Isä tietää, että tytär pärjää

Pukeva, liike
verraton, nyt kirjasto
yliopiston

Suomen neidolla
varoja talvisodan
kuntoutuksiin

Lenita matkaa
maailmaan, kertoo Suomen
työstä, noususta

Suomi-kuvassa
järvet, metsät, myös taide
ja teollisuus

sota opetti
vastuuntunteen, elämän
liikennemerkit

kun isä tietää
että tytär pärjää, niin
sitten pärjätään

Kaisa-talon auditorion täyttyi, kun Lenita Airisto esitteli kirjaansa Elämäni ja isänmaani Helsingin Akateemisten Naisten järjestämässä kirjallisuusillassa 24.4.2018. Häntä haastatteli Kristina Forsström Bazarista.

Ensimmäiseksi Lenita muistutti mieleemme, että nykyisen Kaisa-talon paikalla sijaitsi aikoinaan Pukeva Kappa-Keskus. Sen perustaja
Ruben Jaari ja hänen latvialainen puolisonsa Irene olivat maahanmuuttajia, jotka oppivat hyvin suomen kielen. Kun Ruben Jaari 1960-luvulla pyysi Lenitaa mukaan järjestämään syys- ja kevättapahtumia Pukevaan, niin jonot tapahtumiin ulottuivat Rautatieasemalle asti. Siihen aikaan kaikki tapahtumissa esitellyt vaatteet oli tehty Suomessa; ne olivat laadukkaita ja kestivät vuosikymmeniä.
Kun Ruben Jaari kuoli, Lenita meni kukkapuskan kanssa tapaamaan Irene Jaaria. Tämä kysyi, tuleehan Lenita hyvästelemään Rubenin. Vainaja makasi olohuoneessa seurakunnan ympäröimänä. Ruumishuoneella oli kuulemma ollut niin kylmä, että vainaja tuotiin kotiin hyvästeltäväksi. Niin, maahanmuuttajat rikastuttavat meitä suomalaisia tarjoamalla työtä ja tuomalla vaikutteita omasta kulttuuristaan.
Lenita Airisto valittiin 1950-luvulla Suomen neidoksi, joka oli Sotainvalidien Veljesliiton varainkeruun symboli. Ensimmäinen Suomi-neito oli Armi Kuusela, toinen Teija Sopanen ja Lenita oli kolmas. Pääsylipputulot menivät talvisodan kuntoutuskeskuksiin. Toveria ei jätetty; kuntoutettavat halusivat pystyasentoon ja taas töihin. Suomen neitona Lenita matkusti Miss Universum -kilpailuun Yhdysvaltoihin. Siellä hän kiersi kouluissa ja esiintyi radiossa ja televisiossa ja kertoi Suomesta.
Kun hän 1950-luvun puolivälissä palasi Suomeen, täällä ei ollut televisiota kuin radioliikkeen ikkunassa. Ajateltiin, että televisio olisi ohimenevä ilmiö. Teekkarit kuitenkin pyysivät Lenitan televisiolähetykseensä kuuluttajaksi. 1980-luvulla Nokian iskulause oli Nokia Connecting People. Puhelintekniikka oli ottanut jättiharppauksia ajoista, jolloin puhelut tilattiin ja niiden yhdistäminen saattoi kestää kolmekin päivää.
1950- ja 1960-luvulla Lenita teki töitä Ylelle. Silloin maailmalla tapahtui paljon, oli Prahan kevät ja unkarilaisten kapina sosialismia vastaan. Näimme, mitä tapahtui, mutta Suomen mediassa tapahtumia käsiteltiin niukasti.
Niinpä Lenita lähti markkinoimaan Suomi-kuvaa maailmalle. Hän oli televisiossa oppinut, miten pannaan show pystyyn – siis ei sormi pystyssä saarnaten. Mukana oli upeita kuvia Suomesta, multimediaa ja kännyköitä, jotka tuolloin olivat iso juttu. Hän otti yhteyttä Suomen ulkomaankauppaliittoon ja soitti Casimir Ehrnroothille. Hän kertoi ideastaan Suomi-promootiosta, jossa olisi mukana taidetta, teollisuutta, tutkimusta ja tietysti Nokia. Niin, suuntana aluksi Saksa, siellähän ovat Kaukaan tärkeimmät asiakkaat. Samalla kerrotaan, että Kaukas varjelee luontoa, kun tehtaaseen oli hankittu uusi puhdistuslaitos. Seuraavaksi Lenita soitti Rauma-Repolan Matomäelle.
Elinkeinoelämän huipulta saamallaan tuella Lenita kiersi Succes Story Finland -shown kanssa maailmaa yli kymmenen vuotta Kiinaa myöten. Kiinassa eräs henkilö osuvasti sanoi, että hän oli tiennyt Suomesta järvet ja metsät, mutta ei kaikkea sitä, mitä olemme saaneet aikaan.
Lenita julistikin meille, että suomalaisten alisuoriutumisen pitää loppua. Suomi on noussut työllä sorron alta maailman huipulle. Meidän pitää räjäyttää keskinkertaisten pässinpäiden hyvä-veli-seura.
Lenita Airiston kotona painotettiin vastuuntuntoa: työllä saadaan aikaan ja ilman tietoa joutuu hunningolle. Lenita oli kaksivuotias, kun sota syttyi ja seitsenvuotias sen loppuessa. Sodan aikana nukuttiin kaikki vaatteet päällä, kun ei tiedetty, milloin seuraava hälytys tulee ja pitää juosta pommisuojaan. Koskaan ei saanut valittaa. Lopen Läyliäisillä käytiin vaihtamassa vaatteita leipään. Silloin opittiin elämän liikennemerkit ja vastuuntunne.
Lenitan isä oli matemaatikkona ilmavalvonnassa, seurasi pommikoneita ja laski niiden etäisyyksiä. Vastuu painoi, ja isä elikin vain kymmenen vuotta sodan jälkeen. Lenitan 13-vuotias sisko oli silminnäkijänä, kun pommeja tippui ja lapset, jotka luulivat, että joululahjoja jaetaan taivaalta etukäteen ja juoksivat niitä vastaanottamaan, kuolivat.
Perhe ja perheen yhteinen ateria on tärkeä. Lapsia opastettiin välttämään kavereita, jotka esittivät rasistisia mielipiteitä, ja suosimaan kavereita, joiden kotona oli kirjoja. Tataareilla oli kangaskauppa Iso-Roban ja Annankadun kulmassa ja heidän tyttärensä kävivät Lenitan äidin pianotunneilla. Rasismin myötä jäisi paljon kivoja ihmisiä tapaamatta.
Mies- ja naisverkostot ovat tärkeitä. Miehet ovat olleet kulttuuri- ja talouselämässä pidempään kuin naiset. Kekkosella oli verkostonsa ja perässähiihtäjänsä. Harkimon ja Jungnerin liikkeessä on mukana myös naisia, mutta ovatko he vain peesaamassa? Jutta Urpilainen nousi naisten voimalla ja nujerrettiin miesten voimalla.
Lenitan nuoruudessa naiset eivät kouluttautuneet vaan menivät pienipalkkaisiin töihin. Lenitan äiti opetti tyttärelleen, että tällä on mahdollisuus kasvaa uudelle tasolle. Koulussa opettaja Liljeblad sanoi, että vain pojat ja kiltit tytöt pääsevät oppikouluun. No, Lenita ei ollut kiltti vaan vilkas tyttö, mutta halusi silti oppikouluun. Kun hän kertoi isälle, mitä opettaja oli sanonut, isä suuttui ja tuli seuraavana päivänä koululle keskustelemaan opettajan kanssa. Isä kysyi, miten opettaja saattaa puheillaan yrittää nujertaa oppilaansa itsetuntoa ja katkaista tämän opintien. Opettaja selitti isälle, ettei tuollainen lapsi voi pärjätä oppikoulussa, joten on turha kannustaa häntä sinne, kun hän kuitenkin tulisi pettymään.
Lenita meni oppikoulun pääsykokeisiin, isä vei hänet sinne; Lenita suoritti kokeet ja pääsi oppikouluun. Isä sanoi: ”Sua tullaan mitätöimään ja haukkumaan, mutta muista, että isä tietää, että sä tulet pärjäämään.” Isä ei sanonut, että ”isä toivoo” tai ”isä luottaa” vaan ”isä tietää, että sä tulet pärjäämään”.
Sillä tiellä Lenita on edelleen; kun isä tietää, että hän pärjää, niin silloin pärjätään. Perheen tuki on tärkeä. Niin, ja lopuksi: ”Muista, Hymni kulta, että elämä on kärsimystä, ja siinä on vain muutamia onnen hetkiä. Nauti niistä.”