen? Palmin esiin ottaminen on paljon huomaamattomampaa. PDA-laitteita varastetaan vähemmän kuin kannettavia. Tutkimusten mukaan PDA-laitteet aiheuttavat käyttäjissä vähemmän ahdistusta kuin kiinteät tietokoneet ja ne soveltuvat nimenomaan seuranta- ja kommunikointivälineiksi.
Mobiilisuuden haasteina ovat niihin liittyvien strategioiden laatiminen sekä eettiset ja tietoturvakysymykset.
Lisätietoja aiheesta löytyy Jarmo Levosen kotisivulta http://www.uta.fi/~kajule .
Valveudu vauhdissa, pänttää piuhoitta?!
Tutkija Hanni Muukkonen Helsingin kauppakorkeakoulun Center of Knowledge and Innovative Research, CKIR:istä pohdiskeli mobiilia käytettävyyttä. Kun sovelluksia rakennetaan, pitää ottaa huomioon, ovatko käyttäjät koululaisia, aikuisopiskelijoita vai työssäkäyviä. Esimerkkeinä mobiileista sovelluksista hän mainitsi lääkärin kenttämittausvälineet sekä sijainti-sensitiivisen turistikierroksen, jonka ongelmina voivat olla turistin vauhdin arviointi (turisti katselee jotain kohdetta kauan tai haluaa välillä kahville) ja näkymän liiallinen rajaaminen (selostetaan lähellä näkyviä rakennuksia mutta ei kaukana näkyvää kirkontornia). Tällaisten sovellusten kehittämisessä tarvitaan uudet tavat mallintaa, suunnitella ja arvioida kokonaisuuksia.
Yleisön joukosta Janne Sariola kertoi Helsingin yliopiston projektien myönteisistä kokemuksista mobiilissa oppimisessa: Yksi oppijaryhmä istui luokassa ja toinen kierteli museossa: Museoryhmä haastatteli asiantuntijoita ja välitti haastattelun samoin kuin näkemänsä kohteet kommunikaattoreilla luokassa istuvalle ryhmälle, joka dokumentoi asiat. Kun luokassa istuneilta oppijoilta kysyttiin, mitä he olivat tänään tehneet, he kertoivat käyneensä museossa, niin voimakkaasti kokemus välittyi pelkän audioyhteyden avulla.
Miksi mobiilisuutta? kysyi Hanni Muukkonen ja vastasi:

  • ajanvietto
  • tiedonhaku
  • tiedon taltiointi
  • yhteydenpito.

Esimerkkinä hajautetusta kognitiosta Hanni Muukkonen mainitsi kännyyn liitetyn kameran, jolla voidaan välittää kuvia eteenpäin prosessoimatta niitä välillä. Esim. lammen rannalta tutkijat voivat välittää kuvan lumpeesta suoraan tietokantoihin.
Bereiterin ja Scardamalian (1994) mukaan oppiminen on:

  • tahatonta (incidental learning)
  • tietoista (intentional learning)
  • tiedon rakentelemista (knowledge building).

Millaisia kysymyksiä liittyy mobiililaitteisiin oppimisessa?
Yleinen tekninen kehitys

  • läpinäkyvyys (sovellus ei kaipaa koulutusta, esim. turistiopas)
  • käyttäjän tarkempi kontrolli (ei tule teknisiä yllätyksiä (esim. verkkoyhteyden katkeilu), jotka vievät huomion pois substanssista)
  • sovellusten toimivuus ja monipuolisuus (tieto, esim. röntgenkuvat, siirtyvät oikeassa muodossa)

Multimodaaliset käyttöliittymät

  • esim. tiedon syöttövälineenä kynä tai puhe (puheentunnistuksessa on vielä paljon virheitä)
  • tietoa voidaan tarjota sen perusteella, mihin ihminen suuntaa katseensa

Kontekstin hyödyntäminen

  • käyttäjä- ja ympäristölähtöinen adaptiivisuus
  • sosiaalinen navigointi (käytetään muiden käyttäjien jättämiä vihjeitä siitä, mikä on kiinnostava paikka (vrt. jossain pitkä jono, kirjastossa luetun näköinen kirja))

Ajattelun työkalut
Ankkuroitu opetus

  • harjoitellaan todellisessa tilanteessa (kuten aiemmassa esimerkissä museossa)

Yleisön joukosta kysyttiin Hanni Muukkoselta, kuinka pian lääkäreillä on Palmit ja he osaavat käyttää niitä. Hanni Muukkonen myönsi, että siihen voi mennä vielä aikaa, koska tällä hetkellä sairaalassa ei saa pitää edes kännykkää päällä. Janne Sariola sanoi, että kolmen vuoden kuluttua tilanne on ihan toinen.
Potential of Mobile Learning
Matti Hämäläinen CODE Onlinesta sanoi, ettei usko oppimiseen ilman paluukanavaa: viisi tuntia multimediaa opettajana ei toimi, vaikka näin muinoin visioitiinkin. Hän totesi, että sovelluksia pitää voida käyttää päätelaitteella, joka kussakin tilanteessa on tarkoituksenmukaisin. Jos maantiedonkokeen voi suorittaa kännyllä, niin miksei jääkaapilla – kun kaikkiin laitteisiin tulee yhä enemmän tietotekniikkaa.
Kannettavien laitteiden penetraatio on suurempi kuin PC:iden kaikkialla muualla paitsi USA:ssa. Matti Hämäläinen kysyi, kuinka monella kuulijalla ei ollut kännyä mukanaan. Yhtään kättä ei noussut. Hän totesi, että jos kännyt olisivat päällä, hän voisi jokaisen kalvon jälkeen pyytää palautteen kännyn kautta, jolloin luennosta tulisi interaktiivisempi.
Puhelin on identifioitavissa ja sitä voidaan laskuttaa ja kohta se on tulossa paikkatietoiseksi. Se on vielä toistaiseksi näyttö- ja näppäimistörajoitteinen, joka vaikeuttaa sovellusten kehittämistä. Oppijoille puhelin on keino antaa ja saada palautetta, minkä avulla voidaan yksilöidä oppimista. Henkilökohtainen palaute ei ole sama asia kuin paperilla olevat rasti-ruutuun -tehtävät, joiden vastaukset löytyvät paperin toiselta puolelta..
Interaktiivinen TV on meillä jo tänään, kun kaikilla on kännyt. Digi-TV:n puolestapuhujille tulee paha mieli, kun tämä sanotaan.
Todellisia uusia tekniikoita ovat:

  • Javapuhelimet, joihin voidaan ladata sovelluksia
  • GPRS, joka on aina päällä ja jonka kustannukset ovat ennustettavissa
  • Bluetooth, joka mahdollistaa langattoman yhteyden ilman, että siitä tarvitsee maksaa operaattorille.

Lopuksi Matti Hämäläinen mainitsi Mankkaanpuro Pilotin, jonka edustaja oli yleisön joukossa. Mankkaanpurossa oppilaat tekevät itse kokeita ja heillä on WAP-tekniikka käytössään. Heidän pitää itse miettiä koekysymykset, vastausvaihtoehdot ja palautteet ja viedä ne kaikki verkkoon. Oppilaat toimivat siis itse sisällöntuottajina. WAP-kännykän näytön ja näppäimistön koko ei tunnu olevan viidesluokkalaisille mikään ongelma.
iMode palvelukonseptina
Projektipäällikkö Juha Lystilä Tampereen teknillisestä korkeakoulusta oli työskennellyt pitkään Japanissa ja kertoi värikkäästi kokemuksistaan. Japanin menestystuotetta iModea käytetään sähköpostiin ja web-selailuun. iModella on tällä hetkellä 22 miljoonaa käyttäjää. Laskutus perustuu datan määrään ja kuukausikäyttö maksaa noin 15 – 50 mk. Nuoret naiset (alle 25-vuotiaat) ovat iModen suurin käyttäjäryhmä. Selitys löytyy japanilaisesta kulttuurista: Kun nainen menee naimisiin, hän jättää työnteon ja keskittyy kotiin ja mies ryhtyy tekemään pitkää työpäivää elättääkseen perheen. Mutta nuoret naiset, jotka ovat vielä töissä eivätkä naimisissa, ovat itsenäisiä juppeja. iModea käyttävä valtaryhmä on kuitenkin 25 – 35 -vuotiaat. ”Vanhatkin webbaa”, totesi Juha Lystilä.
Sähköpostilla voidaan lähettää 250 – 500 merkkiä kirjaimistosta (JIS/ Latin) riippuen. JIS:illä, joka on Japanin tavukirjoitus, voi 250 merkillä kertoa jo paljon. Liitetiedostojen lähetys ei onnistu, mutta osoitteen tiedostoon voi antaa ja gif-kuvat näkyvät iModessa.
iModeen tulee mm. push-tyyppisenä palveluna maanjäristysvaroitukset, jotka ovat kaikille tärkeitä.
Japanin markkinoilla vallitsee tekninen darwinismi. DoCoMo ei tee palveluja, mutta kaikki dataliikenne kulkee sen kautta. Japanilaisissa kodeissa on harvoin kiinteää nettiliittymää. DoCoMo laskuttaa dataliikenteestä, mutta sisällöntuottaja voi saada jopa 80 % tuotosta. DoCoMo myös määrittelee markkinat.
Miksi iMode on niin suosittu? Japanissa työmatkat ovat pitkät, tavallisesti 2,5 tuntia – joskus tosin jäädään kapselihotelliin tai salaa patjalle työpöydän alle. Kaikilla on kännykät päällä junassa, ja niiden avulla voi sulkea itsensä sosiaaliseen kuplaan, omaan tilaan (kirja olisi toinen vaihtoehto). Japanilaiset ovat sosiaalisesti samantyyppisiä kuin suomalaiset.
Kännyjen lisävarustukset ovat Japanissa muotivirtauksia: nalle, jonka sisään känny laitetaan ja hihna, jossa sitä kannetaan kaulassa – ja hihnaan ostetaan paljon erilaisia muotiesineitä.
Japanilaiset ostavat paljon tavaraa, joka vanhenee nopeasti. Näin he tukevat omaa kulttuuriaan. He pitävät pienistä, koristeellisista esineistä. Uusia asioita on helppo tuoda markkinoille, koska kaikki ryntäävät ostamaan niitä.
Tuleeko iMode Eurooppaan? Teknologisesti iMode on parempi kuin eurooppalaiset tuotteet, mutta kulttuuriset ongelmat voivat tyrehdyttää sen Euroopan valloituksen. WAP2 saattaa olla teknisesti samanlainen kuin iMode. Tulevaisuutta on tosin vaikea ennustaa: Javapuhelin voi tulla myös markkinoille ja sotkea pakan.
Millainen on tulevaisuus? Juha Lystilä väitti, etteivät uudet kämmekät kovin nopeasti leviä. ”Miettikää isoäitiänne!” Suomessa vanhempi väestö ei omaksu uusia laitteita käyttöönsä. Palm saa korkeintaan 10 %:n markkinaosuuden ja perinteinen kännykkä, jolla vain puhutaan, tulee säilyttämään asemansa. Juha Lystilä ennusti myös, että perinteinen opetus ei tule korvautumaan kannettavien tai kämmeköiden avulla tapahtuvalla verkko-opiskelulla. Jo muinaiset heimopäälliköt jakoivat opetusta samaan tapaan kuin opettaja tänä päivänä luokassa. ”Kuinka kauan jaksaisitte keskittyä puhuvan pään katselemiseen kännyssänne?” hän kysyi haastavasti.
Workshopin loppukeskustelu
Yleisön joukosta kerrottiin seuraava kokemus: Opettaja oli pitämässä näytetuntia vieraassa luokassa. Oppijoilla oli tietokoneet edessään ja he tekivät koko ajan niillä jotain. Opettajalle tuli tunne, että kukaan ei kuunnellut häntä. Luokan takana istunut kollega kertoi tunnin jälkeen, että oppijat olivat chattailleet toisilleen ja kommentoineet koko ajan meneillään olevaa luentoa.
Tähän todettiin, että uusi sukupolvi tarvitsee paljon virikkeitä. Känny on heille tietolähde ja opiskelijoiden oma yhteisö.
Saavatko muksut pelata koulussa välitunnilla, kysyttiin. Vastaus oli: Pitäisi saada. Pelaaminen voi usein olla kehittävämpää kuin välitunnilla ulkona vetelehtiminen.
Yksi esimerkki kännykän käytöstä kuultiin Singaporesta: Jos lapsi ei tule kouluun, vanhemmille lähtee välittömästi tekstiviesti, joka heidän pitää kuitata ja näin vahvistaa lapsen poissaolon syy.
Konferenssin muusta annista poimittua
Konferenssin avausesitysten aikana kuuluvuus oli luvattoman huono, varsinkin, kun salin takaseinä oli auki ja osa konferenssiväestä seisoi käytävällä rupattelemassa. Professori Tapio Variksen esityksestä sain poimituksi muutaman helmen:

  • Foneettisista merkeistä ja Japanin tavukirjoituksesta olemme siirtyneet html:ään ja javaan.
  • Nykyään sanotaan, ettei turvallisuutta takaa se, että on ”employed” vaan ”employable” ja vastuu työllistymisestä on ihmisellä itsellään – ja näin sanovilla on itsellään turvalliset virat.
  • Aiemmin ajalla ei ollut merkitystä. Vasta rautatiet pakottivat täsmällisyyteen. Taustalla näkyi kuvan Dalin valuvista kelloista ja Tapio Varis kysyi, mihin aika katoaa.
  • Medialukutaito on jatkumo ja siinä pitää olla tunteet mukana. Ihminen on yhteiskunnassa subjekti eikä objekti.
  • Tänä päivänä tarvitaan valmiudet oppimaan oppimiseen. Tilanne on erilainen kuin aikaisemmin.
  • Esityksensä lopuksi Tapio Varis siteerasi Aleksis Kiven Jukolan veljeksistä kohtaa, jossa veljekset seisovat Sonnimäen harjulla ja katsovat ”lukkarin tupaa, joka loistaa kuin liekehtivä perkeleen pesä.”

Opetusteknologiapalkinto
Opetusteknologiapalkinto jaettiin nyt viidennen kerran ja palkinnon saivat nyt ITK-konferenssin kantavat voimat Aarre Heino ja Jarmo Vitelli. Tulevaisuudessa ei enää jaeta opetusteknologiapalkintoja vaan palkitaan virtuaalihankkeita.
WebCT – verkko-opiskelu, -opetus ja -oppiminen virtuaaliyliopistossa
Mika-Erik Walls-Carpelan kertoi Helsingin yliopiston WebCT-koulutuksesta, joka lähti liikkeelle 1.9.00. Hän valitteli Porthanian huonoja laitteita ja ajan löytämisen ongelmia sekä yhteistyön kankeutta. (”Joskus on helpompi tehdä yhteistyötä Atlannin yli kuin käytävän toisella puolella istuvan kollegan kanssa”, on kuulemma yliopiston rehtori Kari Raivio sanonut.)
Puolet WebCT-kursseista on ns. distribuutiokursseja, joissa materiaalia jaetaan verkon kautta. Pitäisi kuitenkin pohtia, onko verkko vain jakelukanava vai työskentely-ympäristö.
WebCT ei ole mikään täydellinen web design -työkalu. Yliopistossa on käytössä myös BSCW ja TopClass. Mika-Erik Walls-Carpelan luetteli WebCT:n ongelmina, että kuvien sijoitteluun ei voi vaikuttaa ja että videoleikkeet ovat hitaita. Hän löysi WebCT:stä myös hyviä puolia:

  • kaikki on yhdessä paketissa
  • opettajalla on oikeus ja mahdollisuus päivittää materiaalia ja seurata kursseja myös matkoilla
  • ei tarvita teknistä tukea.

Hän totesi kuitenkin, että ihmiset eivät kehtaa tunnustaa osaamattomuuttaan ja opiskelijat joutuvat jonottamaan koneille.
Mobiilioppiminen virtuaaliyliopiston kehittämisen strategisena valintana
Janne Sariola korosti opiskelun joustavuutta, jonka mobiliteetti mahdollistaa: joku liikkuu jonnekin laite mukaan ilman puihoja. Hän korosti puhuvansa opiskelusta – oppiminen on asia erikseen.
Mobiililaitteen avulla eri ympäristöt sulautuvat toisiinsa eikä ole enää merkitystä sillä, missäpäin itse sijaitsee. Voidaan tietysti kysyä, kuka haluaa tehdä töitä ratikassa.
Päätelaite on kehittynyt: pöytäkone -> raahattava -> kannettava -> mobiili.
Strategioista Janne Sariola mainitsi Helsingin yliopiston virtuaaliyliopistostrategian 2001 – 2003, jota on tehty viisi kuukautta sekä opetusministeriön koulutuksen ja tutkimuksen tietostrategian 2000 – 2004.
Mobiililaitteiden avulla voidaan tuottaa omaa materiaalia aidoissa tilanteissa: voidaan tuottaa videoleikkeitä lammen rannalta ja siirtää ne kännykän avulla suoraan tietokantaan. Tämä on nopea tapa tuottaa uusinta tietoa eikä tekijänoikeuksista synny ongelmia. Känny tarjoaa myös nopean tavan viestiä, että opettaja on sairas tai jossain on loistava luennoija, jota kannattaa käydä kuuntelemassa. Kännyn avulla voidaan siirtää aitoja tilanteita oppilaitoksen sisälle: nykyinen opiskelu on liian paperivetoista.
Janne Sariolan kollega demosi osoitteesta http://ok.helsinki.fi löytyvää oppimisympäristöä. Hän hehkutti WebCT – WWW – WAP -käsitteiden muodostamaa pyhää kolminaisuutta. Jokaisella projektiryhmällä on näissä eri alustoissa omat ympäristönsä ja tiedot päivittyvät välittömästi WEBiin ja WAPiin kun ne syöttää omalla WAP-päätelaitteella. Oppijat toimivat itse sisällöntuottajina.
Janne Sariola korosti, että kyseessä on tulevaisuusprojekti. Hän ennusti, että kolmen vuoden kuluttua meillä on käytössämme kannettavat videot WAP-laitteissa, kun hinnat tippuvat Japanin malliin.
eMyytit ja eTodellisuus – virtuaalioppimisen pelkoja, haaveita ja todellisuutta penkomassa
Jyri Manninen ravisteli puheenvuorossaan eHypeä. Myytit ohjaavat tietoverkkojen opetuskäytön kehittämistä ja kokeilutoimintaa. Ne vaikuttavat opettajien ja oppijoiden orientaatioon. Esim. myytin mukaan virtuaalioppiminen on ajasta riippumatonta – ja niinpä siihen ei varata aikaa. Helsingin Sanomien artikkelin 27.5.00 mukaan voitaisiin kouluttaa kahden kerroksen väkeä: virtuaaliyliopisto olisi kansan opinahjo ja perinteinen oppilaitos vastaisi Platonin akatemiaa.
Jyri Manninen käytti e-etuliitettä ironisesti: ePelkona hän mainitsi, että oppimisen laatu heikkenee, oppija on verkossa yksin ja verkossa itseopiskellaan. eHaaveina hän mainitsi seuraavat:

  • mahdollistaa massakoulutuksen
  • halvempaa
  • perusopetus on helppo siirtää verkkoon
  • vapaus ajasta ja paikasta
  • opiskelu voidaan viedä työpaikalle.

Näiden haaveiden ja pelkojen taustalla on alkeellinen oppimiskäsitys:

  • tiedon saaminen = oppimista
  • opiskelu = kalvojen lukemista verkosta

Kyse on siis naiivista uskosta itseohjautuvuuteen ja teknologisesta determinismistä.
eMyyttien jälkeen Jyri Manninen siirtyi eTodellisuuteen ja luetteli joukon lähteitä, joiden joukossa oli lukuisia hänen omia kirjoituksiaan. Hän on itse käyttänyt Portacomia opetuksessa jo 1990-luvun alussa.
kOppimisen ja eOppimisen vertailusta (kOppiminen, kouluoppiminen, on Jyri Mannisen itse kehittämä käsite) Jyri Manninen totesi, että oppimisen laatua on vaikea vertailla, koska opettaja panostaa enemmän verkko-oppimiseen. Opetusprosessi verkossa on erilainen kuin kouluoppiminen: verkossa oppiminen perustuu viivästettyyn vuorovaikutukseen. Verkko-opetus voi kuitenkin olla vähintään yhtä laadukasta kuin perinteinen. Parhaimmillaan verkko on ryhmäytymisen areena ja yhteistyön kenttä. Ryhmäkommunikaation optimi tosin on noin 11 – 15 opiskelijaa.
Lopuksi Jyri Manninen romutti eHaaveet:

  • Verkko-opetus ei ole halvempaa kuin perinteinen.
  • Opiskelu vie aina aikaa ja vaatii paikan (aikaa ei löydy, ellei sitä ole kirjattu opinto-oppaaseen).
  • Oppiminen on aina hidasta ja vaikeaa.
  • Opiskelun vieminen työpaikalle ei ole helppoa: Moniko osallistuisi ITK-konferenssiin, jos se olisi verkossa? Koulutukseen liittyvät usein myös sosiaaliset kontaktit, käytäväkeskustelut, illanvietot jne., ehkä jopa palkintomatkan luonne.

Vuorovaikutus digitaalisissa oppijayhteisöissä -symposium
Leena Kuurre, Peppi Taalas ja Päivi Saarenkunnas kertoivat jaetusta asiantuntijuudesta, oppimisesta ryhmäprosessien seurauksena, yhteisön tavoitteen ja päämäärän muodostamisesta. Oppijoille annetaan aikaa miettiä. Prosessi on syklinen, ei lineaarinen. Kyseessä ei ole pikajuoksu opintoviikkojen perään vaan oman casen avaaminen. Reflektion sykliin kuuluu myös, että oppija lukee, mitä muut kirjoittavat hänen omasta casestaan. Vain murto-osa toiminnasta tapahtuu verkossa.
Helena Aarnio ja Jouni Enqvist kertoivat dialogimaisesti, että pullonkaulat löytyvät usein lähempää kuin kuvittelemmekaan. Kasvokkain-dialogissa ajatuksen kulku on olennaista vastakohtana valmiille ajatuksille, joita esitetään monologisessa keskustelussa.
Dialogin kriittisiä osataitoja ovat:

  • omien ajatusten ilmaisu: suora puhe
  • toisen ilmaisun täsmällinen vastaanotto
  • kohdentunut jatkaminen edellisestä puheenvuorosta
  • tiedusteleminen toiselta tai toisen puheesta on onnistuneen dialogin perusehto
  • dialogi EI perustu arvailuihin, etukäteisoletuksiin tai kuvitelmiin toisen ajatuksenkulusta ja toiminnasta
  • dialogi ei ole abstraktiosota osallistujien välillä vaan perustuu tarkempaan tietoon toisen ajatuksenkulusta

He kertoivat esimerkin dialogin vaikeudesta. Opettajille oli annettu seuraava tehtävä: Eläydy opettajan rooliin. Olet saanut oppijalta viestin, jossa hän valittaa tekniikan vaikeutta, kun ensimmäistä kertaa elämässään osallistuu keskusteluryhmään ja pojat ovat lähettäneet sinne jo vaikka kuinka paljon viestejä. Tehtävänäsi on laatia 5 – 8 kysymystä, joiden avulla eläydyt paremmin tämän oppijan maailmaan.
Vain 25 % lähetti kysymyksiä ja niistä vain kaksi oli avoimia eli niihin ei liittynyt oletusta toisen ajatusmaailmasta. Valtaosa lähetetyistä viesteistä oli suljettuja kysymyksiä, joissa siis oli joko toimintaohje tai tulkinta toisen ajatuksista. Myös emotionaalista tukea tuli paljon – vaikka sitä ei kysytty. Viestit siis sisälsivät omia ajatuksia ja kokemuksia ja tätä pitäisi varoa. Opettajalle on luonnollista antaa yleisia ohjeita, vaikka niitä ei pyydetä.
Suomessa yleinen keskustelutapa on hiljainen monologi. Tiedusteleminen dialogissa tekee ajatuksenvirran näkyväksi. Joku on todennut: ”Verkkovuorovaikutus on tutkijan illuusio”.
Helsingin opetustoimen tietotekniikkaprojekti
Jukka Kasvi ja Erno Lehtinen kertoivat Helsingin opetustoimen tietotekniikkaprojektista, jonka budjetti oli 200 milj. mk. Projektin eräs tavoite oli, että jokaisella koululaisella olisi mahdollisuus saada sähköpostiosoite – kun koulu ja opettaja sen tarpeelliseksi katsovat. Helsingin alueelle on rakennettu 1 Gb runkoverkko, jossa oppilaitokset ovat kiinni 100 Mb nopeudella. Tämä Helsingin alueen tehokas kampusverkko palvelee paitsi opetustointa myös kirjastotointa ja terveydenhuoltoa. Viimeksi mainitussa tietoturva on erikseen hoidettu.
Mediakeskus 2001 sisältää palvelualueet opettajille ja kouluille, mm. tietoteknisen tuen ja digitaaliset materiaalit.
Projetissa siirrytään eteenpäin konstruktiivisesta liturgiasta ja tuodaan esiin kognitionaalisten ja motivationaalisten tekijöiden yhteys. Projekti on tuottanut yli 70 julkaisua. Intensiivihankkeet testaavat teoreettisia malleja ja kehittelevät niitä tietoverkkoympäristöissä. Nuoret tekevät innolla ja koulun ohjaus voi tuoda tähän ammatillisia piirteitä. Projektissa näkyy myös opettajien jaettu asiantuntemus ja verkostoituminen. Laitteiston ylläpito on selkeästi parantunut.
Teknologian käytön rajoitukset ovat kuitenkin olemassa:

  • Laitteita ei ole riittävästi opetusryhmien käytössä.
  • Pedagogisesti mielekkäitä ohjelmistoja ei juurikaan ole.

Mitä projektissa opittiin? Tekniikan lisääminen lisää käyttöä, käyttö osaamista. Pedagogisten innovaatioiden levittäminen on vaikeampaa kuin teknisten taitojen opettaminen. Voidaankin kysyä: onko käytettävissä oleva teknologia optimaalista koulukäyttöön? Entä millaisia strategioita tarvitaan tulevaisuudessa? Pitää muistaa, että riviopettaja ei voi sivutyönään toimia teknisenä ylläpitäjänä.
Oppia uudella tavalla – oppikirja netissä
Ilpo Probst kertoi verkon kaoottisuudesta kun loman jälkeen 1000 sähköpostia odottaa lukijaansa. Verkko on hektinen ympäristö, mutta jos ihminen opettelee hektistä levollisuutta, hän voi löytää turvallisuuden tunteen. Ihmisen pitäisi löytää herkkyys huomata kokonaisuuksia pirstaleisuuden sijaan. Onko ihminen verkossa ohentuva ja heikkenevä vai aktiivinen ja läsnäoleva? Yhteys toisiin ihmisiin voi olla:

  • reaktiivinen ja hetkellinen – jatkuva ja turvallinen
  • sisällöllisesti kaoottinen – jäsentyvä
  • kummasteleva ja hätkähdyttävä – intuitiivinen ja innovatiivinen
  • seuraileva ja tarkkaileva – läsnäoleva ja empaattinen
  • suorituksellinen – rohkean itseilmaisullinen
  • vuorovaikutukseen hukkuva – pohtiva ja syvällinen
  • päällekaatuva – priorisoitu ja tehokas

Lopuksi Ilpo Probst totesi: ”Menen verkkoon töihin, olen siellä eri puolilla Suomea olevien ihmisten kanssa.”
Lisää ajatuksia Ilpo Probstin esittämästä uudesta oppimistavasta löytyy osoitteesta http://www.iii.vu .
Tietie-yhteistyö – ammattikorkeakoulujen yhteinen verkko-opiskelu
Itse kerroin lauantaina areenalla Tietie-yhteistyöstä, jonka kalvot löytyvät ainakin kotisivultani.
Tietie-yhteistyö alkoi Tietie-projektina vuonna 1995. Tavoitteena oli käyttää uusinta tieto- ja viestintätekniikkaa tietojenkäsittelyn opiskelussa sekä yhteistyöllä lisätä yksittäisen ammattikorkeakoulun voimavaroja. Mukana Tietie-projektissa oli viisi ammattikorkeakoulua, joista jokainen kehitti ja toteutti vähintään yhden opintojakson, johon projektissa mukana olevien ammattikorkeakoulujen opiskelijat saattoivat osallistua Internetin ja ISDN-pohjaisten videoneuvottelujen avulla omalta paikkakunnaltaan. Kehittäessään yhden opintojakson ammattikorkeakoulu sai siis tarjontaansa viisi uutta opintojaksoa.
Tietie-projekti päättyi joulukuussa 1998, mutta Tietie-yhteistyö jatkuu. Vuoden 2000 elokuussa yhteistyö laajeni niin, että nyt mukana on yksitoista ammattikorkeakoulua ja tietojenkäsittelyn koulutusohjelmien lisäksi myös liiketalouden koulutusohjelmia.
Viiden vuoden kokemukset verkko-opiskeluyhteistyöstä ovat myönteisiä ja suoritusmerkintöjä on kirjattu yli kahdeksansataa. Kyse ei siis ole pienimuotoisesta kokeilusta vaan toimivasta verkko-opiskelusta, josta opiskelijat ovat innostuneet. Kolmena ensimmäisenä vuonna kirjattiin vuosittain yli sata suoritusta, mutta verkko-opiskelun kysyntä kasvoi selvästi vuonna 1999 ja jatkaa kasvuaan edelleen.
Tietie-yhteistyössä ovat mukana seuraavat ammattikorkeakoulut:

  • Helsingin liiketalouden ammattikorkeakoulu Helia
  • Hämeen ammattikorkeakoulu
  • Jyväskylän ammattikorkeakoulu
  • Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu
  • Kymenlaakson ammattikorkeakoulu
  • Lahden ammattikorkeakoulu
  • Oulun seudun ammattikorkeakoulu
  • Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu
  • Pohjois-Savon ammattikorkeakoulu
  • Turun ammattikorkeakoulu
  • Vaasan ammattikorkeakoulu

Tietie-yhteistyön verkkopalvelu löytyy osoitteesta http://www.helia.fi/tietie .