Tekijä: Eija Kalliala
-
Kansanmusiikkia helteessä ja sateessa
hellepäivät jasadekuurot hellivätmeitä folkilla kolmipäiväisethäät siirtävät juhlijattilasta toiseen mitä räätälisanoo taivaan portilla?millä ratsastaa? luontoäänistämusiikkia loihditaanmonin soittimin kannelpuu kasvaajoen varteen, paljastaaneidon kohtalon hauen leukaluuVäinämöisen kannel soisyvää iloa Viljandi Folk 25.–28.7.2024 tarjosi taas kerran hienon kattauksen Viron ja muiden maiden kansanmusiikkiesityksiä ja työpajoja. Viljandiin lähdimme torstaiaamuna, jolloin Mannerheimintien liikenne oli jonkin aikaa täysin jumissa. Poliisia paennut rattijuoppo…
-
Vertaisohjaajat Joensuussa
vertaisohjaajatyhdessä ideoimmeverkostoidumme varataan aikaaihmisen kohtaamiseendigin äärellä lähikehitysvyöhykkeineen, käänteinenoppi avuksi IlosaaressaMiihkali ArhippainenRuuhkanpurkajat Me vapaaehtoiset vertaisopastajat tai -ohjaajat kokoonnumme vuosittain verkostoitumaan ja vaihtamaan kuulumisia. Järjestämiskapula kiertää, tänä vuonna se oli Joen Severillä, joten kokoonnuimme Joensuuhun 8.–9.9.2023. Tapaamisen päätteeksi kapula siirtyi valtakunnalliselle SeniorSurfille. Muut tapaamiseen osallistuvat organisaatiot olivat Enter Uudeltamaalta, Mukanetti Pirkanmaalta ja Savonetti Pohjois-Savosta.
-
Jaloa kilpaa kirjapäivillä
Sastamala, nytlentopallokaupunkikirjakaupunki ymmärrys kasvaalukemalla, olemmehuippukunnossa kiusattu muistaakiusaajat unohtavat –huomaako kukaan? ihminen elääelämäänsä, kirjoittaakuolemaa vastaan kirja on oviuuteen, mistä tahansaavaa – ja lue Sylvään koulu oli remontissa, joten kirjapäivät 30.6.–1.7.2023 järjestettiin poikkeuksellisesti Vexve Areenalla ja Vammalan ammattikoululla. Etkot teemalla Edith Södergran – kaikkiin neljään tuuleen järjestettiin kuitenkin Funkkistalolla. Suvi Olavinen lausui sata vuotta sitten kuolleen Södergranin runoja,…
-
Oppiiko kirja puhumaan?
palohälytinpärähti soimaan, ajoiväen pihalle yhä tarinatelävät, vaikka niidenalusta muuttuu missä iloinenkaksikymmenlukumme?koittaako enää? tuhannet vuodetvierivät kunnes kirjaoppi puhumaan hyväkuntoisetmyöhäiskeski-ikäiset –yhteiskunnassa Tänä vuonna Vanhan kirjallisuuden päivien 1.–2.7.2022 teemana oli ääni, ja tee-paidassa kuva kuulokkeista kirjapinon ympärillä. Avajaisten alussa ääni yllätti kirjaväen, kun palohälytin pärähti soimaan, ja porukka joutui poistumaan rakennuksesta. Odottelimme nurmikolla puolisen tuntia ennen kuin palokunta…
-
Kirjapäivät pandemian varjossa
kirjat näyttävätvoimansa – trolleillakopidot somessa? liioittelu javähättely, siinäkövalheen muotoja? vale, juoruilupanettelu, herjaus –entä luottamus? luolasyndrooma:osaanko enää tullaihmisten pariin? scifissä nuortenkansanperinnebuumi –mennyt, nykyisyys Huippuvuorillapieni ihminen suurenäärellä yksin kirja on matkajota aivot työstävät:elän mukana Tänä vuonna Sastamalan Vanhan kirjallisuuden päivät siirrettiin kesäkuun lopusta heinäkuun loppuun, 30.–31.7.2021. Ajateltiinko, että pandemiatilanne helpottaa kesän ja rokotusten myötä, kuten terveysviranomaiset meille…