fosforipäästöt
kuriin Pietarissa niin
vesi kirkastuu
jalanjälkesi
Itämerilaskuri
näyttää, opastaa
fosfori, rikki
muovit ja lääkkeet, miten
poissa vesistä?
SYK:n alumnien tilaisuudessa 7.11.2017 pureuduttiin Itämeren tilaan, kipupisteisiin ja tulevaisuuteen. Paneelissa keskustelivat merenkulkuneuvos Juha Nurminen, ympäristöneuvos Esa Tommila ja Vihreän Langan päätoimittaja Riikka Suominen. Ennen varsinaista paneelia Juha Nurminen ja Esa Tommila pitivät lyhyet esitykset. Juha Nurminen puhui myös vuoden Sykkiläisenä, joksi hänet valittiin tämän vuoden keväällä yhdessä luokkatoverini kuvataiteilija Maaria Wirkkalan kanssa.
Karttojen historiasta Itämeren tulevaisuuteen
Juha Nurminen palautti mieleemme legendaarisen suomen kielen opettajamme Pekka Mattilan ohjeen, että esitystä ei koskaan pidä aloittaa sanoilla ”Jo muinaiset roomalaiset”. No, Juha Nurminen aloitti esityksensä vielä kauempaa, jo muinaisista kreikkalaisista. Maantiedon isä Ptolemaios laati oppaan maan piirtämiseen. Vuonna 1295 Planudes löysi Ptolemaioksen koordinaatit. Vuonna 1482 Ulmissa painettiin ensimmäinen kartta Itämerestä. Vuonna 1539 Olaus Magnus laati Carta marinan, kartan Pohjolasta Itämerineen. Hän halusi herättää paavin huomaamaan, miten merkittävän alueen tämä oli menettämässä protestantismille.
Itämeren rehevöityminen on Pohjois-Euroopan suurin ympäristöongelma. Sinilevä näkyy jopa avaruuteen, mikä näkyi meille näytetystä Nasan vuoden 2005 kuvasta. John Nurmisen säätiö on projekteissaan edistänyt tehostettua fosforinpoistoa Pietarin jätevesistä. Luottamusta on syvennetty mm. kalastus- ja saunareissuilla. Kaikkien John Nurmisen säätiön työntekijöiden pitää hallita venäjän kieli, muuten projektit Venäjällä eivät onnistuisi.
Massiviset öljykatastrofit luovat uusia uhkapilviä. Vuonna 2007 öljytankkeri Propontis ajoi karille Suomenlahdella lähellä Suursaarta. Laivan pohja repeytyi, mutta onneksi laivassa oli kaksoispohja eikä öljyä päässyt mereen. Vastaavien onnettomuuksien ehkäisemiseen John Nurmisen säätiö on kehittänyt Ensi-navigointipalvelun.
Vuonna 2012 havaittiin uusi yllättävä fosforipäästö. Kingiseppissä olleesta kipsikasasta alkoi valua fosforia Laukaanjokeen. Tähänkin säätiö puuttui. Onneksi vastuuhenkilöt kuuntelivat järkipuhetta ja toimivat sen mukaisesti. Korjaavat vaikutukset näkyivät jo seuraavana vuonna.
Vuosina 2005–2015 on saavutettu yli kolmentuhannen tonnin vähennys Itämeren fosforipitoisuudessa. Suomenlahden fosforipitoisuus on vähentynyt yli 75 prosenttia. Juha Nurminen konkretisoi muutosta kertomalla kesänvietosta itäisellä Suomenlahdella. Tänä vuonna oli jo kahdeksas kesä peräkkäin, jolloin perheen kouluikäisille lapsille ei tarvinnut asettaa uintikieltoa; vesi on puhdistunut paljon ja lapset ovat saaneet uida mielin määrin.
Itämeren vesi on matala, keskisyvyys on vain noin 50 metriä. Atlantin valtamerihan on huomattavasti syvempi. Peltojen kipsitys on uusi lupaava keino Saaristomeren tilan parantamiseksi. Siis kipsi pelloille eikä mereen.
Saaristomeren lähikalahankkeen tavoitteena on rakentaa särkikalalle reitti suomalaiselle ruokalautaselle. Puhdas Itämeri -leima on esim. Saaristolaiskalapihvissä. Nutritrade-hanke puolestaan on ympäristösuojelun Tinder, joka yhdistää rahoittajat ja päästövähennystoimien toteuttajat.
John Nurmisen säätiön verkkosivustolta löytyy viime keväänä mediakynnyksen ylittänyt Itämerilaskuri. Ruuantuotannon vaikutus on 60 prosenttia Itämeri-jalanjäljestä. Kuormittavimpia ovat naudanliha ja maitotuotteet. Säätiöllä on merimuseoiden kanssa yhteishanke Itämeren tarinoista, joka on laajentunut kaikkiin museoihin. Siis tarinat vitriineistä verkkoon.
Säätiö on 25-vuotisella taipaleellaan julkaissut 35 tietokirjaa. Juha Nurminen kertoi saaneensa Marjo-vaimonsa innostumaan ja laatimaan kartoista suurteoksen Maailma piirtyy kartalle. Teos oli mm. Tieto Finlandia -palkintoehdokkaana vuonna 2015. Teos on käännetty monelle kielelle. Huomenna se julkaistaan venäjäksi ja kiinankielinen versio on tulossa ensi vuonna.
Juha Nurminen mainitsi vielä Pelasta pala Itämerta -lahjoituskampanjan. Jo kymmenellä eurolla voi poistaa viisikymmentä sinileväkiloa. Samalla voi valita kartalta alueen Itämerestä, jonka haluaa lahjoituksellaan pelastaa.
Suomen vesiensuojelun tuloksia ja haasteita
Esa Tommila kertoi käyneensä Sykkiä vuosina 1955–65. Hän näytti meille vakuuttavia käyriä, jotka osoittivat, miten vuodesta 1950 lähtien ympäristöhaitat nousivat tuotantoa nopeammin. Vasta ympäristövuonna 1970 tajuttiin, että jotain pitäisi tehdä, mutta ei välttämättä samalla reseptillä kuin muualla. Toimenpiteiden seurauksena päästöt pienenivät ja tuotanto kasvoi.
”Mihin voisimmekaan vielä päästä?” hän kysyi ja lisäsi: ”Pitäisi herättää toiveita eikä ahdistusta.”
Paneeli
Mitä valtio voisi tehdä Itämeren tilan parantamiseksi?
Ympäristötuet auttavat, mutta niistähän osa tulee EU:sta. Suomi ei ole kaikessa edistyksellinen. Esim. rikkidirektiivi auttaa Itämerta, mutta Suomi ei ole sitä erityisemmin ajanut. Itämerellä Suomen rannat ovat roskaisimmasta päästä. EU:n jäteveden puhdistusnormit ovat liian väljät, ja niitähän Puola noudattaa. Monet muut Itämeren alueen maat noudattavat Helcomin ohjeita, jotka ovat tiukempia. Pitäisi olla Pohjolan oma direktiivi, Itämerihän on erilainen kuin Atlantin valtameri.
Viranomaistasolla Suomessa asiat ovat hyvin ja Suomen ympäristökeskus toimii esimerkillisesti. Ennen puhuttiin happosateista. 1980-luvulla perustettiin toimikunta kartoittamaan rikkipäästöjä ja antamaan suosituksia päästöjen vähentämiseksi. Ja niitä kaikki noudattivat.
Noin kymmenellä miljoonalla voitaisiin hoitaa peltojen kipsitys kuntoon. Suomalaiset maanviljelijät eivät halua saastuttaa; he lähtevät kyllä mukaan, kunhan homma perustellaan järkevästi ja pitkäaikaisesti. Tarkoitus ei ole syyllistää ketään vaan jakaa tietoa.
Miltä Itämeren tulevaisuus näyttää?
Itämeren kehityksessä on paljon myönteistä. Mikromuovit huolestuttavat, niitähän on löytynyt paljon myös Kallavedestä. Voisi toivoa, että kymmenen vuoden kuluttua muovihiput olisivat kadonneet Itämerestä. Lääkeaineiden vaikutuksia on vaikea seurata, kenttä on aika iso. Muovit ja lääkejämät löydetään ehkä omilta lautasilta. Tiedeyhteisökään ei ole yksimielinen siitä, mitä pitäisi tehdä. Kaupoissa pitäisi olla lähikalaa helpossa muodossa, muuten se jauheliha tarttuu kiireisen vanhemman ruokakassiin.
Itämeren syvänteissä piilee vielä iso fosforilatinki. Itämeri valuma-alueineen ulottuu neljäntoista valtion alueelle, joista jokainen on erilainen. Asennemuutosta pitäisi viedä erityisesti Puolaan, josta kipsikasoja ei ole saatu hoidettua toisin kuin Kingiseppistä.
Vastaa