Valtakunnalliset virtuaaliyliopistopäivät 25.-26.3.2003
http://www.virtuaaliyliopisto.fi/
Dipoli
Suomen virtuaaliyliopiston SVY:n johtoryhmän puheenjohtaja Matti Jakobson Vaasan yliopistosta totesi, että Virtuaaliyliopiston tarkoitus on edistää virtuaalikoulutusta sekä sen infrastrukturia ja markkinointia.
Virtuaaliyliopistossa voidaan nähdä kolme roolia: edistäjä, tuottaja ja hyödyntäjä. Näihin liittyy erilaisia ongelmia.
Kuka tuottaa oppimismateriaaleja virtuaaliyliopistossa hyödynnettävään muotoon? Yliopistot tuottavat oppimonisteita ja kustantajat oppimateriaaleja oppikirjojen muodossa. Virtuaalikustantajaa ei vielä ole – eikä ole selvitetty, kenen kanssa asioidaan, jos halutaan ostaa jokin virtuaalioppimateriaali omaan käyttöön.
Hyödyntäjä olisi opettaja, joka käyttäisi virtuaaliyliopistossa muiden tuottamia tuotteita ja rakentaisi omaa opetuskokonaisuuttaan sen ympärille. Hyödyntäjiä on vielä vähän. Kun oppikirjoja myydään, ostaja on opiskelija – mutta kuka ostaa virtuaalimateriaalia?
Suomen virtuaaliyliopiston kehittämisyksikön SVYKY:n johtaja Pekka Kess esitti katsauksen yliopistojen tieto- ja viestintätekniikan strategioihin.
* Visioiden mukaan virtuaaliyliopistolla olisi laadukkaat ja eettiset tuotteet käytössään vuonna 2005.
* Tavoitteina strategioissa mainitaan mm. omien vahvuuksien hyödyntäminen, yhteistyön ja kansainvälisyyden vahvistaminen sekä kustannussäästöt pitkällä aikavälillä.
* Kehittämistuloksista ja hyvistä käytännöistä tiedottaminen on erittäin tärkeää.
* Alueelliseen yhteistyöhön, jossa on mukana myös ammattikorkeakouluja ja muita toimijoita, panostetaan.
* Yliopistojen työ on tutkimusta, opetusta ja hallintoa, ei informaatiotekniikkaa.
* Toimenpiteinä strategian toteuttamiseksi mainitaan opettajien ja opiskelijoiden koulutus.
Sari Söderlund Turun kauppakorkeakoulusta määritteli yliopistojen tehtäväksi vastuun ottamisen tulevien sukupolvien ajattelun kehittymisestä.
Kehittämisen pitäisi olla hauskaa eikä strategia saisi olla kirosana. Kun päästään kehittymisen flow-tasolle, yksityiskohdat ratkeavat itsestään.
Visio ei saisi tulla ylhäältä käskynä annettuna vaan kaikkien pitäisi päästä mukaan sen luomiseen. Tähän liittyvänä esimerkkinä Sari Söderlund kertoi kaupungin hallinnon ihmisistä, jotka oli komennettu käynnistämään EU-hankkeita, mutta kukaan ei ollut kertonut heille, miksi kaupungin pitäisi kansainvälistyä.
Jos yliopisto olisi tunteva ja tahtova olio, voisimme kysyä: Mitä yliopisto haluaa? Millaisia tarinoita se kertoo? Millaista elämäntapaa se tarjoaa? Mikä rooli verkostoilla on tässä kehityksessä?
Virtuaaliyliopistostrategioista voidaan todeta:
* niissä on visioita – ei visionäärisyyttä
* niissä on yksityiskohtia – ei kokonaisuutta
* niissä on toimijoita – ei toimijoiden välisiä suhteita
* niissä on arvoja – ei arvojen välisiä kytköksiä.
Yliopistojen tavoitteena on verkostoituminen. Tilannetta voidaan havainnollistaa maastokartta-metaforalla.
Kauko Hämäläinen on ollut muutaman kuukauden Helsingin yliopistossa ja löytänyt jo parikymmentä strategiaa. Hän totesi, että yliopistoissa on vuosisatoja selvitty ilman strategioita ja että autonomia lienee käytännössä sitä, että jokainen professori tekee mitä tahtoo.
Muutoksen edellytyksiä ovat johdon sitoutuminen, josta seuraa riittävä resurssointi ja koulutuksen järjestäminen. Tyypillinen työaika huippututkimuksella lienee puolenyön molemmin puolin, kun tutkijoiden päivät muuten kuluvat kokouksissa.
Strategialla on hyötykautensa: sitä maistellaan niin kauan kuin se tuntuu hyvältä ja heitetään sitten pois – kuten purukumi. Merkittävät muutokset vaativat kuitenkin kaksi tai kolme vuotta aikaa.
Mistä strategioiden mittareihin on saatu lukumäärät? Strategiassa sanotaan, että kolmasosa opinnoista toteutetaan monipuolisena verkko-opetuksena tulevaisuudessa, mutta missään ei perustella, miksi juuri kolmasosa – eikä 5 % tai 50 %.
Istunnon lopuksi puhujat kokoontuivat Oulun yliopiston Juha Pohjosen vetämään paneeliin vastaamaan yleisön esittämiin kysymyksiin.
* Mihin rahat pitäisi suunnata? Esimerkiksi opiskelijatietojen yhtenäiseen ylläpitoon, vastasi Pekka Kess.
* Kansainvälisten verkostojen avulla esim. 12 huippuyliopistoa voisi panostaa henkilöstönsä verkkokouluttamiseen, kertoi Kauko Hämäläinen.
* Olisiko home- tai hiivasieni kuvaavampi metafora yliopiston kehittymiselle kuin ajatteleva ihminen? kysyttiin yleisön joukosta.
* Olemmeko tuottamassa oppimateriaalia vai opetusta? Onko 80 euroa suositushinta? kysyttiin myös.
Juha Pohjonen kiteytti lopuksi verkko-opetuksen kehityksen aikakaudet:
* rautakausi
* yksittäisten projektien kausi
* opettajien koulutuksen kausi
* strategiakausi, päättyi vuoden 2002 lopussa
* verkottumisen kausi, se on nyt!
Verkko-oppimisen arviointimenetelmiä
Tiina Pyrstöjärvi Kuopion yliopistosta kertoi jatkuvasta arviosta verkko-opintojen tukena. Hän kuvasi esimerkkinä oman kurssinsa askeleet ja niihin liittyvät arvioinnit.
Arviointi on opiskelijalähtöistä, tukee oppimisprosessia ja näyttää osaamisen kehittymisen. Itsearviointi ja vertaisarviointi vapauttaa opettajan resursseja ja saa aikaan yhteisöllisyyttä verkossa. Arvioinnin oikea-aikaisuus on tärkeää: opiskelija saa arvioinnin silloin kun tarvitsee tiedon, onko menossa oikeaan suuntaan. Arvioinnin pitää olla todellista ja mielellään monimuotoista. Arviointikriteerit pitää esittää selkeästi.
Leena Kuurre Oulun yliopistosta kertoi arviointikeskustelusta verkossa. Hänen yhteisölliset kurssinsa eivät käytä valmiita materiaaleja vaan kaikki materiaali syntyy kurssin aikana opiskelijoiden yhdessä työskentelyn tuloksena. Arviointi on laadullista tutkimusta: opettajan pitää antaa aineiston yllättää itsensä. Mielipide on usein sosiaalisesti konstruoitu: samalla ihmisellä voi olla eri ympäristöissä erilainen mielipide asioista. Hiljaisuuskin on merkityksellinen.
Veli-Pekka Lifländer EVTEKistä korosti verkkokurssien luonnetta: opettajan ei tarvitse olla niin aktiivinen kuin perinteisillä kursseilla, eikä kaiken viisauden tarvitse kulkea opettajan pään lävitse. 200 opiskelijan Tietojenkäsittelyn perusteet -kurssilla tehtävät arvioidaan vain hyväksytty-hylätty-tasolla. Opiskelijat näyttävät tehtävät laboratoriossa opettajalle, joka antaa arvionsa välittömästi. Opiskelija voi tarvittaessa samantien korjata puutteet tehtävästään. Jos kurssi olisi aidosti verkossa, eivät näin suuret volyymit olisi mahdollisia.
Veli-Pekka Lifländer näytti opiskelijoiden arviointitaulukon, joka on salasanalla suojattu ja Excelistä print screen- toiminnolla siirretty verkkoon. Tästä on se hyvä puoli, ettei käyttäjän tarvitse ihmetellä, millä Excelin versiolla taulukko aukeaisi. Sähköpostilinkissä on valmiina paitsi osoite myös viestin otsikko, joten opettaja näkee heti sähköpostin saapuessa, miltä kurssilta viesti tulee.
Veli-Pekka Lifländerin kursseilla on karttuvan tiedon idea: kaikkien edellisten opiskelijaryhmien työt ovat verkossa näkyvissä. Samoin arviointiperusteet ovat näkyvissä: opiskelijat tietävät, mihin asioihin opettaja kiinnittää huomiota.
Paneelikeskustelussa Veli-Pekka Lifländer korosti, ettei ole olemassa sisällöstä riippumatonta pedagogista viisautta. Inkeri Laaksonen Tekniseltä korkeakoululta, joka kertoi SWOT-analyysista itsearvioinnin välineenä, totesi, että verkko-opetus ei saa olla ristiriidassa opettajan oman pedagogisen ajattelun kanssa.
Keskiviikon aamupäiväesitykset
Janne Sariola Helsingin yliopistolta kertoi yliopistojen videoteknologian määrittely- ja verkostohankkeesta. Selvityksessä tarkastellaan internet-tekniikkaa käyttävää videoneuvottelutekniikkaa. Tähän liittyy kahden tai monenvälinen neuvottelu sekä yksisuuntainen streaming-tekniikka. Käyttötapoina ovat opetus, hallinto, tiedotus ja tutkimus. Pahimmillaan tekniikka tarjoaa puhuvan pään, parhaimmillaan elämyksellisen kokonaisuuden. Videoneuvotteluja voidaan tallentaa palvelimelle, ja videopätkiä voidaan käyttää oppimateriaalien osina.
1990-luku oli ISDN-tekniikan aikakautta, 2000-luvulla käytetään siltoja ja ip-tekniikkaa. Funetin rooli on tässä keskeinen. Ensimmäiset streaming-tyyppiset verkkolähetykset alkoivat 1990-luvun lopulla, mutta paljon lähetettiin myös audiona.
Standardointi on edennyt niin, että verkostohankkeet ovat jo ottaneet ip-videoneuvottelut käyttöön. Teknistä tukea saadaan CSC:n kooordinoimalta yhteistyöryhmältä.
Osaamista siis on, mutta miten se tehdään? Opettaja tarvitsee teknisen ja pedagogisen tuen yhdessä, ei erikseen. Uusia innovatiivisia videoneuvottelujen käyttötapoja ei juurikaan ole löytynyt: pelkkä luento kauas ei ole innovatiivista.
Yliopistolla on 160 ryhmäopetuslaitetta. Saatavuus on siis kasvanut, samoin tekninen taso, esim. äänen laatu on parantunut ISDN-aikoihin verrattuna. Ongelmana on, että ip-teknologia ei edelleenkään ole täysin luotettavaa. Runkoverkko ja palomuurit tuovat myös omat ongelmansa. Tiivistä valtakunnallista yhteistyötä tarvitaan.
Janne Sariola kertoi myös mobiiliteknologioista, mutta yleisö suhtautui tähän jonkin verran kriittisesti ja kaipasi konkreettisuutta. Kysyttiin, mikä on ongelma, joka mobiilisuudella ratkaistaan sekä todettiin, että liikkuvuus ja langattomuus eivät ole sama asia.
Mikael Linden CSC:ltä kertoi HAKA-projektista ja verkkoasioinnista. Verkkoasiointeja ovat esim. tenttiin ilmoittautuminen, opintojen ohjaus sekä tehtävien lähettäminen sähköpostitse. Opetusministeriö julkaisi 31.1.2003 periaatteet sähköisen asioinnin toteuttamiseksi virtuaalikorkeakouluissa http://www.csc.fi/proj/hakemistot/haka/Sahkoinen_asiointi_korkeakouluissa.pdf. Tavoitteena on käyttäjän tunnistaminen yli yliopistorajojen.
Miten yksilöidä eri yliopistojen käyttäjät verkkopalveluissa, jos ei haluta joka palveluun uutta käyttäjätunnusta. Eräs tekniikka on Shibboleth, toinen LDAP.
Yliopistojen pitää sopia:
* skeemasta eli sopivuusattribuuteista: mitä opiskelijalla eri tilanteissa tarkoitetaan ja miten kaimat erotetaan toisistaan
* protokollasta: Shibboleth mahdollistaa sen, että kotiyliopisto vastaa autentikoinnista eikä salasanaa tarvitse luovuttaa toiselle ja tätä pidetään tietoturvan kannalta hyvänä asiana
* luottamuksesta: kotiyliopistot pitävät tietonsa ajan tasalla niin, että valmistuneen opiskelijan käyttäjätunnus suljetaan välittömästi..
Opettaja verkko-opetushankkeen toteuttajana
Marja-Leena Hyvärinen Kuopion yliopistosta kertoi integroidusta opetuksesta, jonka valmisteluun opettaja keskittyi parin kuukauden ajan. Ilman tukipalveluita verkkokurssi ei olisi hallinnassa. Kolme henkilöä auttaa opettajia pedagogiikassa ja tekniikassa sekä visuaalisessa suunnittelussa.
Kristiina Harenko Borenius & Kemppiseltä vastaili kysymyksiimme verkkomateriaalin tekijänoikeuksista. Lähtökohtana on, että tekijä määrää kaikesta luomaansa materiaaliin liittyvästä. Pääsääntöisesti materiaalin käyttöön pitää kysyä lupa. Ongelmaksi voi muodostua se, mistä lupa haetaan. Kukaan ei voi myöntää enempää lupia kuin on itse ostanut.
Korkeakoulujen itsenäisessä opetus- ja tutkimustoiminnassa työskentelevien tekijänoikeudet eivät siirry työnantajalle. Laki ei anna osviittaa siihen, milloin tutkija tai opettaja toimii itsenäisesti. Lain tulkinta riippuu myös työtehtävistä, samoin siitä, miten työnantaja osallistuu rahoitukseen. Laki koskee korkeakouluja, ei ammattikorkeakouluja, joita ei ollut olemassa silloin, kun laki tuli voimaan.
Tekijä voi sallia tai kieltää aineistonsa käytön. Tämä koskee myös opinnäytetöitä, joista voidaan viedä kappale kirjastoon, mutta laajempaa jakelua, esim. verkkojulkaisua varten tarvitaan lupa: verkkojulkaisemista ei voida johtaa suoraan tieteellisestä toiminnasta. Sama koskee myös ylioppilasaineiden julkaisemista: ylioppilaskirjoituksiin osallistuminen ei vielä anna oikeutta julkaisutoimintaan, vaan aineiden julkaisemiseen pitää kysyä lupa tekijältä.
Tiedot ja ideat eivät saa tekijänoikeussuojaa. Esiin on noussut kysymys, voiko tutkimustietoja suojata tietokantasuojalainsäädännön kautta.
Opiskelijoiden tekijänoikeuksia ei voi yksipuolisesti saada oppilaitokselle. Sopimuksen pitää olla vapaaehtoinen, ei oppilaitoksen pakottama. Opiskelijan opiskelu oppilaitoksessa ei edellytä julkaisuun suostumista.
Työkaluja verkko-opetuksen ohjaukseen
Susanna Pöntinen Joensuun yliopistosta kertoi OVI- ja eHOPS-palveluista. Palveluita kehitetään edelleen ja paljon rakentavaa palautetta on saatu. Järjestelmä on tekstipohjainen ja rakentuu Lotus Notesin varaan. Liikkuvuusprojektin kanssa tehdään yhteistyötä.
Tehtävät ja harjoitukset voi tulostaa tai tallentaa portfolioon. Portfolioon voi tallentaa myös tiedostoja ja kirjanmerkkejä. OVI-palvelun tietokantaan on kerätty aiempien opiskelijoiden kokemuksia ja tarinoita, ja tätä uudet opiskelijat kiittävät.
Opiskelija voi OVI-palvelussa laatia oman HOPSinsa, valita kolmesta eri suuntautumisvaihtoehdosta, kerätä niihin sopivia kursseja, miettiä tulevaa työnkuvaa ja sen hyviä ja huonoja puolia. Kokonaissuunnittelusta edetään lukuvuosikohtaiseen suunnitteluun. Omilla avainsanoillaan opiskelija voi myös niputtaa kursseja omiksi kokonaisuuksikseen.
Päivi Virtanen, Susanna Hannus ja Esko Lehtonen Helsingin yliopistolta ja Eija Kalliala Heliasta esittelivät IQ FORMia, älykästä verkkotutoria, jonka kehittämisessä ovat mukana Helsingin yliopiston Kasvatustieteen laitos sekä Tietojenkäsittelytieteen laitos. Hanke on alkanut vuonna 2000 ja toimii yhteistyössä OVI-hankkeen kanssa; päällekkäisyyksiä ei pitäisi olla. IQ FORM jakautuu kahteen osaan, yksilöä tukevaan IQ LEARNiin ja ryhmiä tukevaan IQ TEAMiin. Järjestelmä vaatii kirjautumisen, jotta testitulokset näytettäisiin vain testit täyttäneelle opiskelijalle.
Sivu päivitetty 28.03.2003
Eija Kalliala