Kun olen koko ikäni myynyt näitä tossuja

balettitossu
sopeutuu jalkaan, tanssii
jää eläkkeelle
Anna-Maija Lehdon ja Hanna Sutelan Vieraskynäkirjoitus ”Eläkeikää nostetaan harhaanjohtavin perustein” Helsingin Sanomissa herätti minussa eläkevakuutusalaan perehtyneen väestötieteilijän. Kansainväliset ja ajalliset vertailut ikääntyneiden työllisyysasteen myönteisistä muutoksista Suomessa olivat ilahduttavia, mutta erityisesti kiinnitin huomiota eläköitymisajatusten muutoksiin.
Muistan vapaaehtoisten eläkevakuutusten esiinmarssin Suomessa 1980-luvun puolivälissä, kokoukset, joissa suunniteltiin tuotteita ja kiisteltiin niiden myyntiargumenteista. Kuunneltuani aikani keskustelua eläkevakuutuksesta verotuksellisesti edullisena säästökohteena siirryin mielekkäämpiin töihin.
Vähitellen mainokset varhaiseläkkeen ihanuudesta alkoivat kävellä vastaan, aluksi vakuutusyhtiön näyteikkunassa, vähitellen muuallakin. Itse uskoin edelleen sosiologien tarveteorioihin (esim. Erik Allardtin tiivis ”Having, Loving, Beeing”), joiden mukaan ihmisen korkein tarve on itsensä toteuttaminen. Siihenhän työ tarjoaa parhaan mahdollisuuden.
Parinkymmenen vuoden takaista asennemuutosta kuvannee keskustelu Ballerina-shopissa Fredrikinkadulla, jossa olin ostamassa balettitossuja kuluneiden tilalle. Ovesta astui ehkä parikymppinen tyttö äitinsä kanssa. Rupattelu eteni jouhevasti, kunnes viittaus tulevaan sai myymälänhoitaja, Greta Mattsoffin, huokaamaan: ”Kun tässä pitäisi jäädä eläkkeelle.” ”Mutta eikö se ole ihanaa!” nuori tyttö riemastui. ”No en minä tiedä. Kun olen koko ikäni myynyt näitä tossuja.” Greta käänsi selkänsä ja meni tossuhyllylleen.
Ensimmäiset balettitossuni ostin häneltä jo 1960-luvun alussa ja sen jälkeen aika monet. Hän osasi valita asiakkaalle sopivat tossut vain vilkaisemalla tämän jalkaa.
Lukiossa 1970-luvun alussa uskonnon opettaja kysyi meiltä, pitkää matematiikaa opiskelevilta, kuinka moni meistä ei menisi töihin, jos yhteiskunta takaisi kansalaispalkan, esim. 2000 silloista markkaa. Yli neljänkymmenen oppilaan joukosta nousi ainoastaan yksi käsi. Kaveri tosin totesi, että hän tarvitsisi suuremman rahasumman, koska hän ostaisi ison kimpaleen marmoria ja ryhtyisi kuvanveistäjäksi.