Tarina rakkaudesta, kateudesta ja anteeksiannosta

tarina avaa
nappisilmille menneen
eväät tulevaan

Pienet nappisilmät herättivät sunnuntaiaurinkoon, joka kamppasi harmaan päivän pimeän yön. Virvatuli patjojen pomppulinnasta ehti mukaan aamun trikon- ja mahamudra-asanaan ja tutustui yöpöydän kynien käyttöliittymiin surya namaskarin aikana.

Töölön kirkon kellojen helinä lämmitti huurteista asfalttia. Auvo Naukkarinen kertoi alaluokilta tuttua Joosefin tarinaa, tarinaa rakkaudesta, kateudesta ja anteeksiannosta. Miksi nuori polvi ei enää lue Raamatun suuria kertomuksia? Eihän niissä kerrota vain Jaakobista, Labanista ja Joosefista, vieraasta kulttuurista menneenä aikana, vaan meistä itsestämme tämän päivän maailmassa. Osallistuvassa verkostoyhteiskunnassa tunnemme edelleen rakkautta ja kateutta, annamme anteeksi ja tarvitsemme anteeksiantoa.
Minkä tarinan kerrot, kun pieni lapsenlapsi tulee syliisi ja pyytää: ”Mummi, kerro, millaista oli ennen”? Kerrothan oman sukusi tarinan, joka liittyy ketjuna suuremman, koko ihmiskunnan tarinan kaareen; itsesi tarinan ilmentymänä tässä ajassa?

Jillin muistokonsertti

keho kuuntelee
lihas venyy, vahvistuu
väkivallatta

sytytit meihin
liikunnan riemun, jatkoit
täysillä loppuun

olet poissa ja
läsnä, opetuksesi
sykkii kehossa
Yli kolmesataa Jill Millerin ystävää, kollegaa ja oppilasta kerääntyi tänään Teatterikorkeakoululle muistokonserttiin, jonka runsas ohjelma kertoi Jillin valtavasta elämäntyöstä opettajana eri oppilaitoksissa sekä hänen lämmöstään ja vieraanvaraisuudestaan. Tilaisuuden juontanut Tuomo Railo sanoi, että Jill oli instituutio, hänen tuntinsa olivat turvasatama lomalta palaaville tanssijoille, joiden kehot huusivat treenausta. Hän ei kouluttanut ainoastaan tähtiä vaan oli kiinnostunut kehittämään jokaista, aloittelijaakin, tämän omien lähtökohtien ja mahdollisuuksien mukaisesti.
Jillin opetus herätti alkuaikoinaan 1970-luvulla jonkin verran närkästystä suomalaisten tanssijoiden keskuudessa. Hän joutui perustelemaan tyyliään, tanssijan kehon kuuntelemista ja sen kehittämistä väkivallattomasti. Jillin ansiosta meillä on kokonainen tanssijasukupolvi, joka on edeltäjiään terveempi.
Muistokonsertissa esiintyi Jillin ystäviä ja oppilaita eri oppilaitoksista ja ammattitaiteilijoita. Kuulimme tarinoita Jillistä, pekaanipähkinäkakusta, jonka Jill toi reilu kuukausi sitten viimeisenä sapattinaan ystäväperheeseen, iyengar-joogan opetustutkinnon juhlimisesta viime uudenvuoden aattona ystävien ja perheen kanssa saunassa ja avannossa (muistan, miten innoissaan hän kertoi tutkinnosta tammikuussa), villiriisiaterioista ystäväperheen kanssa parikymmentä vuotta sitten, esityksestä, jossa Jill tanssi jättiläiskilpikonnana ryömien ja luikerrellen lattialla ja samanaikaisesti lauloi täyteläisellä äänellään.
Muistokonsertin musiikki, tanssi ja laulu koskettivat. Kuulimme ensiesityksen laulusta, jonka englanninkieliset sanat herättivät säveltäjän keskellä yötä pari päivää suruviestin jälkeen: ”eilen autoit minua… tänään olet kuollut… miksi…” Kuulimme laulun raparperitytölle: ”tanssi ja laula kun olet viaton… taivaanrannassa ukkospilvet odottavat salamaniskua”. Jillin pitkäaikaiset oppilaat Tanssivintistä ja Footlightista esittivät hänen tanssillisen koreografiansa Edward Griegin Solveigin lauluun, jota harjoittelimme viime keväänä hänen tunneillaan.
Monipuoliset tanssiesitykset huipentuivat Minna Tervamäen esittämään Camille Saint-Saëns’n Joutseneen.