tarina elää
yhteiskunnassa ja
heijastaa sitä
fiktio kertoo
totuuden, mistä tulen
ja miksi tähän
yksin täällä ei
selviä kukaan, kaikki
annettu viedään?
yksityinen on
yleistä, poliittista –
esisairasta
lukija kertoo
elämästään, samastuu
kirjan hahmoihin
Näkyykö yhteiskunnallisuus fiktiossa? Onko se rasite vai viekö se yhteiskuntaa eteenpäin? Suvi Vaarla ja Satu Vasantola kertoivat Helsingin yliopiston alumnien kirjallisuuspiirissä 14.10.2019 omien teostensa yhteiskunnallisuudesta. Heitä haastattelivat kustannustoimittajat Anna-Riikka Carlson ja Hannu Harju.
Poliittinen taide ylikuumeni ja julisti 1960- ja 1970-luvuilla, jonka jälkeen vastaavaa on vältelty. Tarinat kuitenkin elävät yhteiskunnassa ja heijastavat sitä. Satu Vasantolan teoksessa En palaa takaisin, luulen Fatima opettaa Susannalle enemmän kuin Susanna Fatimalle. Yksin täällä ei selviä kukaan. Suvi Vaarlan Westend kertoo 1990-luvun lama-ajasta. Kaikki, mikä ihmiselle annetaan, voidaan ottaa pois. Hän on itsekin lama-ajan lapsi ja sanoo, että aihetta voisi perata enemmänkin. Kirjaa työstäessään hän luki 1980- ja 1990-luvun lehtiä ja kuunteli sen ajan musiikkia.
Yleisöstä kysyttiin, miten uskontoa osana yhteiskuntaa käsitellään kaunokirjallisuudessa? Uskonnolla voidaan ainakin korostaa sukupolvien ristiriitaa siten, että vanhempi sukupolvi on uskonnollinen, mutta nuorempi ei.
Kirjailijat puhuivat arvoitusjuonesta, jossa ei ole kyse dekkarista, mutta joka avautuu myös sellaisille, jotka eivät ole perehtyneet kirjallisuuteen. Luokkahypyn voi halutessaan rinnastaa maahanmuuttoon, lähtiväthän suomalaisetkin aikoinaan Ruotsiin leveämpää leipää hankkimaan.
Kaunokirjallisuudessa voi kertoa totuuden paremmin kuin journalismissa, avata sitä, mistä tulemme ja miksi olemme tässä. Parhaimmillaan kaunokirjallisuus tavoittaa jotain univeraalista. Yksityinen on yleistä, ja sellainenhan on poliittista. Kirjailija on yhteiskunnan esisairastaja.
Lukijapalaute kirjailijalle on ihanaa, se on ihan toista kuin toimittajana saadut raiskausuhkaukset. Lukijat kertovat laveasti elämästään ja siitä, miksi samastuvat johonkin kirjan hahmoista.
Lukemisen yhteiskunnallisuus on demokraattista, jokainen voi kävellä kirjastoon.
Vastaa