Eija Kallialan kirjoituksia erilaisista tapahtumista
Lapset kasvavat
oppimisen ilossa –
toiveunissa?
Kaikki liikkeelle,
Power Mover virkistää
aivot ja kehot.
Nuoret osaavat
yrittäjäpolullaan
eettiset arvot.
Educa-messujen ensimmäinen päivä 24.1.2014 tarjosi ajankohtaisia puheenvuoroja ja paneelikeskusteluja opettajuudesta ja osaamisesta. Esitysten lomassa ehdin vaihtaa kuulumisia monen tutun kanssa; Educassahan ovat lähes kaikki!
Jatka lukemista ”Osaamista ja opettajuutta”
Toisen intoa
ei ammuta alas, nyt
tehdään yhdessä.
Etappi auttaa
oppijaa, opettajaa
koulun arjessa.
Oppiva koulu
tukee hyvää yhdessä
oppijan kanssa.
Diginatiivit
tutkivat ilmiöitä
moninaisesti.
Ulos oppimaan;
havainnoimaan, kuvaamaan
someen näkymään.
Opi ja kasva -konferenssi, oppimisen festarit 7. – 8.10.2013, täytti Finlandia-talon kongressisiiven näyttelypisteillä, työpajoilla, tietoiskuilla, kalamaljoilla, oppimisteknologian olohuoneella sekä sadoilla opetuksen ammattilaisilla. Sosiaalinen media yleissivistävässä koulutuksessa -hankkeet olivat hyvin edustettuina: SoMy-koordinointihanke järjesti tietoiskun, Kulkuri työpajan ja Mollalla oli oma näyttelypiste. Töölönlahden puut hehkuivat ruskan väreissä maanantain auringonpaisteessa ja tiistain tihkusateessa ja sumussa.
Jatka lukemista ”Ideoita opetuksen kehittämiseen”
juttu koulusta
kuvat ja haastattelut
tarvitaan oitis
maailma tahtoo
tarinoita, lieneekö
meillä mukavaa?
Kuumakuntien ja Hyvinkään viestintäkoulutuspäivässä Järvenpään lukiossa 10.3.2011 Olli Ihamäki valotti peruskoulujen ja lukioiden rehtoreille median arkea.
Onko kouluilla aktiivista halua olla julkisuudessa? Jos on, niin olisi hyvä ymmärtää toimittajan arkea ja aikarajoja. Toimittajat ja uutispäällikkö kokoontuvat aamuisin toimituskokoukseen miettimään, mitä sellaista maailmassa on tapahtunut, johon pitäisi tarttua. Aiheita on aina tarjolla enemmän kuin mihin mediassa on tilaa. Uutispäällikkö poimii virrasta ideoita. Jos haluaa oman asiansa esille, se pitäisi tuoda tuohon kokoukseen.
Kun toimittaja soittaa, koulussa pitäisi olla valmius siihen, että toimittaja saa jutun kuvineen ja haastatteluineen seuraavan päivän lehteen. Kuulijoiden joukosta huomautettiin, että lasten kuvaamiseen ja haastattelemiseen pitää saada lupa heidän vanhemmiltaan, ja lupien kysymiseen menee aikaa. Joku huomautti, että luvan voisi kysyä tekstiviestillä ja antaa toimittajan kuvata ja haastatella niitä lapsia, joiden vanhemmilta lupa on saatu. Tai luvan voisi kysyä lukukauden alussa, jos koululla on tämän kaltaista yhteistyötä median kanssa.
Olli Ihamäki totesi, että jutun tekeminen ei ole projekti, jonka eri vaiheisiin olisi aikaa samalla tavalla kuin koulussa. Toimittajalla on työnsä ja jutuilla aikataulut; jos juttua ei synny, niin kyseiseen kouluun ei tulla sitä tekemään. Silloin mennään toiseen kouluun tai valitaan uusi aihe, josta saadaan juttu aikataulussa.
Sujuvat, avoimet ja luottamukselliset suhteet toimittajaan voivat edistää jutun syntymistä. Toimittajan kanssa ei kuitenkaan pidä heittäytyä liian hyväksi kaveriksi ja kertoa hänelle kaikkea mahdollista ajatellen, ettei hyvä ystävä mitään negatiivisista kirjoita. Toimittajalla on lupa kysyä mitä vain ja kaikki on hänelle juttujen raakamateriaalia. Hyvässä jutussahan on yleensä kritiikkiä ja ärhäkkyyttä.
Tärkeintä on, että jutussa faktat ovat kohdallaan. Kun toimittaja on hyväksytty toimitukseen, hän noudattaa journalistien eettisiä ohjeita. Jos jutussa on virheitä, ne voidaan korjata uudessa jutussa.
Toimittajalla on omat kiinnostuksensa ja ennakkoluulonsa. Asioita ei tarvitse lähestyä tasapuolisesti kaikista näkökulmista. Jos joku kokee median käsitelleen itselleen tärkeää asiaa liian yksipuolisesti, tilannetta voi korjata tarttumalla puhelimeen tai puuttumalla siihen asiallisessa, miellyttävän sävyisessä yleisönosastokirjoituksessa.
Lounaalle lähtiessämme Olli Ihamäki muistutti, että maailma tarvitsee hyviä tarinoita. Lisäksi meidän pitäisi miettiä, onko meillä koulussa mukavaa?
Oman esitykseni aikana pohdittiin, voisiko sosiaalinen media tarjota kouluille perinteistä mediaa joustavamman tavan luoda omaa julkista profiilia? Voisiko se auttaa yhteydenpidossa oppilaisiin ja näiden vanhempiin? Kun osalle vanhemmista yhteistyöpäivän ajankohta ei sovi, niin voisiko heihin saada yhteyden esimerkiksi Skypellä?
Sosiaalinen media ei toimi, jos kouluilta puuttuvat laitteet ja yhteydet. Suomi tietoyhteiskunnaksi -hankkeissa 1990-luvun lopulla tavoitteena oli varustaa kaikki koulut tietoyhteiskunnan vaatimusten mukaisiksi. Sitten ihmeteltiin: Mistä sisältöä tietoverkkoihin? Eikö viime vuosituhannen hankkeiden päätyttyä laitteita ja yhteyksiä enää olekaan päivitetty kaikkialla?
elämän eväät:
ymmärrys, ihmettely
viisas synteesi
pessimismissä:
toivottomuus ja tylsyys
tietämättömyys
Esko Valtaoja toi tietoa, ymmärrystä ja luottamusta, työkaluja tulevaisuuden kohtaamiseen Sastamalan VESO-päiville Sylvään koulun auditorioon 12.2.2011.
Hän otti yleisönsä rohkeilla, ehkä ärsyttävilläkin heitoillaan. Hän kertoi vihanneensa koulua ja odottaneensa pääsyä Turkuun tekemään jotain järkevää. Hänen isänsä oli rehtori, joten hän tunsi kasvaneensa opettajainhuoneessa ja tietävänsä opettajien arjen – tosin toivoi, että se nykyisin olisi parempi kuin hänen nuoruudessaan. Pitäisikö pakkoruotsista siirtyä pakkofysiikkaan, kun maailmaa ei oikein voi ymmärtää ellei tiedä, mikä on puoliintumisaika?
Hän loi esitykselleen taustaa kertomalla nuorisobarometrin tuloksista, joiden mukaan nuoret kokevat arkensa valoisana, mutta oman ja maailman tulevaisuuden synkkänä. Miksi näin? Ja mitä siitä seuraa? Perusteeton, hillitön pessimismi ei johda hyvään.
Kirjoissaan Esko Valtaoja taistelee tietämättömyyttä, toivottumuutta ja tylsyyttä vastaan. Aristoteles määrittelee onnen ehdot seuraavasti:
Tutussa maailman tarinassa paratiisista syntiinlankeemukseen ja viimeiseen tuomioon edetään hyvästä koko ajan pahempaan. Vastaava tarina hyvästä pahaan löytyy monista muistakin uskonnoista ja maailman uutisotsikoista: tuulivoima, ydinvoima, Tshernobyl. Väestöräjähdyksellä pelotellaan edelleen, vaikka jo vuonna 1978 Colin McEvedy ja Richard Jones totesivat väestötieteen asiantuntemuksella teoksessaan ”Atlas of World Population History”, ettei väestöräjähdystä tule.
Jo tuolloin nähtiin, että ihmiset eivät enää kuole kuin kärpäset, mutta eivät myöskään lisäänny kuin kanit. Miksi pessimismiä edelleen viljellään? Aikuisten pessimismi näkyy nuorison oirehtimisena. Nuorille pitäisi kertoa, millainen maailma on, ei sitä, millaiseksi sen kuvittelemme.
Kiehtova maailmankaikkeus
Tiede ei osaa vastata kysymykseen, miksi maailma on olemassa. Sen sijaan kaukoputkella näemme tuhansia ja miljoonia vuosia menneisyydestä. Maailmankaikkeus on suurempi kuin osaamme kuvitella, sen juoni etenee yksinkertaisesta monimutkaiseen.
Ihmisten ja tähtien yhteys on paljon mielenkiintoisempi kuin horoskoopit. Jatkuvasti syntyy uusia tähtiä ja toiset romahtavat. Tähtien ydinjätteet, jotka muodostuvat hiilestä, typestä ja hapesta, kaikesta siitä, mitä tarvitsemme elääksemme, heitetään ympäri maailmankaikkeutta. Olemme kirjaimellisesti tähtipölyä – josta saa tuntuman, kun raapii päätään tai kaivaa nenäänsä.
Alku-Eeva syntyi, kun maailmankaikkeuden historiassa molekyyli kopioi itsensä. Elämä jatkui kloonautumalla, kunnes uros astui esiin. Suvullinen lisääntyminen ei enää ollut kopioimista vaan evoluutiota, lapsi ei ollut tarkka kopio kummastakaan vanhemmastaan.
Darwinin mukaan evoluutiossa kehittyy mitä kauneimpia ja ihmeellisimpiä muotoja, siinä ei pärjää vahvin vaan sopivin, sopeutuvin. Kaikki maailmankaikkeudessa ovat sukua keskenään, puut ja madotkin ovat sukua ihmiselle, niille voidaan johtaa sukupuu yhteisestä alkuäidistä.
Luonnon ekosysteemi kertoo elämän, yhteistyön tarinaa: syntymä, lisääntyminen, kuolema. Simbergin maalaus Kuoleman puutarha kuvaa kauniisti, ettei elämää olisi ilman kuolemaa.
Me kaikki ihmiset olemme epätäydellisiä eikä täydellisyyttä edes kannata haikailla; epätäydellisyys vie kehitystä eteenpäin. Täydellisyys pysäyttää kehityksen, täydellisenhän ei tarvitse enää muuttua.
Esko Valtaojaa luomuelämän tavoittelu ei miellytä. Luonnonmukainen elämä? Otetaan rillit pois, nehän eivät ole luonnonmukaisia. Riisutaan vaatteet, eiväthän nekään ole luonnonmukaisia. Ja mennään sitten ulos puskaan etsimään luonnonmukaista elämää. Auditorion naurunpurskahdus oli välitön kun valkeat hanget hohtivat ulkona auringonpaisteessa.
Suuret yhteiset tarinat
Koulu voisi kertoa nuorisolle suuria yhteisiä tarinoita, tarinoita ihmisen suuruudesta, pienuudesta ja tärkeydestä, jatkuvasti ylöspäin eteneviä tarinoita. Me olemme huippu, kuten voimme lukea Edgestä. Maailma on hyvä paikka ja sitä voi tehdä paremmaksi.
Perusteluiksi väitteellen Esko Valtaoja viittasi Tsingis-kaaniin, Isotalon Anttiin ja Rannanjärveen, Romeoon ja Juliaan, pettuleipään, aspiriiniin ja kaskenpolttoon. Viime vuosisata maailmansotineen on sittenkin ollut ihmiskunnan rauhallisin. Tilastojen valossa arjen väkivalta on vähentynyt merkittävästi eikä maailmassa milloinkaan ole ollut niin turvallista kuin nyt. Eliniän odote on kasvanut jatkuvasti. Viimeiset nälkävuodet Suomessa olivat 1800-luvulla. 150 vuotta sitten hammassärky kaatoi isonkin miehen eikä siihen ollut muuta hoitoa kuin hampaan poisto. Menneisyys on siis karmea paikka, josta onneksi olemme päässeet eroon työllämme.
Bruttokansantuote henkeä kohti on kasvanut eksponentiaalisesti Keplerin ja Galilein kuivan, tylsän fysiikan parissa tekemän työn vauhdittamana. Tiede ja teknologia auttavat meitä; kun otamme selville maailman säännöt, pystymme muokkaamaan sitä.
Romahdukselle on vaihtoehto, meillä on yhä uusia keinoja luoda vaurautta, joka on sopusoinnussa kestävän kehityksen kanssa – emmekä tarvitse neljää uutta maapalloa. Ranskassa ja Japanissa on meneillään fuusiovoimaan ja aurinkokennnoihin liittyviä projekteja. Keinoja on, jos viisautta riittää. Jokainen voi tehdä maailmaa paremmaksi. Siihen tarvitaan paitsi fyysikkoja myös humanisteja. Maailma on vasta alussa, ei lopussa.
Mitä opettaisit?
Mitkä ovat yksilön mahdollisuudet? Mitä opettaisit, jos sinun ei tarvitsisi käyttää aikaasi temppujen ja faktojen opettamiseen? Faktat kulkevat älykännyssä farkkujen takataskussa, kielen automaattinen kääntäminen kehittyy jatkuvasti, tekstinkäsittelyohjelmat auttavat oikoluvussa, jotkut ovat jo kokeilleet mikrosirun asentamista itseensä.
Mitä pitäisi opettaa? Esko Valtaoja vastasi: synteesiä, viisautta, ymmärrystä ja ihmettelyä; nähdä maailma hiekanjyvässä, tähdet taivaalla, kuun sirppi, arkisen kotimatkan ihmeelliset yksityiskohdat. Opettakaa oppilaitanne rakastamaan maailmaa!
Esitys huipentui Walt Whitmanin runoon.
Assosiaatioitani Esko Valtaojan esityksestä
Oma sukupolveni astui koulusta aikuisuuteen 1970-luvun alkupuolella Aristoteleen määrittelemin onnen edellytyksin. Vuosien myötä realismi on karsinut tavoitteita ja haaveita. Jokaisella nuorella pitäisi silti olla mahdollisuus kokea sama voimaantuminen: Olen tärkeä ja hyvä, ja teen tärkeän ja hyvän maailman vielä paremmaksi!
Mielenkiintoista, että jo 1978 tiedettiin, ettei väestöräjähdystä tule. Opiskelin väestötiedettä Helsingin yliopistossa 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa. Tuolloin jatkokoulutusseminaarien käytäväkeskusteluissa väestöräjähdykseen suhtauduttiin edessä olevana katastrofina, jonka ehkäisemiseen ei oikein nähty keinoja. Eräs tohtori luennollaan Franzeniassa heitti, etteivät ihmiset mene tilastojen kanssa sänkyyn. Kuitenkin opin tuolloin, että naisten kouluttaminen olisi paras keino ehkäistä väestöräjähdystä.
Epätäydellinen voi kehittyä, täydellinen ei. Sen opin balettitunneilla 1980-luvun lopulla: parhaimmat oppilaat hioivat osaamistaan loputtomiin, tavoittelivat yhä täydellisempää suoritusta koskaan sitä saavuttamatta – lähestyivät sitä kuin funktio lähestyy raja-arvoaan koskaan sitä saavuttamatta.
Syntymä, lisääntyminen ja kuolema herättävät minussa uinuvan väestötieteilijän. Muistan, miten 1980-luvulla rakensin niistä mallia sosiologian graduuni ”Elämänkaaren simulointimalli”. Oireellisesti kirjoitin tänään muisiinpanoihini Esko Valtaojan näyttämän Simbergin maalauksen nimeksi ”Elämän puutarha”.
Miksi Sastamalassa – tai Vammalassa?
Miksi olin VESO-päivillä Sastamalassa? Lauantai-aamupäivällä olin kouluttamassa opettajille sosiaalisen median mahdollisuuksia opetuksessa.
Matka Helsingistä Sastamalaan yhdeksäksi lauantaiaamuna näytti hankalalta, joten lähdin jo perjantai-iltana. Koin, mitä on odottaa junaa Helsingin asemalla ja junabussia Tampereella. Matka pikkubussissa taittui alkuun hiljaisesti, mutta loppumatkasta keskustelimme jo vilkkaasti sosiaalisesta mediasta. Eräs opiskelija kertoi, miten tuutor-ryhmän viestit Facebookissa toivottivat hänet tervetulleeksi uudelle paikkakunnalle ja toinen mietti, miten Skypen avulla voisi helpottaa ryhmätapaamisten järjestämistä.
Vammalassa pikkubussi pudotti meidät toivomiimme osoitteisiin, minutkin Kievarihotelli Liekorantaan, jossa myöhäisestä saapumisestani huolimatta sain ystävällisen vastaanoton, herkullisen päivällisen, lämpimän saunan ja hyvän yöunen.