sudenmorsian
suo tuoksuu, metsä kutsuu
löydä vapaus!
kulttuuria ja
kepposia, ystävyys
kantaa elämän
Ilona työstää
ristipistoja, pitää
täysihoitolaa
kirjeistä paistaa
tyttöiän riehakkuus
kirjat, kulttuuri
Aino Kallaksen 140-vuotispäivää juhlittiin Päivälehden museossa 2.8.2018. Samalla juhlimme tänä vuonna 90 vuotta täyttävää Aino Kallaksen romaania Sudenmorsian, josta Turun ylioppilasteatterin Anni Suvanto ja Aleksi Kumpula esittivät meille katkelman.
Esityksen jälkeen Aino Kallas Seuran puheenjohtajista Maarit Leskelä-Kärki ja Kukku Melkas haastattelivat ohjaaja Katariina Kannistoa ja näyttelijöitä. Näytelmää esitetään tänä kesänä Liedon Vanhalinnan maisemissa, missä yleisö liikkuu esityksen mukana metsämaisemissa. Sudenmorsianta ei luettu peruskoulussa, mutta näytelmän myötä nuoret innostuivat lukemaan romaaninkin. Vanha aika ja käsitteet avautuvat keskustelemalla. Sudenmorsian kertoo naisen vapauden kaipuusta. Metsä kutsuu, Vanhalinnan maisemissa sen voi nähdä ja haistaa.
Elinikäinen ystävyys
Pirkko-Liisa Rauhala kertoi meille Aino Kallaksen ja Ilona Jalavan elinikäisestä ystävyydestä, joka alkoi jo lapsena yhteisestä kerhosta, jossa harrastettiin kulttuuria ja kepposia. Ystävyys säilyi kirjeenvaihdossa, vaikka Aino Kallas eli ulkomailla vuodesta 1900 vuoteen 1954. Kun hän kävi Suomessa, Aino ja Ilona istuivat kahvilassa Bulevardilla ja tolkkasivat ja pilkistivät (tolkkaus tarkoitti juttelua ja pilkistäminen juoruilua). Ilona kävi L. Onervan 40-vuotissyntymäpäivilläkin voidakseen kirjoittaa ystävälleen joitain pilkistyksiä.
Ilona Jalava opiskeli Helsingin Käsityökoulussa ja Ateneumissa. Hän suunnitteli kannet Aino Kallaksen romaaneihin Meren takaa vuonna 1904 ja Ants Raudjalg vuonna 1905. Hänellä oli Vironkadulla käsityöliike, joka oli Suomen ensimmäisiä postimyyntiliikkeitä, ja räätälöi paketteja ihmisten toiveiden mukaisesti. Hän laati itse ristipistokirjainten mallit, jotka levisivät ympäri Suomen, ja julkaisi 28 käsityökirjaa. Lisäksi hän piti äitinsä kanssa Meritullinkadulla opiskelijoille kaksitoistapaikkaista täyshoitolaa.
Ainon ja Ilonan näkemykset politiikasta ja uskonnosta poikkesivat toisistaan, mutta heillä oli yhteinen ymmärrys luovasta työstä. He olivat myös innokkaita fennomaaneja, mistä Ilonan isä kirjeet nähdessään hiukan varoitteli – moiset kirjeet pitäisi polttaa, ettei kukaan niitä näkisi. Aino ja Ilona kirjoittivat toisilleen yksityiskohtaisesti kulttuuritapahtumista, joissa olivat käyneet, sekä kirjoista, joita olivat lukeneet. Aino kirjoittaa strukturoidusti kuin kirjailija, kun taas Ilona rupattelee kaikesta mahdollisesta. Kirjeistä paistaa helmeilevä huumori, jopa tyttöiän riehakkuus.
Ainon ja Ilonan kirjeenvaihdossa oli kriisi vuosina 1926–27 ja katkos vuosina 1939–45. Kun Oskar Kallas vuonna 1946 kuoli, Ilona Jalava lähetti Ainolle surunvalittelukirjeen. Aino ja Ilona totesivat, ettei heillä vanhoina ollut varaa menettää elinikäistä ystävyyttään.
Naisten välisestä ystävyydestä yleensä on todettu, että siihen liittyy kiintymystä, uskoutumista, hellyyttä ja avunantoa. Ystävät löytävät toisistaan samankaltaisuuksia ja vahvistavat sitä, mitä toinen tavoittelee.
Aino Kallaksen syntymäpäiväkävely
Lopuksi lähdimme Pirkko-Liisa Rauhalan johdolla perinteiselle Aino Kallaksen syntymäpäiväkävelylle. Liikkeelle lähdimme Päivälehden museosta Ludviginkadulta. Sen paikalla oli aikoinaan Aino Kallaksen äidin siskon ja tämän miehen, Ida ja Bernhard Godenhjelmin koti, missä Aino vietti paljon aikaansa.
Yrjönkadun ja Bulevardin kulmassa olevassa rakennuksessa toimi Godenhjelmien perustama Helsingin ensimmäinen suomenkielinen tyttökoulu, jossa Aino ja Ilona kävivät koulunsa. He leikkivät Vanhan kirkon puistossa eli ruttopuistossa, puistoksi muutetulla hautausmaalla – missä taisivat tehdä niitä kepposiaankin.
Vastaa