Oppiiko kirja puhumaan?

palohälytin
pärähti soimaan, ajoi
väen pihalle

yhä tarinat
elävät, vaikka niiden
alusta muuttuu

missä iloinen
kaksikymmenlukumme?
koittaako enää?

tuhannet vuodet
vierivät kunnes kirja
oppi puhumaan

hyväkuntoiset
myöhäiskeski-ikäiset –
yhteiskunnassa

Tänä vuonna Vanhan kirjallisuuden päivien 1.–2.7.2022 teemana oli ääni, ja tee-paidassa kuva kuulokkeista kirjapinon ympärillä. Avajaisten alussa ääni yllätti kirjaväen, kun palohälytin pärähti soimaan, ja porukka joutui poistumaan rakennuksesta. Odottelimme nurmikolla puolisen tuntia ennen kuin palokunta antoi luvan palata Sylvään koulun juhlasaliin. Sovitusta ohjelmasta pidettiin kuitenkin kiinni, ja aikataulua kurottiin umpeen ohjelmien välisillä tauoilla. Jatka lukemista ”Oppiiko kirja puhumaan?”

Someaktiivit laineilla

SomeTimessa
asiaa ja viihdettä
kohtaamisia

joka mennyttä
muistelee – kokee monet
hetket uudestaan

yhteisön talkoot
avoimet sekoukset
valmista syntyy

ääni, kirjoitus
tietoturva, videot
kurssi netissä

muistetaan vanhaa
opitaan toisiltamme
loihditaan uutta

SomeTime 2018 keräsi eri puolilta Suomea parisenkymmentä someaktiivia Viking Gracelle 15.–16.6.2018. Auto- ja junakyydit veivät kohti Turkua, missä Venla Räty odotti meitä lippujen kanssa. Tapahtuman videotallennuksista huolehtivat Jarmo Lahti Infocreasta ja Jyrki Ollinen (JatsiTV 1 ja JatsiTV 2). Aihetunnisteina olivat #SomeTime2018 ja #laivalla. Tapahtumasta ottamiani valokuvia  on FlickrissäMaria Laitisen ja Jarmo Lahden kanssa menomatkalla pohdittiin, olisiko tämä viimeinen SomeTime, mutta paluumatkalla ideoitiin jo SomeTimen 10-vuotisjuhlia. Jatka lukemista ”Someaktiivit laineilla”