mikä kutkuttaa
verkkovapaaehtoista?
kuulut johonkin
vapaaehtoiset
nettiin, yhdessä teemme
hyvää toisille
digi kiihdyttää
muutosta viestinnässä
järjestötyössä
Partion YSPit:
oma-aloitteisesti
someviestintää
verkkoalustaa
yhteiskehitetään
hesalaisille
kulutuksesta
digin myötä yhdessä
osallistumaan
Siivouspäivä
Olohuonenäyttely
Nappi Naapuri
työsome vyöryy
vapaa-aikaan, ideat
liimalapuille
Mitä on verkkovapaaehtoisuus tänään? Entä tulevaisuudessa? Näitä kysymyksiä pohdittiin Kansalaisareenan järjestämässä täpötäydessä seminaarissa Oltermannikeskuksessa 22.5.2019. Seminaari striimattiin, joten sitä saattoi seurata myös etänä. Tilaisuuden juonsi Valikko-verkosto Helsingin puheenjohtaja Emmi Hela.
Anu Sauliala Allergia-, Iho- ja Astmaliitosta kysyi, mikä kutkuttaa verkkovapaaehtoisuudessa. Mitä hyvää voi tehdä toisille netissä? Mitä ovat somelähettiläät? Järjestötyössä toimintamallit ja -muodot ovat muuttumassa. Esimerkiksi työnohjauksessa voidaan livetapaamisten ohella käyttää videoneuvotteluja.
Järjestöjen tehtävänä on tuoda ihmisiä yhteen. Niiden vapaaehtoistyön rahallinen arvo on huomattava. Kansalaiset haluavat toimia yhdessä ja kokea kuuluvansa johonkin. Sitoutuminen on murroksessa; vapaaehtoistyö on yhä useammin lyhytkestoista ja projektiluonteista. Toisaalta yhteisöllinen toiminta sitouttaa ihmisiä.
Viestintä on muuttunut, ja muutos on yhä nopeampaa. Digitalisaation myötä käyttäjä voi olla myös sisällöntuottaja. Tutkimusten mukaan 16–55-vuotiaista eli karkeasti työikäisistä peräti 97 % käyttää nettiä ja 84 % somea päivittäin.
Verkkovapaaehtoisuus voidaan määritellä niin, että siihen kuuluu verkko, jokin tehtävä sekä vapaaehtoistoiminta. Työntekijät ja vapaaehtoiset arvostavat toisiaan ja heillä selkeät roolit. Verkkovapaaehtoinen voi toimia missä ja milloin vain, vaikka pyjamassa peiton alla, eikä asuinpaikalla ole väliä. Motiivina on yleensä halu olla hyödyksi ja oppia, jakaa tietoa ja osaamista, osallistua – ja tehdä jotain hauskaa. Verkkovapaaehtoisten koordinaattori johtaa ja motivoi, vastaa kuluista ja niiden hallinnasta, tarjoaa säännöllistä tukea, suunnitelmallisuutta, kiitosta ja palautetta.
Mitä verkkovapaaehtoiset tekevät? He päivittävät nettisivuja ja somekanavia, tuottavat somekuvia tai videoita tai esiintyvät niissä, toimivat verkkokurssien vertaisvetäjinä, Facebook-ryhmien ylläpitäjinä, chat-ohjaajina, keskustelupalstojen ylläpitäjinä, tietokantojen kehittäjinä, koodareina, kääntäjinä, luontohavaintojen ilmoittajina, Wikipedian päivittäjinä, podcastin tekijöinä, kuvien tekstittäjinä näkövammaisille, kysymyksiin vastaajina ja materiaalien digitoijina. Kun henkilöllä on rooli ja tavoite, niin kyse on verkkovapaaehtoisuudesta eikä pelkästä verkossa hengailusta. Verkkovapaaehtoinen tuottaa hyvää muillekin kuin vain itselleen ja perheenjäsenilleen.
Vapaaehtoiset somelähettiläät voivat pitää blogia ja tviitata sekä tuottaa sisältöjä järjestäjien somekanaviin. Somelähettiläiden koordinoijien on hyvä työskennellä yhdessä vapaaehtoisten kanssa ja muistaa, että nämä ovat oman aiheensa asiantuntijoita.
Laura Hakala Tunne rintasi ry:stä muistutti, että digitaalisuus lyhentää välimatkoja valtakunnallisessa toiminnassa. Facebookin Kuka siellä -ketju tutustuttaa ihmiset toisiinsa, ja siellä voi antaa verkkovapaaehtoisille julkista kiitosta omalla nimellä. Eräs vapaaehtoisista onkin todennut: ”Yhdistystoiminnasta saa mielenrauhaa, elämäniloa ja ajankohtaista tietoa.” Verkkovapaaehtoisten koordinoinnissa haasteina ovat Facebook-keskeisyys, algoritmit ja yksinhuutelu, pitkät välimatkat ja vastuun jääminen pienen porukan harteille.
Jaana Hopeakoski Suomen partiolaisista totesi, että heidän verkkotoiminnassaan käytetään aina samaa aihetunnistetta #partioscout. Sillä voi kerätä kaikki partiotoimintaan liittyvät somejaot yhteen paikkaan. Viestinnän ammattilaiset ovat vapaaehtoisten tukena, viestintähän on kaikkien juttu.
Vapaaehtoiset medialähettiläät ovat partioviestinnästä kiinnostuneita 15–22-vuotiaita nuoria. Ennen vuoden pestiään heille järjestetään yhden viikonlopun kestävä kurssi, jonka kouluttajat ovat myös vapaaehtoisia. Kurssille otetaan vain 25 nuorta, vaikka hakijoita on yleensä paljon enemmän. Koulutus uudistui vuonna 2019 niin, että koulutettavat valitsevat jonkin linjoista: kirjoittaminen, some, kuvaaminen tai esiintyminen. Koulutuksen opit jäävät elämään ja YSPit (Young Spokespeople) toimivat usein oma-aloitteisesti aktiivisina somelähettiläinä.
Saara Jäämies Helsingin kaupungilta esitteli projektia, joka yhteiskehittää vapaaehtoistoiminnan verkkoalustaa helsinkiläisille. Jos kansalainen haluaa sopivaan vapaaehtoistyöhön, mutta ei tiedä, mitä etsiä ja mistä, niin googlaamalla hän saattaa joutua suohon, kun tiedot ovat hajallaan ympäri nettiä. Verkkoalusta toisi tiedot yhteen paikkaan ja tukisi vapaaehtoistyöhön motivoitumista. Se näyttäisi, että vapaaehtoistoiminta on merkityksellistä ja hauskaa.
Helmi-maaliskuussa projektissa kartoitettiin tarpeet ja kuvattiin palvelupolut, huhti-toukokuussa siirryttiin ideointiin ja prototypointiin, syksyllä on edessä testaus ja rakennus. Alustalle halutaan toimivat hakusanat, paljon pelejä ja videoita sekä vapaaehtoisten tarinoita. Tarvekartoituksen perusteella alustalle on luotu kuusi vapaaehtoistyön persoonaa: eläkeikää lähestyvä rouva, muualta Suomeen muuttaneet mies ja nainen, sosiaalityötekijä ja hänen asiakkaansa sekä yksinäinen sähköasentaja. Käyttöliittymän paperiprototyypit hahmoteltiin design-sprintin päätteeksi. Käyttötapausten eli use casejen kuvaaminen auttaa protoilussa. Tiedot alustalle saadaan avoimen rajapinnan kautta nykyisistä vapaaehtoistyön ilmoitusalustoista, joita ovat mm. Nappi Naapuri, Vapaaehtoistyö.fi ja Uusimaalaiset.
Työpajat
Tanja Jänicke Mesenaatti.me’sta ja Yhteismaasta kertoi, miten 2010-luvun alussa digitaalisuus herätti mahdollisuuksiin kehittää entistä yhteisökeskeisempää yhteiskuntaa. Organisaatiokeskeisestä kulutuskulttuurista voitiin vähitellen siirtyä osallistumiskulttuuriin.
Ensimmäinen yhteisöllinen toteutus oli Siivouspäivä. Idea lähti liikkeelle siitä, että eräs autoton kansalainen mietti, miten työlästä olisi kärrätä ylimääräinen tavara kierrätykseen. Eikö hän voisi vain siirtää tavarat kotinsa ulkopuolelle kadulle, josta ohikulkijat voisivat ostaa tai ottaa mieleisensä? Näin idea oli syntynyt ja Siivouspäivälle perustettiin Facebook-sivu! Se keräsi jo ensimmäisenä päivänä 3600 kävijää, jotka ehtivät jopa päättää siivouspäivän järjestämisestä. Hups! Nopeasti mukaan fasilitoimaan ja innovoimaan! Parin kuukauden kuluttua ensimmäinen Siivouspäivä järjestettiinkin. Siitä syntyi Yhteismaa-yhdistys.
Kun siivouspäivä onnistui, niin meitä pyydettiin ideoimaan jotain Helsinkipäivään. Juu, Illallinen taivaan alla. Suljetaan Espa autoilta ja katetaan pöydät, kaupunkilaiset tuovat itse ruuat ja juomat mukanaan. Liput menivät kaupaksi parissa minuutissa. Idea laajeni koko Suomeen ja sitten koko maailmaan. Kun ilmoitti illallisen tapahtuman digikarttaan, ei tarvinnut hakea lupia siihen, että siirsi kyseisenä päivänä pöydän ja illallisen kadulle.
Näissä yhteisöllisissä tapahtumissa markkinoiden ja valtion vastapainona on yksilö, siis kuluttaja ja kansalainen. Tapahtumia ei ideoida ylhäältä alaspäin, mutta ei myöskään alhaalta ylöspäin vaan aidosti yhdessä. Vuosien varrella on syntynyt viitisenkymmentä yhteisöllisen tapahtuman ideaa, joista viisi on ottanut tulta alleen. Ideat viedään someen ja yhteiskehitetään siellä.
Olohuonenäyttelyssä kansalainen päästää olohuoneeseensa taidenäyttelyn kävijöineen. Nappi Naapuri yhdistää naapurit auttamaan toisiaan, esim. varamummoksi tai koiran ulkoiluttajaksi. Jos Siivouspäivä keksittäisiin nyt, se olisi osa Nappi Naapuri -palvelua, molemmissahan on karttapohjainen teknologia.
Laura Mäkinen kertoi Crohn ja colitis ry:n vapaaehtoisten sometiimistä, jonka kymmestä jäsenestä jokainen sairastaa jotain suolistosairautta. He haluavat edustaa yhteisön asioita omilla kasvoillaan ja kertoa arkipäivästään tuottamalla sisältöjä yhteiseen kanavaan. Tiimiläisten julkaisuja tulee yhdistyksen somekanaviin kerran viikossa; jokainen tiimiläinen varaa viikon, jolloin itse julkaisee. Yhdistyksen perustoiminnan näkyvyys nousee tiimiläisten julkaisujen myötä, kun algoritmit huomaavat ne.
Tiimi aloitti viime marraskuussa ja tarkoitus on tavata kasvokkain kerran vuodessa. Sometiimiläisen vapaaehtoistyö on itsenäistä, vapaata ja koordinoitua. Tiimiläiset ovat luovia ja toteuttavat itseään.
Heli Tikkanen Pakolaisavusta kertoi kotoutumista tukevasta Vertaistoimijat.fi-palvelusta. Videopuhelut luovat uusia mahdollisuuksia, varsinkin, jos ei ole omakielistä vertaisohjaajaa omalla paikkakunnalla. Jos luku- tai kirjoitustaito ovat vajavaisia, niin videolla on helpompi ilmaista itseään kuin kirjoittamalla – varsinkin, kun kaikki aakkoset eivät toimi kaikilla alustoilla. Ohjeistuksessa kerrotaan, mitä tehdään, ei miten tehdään, tekniset ratkaisuthan voivat muuttua. Nyt käytössä on Skype for Business ja Zoom. Tekniikan toimivuudesta kertoo se, että eräs videoneuvotteluihin osallistunut kotoutuja sanoi: ”Minusta tuntuu, että olette lähellä.”
Elisa Saarinen Helsingin kaupungilta johdatti meidät pohtimaan, miten työsome vyöryy vapaa-ajalle. Fläpit olivat jo kohtalaisen täynnä, kun oma ryhmämme viimeisenä pääsi tähän työpajaan. Kuitenkin keskustelimme vilkkaasti pienryhmisssä ja löysimme liimalapuille muutamia ideoita, joita niissä ei vielä ollut.
Vastaa