Käytännön kokemuksia virtuaalityöstä

Käytännön kokemuksia virtuaalityöstä
TTL:n IT-kouluttajien yhdistyksen jäsentilaisuus Heliassa 29.4.2003
ICT-Turun http://www.turkusciencepark.com/ictturku toimitusjohtaja Jaakko Kuosmanen kertoi meille monessa yrityksessä saamansa kokemuksen pohjalta asynkronisesta ja synkronisesta yhteistyöstä, miten virtuaalityössä päästään alkuun, mitkä ovat oikeat välineet eri tilanteisiin ja mikä toimii käytännössä.
TAPSIT
Gartner Groupin ennusteen mukaan virtuaalitiimeistä tulee vuoteen 2006 mennessä pääasiallisin työskentelymuoto neljälle viidestä tietotyön ammattilaisesta. Asynkronisen yhteistyön ja virtuaalikokousten, joilla tarkoitetaan myös kahdenvälisiä puheluita, osuus kasvaa. TAPSIT eli Työasioiden hoito AsiaPuhelimen ja Sähköisen IlmoitusTaulun avulla tarjoaa virtuaalitiimeille jo nyt toimivaan tekniikkaan perustuvan mahdollisuuden yhteistyöhön. TAPSITin avulla asioita voidaan tehdä entistä nopeammin, tehokkaammin ja paremmin, jolloin säästetään aikaa ja rahaa. Siitä hyötyvät kaikki, jotka käyttävät tietokonetta ja puhelinta. Tietokoneen käyttö kertoo, että työasioita on elektronisessa muodossa, puhelimen käyttö puolestaan tarvetta etäyhteyteen. Valtaosa puheluista on saman korttelin sisäisiä, esimerkiksi yrityksen eri kerroksissa työskentelevien ihmisten välisiä.
Organisaatioiden työskentelykulttuurien kehitys
Organisaatioiden työskentelykulttuurin kehitystä voidaan kuvata hierarkkisiten oganisaatioiden suljettuista työhuoneista avokonttoreiden ja liikkuvien nomadien kautta virtuaalitiimeihin. Jaakko Kuosmasella on omakohtaista kokemusta näistä jokaisesta työskentelykulttuurista. Avokonttoreissa tiedonkulku on parempaa kuin suljetuissa kopeissa, ja. avokonttorin idea onkin tiedonvälitys, ei tilansäästö: avokonttorissa istuja kuulee sattumalta paljon tietoa, joka on tärkeää hänen työssään. Avokonttori oli myös joustava tilanteessa, jossa työntekijöiden määrä kymmenkertaistuu vuodessa.. Avokonttorin huono puoli on häiriö: jos yksi tai useampi henkilö puhuu puhelimeen kovalla äänellä, muilla voi olla vaikeuksia keskittyä töihinsä. Työssä tarvitaan sekä yhteistä tilaa että yksityistä tilaa.
Liikkuvassa työssä, jatkuvasti autolla tai muulla kulkuneuvolla paikasta toiseen siirtyvä ihminen tarvitsee yhteystietoja, jotka ovat yrityksen tietokannoissa, mutta joihin ei välttämättä etäältä ole yhteyttä.
Virtuaalitiimit voivat muodostua eri yrityksissä olevista henkilöistä, kun yritys keskittyy ydinliiketoimintaansa ja ulkoistaa muut toiminnot.
Virtuaalitiimit ja TAPSIT
Syyskuun 11. ja sars ovat vähentäneet matkustamista ja saaneet videoneuvottelukauppiaat innostumaan. Kaikkea ei kuitenkaan voida tehdä etänä. Myynnin tuki onnistuu verkossa, mutta luottamus asiakkaan ja yrityksen välillä edellyttää ensikontaktia kasvokkain. Samoin uuden yhteistyökumppanin tapaaminen ensin kasvokkain saa sähköpostin ja muut virtuaaliyhteydet, kuten intranetin, extranetin, internetin, ryhmätyösovellukset, vastaajapalvelut ja keskustelualueet, toimimaan. Esimerkkejä samassa paikassa yhtaikaa olemisesta ovat avokonttori, coctail-tilaisuus ja yhteissauna. Kun ihmisten pitää nähdä toistensa eleet ja ilmeet ja aistia yhteinen tunnelma, videoneuvottelu ei riitä.
Virtuaaliyhteistyössä oikeat kontaktit ovat tärkeitä. Vaikka virtuaaliyhteistyön hyöty kasvaa eksponentiaalisesti käyttäjämäärän kasvaessa, hiljaisen tiedon, kokemustiedon, jakamiseen tarvitaan aitoja kontakteja.
Virtuaalitiimin työskentely TAPSITin avulla onnistuu kahden henkilön välillä erinomaisesti. Jos mukaan tulee kolmas, niin välillä on vaikea tietää, kuka kulloinkin puhuu. Kuitenkin vielä viiden henkilön TAPSIT-kokous tai -työryhmä onnistuu. Jos TAPSITissa on mukana kymmenen henkilöä, tarvitaan jo tiukka agenda ja osaava puheenjohtaja, jotta kokous onnistuisi. Jos mukana on yli kymmenen henkilöä, yhteys on lähinnä yksisuuntainen: yksi puhuu ja muut kuuntelevat.
Jos virtuaalitiimissä on ihmisiä viidestä eri organisaatiosta, niin yhteyksien toimivuuden ja luottamuksen lisäksi törmätään muihinkin käytännön ongelmiin: mihin viedään yhteiset tiedostot? Palomuurit suojaavat organisaatioita, mutta eivät ota huomioon virtuaalitiimejä. Eri organisaatioissa voi olla erilaisia ohjelmistostandardeja, jotka eivät ole keskenään yhteensopivia. Eräs ratkaisu on ASP-palveluntarjoajan ympäristö, johon kaikki virtuaalitiimissä mukana olevat pääsevät. Tämä lienee paras ratkaisu, jos virtuaalitiimin toiminta alkaa yhtäkkiä ja kestää muutaman viikon tai kuukauden: yritysten palomuurien virittely virtuaalitiimejä varten voi viedä tällaisesta työskentelystä kohtuuttoman pitkän ajan.
Erilaisilla yhteistyömuodoilla on erilainen rooli: ne täydentävät toisiaan. Jos virtuaalitiimi työskentelee samassa paikassa eri aikaan, voidaan laaja kalvosarja levittää esimerkiksi ruokalan edessä olevalle ilmoitustaululle, jolloin ihmiset ohikulkiessaan voivat kiinnittää kalvoihin ajatuksiaan keltaisin tarralapuin. Visuaalisuus on aivan eri luokkaa kuin verkossa!
Jos työskennellään missä vain mutta yhtaikaa, voidaan käyttää video- tai puhelinneuvottelua, joka tilataan puhelinoperaattorilta, neuvottelupuhelinta, jolloin kännykästä otetaan samanaikainen yhteys usealle henkilölle, dataneuvottelua, joka on verkon ominaisuus, instant messaging -systeemiä, joka on kuluttajasovelluksista siirtynyt yrityksiin, webcasting’ia ja etäyhteistyötä. T.120-standardilla eri laitteet saadaan puhumaan keskenään ja Open T.120-projekti on parhaillaan käynnissä.
Jaakko Kuosmanen korosti, että kaiuttimien kautta ei voi puhua luonnollisesti. Hän kertoi helposti muistettavan pikavinkin neuvottelupuhelun käytöstä:
1. soita jollekin henkilölle
2. paina 2 ja luuri (puhelu pitoon) ja soita toiselle henkilölle
3. paina 3 ja luuri (yhdistä)
Jatka iteratiivisesti 2 -> 3, kunnes olet saanut kaikki asianosaiset mukaan neuvottelupuheluun.
Asiapuhelin on puhelimen ja tietokoneen yhteiskäyttökonsepti. Jaakko Kuosmanen kertoi esimerkin tällaisesta yhteistyöstä. Hongkongissa näytettiin tietokoneen avulla uuden rakennuksen pohjapiirustus, johon Helsingissä olijat asensivat turvakamerat ja palvelimet ja Lontoossa olijat rupesivat sisustamaan tilaa. Kaikki näkivät kaiken.
Virtuaalitiimien samanaikainen kontakti voi toimia neljällä tasolla
1. Kahden henkilön välinen TAPSIT.
2. Yksilöt verkossa: TAPSIT ja mahdollisesti video. Jokainen on oman työpöytänsä ääressä, myös silloin, kun valtaosa osallistujista olisi samalla paikkakunnalla: näin osallistujat ovat kaikki samanarvoisessa asemassa. Tämä oli erinomainen vaihtoehto silloin, kun lennonjohtajat olivat lakossa ja kaikki koulutusluokat varattu SAPille.
3. Ryhmät verkossa: webcasting (Video + TAPSIT). Tämä on Jaakko Kuosmasen mielestä huonoin ratkaisu, koska tilanteeseen osallistuvat yksilöt ovat keskenään eriarvoisessa asemassa sen mukaan, minkä paikkakunnan ryhmässä sattuvat olemaan.
4. Yksisuuntainen webcasting.
TAPSITin hyvä puoli on, että virtuaalitiimeille ei tarvitse hankkia uusia laitteita tai ohjelmistoja, jos ihmisillä on jo tietokone ja puhelin. Puhelin on hyvä ja vahva autentikointimenetelmä: ihminen yleensä tunnistaa tutun henkilön äänen.
Kun rutiiniasiat ja valmistelevat asiat hoidetaan virtuaalitiimeissä, aidot kokoukset saadaan hoidetuksi nopeasti – jolloin aikaa jää kokouksen jälkeiselle vapaamuotoiselle tilaisuudelle: niissähän ihmiset oikeasti sanovat, mitä ajattelevat.
TAPSIT korvaa pitämättömät kokoukset, siis kokoukset, joita ei voida pitää, koska ei löydetä yhteistä aikaa. Tällöin ei voida sanoa, että TAPSITilla säästetään kustannuksia: pitämätön kokoushan ei maksa mitään. Toisaalta, jos TAPSITin avulla saadaan tulosta, se kannattaa, koska pitämätön kokous ei tuota tulosta.
Jaakko Kuosmanen neuvoi lähtemään liikkeelle heti hyötyjen saamiseksi. Ensin todetaan hyödyt. Sen jälkeen otetaan käyttöön nykyinen tekninen infrastruktuuri: jos ei investoida paljon, voidaan tarvittaessa helposti siirtyä uudempaan tekniikkaan. TAPSITia opetellaan käyttämällä: kyse on menetelmällisestä prosessista, siitä, miten töihin suhtaudutaan. Virtuaalityökalut ovat yhteisön, eivät yksilön työkaluja.
Sivu päivitetty 23.8.2004
Eija Kalliala

Mallinnus ja menetelmät, Sytyke

Mallinnus ja menetelmät -seminaari 2.-4.9.2003
Systemityö-yhdistys Sytyke, Silja Serenade
* Mallinnus RUP:ssa
* Mallinnus keinona ohjelmistotyön tuottavuuden nostamiseen
* Informaation mallintaminen
* Mitä uutta UML 2.0 tuo tullessaan?
* Perinteinen oliomenetelmä ketteräksi
* MDA
* Määrittelymallit
* Systeemityön vallankumous – toimitusjohtaja puuttuu asiaan!
Mallinnus RUP:ssa, Jouko Poutanen, Rational Software
UML:llä voidaan nykyään mallintaa monia asioita, myös arkkitehtuuria. RUP eli Rational Unified Process on kuin buffet-pöytä, jossa ruokalajeina on koeteltujen reseptien mukaan valmistettuja systeemityön parhaita käytäntöjä.
Muutokset ovat todellisuutta, jota ei voi välttää. RUP jatkuvine laadunvarmistuksineen tarjoaa erään keinon tulla toimeen niiden kanssa, ja sopii erinomaisesti monitoimittajaympäristöön.
Pelkkä mallinnuskieli, UML, ei riitä. Lisäksi pitää sopia, millä tarkkuudella ja milloin mallinnetaan, kuka sen tekee ja ketä varten. Projekteissa on yleensä sen verran tiukkaa, että turhiin harjoituksiin ei ole aikaa.
Nykyinen järjestelmäkehitys on mallikeskeistä. Visuaaliset mallit tehostavat kommunikointia. Mallit eivät ole pelkästään kuvauksia vaan niistä voidaan generoida niin lähdekoodi kuin testauskin.
Mallinnus keinona ohjelmistotyön tuottavuuden nostamiseen, Pekka Kähkipuro, SysOpen
Systeemityöltä vaaditaan tänä päivänä tukea nopealle evoluutiolle. Liiketoiminta muuttuu nopeasti, samoin tekniikka mahdollisuuksineen. Kymmenessä vuodessa on tapahtunut muutos: järjestelmäkehitys on tänä päivänä liiketoimintavetoista ja tukee heterogeenisuutta. Tuottavuusvaatimukset ovat ennennäkemättömät. Projektit, jotka aiemmin kestivät pari vuotta, pitää nykyisin viedä lävitse kuudessa kuukaudessa. Nämä ovat haasteita, joihin ei ole olemassa malleja historiassa!
Aikatauluvaatimukset ovat menneet sellaisiksi, että koodauksen pitäisi alkaa heti – ja niinhän se alkaakin. Kevytmallinnus tai mallinnuksen jättäminen kokonaan pois on yhä tavallisempaa. Yksinkertaisissa sovelluksissa tämä voi toimia, mutta mitä monimutkaisemmasta järjestelmästä on kysymys, sitä vaikeammaksi tai lopulta mahdottomaksi sen tekeminen ilman mallintamista muodostuu.
Projektin pilkkominen riittävän pieniin osiin tai puolivalmisteiden käyttö ovat eräitä vastauksia nykyisiin tuottavuus- ja aikatauluvaatimuksiin, mutta uudenlaisia lähestymistapoja tarvitaan. Tuottavuus on pysyvä haaste! Määrämuotoinen työskentely on rapautumassa. Jos organisaation oma IT-osasto ei kykene lunastamaan lupauksia, organisaatio oman järjestelmäkehityksen sijaan päätyy helposti valmistuotteiden hankintaan.
Informaation mallintaminen, Esko Marjomaa, Joensuun yliopisto
Analyyttisen filosofin ottein ilman kalvoja, jotka olivat unohtuneet Joensuuhun, Esko Marjomaa esitteli meille informaation, tiedon ja mallinnuksen sanakirjamääritelmiä – ja sitten osoitti, kuinka paljon yksinkertaisempaa on käsitteiden tarkastelu niiden perusideoista lähtien.
Hän esitteli meille mm. omia periaatteitaan, joihin ei ole törmännyt muualla kuin omissa kirjoituksissaan. Formalisointiperiaate sanoo: ”Ollakseen implementoitava käsitekaavion on oltava formalisoitavissa.” Semioottinen periaate sanoo: ”Käsitekaavion pitäisi olla helposti tulkittavissa ja ymmärrettävissä.” Keskustelussa ilmeni, että Esko Marjomaa ei tarkoita käsitekaaviolla esim. UML-notaatiolla piirrettyä liiketoimintamallia vaan pikemminkin miellekarttaa, Mind Mapia.
Lopuksi hän kertoi meille tarinan: ”Oletetaan pyöreä lehmä…”
Hän neuvoi: ”Jos se toimii, hyödynnä sitä. Jos se toimii edelleen, kopioi se.”
Mitä uutta UML 2.0 tuo tullessaan? Tarja Raussi, Tieturin systeemityöosasto
UML 2.0 tuo tullessaan kolme uutta kaaviota, joista yksi on koosterakennekaavio luokan tai komponentin sisäisen rakenteen kuvaamiseen, toinen ajoituskaavio ja kolmas profiilikaavio. Mustapäinen nuoli tarkoittaa laajennusta (Extension) ja pavut (Beans) ovat komponentteja. Käyttötapauskaavioon saa tikku-ukon tilalle piirtää laitteen kuvaamaan, että toimijana on toinen sovellus.
Sekvenssikaaviossa voidaan kuvata vuorovaikutuksen jakaminen osiin. Yhteistyökaavio (Collaboration Diagram) katoaa ja sen tilalle tulee kommunikaatiokaavio (Communication Diagram). Muutos on sikäli ymmärrettävä, että yhteistyökaaviota on tähän asti käytetty pääasiassa kuvaamaan kommunikaatiota.
Toimintokaaviolla voidaan kuvata prosesseja ja niiden aliprosesseja. Toiminnallisuuden jakoa (Activity Partition) kuvataan uimaradoilla (Swimlane), jotka voivat olla hierarkkisia. Solmun sisään voidaan piirtää toinen solmu.
Perinteinen oliomenetelmä ketteräksi, Heini Holopainen ja Eija Hamina-Mäki, Tietoenator
Yksinkertaisuuden, joustavuuden ja vuorovaikutuksen avulla keskitytään hallitsemaan epätäydellisyyttä. Heini Holopainen luetteli monia ketteriä (Agile) menetelmiä. Esim. XP, jonka Beck kuvasi vuonna 1999, on kurinalainen menetelmä: projektiryhmä työskentelee vain virka-aikana, kaikki keskenään samassa tilassa, jonka kalustearkkitehtuuri on määritelty menetelmässä. DSDM-menetelmässä taas pidetään kiinni annetusta ajasta ja resursseista ja tehdään se, mitä niiden rajoissa ehditään ja pystytään.
Perinteisissä oliomenetelmissä vaiheet ovat näkyvissä ja kunkin vaiheen lopputuloksena syntyy tietynlainen kuvaus. Eija Hamina-Mäki esitteli TE Object -menetelmän, joka koostuu peräkkäisistä tai rinnakkaisista sovelluskehistä. Joka kierroksella kehä tuottaa käyttöönotettavia toteutuseriä. (TE Objectista mieleeni tuli vuoden 1993 Sytyke-raportissa STST-malli kuvattu palasteleva, spiraalimainen sovelluskehitysmalli, joka tosin ei ollut oliopohjainen.)
Ketterät menetelmät asettavat erityisiä haasteita projektinhallinnalle, kun suuri kokonaisuus on pilkottu pieniin osiin, jotka pitäisi koordinoida. On tärkeätä muistaa, että ketteryys liiketoimintajärjestelmien kehittämisessä ei tarkoita tehokkuuden lisäämistä ja kustannusten minimointia niin, että se tehtäisiin järjestelmän laadun kustannuksella!
Seminaarin osallistujille jätettiin kotitehtäväksi pohtia, mitä haasteita ketterä lähestymistapa tuo käytännön ohjelmistotuotantoon.
MDA, Henrik Jondell, Borland
Monimutkaisuus kasvaa jatkuvasti, muutosvauhti kiihtyy, tietojärjestelmiä ei rakenneta pysyviksi, ennustaminen on tuskallista ja ylläpidon kustannukset kasvavat loputtomiin. Tämä on todellisuutta tämän päivän yrityselämässä ja järjestelmäkehityksessä.
MDA eli Model Driven Architecture tekee sovelluskehityksen alustariippumattomaksi (Platform Independent Model). Sen avulla muutokset voidaan ottaa käyttöön nykyistä helpommin ilman sivuvaikutuksia.
Malli on koodi: mallista voidaan generoida koodi ja päinvastoin. MDA rakentuu UML:n varaan, johon tehdään tarvittavat lisäykset.
Henrik Jondell demosi, miten MDA toimii käytännössä. Hän piirsi yksinkertaisen luokkamallin attribuutteineen ja yhteyksineen, painoi nappia ja sai aikaan koodin, jossa tästä liiketoimintamallista oli automaattisesti johdettu suunnittelutason malli Borlandin omalle alustalle. Hän myönsi, että mallin generointi ei välttämättä toimi jokaisessa laiteympäristössä, mutta ilmeisesti useammassa kuin yhdessä.
Hän näytti myös, miten muutokset toteutetaan. Hän lisäsi liiketoimintatason luokkamalliin attribuutin, jolloin hän sai päivitetyn version suunnittelutason mallista sekä listauksen muutoksista, jotka siihen automaattisesti oli tehty.
Määrittelymallit, Markku Niemi, STTF
Markku Niemi esitteli viime vuonna ilmestyneen TTL:n julkaisun Tietojärjestelmän hankinta ja IT2000-sopimusehdot. Julkaisun tekemiseen osallistuneen työryhmän jäsenistä valtaosa oli mukana seminaarissa. Julkaisussa oli tingitty UML:n käsitteiden suomennoksista ja käytetty ymmärrettävyyden vuoksi luokkamallin sijasta termiä käsitemalli ja käyttötapauksen sijasta termiä käyttötilanne. Käsitteistä syntyi seminaarissa kohtalaisen kiihkeä keskustelu, jota osin edesauttoi se, että systeemityön ammattilaisten oma kokemus luokkamallin ja käsitemallin käytöstä ja käyttötilanteista on vaihteleva.
Systeemityön vallankumous – toimitusjohtaja puuttuu asiaan! Claus Günther, ChangeWare Group
Systeemityön vallankumouksen ensimmäisessä aallossa tulivat lähiverkon myötä talon sisäisten prosessien hallinta. Toista aaltoa vauhditti Internet, joka on tuonut systeemityöhön organisaatioiden väliset prosessit.
Prosessista siirrytään työvirtojen (Workflow) kautta liiketoimintaprosessien hallintaan (BPM, Business Process Management). Prosesseista puolestaan siirrytään valmisohjelmistoihin kuten SAPiin (SAP tosin ei perustu UML-kaavioihin, koska se on kehitetty ennen niitä). Haasteena on paradigmamuutos ERP-aikakaudesta verkkoliiketoimintaan (e-business) ja yritysportaaleihin.
Käsitteistä Efficiency ja Effectivity Claus Günther sanoi: ” Tee työsi oikein… tee oikea työ”. Ketteryydestä, josta aiemmin puhuttiin (vrt. Heini Holopainen ja Eija Hamina-Mäki: Perinteinen oliomenetelmä ketteräksi), on nyt siirrytty elastisuuden käsitteeseen.
MDA:sta (vrt. Henrik Jondell: MDA) pitäisi siirtyä käsitteeseen BDIT eli Business Driven IT. Jokainen IT-hanke tarkoittaa muutosta – ja kehittämistä ja kouluttamista.
Lopuksi muutama haiku
Risteilyn teema:
mallinnus, menetelmät.
Nostetaan malja!
Todellisuuden
rakennamme malliksi,
saamme systeemin.
Mahtava anti!
Sytyke systeemityön
soihdun sytyttää.
Sivu päivitetty 23.08.2004
Eija Kalliala

Korkeakoulujen videoneuvottelupäivä

Korkeakoulujen videoneuvottelupäivä 30.5.2001 klo 10.00 – 16.00 TietoEnatorin auditoriossa Otaniemessä
Tieteen tietotekniikan keskus CSC järjesti ilmaisen korkeakoulujen videoneuvottelupäivän, jonka ohjelma löytyy osoitteesta http://www.csc.fi/suomi/tapahtumat/videoneuvottelupaiva.html . Videoneuvottelupäivään oli ilmoittautunut 65 osanottajaa, joista yhdeksän edusti ammattikorkeakouluja.
Leif Laaksonen, CSC, Videoneuvotteluista Funetin piirissä ja mahdollinen yhteistyö (Internet2, Terena, Nordunet).
Leif Laaksonen avasi päivät ja totesi, että osanottajia on runsaammin kuin edellisessä tilaisuudessa puolitoista vuotta aikaisemmin. Tilaisuuden menu oli seuraavanlainen:
* Pikainen laitekatsaus
* Akateeminen maailma USA:ssa ja EU:ssa
* CSC:n rooli
* Jatkotoimet
Paljon hyvää materiaalia löytyy osoitteesta http://tv.funet.fi .
Tekniikasta
CSC on kieltäytynyt olemasta missään tekemisissä ISDN-pohjaisten videoneuvottelujen kanssa. Multicastin käyttö CSC:ssä alkoi vuosina 1992 – 1994. Käytössä on Real Time Protocol (RTP) ja H.261 -standardi, jolloin nopeus on yleensä 300 – 1000 Kbps. Unicast perustuu H.323 -standardiin ja sovellusten jaossa käytetään T.120 -standardia. Grafiikassa käytetään H.261- ja H.263 -standardeja. Unicast vaatii MCU-yksikön monipistevideoneuvotteluihin. Nopeus on 200 – 1500 Kbps. Viimeisen vuoden aikana on tapahtunut paljon kehitystä yhteensopivuudessa.
Videoneuvottelujen pullonkaulat tuntuvat olevan kampusverkon sisällä, eivät runkoverkossa.
Laitteet voidaan jakaa tarkoituksesta riippuen kolmeen luokkaan:
* Personel
o hinta noin 5 000 – 12 000 mk
o esim. HST-työryhmässä oli järjestetty työasemalaitteilla videoneuvotteluja, joissa onnistui myös sovellusten jakaminen
* Conference Room
o hinta noin 30 000 – 100 000 mk
* BoardRoom
Akateeminen maailma
NordUnet- ja NordUnet2-hankkeista löytyy tietoa osoitteista http://www.nordu.net ja http://www.nordunet2.org . NordUnet2:n rahoitus on 30 miljoonaa saksanmarkkaa, mutta hanke päättyy vuoden 2002 lopussa. Sen jälkeen on tietysti tulossa jotain, ja olisi hyvä, jos videoneuvottelut olisivat tulevassa hankkeessa mukana.
Osoitteesta http://www.educause.edu sekä erityisesti NLII:ssät löytyy paljon asiaa sähköisestä oppimisesta ja videoneuvottelujen käytöstä. Educause-lehden pitäisi kuulua jokaisen lukemistoon. Se löytyy myös verkosta osoitteesta http://www.edecause.edu/pub .
Internet2, joka löytyy osoitteesta http://www.internet2.edu , järjestää megakonferensseja, joissa mietitään videoneuvottelun infrastruktuuria ja tarpeita ja miten tekniikka niihin vastaa. Suomesta megakonferensseihin on osallistunut vain CSC.
Ensimmäisessä megakonferenssissa todella tuntui siltä, että videokonferenssi on mahtava juttu: konferenssissa esiteltiin kuusikymmentä verkkopalvelua eri puolilta mailmaa ja jokaisen esittely kesti noin viisi minuuttia. Suomessa tosin konferenssi ajoittui aamuyön tunneille, klo 1 – 2. MCU:t oli kytketty hierarkkisesti toisiinsa. Suomi voitti ”verkkopalvelun paras sisältö” -kilpailun.
Seuraava megakonferenssi järjestettiin vuoden 2000 lopulla, ja se sisälsi kolmetoista tieteellistä esitelmää ja 140 pistettä oli mukana konferenssissa. Etelämantereelta tullut esitys jäi erityisesti mieleen, kun saksalaiset koululaiset esittivät siihen liittyviä kysymyksiä ja saivat välittömästi vastauksen Etelämantereelta.
Ensi syksynä, loka-marraskuun vaihteessa, järjestetään kolmas megakonferenssi.
CERNilssä toimii Virtual Room Videoconferencing System. Tämä on osoitus siitä, että kaiken softan ei tarvitse olla kaupallisten toimijoiden vallassa. Tämä on myös ainoa järjestelmä, joka hyväksyy eri laitteita samassa kokouksessa. Käytettyjä tekniikoita ovat MBONE, H.323 sekä MPEG2. Kuvalaatu viimeksi mainitussa on yhtä hyvä kuin digitv:ssä. Tämä kokous ottaa yhteyden clientiin eikä päinvastoin. Yksi suuri ongelma videokonferensseissahan on, että ihmiset eivät pääse siihen kokoukseen, johon heidän pitäisi päästä. Tässä auttaisivat henkilön tunnistamis- ja hakupalvelut.
Olisi hyvä, jos johonkin suureen korkeakouluun voitaisiin palkata kokopäivätoiminen H.323 -henkilö, joka ymmärtäisi tekniikan lisäksi myös valaistuksesta ja äänestä ym. Sillassa käy huonosti, jos mikrofoni aiheuttaa rapsahduksia vaikka se olisikin suljettu, koska kuva kääntyy äänen mukana.
Ylimääräisiä käyttökustannuksia ei ip-pohjaisessa videoneuvottelussa synny. Softasilta maksaa noin 100 000 mk. Olisi kuitenkin hyvä, jos joka paikkaan ei hankittasi siltoja, koska niiden ylläpito ja hallinnointi vaativat paljon.
Antti Auer: Videoneuvottelu virtuaaliyliopistohankkeen työvälineeksi
Kymmen vuotta sitten videoneuvotteluja aloiteltiin ISDN-pohjaisten laitteiden kanssa. Nyt tuntuu samanlaiselta kuin silloin kun aloittelee ip-pohjaisten laitteiden kanssa, joissa nopeus on vähintään kolmen ISDN-linjan luokkaa.
Onko ip-pohjainen videoneuvottelu killer application? Samaa ajateltiin aikoinaan ISDN-pohjaisista videoneuvotteluista.
Antti Auer määritteli termin teknologia seuraavasti: teknologia = tekniikka + käytettävyys + käyttökulttuuri. Jos tekniikka on 90-prosenttisesti valmis, niin käytettävyys on noin 50 prosenttia ja käyttökulttuuri vain 5 prosenttia. Käyttäjä miettii, toimiiko laitteisto tänään, kun kokemukset eilen olivat mitä olivat.
Paikallisesti pitää miettiä, mihin tarpeeseen hankitaan mitä. Käyttöliittymien pitää olla riittävän helppoja, ei sellaisia, että teknisen tuen pitää jatkuvasti istua vieressä. Jos teknisen tuen lisäksi tarvitaan toinen tuki tilaratkaisuihin ja kolmas pedagogiikkaan, ollaankin jo aika hankalassa tilanteessa.
Antti Auer kertoi esimerkkinä Jyväskylän uuden uljaan Agoran, jossa johtopinot ja pahvilaatikon päälle sijoitettu kamera vastaanottavat tulijan – jolloin puolet potentiaalisista käyttäjistä kääntyy ovelta ja menee ostamaan junalipun Helsinkiin. Kosketusnäyttö, jolla videoneuvottelua ohjataan, on jo käyttäjäystävällisempi. Tilaratkaisussa on omat ongelmansa: kohdevalo paistaa suoraan luennoitsijan silmiin ja lähtevä kuva on luennoijan selän takana. Järjestelyjen korjaaminen olisi pikku juttu, mutta puoleen vuoteen kukaan ei ole tehnyt mitään.
Kun luennoija pääsee kalvoihinsa, ongelmaksi voi muodostua yhteensopimattomat ohjelmat (windows 2000) ja työaseman salasana, jota kysytään. Videoneuvottelulaitteen käytettävyys tuottaa myös ongelmia. Kameran ohjaus vielä sujuu, mutta osoitteeseen saa pisteen kaukosäätimen nuolella, jota ei ehkä ihan heti hoksaa. Pikaohjeetkaan eivät auta, jos ei tiset tiedä, miten valitsisi neuvottelun tyypin tarjolla olevista vaihtoehdoista tai mitkä ovat vastapuolen H.323 -numerot. Maahantuojilta sillan päivitys ei ollut onnistunut.
Nämä kaikki ovat pieniä käytännön ongelmia, mutta kun niitä pannaan riittävästi riviin, niin käytettävyysongelma on suuri.
Virtuaaliyliopistolta Antti Auer toivoo:
* hakemistopalveluja
* kokemusten keräämistä ja suosituksia
* siltahierarkiaa – paikalliset, alueelliset, kansalliset
* neuvotteluvoiman käyttöä hankinnoissa
Yleisön joukosta kysyttiiin, missä tilanteissa videoneuvottelu olisi parhaimmillaan. Antti Auerin mielestä:
* asiantuntijan panoksen jakamisessa
* pienten tutkijaryhmien käytössä.
Leif Laaksonen oli sitä mieltä, että maratonluennot ovat tappavia, ja jos sellaisia käytetään, pitää olla käytössä muitakin työkaluja. Tärkein asia videoneuvottelussa on vuorovaikutteisuus. Ihmisen kestokyky on vain 5 – 7 minuuttia videota.
Janne Sariola: Videoneuvottelun käytettävyydesta ja pedagogisista haasteista virtuaaliyliopistossa
Miksi?
Opetukseen ja tutkimukseen.
* Vuorovaikutus
* Kokemuksellinen oppiminen (esim. kamerat ikkunasta ulos ja keskustellaan säästä)
* Opetuksen havainnollistaminen (esim. 3-ulotteinen pienoismalli, jota kuvataan eri puolilta)
* Erilaiset oppimistyylit (monimediaisuus)
Videoneuvottelujen käyttöönottokynnys on paljon matalampi kuin www-sivujen. Kahden tunnin pedagogis-teknisellä koulutuksella opettaja pystyy jo hyvin käyttämään videoneuvottelua opetuksessaan.
Miten?
Tarvitaan pedagogista suunnittelua ja totetusta, mediakonseptia ja tukipalvelua. Videoneuvotteluopetuksen suunnitteluvaiheet ovat seuraavat:
1. Joustavan opiskelun perusteiden tunnistaminen (ei puhuvia päitä, verkkokeskustelu videoneuvottelujen väliajoilla)
2. Didaktinen mediasuunnittelu
3. Tilasuunnittelu videoneuvottelussa (kamera leikkaa salin v-muodossa, joten pöytien sijoittelun pitäisi myötäillä sitä)
Videoneuvotteluopetuksen suunnittelu voidaan esittää käsikirjoituksena taulukkomuodossa, jonka sarakkeina ovat:
* Opetuksen kulku
* Lähtevä kuva
* Tuleva kuva
* Audio
* Web
Helsingin yliopistossa on kymmenet videoneuvottelulaitteet ja ne kytketään voimakkaasti mukaan henkilöstökoulutukseen. Seuraava taulukko kuvaa Helsingin yliopiston eri taitotasojen kehittymistä:
Taitotaso Ryhmätyö Digitaalinen oppimateriaali Videoneuvottelu Mobiilioppiminen
III WebCT, kurssien hallinta DreamWeaver Monimediaisuus, monipiste, 3 kameraa Mobiili, prosessinohjaaminen
II Keskustelualueet FrontPage 2 kameraa Wap, linkkilista
I Moduulit, kalenteri Selain 1 kamera, ip-yhteys Tekstiviesti, audio
Janne Sariola totesi lopuksi, että parempaa tasoa voidaan aina vaatia, mutta kaikkeen tottuu. Monipistevideoneuvotteluja voidaan käyttää nimenomaan pienryhmissä. Puhuvat päät olisi paras hoitaa streaming-tekniikalla, joka on ihan eri tekniikka.
Helsingin yliopistossa ryhdytään kehittämään pedagogista materiaalia henkilöstökoulutukseen ensi syksynä ja yhteistyökumppaneita kaivataan. Snellmanninkatu 14 B:ssä voi ensi syksystä lähtien käydä katsomassa mobiilia luokkahuonetta.
Keskustelua ja ideointia
Kannettavien laitteiden tulevaisuudesta Leif Laaksonen totesi, että kannettaviin PDA-laitteisiin GPRS voi tulla piankin, mutta UMTSia saadaan kyllä odottaa. H.323 -tasoista mobiilia videoneuvottelua ei ihan heti ole luvassa.
Videoneuvottelujen aloittamiseen riittää noin 10 000 markan laitteet ja ohjeistus valaistuksesta, joten kyse ei ole kovin suuresta investoinnista. Isot järjestelmät ovat kalliimpia, mutta jos yhteistyötä organisaatioiden välillä pitäisi lisätä, kuten tavoitellaan virtuaaliyo- ja virtuaaliamk-hankkeissa, niin laitteita tarvitaan. Laitteet ovat nykyisin huomattavasti edullisempia kuin viisi vuotta sitten. Ilman organisoitua tukipalvelua hommaan ei pidä ryhtyä.
Jyväskylän yliopistoon on viime aikoina hankittu keskihintaisia ryhmätyölaitteita. Sibeliusakatemialle video-opetus on niukkenevien resurssien tilanteessa tapa säilyttää opetus laadukkaana, kun vähäiset resurssit voidaan koota yhteen. Helsingin yliopistoon tulee kahden vuoden kuluessa 15 – 20 kappaletta videoneuvottelutiloja.
Funet-verkon pitäisi kestää videoneuvottelujen tuoma lisäkuorma. Internetin käytöstä valtaosa on nykyisin surffailua ulkomaille, mutta videoneuvotteluissa tilanne olisi toinen eikä ongelmia pitäisi ainakaan muutamaan vuoteen syntyä. Paikallisverkoissa ja palomuureissa ongelmat voivat olla paljon suurempia. Sibeliusakatemiassa palomuuriongelmat saivat palaamaan takaisin ISDN-tekniikkaan.
Keskusteltiin olemassaolevista verkostoista ja niiden kytkemisestä videoneuvottelutekniikan kehittämiseen. IT-peda on yksi toimiva verkosto, jossa on kaksisataa nimeä ja virtuaaliyliopistossa on jo kaksikymmentä verkostohanketta.
Yhteenveto
Korkeakoulut hoitavat itse H.323 -ohjelmistot. Haluammeko E.164 -nimiä, jotka hoitaisi ldap-palvelu? Entä sähköpostilistaa? Tarvitaanko teknistä/pedagogista ryhmää?
Toimenpiteitä:
* CSC tuotteistaa MCU-palvelun. Kun korkeakoulu haluaa oman kokouksen, se asettaa tuki- tai kontaktihenkilön, joka neuvottelee CSC:n kanssa.
* Perustetaan videoneuvottelupalveluryhmä, joka keskittyy seuraaviin asioihin:
o (MCU) silta
o palomuurit
o palvelun laatu
o asiakasohjelmat
o erilaiset laiteratkaisut
o suomalainen megakonferenssi
CSC järjestää seuraavan korkeakoulujen videoneuvottelupäivän ti 16.10.01.
Sivu päivitetty 23.08.2004
Eija Kalliala

Verkko-opetus ja tekijänoikeus -seminaari

Verkko-opetus ja tekijänoikeus -seminaari Tampereen ammattikorkeakoulussa 8.6.2001
Luennoitsija: Jarmo Koivuniemi, TAMK
Jarmo Koivuniemi kertoi tehneensä lisensiaattityön digitaalisen materiaalin tekijänoikeudesta ja jatkavansa tutkimusta edelleen.
Tekijänoikeuslaki on laadittu vuonna 1961 ja muutettu sen jälkeen kymmeniä kertoja, joten lakiteksti on jo aika sekavaa ja olennainen tulee ilmi vasta tulkinnoista, viimekädessä korkeimman oikeuden tulkinnoista. Tietoverkkoon ei toistaiseksi liity erityisoikeuksia ja säännösten tulkinta voi olla ongelmallista. Moniin asioihin on valitettavan vähän valmiita vastauksia.
Tekijänoikeuteen liittyy lähioikeus, joka on kestoltaan tekijänoikeutta suppeampi, mutta suojaa esim. kaikkia valokuvia.
Tekijänoikeus suojaa kaikkia teoskynnyksen ylittäviä tuotoksia, myös tietokoneohjelmia ja kieltää mm. kappaleiden valmistamisen tuotteesta ilman lupaa riippumatta valmistustavasta (skannaus, muistivälineelle tallennus, paperille tulostus, käsin tarkkaan kopioiminen, monistaminen).
Tekijänoikeus jaetaan taloudelliseen ja moraaliseen. Edellisen voi sopimuksella luovuttaa toiselle joko kokonaan tai osittain, jälkimmäistä ei koskaan, ei, vaikka sopimuksella luopuisi kaikista oikeuksista tuottamaansa teokseen.
Tekijänoikeus ei suojele ideoita tai malleja vaan muotoa. Tärkeä kysymys on rajanveto sallitun vapaan muuntelun ja luvanvaraisen vähäisen muuntelun välillä. Esim. opinnäytetöissä siteeraus lähdeviitteineen on sallittua. Jarmo Koivuniemen jakamassa monisteessa on oikeustapauksia, jotka valottavat tätä rajanvetoa.
Tekijänoikeuksien monimutkaisuutta kuvaa esimerkki musiikkikappaleen viemisestä verkkosivulle. Lupa pitää saada säveltäjältä, sanoittajalta ja sovittajalta. Yleensä heitä edustaa Teosto. Sen lisäksi pitää mahdollisesti lähioikeuksien vuoksi lupa esittävältä taiteilijalta, jonka esittämänä kappale halutaan verkkoon, sekä äänitetuottajalta, jos kappale halutaan kopioida tämän tuottamalta cd:ltä. Toinen esimerkki voisi olla kuuluisaa patsasta kuvaavan valokuvan käyttö verkossa: luvat tarvitaan sekä valokuvaajalta että patsaan tekijänoikeuksien haltijalta.
Muunteluoikeuksista pitää myös sopia. Kuka tekee päivityksen? Jos päivityksen tekee joku toinen kuin tekijä, miten se merkitään teokseen? Yleeensä sopimuksissa taataan tekijälle oikeus päivittää omaa teostaan.
Yksityiskäyttöön saa vapaasti kopioida aineistoa verkosta samoin kuin kirjan tai videon. Yksityiskäyttöön kopioitua ei kuitenkaan saisi luovuttaa oman perheen tai lähiystävien piirin ulkopuolelle – eikä missään tapauksessa käyttää kaupallisiin tarkoituksiin. Tietokoneohjelmaa freeware-ohjelmia lukuunottamatta ei saa kopioida edes yksityiskäyttöön. Omat kotisivut tai intranet eivät ole yksityskäyttöä.
Tekijänoikeuslaki ei tunne ns. vilpittömän käytön käsitettä. Jos henkilö kopioi materiaalia uskoen kopioinnin olevan laillista, hän voi joutua maksamaan korvauksia, jos osoittautuu, että materiaali oli tekijänoikeuksin suojattua. Jarmo Koivuniemi kertoi tästä esimerkin: Yritys oli maksanut musiikkikappaleen tekijänoikeuksista Teostolle. Myöhemmin ilmeni, että henkilö, joka oli myynyt tekijänoikeudet Teostolle, ei ollutkaan niiden haltija, jolloin yritys joutui maksamaan korvauksia tekijänoikeuden todelliselle omistajalle.
Luokkaympäristö on verkkoa turvallisempi ja Kopiosto on tehnyt oppilaitosten kanssa sopimuksen, että kirjasta voi kopioida korkeintaan 20 sivua tai jos teos on vajaa 40-sivuinen, korkeintaan puolet. Tämä valokopiointisääntö ei kuitenkaan koske sähköistä kopiointia. Tähän saattaa tulla muutoksia vuoden 2003 loppuun mennessä kun vasta hyväksytty EU:n tietoyhteiskunnan tekijänoikeusdirektiivi pitää saada mukaan kansalliseen lainsäädäntöön. Direktiivi on monien kompromissien tulos, löyhä kehikko, joka antaa paljon tilaa kansalliselle lainsäädännölle. Yksi keskeinen uusi asia liittyy teknisiin välikopioihin: Internetin normaali selailu on aina sallittua huolimatta ns. teknisistä välitiedostoista.
Tekijänoikeuden kannalta ei ole merkitystä sillä, onko aineisto avoimessa vai suljetussa verkossa eli intra- tai extranetissä. Suljettua verkkoa on tietysti vaikeampi valvoa.
Linkityksessä perinteiset hakulinkit ovat sallittuja, mutta kehyslinkit ja syvälinkit ovat ongelmallisia. Olisi hyvä, jos verkkopalveluun liitettäisiin ohjeet, miten sivustoon saa tehdä linkkejä.
Verkko-opintoaineisto tai sen osa yltää helposti teostasoon. Tekijänoikeus syntyy tekijälle tai tekijöille:
* opettajalle
* opiskelijoille
* muulle luonnolliselle henkilölle.
Tekijänoikeudet opettajilta eivät siirry oppilaitoksille muiden opettajien käyttöön tai muunneltaviksi ilman sopimusta. Tilanteesta riippuu, siirtyvätkö ne työ- tai virkasuhteen perusteella vai tarvitaanko erillinen sopimus. Jos opettaja on palkattu tekemään nimenomaan verkkomateriaalia muiden käyttöön, ei siitä tarvita erillistä sopimusta. Kysymys erilliskorvauksesta ei liity tekijänoikeuksien luovutussopimukseen. Mahdollisesta korvauksesta voidaan sopia erikseen.
Tekijänoikeudet pitäisi siirtää:
* jos opettaja ei säilytä täysin valtaansa kontrolloida aineiston tai sen osien käyttöä
* jos oppiaineisto halutaan muiden opettajien tai oppilaitosten käyttöön
* jos oppiaineisto halutaan muunneltavaksi tai edelleen käytettäväksi.
Jos muuntelu- tai edelleenluovutussopimusta ei ole tehty, kyseistä oikeutta ei ole. Kuten aiemmin todettiin, moraalisista tekijänoikeuksista ei voida luopua.
Sopimus tekijänoikeuden luovutuksesta voidaan tehdä paitsi kirjallisena myös suullisena tai hiljaisena suostumuksena. Kiistatilanteissa sopimuksia tulkitaan yleensä tekijän eduksi. Jos sopimus on opettajan kannalta kohtuuton, sitä voidaan oikeusistuimissa kohtuullistaa tekijän hyväksi.
Opiskelijoiden tuottamat materiaalit esim. keskustelualueelle ovat myös teoskynnyksen ylittyessä tekijänoikeuslain suojaamia. Jos opettaja haluaa käyttää niitä muissa toteutuksissa, hänen pitää kysyä opiskelijoilta tähän lupa. Teoskynnys ylittyy, kun tuotos on riittävän omaperäinen. Ohjeiden mukaan laadittu kiitettävä vastaus ei välttämättä ylitä teoskynnystä kun taas ala-arvoinen vastaus, johon tekijä on tuonut omaperäistä näkemystään, yltää helposti teostasoon.
Erillistä sopimusta opiskelijoiden kanssa ei ehkä tarvitse tehdä, mutta pelisäännöt pitää tehdä selväksi esim. lähitapaamisessa, jolloin opiskelijat antavat hiljaisen suostumuksensa tekijänoikeuksien luovutuksesta tai kieltäytyvät siitä. Virtuaaliopetuksessa, jossa lähitapaamisia ei lainkaan ole, voisi olla kirjalliset säännöt siitä, että materiaalia voidaan käyttää seuraavilla toteutuksilla eikä opiskelija tuo verkkoon kolmannen osapuolen tekijänoikeuden alaista materiaalia.
Jos opiskelijan opinnäytetyö viedään verkkoon, niin opiskelija ensisijaisesti vastaa itse mahdollisista tekijänoikeusloukkauksista ellei ilmene selviä tilanteita, joissa ohjaavan opettajan olisi pitänyt puuttua asiaan.
CopyRight -merkinnän käyttöä suositellaan, vaikka sillä ei ole oikeutta luovaa vaikutusta. Sen informatiivinen merkitys on kuitenkin tärkeä.
Kuka on vastuussa tekijänoikeuslain rikkovasta materiaalista palvelimella? Operaattori tai palvelun tarjoaja ei ole siitä vastuussa, mutta tämän pitää sulkea tai poistaa materiaali, kun se huomataan. Oppilaitos sen sijaan on vastuussa opettajan materiaalin tekijänoikeuden loukkauksista, tosin opettaja voi myös olla vastuussa, jos teko on tahallinen tai törkeä. Opiskelijoiden kotisivujen tekijänoikeusloukkauksista opiskelijat ovat itse vastuussa ellei ohjaava opettaja ole omalla käytöksellään kannustanut luvattoman materiaalin kopiointia (esim. sarjakuvat). Laittomat sivut oppilaitoksen pitää kuitenkin sulkea.
Työsuhteeseen liittyvissä tekijänoikeuksissa tavanomaisessa mallissa käytetään seuraavia kriteereitä:
* työsuhteen tarkoitus ja toimenkuva
* teoksen tavanomainen käyttö toimialueella
* ko. alan vakiintunut käytäntö oikeuksien siirtymisestä.
Oppilaitoksen normaalia toimintaa EI ole kilpailu kaupallisten oppimateriaalikustantajien kanssa.
Virtuaaliammattikorkeakoulu
Tekijänoikeuksista on virtuaaliammattikorkeakoulussa tähän mennessä laadittu:
* selvitysraportti
* mallisopimus opetusaineiston verkkokäytöstä
* mallisopimusluonnos sisällöntuotantorenkaiden toimintaa varten
* sopimus koulutuspalvelujen tarjoajien välisestä yhteistyöstä
* siirtomalli varsinaisilta tekijöiltä tai tekijätyöryhmiltä oppilaitokselle tai oppilaitoksille.
Tämän vuoden elo-syyskuu on dead-line tekijänoikeussopimusmalleille.
Miten järjestetään tekijänoikeudet kaikkien ammattikorkeakoulujen yhteiseen materiaaliin? Varsinaisilta tekijöiltä pitää siirtää kaikki oikeudet kaikille ammattikorkeakouluille ja tätä varten on laadittu mallisopimukset 2A ja 2B. Siirto voi tapahtua kolmella tavalla:
* 6.1. Jokainen amko vastaa itse tekijänoikeuksien siirrosta tekijöiltä amkolle ja siihen mahdollisesti liittyvistä korvauksista. Amkot siirtävät sitten tekijänoikeudet kaikille muille amkoille.
* 6.2. Kaikki oikeudet siirtyvät tekijöiltä kaikille amkoille yhdellä sopimuksella.
* 6.3. Valitaan koordinaattori, jolla on oikeus myöntää käyttöoikeuksia materiaaliin.
Aineiston hallinnoinnissa on vastaavasti kolme vaihtoehtoa:
* 7.1. Jokaisella amkolla on omalla palvelimellaan oma osuutensa materiaalista.
* 7.2. Kaikki amkot voivat kopioida materiaalia omalle palvelimelleen.
* 7.3. Perustetaan laaja tietovaranto, josta amkot voivat ottaa materiaalia maksutta tai maksua vastaan.
Lähdemateriaalia
http://www.minedu.fi (OPM) ja sieltä linkki ”tekijänoikeus”
http://www.kopiraitti.fi Opettajille suunnattua tietoa tekijänoikeuksista
Tekijänoikeusneuvosto, joka löytyy verkosta, antaa lausuntoja tekijänoikeuteen liittyvistä tulkintakysymyksistä. Sen sivustolla on otsikot lausunnoista vuodesta 1996 lähtien ja uusimmat lausunnot kokonaan, joista valtaosa on hyvin perusteltuja. Sitaattisäännöstöstä löytyy myös hyvin tietoa.
Lapin yliopistosta http://www.urova.fi löytyy oikeustieteellisen tiedekunnan kautta oikeusinformatiikan instituutti, jonka lähdemateriaalissa on mm. tekijänoikeuslain teksti ajan tasalla.
http://finlex.om.fi Valtion säännöspankki
Jukka Korpelan mainiot materiaalit löytyvät tällä hetkellä osoitteista:
* http://mtl.uta.fi/jkorpela
* http://xfiles.rainmaker.iki.fi/jkorpela
* http://tietotekniikka.ncp.fi/jkorpela-mirror
Kirjoja:
* Juha Jukkara, Markku Poutala 1999: Tekijänoikeudet opetustyössä. Edita. Helsinki.
* Pirkko-Liisa Haarmann 1999: Tekijänoikeus & Lähioikeudet. Kauppakamari. Lakimiesliiton Kustannus. Helsinki.
Sivu päivitetty 23.08.2004
Eija Kalliala

E-oppimisen yhteiset haasteet

E-oppimisen yhteiset haasteet
Yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyön kehittäminen virtuaalisessa oppimisessa
Seminaari 19.9.2001 klo 12.00 – 16.30, Helsingin yliopiston aikuiskoulutuskeskus
Ilmainen, ajankohtaista aihetta käsittelevä seminaari keräsi lähes 200 innostunutta osallistujaa oppilaitoksista, yrityksistä ja julkiselta sektorilta. Alunperin varatusta luentosalista jouduttiin siirtymään uuteen, jonka ongelmana oli se, että kannettaviin mikroihin tarvittavaa välijohtoa ei löytynyt eikä mikroissa olleita PowerPoint-esityksiä voitu esittää. Osa esiintyjistä oli varautunut perinteisin kalvoin, jotka toimivat moitteettomasti.
Seminaarin ohjelma, esitykset ja keskustelupalsta löytyvät osoitteesta http://www.minedu.fi/opm/koulutus/E_oppiminen/E_oppiminen.html . Tilaisuuden järjestäjät toivovat runsaasti kommentteja, keskustelua ja kehittämisehdotuksia seminaarin jälkeen.
Avaus
Opetusministeri Maija Rask muistutti Suomen tietoyhteiskuntastrategiasta, joka ulottuu vuoteen 2004 asti. Se sisältää kokonaisnäkemyksen, jonka osina ovat mm.:
* opetushenkilöstön osaaminen
* laitteisto
* verkottuminen
* oppimisympäristöt
* verkkomateriaali.
Hän muistutti myös, että jokaisen Suomen oppilaitoksen pitää tehdä oma tieto- ja viestintätekniikan strategiansa vuoden 2002 loppuun mennessä ja opettajankoulutuslaitosten jo tämän vuoden loppuun mennessä.
Kauniista tietoyhteiskuntapuheista huolimatta tilastot kertovat, että 1,5 miljoonalla suomalaisella ei vielä ole tietoyhteiskuntataitoja. Koulutusta siis tarvitaan.
eOppimisen-markkinat kasvavat voimakkaasti, koska yritykset uskovat virtuaaliseen oppimiseen. Verkko-oppimisen pitäisi rakentua pedagogisesti ja teknisesti vahvalle pohjalle. Olisi tärkeää, että eri toimijoiden välillä olisi systemaattinen yhteys ja vuorovaikutus ja julkisen sektorin rooli tässä toiminnassa on suuri.
Expriences from PPP in eLearning (PPP = Public Private Partnership)
Professori Jef Moonen (e-mail: [email protected]) University of Twentestä Hollannista aloitti esityksensä mainitsemalla WTC:n terrori-iskun, joka kuvaa hänen mielestään ainakin seuraavia asioita:
* maailma on monimutkainen
* monet erilaiset intressit kilpailevat keskenään
* muutos on vaikeaa
* shokin jälkeen muutos voi olla helpompi.
Ajankohtaisella ja dramaattisella esimerkillään Jef Moonen halusi konkretisoida muutosprosessin kahta muotoa:
* muutos voi olla shokki
* muutos voi olla evolutionaarinen.
Teknologia on muuttanut maailmaa evolutionaarisesti, emmekä halua muutosta dramaattisten tapahtumien seurauksena. Koulutus on yhteiskunnan peili ja muutokset heijastuvat siihen viiveellä. Teknologian kehityksestä voi seurata, että koulutustarjonnassa keskikerros häviää. Onko se opettaja? Tätä Jef Moonen ei usko, mutta myönsi, ettei tiedä.
Perinteisen ja uuden pedagogiikan eroja Jef Moonen kuvasi seuraavasti:
Perinteinen pedagogiikka Uusi pedagogiikka
Tuote -> prosessi Prosessi -> tuote
Paino oppimisprosessin suunnittelussa Paino tieto- ja viestintätekniikaa käyttävillä resursseilla
Roolit muuttuvat. Oppijoista tulee osallistuvia ja opettajista tutoroivia ja monitoroivia ohjaajia. Kun oppijat oppivat, he ovat aktiivisia ja tekevät itse.
Jef Moonen hahmotteli oppimisen neljä profiilia:
A Takaisin perusteisiin (Back to the Basics) B Globaali kampus (The Global Campus)
C Muotin venyttäminen (Stretching the Mould) D Uusi talous (The New Economy)
Kehityksen pitäisi kulkea profiilista A profiiliin D profiilin B tai C tai niiden molempien kautta. Mutta miten stimuloida kehitystä?
Jef Moonen luetteli muutamia aihetta käsitteleviä uusia teoksia, myös omansa. Lisäksi hän antoi muutaman verkko-osoitteen:
* http://www.col.org
* http://www.kogan-page.co.uk
E-oppimisen kehittäminen yhteistyössä – Kokemuksia ja odotuksia
Projektijohtaja Jarmo Riipinen Elisa Communications Oyj:sta oli ensimmäinen, joka teknisten ongelmien vuoksi joutui valmistamansa PowerPoint-esityksen sijaan puhumaan asiansa ilman kalvoja. Hänen mielestään satojen ilmaisten opetusohjelmien tukeminen on tuonut markkinoille vain sekaannusta. Kaupalliset ohjelmistot taas tulevat ulkomailta ja käyttäjäkerhojen kautta suomalaista tietotaitoa siirretään Kanadaan.
Jarmo Riipinen kertoi Elisan ja WSOY:n kesällä tekemästä erittäin kattavasta liiketoimintasopimuksesta, joka koskee kolmen viikon kuluttua julkaistavaa OPIT-ympäristöä. Sen kehittämisessä kolmantena partnerina on ollut TietoEnator. Jarmo Riipisen mielestä tämän päivän haasteena ei ole teknologia vaan palvelujen ymmärtäminen. Sosiologeja kaivataan mukaan kehitystyöhön.
E-oppimisen kehityspäällikkö Anne Vähäpassi Yleisradiosta hahmotti television sivistyksen ja kasvatuksen välineeksi ja verkon oppimisen välineeksi. Etälukio on erinomainen esimerkki siitä, miten eri toimijat yhteistyössä ovat tuottaneet hyvää materiaalia. Kamu-projektissa kehitetystä Virtuaalisesta kielikoulusta on muodostunut kaupallinen tuote EFODI.
Suomalaiset virtuaaliopetuksen kehittämishankkeet ja yritysyhteistyö
Yli-insinööri Ella Kiesi opetushallituksesta kertoi virtuaalikoulusta. Tavoitteena on joustavuuden lisääminen perinteiseen kouluun, ei uuden koululaitoksen tuottaminen. Etälukiohanke on tehty lähinnä aikuisten tarpeisiin. Virtuaalikoulussa rakennetaan hankkeille yhteistä portaalia, jota kehitetään Edu.fi -portaalista. Videolaitteiden käytöstä virtuaaliopetuksessa Ella Kiesi totesi, että ainakin kielten opetuksessa kyllästytään pian videoyhteyden heikkoon tasoon.
Projektinjohtaja Marja Rautajoki virtuaaliammattikorkeakoulun kehittämisyksiköstä kertoi johtamansa projektin tilanteesta. Toimijoina on mukana 29 ammattikorkeakoulua, jotka osallistuvat tuotantorenkaisiin vuosina 2001 – 2003. Lisäksi kehitetään portaalia, josta palvelut löytyvät. Koulutus taas tapahtuu ammattikorkeakoulujen omissa hankkeissa. Vuoden 2003 jälkeen koulutustuotanto jatkuu syntyneissä verkostoissa.
Marja Rautajoki viittasi myös mobiileihin sovellusympäristöihin ja internetin hyödyntämiseen matkalussa. Yrityksiä pyritään saamaan mukaan toimintaan varmistamaan sisältöjen laatua, tarjoamaan omia asiantuntijoitaan virtuaalikursseille sekä ideoimaan projekteja, joissa ammattikorkeakoulujen virtuaaliopiskelijat voisivat olla mukana. Lisäksi yritykset voisivat esittää toiveitaan portaalin tarjoamista palveluista ajatellen elinikäistä oppimista ja taitoprofiileja. Yritysten pitäisi myös olla mukana vaikuttamassa siihen, että ammattikorkeakoulujen opetus vastaa yrityselämän tarpeisiin.
Projektinjohtaja Matti Sinko virtuaaliyliopiston kehittämisyksiköstä kertoi virtuaaliyliopiston tilanteesta. Virtuaaliopetus haastaa perinteisen opetuksen ja nostaa sen rimaa. Projektin saavutus ei siis olisi huono, vaikka lopputulos olisikin professori Moodenin esittämän mallin mukaan ”takaisin perusteisiin”. Moodenin mallin profiili ”muotin venyttäminen” tai ”aisan yli hyppiminen” vaikuttaa hyvältä: on järkevää katsoa, miten pitkälle voidaan kehittää uutta venyttämällä nykyisiä rakenteita. Virtuaaliyliopisto on hanke, josta aikanaan tulee vakiintunutta toimintaa. Kehikon profiili ”uusi talous” haastaa yliopistolaitoksen, joka ei haasteesta selviä etsimättä uusia synergiamuotoja yhteistyössä eri yliopiostojen ja mahdollisesti laajemmin yritysyhteistyön kautta.
Työryhmä: Virtuaaliopetuksen hyödyntäminen koulutuksessa
Case Posti, virtuaalinen esimieskoulutus
Marja Rautajoen johtaman työryhmän aluksi opettaja Helena Tirronen Tampereen ammattikorkeakoulusta sekä Postin edustaja esittelivät Postin virtuaalisen esimieskoulutuksen. Yhteistyöprojektit alkavat usein sattumalta, niin tämäkin, kun kummallakin osapuolella oli halu ja into tehdä. Projekti kytkeytyi opiskelijoiden kurssisuoritteisiin ja Postin virtuaaliopetus toteutettiin Tampereen amkon WebCT-ympäristössä.
Suomen Postin tehtävinä olivat:
* verkkokurssisuunnitelman teko
* koulutuksen sisällön tuotanto
* koulutuksen ohjaus.
Nämä tehtävät vaativat yhden osapäiväisen koko panostuksen vuoden ajan sekä panostuksia muiltakin niin, että kokonaispanostus oli noin 1,2 henkilötyövuotta.
Opiskelijoiden tehtävinä olivat:
* toteutuksen arviointi
* toteutuksen multimedian ja käytettävyyden arviointi
* koulutuskyselyn laadinta
o alussa kartoitetaan valmiudet ja odotukset (esim. yhteydet opiskelupisteestä oppimisympäristöön)
o lopussa selvitetään, mitkä odotuksista ovat toteutuneet (miten tekniset valmiudet ovat kehittyneet, miten suhtautuu verkko-opiskeluun, myös ajankäyttö raportoidaan)
o laaditaaan yhteenveto
Postin edustaja kertoi, että projektin suurin hyöty on se, ettei tarvitse matkustella opiskelemaan. Opiskelu voi joillekin olla punainen vaate, mutta verkossa voi opiskella työn kautta ja verkossa toteutuu jaettu asiantuntijuus.
Virtuaalisesta esimieskoulutuksesta pyrittiin tekemään kommunikoiva kurssi, jossa ei olisi valmista materiaalia vaan materiaali tuotettaisiin yhdessä pienryhmissä. Kurssilla oli tiukka aikataulu ja kaksi lähiopetuspäivää.
Projektin tuottama, Helena Tirrosen toimittama Verkkotutor-opas – Tamkin ja Postin kokemuksia, julkaistaan 1.10.2001.
Lisätietoja aiheesta löytyy mm. Helena Tirrosen artikkelista ”Verkot ja pedagogiikka”, joka on Haasion ja Piukkulan toimittamassa vuonna 2001 ilmestyneessä teoksessa ”Oppiminen verkossa”.
Yritys- ja oppilaitosyhteistyö
Tässä on joitain poimintoja keskustelun sisällöstä:
* Yrityksillä on erilaisia rooleja. Jos yritys tarjoaa omaa oppimisympäristöä, rooli on toinen kuin silloin kun yritys haluaa tuottaa oppimissisältöjä.
* Yrityksillä on hiljaista tietoa ja yliopisto pyrkii käsitteellistämään tiedon. Mutta kuka omistaa näin tuotetun tiedon?
* Postin case on erikoinen: itse tuotti materiaalin, vei ulos ja toi taas sisään. Tietoturvan kannalta tämä on erittäin arveluttavaa. Lisäksi projektissa annetaan omaa osaamista ulos.
o Treen amkosta ei päästy Postin verkkoon eikä päinvastoin, koska palomuuri oli välissä.
* Mitä hyötyä koululle oli Postin projektista?
o Posti pääsi mukaan koulumaailmaan puhumaan tiimityöstä ja kertomaan, millaisia osaajia tarvitsee.
o Yritysyhteistyötä pitää tehdä yrityksen tarpeista lähtien. Pedagoginen osaaminen tulee oppilaitokselta.
* Mitä oppilaitokset haluavat yrityksiltä?
* Mitä tarkoitetaan, kun puhutaan virtuaalioppimisesta? Materiaalia vai oppimisprosessia?
o Oppilaitoksissa pitäisi pyrkiä materiaalikeskeisyydestä prosessikeskeisyyteen. Tarvitaan vuorovaikutusta oppilaitosten ja yritysten välillä.
* Oppiminen on keskeinen prosessi ja se tapahtuu aina äidinkielellä, vaikka materiaali olisikin englanninkielistä. Kieli rajaa ja suojelee meitä.
* Eräs hyvä case verkko-oppimisesta on Cisco-network -academy.
o Kaikki tekniset korkeakoulut käyttävät tätä oppimismateriaalia.
o Oppijat rakastavat sitä.
o Opettajien ei tarvitse juosta teknisen kehityksen perässä vaan he saavat valmiin materiaalin, vaikka sen käyttäminen alkuun olisikin vaikeaa.
o Ciscon nimi on asiantuntijoilla selkäytimessä. Tämä on hyöty, jonka Cisco tästä toiminnasta saa.
Sivu päivitetty 23.08.2004
Eija Kalliala

IT-osaamisen alihankinnan mahdollisuudet

IT-osaamisen alihankinnan mahdollisuudet
Hetkyn Global Clubin seminaari 25.9.2001 klo 16.30 – 21.00 Ritarihuoneella Helsingissä
Hetkyn Global Club, jonka tavoitteena on edistää kansainvälisyyttä ja tarjota tietoa ja elämyksiä jäsenilleen, järjesti seminaarinsa historiallisessa miljöössä Helsingin sydämessä Ritarihuoneella kymmenien aatelisvaakunoiden koristamassa salissa kristallikruunujen alla. Parkettilattialle oli koottu jykeviä puisia nahkaistuimisia tuoleja, jotka katsoivat kohti ympäristöön täysin sopimatonta tietokonetta ja valkokangasta, joka peitti etuseinän keskellä sijaitsevat kreivien kauneimmat vaakunat.
Ritarihuoneen historia ja nykyaika
Vapaaherratar Gun de la Chapelle aloitti tilaisuuden kertomalla meille Ritarihuoneen historiasta ja esittelemällä rakennusta. Aatelisto sai alkunsa vuonna 1279, jolloin kuninkaan valitsemille sotureille myönnettiin erivapaus. 1500-luvulla tämä erivapaus muuttui automaattisesti perinnölliseksi. Kun Suomessa vuonna 1920 siirryttiin tulojako- ja omaisuusverojärjestelmään, aateliston merkitys katosi. Kaikki Suomen aateliset ovat joko Ruotsin kuninkaan tai Venäjän keisarin aateloimia.
Kun Venäjä oli valloittanut Suomen, niin Suomen aatelisto erosi Ruotsin aatelistosta ja käynnisti hankkeen oman ritarihuoneen perustamisesta. Tämä koski niitä aatelissukuja, jotka olivat siirtyneet Suomeen. Ritarihuoneen rakennus valmistui vuonna 1862 ja sen arkkitehtina oli Theodor Schiewitz. Rakennuksen uusgoottilainen tyyli on aika harvinainen Suomessa.
Ritarihuoneelle mahtuivat kaikki neljä säätyä ja ne olivat yhdessä ensimmäisen kerran koolla silloin kun Aleksanteri II vihki Suomen valtiopäivät.
Suomen itsenäistyessä vuonna 1918 ritarijärjestelmä jäi pysymään, mutta erivapaudet loppuivat vuonna 1920. Yksikamarinen eduskunta oli aloittanut toimintansa jo vuonna 1906, jolloin säätyjen poliittinen merkitys oli lakannut.
Ritarihuoneella on kaikkien maamarsalkkojen muotokuvat (arvo vastaa eduskunnan puhemiehen arvoa tänään). Ritarihuoneen rakennusta hallitsee edelleen seitsemän miehen johtokunta, jonka aatelisto valitsee joka kolmas vuosi. Johtokunnan päätehtävänä on huolehtia rakennuksesta.
Suomen aatelisto ei koskaan ole ollut upporikas eli Suomessa ei koskaan ole ollut niin suuria luokkaeroja kuin Ranskassa Venäjästä puhumattakaan.
Tänä päivänä vain Suomessa ja Ruotsissa on edelleen elävä Ritarihuone. Muissakin maissa on vielä aatelistoa, mutta Ritarihuonetta ei ole muualla. Suomen Ritarihuone harjoittaa nykyisin lähinnä hyväntekeväisyystoimintaa ja teemanäyttelyitä.
Gun de la Chapellen johtamalla kierroksella näimme Ritarihuoneen johtokunnan kokoushuoneen, jota koristivat seiniä kiertävät maamarsalkkojen muotokuvat, eteisen, jossa oli Suomen presidenttien Mannerheimin ja Svinhufvudin muotokuvat – he molemmat kuuluivat aatelistoon – sekä maalaus Suomen valtiopäivien avajaisista. Mahtavan portaikon toisella tasanteella oli muistotaulut kansalaissodassa, talvisodassa ja jatkosodassa kaatuneille aatelisille. Yhdessä tauluista oli myös yksi ei-aatelinen nimi: hän oli ollut Ritarihuoneen pitkäaikainen vahtimestari.
Alihankintatrendit
Analyytikko Mika Jantunen Market-visio Oy:stä kertoi sovellusten ja ohjelmistojen ulkoistamisesta ja esitteli alihankintastrategioiden nelikentän, jossa jaettuun ympäristöön liittyvät strategiat ovat uusia.
Yritysympäristö Jaettu ympäristö
Liiketoiminnan tulos Perinteinen ulkoistaminen Offshore-mallin mukainen ohjelmistojen kehitys ja ylläpito
Tietotekniikan tehokkuus ASP
Miksi alihankintaa?
* ohjelmistoihin kohdistuvat vaatimukset kasvavat
* sovellukset ovat monimutkaisia
* liiketoiminnan vaatimukset kasvavat
* yritysten omat sovelluskehitysresurssit ovat vähäisiä
Alihankinnassa keskeinen huoli on se, että toimijoilta, joiden kanssa toimitaan, puuttuu näkemys yrityksen liiketoiminnasta. Yhtä tärkeitä huolenaiheita ovat laatu ja tietoturva.
Noin 80 – 90 % kaikesta offshore-toiminnan ympärillä liikkuvasta liiketoiminnasta liittyy Intiaan. Seuraavina tulevat Irlanti, Pohjois-Irlanti ja Israel ja kolmansina Unkari, Egypti, Singapore, Pakistan, Filippiinit, Jordania ja Venäjä. Nämä markkinat ovat erityisesti Venäjällä kehittymässä nopeasti.
IT-osaamisen alihankinnan mahdollisuudet
Projektipäällikkö Irmeli Lamberg Innopolista pohdiskeli alihankinnan ongelmia ja mahdollisuuksia. Määrittelyjen tekeminen ilman lähikontaktia on kaikkein vaikeinta. Komponenttiteknologia tarjoaa mahdollisuuden rakentaa komponentteihin perustuva arkkitehtuuri ja myydä ohjelmistoja komponentti kerrallaan. Hän halusi jättää kuulijoiden mieleen konkreettisen kuvan alihankinnan mahdollisuuksista: nakkimakkara, jonka molemmat päät ovat räjähtämäisillään. Ei pidä jäädä ompelukoneen ääreen istumaan vaan hoitaa speksit kuntoon ja panostaa markkinointiin ja myyntiin, jotka löytyvät nakkimakkaran molemmista päistä.
Outsourcing boosts your growth (alihankinta parantaa kasvuasi)
Hallituksen puheenjohtaja Valentin Makarov Consortium Fort Rossista kuvasi innostuneesti Pietarin ja Venäjän mahdollisuuksia. Pietari on
* Pohjois-Euroopan suurin kaupunki
* Pietari Suuren perustama vuonna 1703
* Baltian suurin satamakaupunki
* Venäjän eurooppalaisin kaupunki
* yli 4,6 miljoonan asukkaan kaupunki
* kaupunki, jonka työttömyysaste on alle 1 % aktiiviväestöstä.
Venäläisillä on hyvä stressinsietokyky – elämä Venäjällä kun on sellaista: rikollista, mahtavaa, epävarmaa (criminal, great, unsecure). Venäjä etenee askeleittain, samoin projektitkin, ja tämä vaatii läheistä suhdetta asiakkaan kanssa. Venäläiset ovat hyvin luovia ja tätä Valentin Makarov konkretisoi sanomalla: ”Katsokaa autoilijoitamme, jotka eivät noudata mitään sääntöjä.”
”Kun asiakas oivaltaa, ettemme ole varkaita, pääsemme yhteistyöhön”, totesi Makarov. Hän heitti yleisölle käsitteen Electronic Vikings ja kysyi, onko Euroopan tietotekniikan tulevaisuus skandinaavinen. Hän muistutti, että kulttuurit ovat hyvin erilaisia ja tämä näkyy myös ulkoistamisessa.
Alihankinta Venäjältä ja Baltiasta
Hallituksen puheenjohtaja Timo Peltoniemi SECistä kertoi, että heidän toimintansa alkoi vuonna 1993 Virossa ja omavaraisesti toimiva sisaryritys perustettiin Tallinnaan vuonna 1995. Toimintaa Timo Peltoniemi luonnehti kiinteistönvälittäjän konseptilla: he selvittävät tilanteen, niin asiakkaan ei tarvitse tulla oman mittanauhansa kanssa mittaamaan kohdetta.
Matematiikan ja luonnontieteiden arvostus Venäjällä on suurta, joten siellä hallitaan algoritmiset asiat. Sen sijaan tekninen infrastruktuuri on siellä selvästi heikompi kuin Suomessa. SEC on tehnyt Pietarissa tietoyhteiskuntaselvityksen ja toiminta siellä perustuu offshore-malliin pikemmin kuin perinteiseen henkilöstövuokraukseen. Jos venäläinen tulee Suomeen, hänellä on Suomen elinkustannukset ja palkan pitää olla sama kuin Suomessa. Jos siirtolainen tulee töihin Suomeen, perheenkin pitäisi päästä mukaan ja tästä voi seurata kaikenlaisia sosiaalisia ongelmia.
Offshore-projektien pitää olla riittävän kypsiä ja ne pitää käynnistää käymällä itse paikan päällä – mikään telekonferenssi ei tällaisia kontakteja hoida. SECin Softa Baltica -projektissa, joka on saanut Interreg II -rahoitusta ja suuntautuu Liettuaan, on tavoitteena parantaa suomalaisen ostajan kyvykkyyttä. Toinen SECin projekti, BaSMA eli Baltic Software Metrics Association keskittyy selvittämään metriikkatietoja, jotka ovat kulttuurisidonnaisia.
Projektien suuntaamista Baltiaan ja Pietariin puoltaa lyhyt etäisyys: näissä kohteissa voi käydä päivittäin toisin kuin Malesiassa tai Singaporessa. Baltian maat ja Pietari ovat yhtä lähellä Helsingistä katsottuna kuin Kuopio tai Oulu.
IT-alan kokemuksia ja perustietoa Intiasta
Projektipäällikkö Ari Merikoski Diapek Oy:stä kertoi, että Intiassa valmistuu vuosittain noin 70 000 tietotekniikka-alan ammattilaista. Valtio tukee voimakkaasti IT-yrityksiä:
* koulutus
* infrastruktuurin rakentaminen
* verohelpotukset.
Intiassa yritysten liikeideat yleensä tähtäävät vientiin. Myös Intian yhteistyöprojekteissa on tärkeää muistaa erilaiset yrityskulttuurit. Diapek tekee yhteistyötä mm. Intian suurimman SAP-talon kanssa.
Sivu päivitetty 23.08.2004
Eija Kalliala

Manuel Castellsin ja Pekka Himasen kirjan "Suomentietoyhteiskuntamalli" julkistamistilaisuus

Sitra: Manuel Castellsin ja Pekka Himasen kirjan ”Suomen tietoyhteiskuntamalli” julkistamistilaisuus
Vanha Ylioppilastalo 26.9.2001
Sain Kärkiverkoston kautta kutsun Sitran järjestämään tilaisuuteen. Aamupäivän anniksi jäi julkaistun teoksen lisäksi mielenkiintoiset ja uusia ajatuksia sisältäneet puheenvuorot Vanhan Ylioppilastalon nostalgisia tunteita herättävässä juhlasalissa.
Avaus
Tilaisuuden avasi Sitran tutkimusjohtaja Antti Hautamäki kertomalla, miten Sitra on Suomessa ollut rakentamassa tietoyhteiskuntaa. Suomessa pyrkimyksenä on ollut paikallisen, syrjäisen seudun vetäminen mukaan tietoyhteiskuntaan, missä on varsin hyvin onnistuttu ensin Pohjois-Karjalassa ja sitten muualla, missä kärkihankkeet ovat muuttuneet kärkiohjelmistoiksi. Terveydenhuoltoalan hankkeet ovat nyt käynnistymässä.
Sitran toiminnan tulosta on mm. Nykyaikanäyttämö Lasipalatsissa, jossa nyt nuoret Aula-liikkeen innovaattorit kehittävät verkostojaan. Kärkiverkosto on kehitetty tietoyhteiskunnan tietopalveluksi.
eOppiminen on tulevaisuuden suuria haasteita. Yksi sen tavoitteista on pk-sektorin työssäoppimisen ympäristöjen kehittäminen.
Miten tietoyhteiskunta transformoi yhteiskunnan verkostoituvaksi? Suomi Nokioineen kehittyy tasa-arvoiseksi hyvinvointiyhteiskunnaksi. Tämän osoittamiseen tarvitaan myös ulkopuolinen arviointi: Castells ja Himanen yhdessä muodostavat loistavan kombinaation suomalaista osaamista ja kansainvälistä tietämystä.
Kirjan esittely
Professori Manuel Castells sosiologina aloitti pohtimalla verkostojen olemusta. Verkostot ovat hyvin vanha tapa toimia, mutta uutta on se, että tekniset verkot yhdistävät yrityksiä ja muuttavat tapaa työskennellä. Kun modernismin ideologiaan liitetään teknologia, tullaan yhteiskunnan perusteelliseen muutokseen: mitä kiinteämmin olet muutoksessa mukana, sitä paremmin menestyt.
Meillä on toisaalta kalifornialainen tietoyhteiskuntamalli, Silicon Valley, toisaalta suomalainen malli, jota voisi nimittää Pohjolan Kaliforniaksi.
Nyt julkaistu teos käynnistyi seuraavasta haasteesta. Suurta kiinnostusta herättänyt Silicon Valley edusti uutta maailmaa, joka ei tarvitse ammattiyhdistysliikettä eikä hyvinvointivaltiota. Nokiaa luultiin japanilaiseksi yritykseksi. Kirjan tekijät lähtivät tutkimaan, millaisen vaihtoehdon Suomi tarjoaa Silicon Valleylle. Kaikissa tietoyhteiskunnissa on yhteisiä piirteitä, mutta eri yhteiskunnat ovat erilaisia. Kyse on mallista, joka sisältää useita alimalleja. Yhteiskunta voi olla yhtä edistyksellinen kuin Silicon Valley olematta Silicon Valley. Tietoyhteiskuntien ei tarvitse olla keskenään samanlaisia. Työn laatu liittyy kulttuuriin.
Kirjassa kyse on mallin kuvailusta pikemmin kuin sen tilastollisesta todistamisesta (model illustrated rather than demonstrated statistically). Raportin tavoitteena on innostaa keskustelua eikä lopettaa sitä. Teknologinen kehitys ja verkottuminen ovat kaksi raportin avainkäsitettä.
Pohtiessaan suomalaista tietoyhteiskuntamallia Manuel Castells totesi, että ihmiset eivät halua maksaa johonkin yhteiseen altaaseen, mutta ovat valmiita maksamaan korkeampia veroja, jos pystyvät kontrolloimaan verovarojen käyttöä. Suomessa 1990-luvun loppupuolella tuottavuus nousi enemmän kuin verot. Suomesta voidaan osoittaa myös paikalliset tietoyhteiskunnat: Tampere, Oulu ja Rovaniemi.
Manuel Castells kysyi:
* Mitä maailma voi oppia Suomelta?
* Mihin Suomi törmää tietoyhteiskunnan seuraavassa kehitysvaiheessa?
Kehittyminen joustavammaksi voisi onnistua Suomessa mutta ei Saksassa, jossa kulttuuri on tyystin toisenlainen. Nyt Suomi on rikkain Pohjoismaa vaikka kolme sukupolvea sitten Suomi oli hyvin köyhä maa. Sosiaalinen ja etninen homogeenisuus on yksi asia, jolle Suomen menestys pohjautuu.
Manuel Castells luetteli Suomen haasteita:
* Jako uuteen ja vanhaan teknologiaan.
* Hallituksen jäykkyys.
* Joustotyö on Suomessa lisääntynyt viimeisten kymmenen vuoden aikana, mutta toisin kuin muualla. Muualla joustotyö on yleistä hyvin koulutetuilla kun taas Suomessa vähemmän koulutetut siirtyvät muita herkemmin joustotyöhön.
* Yrittäjyys on Suomessa suosittua: ei haluta olla insinöörejä mutta ei myöskään haluta olla huonossa työpaikassa.
* Riippuvuus finanssimarkkinoiden muutoksista.
* Yritykset tekevät sitä mitä osaavat parhaiten.
* Ristiriita voimakkaan identiteetin ja monikulttuurisuuden välillä. Suomessa on edelleen suuret ennakkoluulot vierasmaalaisia kohtaan. Ongelmana on: miten olla globaali ja lokaali yhtaikaa?
Filosofian tohtori Pekka Himanen Helsingin yliopistolta kuvasi kolme tietoyhteiskuntamallia:
* Silicon Valley, joka toimii markkinoiden ehdoilla
* Singapore, jossa valtio auktoriteettisesti ohjaa kehitystä
* Suomi, jossa valtion aktiivinen rooli tukee verkostoituneita yrityksiä = Suomen innovaatiomalli
Pekka Himanen tulkitsi tuoreen terrori-iskun tietoyhteiskunnan vastustamiseksi – siinä muodossa kuin se esiintyy Yhdysvalloissa.
Suomessa yliopistot ja yritykset ovat aktiivisessa vuorovaikutuksessa keskenään. Linux-malli kuvaa Suomen hakkereita, jotka ovat innostuneita ohjelmoimisesta ja tekevät sitä yhdessä muiden kanssa. Suomesta löytyy myös Nokia-malli, jota uudessa kirjassa on runsaasti kuvattu.
Silicon Valleyn malli edustaa epätasa-arvoa ja amerikkalaisia malleja. Suomi eroaa tästä olematta silti Singaporen kaltainen suljettu yhteiskunta.
Miten tehdään sosiaalisesti kestävä tietoyhteiskunta? Hyvinvointivaltio lisää oikeudenmukaisuutta ja kun tämä liitetään tietoyhteiskuntaan, sen vastustus ei nouse liian suureksi. Suurin osa Suomen historiasta on ollut kamppailua pohjoisen olosuhteita vastaan. Vasta kaksi viimeistä sukupolvea ovat olleet biologisesti turvassa: talven tuloa ei ole tarvinnut teknologian ansiosta enää pelätä. Tämä yleinen selviämishistoria on tietoyhteiskunnan kannalta tärkeä.
Tietoyhteiskunta luo identiteettiä. Suomalaiset olivat pitkään vieraan vallan alla, jolloin he olivat keskenään tasa-arvoisia ja kokivat verkostoitumisen jo silloin välttämättömäksi. Heille kehittyi vähemmistöidentiteetti, ja vaikka he nyt ovatkin enemmistönä omassa maassaan, he jatkavat edelleen samaa ajatusmallia. Tähän liittyy halu näyttää maailmalle, päästä ykkös-tietoyhteiskunnaksi. Suomalaisilla ei ole tunnetta, että maailma olisi vielä valmis toisin kuin kansoilla, joiden kulttuuri on vanhempaa.
Miksi jotkut globaalit haasteet, kuten monikulttuurisuus, ovat Suomelle vaikeita? Kuten aiemmin todettiin, suomalaiset ovat maassaan enemmistönä, mutta käyttäytyvät kuten vähemmistö. Erilaisuus on poikkeustila. Ehkä suomalaisten suhtautumisessa vieraisiin kulttuureihin toimii portsarin sydän: sinä pääset sisään, sinä et. Hyvin pukeutuneet, varakkaat ja koulutetut ovat tervetulleita, eivät muut. Pekka Himanen päätti esityksensä toteamalla, että tästä asenteesta ei kannata tehdä suomalaista brandia.
Kommenttipuheenvuoro
Johtaja Antti Kasvio Tampereen yliopiston Tietoyhteiskunnan tutkimuskeskuksesta turvautui PowerPoint-esitykseen toisin kuin aiemmat puhujat ja ehti lyhyessä ajassa käydä lävitse suuren määrän kalvoja, joista joitain murusia tipahteli yleisön mieleenkin.
Internetin läpimurto tapahtui vuosina 1993-94 graafisten www-sivujen myötä ja tästä alkoi sen räjähdysmäinen leviäminen. Digitaalinen vallankumous tuo uuden teknologisen paradigman. 1990-luku oli USA:n, Kalifornian ja Silicon Valleyn aikaa. Silloin laskettiin henkilökohtaisten työasemien lukumääriä. Nyt mobiilit internet-yhteydet tuovat verkostuneen elämäntavan ja uudet liiketoimintamallit. Tämä tuo uuden mahdollisuuden Euroopalle.
Kliimaksi oli kesällä vuonna 2000, nyt elämme kriisiä ja mennään alaspäin vauhdilla: puolessa vuodessa talous on tullut 70 % alaspäin, kun yksi toimiala on kokenut kriisin. Kymmenen vuotta sitten laman syvyyteen Suomessa vaikutti imperiumin hajoaminen naapurissa.
Globaali sivilisaatio on tosiasia. Myös terroriteot ovat yhtä ja samaa globaalin sivilisaation tuotetta.
Keskustelu
Tulevaisuutta on vaikea ennustaa. Jokin aika sitten tulevaisuus oli yhdenlainen, nyt se on toisenlainen.
Miten hakkerietiikan kanssa voi tehdä bisnestä? Pekka Himanen kaivoi esimerkeiksi Johan Helsingiuksen, joka otti itse kontaktit Yhdysvaltoihin ja edisti siten Internetin käyttöä Suomessa sekä Tatu Ylösen, jonka kehittämän tietoturvakonseptin ympärille on kasvanut menestynyt SSH-yritys. Manuel Castells totesi, että ehkä Pekka Himasen Hakkerin etiikka -teoksesta puhutaan Yhdysvalloissa enemmän kuin Suomessa. Hakkerit tuottavat kulttuurisia innovaatioita, jotka ovat kaiken kehityksen pohjana. Kun ihminen muuttaa tapaansa toimia, hän vaikuttaa myös bisnekseen.
Mitkä ovat eOppimisen näkymät? Tavoitteet on asetettu jo seitsemän vuotta sitten, eteneminen vain on ollut aika hidasta. Kun puhutaan työssäoppimisesta, eOppiminen on ainoa mahdollisuus.
Sivu päivitetty 23.08.2004
Eija Kalliala

Virtuaaliyhteisöt

Hetky: Virtuaaliyhteisöt
Ravintola Bottan juhlakerros 18.10.2001
* Virtuaaliyhteisö – mikä se on ja mitkä ovat sen toteutumisen kulmakivet?
* Virtuaalisen yrityksen toiminta
* Sähköisen liiketoiminnan hyödyt
* The Road Warriors are Fighting Back: How IT will power Business Travelers
* Virtuaaliyhteisöillä uutta sisältöä laajakaistaverkkoihin
* Kauko – suomalainen nettipulpetti
* Liikkuva verkko ja kaupunkimainen vuorovaikutus
Helsingin Tietojenkäsittely-yhdistys Hetky juhli 30-vuotista taivaltaan päivän kestävällä seminaarilla ja sen jälkeisellä iltajuhlalla. Seminaariin oli ilmoittautunut 36 aktiivista hetkyläistä, iltajuhlaan lähes sata hetkyläistä tai heidän seuralaistaan. Seminaarin esityksistä useimmat löytyvät Hetky-lehdestä 4/2001.
Virtuaaliyhteisö – mikä se on ja mitkä ovat sen toteutumisen kulmakivet?
Juha Nieminen Teamware Interactivesta aloitti seminaarin kiinnostavalla ja ajatuksia herättävällä esityksellään virtuaaliyhteisön luonteesta, muodoista, mahdollisuuksista ja ongelmista. Ennen yhteisö määritteli jäsenensä, mutta nyt individuaaliset jäsenet määrittelevät teknologiavetoisen virtuaaliyhteisönsä, jossa toimiminen perustuu mielikuviin muista ihmisistä.
Osallistuuko yksilö yhteisönsä toimintaan vai onko hän vain siinä mukana? Osallistummeko me kuulijat seminaariin? Osallistujan pitäisi antaa oma panoksensa, oma kontrollinsa yhteiseen toimintaan.
Verkkoyhteisöllä voisi olla seuraavia tunnusmerkkejä:
* yhteinen tarkoitus
* jaetut arvot
* yhteiset asiat ja vastavuoroisuus (esim. helpdesk)
* yhteiset uskomukset ja tarinat
* identiteetti
* tietynlainen käyttäytyminen
* yhteinen kieli
* rajatut jäsenet ja ulkopuoliset
* henkilösuhteiden ja tapahtumien historia (historian kirjaaminen tärkeää)
* merkittävät ja määrittävät episodit (esim. ”millaista oli ennen kuin meillä oli www?”)
Miten verkkoyhteisö eroaa tavallisesta verkkopalvelusta? Verkkoyhteisössä jäsenyys on määritelty ja sisältö yhdistyy vuorovaikutukseen. Verkkoyhteisössä ei ole toimittajaa tai sisällöntuottajaa vaan kaikki jäsenet osallistuvat sisällöntuotantoon. Kyse on toiminnasta, ei katselusta. Verkon käyttäjä muuttuu itse tuottajaksi. Yksilöt voidaan tunnistaa ja voidaan seurata sisältöä ja tapaa, jolla viestitään. Verkkoyhteisö markkinoi itse itseään, mikä on paljon tehokkaampaa kuin bannerikaruselli. Kaveri voi laittaa omalle sivulleen linkin verkkoyhteisöön ja innostaa tuttaviaan käymään katsomassa.
Yhteisössä viestintä tapahtuu aina monelta monelle eikä yhdeltä monelle tai yhdeltä yhdelle. Muiden mielipiteet ovat aina myös näkyvissä.
Verkkoyhteisön peruselementit, pyhät kolme ceetä ovat:
* sisältö (content)
* vaihdanta (change)
* vuorovaikutus (communication)
Ne, jotka kuuluvat yhteisöön, käyttävät enemmän transaktioita, ja tämä on tärkeää esim. e-liiketoiminnassa.
Verkkoyhteisö on yksi konsepti tai lähestymistapa, mutta samalla se on tapa suunnitella verkkopalvelu. Siinä painotetaan osallistumista, otetaan huomioon tunteet pikemmin kuin rationaliteetit. Se voi liittyä osaksi asiakassuhteiden hallintaa eli CRM:ää. Yhteisöllisyys: tarjoammeko henkilöstölle mahdollisuuksia toimia yhteisöllisesti?
Yllä olevaa kuviota voidaan verrata jakoon Internetin, intranetin ja extranetin välillä.
Mihin verkkoyhteisöä tarvitaan? Siinä voidaan omaksua uusia osallistumis- ja toimintamuotoja, siinä voidaan parantaa tavoitettavuutta ja tavoittamista. Miten kohderyhmät tavoitetaan oikeilla viesteillä? Onko kohderyhmä se numero, jossa kukaan ei koskaan vastaa? Vai onko se foorumi, jossa voin esittää kysymyksiä ihmisenä ja ihminen vastaa minulle?
Verkkoyhteisön jäsenillä on paljon odotuksia:
* ammatillinen eteneminen ja kehittyminen
* tiedon jakaminen
* ajantasalla pysyminen
* näkyvyys
* näkymättömyys ja kontrolloitu näkyvyys
* tunnustuksen saaminen
* palaute ja muiden mielipiteet
* asioiden edistäminen
* mentorointi
* kokemusten jakaminen
* rentoutuminen ja viihtyminen.
Kyse ei ole teknologiasta vaan sosiaalisesta toiminnasta. Ei riitä, että yhteisö rakennetaan. Verkkoyhteisön avainasioita ovat:
* sisällön kiinnostavuus
o kuka vastaa?
o riittääkö yksi tiedote viikossa?
* transaktiomahdollisuudet
* jäsenten tunteminen
o profilointi yhteisön toiminnan kannalta mielekkäällä tavalla
* uskollisuus
o esim. pisteytetään verkkoyhteisössä annetut vastaukset ja palkitaan parhaat – idea tuntuu naurettavalta, mutta se toimii!
Verkkoyhteisöjen rahoitusmalleja
* mainonta
* tilausmaksut
* osallistumismaksut
* käyttömaksut
* jäsenmaksut
* arvokas yhteisö, jota kannattaa sponsoroida (esim. jos saadaan aikaan yhteisö, jossa kaikki kirurgit käyvät kerran päivässä, niin sponsorit taatusti kilpailevat keskenään viikkovuoroistaan)
Yhteisö osana verkkoviestintää
* houkuttelee pysymään
* ei tarvitse olla rationaalista teemaa (vrt. kultakala), mutta voi olla jokin juttu, joka kiinnostaa
* toimiessasi annat tietoa itsestäsi ja piirrät profiiliasi toisella tavalla kuin antaessasi nimesi ja sähköpostiosoitteesi
* verkkoyhteisöä voidaan verrata linux-käyttäjäryhmään, jotka jakavat tietoa toisilleen eikä tieto tule vain yhdeltä lähteeltä
* lisää ymmärrystä
* voi täydentää CRM-järjestelmässä olevaa tietoa
Verkkoyhteisön kolme periaatetta:
* suunnittele kasvuun ja muutokseen
* luo ja ylläpidä palautemekanismeja
* anna tilaa ja valtaa jäsenille.
Verkkoyhteisön vaiheet:
* käynnistys
* tarkentuminen
* jatkuva kehittäminen.
Koneet eivät koskaan luo yhteisöä vaan sen tekevät aina toimijat.
Juha Niemiseltä kysyttiin, miten matkaviestinnän kehitys vaikuttaa verkkoyhteisöihin. Hän kertoi, että pian on tulossa kirja mobiiliviestinnän ja uudenlaisen heimoyhteisön syntymisestä.
Virtuaalisen yrityksen toiminta
Lasse Laaksonen InBitOn Oy:stä esitteli yrityksensä verkostoitumista ja alihankintaa. He löytävät Unkarista parhaat matemaatikot ja Nepalista nopeimmat ohjelmoijat. Virtuaaliorganisaatiossa ei tarvita mitään turhaa kuten kivitaloja tai vastaavia. Mutta miten virtuaalisuus hallitaan? Kontrollin rakentaminen on tärkeää ja pitäisi olla jatkuvasti ajan hermolla. Tässä eivät neljännesvuosikatsaukset riitä.
Alihankinnan vaihejako on seuraava:
* aloittaminen (get)
o havaitaan kulttuurierot:
+ nepalilaiset tekevät aina kuten pomo sanoo
+ unkarilaiset ovat tottuneet kilpailemaan, joten tiimityön ymmärtäminen on vaikeaa
+ aasialainen johtaja istuttaa vieraat huoneeseensa c-kuvioon istumaan, kuuntelee, mitä he sanovat ja tekee siitä johtopäätöksensä (ihan toista kuin meidän ”lörpöttelykieltokulttuurimme”)
o mietitään, mikä olisi oikea tapa lähestyä erilaisten kulttuurien edustajia
+ Lasse Laaksonen kertoi sanovansa nepalilaisille, miten tehdään ja pyytävänsä sitten tekijöiltä kolme parannusehdotusta – näin heidän tietonsa pääsee esiin.
o hiotaan
+ kutsutaan tekijät koolle ja selitetään heille niin kauan ja niin monta kertaa että he varmasti ymmärtävät
* tekeminen (make)
o tuttu osa systeemityöprojektia, tekijät tekevät omassa maassaan ja hoitavat ajallaan testit ym.
* lopputuloksen siirto asiakkaalle (transmit)
Suurin ongelma alihankinnassa on ulkomaalaisten tekijöiden työlupien järjestäminen, koska kaikki viranomaisetkaan eivät tiedä, miten lakeja pitäisi tulkita.
Lopuksi yleisö pääsi simulaatiopelissä konkreettisesti osallistumaan seminaariin.
Sähköisen liiketoiminnan hyödyt
Esa Nahkala Intentia Oy:stä painotti sitä, että erilaiset päätelaitteet, myös mobiilit, pitäisi saada toimimaan yhteen. EDI ja XML ovat tämän päivän viestinvälitysjärjestelmiä. Sähköisessa liiketoiminnassa tarvitaan myös integrointia yritysjärjestelmiin (ERP), portaaliratkaisuja ja roolin, tehtävän tai sijainnin mukaan personoituja tietosisältöjä.
Sisällönhallinnan pitää tukea liiketoimintaa ja ottaa huomioon uudelleenkäyttömahdollisuudet. Sille pitää löytyä tarkoituksenmukainen standardointi ja kehys erityispalveluille.
Sähköinen liiketoiminta sitouttaa sidosryhmiä, vapauttaa resursseja, tehostaa prosesseja ja tarjoaa uusia liiketoiminnallisia mahdollisuuksia. Tiedonvälitys nopeutuu ja tietomäärä kasvaa.
The Road Warriors are Fighting Back: How IT will power Business Travelers
David Rosen Nextfeed Ltd:stä oli lentänyt pitämään omaa esitystään siitä, miten virtuaalisuus tarjoaa lentoyhtiöille uusia sovelluksia. Elektroniset lentoliput tulevat parissa vuodessa. Tällä hetkellä Yhdysvalloissa jo 31 % lentolipuista myydään verkossa ja ostetaan luottokortilla.
Monilla tahoilla on jo nyt paljon tietoa yrityksestäsi. Eri kanavat tekniikoineen kehittyvät jatkuvasti. Uuden tekniikan käyttöaste riippuu palveluista ja niiden hinta-laatu -suhteesta.
Virtuaaliyhteisöillä uutta sisältöä laajakaistaverkkoihin
Fredrik Husberg Mediaclick Oy:stä kertoi laajakaistaverkkojen palveluista, jotka voivat olla visuaalisia ja vuorovaikutteisia ilman teknisiä tai abstrahointia vaativia välivaiheita. Virtuaalisista kaupunkiportaaleista pitäisi olla valmius integroitua kaikkiin tietokantoihin, joista palveluihin liittyviä tietoja löytyy. Ongelmana ei ole tekniikka vaan sen selvittäminen, mitä palveluja kuluttajalle pitäisi tuoda. Kun ihminen muuttaa uuteen kaupunkiin, hän haluaisi tietää, missä ravintolat sijaitsevat tai onko ympäristö ja lasten koulutie turvallinen. Virtuaalinen kaupunkiportaali pitäisi suunnitella lähtien erilaisista käyttötapauksista, esimerkiksi: ihminen vaihtaa työpaikkaa ja samalla asuinpaikkaa.
Konseptia voidaan laajentaa rakennussuunnitteluun. eTampere-hanke pyrkii edistämään kaavoitusta ja kansalaisten osallistumista. Virtuaaliportaalissa toimii paikannus siten, että busseissa on gps-paikannin ja sen avulla tieto bussin sijainnista saadaan portaaliin. Ihmisillä on mahdollisuus olla yhteydessä toisiinsa samalla kun he käyttävät kaupungin virtuaalipalveluja – bittien liikuttelu on helpompaa kuin fyysisten atomien.
Husberg näytti esimerkin, miten ihminen tv:n kautta surffasi virtuaalimaailmaan, valitsi hahmonsa ja lähti etsimään senssiseuraa. Kuvaruudun hahmoissa näkyvät prosenttiluvut kertoivat, kuinka yhteensopivat näiden hahmojen profiilit olivat seuran etsijän profiilin kanssa.
Tv-sidonnaiset palvelut ovat nostamassa päätään. Uusien laajakaistaverkkojen rakentaminen on tärkeää. Uusissa lisäarvopalveluissa takaisimaksuajan pitäisi olla 6 – 9 kuukautta. Vasta yhdellä prosentilla Suomen kansalaisista on nyt laajakaistaliittymä käytössään, mutta käyttöaste kasvaa kolmessa vuodessa, joten bisnesratkaisuja pitäisi olla olemassa jo nyt.
Opetusympäristöjen puolella laajakaista- ja virtuaalitekniikalla olisi paljon potentiaalia. eLearning-hankkeita on, mutta koulutusorganisaatioilla ei ole potentiaalia näin radikaaleille ratkaisuille.
Kännykkä on paras identiteetti kun HST-korttia ei vielä ole.
Turun kaupungin virtuaalipalvelu löytyy osoitteesta http://www.virtuaaliturku.fi .
Kauko – suomalainen nettipulpetti
Pertti Siekkinen Jyväskylän yliopistosta kertoi Kaukosta, suomalaisesta nettipulpetista, joka auttaa suomalaislapsia säilyttämään äidinkielentaitonsa, kun he matkustavat vanhempiensa työkomennuksen mukana ulkomaille. Vanhempien yritys kustantaa Kaukon yhteys- ja muut kulut.
Idea nettipulpetista syntyi vuonna 1996 ja se oli mukana pilottina Tekesin EtäKamu-hankkeessa (Kansallinen Multimediahanke) vuonna 1997. Opetus alkoi vuonna 1998. Kaukossa käytetään kahden pisteen välisiä ISDN-pohjaisia videoneuvotteluja yli Euroopan ja laajakaistalla mennään Thaimaaseen asti. Kaukossa käytetään TopClass-oppimisympäristöä, joka on pedagogiselta näkemykseltään aika perinteinen, mutta oli tuohon aikaan kaupallinen, varmatoiminen ratkaisu. Käyttöliittymä pystyttiin suomentamaan ja tämä oli Kaukossa tärkeää.
Kaukossa on kysymys eLearningista eikä eReadingista. Opettajan asia ei ole tehdä verkko-oppimismateriaaleja, se on kustannusyhtiöiden tehtävä. Opettaja on opettamisen ammattilainen. Kaukossa on tällä hetkellä kestävä tulorahoituspohja eikä vain tietyn ajan kestävää projektirahoitusta.
Liikkuva verkko ja kaupunkimainen vuorovaikutus
Pasi Mäenpää Helsingin yliopiston Sosiologian laitokselta kertoi, että yhteiskuntatieteissä teknologian tutkimus on nykyisin voimakasta. Sosiologit tutkivat, mitä on olemassa ja mitä sosiaalisia muotoja sillä on. Empiirisen tutkimuksen pohjalta yritetään arvata, mitä on tulossa. Kehitys etenee teknologian, kaupan ja kuluttajien mukaan – eikä minkään suunnitelman mukaan.
Kännykkä on vasta alkeismuoto siitä, mitä liikkuva verkko tuo tullessaan. Tässä joitain sosiologisia tutkimustuloksia, jotka perustuvat kolmenkymmenen 20 – 40 vuotiaan henkilön ryhmähaastatteluun ja havainnointiin:
* kanssakäymisen intensivoituminen (voi ilmoittaa, jos myöhästyy)
* kahdessa paikassa eläminen – yhteisessä ryhmässä eläminen (jatkuva viestintä kavereiden kanssa)
* kahdessa paikassa eläminen – päällekkäin eläminen
* yksityisen lomittuminen julkiseen tilaan (voi vaikuttaa kaupunkirakentamiseen)
* liikkuva uuspaikallisuus (kävelyretkellä soittaa lähellä asuvalle kaverille ilman asiaa)
* työn ja vapaa-ajan sekoittuminen (työpuhelut vapaa-ajalla)
* jatkuva ja joustava tulevassa eläminen (jatkuvasti järjestellään ja priorisoidaan sitä, mitä seuraavalla hetkellä tehdään)
* yksilöllisen, autonomisen elämänhallinnan voimistuminen (tarkoittaa pienten asioiden hallintaa)
Ihminen saattaa tuntea, että mobiilin viestinnän hallinta on omissa käsissä: aina voi painaa sulje-nappia. Tämä on kuitenkin osittain illuusio.
Mobiilin viestinnän avulla kaverit voivat kokoontua perjantai-iltana samaan baariin eikä etukäteen tarvitse sopia, mihin. Edellytyksenä tälle on, että kaikilla on kännykät. Tutkija ei usko yleisön ehdottamaan visioon, että kaverit istuisivat eri baareissa puhumassa keskenään kännykällä. Hänen mielestään emme ole menossa virtuaaliyhteisöihin vaan vi-reaalisiin yhteisöihin, joissa käytetään tietoverkkoja hyväksi.
Pelit ja leikit olivat olemassa jo ennen inhimillistä kulttuuria: eläimet osasivat ja osaavat leikkiä. Tällaisena virtuaalimaailma tulee olemaan meidän elämässämme.
Pasi Mäenpää luetteli muutamia lähteitä, joista löytää lisätietoja, kun yleisön innokas keskustelu ei sallinut hänen esittää kaikkia valmistelemiaan ajatuksia.
* Pasi Mäenpää: Mobile Communication as a Way of Urban Life. In Ordinary Consumption (ed. Jukka Gronow and Allan Warde), pp. 107 – 124, 2001.
* Kvartti. Helsingin kaupungin Tietokeskus 1/00. Neljännesvuosijulkaisu.
Sivu päivitetty 23.08.2004
Eija Kalliala

Oulun Koulutusteknologiatori

Oulun koulutusteknologiatori 29.-30.11.2001
* Avaus
* Kokonaiskuvan kansallisen opetuksen ohjelmiin
* VirtuaaliAMK:n sisällöntuotantorenkaat esittäytyvät
* Organisatorinen näkökulma
* eOppimisen standardien kehittymiseen ja niiden hyödyntämiseen
* Metadata
* Verkko-opetuksen teoreettisista taustoista, tavoitteista ja visioista
* Verkko-opintoaineisto ja tekijänoikeus
Oulun koulutusteknologiatorille oli nimilistan mukaan ilmoittautunut 259 henkilöä. Lisäksi mukana oli ulkomaisia puhujia videoneuvottelujen välityksellä. Samanaikaisia tapahtumia ja kokouksia oli useita ja lounastunnitkin täytettiin kokouksilla ja verkko-oppimissovellusten kuten Helsingin yliopiston kasvatustieteen ja tietojenkäsittelytieteen laitosten yhdessä kehittämän verkko-opiskelijan oman toiminnan säätelyyn tarkoitetun IQ-formin esittelyillä. Liiketoiminnan kehittäminen (eBusiness) -sisällöntuotantorengas piti kokouksensa torstai-iltapäivänä samaan aikaan kun sisällöntuotantorenkaiden koordinaattoreilla oli koulutustilaisuus, ja Tietie-yhteistyön väki piti kokouksensa perjantaina lounastunnilla.
Posterinäyttely verkko-oppimishankkeista ja virtuaaliammattikorkeakoulun sisällöntuotantorenkaista täytti luentosalin viereisen pitkän käytävän. Tietie-yhteistyön posterikin oli näyttävästi esillä viereisellä pöydällä jaossa olevine monisteineen. Torstain lounaalla kerroin Virtuaaliyliopiston johtajalle Matti Singolle ja Virtuaaliammatttikorkeakoulun johtajalle Marja Rautajoelle Tietie-yhteistyön toimintaideasta ja tuloksista.
Avaus – Rehtori Lauri Lajunen, Oulun yliopisto
Rehtori Lauri Lajunen toi terveisiä Brysselistä: Euroopassa tiedotetaan informaatio- ja viestintätekniikasta ja käytetään oikeita termejä, mutta ei välttämättä ymmärretä niitä samalla tavoin. Suomi ei missään tapauksessa ole koulutusteknologian jälkijunassa.
Lauri Lajunen esitti tutun nelikentän erilaisesta koulutusteknologiasta riippuen siitä, onko kyse samasta vai eri ajasta ja samasta vai eri paikasta:
Sama paikka Eri paikka
Sama aika simulaatiot audio- ja videokonferenssit
Eri aika cd-rom internet, www
Oulun yliopiston vastaus oppimisen joustavuuden ja avoimuuden haasteeseen on Campus Futurus, http://edtech.oulu.fi/campusfuturus . Siellä syntyy yliopiston yhteinen tahto niin operatiivisella kuin asiantuntijatasolla. Näin vältytään päällekkäisen työn tekemiseltä.
Arvo Jäppinen, Ylijohtaja, OPM, Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto
Ylijohtaja Arvo Jäppinen loi nopean kokonaiskuvan kansallisen opetuksen ohjelmiin, jotka perustuvat Koulutuksen ja tutkimuksen tietostrategiaan vuosille 2000 – 2004. Tavoitteiksi on asetettu tietoyhteiskunnan kansalaistaidot kaikille, mutta etusijalla ovat aikuisväestö, työelämän ulkopuoliset, eläkeläiset, vanhukset ja erityisryhmät. Näille ihmisille pyritään tarjoamaan 500 markan voucher, jolla he voivat maksaa tietoyhteiskunnan osaamiseen liittyviä kurssimaksujaan. Toinen tavoite on tietoteollisuuden ammattilaisten koulutus, johon pyritään saamaan myös naisia mukaan. Muuntokoulutuksen rekrytointipohja on jo saavutettu, joten tarvitaan uudenlaista ajattelua: määrän sijasta pitäisi keskittyä laatuun ja muuhunkin kuin vain insinöörikoulutukseen.
Opettajapula on keskeinen ongelma ja opettajien osaamisen kehittämisessä OPE.FI-hanke on tärkeässä roolissa erityisesti peruskoulussa ja keskiasteella. Korkeakouluissa strategiatyöskentelyn haasteet liittyvät osaamiseen ja asenteisiin: tarvitaan uudenlaisia yhteistyösuhteita oppilaitosten sisällä kuten atk-keskusten, opetusteknologiayksiköiden ja kirjastojen yhteistyötä. Myös oppilaitosten ja virtuaalikonsortioiden strategiat pitäisi yhteensovittaa keskenään.
Verkko-opetuksen kehittämisessä on meneillään seuraavia hankkeita:
* Oppimisympäristöjen tutkimuksessa monitieteinen työryhmä edistää alan tutkimusta Suomessa. Tähän liittyy oppimisympäristöjen tutkijakoulu, jossa on kuusi tutkijapaikkaa sekä Suomen Akatemian Life as Learning -ohjelma.
* Virtuaalikoulussa pyritään vuoteen 2005 mennessä luomaan strategia, portaali sekä julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyö. Virtuaaliopetuksen ei odoteta ratkaisevan kaikkia ongelmia, mutta monia kuitenkin.
* Virtuaaliyliopisto ja -ammattikorkeakoulu kehittyvät vuoteen 2004 mennessä kansainvälisesti kilpailukykyisiksi laadukkaiden koulutuspalvelujen tarjoajiksi. Virtuaaliyliopiston tavoitteena on yhteistyössä suunnitella ja toteuttaa monimuoto-opetusta. Virtuaaliammattikorkeakoulun tavoitteena taas on kurssimoduulien tuottaminen ja levittäminen ammattikorkeakouluverkossa.
Miksi virtuaaliopetusta kehitetään?
* Kansainvälinen kilpailu ja koulutusmarkkinoiden globalisoituminen.
* Muuttuva oppimiskäsitys.
* Nopeasti muuttuvat ammattitaitovaatimukset.
* Elinikäinen oppiminen.
* Koulutuksen saatavuuden parantuminen.
* Joustavat opiskelumahdollisuudet.
* Uusien toimintatapojen ja yhteistyömuotojen kehittäminen.
* Tekniikan kehittyminen.
Virtuaaliyliopistossa ovat mukana kaikki Suomen kaksikymmentä yliopistoa ja rahoitus on vuosittain 50 miljoonaa markkaa. Tällä rahoitetaan yliopistojen yhteistyöhankkeita sekä yliopistokohtaista kehittämistyötä, joita kehittämisyksikkö koordinoi. Virtuaaliyliopiston ja -ammattikorkeakoulun välillä pyritään portaaliyhteistyöhön.
Opintohallintojärjestelmistä saattaa tulla merkittävä este virtuaaliopetuksen kehittämiselle, mutta yhteistyö muiden kehittäjien kanssa on tärkeää.
Verkko-oppimateriaaleja varten pitää kehittää järjestelmä, jossa digitaaliset aineistot ovat helposti löydettävissä. Tätä varten tarvitaan standardeja kuten hst-järjestelmää ja hstya-projektia.
Tekijänoikeuksia varten Opetusministeriön työryhmä on laatinut sopimusmallit, jotka löytyvät ministeriön kotisivulta http://www.minedu.fi .Tarvitaan eettisiä pelisääntöjä. Asenteet ovat erilaisia: jotkut ajattelevat, että verkko-oppimismateriaalien tuottaminen ei ole opettajan tehtävä lainkaan.
Tietoyhteiskunnan rakenteet:
* Tilannekartoitus ja seuranta.
* Laite- ja verkkoympäristöjen kehittäminen.
* Kehittämishankkeet.
Tietostrategiatyöskentelyn haasteita ovat:
* Koordinointi.
* Miten miljoona kansalaista koulutetaan ilman rahaa?
* Miten turvataan opetushenkilöstön osaaminen ja riittävyys? Tällä hetkellä kehittymisvauhti vaikuttaa riittävältä.
* Miten kehittämishankkeista syntyy normaalia toimintaa? Erilliset projektithan kuuluvat vain projektiin osallistuville, eivät välttämättä kaikille.
* Miten turvataan sisällöntuotanto, kun suomenkieliselle materiaalille on pienet markkinat ja suuret alkuinvestoinnit?
* Miten kehitetään oppilaitosten yritysyhteistyötä?
* Miten turvataan tutkimus?
* Miten turvataan oppimisen laatu?
VirtuaaliAMK:n sisällöntuotantorenkaat esittäytyvät, Outi Vahtila ja renkaiden koordinaattorit
VirtuaaliAMK:n projektipäällikkö Outi Vahtila esitteli sisällöntuotantorenkaiden ideaa, aikataulua ja organisioitumista. Paikalla olleet sisällöntuotantorenkaiden koordinaattorit luonnehtivat muutamalla sanalla omaa rengastaan ja esittelivät posterinsa, johon oli tiivistetty renkaan toimintaidea.
Itse olin eniten kiinnostunut Itä-Suomen hankkeista, joissa Helia on mukana, mutta jotka eivät vielä ole kunnolla käynnistyneet. Jyrki Kankkunen Pohjois-Karjalan amkosta kertoi, että Itä-Suomessa päätös tehdään kolmessa maakunnassa. Joensuussa ja Kuopiossa myönteinen päätös on jo tehty ja Mikkelin päätöstä odotetaan tulevalla viikolla. Rahaa tältä alueelta on tulossa paljon ja siksi Pohjois-Karjalan amk on yliedustettuna renkaiden koordinoijana.
Jyrki Kankkunen koordinoi Ohjelmistotuotanto-rengasta, jossa keskeisiä asioita ovat laatujärjestelmä ja dokumentointimalli. Tavoitteena olisi kehittää virtuaaliyritys, jonne mennessään opiskelija saisi nämä asiat valmiina ja tietäisi, miten toimia. Renkaassa ehkä käydään oikeassa ohjelmistotuotantoyrityksessä ja saadaan sieltä laatu- tai dokumentointijärjestelmä.
Jyrki Kankkunen korosti, että teemme jonkin mielekkään kokonaisuuden emmekä vain opintoviikkoja. Kokonaisuutta voisi verrata kirjahyllyyn, josta opettaja voisi muovata oman kokonaisuutensa.
Kiva-kieltenopetusrenkaan jäsen kysyi, pitäisikö tällaisessa hankkeessa dokumentoinnin tapahtua englanniksi ja olisiko tässä mahdollisuutta yhteistyöhön englannin kielen opettajien kanssa.
Jari Uimonen Pohjois-Karjalan amkosta esitteli Liiketoiminnan kehittäminen (eBusiness) -sisällöntuotantorenkaan ajatuksia. Jari koordinoi tätä rengasta, jonka ensimmäinen kokous pidettiin vasta renkaiden esittelyjen päätyttyä. Myös Jari Uimonen korosti sisältöjä opintoviikkojen sijaan ja esitti, että järkevästi linkitetyn lisämateriaalin avulla synnytettävästä kokonaisuudesta voidaan saada oppimismateriaalia 0,5 – 20 ov tarpeita varten.
Jari Uimonen tiivisti renkaan tavoitteeksi tuottaa ”ajan tasalla oleva ylläpidettävä elektronisen liiketoiminnan monitasoinen ja monikäyttöinen verkko-oppimismateriaali”.
Organisatorinen näkökulma, Mart Laanpere, Head of the Centre of Educational Technology, Tallinn Pedagogical University
Johtaja Mart Laanpere Tallinnan pedagogisesta yliopistosta kertoi Viron tiikerinloikka-ohjelmasta, joka ajoittui vuosille 1997 – 2000 ja sen jatkoprojektista, Tiikerinloikka + -ohjelmasta, joka pohjautuu vuosille 2001-2005 laaditulle kansalliselle strategialle. Mart Laanpere korosti, että joskus prosessi voi strategiaa tehtäessä olla tärkeämpi kuin lopputulos.
Tiikerinloikka-ohjelmassa puolet rahoista (50 miljoonaa Viron kruunua) meni tietokoneiden ja internet-yhteyksien hankintaan, puolet opettajakoulutukseen ja kehitysprojekteihin kuten opetusohjelmien kääntämiseen viron kielelle ja omien opetusohjelmien kehittämiseen. Ohjelman tärkein asia lienee ollut kuntien saaminen mukaan tietoyhteiskuntatoimintaan.
Tiikerinloikka-ohjelman tulokset ovat hyvät: tietokoneet ja internet-yhteydet ovat joka koulussa ja kaikki verkko-opetuksesta kiinnostuneet opettajat (noin 65 % opettajista) on koulutettu käyttämään verkkoja.
Kun Tiikerinloikka-ohjema loppui, ministeriön mielestä kuntien olisi pitänyt jatkaa toimintaa omilla varoillaan ilman ministeriön uusia investointeja. Kuitenkin uusi Tiikerinloikka-ohjelma ideoitiin ja nyt painotettiin sisältöihin keskittymistä ja kaikkien opettajien tavoittamista. Tietenkään Tiikerinloikkia ei saa tulla jatkossa loputtomasti.
Viron Tiikerinloikka + -ohjelman tavoitteet ovat seuraavat:
* informaatio- ja koulutustekniikan taidot kaikille
* virtuaaliset oppimisympäristöt ja niiden sisällöt
* kestävä kehitys
* yhteistyö.
Tiikerinloikka+ -ohjelmassa eivät ole mukana yliopistot eivätkä ammattikoulut vaan ainoastaan koulut. Tiikerinloikka-säätiön pitää kuitenkin tehdä yhteistyötä myös yliopistojen, ammattikorkeakoulujen ja ammattikoulujen kanssa.
”eOppimisen standardien kehittymiseen ja niiden hyödyntämiseen”, Esko Liimatta, R5Vision
Esko Liimatta esitteli tiedon portaat:
data -> informaatio -> tieto -> osaaminen -> ymmärrys.
Kaksi alinta porrasta liittyvät järjestelmään ja ylemmät ihmiseen, mutta raja näiden välillä on liukuva. Hän esitteli armeijasta itselleen tutulla terminologialla verkkomateriaalin tuottamiskehän, joka etenee seuraavasti:
* Tehtävä/tavoite
* Tilanteen arviointi
* Päätös
* Käskytys
* Valvonta/seuranta
Nämä vastaavat vaiheet voidaan kuvata myös tietojärjestelmäkehityksestä tutummin termein:
* Tarve
* Informaatio
* Hallinta
* Tuotanto
* Sisällöt
* Hallinta.
Nykytilanteen ongelmia ovat Esko Liimatan mielestä sisältöjen tuottaminen, jakaminen ja käyttö. Portaaleihin hän suhtautuu skeptisesti.
Verkkomateriaalien kehittäminen etenee alkutilasta monimediaisten ja rikkaiden sisältöjen (staattinen html, flash-komponentit, video, animaatio, pdf- ja rtf-formaatit) kautta dynaamisiin ja rakenteisiin sisältöihin (xhtml, xml, rdf, metadata, IMS- ja ADL-rakenteet). Näin sisällöntuotannon arvoketjut tehostuvat ja päästään parempaan yhteensopivuuteen ja uudelleenkäytettävyyteen.
Tarve määrää toteutustavan. Tämä on tärkeää muistaa, ettei jouduta tilanteeseen, jossa pedagoginen malli yritetään sovittaa valittuun tekniseen alustaan.
Standardien kehittämistä Esko Liimatta kuvasi seuraavalla kehällä:
1. konsepti
2. määritys
3. käyttöönotto
4. arviointi
5. palaute
6. standardi
Vaiheiden 2 – 5 välillä jatkuu iteraatiokierros kunnes palaute on tyydyttävää ja konsepti on kehittynyt standardiksi.
Standardi tuskin koskaan on paras mahdollinen tapa toimia, mutta se on usean toimijan yhdessä sopima paras mahdollinen kompromissi. On olemassa kolme tapaa synnyttää standardi:
1. Ei ole muita vaihtoehtoja.
2. Saavutetaan voimakas konsensus.
3. Markkinavoimat ratkaisevat.
Viimeisintä vaihtoehtoa Liimatta piti yleisimpänä.
Metadataluokituksessa voidaan esimerkiksi kertoa, kuka on materiaalin laatinut ja kuinka julkista se on. Voidaan myös kertoa, mikä on pienin objekti, joka verkossa halutaan jakaa, ns. SCO. CSF-taso määrittää, missä järjestyksessä SCO-palasia halutaan esittää. LMS (learning management system) kuvaa käyttöliittymän, portaalin ja ajoympäristön. Tämän kerroksen tulee säilyä vakiona vaikka tekniset innovaatiot muuttaisivat alempia kerroksia.
Evolution-hanke on kansallisen tason tuotekehittelyhanke, jossa ovat mukana mm. Virtuaaliammattikorkeakoulu, Puolustusvoimat AVOT, ICL-INvia, IBM sekä TietoEnator. Hankkeessa pyritään löytämään standardirakenteita tekniikkaan sitoutumatta, tutkimaan, mitä mobiilioppiminen on, luoda sisällöntuotannon arvoketjun kuvaus (Lauri Kurkela) sekä kehittää sisällön rakenteistamista ja verkkopedagogiikkaa.
Toiminnallisessa integroinnissa pyritään siihen, että materiaalia voidaan käsitellä teknisestä tallennuspaikasta riippumatta metatiedon avulla. Järjestelmään voidaan liittää myös laskutusjärjestelmiä ja eBusiness-sovelluksia niin ikään metatiedon avulla.
Esityksensä loppukaneetiksi Esko Liimatta totesi: ”Ennakkoluuloton ajattelu siivittää uuden kehittämistä…”
Lisätietoja Esko Liimatan edustamasta R5 Generation -oppimisympäristöstä ja siihen liittyvästä kehitys- ja standardoimistyöstä löytyy osoitteesta http://www.r5vision.com .
Metadata, Tarja Naskila, Pohjoisen Keski-Suomen oppimiskeskus
Tarja Naskila kertoi rauhallisella esiintymistyylillään, miten metatiedon tuottaminen pitäisi saada osaksi verkkomateriaalin tuotantoprosessia niin, että materiaalin laatija tuottaisi myös siihen liittyvän metatiedon. Metatiedon kuvaamiseen vaikuttavat rooli, yksilöllisyys ja ammattitaito. Asiantuntija haluaa kuvata dokumentin tarkemmin kun taas noviisille riittää yleinen kuvailutaso. Metatietojen pitäisi olla selkeitä myös muille kuin alan asiantuntijoille.
Valmiita standardeja, sekä teollisuusstandardeja eli de facto -standardeja ja virallisia eli de jure -standardeja, löytyy runsaasti ja valmisstandardia voidaan käyttää oman metatiedon pohjana ja laajentaa tarpeen mukaan. Yleisen ja laajennettavan verkkoresurssien kuvailuun tarkoitetun Dublin Core -standardin kehittämistyö alkoi vuonna 1995. Lisätietoja standardista löytyy osoitteesta http://www.lib.helsinki.fi/dublin_core ja käyttöopas löytyy osoitteesta http://www.lib.helsinki.fi/meta/dc-opas.html .
Lauri Kurkela, Oulun seudun amk
Ohjelmaan perjantaiksi merkityn videoneuvottelun yhteyttä ei parin yrityskerran jälkeen onnistuttu luomaan, joten Lauri Kurkela paikkasi ansiokkaasti puuttuvaa ulkomaista esitystä omalla syvälle luotaavalla pohdinnallaan verkko-opetuksen teoreettisista taustoista, tavoitteista ja visioista sekä yhteistyön tuomista taloudellisista eduista.
Lauri Kurkela korosti, että tarvitaan erilaisia oppimispolkuja, ratkaisuja, joissa voidaan toimia yhteistyössä sekä sopimuksia toteutustavoista. Myös kulttuurinen muutos pitää hallita ja tätä varten Lauri Kurkela toi esiin opintojaksotason toimintamallin. Verkko-opetusta voidaan tarkastella kirjaston, oppijan ja oppimistehtävän näkökulmasta. Samoja sisältöjä voivat käyttää eri oppimistehtävät.
Verkko-opintoaineisto ja tekijänoikeus, Jarmo Koivuniemi, Tampereen AMK
Jarmo Koivuniemi tekee väitöskirjaa Tampereen yliopistossa ja on ollut mukana laatimassa VirtuaaliAMK:n tekijänoikeusmalleja. Ansiokkaassa esityksessään, joka sisälsi samoja kalvoja kuin hänen VirtuaaliAMK:n koko päivän esityksensä 8.6.2001, hän selvitteli seikkaperäisesti, miten tekijänoikeuslain tulkinnat Internetissä tai perinteisesti eroavat toisistaan tai ovat keskenään samanlaiset. Tässä on joitain otteita tulkinnoista:
* Vaikka oppitunnille saisi kopioida parikymmentä sivua julkaisua, sitä ei saa kopioida verkkoon.
* Aineiston kopiointi verkkosivulta toiselle tai monistaminen paperille on kappaleen valmistamista, mihin pitää saada tekijän lupa. Sen sijaan verkkosivujen selailu ei ole kiellettyä, vaikka niiden yhteydessä syntyy tekninen välikopio selailijan koneeseen.
* Tietokoneohjelmia tai tietokantoja ei saa kopioida yksityiskäyttöönkään. Sen sijaan musiikkikappaleiden palasia (esim. MP3-muodossa) ja videoita saa kopioida yksityiskäyttöön.
* EU:n tietoyhteiskuntadirektiivi julkaistiin viime keväänä ja kansallisen lainsäädännön pitäisi kehittyä sen mukaiseksi kolmen vuoden sisällä.
Sivu päivitetty 23.08.2004
Eija Kalliala

NERA's 30th Congress in Tallinn

NERA’s 30th Congress in Tallinn, Estonia 7-9 March 2002
NERAn (Nordic Educational Research Association) eli NFPF:n (Nordisk förening för pedagogisk forskning) kongressiin Tallinnaan oli ilmoittautunut 480 osallistujaa 22 eri maasta. Eniten osallistujia, 138, oli ilmoittautunut Ruotsista. Suomesta oli ilmoittautunut 113 osallistujaa ja isäntämaasta Virosta 30 osallistujaa. Kaikki ilmoittautuneet eivät valitettavasti päässeet paikalle. Niinpä moni istunto lopahti kesken kun osa esiintyjistä oli jäänyt tulematta, joistain puuttui jopa istunnon puheenjohtaja. Silti torstai-illan vastaanotolla Sakalassa, jonka Helsingin yliopisto tarjosi, suolaiset tarjoilut loppuivat kymmenessä minuutissa, joten myöhästyjät joutuivat tyytymään jäljelle jääneisiin hedelmäpaloihin, kivennäisveteen ja kahviin. Seuraavana iltana Tallinnan yliopiston vastaanotto Reaalkoolilla onnistui paremmin: ohjelmaa ja puheita oli runsaasti, samoin lihapiirakoita ja pieniä ruisleipiä.
Network: IT and Education
Verkoston puheenjohtaja ei ollut saapunut paikalle, joten esiintyjät nousivat vuorollaan lavalle ja poisjääneet sivuutettiin. Veijo Meisalo Helsingin yliopistosta kertoi TVT-tekniikan (tieto- ja viestintätekniikan) opetukseseta opettajien koulutuksessa. Hän esitti tilastoja opettajien ja oppilaiden itsearvioinneista sekä verkkosivuja, joilta löytyi materiaalia, informaatiokanava sekä keskustelukanava. Kokemukset ovat olleet hyviä: opettajat oppivat koulutuksen aikana julkaisemaan omia web-sivujaan.
Yleisö oli kiinnostunut opetusmuodoista ja opetuksen pedagogisista painotuksista. Opettajien TVT-tekniikan koulutus on intensiivistä vierihoitoa, joka ponnistaa teknisistä eikä pedagogisista lähtökohdista.
Björn Eliasson Karlstadin yliopistosta Ruotsista esitti vaihtoehtoisen näkemyksen TVT-tekniikasta kognitiivisena työvälineenä. Kognitio tarkoittaa ajattelua ja oppimista. Kognitiivinen työväline on menetelmä, joka vahvistaa tai tukee erilaisten ihmisten ajattelua ja oppimista. Jotta voisimme sanoa jotain TVT-tekniikasta kognitiivisena työvälineenä, meidän pitäisi tutkia erilaisten yksilöiden ainutkertaisia oppimistyylejä.
Eliassonin puheessa vilahteli seuraavanlaisia argumentteja:
* Päättely on helpompaa ulkoisen vuorovaikutuksen avulla.
* Virtuaalitodellisuus on visualisoitu abstraktio.
* Hyperteksti tarjoaa assosioinnille lisää mahdollisuuksia.
Päivi Virtanen Helsingin yliopistosta esitteli IQ FORMin (Intelligent Questionnaire platFORM), verkko-oppijan älykkään tutorin tai apuneuvon. Lomakkeen ja siihen liittyvän palautteen lisäksi IQ FORM sisältää teoriaa, joka neuvoo oppijaa löytämään omat vahvuutensa oppijana. Se neuvoo mm. miten voidaan etsiä apua verkkomateriaalilta, opettajalta tai tutorilta. IQ FORM auttaa oppijaa ehkä ajattelemaan asioita uudella tavalla. Tätä voidaan kuvata spiraalilla, jota edeten oppija kehittyy kohti itseohjautuvuutta.
IQ FORMia on pilotoitu Helsingin ja Tampereen yliopistoissa sekä Heliassa.
Ragnhild Valvik Agnerin korkeakoulusta Norjasta puhui norjaksi tiedon etsinnästä verkosta. Hän valitti samalla, että luokissa ei ole tietokoneita, joten opiskelijat joutuvat menemään laboratorioon, joka on avoin läpikulkutila. Hän korosti oppijoiden luovuutta ja innovatiivisuutta.
Anders Engström Falun kunnasta Ruotsista kertoi ruotsiksi itse kehittämästään oppimisympäristöstä, missä ryhmän merkitys on keskeinen. Ympäristö koostuu seuraavista elementeistä:
* opettaja
* opetusväline
* oppijat
* aika
* suunnitelma
* työtavat
* tekniikka
* sosiaalinen vuorovaikutus
* paikka
* diagnostisointi ja validointi
Ympäristöstä löytyy erilaisia näkökulmia:
* käyttäjänäkökulma – käyttäjäystävällisyys
* jakeluympäristö – oppimisvälineet, info, testit, harjoitukset, koe
* ryhmän yhteistyö – asynkroninen ja synkroninen vuorovaikutus
* kirjailijan – käyttäjän perspektiivi
* hallinnoinnin – tekniikan perspektiivi
* toimittajan tuki – tilastot
e-Oppimisympäristö on integroitu oppilashallintojärjestelmään, joka tuottaa poissaoloraportit ja liittyy puolestaan verkon operointijärjestelmään.
Kristen Lycke Hofgaard Norjasta kertoi chat-keskusteluista PBL- ja DPBL (distributed PBL) opiskelussa. Molemmissa opiskelutilanteissa oli samat tutorit, joten heidän kokemuksiaan voitiin verrata. Kaikki chat-istunnot videoitiin.
Chat-aktiivisuudesta voitiin todeta, että oppijoiden ja tutoreiden aktiivisuus korreloi keskenään. Verkossa oppijat olivat keskenään yhtä aktiivisia kun taas lähiopetuksessa heidän aktiivisuutensa vaihteli paljon. Tutkijat olivat ennakkoon olettaneet tilanteen päinvastaiseksi.
Tutkimuksessa chat-keskustelut luokiteltiin seuraavasti:
1. sosiaalinen vuorovaikutus
1. aiheeseen (lääketieteeseen) liittyen
2. puhtaasti sosiaalinen
2. työn organisointi
1. tekniset kysymykset
2. tehtäviin liittyvät
3. sisältöön liittyvä
4. prosessin arviointia
5. muuta
Opettaja saattoi tuntea, miten oppijaryhmä vaikutti opettajan toimintaan. Verkkopohjaisesta viestinnästä puuttuvat ei-verbaaliset vinkit, joten tutorit pyrkivät olemaan näkyvissa kirjoittamalla mahdollisimman usein, vaikka vain lyhyitä kannustuksia ”hyvä”, ”hienoa”.
Kirjoitustaitoa ja nopeutta tarvitaan chat-keskusteluissa. Opettajan ohjeet voivat mennä harakoille, jos hän miettii niitä liian kauan ja keskustelu ehtii sillaikaa edetä uuteen tilanteeseen.
Workshop on E-learning in Teacher Education
Priit Reiska Viron pedagogisesta yliopistosta esitteli rakentamaansa käsitemallintamisen ohjelmistoa, jota jopa kahdeksanvuotiaat lapset käyttävät kaikissa luokissa. Ohjelmisto auttaa oppijoita ryhmätöissä ja oman tietämyksensä rakentamisessa. Mallintamista voidaan tehdä neljällä eri tasolla:
1. intuitiivisesti
2. puoliksi kvantitatiivisesti
3. kvantitatiivisesti, käytetään tietokonetta
4. kvantitatiivisesti, vain tietokoneen avustuksella
Priit Reiska esitteli oppilaiden tuottamia erilaisia käsiterakenteita lineaarisista haarautuviin ja tähtimäisiin päätyen monimutkaisiin, useista osista koostuviin rakenteisiin.
Saimme itse kokeilla, miten opettajana ensin määrittelimme käsitteitä ja yhteyksiä ja miten sitten oppijoina yhdistelimme käsitteitä toisiinsa annetuilla yhteyksillä. Kaikki annetut käsitteet olivat yhtaikaa esillä kun mallia rakennettiin ja opettaja saattoi antaa oppilaille mahdollisuuden lisätä malliin uusia käsitteitä ja yhteyksiä.
Käsitemallin rakentaminen hiirellä oli vaivatonta. Mieleeni tulivat kymmen vuoden takaiset case-välineet, joiden kanssa ensimmäisen kerran rakentelin tietokoneavusteisesti käsitemallia. Olin valinnut vironkielisen version ohjelmasta englanninkielisen sijaan. Ikävää, että virheilmoitukset ja opasteet olivat ohjelmassa saksankielisiä enkä ymmärtänyt niitä.
Mart Laanpere ( [email protected] ), Tallinnan pedagogisen yliopiston koulutusteknologiakeskuksen johtaja, kertoi opettajien koulutuksesta Virossa ja siinä käytettävistä apuvälineistä Mind Manager, Inspiration sekä Java-pohjainen The Nutrificial Brain http://www.thebrain.com .
Mart Laanpere kertoi didaktiikan e-tekstikirjasta ( http://ive.pa-linz.ac.at/etextbook ) sekä CVW:stä (Collaborative Virtual Workspace).
Koulutusteknologiakeskus, Centre of Educational Technology, on perustettu vuonna 1997. Virossa opettajien pätevyys mitataan neljällä tasolla, jotka alkavat nuorista, vasta valmistuneista ja päättyvät kulttuuriministeriön arviointilautakunnan antamaan korkeimpaan tasoon, joka arvioidaan kolmen vuoden välein uudestaan.
Opettajan TVT-pätevyydelle on Virossa määritelty 15 erilaista mittaria:
* Opettaja löytää verkosta tarvitsemansa resurssit.
* Opettaja osallistuu yhteistyöhön kollegojensa kanssa verkossa.
* Opettaja tuntee lakiin, etiikkaan ja turvallisuuteen liittyvät normit.
* Opettaja tuntee TVT-sanaston.
* Opettaja osaa suunnitella opiskelukehikon.
* Opettaja kykenee arvioimaan verkon sisältöä.
* Opettaja osaa käyttää uusia arviointimenetelmiä.
* Opettaja kykenee analysoimaan oppilasdataa.
* Opettaja antaa TVT:hen liittyviä tehtäviä.
* Opettaja kehittää oppilaiden yhteistyötä.
* Opettaja osaa yksilöllistää opiskelua.
* Opettaja osaa laatia multimediaesityksiä.
* Opettaja käyttää aktiivisesti oppimismenetelmiä.
* Opettaja ohjaa oppilaita TVT:n käyttöön projektioppimisessa.
* Opettaja integroi TVT-tekniikaa opetussuunnitelmaan.
Viron mittarit opettajan TVT-pätevyydelle ovat hyvin samanlaiset kuin Suomen OPE.FI-mittarit vaikka naapurimaat ovat kehittäneet mittaristoja toisistaan tietämättä.
Virossa WebCT on uusien hinnoittelujen myötä liian kallis, joten opettajakoulutuksessa käytetään halvempia vaihtoehtoja kuten Yahoon keskusteluryhmiä. Ystävyys-yliopistojen kanssa tehdään yhteistyötä ja kursseja voi ottaa puolin ja toisin.
Mart Laanpere totesi, että PowerPointin lineaarinen esitysmuoto heikentää hänen ajattelutapaansa: se sitouttaa liiaksi lineaariseen sisällysluetteloon. Postmoderni maailmahan vihaa lineaarisuutta.
Hyviä linkkejä Viron koulumaailmaan ovat http://www.net.ee sekä http://www.koolielu.ee .
Symposium Portfolios and Collaborative Knowledge Building in ICT-oriented Teacher Education
Olga Dysthe Bergenin yliopistosta Norjasta kuvasi eri tyyppisiä portfolioita:
* Yksinkertaisessa portfoliossa kaikista tehtävistä ja reflektioista kootaan portfolio, joka arvioidaan
* Monimutkaisessa portfoliossa tehtävistä ja reflektioista muodostetaan työskentelyportfolio, josta opiskelijat valitsevat esitettävnä portfolion ja tämä arvioidaan.
Portfolioita voidaan käyttää sekä top-down- että bottom-up-tyyleillä. Oppiminen on sosiaalista ja portfolio toimii kommunikoinnin välineenä.
Line Wittek Oslon yliopistosta Norjasta kertoi, miten opiskelijat jakavat keskenään kirjoituksiaan ja keskustelevat niistä. Verkon avulla oppimisprosessi tulee näkyväksi. Portfolio voi muuttaa oppimistapoja. Oppijat sanovat, että tämän kaltaisessa opiskelussa he joutuvat tekemään enemmän kuin perinteisessä, mutta se on sen arvoista.
Keskustelussa todettiin, että portfoliota voidaan käyttää arvioinnin välineenä kokeen sijaan mutta myös oppimisvälineenä.
Knut Steinar Engelsen Stord/Haugesundin yliopistosta Norjasta kertoi tietokantadialogeista. Lasten käyttäytymistä voidaan seurata, jolloin tiedot tallentuvat tietokantaan ja voidaan sieltä analysoida. Opiskelijat voivat laatia omat verkkosivunsa, joilta linkit johtavat heidän kirjoittamiinsa, tietokantaan tallennettuihin teksteihin.
Tietokannan avulla voidaan myös rakentaa silta todellisen ja virtuaalisen maiseman välille.
Hildegunn Otnes Vestfoldin korkeakoulusta Norjasta kuvasi, miten hän on käyttänyt portfolioita oppimis- ja arviointivälineinä. Digitaaliset portfoliot ovat läpinäkyviä ja avoimia muille oppijoille. Hypertekstin integroitujen pointtereiden avulla portfoliot voidaan linkittää keskenään. Aivoriihi toimii perinteiseen tapaan mustalla taululla.
Keskustelussa todettiin, että suljetussa ympäristössä hypertekstin mahdollisuudet olisivat rajallisemmat kuin avoimessa webissä. Siksi portfoliot ovat avoinna kaikille. Oppijat päättävät itse, mitä asioita vievät portfolioonsa. Digitaalisessa tekstissä on toki vaaransa: joku voi varastaa toisen tekstiä.
Sivu päivitetty 23.08.2004
Eija Kalliala