tuuli paimentaa
torimessun peitteeksi
pilvet, auringon
Helatorstai, taevaminemispüha, Kristi himmelfärds dag kokosi Töölöntorin täyteen seurakuntalaisia. Päivän evankeliumiteksti, ennen Galileita, Newtonia ja Kopernikusta kirjoitettu, kertoo maailmasta, jossa aurinko kiertää maata, taivas on ylhäällä ja kuolleiden valtakunta alhaalla. Jeesus tuli ylhäältä taivaasta maan päälle, laskeutui tuonelaan, josta nousi ensin maan päälle ja sitten taivaaseen.
Miten tulkitsemme evankeliumitekstin tämän päivän maailmassa? Saako ihminen, jolla on omat ajatuksensa, epäilynsä ja tulkintansa Raamatun kertomuksista, osallistua tällaiseen messuun? Vai onko messu tarkoitettu ihmiselle, joka uskoo ja ajattelee evankeliumista oikealla tavalla? Ei ole – koska sellaista ihmistä ei ole olemassa. Ei ole olemassa vain yhtä tapaa uskoa, ajatella ja tulkita. Olemme ainutkertaisen arvokkaita ja rakastettavia sellaisina kuin olemme, ei huolimatta epäilyksistämme, ajatuksistamme, tunteistamme ja heikkoudestamme – vaan juuri niiden vuoksi.
200-luvulla keisari Valerius kuuli kirkon aarteesta ja pyysi pappi Laurentiusta tuomaan sen hänelle. Laurentius keräsi kaikki köyhät ja vaivaiset, joita oli auttanut, ja toi heidät hallitsijan eteen. He olivat kirkon aarre. Samalla tavalla me kaikki olemme arvokkaita sellaisina kuin olemme.
Auvo Naukkarinen antoi eväitä yhteiseen uskontunnustukseen: ei peräkkäin lausuttuja sanoja vaan ajatuksia, joihin jokainen uskoo omalla tavallaan. Joka uskoo, että Jumala on rakkaus, rakastaa lähimmäistään, joka uskoo, että Jumala on armo, suhtautuu armollisesti kanssaihmisiinsä, jolle Jumala on valo, valaisee ympäristöä elämällään.
Auvo Naukkarinen kertoi tarinan luterilaisesta, joka oli sattunut kveekareiden jumalanpalvelukseen. Kun seurakuntalaiset olivat tunnin istuneet hiljaa, luterilainen kysyi: ”Koska jumalanpalvelus alkaa?” Hänelle vastattiin: ”Silloin, kun lähdemme täältä ja kirkon ovet suljetaan.”
Vastaa