Tieteen paini

Päivän painissa
työ, some, mittaaminen –
hyvään vai pahaan?

Media muuttuu:
kun porttivahti väistyy,
kansa vaikuttaa.

Työssä kilpailu,
kiire – missä yhteisön
turva, luottamus?

Mittari ohjaa
tutkimusyhteisöä;
syökö luovuuden?

Tutkimus matka
jonnekin, anna aikaa,
luo timantteja!

Tieteen päivien 9. – 13.1.2013 päivän painit käsittelivät mm. sosiaalista mediaa, mittaamista ja työelämää.
Päivän painien ideana oli yleistajuistaa tiedettä. Torstaina Tieteen päivillä julkaistiin teos ”Tieteen yleistajuistaminen”. Päivän painit tallennettiin videoille.
Sosiaalinen media ja demokratia
Keskiviikkona 9.1.2013 Johanna Sumiala johdatteli Tanja Aitamurron ja Lotta Lounasmeren keskustelemaan aiheesta ”Edistääkö sosiaalinen media demokratiaa?” Hän kaarsi myöhäismodernismista ja modernista demokratiasta kansalaisvaikuttamiseen ja lobbaukseen.
Moderneissa yhdeltä monelle joukkoviestimissä portinvartijat, ammattitoimittajat määrittävä, mistä keskustellaan. Internetin ja sosiaalisen median myötä moderni joukkoviestintä kriisiytyy. Nykyisin on yhä vähemmän lähetyksiä, joita koko kansa seuraa. Kuka tahansa voi nykyisin julkaista, kansalaisjournalistit ja kansalaisaloitteet ovat nousseet esiin ja tavallisia ihmisiä kutsutaan osallistumaan. Enää media ei viesti yhdeltä monelle vaan kansalaiset toisilleen monelta monelle, ei ylhäältä alas vaan horisontaalisesti. Mediayhteiskunnassamme eri viestintävälineet kietoutuvat toisiinsa.
Tanja Aitamurto korosti, että kansalaiset pääsevät osallistumaan lakimuutoksiin jo niiden valmisteluvaiheessa. Esimerkiksi Islannissa perustuslain uudistuksesta julkaistiin kolme eri versiota, joita kansalaiset saattoivat kommentoida.
Kansalaisilta voitaisiin kysyä näkemyksiä jo budjetin valmisteluvaiheessa. Joukkoistamista Suomessa -yhteisössä kansalaiset voivat äänestää ja kommentoida toistensa ajatuksia ja keskustakirjaston sivustolla antaa vinkkejä ja ideoita ja keskustella. Avoimessa ministeriössä kansalaiset voivat tehdä toimenpide- ja lakiehdotuksia. Kun kansalaiset saavat lisää vaikutusmahdollisuuksia, kiinnostus politiikkaan lisääntyy.
Demokratiassa olennaisia ovat ihmisen mahdollisuudet vaikuttaa elämäänsä. Edustuksellinen demokratia toteuttaa tätä vain vähän, kun taas sosiaalinen media mahdollistaa suoran demokratian.
Lotta Lounasmeri kysyi, keillä on mahdollisuus osallistua vuorovaikutteiseen sosiaaliseen mediaan. Eihän se tarjoa oikotietä onneen, se on hyvä apuväline, mutta teknologia ei voi muuttaa ihmistä. Tarvitaan epävarmuuden sietokykyä.
Markkinoiden ja suurten yritysten valta on kasvanut ja televisiolla on edelleen tärkeä asema. Miksi ihmiset haluaisivat käyttää aikaansa osallistuakseen, kun työ, perhe ja harrastukset vievät ajan?
Tanja Aitamurto totesi, että kaikki eivät voi osallistua kaikkeen, mutta yksilö haluaisi varmasti vaikuttaa esimerkiksi lastensa koulutien turvallisuuteen. Osallistuminen on helpompaa netissä kuin menemällä tiettyyn aikaan tiettyyn paikkaan.
Lotta Lounasmeri korosti, että demokratiaan kuuluu tasa-arvo. Netissä on vain pieni osa kansalaisista, ehkä hyväosaiset, ja he osallistuvat. Onko kaikilla pääsyä nettiin?
Tanja Aitamurto näki digitaalisen eriarvoisuuden pienenevän. Lotta Lounasmeri toi esiin taloudellisten ongelmien kanssa kamppailevan yksinhuoltajan, joka ehkä tekee kahta työtä. Ehtiikö hän osallistua? Onko sosiaalinen media vain hyväosaisten juttu?
Tanja Aitamurto myönsi, että osallistuvan demokratian mahdollisuudet eivät korvaa rakenteellisia muutoksia, mutta taloudellisten ongelmien kanssa kamppailevalle ihmiselle osallistuminen olisi nykyisin helpompaa kuin ennen, koska hänellä on pääsy laajaan tietoon ja vaikutusmahdollisuuksiin.
Lotta Lounasmeri väitti, että jos yksilö on vieraantunut politiikasta, ongelmia on vaikea korjata teknologialla. Sosiaalinen media jää usein myös irralliseksi todellisista päätöksentekoprosesseista.
Tanja Aitamurto mainitsi Obaman presidentinvaalikampanjan esimerkkinä sosiaalisen median hyödyntämisestä. Tietokannoista saatiin tietoa, jolla viestiä saattoi kohdentaa tietyille ihmisille. Myös vertaistuki antaa onnistumisen kokemuksia.
Lotta Lounasmeri muistutti, että netissä on paljon samanmielisten keskustelukerhoja, jotka aika vähän sietävät erilaisia mielipiteitä. Netissä on myös vihapalstoja ja hakukoneilla suuri valta.
Tanja Aitamurto kysyi, onko meillä koskaan ollut Habermasin kuvaamaa yhteisen julkisuuden tilaa? Julkisuushan on ajat sitten pirstaloitunut ja eri ryhmien välillä on ollut kitkaa, mutta nyt se näkyy internetissä aiempaa paremmin. Netissä on useita ilmaisia uutislähteitä, ja netissä saa tietää, mitä ihmiset ajattelevat.
Yleisöstä kysyttiin: Uhkaako joukkoistaminen edustuksellista demokratiaa? Missä kulkee demokratian ja anarkian raja? Eikö somea voida käyttää väärinkin?
Mittaamisen hurmos
Torstaina 10.1.2013 Arto Mustajoki johdatteli Jukka Korpelan ja Eero Vuorion keskustelemaan aiheesta ”Mihin mittaamisen hurmos vie tiedettä?”
Tiedeyhteisössä vertaiset ovat arvioineet toisiaan, mutta tieteellisen tuotannon mittaaminen alkoi vasta 1990-luvulla, ensin vakanssin täyttämisessä, myöhemmin ranking-listoissa. Opetus- ja kulttuuriministeriön uuden rahanjakomallin yhtenä kriteerinä on tutkimuksen laatu. Julkaisujen ja viittausten lukumäärien vertailu ohjaa uudet tutkijat aloille, joilla on paljon viittauksia. Näiden tiedot löytyvät netistä ja yliopistojen ilmoitustauluilta.
Mittarit ohjaavat toimintaa ja ovat vallankäytön välineitä. Ne ovat yhteismitattomia, eivät tue kekseliäisyyttä ja johtavat englanninkielisiin tutkimuksiin. Tutkimuksia pitäisi verrata tieteenalojen sisällä eikä niiden välillä. Hallinto ei yksin ole syyllinen, prosessissa on mukana myös tutkijoita.
Luonnontieteissä tutkimus on havainto, kun taas ihmistieteissä tutkimus on havaintojen summa. Ihmistieteissä suositaan monografioita eikä tunneta ”top-ten”-julkaisufoorumeja, luonnontieteissä taas voidaan joutua odottamaan viisi vuotta tutkimuksen julkaisemista. Myös tieteenaloilla on sisäisiä vääristymiä. Kannattaako väestötutkimus paremmin kuin kulttuurien tutkimus?. Onko historia taidetta eikä tiedettä?
Avoimuus antaa yhä useammalle tutkijalle ja nörtille mahdollisuuden osallistua tutkimukseen. Miten annetaan tunnustusta tutkimuksen tekijälle ja havainnoijalle?
Kuinka moni kykenee ymmärtämään ja arvioimaan parasta tutkimusta? Suomeksi julkaisemista pitäisi arvostaa, koska suomenkielinen tutkimus voisi vaikuttaa yhteiskuntaamme paremmin kuin englanninkielinen.
Työelämä
Lauantaina 12.1.2013 Antti Tanskanen ja Tuomo Alasoini keskustelivat Guy Ahosen johdattamana aiheesta ”Työelämä huonontuu vai kehittyy”. En ehtinyt painin alkuun seuraamaan johdatusta ja Tuomo Alasoinin alustusta.
Antti Tanskanen puhui työntekijöiden kokemasta työelämän laadusta. Eriarvoisuus ja työnantajan hegemonia samoin kuin vuokratyö ja pakkoyrittäjyys ovat lisääntyneet ja tuloerot kasvaneet.
Tuomo Alasoini painotti, että kaikkien objektiivisten indikaattorien mukaan työelämä on parantunut. Työttömyys on laskenut eikä vuokratyön osuus ole lisääntynyt. Suomessa vuokratyön osuus on 0,9 prosenttia, kun se Euroopassa on keskimäärin 15 prosenttia. Suomessa valtaosa vuokratyöntekijöistä on alle 30-vuotiaita, joten kyse ei ole elinikäisestä vuokratyöstä vaan yhdestä vaiheesta työuran alussa. Vuokratyövoimassa on myös hyväosaisia kuten lääkäreitä ja ICT-ammattilaisia. Prekarisaatio on siis lieventynyt. Kumpi on suurempi uhka työelämälle: uusliberalismi vai holtiton taloudenpito?
Antti Tanskanen myönsi, ettei työelämä objektiivisten mittareiden valossa ole huonontunut muuten kuin lisääntyneellä kiireellä. Mutta miksi objektiiviset ja subjektiiviset mittarit eroavat toisistaan? Onko työntekijän vaikutusvalta omaan työhönsä vähentynyt? Pätkätöitä oli vuonna 2008 yhtä paljon kuin vuonna 1984, joten pätkätyö ei ole lisääntynyt eikä työelämä muuttunut epävarmemmaksi, mutta ihmisten pelko työn menettämisestä on lisääntynyt.
Tuomo Alasoini epäili, että kiire ei olisi lisääntynyt kaikilla toimialoilla vaan ehkä kuntasektorilla ja sosiaali- ja terveysalalla. Kokemus työelämän huononemisesta ei välttämättä johdu työelämän huononemisesta vaan julkisesta diskurssista. Mediassa kerrotaan enemmän kielteisistä asioista, usein työelämän reunailmiöistä kuten irtisanomisista. Hän myönsi kuitenkin, että kaikki ei johdu mediasta vaan yksilöillä voi olla työelämän huononemisesta myös aitoja näkemyksiä. Internetin lisääntynyt käyttö kasvattaa ontologista epävarmuutta, kun saamme entistä enemmän tietoa esimerkiksi ympäristökatastrofeista.
Antti Tanskanen sanoi, että elämänhallinnan mahdollisuudet ovat heikentyneet. Mitä ihmiset työelämältä odottavat? Turvallisuutta ja luottamusta? Kuitenkin työntekijöiden välinen kilpailu on kasvanut ja kollektiivisuus vähentynyt sekä esimiehen ja alaisen suhteissa että vertaisten kesken.
Tuomo Alasoini totesi, ettei kilpailu sinänsä ole negatiivista, mutta se voi olla tervettä tai epätervettä. Ennen työelämä oli nykyistä staattisempi ja lojaalisuutta oli enemmän, nykyisin palkitaan tiimejä tai yksikköjä. Talous globalisoituu, mikä tuo työelämään piiskaa ja porkkanaa. Tuottavuuden pitää olla riittävän hyvää, jotta asioita kannattaisi tehdä täällä.
1960- ja 1970-lukuja ei kannata romantisoida; työsuhdeturva olisi silloin osin heikompi kuin nyt. 1980-luvulla oli paljon tunkkaisempi työilmapiiri kuin nykyisin. Työelämässä on nyt raju sukupolvimurros. Kymmenen vuoden kuluttua Y-sukupolvi on töissä ja työelämä muuttuu myönteisempään suuntaan.
Antti Tanskanen kertoi syntyneensä vuonna 1980, joten hänellä ei ollut kokemusta 1980-luvun työilmapiiristä. Hän myönsi, että nykyisin on varmasti enemmän mukavia toimistotöitä kuin ennen. Väitöskirjassaan hän tutki vuokratyötä, jonka laatu kaikilla työelämän mittareilla on huonompaa kuin muussa työssä.
Tuomo Alasoini totesi, että 30 – 45-vuotiaitten osuus vuokratyöstä on vain 0,3 prosenttia. On huonoa, jos vuokratyöstä tulee umpiperä, mutta sehän on yleistä nimenomaan nuorten keskuudessa. Tanskassa alle neljävuotisia työsuhteita on enemmän kuin muualla, mutta silti tanskalaiset kokevat työelämän laadun muita paremmaksi. Siellä työntekijät osallistuvat töiden suunnitteluun ja kehittämiseen eri tavoin kuin Suomessa.
Guy Ahonen nosti keskusteluun työpaikan melun ja epäpuhtauden, joka edelleen on suurta. Itsemurhien määrä Suomessa on vähentynyt, mutta työelämän keskeyttäminen mielenterveyssyistä lisääntynyt.
Tuomo Alasoini pohti kulttuurin muuttumista. Ihmisillä on elämää työelämän ulkopuolellakin.
Guy Ahonen totesi, että mielenterveyshäiriöt ovat vähentyneet kaikilla muilla indikaattoreilla paitsi työelämässä.
Tuomo Alasoini totesi, että miehiä ja naisia ahdistavat eri asiat. Perinteisiä miesten töitä on työelämässä vähemmän kuin ennen. Koulutustaso on noussut huikeasti ja naiset ovat koulutetumpia kuin miehet. Siltalan tutkimuksessa äänessä ovat pääasiassa nuoret naiset. Tilastokeskuksen Työolotutkimuksessa 1977 – 2008 todetaan, että työolot ovat useammalla mittarilla kehittyneet huonommiksi kuin paremmiksi.
Luovuus ja tulostavoitteet
Torstain päivän painia jatkoi paneeli ”Mahtuuko luovuus tieteeseen tulostavoitteiden aikakaudella?”, jossa olivat mukana Arto Mustajoen johdolla Risto Heiskala, Marja Makarow, Kiti Müller, Minna Ruckenstein ja Esko Ukkonen.
Tarjoan tässä sikermän panelistien ajatuksista.
Tietojenkäsittelytieteen luonnetta on jouduttu parikymmentä vuotta selvittämään mittareiden rakentajille. Alan lähteitä löytyy Google Scholarista, mutta ei juurikaan muista tietokannoista. Mittarit katsovat mennyttä, tutkimussuunnitelmat tulevaisuutta.
Anna aikaa aivoille! Mahtuuko luovuus tieteeseen? Jos oivallukseen ja ilmiöön ei ehditä pureutua, niin ulos tulee vain bulkkitavaraa. Tietotekniikan aikakauden yltiömäinen raportointihuuma on tutkijoiden luovuuden ja ajan väärinkäyttöä.
Vaa’alla mitataan painoa, älypuhelimella voidaan mitata omaa toimintaa ja ajankäyttöä, syötyjä proteiineja ja tehokkuutta. Oleilu on palauttavaa, toisen koskettaminen, silittäminen ja lastenhoito. Tutkimus on matka jonnekin – eikä vain yhden tutkimuksen julkaisemista. Kilpailu voi johtaa tietojen panttaamiseen, vääristämiseen ja unettomiin öihin. Tunne töissä syrjäytymisestä voi johtaa jopa rytmihäiriöihin.
Antakaa meille rahaa älkääkä mitatko; me teemme kuitenkin timanttisia juttuja! Ennen puhuttiin vahakabinettiyliopistosta, nyt urheiluseurayliopistosta.
Eri tieteenalojen välillä julkaisujen määrä vaihtelee rajusti. Kaikki tutkijat eivät jää yliopistoon. Kuinka moni heistä ymmärtää yritysmaailman logiikkaa? Miten taiteen tutkijoita pitäisi arvioida?
Bulgariassa on 146 mittaria, ja laitoksen ilmoitustaululla lista hyvyydestä vuosittain. Jos mittareita on paljon, ne eivät enää pääse ohjaamaan vaan muuttuvat pehmeämmiksi.
Yliopiston tehtävänä on tutkimus ja opetus. Tiedon avoimuus haastaa kaikkeen. Jos mittareita on paljon, niin lisääntyykö sepittämisen kulttuuri?
Nykyisin tutkimus on perspiraatiota eikä inspiraatiota, kun ihmisiä kurssitetaan laatimaan EU-hakemuksia.
Tiedeyhteisö arvioi työn laatua, ei esimies. Hegel sanoi, ettei kuningasta valtiossa muuhun tarvita kuin siihen, että hän on ”piste iin päällä”. Sama koskee laitoksen esimiestä.
Yliopistoyhteisö on aina ollut kilpailuyhteisö, mikä katkoo yhteistyö- ja kommunikointisuhteita. Voidaan käyttää kolmenlaista arviointia: mielivaltaa, mittareita tai paneeliarviointia. Ihmisillä on erilaisia kyvykkyyksiä ja tehtävänkuvia. Opiskelijapalaute voitaisiin sisällytetään arviointiin, mutta sen toteuttaminen hankalaa; kuka saisi nähdä arviot? Kun yhdysvaltalaista professoria googlettaa, näkee heti opiskelijoiden arviot hänestä, mutta Suomessa ollaan äärimmäisen varovaisia.
Uutta mittaria, AHELOa, OECD:n PISAa, jolla mitataan yliopistojen opiskelijoita, pilotoidaan parhaillaan. Opiskelija-arviointi on herkkää, vaikea asia voi tuntua inhottavalta. AHELOssa arvioidaan myös yliopistojen laitoksia, kirjastoja ja IT-palveluita. Mittaaminen kehottaa dialogiin uusien journaalien ja rahoittajien kanssa. Reflektiivinen mittaaminen avaa mahdollisuuksia luovuudelle.
Sanger sai kaksi Nobelin palkintoa, vaikka hänellä on vain kymmenen julkaisua.
Yksilöllinen luovuus edellyttää itsenäisyyttä. Vakiintuneisiin lehtiin on vaikea saada läpi vakiintumattomia ajatuksia, mikä vaarantaa tieteen kehittymisen.
Käytetäänkö mittareita valikoiden? Pitäisikö tiedeyhteisöä arvioida tiimitasolla eikä panna erilaisia osaajia kilpailemaan keskenään? Tiedeyhteisössä tarvitaan kollektiivista älykkyyttä ja monimuotoisuutta, erilaisia kompetenssialueita.
Yliopistohan on kasvatusseura, joten yliopistoa pitäisi arvioida tutkimalla yliopistosta valmistuvia opiskelijoita. Kuinka pitkä jono työnantajia heidän perässään?
Joidenkin mielestä Big Data ratkaisee ihmistieteiden kysymykset. Olennaista on kuitenkin, mitä kysymme datalta. Päädymme siihen, mitä yliopisto opettaa: kriittiseen ajatteluun ja asioiden yhdistelyyn.