kirjoittaminen
intohimona, kirja
hautuu vuosia
muisti valikoi
pitää elää itsensä
kanssa edelleen
nippelitiedot
netistä, arkistosta –
lukija haastaa
kirjoittamiseen
eläytyy, hahmoihin
pala itseä
Helsingin yliopiston Alumniyhdistyksen kirjallisuuspiirissä 11.9.2017 haastateltiin Kjell Westötä. Onneksi ilmoittautumiset oli pyydetty etukäteen, niin että salivarausta voitiin muuttaa ilmoittautumisvyöryn mukaan päärakennuksen Runeberg-salista Porthanian suurimpaan PI-saliin niin, että kaikki mahtuivat sisään ja saivat istumapaikan.
Kjell Westö kertoi rakastaneensa jo koulussa mielikuvitusaineita. Hän ryhtyi toimittajaksi, kun toimittajana sai kirjoittaa, mutta kun hän halusi itse keksiä kaikenlaista, niin se ei sopinut toimittajan hommaan. Runous on mahdollisimman kaukana journalistiikasta. Hän myöntää punastuvansa lukiessaan ensimmäisiä runojaan, jotka ovat ylivirittyneen nuoren itsekeskeistä purkautumista. Nyt hän on kirjailija. Se on enemmän kuin ammatti, se on elämäntapa. Kirjoittaminen on intohimo.
Isoja romaaneja hän kirjoittaa vain ruotsiksi; rekisteri ruotsiksi tuntuu olevan syvä ja laaja. Muita tekstejä hän kirjoittaa myös suomeksi. Kirjailijana hän on etuoikeutettu. Lukijakunta oli ensin suomenruotsalaista, mutta on laajentunut vähitellen. Aluksi sukulaiset ostivat kirjoja säälistä, mutta romaanin Missä kuljimme kerran Finladia-palkinnon jälkeen niitä käännetään suomeksi ja muille kielille.Kun Kansallisen Kangastus 38 sai juuri ensi-iltansa, niin tuntui vahvasti siltä, että tällaistahan tapahtuu ”once in a lifetime”.
Jos taiteilija kokee olevansa tärkeä tai iso, niin ego ja luovuus kärsivät. Luovuus on parhaimmillaan silloin, kun ei ajattele omaa rooliaan. Toisaalta, kun on mennyt hyvin, niin tietää olevansa oikealla tiellä. Nollaaminen on tärkeää, ei pönötystä. Liika itsetyytyväisyys syö luovuutta.
Suomessa on renttutaiteilijoita. Kjell Westö kertoi itsekin ottaneensa kuppia nuorempana. Nykyisin taiteilijaa voi verrata pienyrittäjään, jolla ei juuri ole vapaa-aikaa. Hän sanoikin noudattavansa kovaa työmoraalia. Kustantaja muistaa pöhinän Leijat Helsingin yllä -teoksen ympärillä. Nyt ei jaksaisi sitä samaa, mitä ensimmäinen kuukausi piti sisällään. Kirjailija on kuitenkin vain pieni ihminen, jonka pitää nukkuakin.
Nyt ilmestynyt Rikinkeltainen taivas kuvaa omaa aikaansa, ajanjaksoa 1969–2016. Myös Isän nimeen on sekä aikalais- että historiallinen romaani. On vaativampaa kirjoittaa ajasta, jota itse elämme, kuin mennestä ajasta. Jokainen lukija voi haastaa tästä ajasta kertovan kirjan ja oman kokemuksensa myötä kysyä, miksi kirjailija painottaa jotain asiaa. Tosin osalla lukijoista on huikeat tiedot myös historiasta.
Rikinkeltainen taivas on tiiviimpi kuin aiemmat teokset. Kertoja tutustuu kesäkodissa yläluokkaiseen poikaan, josta tulee hänelle elinikäinen ystävä. Mitä muistamme ja miten? Muisti on valikoiva, koska on voitava myös elää itsensä kanssa. 1960-lukuun liittyvä nostalgia kytkeytyy omaan lapsuuteen. Rikinkeltainen taivas on pitkälti myös rakkaustarina, tosin outo sellainen. Se on kertomus ajan muuttumisesta ja 1980-luvun kasinotaloudesta.
Tulevia tarinoita kertovat jotkut muut. Tällä Kjell Westö ei tarkoita, että lopettaisi kirjoittamisen. Arvostelijat moittivat, että hänen kirjoissaan nuoremman sukupolven henkilöt ovat ohuempia kuin kirjailijan oman sukupolven. No, kun on elänyt viisikymmentäviisi vuotta, oman sukupolven tunnot ovat syvemmät kuin muiden. Toisaalta Kjell Westön lapset ja sisarpuolet, joiden kanssa hän myös on jatkuvasti tekemisissä, ovat nuorempaa sukupolvea. Kirjassa on itse asiassa kolme sukupolvea, 1960-luvulla syntyneet, heidän lapsensa ja heidän vanhempansa, joilla on juonteita sääty-yhteiskunnasta.
Suomen rakennemuutos osui 1960-70-luvuille. Kirjan päähenkilö on ensimmäisen polven helsinkiläinen. Lankoja vedetään vuosiin 1917 ja 1918 asti. Kuusikymmenlukulaiset katsovat maahanmuuttajia samoin kuin heidän vanhempansa aikoinaan katsoivat erilaisista taustoista tulevia. Kjell Westön isovanhemmat kuuluvat työväenluokkaan, hän itse keskiluokkaan. Isän puolen sukulaisilla on omin käsin rakennettu pieni asunto, äidin puolen sukulaiset elävät toisin. Kirjailijalla onkin tarve kuvata erilaisia elinehtoja. Nuoruuden kaverit olivat muualta muuttaneita ja asuivat pienissä asunnoissa. Aikuisuuden kynnyksellä tuttavapiirissä oli kavereita myös kermahyllyiltä. Hän toivoo pystyvänsä ymmärtämään eri taustoista tulevia ihmisiä, mutta ei välttämättä tunne yhteenkuuluvuutta mihinkään.
Onko Rikinkeltainen taivas eroottisin Kjell Westön romaaneista? Kirjailija myönsi, että ensimmäisissä teoksissaan hän oli huono naisten kuvaaja. Nyt elämää on elettynä takana enemmän kuin edessä. Naiskuvat ovat romaani romaanilta syventyneet. Kirjallisuus rakentuu itsensä ylittämisestä.
Keskustelu
Jokainen lukee eri tavalla. Kirjoja voi lukea ahmien tai hitaammin, uppoutua asioita löytäen. Eräs alumni kiitti sitä, että kirjassa kuvataan kaikki rakkaat paikat Töölöstä ja Munkkiniemestä ja että murrekin on samanlaista kuin hänen omassa lapsuudessaan Helsingissä. Kjell Westö totesi, että Ruotsissa ei välttämättä ymmärretä, mitä Leijoissa puhutaan. Suomenruotsalainen sanoo ”skrinna” kun ruotsalainen sanoo ”åka skridskor”. Kirjassa puhutaan eräänlaista sekakieltä. Helsingin slangin käyttökin on vuosien varrella vähentynyt. Suomenruotsissa käytetään arkaaisia sanoja, jotka ovat ruotsista jo hävinneet.
Nippelitiedot voi nykyisin tarkistaa netistä, tosin joskus pitää edelleen mennä fyysiseen arkistoon. Kjell Westö sanoi aina muistavansa asioita hirveän hyvin, myös yksityiskohtia, vaikka hänellä ei olekaan valokuvamuistia. Kirjoittaessaan hän eläytyy maailmaan, josta kirjoittaa, faktat voi tarkistaa myöhemmin. Jokaisessa tärkeässä romaanihenkilössä on hänen omia piirteitään.
Kjell Westö kertoi kirjoittaneensa Rikinkeltaista taivasta neljä vuotta. Ensimmäiset ideat syntyivät kesällä 2013. Ideointivaihetta kesti noin puolitoista vuotta. Varsinainen kirjoittamistyö käynnistyi vuoden 2015 alussa. Kun on kirjoittanut kirjan ensimmäisen kerran läpi, voi ajatella, että sitten, kun se on valmis, niin ostaa hienon pullon viiniä ja vetää kännit. Mutta kun kirja on valmis, ei tee mieli juoda, on vain tyhjä katse.
Ruotsinkielisessä teoksessa Den svavelgula himlen esiintyy uudispronomini hen muutaman kerran. Myös uudissana emoji esiintyy teoksessa. Kirjailija etsi pitkään loppusointua Rikinkeltaiseen taivaaseen. Hän ei halunnut siihen samanlaista hajoavaa loppua kuin Kangastukseen.
Helsinkiläisyys uppoaa nykyisin kaikkiin Suomessa, samoin rakkaus, viha, petos ja yhteiskunnan kehitys.
Vastaa