Setojen kieli ja perinne

Kieli kuvastaa
kansan elämää, antaa
merkityksiä.

Jumalanäiti
Petserin luostarissa
setovaatteissa.

Meteoriitti
lensi tulipallona
Kaalin kraatteriin.

Setokylässä
talot tien varrella,
lampi keskellä.

Sootska palkitsee
sotaväen paraatin,
mestarikisat.

Hunaja, kala
Petserin markkinoille,
torit kasvoivat.

Setukaisten ystävät ry täytti 20 vuotta ja järjesti yhdessä Pohjoisen etnografian seuran kanssa juhlaseminaarin Tieteiden talossa itämerensuomalaisten etnografian päivänä 18.10.2014. Jatka lukemista ”Setojen kieli ja perinne”

Setomaa ja Petseri eilen ja tänään

Pienet tsasounat,
ikonit ympärillään
kirjotut liinat.

Collianderin
jalanjäljissä näimme
Petserin loiston.

Helle ja paarmat,
pulahdus Värskanlahteen
helpotti olon.

Sootskaksi nuori
nainen, Setokulttuuri
näyttää voimansa.

Petserin luostari
Petserin luostari

Setukaisten ystävien pikkubussi suuntasi Petseriin  ja Setomaan kuningaskunnan päiville 30.7. – 3.8.2014. Matkaoppainamme olivat Tapio Mäkeläinen ja Mare Piho, syntyperäinen petseriläinen ja seto, joka on väitellyt setonaisten koruista ja kirjoittanut kirjan Petseristä. Jatka lukemista ”Setomaa ja Petseri eilen ja tänään”

Ideoita opetuksen kehittämiseen

Toisen intoa
ei ammuta alas, nyt
tehdään yhdessä.

Etappi auttaa
oppijaa, opettajaa
koulun arjessa.

Oppiva koulu
tukee hyvää yhdessä
oppijan kanssa.

Diginatiivit
tutkivat ilmiöitä
moninaisesti.

Ulos oppimaan;
havainnoimaan, kuvaamaan
someen näkymään.

Opi ja kasva -konferenssi, oppimisen festarit 7. – 8.10.2013, täytti Finlandia-talon kongressisiiven näyttelypisteillä, työpajoilla, tietoiskuilla, kalamaljoilla, oppimisteknologian olohuoneella sekä sadoilla opetuksen ammattilaisilla. Sosiaalinen media yleissivistävässä koulutuksessa -hankkeet olivat hyvin edustettuina: SoMy-koordinointihanke järjesti tietoiskun, Kulkuri työpajan ja Mollalla oli oma näyttelypiste. Töölönlahden puut hehkuivat ruskan väreissä maanantain auringonpaisteessa ja tiistain tihkusateessa ja sumussa.
Jatka lukemista ”Ideoita opetuksen kehittämiseen”

Häitä ja jyrinää

Pyhä jyrinä
soi säkkipilleissä ja
setukaishäissä.

Viileää säätä
seurasi kunnon helle,
menimme varjoon.

Viron ja Latvian presidentit Kaivomäellä Viljandi Folkin avajaisissa 25.7.2013.
Viron ja Latvian presidentit Kaivomäellä Viljandi Folkin avajaisissa 25.7.2013.

Pyhä jyrinä (Püha müristus) oli teemana Viljannin 21. kansanmusiikkifestivaaleilla Viljandi Folkilla 25. – 28.7.2013. Presidentti Toomas Henrik Ilves on tuttu näky Folkilla, mutta nyt avajaisissa Kaivomäen kaivon kannella puhui myös Latvian presidentti Andris Bērziņš. Tuttuun tapaan Viljannin kaupunginjohtaja Loit Kivistik luovutti kaupungin avaimet festivaalin johtaja Ando Kivibergille Folkin ajaksi.
Setukaishäät 26. - 28.7.2013 Viljandi Folkilla.
Setukaishäät 26. – 28.7.2013 Viljandi Folkilla.

Jatka lukemista ”Häitä ja jyrinää”

Sumutorvi innostuu

Sumutorvi soi,
Tallinnan siluetti
sukeltaa sumuun.

Avaa itsesi,
hauras ihminen, kasva
ja eheydy!

Hetkyn ICT Ladies -verkosto risteili M/S Viking XPRS:llä Tallinnaan onnistumaan, innostumaan ja uudistumaan 22.5.2013. Iloisten leidien ja alustajien lisäksi mukana oli myös HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulun IT-tradenomiopiskelijoita. Jatka lukemista ”Sumutorvi innostuu”

Miesten laulua Viljannin helteessä

Miehet laulavat
Liinatsuraq ja Zetod
vanhaa ja uutta.

Helteestä varjoon.
Tuoppi täyttyy, tyhjenee –
shortsit hikoilee.

Miesten laulu oli teemana Viljannin 20. kansanmusiikkifestivaaleilla Viljandi Folkilla  26.-29.7.2012. Presidentti Toomas Henrik Ilves on tuttu näky Folkilla, mutta nyt avajaisissa Kaivomäellä puhuivat myös opetusministeri Jaak Aaviksoo  ja kulttuuriministeri Rein Lang. Tuttuun tapaan Viljannin kaupunginjohtaja Loit Kivistik  luovutti kaupungin avaimet festivaalin johtaja Ando Kivibergille Folkin ajaksi.
Folkin tarjonnasta poimimme setomaalaiset Liinatsuraq, Zetod ja Gjangstan, joka oli kutsunut mukaansa Ott Leplandin, Triskelen, joka oli tullut ulos kirkosta, georgialaisen Tbilisin, korsikalaisen L’Alban ja irlantilaisen The Begley’in. Vahvojen mieskuorojen rinnalla Strand…Rand yhtyeen Sofia Joonsin ruotsinkieliset ja Meelika Hainsoon vironkieliset laulut sekä Kristiina Ehinin vironkieliset tarinat helisivät virkistävän erilaisina.
Helle helli Folkia: lämpötila kohosi lähes neljäänkymmeneen asteeseen. Aiempina vuosina lavanedusta on hytkynyt Zetojen ja Gjangstan rytmeissä, mutta nyt ihmiset etsivät varjoa ja letkajenkka oli vaisua. Viileä Johanneksen kirkko sen sijaan houkutteli väkeä jokaiseen kirkkokonserttiin niin, että penkkirivien täytyttyä osa porukasta istui seinänvierillä, osa keskikäytävällä ja osa seisoi ovensuussa.
Reilun tunnin istuminen kirkon lattialla jalat kippurassa tuntui selässäni vielä seuraavana päivänä.
Folkin tarjonta oli supistunut: esiintymislavoja oli aiempaa vähemmän ja esitykset alkoivat kahden tunnin eikä tunnin välein. Perinteinen ruokakatu vallihaudan vieressä oli muutettu ruokapihaksi aitaamalla koko alue Johanneksen kirkkoa  ja Tegelastetupaa  myöten. Oliko mallia otettu Kaustisilta, missä ruokapaikat ovat festivaalialueella ja sisään pääsee vain porteilla mennen tullen tarkistettavilla päivä- tai iltalipuilla? Viljannissa sisään pääsi kello 14 asti ilmaiseksi ja sen jälkeen festivaali-, päivä- tai konserttilipulla.
Viljannissa konseptia pitänee hiukan kehittää: Johanneksen kirkon ilmaiset iltapäivämessut kansanmusiikkiesityksineen ja ehtoollisineen jäivät aidatun alueen sisään. Viimeisestä kirkkoherra ja esiintyjätkin myöhästyivät, kun kirkon viereinen portti suljettiin ja kirkkoon tulijat joutuivat kiertämään koko linnanpuiston.
Iltapäivämessuihin ei ollut tungosta, koska niitä ei ollut merkitty Folkin ohjelmaan. Torstaina kävimme kuuntelemassa Aleksander Sünterin perhettä, lauantaina Mari Tammaria soittimineen ja sunnuntai-iltana Silver Seppiä ja Kristiina Ehiniä.
Ehtoollinen Johanneksen kirkossa on elämys, jota yhdentoista Folkin jälkeen osaan jo odottaa. Lausuessaan ehtoollisen asetussanat kirkkoherra kääntyy kohti seurakuntaa, jolloin näemme leivän ja viinin siunaamisen emmekä vain kirkkoherran selkää. Ehtoolliselle kokoonnutaan seisomaan osallistujien mukaan laajenevaan puoliympyrään ja ehtoollisviini juodaan yhteismaljasta, kuten meilläkin ennen.
Kirkkoherra ja lääninrovasti Marko Tiitus kertoi lauantaina tarinan maanviljelijästä ja kauppamiehestä, jotka halusivat vaihtaa osia keskenään, kauppamies rauhalliseen teehetkeen omalla pihalla ja maanviljelijä päivittäisiin uusiin paikkoihin. Kauppamiehen kameli söi maanviljelijän meloonin, maanviljelijä suuttui ja heitti kivellä kamelia. Kauppamies suuttui, kun kameli kuoli ja heitti kivellä maanviljelijää. Maanviljelijän pojat vetivät kauppiaan oikeuteen isänsä kuolemasta ja kauppias tuomittiin teloitettavaksi. Viimeisenä tahtonaan hän pyysi kolme päivää aikaa hoitaa asioitaan. Häntä ei voitu päästää, ellei joku tulisi hänen tilalleen pantiksi. Harmaatukkainen mies tuli ja kauppias lähti. Kolmen päivän kuluttua kauppiasta ei kuulunut takaisin. Kun teloitusta käynnistettiin, taivaanrannalla näkyi pölypilvi. Odotettiin, ja kauppias palasi, pyysi anteeksi myöhästymistään.
Tuomari kysyi, mitä kauppias oli kolme päivää tehnyt. Hän kertoi uskoneensa perheensä luotettavalle ystävälleen ja käyneensä silittämässä nukkuvan poikansa poskea. Tuomari kysyi, miksi harmaatukkainen mies oli vaihtanut osaa kauppiaan kanssa. Mies ketoi, että hänen mielestään kauppias vaikutti luotettavalta, ja jos tämä ei olisi palannut, niin sellaisessa maailmassa mies ei olisi halunnut elää.
Tuomari päätti, että nyt ei teloiteta ketään vaan pidetään suuret juhlat.
Sunnuntai-iltana Marko Tiitus kertoi miehestä, joka meni elokuvateatteriin. Elokuva kertoi miehen omasta elämästä juuri sellaisena kuin hän on sitä elänyt. Hän meni toiseen saliin, ja sielläkin esitettiin elokuva hänen elämästään, mutta nyt kaikki näyttikin erilaiselta, väärältä, valheelliselta, eihän se noin mennyt. Toisen elokuvan kertoja ei ollutkaan mies itse vaan hänen äitinsä. Hän meni seuraavaan saliin, ja sielläkin näytettiin elokuva hänen elämästään, mutta taas vääränlaisena. Kertojana oli hänen rakastettunsa. Näin hän näki elämänsä eri kertojien näkökulmista, isänsä ja lastensa, ja palasi lopuksi hämmentyneenä ensimmäiseen saliin, jossa itse kertoi elämästään.
Jokainen meistä tuo oman näkökulmansa jokaiseen tarinaan, runoon ja musiikkiin. Yhdessä kokemuksemme monipuolistuu ja syvenee, soi uusin värein.

Aivot, motivointi ja Big Data

Hajamielinen
unohtaa avaimensa –
mieli uinahtaa.

Some synnyttää
Big Dataa infoähkyyn,
päätöksentekoon.

Motivoi! Tule
kohti, paljasta tunteet,
kokonaiskuva.

Aurinko sulatti sääennustajien sadepilvet ja lämmitti neljääkymmentä ICT-leidiä Tallinnassa 7.6.2012. Järjestäjät olivat koonneet erinomaisen tietopaketin Tallinnan nähtävyyksistä ja ravintoloista, joihin tutustumiseen jäi muutama tunti Aivobicin ja Big Datan välissä. ICT Ladies -verkoston puheenjohtaja Mari Liiri-Forsberg juonsi seminaarin.
Aivobic
ICT-leidien risteilyseminaarikutsu sai Reidar Waseniuksen pikakelaamaan elämänsä: 1980-luvun koulutuksista aiheina Basic ja ”Datateknik för pensionerer”, Kauppiksen tietokoneen 10 megan muistiin ja opintoihin vuorovaikutteisesta digimediasta TKK:lla  . Tekoälyn sijaan hän kiinnostui siitä, mitä tapahtuu ihmisen korvien välissä: ihminen kiinnosti enemmän kuin tietokone! Korkeakoulujen joustava opinto-oikeus tarjosi mahdollisuuden opiskella Valtsikassa viestintää. Tänään sosiaalinen media sulauttaa ihmisen ja tietokoneen, ihmiset viestivät tietotekniikan avulla.
Neljä vuotta sitten Reidar Wasenius ryhtyi yrittäjäksi, personal braineriksi. Viime maaliskuisen aivourheilukilpailun osallistujista nuorin oli alle kouluikäinen ja vanhin seitsemänkymppinen.
Elätämme monia vääriä uskomuksia kyseenalaistamatta niitä. Jos hämärässä lukeminen on vaarallista silmille, niin miten ihminen voi ajaa autoa illalla tai yöllä? Eikö tuntiin aterian jälkeen saa mennä uimaan? Ihminen voi treenata silmälihaksiaan, samoin hengitystään vielä aikuisiällä.
Vuoden 2010 lopussa työkyvyttömyyseläkkeellä psyykkisistä syistä oli neljännesmiljoona suomalaista, ja määrä kasvaa vuosittain. Keskittymiskykymme on koetuksella, kun meiltä edellytetään monien asioiden tekemistä yhtaikaa, nopeita päätöksiä vailla riittäviä tietoja, jatkuvaa uuden oppimista, luovuutta ja stressinhallintaa. Pitääkö aikuista ihmistä opettaa sanomaan ”ei”? Eikö lentokoneessakin aseteta happinaamareita ensin itselle ja vasta sitten auteta muita?
Ihmismielessä on neljänlaista muistia:

  • muistikuvia aistimuksista
  • taitoja teoista
  • käsitteitä yhteyksineen
  • mielipiteitä arvioista.

Vuorovaikutustilanteen jälkeen kukaan siihen osallistuneista ei ole täsmälleen samanlainen kuin ennen. Vuoro-vaikutus vaikuttaa aina sen osapuoliin. Ihminen repii merkityksiä ympäristöstä jatkuvasti, muodostaa mielipiteitä arvioistaan, vaikka kukaan ei sanoisi sanaakaan. Ihminen vaikuttaa ja vaikuttuu.
Elinikäinen oppiminen ja koulu keskittyvät vain yhteen näistä muistin lajeista, käsitteisiin yhteyksineen. Se toki on tärkeää, mutta aivoja oppii käyttämään parhaiten opettelemalla taitoja sen perusteella, mitä itse tekee.
Ihminen toistaa itseään: istuu, kävelee ja nauraa itselleen ominaisella tavalla, mikä on luonnollista. Hän voisi kuitenkin virkistää aivojaan tekemällä jotain rutiinista poikkeavaa, itselleen epätavallista, esimerkiksi ostaa kauppamatkalla jotain, mitä ei ennen ole ostanut. Klassisen musiikin ihailija voisi löytää melodiaa rokista ja päinvastoin. Meemit testaavat itseään, hyräilty musiikki tarttuu ja muuntuu.
Esi-isämme olivat niitä, jotka pysyivät hengissä. He söivät mahdollisimman paljon silloin, kun ruokaa oli tarjolla, koska seuraavasta ateriasta ei ollut tietoa. Nyt toistamme samaa notkuvassa seisovassa pöydässä.
Miksi kehitämme vain tekniikkaa ja ulkoistamme muistaminen sille? Miksi emme kehitä ihmistä, ihmisen aivoja? Aivojen käyttö on taito, aivan kuten hengityselinten, ruuansulatuksen ja tukielinten. On helppoa toistaa sitä, minkä osaa, silloinhan ei tarvitse ajatella. Mieli kaipaa kuitenkin uusia toimintoja. Ei riitä, että osaa tekniikat, niitä pitää myös käyttää. Mielenkiintoinen opetusmateriaali ”Lie to me” liittyy tähän aiheeseen. Ted.com:ia kannattaa myös katsoa.
Unohdatko, mihin jätit avaimesi? Tai miksi tulit huoneeseen? Kyse on tavallisesta haja-mielisyydestä, absent minded, jolloin mieli on poissa. Muistilistat ovat hyviä, muistia ei pidä kuormittaa pikkuasioiden muistamisella vaan kokonaisuuksilla.
Onko kehon rentoutuminen eri asia kuin mielen rentoutuminen? Kehitätkö itsellesi köyryselkää, jos et ojenna itseäsi? Onko hiirikäsi työnantajan vain työntekijän syytä? Istuvatko tuhannet suomalaiset vuosittain selkänsä rikki?
Tallinnan satama-altaassa suljimme silmämme ja keskityimme Aivobicin askelkuvioihin.
Älykkäämpi analytiikka ja Big Data
Paluumatkalla Jukka Ruponen IBM:ltä kertoi, mihin tietokoneen aivot kehittyvät. Maailma ei muutu prosesseja viilaamalla vaan datan avulla. Maailma toimii prosessin ja datan risteyksessä, valitettavasti nykyisin prosessien ehdoilla. Datasta luodaan informaatiota ja siitä tietoa.
Osaamme kuvata prosesseja ja automatisoida niitä, mutta miten hallitsemme dataa? Kasvava sukupolvi ei tunne maailmaa ennen verkottumista. Meidän velvollisuutemme on varoittaa heitä identiteettivarkauksista, yksityistietojen tai luottokorttitietojen antamisesta verkoon.
Maailma huutaa analytiikkaa ja sosiaalinen media pursuaa tietoa kuluttajien suosituksista, jotka vaikuttavat ostopäätöksiin enemmän kuin markkinointi ja mainonta. Tätä tietoa voitaisiin käyttää päätöksenteossa, joka nykyisin perustuu pitkälti intuitioon. Monet hyväksyvät sen, että tietokannoissa oleva data on epäluotettavaa, vaikka keinot laadunvarmistukseen ovat olemassa.
Miten työtä optimoidaan, jos suurin osa ajasta menee tiedon etsimiseen eikä aika riitä tiedon läpikäyntiin? Datamäärän kasvu sinänsä ei ole ongelma, mutta datan käsittely, varmistaminen ja analyysi ovat ongelma.
Pitääkö data aina tallentaa ennen kuin sitä voidaan analysoida? Valtaosa datastahan on strukturoimatonta. Dataa on kahdenlaista: datavaltameri ja jatkuvasti liikkuva data. Arvioidaanko asiakastyytyväisyyttä asiakaskyselyillä vai call centerin yhteydenotoilla tai Facebookin päivityksillä?
Sosiaalisessa mediassa nopeasti lisääntyvän, liikkuvan ja monimuotoisen datan volyymit liian isoja tallentamiseen, mutta dataa voidaan analysoida lennossa.
Sosiaalisen median analytiikka ei yksin vastaa kysymyksiimme. Kukaan ei omista Big Dataa ja sitä on vaikea määritellä.
IBM:n Watson päihitti ihmisen tietovisassa. Watsonin pitää tietää, mitä se ei tiedä, sen pitää painaa nappia ja vastata oikein. Google ei tähän vastaa.
Watson käyttää aiemmasta poikkeavaa analytiikkaa, se ymmärtää käsitteitä kuten paikat ja henkilöt, se osaa jakaa datan osiin, hakea todistusaineistoa, jonka avulla pystyy arvioimaan, millä todennäköisyydellä on oikeassa. Watsonin analytiikkaa käytetään lääketieteessä: kone tukee diagnoosin tekemistä.
Tuotteen hinnoitteluun ja uudelleen paketointiin tarvitaan kuluttajan mieltymysten analysointia verkossa, samoin tulevaisuuden trendien ymmärtämiseen. GPS-data julkisesta liikenteestä kertoo, miten tiet vetävät. Mihin tuulimylly sijoitetaan, jotta optimoidaan sääolosuhteet? Missä videomme virtaa ilman että tiedämme siitä?
NLP ja motivointityylit
Tarja Törmänen Wulffilta tarinoi perheestään ja tiimistään. Olemme sitä, mitä vanhempamme ja lapsemme ovat, sitä mitä olimme eilen ja tänään.
Motivointi- tai erottelutyylit ovat työkaluja ja menetelmiä saavuttaa meille merkityksellistä tietoa, avaimia toimivaan yhteistyöhön. Jos tiedetään, mitä ei tiedetä, siihen kiinnitetään huomiota.
Erilaisia motivointityylejä ovat

  • kohti ja pois
  • samuus ja erot
  • yksityiskohdat ja iso kokonaiskuva
  • fakta ja tunteet.

Esimiehen ja alaisen pitäisi keskustella siitä, mikä motivoi. Kiitosta pitäisi antaa moninkertaisesti korjaavaan palautteeseen verrattuna – ja unohtaa jo romutettu hampurilaispalaute.
Toisen ihmisen tavoittaa, kun puhuu samaa kieltä. Viestin merkitys paljastuu sen aiheuttamassa toiminnassa.
Lopuksi saimme seurata videota, jossa teksti ja puhe eteni ensin ylhäältä alas – ja sitten alhaalta ylös, jolloin koko viestin sanoma muuttui lähes päinvastaiseksi. Uusi näkökulma avartaa.

Taskukoulu Tallinnassa

Itko risteilee
taskukoulu visertää
täppäri striimaa.

Silmänkarkkia
yhdessä tekemistä
netti pullollaan.

IT-kouluttajien Koulutus taskussa -laivaseminaari 30.–31.3.2012 alkoi dramaattisissa tunnelmissa, kun Helsingin raitiovaunuliikenne katkesi kolarin vuoksi puolitoista tuntia ennen laivan lähtöä. Twitter visersi #taskukoulu-hashtagilla tilanteesta ja taksikolonnat ja matkalaukkuja perässään vetävät kävelijät valuivat hitaasti Katajanokalle tukkien terminaalin reilut puoli tuntia ennen laivan lähtöä. Tästä huolimatta IT-kouluttajien porukka ehti ajoissa laivaan aloittamaan seminaaria älykännyineen, täppäreineen ja läppäreineen – jotka saivat langattoman verkon ähkymään Viking XPRS:n kokousosastolla ja myöhemmin Scandic Palace hotellin kokoustilassa.
Ohjaus tekstiviestein
Lasse Seppänen kertoi HAMKin verkko-opiskelijoiden työharjoittelujen ja opinnäytetöiden ohjaamisesta netissä ja tekstiviestein Funityllä. Opettajan tekstiviestit kertovat, kun jotain tapahtuu, eikä opiskelijoiden tarvitse seurata sähköpostiaan. Funityyn kootaan tiedot myös opinnäytetyön reilun kolmenkymmenen (!) vaiheen etenemisestä. Lasse Seppänen onnistui demoamaan tekstiviestin lähettämistä Funitystä omaan kännyynsä juuri ennen kuin laivan verkkoyhteydet hiipuivat.
Tutut palvelut mobiilisti
Tarmo Toikkanen esitteli tilastojen valossa tuttujen palvelujen uutta mobiilielämää. Perinteisten kameroiden sijaan seminaarissamme otettiin kuvia kännyillä tai täppäreillä ja siirrettiin verkkoon – silloin, kun nettiyhteys toimi.
Länsimaissa kännyjä on jo enemmän kuin ihmisiä. Valtaosa käyttää kännyä pitääkseen yhteyttä toisiin ihmisiin, mieluummin tekstarein ja selainsovelluksin kuin puhumalla.
Miten mobiilit oppimissovellukset kehittyvät? Nyt kärjessä ovat pelit, musiikki, verkostoituminen ja viestintä. Nano-oppimismahdollisuuksia kaivataan, siis oppimisaktiviteetteja täyttämään esimerkiksi bussin odotteluaikaa. Käyttöliittymä vaikuttaa käytettävyyteen, koskettaminen on luonnollista, kirjoittaminen ei. Mykkä voi puhua mobiililaitteellaan.
Kolmiulotteisuus on tulossa. Ilmassa elehtiminen saattaa tuntua hassulta, mutta toisaalta: sitähän opettaja tai orkesterinjohtaja tekee jatkuvasti.
Mobiililaitteisiin löytyy sovelluksia, jotka näyttävät webissä selailtavat sivustot järkevällä tavalla älykännyn pienellä ruudulla.
Pitäisikö jokaisen osata lukea tai kirjoittaa? Nykyään luku- ja kirjoitustaitoa pidetään itsestään selvänä – aivan samoin kuin sata vuotta sitten pidettiin itsestään selvänä, että jokainen osaa kyntää peltoa.
Kuva tukee muistia, mieleen on helppo palauttaa jotain, jonka on joskus nähnyt. Tyhjästä on vaikea muistaa. Muistettavat asiat voi ulkoistaa kännyn kalenteriin ja muistilappuihin, ja käyttää omaa muistiaan tärkeämpään.
Miten mobiili määritellään? Kirjat, kynät ja paperithan ovat aina olleet mobiileja ja kulkeneet mukana.
Mobiiliohjaus Vespassa
Irmeli Pietilä kertoi mobiiliohjauksesta Vespassa eli Haaga-Helian verkkopainotteisessa opettajankoulutuksessa. Vespan alkuajoista, jolloin kaikki tapahtui Moodlessa, on edetty kauas. Nyt oppimismateriaalit, aikataulut, oppimispäiväkirjat, ohjaus ja tiimien kotipesät ovat Ning-pienverkostossa, joka tarjoaa enemmän sosiaalisen läsnäolon elementtejä kuin Moodle. Opettaja käyttää päivittäin pariakymmentä mobiilisovellusta ja saa gmailiinsä viestit opiskelijoiden some-päivityksistä.
Irmeli Pietilä totesi, että hänelle ei sovi Twitterin lyhytsanaisuus eikä hän innostu Facebookista. Sen sijaan hän käyttää Flipboardia, Recorderia, Fonecta calleria, Googlen kartaa ja hangoutia, Diigoa ja Dropboxia. Skype sopii henkilökohtaisiin ohjauskeskusteluihin ja opiskelijoiden tapaamisiin. Reittiopas auttaa ohjaajaa, joka menee seuraamaan opetusharjoittelua. Tosin aamulla Reittioppaaseen ei tullut poikkeusinfoa, vaikka ratikkaliikenne oli poikki.
Tallinna Polütechnikum
Vierailumme Tallinna Polütechnikumissa oli innostava, erityisesti tietohallintopäällikön puheenvuoro ja kiertely laiteluokissa. Viron hyvät oppimisympäristöt toimivat tässä jo vuonna 1915 perustetussa oppilaitoksessa: virtuaalikoneet, Cisco, Microsoftin Live@edu sekä eri käyttöjärjestelmillä varustetut työasemat, myös luokallinen Macceja.
Mobiili- ja verkko-oppiminen ovat arkipäivää, oppilaitoksessa on keskitetty wifi ja Virossa mobiilinetti on edullinen. Kurssien joukosta löytyy myös vanhanaikaisia kursseja kirjoineen ja toimisto-ohjelmistoineen.
Opiskelijat voivat hallinnoida omia työasemiaan, asentaa ohjelmistoja ja käyttää mitä tahansa käyttöjärjestelmiä, mutta koneet palautetaan alkuperäisiin asetuksiin viikoittain. Joissain ladatuissa ohjelmistoissa saattaisi olla laillisuusongelmia, mutta viikoittainen palautus siivoaa nekin pois.
Puuhapaja
Lauantaiaamun puuhapajassa poimimme kirjanmerkkejä Diigoon ja tiivistimme seminaarin antia sarjakuviin Strip Designerilla.
Ammatillista koulutusta mobiilisti
Mervi Jansson kertoi, miten mobiilisovellusten avulla jokainen voi näyttää osaamisensa, vaikka ei ehtisi tunnille. Mobiilisovellukset tukevat oppimista, eivät siirrä sitä muualle.
Laitteiden pitää toimia, muuten pomot viheltävät pelin poikki. Sopimusten ja tekijänoikeuksien pitää olla kunnossa, kun laite annetaan alaikäisille tai kun mennään työpaikalle kuvaamaan.
Ruumiillisessa työssä täppärin kantaminen mukana on hankalaa, mutta pienempi laite kuten iPod touch pysyy mukana. Tekemisiä ja havaintoja voi dokumentoida missä tahansa, myös lyhyillä odotusajoilla bussipysäkillä.
Poplet-käsitekarttojen avulla asioita voidaan havainnollistaa oppilaitokselle ja työssä oppijoille. Saman asian voi havainnollistaa eri tavoin kaaviona tai sarjakuvana. Kuva nousee kirjoittamista tärkeämmäksi varsinkin ammatillisessa koulutuksessa.
Kaikki uusi vie epämukavuusalueelle. Iäkkäillä opettajilla ei ole kokemusta mobiiliopetuksesta, ei omia laitteita eikä aikaa perehtyä. Mitä hyötyä tästä on? Kuka vastaa, jos rikotaan tekijänoikeuksia? Entä jos laite rikkoutuu tai jos löydetty tai tuotettu sisältö ei ole sopivaa? Mikä on hyvä laite? Kestääkö koulun verkko mobiililaitteiden kirjavaa joukkoa?
Mobiilioppimisessa on käytetty mm. Posterousia, Dropboxia, Strip Designia, Facebookia ja Skypeä, ja tuotettu pitkälti visuaalista sisältöä. Pintakilta-wikin sisältöä on tuotettu iPadeilla. Pulpetista tabletille -hanke etenee, mutta mitä tapahtuu hankkeen jälkeen?
Mitä on opittu? Yllättävän moni opiskelijoista ei ollut aiemmin vienyt videoita YouTubeen. Kokemuksen kiteyttäminen sarjakuvaan innosti ja tekijänoikeuksia selvitettiin. Sosiaaliset taidot kehittyivät, kun yhdessä sovittiin, mitä kukin tekee. 16-vuotiaat pojat innostuivat moppauksesta, kun saivat laatia siitä video-ohjeistuksen. Opiskelijat asentavat sovellukset itse.
Mervi Janssonin esitys streamattiin Bambuseriin, joten saimme Twitteristä kysymyksiä henkilöiltä, jotka eivät olleet mukanamme Tallinnassa. Opiskelijoiden omien laitteiden käyttöön pitäisi oppilaitoksissa löytää yhteiset pelisäännöt esimerkiksi Opetushallituksen uusien some-ohjeiden pohjalta.
Keskustelussa nostettiin esiin, että maksulliset mobiilisovellukset voivat tuottaa ongelmia tutkinto-opiskelijoille, joille opiskelun pitäisi olla ilmaista. Toisaalta, vastaava ongelma on perinteisen verkko-opiskelun vaatimassa nettiyhteydessä. Mobiiliopiskelijat dokumentoivat omaa oppimistaan, mutta eivät tuota uutta oppimismateriaalia. Avoimia oppimisresursseja löytyy LeMillistä, Wikikirjastosta ja avoimista oppimisympäristöistä.
Yhteisöllisen oppimisen tukeminen mobiilisti
Jari Laru totesi olevansa ”hörhö” ja seurassamme kuin kala vedessä. Hän opettaa tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttöä verkossa.
Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön historia alkaa 1960-70-lukujen taitteesta, jolloin keksittiin täppäri. Keksintö oli aikaansa edellä. 1990-luvun loppupuolella syntyi taskutietokone ja tulevaisuuden oppimisympäristö, avoimeen lähdekoodiin perustuva Fle3. 2000-luvun alussa kuvaan astuivat älypuhelimet, langaton verkko, paikkatiedon hyödyntäminen ja mobiilioppiminen.
Nyt 2010-luvulla astumme ubiikkiin tulevaisuuteen, täppäreiden ja html5:n maailmaan, m-oppimisesta u-oppimiseen. Sovelluksia on joka paikassa, ei enää laitteisiin tai käyttöjärjestelmiin lukittuina. Alkeelliset palvelut kuten Facebook jäävät historiaan, kuten Anssi Vanjoki ennustaa.  Osallistujien aktiivisuutta haisteleva pöytä on esimerkki lisätystä todellisuudesta.
Ihminen yksin on ”person solo”, ihminen teknologian avulla muiden kanssa on ”person plus”. Tietokoneavusteisessa yhteisöllisessä oppimisessa huomiota kiinnitetään olosuhteisiin, ryhmän rakenteeseen, tehtävään ja välineeseen. Myytti diginatiiveista unohtaa, että teknologian käyttötaito ei vielä anna syvällistä käsitystä tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytöstä. Opintosuunnitelmatasolla pitäisikin luoda olosuhteet, joissa opetetaan tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttöä eikä vain teknologiaa.
Moniajo (multitasking) ei ole hyväksi oppimiselle. Yksinkertaisilla välineillä ja monipuolisilla pedagogisilla käytännöillä päästään parhaisiin tuloksiin. Ei niin, että ottakaa kuvia Flickeriin tai käykää Second Lifessa; some-palveluita ei ole suunniteltu tukemaan yhteisöllistä oppimista. Fle3, jonka taustalla on tutkiva oppiminen, tukee yhteisöllistä oppimista. Mutta tarvitsisimme lisää sovelluksia, joihin olisi rakennettu oppimista tukevia ominaisuuksia.
Kampus 2.0
Ilkka Olander kertoi avointa, informaalista oppimista tukevasta Kampus 2.0:sta, johon kootaan oppilaitoksen keskeiset some-välineet, myös Facebook ja oppimisalusta. Yksittäisistä hankkeista pitäisi edetä toimivien käytäntöjen luomiseen.
Mitä työelämä odottaa mobiiliohjelmoijalta?
Elias Pietilä Qvikistä kertoi, mitä työelämä odottaa mobiiliohjelmoijalta. Koulutuksen merkitys on yllättävän pieni, kun teknologia kenttä muuttuu nopeasti eikä korkeakouluissa voida opettaa teknologiaa, jota ei vielä ole olemassa. Uusinta teknologiaa opitaankin intohimolla ja harrastuksella.
Mobiilisovellukset ovat pieniä ja niitä on helpompi tehdä kuin perinteisiä sovelluksia. Koodin hiominen ei kauheasti vaikuttaisi mobiililaitteen akun käyttöön. Koulu voi innostaa supernörttejä koodaamaan, mutta todennäköisesti muotoilijan (designer) laatima sovellus on nörtin tekemää helppokäyttöisempi.
Elias Pietilä kertoi nopeasti laatimastaan sovelluksesta. Sen kooodi on kaameinta spagettia ikinä, mutta sitä on ladattu mobiililaitteisiin jo 10 miljoonaa kertaa. Mobiili on korostetusti silmänkarkkia ja design on olennaista. Kuvankäsittelyä osaamattoman mobiiliohjelmoijan pitäisi olla velho.
Täydellinen työntekijä näyttää samalta kuin täydellinen yrittäjä. Tiimissä tarvitaan erilaista osaamista ja liiketoimintakeskeisyys on valttia. Valmiita sovelluksia voisi hioa loputtomiin kohti täydellisyyttä – mutta olisiko se yhteisön etu?
Elias Pietilä pohti, että jos vielä jatkaisi opintojaan TKK:lla, hän opiskelisi kieliä eikä tietokantoja. Mobiilialalla tarvitaan jatkuvasti kykyä oppia ja poisoppia. Flash meni jo pari vuotta sitten. Kuinka nopeasti osaava koodaaja vaihtaa kielestä toiseen?
Läksyt
Tarmo Toikkanen kehotti jokaista meistä tuottamaan viikon sisällä verkkoon jotain taskukouluun liittyvää: kuvia Dropboxiin, tekstejä blogeihin, linkkejä Diigoon, viestejä Twitteriin.

Koulutus eilen, tänään ja huomenna

Itko innostaa
jakamaan tiedot verkkoon
ope oudoksuu

opimme töissä
emme turhan tyhjiön
koulutuksissa

ope, valpastu
kun nuori ryntää verkkoon
ethän jää alle

oppija poimii
verkon tietomerestä
omat helmensä

IT-kouluttajat juhli kymmenvuotista taivaltaan  näkyvästi hotelli Arthurissa 9.11.11. Monipuolinen esiintyjäkaarti johdatti meidät salama-alustuksin koulutuksen kolmeen vuosikymmeneen ja työsti heittämiään haasteita kanssamme learning cafe -menetelmällä. Tilaisuuden sponsorit HAAGA-HELIA, Suomen Liikemiesten Kauppaopisto ja Laurea heittivät sekaan muutamia lisähaasteita. Irmeli Pietilä juonsi juhlaseminaarin rautaisella ammattitaidollaan.
Seminaarin aloitti kuvakollaasi IT-kouluttajien jäsentilaisuuksista. Puheenjohtaja Tarmo Toikkasen tervehdys kuultiin nauhoitettuna, kun Tarmo3 päätti syntyä maailmaan juhlaseminaarin aattoiltana.
IT-kouluttajien kymmenvuotinen taival
Esittelin lyhyesti IT-kouluttajien kymmenvuotistaipaleen tärkeimmät tapahtumat. ”Koulutamme uuden teknologian käyttöä ja samalla käytämme uutta teknologiaa ja uusia pedagogisia lähestymistapoja koulutuksessamme”, kerrottiin IT-kouluttajista ITviikossa vuonna 2007.
Jäsentilaisuuksissamme on käsitelty verkko-oppimista, sosiaalista mediaa ja työssä oppimista, työvälineohjelmistoja (ATK-ajokortin matka maailmalle ja paluu ECDL:nä), oppimisalustoja, avoimia ohjelmistoja, jotka tukevat tiedonrakentelua ja yhteisöllisyyttä. Olemme vierailleet monissa yrityksissä ja organisaatioissa Suomenlahden molemmin puolin: Tieto-konserni, Tieturi ja Haaga-Helia, Tallinnan yliopisto, Viron keskuspankki, Webmedia, Tieto Estonia ja tietysti Estonia-teatteri.
Valtakunnallinen IT-kouluttajat-yhdistys panostaa jäsenistön verkkopalvelun kehittämiseen. 2000-luvun alussa yhdistykselle teetetty sivusto asennettiin Fle3-tiedonrakenteluympäristön kanssa PC-käyttäjien palvelimelle. Kesällä 2004 IT-käyttäjien verkkopalvelut siirrettiin TTL:n tuoreelle yhdistyspalvelimelle, jossa niitä on edelleen kehitetty.
TVT opetuksessa, keskiajalta kohti uutta aikaa
Teemu Leinonen aloitti maailmoja syleilevän esityksensä 7-vuotiaan tyttärensä neuvojen mukaan smurffeista ja wikipediasta, motivoituneista joukoista. Opiskeluaikaisesta web-sivujen suunnittelusta hän eteni oppimisympäristöjen design-tutkimukseen Fle3-tiedonrakenteluympäristön ja LeMill-oppimisresurssiympäristön myötä.
Uuden teknologian tuotteet tai palvelut tarjoavat aluksi elämyksiä käyttäjille, muuttuvat sitten välttämättömyyksiksi, vähitellen taiteeksi ja osaksi todellisuutta – kunnes todellisuus muuttuu osaksi uutta teknologiaa.
Antiikin hyveet mielletään uudella ajalla edelleen hyveiksi. Antiikin ja uuden ajan välissä on pimeä keskiaika ruottoineen ja noitavainoineen. Vastaavan kehityksen voi nähdä tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytössä. Pimeää keskiaikaa vastaa 1970-luvun puolivälissä alkanut mekaaninen harjoittelu (training), esimerkiksi kielten opetuksessa, aluksi disketeillä ja cd-rompuilla, myöhemmin verkossa. Verkko-opiskelun myötä olemme siirtyneet uuden ajan sosiaalisiin ohjelmistoihin ja vapaaseen ja avoimeen sisältöön.
Löytyykö tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytöstä antiikin aika hyveineen? Douglas Engelbart, joka vuonna 1968 kehitti maailman ensimmäisen hiiren, ideoi tietokoneavusteisen ryhmätyön, jossa videoyhteydellä kirjoitetaan yhteistä koodia. Hän näki, miten tieto- ja viestintätekniikkaa voitaisiin käyttää yhteistyössä yhteisten ongelmien ratkaisemisessa.
Engelbrandtin ideat näkyvät Steward Brandin vuonna 1968 toimittamassa teoksessa ”The Whole Earth Catalog”  sekä Google Wawessa ja Google Plussassa. Nasan vihdoin julkaisema avaruudesta otettu kuva maapallosta auttoi ihmisiä hahmottamaan, että elämme yhdellä yhteisellä planeetalla.
Oppimisen haasteet tulevaisuudessa
Jyrki J. Kasvi näki tulevaisuuden synkkänä: maailman ikärakenne muuttuu ja suomalainen yhteiskunta juoksee suoraan seinään, kun yli 65-vuotiaan väestön osuus kaksinkertaistuu nopeasti. Globaali verkostoituminen ei paranna tilannetta: sama kehitys odottaa arabimaissa ja Japanissa panostetaan jo vanhustenhoitorobotiikkaan.
Suomen talous on murroksessa; paperimarkkinat kasvavat, mutta kuka investoisi paperitehtaisiin Suomessa? Väestöpyramidimme kertoo, ettei viidenkymmenen vuoden kuluttua Suomessa ole enää työvoimaa.
Mika Mannermaan mukaan olemme tulleet maatalousyhteiskunnasta teollisuusyhteiskunnan kautta tietoyhteiskuntaan ja jatkamme kohti bio- ja fuusioyhteiskuntaa. Rytinä on vasta alussa ja murroksen tahti kiihtyy. Kenellä tulevaisuudessa on valta ja kuka omistaa? Onko maahanmuuttajien perhekäsityksissä mitään ihmettelemistä, kun itse elimme vastaavan laisessa perheyhteisössä sata vuotta sitten?
Muuttunut viestintä kuvastaa teknologian kehittymistä ja pian käytämme viestintätapaa, jollaista ei vielä ole edes keksitty. Sosiaaliset innovaatiot ovat uusia oivalluksia siitä, miten olemassa olevaa teknologiaa käytetään uudella tavalla. Taannoin maailmalta tultiin kysymään, miten Suomessa edistytään, mutta nyt innovaatioita etsitään Virosta ja vastaavista nopean teknologisen kehityksen maista.
Miten koulutamme Suomen takaisin 2000-luvun alkuun? Sähköiset palvelut ja verkkokauppa ovat tehneet tuloaan yli kymmenen vuotta. Botswanassa voi maksaa kännyllä, mutta Suomessa ei. Suomi on viimeinen maa maailmassa, jossa ihmisille edelleen toimitetaan pääsääntöisesti paperilaskuja.
Tieto- ja viestintätekniikan osaamisemme on pelkkä myytti. Taulukkolaskentaohjelmisto voidaan kokea hankalaksi, jos rivisummat lasketaan taskulaskimella. Osaavasta työvoimasta tulee pulaa. Mikä työelämässämme aiheuttaa pahoinvointia, kun ihmiset fyysisen ja psyykkisen pahoinvoinnin vuoksi ajautuvat ennenaikaiselle eläkkeelle, ja eläkkeelle päästyään pystyvät vähentämään psyyken lääkkeitään?
Kertakäyttökoulutuksen paradigma on kuollut ja kuopattu, vaikka järjestelmämme rakentuu edelleen sen varaan. Suomessa kysytään: ”Mikä on sun duuni?” Hajoaako identiteetti, jos ei ole työtä? Työn ja harrastusten lisäksi ihmisen elämään voi kuulua lasten ja vanhempien, lastenlasten ja puolison hoitoa. Aiemmin työttömän piti odottaa 500 päivää ennen kuin pääsi opiskelemaan.
Metsäkone on erikoisesti pakattu tietokone, mutta on vaikea löytää ohjelmointitaitoisia nuoria, jotka haluaisivat työskennellä metsässä. Oli oivaltavaa nähdä, miten F-Securen kaverit menivät mönkijällä metsään, kun virus halvaannutti metsäkoneen.
Oppiva organisaatio kehittyy luovaksi organisaatioksi. Suomessa ei sallita riskinottoa vaan konkurssiin mennyt startup-yrittäjä leimataan loppuiäksi. Tarvitsemme luovaa anarkiaa, emme valmiita projektisuunnitelmia, joiden mukaan edetään.
Tietoyhteiskunnan osaamistarpeiksi nousevat elämän ja osaamisen hallinta, sosiaaliset taidot sekä tiedonhallinta- ja verkostoitumistaidot. Missä ovat tietotekniset osaamistarpeet?
Salama-alustukset
Jaana Holvikivi on laatinut väitöskirjan tietotekniikan kansainvälisestä koulutuksesta. 1990-luvun alussa suomalaisen ammattikorkeakoulun englanninkielinen koulutus kehitettiin yksinkertaisesti kääntämällä valmis suomenkielinen kurssi englanniksi. Suomalaiset opiskelijaryhmät ovat kuitenkin huomattavasti homogeenisempia kuin muista kulttuureista tulevat. Yksilöiden väliset erot kansainvälisissä opiskelijaryhmissä ovat valtavat. Tieteellinen ajattelu on kulttuurisidonnaista, ohjelmointi vaatii logiikkaa ja ongelmanratkaisukykyä.
Ihmisen toiminta määräytyy kulttuurisista skeemoista. Esimerkiksi tässä seminaarissa voimme olettaa, että joku menee kohta puhujapönttöön pitämään powerpoint-esityksen.
Esimerkki ruokailusta Japanissa voi auttaa meitä ymmärtämään erilaisia skeemoja. Meidän kulttuuristamme tulevan voi olla vaikea hahmottaa, miten kymmenen eri ruokalajin kanssa edetään tai että padan kantta ei saa nostaa, kun herkkä ruoka on siellä hautumassa.
Toista kulttuuria edustava opiskelija saattaa myöhästyä oppitunnilta yksinkertaisesti siksi, että hänen pitää ensin tervehtiä kaikki tuttunsa. Perinteisesti monissa kulttuureissa opitaan seuraamalla toisen toimintaa – kuten meilläkin oppipoika on oppinut seuraamalla kisällin toimintaa. Myös valokatkaisimet, vesihanat ja liikeohjatut ovat voivat hämmentää sellaista, jonka omassa kultturissa ne ovat harvinaisia.
Tero Toivanen puhui tulevaisuuden koulusta, näkymättömästä oppimisesta, avoimuudesta ja jakamisesta, jolla oppiminen kehittyy sosiaalisessa mediassa nopeasti. Maiden väliset erot muuttuvat merkityksettömiksi. Tiedonhaku- ja hallintataidot nousevat entistä tärkeämmiksi. Tulevaisuuden lukutaidottomuus on kyvyttömyyttä oppia, poisoppia ja uudelleen oppia.
Miten voi oppia, jos ei opi? Voisiko unelmoida silmät auki?
Systeemisessä, vertailevassa ajattelussa tiedot liitetään ympäröivään yhteisöön. Luovuuteen tarvitaan dynaaminen aikakäsitys, ei kelloon sidottua. Vapaus tuo vastuuta oppijoille. Miten kohtaamme epävarmuuden? Osaammeko työskennellä yhdessä erilaisten ihmisten kanssa?
Autotelinen ihminen asettaa itse päämääränsä ja ohjaa toimintaansa eikä ole riippuvainen ulkoisesta palkitsemisesta. Virheistä opitaan.
Tuoreen tutkimuksen mukaan pojat ovat menneet tyttöjen ohi englannin kielen osaamisessa, kun he oppivat englantia pelaamalla. Miten oppiminen saataisiin takaisin kouluun?
Anne Rongas puhui matkasta, hitaudesta, turvasta ja tästä hetkestä. Olemme matkalla avoimeen oppimiskulttuuriin. Asiat etenevät hitaasti vaikka aina on kiire. Turvallisuutta luo identiteetti, toisten läsnäolo, oppimisen ilo omalla ja yhteisellä polulla. Oppiminen tapahtuu ihmisen aivoissa, ei suljetussa koetilassa kynän ja paperin kanssa. Oppilaitoksen läpäisemätön palomuuri ei luo turvallisuutta vaan estää parasta oppimista. Tällä hetkellä voisimme ajatella oppimiseen liittyvät resurssit uudella tavalla ja löytää muitakin resursseja kuin rahan.
Teemu Arinan oppimis- ja työympäristöllä ei ole seiniä eikä rajoja. Yliopisto on maailma, koko universumi, jossa elämme. Aiemmin pienellä kotipaikkakunnalla oli vaikea löytää ihmisiä, joiden kanssa olisi kiinnostunut samoista asioista. Netin myötä emme enää tarvitse keskitettyjä kirjastoja. 1990-luvulla alettiin puhua verkko-oppimisesta ja verkkokaupasta, 2000-luvulla löydettiin sosiaalisesta mediasta vuorovaikutus, jossa paluukanava on yhtä paksu kuin menokanava. 2010-luvun pilvioppimisessa fyysisesti hajautetut ihmiset ja sisällöt kyteytyvät toisiinsa, asiakkaat auttavat lopputuotteiden valmistamisessa, ja aiemmin paljon aikaa vieneet asiat tapahtuvat yhdessä yössä.
Twitter-hashtag ei ole poliittinen liike vaan verkosto, johon kuka tahansa voi liittyä. Pilven myötä laitteet muuttuvat taikasauvoiksi. Jokainen rakentaa oman ruumiinsa jatkeeksi työkalupakin, verkoston muita ihmisiä. Perun andeilla sademetsissä arvostetaan vastavuoroisuutta: jotta pystyt antamaan jotain, sinun pitää ottaa jotain ja tietää, mitä otat. Olemme kytköksissä toisiimme. Millaisia haasteita pilvioppiminen asettaa, kun ei saa suorituspaperia eikö ole keskitettyä oppimispaikkaa eikä oppiminen ole opettajan vastuulla?
Ville Venäläinen haluaa auttaa yksilöitä ja ryhmiä löytämään oman äänensä. Sosiaalisessa mediassa viihdytään, mutta unelmat lakkaavat, kun puhutaan koulusta. Miten tieto- ja viestintätekniikan luoma toimintaympäristö on meille niin vieras? Ennen pärjättiin kynällä, mutta nyt kaikki pitää integroida oppilaitoksen verkkoon. Ajatellaan, että lapsia ei voi lähettää verkon sosiaaliseen mediaan, mutta heidät voi ongelmitta lähettää kadulle tekemään tehtäviä. Onko pedofiili verkossa todellisempi kuin kadulla?
Toimintaympäristö, savimaja tai kaupunki pilvenpiirtäjineen, vaikuttaa taitoihimme. Digikuilussa on kyse eri ihmisten räikeästä erilaisesta kokemustaustasta. Olemme syntyneet maalaisyhteiskunnassa, mutta tuskin osaisimme enää elää siellä. Suurkaupungissa taas ei opi toimimaan ennen kuin on elänyt siellä.
IT voisi olla ihmisteknologiaa tai interkatiivista teknologiaa. Mihin IT viedään?
Esko Kilpi kysyi, onko olemassa ympäristöä, joka ei olisi oppimisympäristö, ympäristöä, johon ei sisältyisi oppimisen mahdollisuutta. Teollisen yhteiskunnan prosesseihin ei saanut sekaantua eikä tehdä niihin muutoksia, mutta nyt pitäisi jättää taakse teollisen ajan ihanteet ja nähdä työ luovana prosessina, informaation rakentamisena, sosiaalisena, toisiaan tarvitsevien ihmisten vuorovaikutuksena. Entistä ihmiskeskeisempi maailma on tulossa osaksi todellisuuttamme ja pääsemme lähemmäksi yksilön omaa historiaa, tarinaa.
Oppimistarinat ovat erilaisia. Kuka olisi minun edelläni tarinassa, jota elän? Twitterin asymmetrisen seuraamisen prosessi on tärkein oppimisprosessi. Miten valitsen, ketä seuraan?
Ketkä ovat toisiaan tarvitsevia ihmisiä? Eivät välttämättä ne, jotka ovat fyysisesti toistensa lähellä. Miten löydetään globaalisti omaa tarinaa eteenpäin vievät ryhmät? Mitä verkko ja verkot meille mahdollistavat ja miten ne toimivat oppimisen moottorina? Verkostoista pois jäävät ihmiset jäävät pois oppimisprosesseista. Oppiminen ei ole työstä erillinen asia, se on tapa suhtautua elämään.
Teollisessa ajassa painottuivat työroolit. Luovassa työssä tämä olisi mahdotonta, koska työn tekeminen on oppimisen tärkein moottori. Työ nähdään tehtävinä, jotka voidaan hajauttaa verkossa. Oppiminen on niiden tehtävien tekemistä, jotka vievät minun uniikkia tarinaani eteenpäin yhdessä muiden ihmisten kanssa.
Learning cafe ja yhteenveto
Työstimme learning cafen kolmella kierroksella kahdeksassa pöydässä yhdessä esiintyjien heittämiä haasteita. Kokoavassa yhteenvedossa Jaana Holvikivi nosti pöytäkeskustelustaan esiin monikulttuuurisuuden, yhteisöllisyyden, ryhmätyön ja tiimiytymisen, jossa myös opettaja oppii. Maahanmuuttajat ovat motivoituneita oppimaan, mutta meidän pitäisi yhdessä monipuolistaa kuvaa siitä, mitä korkeakouluista valmistuvan pitäisi oppia ja osata.
Teemu Leinonen toi omasta pöydstään esiin aiemmin hankitun osaamisen, CV:t ja osaamisrekisterit, joissa voisi mainita vaikka onko ollut mukana assembly-joukkueessa.
Ville Venäläisen pöydässä nousivat esiin metataidot, tunneäly, tunteiden kohtaaminen, usko omiin kykyihin oppia ja kasvaa, työryhmälähtöisyys, projektilähtöinen työskentely, it välineenä sekä yhteistuottaminen ja yhteistoiminta.
Esko Kilven pöytäkeskustelussa ihmeteltiin, onko koululla tulevaisuutta. Ihmisiä ei pitäisi valmistaa työelämään vaan uudenaiseen vastuunottoon. Onko meillä Teemu Leinosen kuvaamaa länsimaista sivistystä vai olemmeko kriisiissä, emmekä näe valoa pimeästä tunnelista?
Tero Toivasen pöydässä oli pohdittu ekaluokkalaista lasta, joka innostuneena on aloittanut koulutaipaleensa, mutta itkee tehdessään läksyjä ja kysyy, miksi koulussa ei voi olla kivaa. Miten motivaatio tapetaan ensimmäisen kouluvuoden aikana? Monet koulut ovat päivähoitopaikkoja ja oppiminen on jaettu merkityksettömiin oppiaineisiin. Työn ja koulun raja-aidat on rikottava ja annettava ihmisten oppia eri tavoilla.
Teemu Arinan pöydässä puhuttiin pilvioppimisesta, avoimuudesta, läpinäkyvyydestä, itseohjautuvuudesta ja ennaltamääräämättömyydestä? Kuka antaa leiman paperiin, joka kertoo osaamasi asiat? Yksilö saattaa etsiä täysin uniikin alueen, josta hän voi löytää töitä tulevaisuudessa.
Anne Ronkaan pöydässä keskusteltiin resursseita, työstä, perheestä ja harrastuksista. Miten oppijat voivat olla voimavara toisilleen? Työelämän pahoinvoinnissa, kun työpaikan ihmissuhteet eivät toimi, jätetään hyödyntämättä paljon käytettävissä olevia resursseja. Mikä on palkkatyön tulevaisuus? Raha ei anna riittävästi motivaatiota nuorille.
Jyrki Kasvin pöydässä kysyttiin, missä ja miten opitaan tietoyhteiskunnan perustaitoja, digisosiaalisia taitoja. Pitäisikö niitä oppia jo päiväkodissa ja koulussa? Entä aikuishoivapalveluissa? Edistääkö perheen sisäinen sosiaalinen paine oppimista? Mistä saadaan sosiaalinen paine yhden hengen talouksiin? Onko pilviyliopisto uusi käännös elearningille?
Yleiskeskustelussa todettiin, että Tanskassa ei suosita kilpailua, koska halutaan, että lapset viihtyvät koulussa. Ongelmakeskeinen oppiminen edellyttäisi pienen kurssisilpun muuttamista suuriksi ja mielekkäämmiksi kokonaisuuksiksi. Nykyinen koulu ja oppiminen ovat menneen talven lumia, niiden sijaan pitäisi löytää jotain, jota voitaisiin uudistaa. Suomalainen koulu pitäisi avata kaikille iästä riippumatta. Opintosuunnitelmassa joku on määritellyt, mitä pitää osata. Asiat pitäisi kuitenkin uskaltaa tehdä eri tavoin, vaikka kollegat odottaisivatkin erilaisen epäonnistumista.
Mihin oppimisen ilo katoaa? Kouluarkkitehtuuri, ryhmäkoot ja kalustuksen sijoittelu vaikuttaa oppimiseeen. Suositaanko teollisuusparadigmaa standardipolkuineen ja valmistumisaikoineen vai monialaista tutkintoa? Eikö pitäisi hyväksyä, että joku etsii itseään ja yhdistää useita tutkimusaloja ja löytää uusia kysymyksiä ja jopa vastauksia niihin?
Applen menestystarina lähtee musiikista eikä kalenterista; kaikkialla on musiikkia mutta kaikilla ei ole kalenteria. Kaadetaan koulun ja työelämän raja-aita ja nostetaan osaamisperustainen opintosuunnitelma tietoperustaisen sijaan.