laatu toiminnan
tuloksena, ei kuivan
kirjan tuotteena
herkkyys kehittää
ymmärrystä, tarina
avaa muutosta
TieVie-koulutuksen kolmas lähiseminaari pidettiin Jyväskylän yliopiston Agorassa 10.-11.1.08.
Harry Potteria joululomalla lukenut yli-inkivisiittori Antti Auer johdatti meidät seuraavan verkkojakson teemaan ”laatu ja arviointi”. Onko laatu virheettömyyttä vai lupausten mukaista toimintaa? Tarkastelemmeko prosessin vai tuloksen laatua? Onko tärkeämpää mitattu vai koettu laatu?
Prosessiteollisuudessa, josta laatujärjestelmä ponkaisee opetusmaailmaan, laadulla tarkoitetaan usemmiten lupausten mukaista toimintaa, käytännössä luvattujen minimivaatimusten täyttämistä. Korkeakoulussa oppimisen pitäisi aina olla keskeistä, laatujärjestelmästä riippumatta.
Käsitelläänkö laatujärjestelmässä verkko-opetusta erillisenä hiekkalaatikkona kuten Voplassa vai yhtenä monista opetusmuodoista? Verkko-opetuksen mittarina ei ainakaan saisi käyttää luokkahuoneopetusta.
Oppiminen on eri asia kuin oppimis- tai opiskeluteot. Oppiminen on viime kädessä yksilöllinen prosessi, johon ei päästä suoraan opetuksella vaikuttamaan. Opetus on oppimisen tukitoiminto. Opiskeluteoilla saatetaan pyrkiä saamaan opintopisteet kasaan menemällä siitä, mistä aita on matalin. Mitä tekemistä sillä on oppimisen kanssa?
Jos tavoitteena on oppiminen, laatujärjestelmän rakentaminen edellyttää oppimisen analysointia eikä pelkkien opiskelutekojen tarkastelua. Oppiminen on opettajan ja opiskelijan yhteistyötä, jossa molemmat oppivat. Yhteiskunnan menestyminen ja opetuksen vaikuttavuus edellyttävät, että korkeakoulut ryhtyvät kiinnittämään huomiota oppimiseen eikä vain suoltamaan suorittaneita.
E-portfolio
Jukka Lerkkanen, Jyväskylän ammattikorkeakoulun Ammatillisesta opettajakorkeakoulusta kertoi kokemuksia itse kehitetyn ePortfolion käyttöönotosta. Eri opiskelijoilla on erilainen ohjaustarve. Toiset työskentelevät omaehtoisesti, toiset tarvitsevat kevyttä tukea ja muutamat henkilökohtaista, pidempää tukea. Verkkoteknologialla voidaan tukea omaehtoisia opiskelijoita, jotka pystyvät työskentelemään itsenäisesti. Kun ohjaus suunnataan eri kohderyhmille, saadaan parempia tuloksia.
Jukka Lerkkanen on ollut paitsi ideoimassa opiskelijatyönä toteutettua ePortfoliota, myös seuraamassa toteuttajia ja tekemässä hölmöjä kysymyksiä. Niiden myötä järjestelmän käyttäjäystävällisyys on kohentunut.
ePortfolioprojektin ensimmäisessä vaiheessa opiskelijat selvittelivät maailmalla olevaa tarjontaa ja keräsivät ohjelmistokoodeja, mutta lopuksi päädyttiin tekemään kaikki alusta asti itse.
Ammatillisessa opinto-ohjauskoulutuksessa opiskelutehtäviä on runsaasti. Opiskelijat ovat iäkkäitä, ammatillisesti osaavia ja kokeneita, jotka ovat tottuneet työskentelemään tietotekniikan kanssa. Portfolio-osuus on kuulunut koulutukseen useiden vuosien ajan. Kun valtaosa opiskelun aikana tuotetusta oli sähköisessä muodossa, olisi ollut hölmöä esittää se lopuksi paperimuotoisessa portfoliossa. Siksi ePortfolio reflektointeineen, arviointeineen ja palautteineen tuntui luontevalta.
Olennainen muutos oli siirtyminen inputista outputiin, opettajan tempuista oppimisen tukemiseen. Prosessiarvioinnissa siirryttiin summatiivisesta formatiiviseen ja otettiin huomioon osaaminen ja sen kehittyminen muualtakin kuin korkeakoulusta.
Opiskelija on tarkastelun keskipisteessä, yhteistyökumppanina. Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen sekä osaamisvajeen täydentäminen nousevat tärkeiksi. Opiskelun suunnittelu on vain yksi vaihe. Sen lisäksi tarkastellaan opiskelutekoja ja opiskelijan oppimista, joka portfoliossa on pääasia.
ePortfolio eroaa Hopsista tai opetussuunnitelmasta, jotka tarjoavat turhan teknisiä ratkaisuja eivätkä kiinnitä huomiota prosessin tulokseen, oppimiseen. Jukka Lerkkanen kysyi, mihin 500 euron seteli korkeakoulussa kannattaisi piilottaa niin, ettei sitä kukaan löytäisi. Opetussuunnitelman tai laatukäsikirjan väliin, niitä ei kukaan avaa.
Opetussuunnitelma pitäisi kirjoittaa osaamisperusteiseksi, kertoa, millaista osaamista haluamme kehittää ja tuottaa. ePortfolion myötä opetussuunnitelman käyttö lisääntynyt merkittävästi, siitä on muodostunut käsikirja, jota luetaan ahkerasti. Opetussuunnitelmasta on tullut elävä. Opiskeluajat ovat lyhentyneet, kun tekeminen pohjautuu omaehtoisuuteen. Opiskelijoilla on motivaatio ja hinku oppia.
Oppiminen monipuolistuu: opimme jatkuvasti työssä ja harrastuksissa. Sen dokumentointi ja osoittaminen on helppoa, kun ajattelemme osaamisemme kehittymistä avoimesti ja monipuolisesti.
Mitä tapahtuisi, jos ihmisiltä yhtäkkiä otettaisiin tietokoneet tietokantoineen pois? Miten paljon tietämyksestämme on elektronisessa muodossa läpinäkyvästi dokumentoituna?
Osaamisperustaisen opintosuunnitelman tausta-ajatukset ja käsitteet pitää avata opiskelijoille. Yksittäisellä opintojaksolla voidaan kehittää monenlaista osaamista, mutta sitä voidaan kehittää muuallakin. Opintojakson suorittaminen ei vielä takaa, että opiskelijalla olisi osaaminen, joka opintojakson aikana olisi pitänyt kehittyä.
Opetusministeriössä on tekeillä yleinen kansallinen tietämyspankki, jossa yksilön kaikki osaaminen olisi näkyvissä.
Tietojärjestelmän teknisten ja sisällöllisten kehittäjien pitäisi tehdä yhteistyötä ja löytää yhteiset käsitteet. Käsitelmäärittelyyn ja yhteisiin pelisääntöihin kannattaa panostaa. Äänekkäin muutosvastarinta nousee sieltä, missä järjestelmää vähiten käytetään. Valtava sillisalaatti syntyy, jos kaikki käyttäjät heittävät toiveitaan kehittäjille. Muutostoiveet pitää kerätä tietylle taholle, joka laatii niistä toimeksiannot toteuttajille.
Sosiaalisen median mahdollisuuksia
Suunnittelijat Pirkka Ruokolainen, Jari Järvinen ja Rikupekka Oksanen esittivät kolmella kannettavalla työasemalla, miten sosiaalisen webin vapaat verkkotyövälineet otetaan opetuskäyttöön. Kyse on selaimella toimivsta, yhteiskäyttöisistä ja ilmaisista sovelluksista. Googlen Blogger tarjoaa jokaiselle google-tilin avanneelle käyttäjälle noin yhden gigan verran levytilaa.
Esitystä oli suunniteltu blogissa. Suunnittelijat työstivät silmiemme edessä yhteistä dokumenttia Googlen työvälineillä, ottivat meistä kuvia kamerakännykällä ja heittivät ne lennossa dokumenttiinsa. Kuvankäsittely sujui Googlen työvälineillä ilman PhotoShopia. Picasa käsittelee ja organisoi kuvia ja pitää tallessa muokatun kuvan alkuperäisen version.
Demossa heitettiin lyhyitä viestejä ja kevyitä huulia bloggeriin, editoitiin alustajan valokuva blogiin ja pienen jääkiekkoilijan kuva Flickriin. Ennalta laadittu minuuttiaikataulu oli kireä: vaikka demo eteni vauhdikkaasti, aikataulusta oltiin pian puoli tuntia jäljessä.
Mind42.comilla laadittiin blogiin upotettava ajatuskartta web 2.0:sta opetuskäytössä: kommunikointityökalut, kuvankäsittely, ideointi, oppimisympäristöt (Optima ja Moodle), opetuksen suunnittelu ja niihin liittyvät työkalut. Google.docs tarjoaa normaalit toimistotyövälineet tekstinkäsittelyn, taulukkolaskennan ja esitysgrafiikan. Tuotteet ovat beta-versioita, joten kriittisiä dokumentteja ei kannata viedä sinne ainoina tallenteina.
Meitä kehotettiin rohkeasti testaamaan sosiaalisen median välineitä. Tutkijatyöryhmä, jonka seitsemän jäsentä olivat eri puolilla maailmaa, olivat pitäneet Skypellä yhteyttä ja kirjoittaneet Google.docsilla dokumenttiaan ja kääntäneet sen suoraan pdf-muotoon.
Kaikki ei aina toimi. Esimerkissä taulukkolaskennasta meille esitettiin luvuista laskettuja keskiarvoja, jotka oli unohdettu jakaa lukumäärällä. Luokan tykin resoluutio oli niin huono, että sovelluksen ok- ja cancel-napit jäivät näytön ulkopuolelle eikä niihin päässyt hiirellä käsiksi.
Sosiaalisen median välineet tarjoavat ryhmätyöominaisuudet, versionhallinnan ja tallennuksen yleisimpiin tiedostomuotoihin yhteensopivasti. Tuotetut dokumentit ovat tavoitettavissa nettiyhteydellä – paitsi vanhoilla työasemilla tai ”halparouskuilla”, jotka eivät näitä sovelluksia ymmärrä (joista puuttuu esimerkiksi Flash Player). Sosiaalisen median käytössä on hyvä ottaa huomioon, että lähes kaikki sen palvelimet sijaitsevat Yhdysvalloissa, missä lait ovat erilaisia kuin meillä.
Lopuksi pohdimme, pitäisikö sosiaalista mediaa käyttää jollain muulla kuin korkeakoulun sähköpostiosoitteella. Puolitoista vuotta ohjelmistoja korkeakoulun sähköpostitunnuksellä käyttänyt suunnittelija totesi, ettei ollut saanut niistä roskapostia.
Kurssi Facebookissa
Marko Siitonen Jyväskylän yliopistosta kokeili viime syksynä Facebookia oppimisympäristönä – siellähän on enemmän suomalaisia kuin Tampereella. Soveltuuko verkkoyhteisö opiskeluun, jossa selkeät ryhmäkoot, kurssin alku ja loppu, opettajan ja opiskelijoiden roolit?
Verkkokurssien keskustelut ovat liian usein irrallisia, toisiaan seuraavia monologeja, kun tavoitteena olisi yhteisöllisyys, tiedon rakentaminen yhdessä, keskinäinen neuvottelu ja ongelmanratkaisu. Opiskelun painopiste on siirtymässä sosiaalisten prosessien kehittämiseen ja vuorovaikutukseen osallistujien välillä. Opettajan on helppo asettaa määrällisiä mittareita (kuten kolme kommenttia keskustelualueelle), mutta oppimisen ohjauksessa pitäisi pyrkiä laadullisiin mittareihin.
Kurssi ”Minäkö yrittäjänä” vietiin Facebookiin formaalin ja informaalin opetuksen rajapinnalle. Villi ympäristö voisi rohkaista opiskelijoita aktiivisuuteen.
Heti alkumetreillä törmättiin yllätykseen: vajaalla puolella opiskelijoista oli ennestään tunnus Facebookiin. Keskustelu tunnusten luomisesta, tietoturvasta ja tietosuojasta ryöpsähti vauhtiin. Marko Siitonen totesi, että medialukutaitoisen kansalaisen taitoihin kuuluu useiden sähköpostitunnusten luominen ja väärien tietojen antaminen erilaisiin palveluihin. Bisnestietoa hän ei veisi ulkopuolisen palveluntarjoajan epävarmoihin palveluihin.
Facebookin kaltaiset sosiaaliset verkostopalvelut tukevat heikkoja siteitä kuten entisten koulu- ja armeijakavereiden ja kongressituttujen yhteydenpitoa. Toiminta on pitkälti leikkisää puuhastelua ja pelejä. Palvelin voi kaatua, mutta kaatuvathan virallisten koulutusorganisaatioidenkin ylläpitämät oppimisympäristöt. Facebookiin voi kurssia varten luoda ulkopuolisilta salatun ryhmän, joka saa käyttöönsä monenlaisia viestintämahdollisuuksia. Tiedostot pitää tallentaa muualle ja linkata palveluun. Facebookiin vietyjen kuvien ja videoiden käyttöoikeudet tulevat palveluntarjoajalle.
Marko Siitonen kirjautuu Facebookiin korkeakoulun sähköpostiosoitteellaan. Palvelussa toimitaan omalla nimellä ja kuvalla. Valitettavasti sisäänkirjautuminen ei vie opiskelijaryhmän asiasivulle vaan henkilökohtaiselle, usein hömppäpyyntöjä tulvivalle sivulle.
Kurssilaisten osallistuminen verkossa jäi vähäisemmäksi kuin oli odotettu. Opiskelijat eivät innostuneet käymään Facebookissa ja vain yksi heistä toi ympäristöön linkin vapaaehtoisesti. Noidankehä oli valmis: kun muut eivät innostuneet, keskustelua ei syntynyt vaan opettaja puhui yksinään. Marko Siitonen selitti, että totuttelu uuteen ympäristöön vie aina aikaa riippumatta siitä, onko kyse Optimasta tai Facebookista.
Ehkä oppimistehtävien työstäminen vapaa-ajalta haiskahtavassa kontekstissa tuntui oudolta. Silti Marko Siitonen julisti uskovansa epävirallisuuteen, joka voi tuottaa mainioita tuloksia. Sosiaalisessa mediassa on potentiaalia – mutta mikä sytyttää ja milloin? Vasta aikaan sidotun kurssin viime hetkilläkö?
Marko Siitonen kaipasi informaalia vuorovaikutusta ja myönsi lepsuilleensa itse. Nyt hän totesi, että olisi pitänyt jakaa opiskelijat pienryhmiin ja asettaa tehtäville selkeä rakenne. Kokeilu oli kuitenkin hyvä ja samaa toteutusmuotoa käytetään jatkossakin.
Antti Auer muistutti omassa puheenvuorossaan, että oppimisympäristöjen kehityksen luultiin olevan päätepisteessään, kun korkeakouluihin oli saatu Webct, Moodle tai Optima sekä videoneuvottelu. Sosiaalinen media tarjoaa uusia kaikille tarjolla olevia mahdollisuuksia, joiden käyttöön ei tarvitse kysyä lupaa paikallisesta atk-keskuksesta. Kouluttajat voivat jakaa esitysdioja keskenään ja käyttää toisten diasarjoja omissa esityksissään. Web 2.0 -kartan asiasanapilvi näyttää, millaisia erilaisia sovelluksia voi löytää. Sosiaalinen tagi tarjoaa käyttäjälle mahdollisuuden luoda asiasanoja. Palvelut aggregoituvat ja integroituvat. Mashupit yhdistävät dataa eri lähteistä uudessa koostumuksessa esim. RSS-syötteillä kokonaispalveluiksi. Esimerkiksi Googlemaps mashupina yhdistää kartaan eri asioita.
Sloodessa tutkitaan Moodlen ja Second Lifen yhdistämistä. Toivottavaa olisi, että suljetut ympäristöt avautuisivat ja käyttäjillä olisi yksi ja sama identiteetti koko Internetissä (single digital identity accross the Internet).
Netissä on lukemattomia ammatillisia ja teemaverkostoja. Mistä tiedämme, mitkä jäävät henkiin? Kun käyttäjät jatkuvasti betatestaavat sovelluksia, ovatko ne vakiinnuttuaan enää ilmaisia? Millaisia portfolioita syntyy, jos opiskelijat alkavat rakentaa niitä avoimeen verkkoon? Eihän niitä enää kannata kirjata uudestaan viralliseen järjestelmään. Sisällöntuottajan kannattaa ottaa huomioon sosiaalisen median tietoturvariskit ja käyttöehdot.
Aiheesta kiinnostuneiden kannattaa liittyä Sosiaalinen media oppimisen tukena -verkostoon. Kyse on koko ajan kasvavasta alueesta, josta on vaikea saada otetta.
Ihmettelyä juonneryhmässä
Juonneryhmissä ideoimme sosiaalisen median työkalujen opetuskäyttöä. Portfolioblogien totesimme, että tunnissa silmillemme oli heitetty kaaos, josta on vaikea yhtäkkiä poimia mitään. Kenties voisi suositella, etteivät organisaation työntekijät menisi Facebookiin tai eivät ainakaan kertoisi siellä työnantajaansa.
Voiko opettaja puuttua epäasiallisuuksiin sosiaalisessa mediassa, jossa opiskelija on vapaa-ajan tilassaan? Voisiko opiskelu olla leikkimistä tai pelaamista, edutainmentia, josta puhuttiin multimedian esiinmarssissa 1990-luvulla? Verkosta löytyy valtavasti tietoa, mutta miten opettaa opiskelijat lähdekriittisiksi?
Korkeakouluissa opettajat ovat kiireisiä eivätkä ehdi tutustua uusiin asioihin. Sosiaalisesta mediasta innostuneet voisivat kipinöidä ideoitaan suunnittelutyöpajoissa ja vierihoidossa kollegoilleen. Tarvitaan tukihenkilöitä, jotka ymmärtäisivät sekä tekniikkaa että pedagogiikkaa. Löytävätkö IT-ammattilaiset ja opettajat yhteistä kieltä?
Verkkotyökalut organisaation muutoksessa
Humap Software Oy:n toimitusjohtaja Ilkka Mäkitalo kertoi, miten verkkotyökalut muuttavat organisaation työtapoja. Ulkoa annetut työtavathan eivät tahdo juurtua asiantuntijatyöhön.
Miten ajattelu kehittyy? Näemme maailman oman tarinamme valossa ja pyrimme saamaan kaikki tapahtumat siihen sopiviksi. Miten ihmiset herkistyisivät huomaamaan muita asioita, vaihtoehtoisia tarinoita, jotta muutos voisi tapahtua? Ymmärrys lisääntyy havainnoimalla toimintaa ja reflektoimalla, miten toiminta muuttaa meitä.
Olemme siirtyneet 1970-luvun materiaali-intensiivisyydestä 2020-luvun merkitysintensiivisyyteen. Monimutkaisesta työstä ei selviä ilman yhteistyötä. Vital-hankkeessa tutkittiin globaaleja organisaatioita ja niiden toiminnan muuttumista. Sosiaalinen media mahdollistaa yhteistyön, blogeissa oma ajattelu tehdään näkyväksi. Näitä ajatuksia kootaan Systeemiverkosto.fi-sivustolle.
Virtuaalitiimien työkalut ovat yleensä olemassa, mutta ihmiset eivät tiedä niiden olemassaolosta. Ei ole tiettyjä välineitä, joita ehdottomasti tarvittaisin yhdessä toimimiseen. Perinteinen yhteistyö on selkeä ja hallittavissa, systeeminen taas epävarmaa ja innovatiivista ryhmässä pohtimista. Itseorganisoituvissa systeemeissä suhteet ja linkit ovat tärkeämpiä kuin toimijat, tilaa tarvitaan ajattelulle ja kytkeytymiselle, samoin aktiivista, sosiaalista ja reflektiivistä aikaa. Sosiaalinen aika tarkoittaa keskusteluja muusta kuin työasioista.
Humap tuottaa hyvinvointiin liittyviä verkkopalveluita. Asiakkaat ovat hajautettuja organisaatioita, joten Humapissakin luovutaan toimistosta ja toimitaan hajautetusti Humap-Toolsin ja Connect Pron avulla. Kokous Helsingissä merkitsisi Jyväskylässä asuvalle 16 tunnin työpäivää, kun juna lähtee aamulla klo 5.30 ja palaa illalla klo 21. Connect Pron avulla kokoukseen osallistuminen vie saman ajan olinpaikasta riippumatta.
Workplays on Flashiin perustuva Humapin tuote, joka näyttää verkostot ja yhteistyön, työprosessit ja niiden etenemisen. Rakenteista dokumenttia voidaan muokata verkossa yhdessä. Workplace mahdollistaa koko työhistorian näkemisen: kuka sanoi mitäkin ja miten teksti on muuttunut – toisin kuin valmis Wordilla tai wikillä tuotettu dokumentti, jossa loki on erikseen. Humapin tuotteissa ajatteluprosessi näkyy työstetyn dokumentin yhteydessä.
Humap hakee yliopistoista ja ammattikorkeakoulusta yhteistyökumppaneita. Kemi-Tornion ammattikorkeakoulussa asennustyöt ovat meneillään, muut käyttävät tuotteita Humapin palvelimelta. Koekäyttö on ilmaista nyt ja jatkossa. Tuotekehityksellä halutaan tukea myös tutkimusta, mm. semanttisen webin tutkimusta.
Verkko-opetuksen suunnittelumalli
Leena Hiltunen Jyväskylän yliopistosta kertoi verkko-opetuksen suunnittelumallista. Hän puhui pääasiassa yliopistoihmisille, vaikka kerroimme, että noin puolet hänen yleisöstään tuli ammattikorkeakouluista. Hän käsitteli tuttuja perusasioita opetussuunnitelmasta, pedagogiikasta ja työelämän edellyttämistä kompetensseista, tavoitteista, sisällöistä ja aikataulutuksesta. Keski-Euroopassa sisällöt tulevat ulkoa annettuina ja opettaja keskittyy pedagogiikkaan.
Verkko-opetuksen vaikutuksista opettajan työhön Leena Hiltunen korosti kirjoittamista, läsnäoloa ja ajankäytön suunnittelua. Riittävän yksiselitteisten ohjeiden kirjoittaminen on haastavaa. Perinteinen vastaanottoaika ei toimi – ellei sitä siirrä skypeen tai meseen.
Opettajan on hyvä tehdä oma oppimiskäsityksensä näkyväksi. Hän voi myöntää, ettei tiedä kaikkea ja ammentaa opiskelijoilta uusia ideoita. Materiaalia verkossa pitäisi olla mahdollisimman vähän, etteivät opiskelijat uuvu – verkkomateriaaliahan aiheesta kuin aiheesta löytyy hakukoneilla paljon.
Oppimisen ohjaus pitää suunnitella ja kaiken pitää olla valmiina heti verkkokurssin alkaessa, varsinkin, jos kyse on itsenäisestä kurssista, jossa opiskelija etenee omassa aikataulussaan.
Kuinkahan paljon verkossa on itseopiskeltavia kursseja vailla opettajan läsnäoloa tai yhteisöllisyyttä muiden opiskelijoiden kanssa?
Verkko-opetuksen suunnittelu on saman saman tapaista kuin ohjelmistojen suunnnittelu, testausta tai pilotointia tarvitaan molemmissa. Niinpä Leena Hiltunen esittikin perinteisen vesiputousmallin mukaisen vaihejaon: tausta-analyysi, sisällön suunnittelu, pedagoginen suunnittelu, tekninen suunnittelu, toteutus, testaus ja arviointi. Näiden jälkeen seuraa kokonaisarviointi ja täydentävä ja toistava kehittäminen.
Verkkomateriaalipankkiin voi tallentaa sisällöt, pedagogiset ideat ja tekniset ratkaisut. Oppimisaihioiden uudelleenkäyttö on toivottavaa ja tukihenkilöt tarpeellisia. Vierailevien luennoijien kanssa laaditaan tekijänoikeussopimukset luentojen videoinnista.
Kurssin hyvän perussisällön pitäisi mahtua yhdelle näytölle. Siitä luodaan yhteydet ja looginen rakenne käyttäen aihetapauskaaviota, sisältökarttaa tai oppimispolkua. Mietitään, mitä pohjatietoja tarvitaan asioiden oppimiseen. Verkkoon toteutetaan aluksi vain punainen lanka, joka on vähimmäisvaatimus kurssin suorittamiselle.
Käsitekartta työkaluna auttaa näkemään edeltävyydet ja toisiinsa linkittyvät sisällöt. Joka asiasisällölle mietitään erikseen pedagogiset lähtökohdat. Opiskelussa voi olla vaihtoehtoisia reittejä ja oppimistehtäviä.
Leena Hiltunen totesi, että opiskelijat harvoin ovat niin luovia, että keksisivät itse oppimistehtävänsä. Näinköhän? Tutkiva oppiminenhan perustuu opiskelijaryhmien itse muodostamiin tutkimusongelmiin ja yhteisölliseen tiedonrakenteluun. Projektioppimisessa taas opiskelijat voivat vaikuttaa kohdeorganisaatioon, jolle tekevät projektinsa.
Suunnittelu voidaan aloittaa sisällöstä tai pedagogisesta näkemyksestä. Niiden jälkeen valitaan käytettävä teknologia: oppimisalusta, mediat, käyttöliittymä, ylläpito ja skaalautuvuus sekä se, mitä opiskelijoiden ja opettajien laitteilta vaaditaan.
Toteutuksen jälkeen kurssi testataan oikealla kohderyhmällä ja arvioidaan eri osa-alueilla. Kurssin täydentävä ja toistava kehittäminen jatkuu opiskelijapalautteen ja yleisen kehityksen pohjalta. Opettaja dokumentoi kurssinsa, jotta uudet ihmiset ymmärtäisivät eri ratkaisujen perustelut. Kurssin dokumentaatio on yksi laatudokumenteista.
Arviointi ja laatu -verkkojaksolle
Antti Auer evästi meidät arviointi ja laatu -verkkojaksolle. Ensimmäisessä vaiheessa kuvataan oma laatukokemus ja keskustellaan siitä muiden kanssa. Toisessa vaiheessa selvitetään oman organisaation laatutyön tilanne verkko-opetuksen näkökulmasta ja peilataan omaa hanketta laatutyöhön, josta saadaan alustava oman hankkeen laadunarvioinnin suunnitelma.
Näkökulma laadun arviointiin
Jukka Alava Jyväskylän yliopiston Rehtori-instituutista esitteli yhden maisteriohjelman näkökulmaa laadun arviointiin. Laatujärjestelmä ei tee laatua, ellei ensin ole toimintalähtöistä laatua. Kansainvälisessä maisteriohjelmassa ei riitä, että kieli on hyvää, sen pitää olla erinomaista. Tämä on teknologiaa tärkeämpää. Virtuaaliyliopiston tukemassa tvt-opetuskäytön hankkeessa teknologia korostui liikaa sisällön kustannuksella, vaikka tekijät olivat nimenomaan sisällön asiantuntijoita.
Hankerahalla on saatu tv-studio ja oma verkkopedagoginen asiantuntija. Kaikki luennot ja materiaalit on taltioitu ja jurdiset kysymykset selvitetty. Koulutus, jossa on kotimaisia ja ulkomaisia asiantuntijoita, kiinnostaa kansainvälisesti.
Laatujärjestelmää on tehty ja arvioitu, mutta dokumentointi ei ole korkeakoulun päätehtävä.
Laatujärjestelmän auditoinnista
Pirjo Halonen Jyväskylän yliopistosta kertoi laatujärjestelmän auditoinnin vaatimukset. Hän myönsi ettei järjestelmä tee laatua vaan toiminta, mutta jonkinlaiset raamit toiminnallakin täytyy olla. EU:ssa opintojen pitää joustaa, joten tarvitaan yhtenäiset opintovaatimukset. Joka korkeakoulussa tehdään laatutyötä, jotta laatujärjestelmä tai laadunvarmistusjärjestelmä olisi valmis vuonna 2011.
Laadunvarmistusjärjestelmässä kuvataan vastuut ja vakiintuneet toimintatavat, vaikka ne kehittyvätkin jatkuvasti. Kehittäminen ja kehittyminenhän on kaiken a ja o. Henkilöstön tvt-taidot ovat osa laadunvarmistusta. Arviointi voi olla itsearviointia ja auditointi sisäistä tai ulkoista. Sisäinen tarkoittaa, että saman organisaation eri yksiköt arvioivat toistensa toimintaa.
Auditoinnin tarkoitus on kehittää toimintaa ja arvioinnin pitäisi herättää henkilöstössä oivalluksia. Asioita tarkastellaan ulkopuolisen silmin. Kysymyksillä johdatellaan ihmiset ajattelemaan, että asioita voidaan tehdä eri tavalla. Esimerkiksi jos laadunvarmistusjärjestelmässä todetaan ”Tvt-laitteet ovat kaikissa luokissa ja runsaassa käytössä”, niin tarkistetaan, onko käyttöpäiväkirjaa ja käydään katsomassa, löytyvätkö laitteet luokasta.
Jos auditoijat toimivat muulla tavoin kuin kehittävästi, kyse heikosta ammattitaidosta. Moni huomaa ongelmia naapuriyksikössä, ehkä omassakin. Kun hän käy virallisen luvan kanssa kertomassa ajatuksensa, asia otetaan vakavasti.
Korkeakoulujen arviointineuvoston sivustolla on raportteja auditoinneista, niin läpipäässeistä kuin niistä, jotka eivät ole läpäisseet auditointia. Laatutyö ei lopu koskaan, kyse on jatkuvasta kehittämisestä.
Vastaa