Kaustinen juhlii
viisikymmentä vuotta
musiikki kantaa
juhlakulkue
mestaripelimannit
pikku näppärit
yksinlaulua
vailla säestystä – vai
kuorolaulua?
säkkipillillä
Trad.Attack! tuo rockia
Kaustisen yöhön
Kaustisen kansanmusiikkifestivaali täytti 50 vuotta 10.–16.7.2017. Niinpä juhla-alueelle oli vapaa pääsy ensimmäisenä päivänä, jolloin nähtiin myös perinteinen festivaalin lopettava juhlakulkue. Perhemajoituksemme emäntä suosittelikin värikkään juhlakulkueen seuraamista Kaustisen Osuusmeijerin pihasta, mutta tyydytimme ensin fyysisen nälkämme festivaaliravintolassa ja seurasimme sitten Menevien Mimmien ja Kaustisen torviseitsikon esityksiä Setori-lavalla. Siirryimme sitten Keskipohjanmaa-areenalle, jonne monisatapäinen värikäs juhlakulkue päätyi lippuja heilutellen.
Hääkuoron, Ottosten ja Tallarin esitysten jälkeen lavalle rynnisti kolmisensataa alle kouluikäistä näppäriä. Uusina mestaripelimanneina palkittiin: mestarikansanlaulaja Jussi Asu, mestarikansantanssija Eivor Wallinvirta sekä mestaripelimannit Teuvo Anttila, Mauno Järvelä, Veikko Kuivala ja Tony Uusitalo. Hannu Saha palkittiin merkittävänä kansanmusiikissa ansioituneena henkilönä.
Heikki Laitinen muistutti juhlapuheessaan, että vuonna 1968 Kaustisen festivaali oli 50-vuotiaan Suomen ainoa maaseudun festivaali, muut suuret tapahtumat sijoittuivat kaupunkeihin. Kaustisen kansanmusiikkijuhlaa perustamassa ollut Erkki Ala-Könni ideoi Soittosalin, jossa pääsisivät esiintymään muutkin kuin päälavalle kutsutut yhtyeet.
Kiersimme kolmen päivän ajan konsertteja, myymälöitä ja ruokakojuja. Vohvelikojun luona oli houkutteleva kyltti: ”Vohveli päivässä pitää luut piilossa.” Neulamuikut maistuivat niin iltapalaksi kuin lounaaksi. Myymälästä ostin Kaustisen festivaalin 50-vuotispaidan ja tutuille postikortteja festivaalimerkkeineen. Viinitupa tarjosi viinin ohella hyviä konsertteja ja Keskipohjanmaa-areena eurooppalaisia kansantansseja.
Kun pieni sade maanantai-iltana ropisi juhlakentällä, menimme Soittosaliin, jossa törmäsimme Nilsiän Pussihousukerhon ja Antti Heikkisen esitykseen. Kun Antti Heikkinen esitti vanhan miehen laulua, moni pyyhki silmistään naurunkyyneleitä.
Maanantai-iltana emme mahtuneet Iholla-saliin Heikki Laitisen murhaballadit-esitykseen. No, olin nähnyt sen muutama vuosi sitten Vanhan kirjallisuuden päivillä. Iholla-salia kuitenkin kehuttiin, joten menin sinne tiistaina seuraamaan ohjelmaa Laulukieli, jossa Heikki Laitinen haastatteli festivaalin ohjelmajohtaja Anne-Mari Hakamäkeä. Sinne olisi hyvin mahtunut enemmänkin yleisöä, meitä taisi olla vain kymmenisen kuuntelijaa ja keskustelijaa.
Heikki Laitinen kysyi Anne-Mari Hakamäeltä, miten nuori nainen ohjelmajohtajana aikoo muuttaa Kaustisen kansanmusiikkifestivaalia. Miten sukupolven vaihdos ja naisnäkökulma näkyvät ohjelmassa? Anne-Mari Hakamäki sanoi toivovansa festivaaleille nykyistä enemmän säestyksetöntä yksinlaulua. Jos kuulet tutun ihmisen puhuvan, tunnistat äänestä, kuka puhuu. Samalla tavalla jokaisella on oma tapansa laulaa, oma lauluäänensä. Säestys rajoittaa laulajan omaa vapautta, samoin kuorossa laulaminen. Heikki Laitinen totesi, että monet kokevat kuorolaulun vapauttavana, mutta voihan sen kokea toisinkin. Hän ja Anne-Mari Hakamäki lauloivat vuorotellen säestyksetöntä yksinlaulua ja analysoivat laulamaansa. Heikki Laitinen totesi, että alunperin sana ”laulu” on tarkoittanut juuri säestyksetöntä yksinlaulua, mutta kun ”laululla” nykyisin tarkoitetaan muunkinlaista laulua, joudumme käyttämään monimutkaista sanahirviötä ”säestyksetön yksinlaulu”.
Illalla Kaustinen-salissa esitettiin Décadas – flamencon voimaa, ja Tove Djupsjöbacka kertoi ennen esitystä flamencosta taidelajina. Hän korosti, että jokainen tanssii ja laulaa yksin, ettei flamencossa ole ”kuoro”-esityksiä. Vaikka lavalla olisi useita tanssijoita, laulajia ja soittajia, jokainen heistä esiintyy yksilönä. Flamenco-kenkien pohjissa on naulat, joilla tanssija luo rytmin. Joskus flamenco-hameessa on pitkä laahus, jota tanssija kohtelee kunnioittaen, kuin tanssipartneriaan. Décadas-yhtyeessä on kolme tanssijaa, joista jokainen on syntynyt eri vuosikymmenellä, sekä soittaja ja laulaja.
Décadasin jälkeen suuntasimme soittosaliin, jossa helsinkiläinen Sakarat Laulupelimanniyhtye esiintyi. Kansainvälistä mainetta niittänyt virolainen Trad.Attack! aloitti ohjelmansa Keskipohjanmaa-lavalla vähän ennen puoltayötä. Juontajat olivat jo houkutellet ihmisiä tanssimaan Sandra Vabarnan säkkipillin tahdissa. Kun Jalmar Vabarna kutsui yleisöään tanssimaan, penkit tyhjenivät kun porukka rynnisti Keskipohjanmaa-areenan lavalle soittajien eteen. Tunnelma oli mahtava. Täydet volyymit olivat kuitenkin meille liikaa, joten suuntasimme parin kilometrin päähän perhemajoitukseemme nukkumaan.
Keskiviikkona kuuntelimme Pelimannitalossa ensin kanteleen uusia säveleitä esittäviä Sanni Virtaa ja Duo Senni Heiskasta ja Aurora Visaa, Sakarat Laulupelimannien 30-vuotiskonserttia sekä Muistojen Kaustista. Lounaan jälkeen seurasimme vielä Keskipohjanmaa-areenalla Kulttuurien kohtaamista ennen kuin lähdimme kotimatkalle Helsinkiin.
Vastaa