jälkilöylyissä
keskustelu rönsyää
kokemus puhuu
kuka kertoisi
asiakkaan tarpeista
toimittajalle?
toimiiko kehä:
kehitä, mittaa, opi
IT-hankkeissa?
Sytykkeen IoT-laivaseminaarin jälkilöylyissä Fraktiolla 22.10.2015 Jesse Peurala herätteli pienen, mutta sitäkin aktiivisemman osallistujajoukon keskustelemaan laivaseminaarin alustuksista poimituista väitteistä. Väitteitä taisi olla vain kuusi, mutta hektisessä keskustelussa vierähti pari tuntia. Sen jälkeen siirryttiin saunatiloihin, joissa keskustelu rönsyili yhtä vilkkaana kuin Fraktion punaisilla sohvilla. Sauna tarjosi kunnon löylyt, ei vain jälkilöylyjä, ja uima-allas mahdollisuuden rauhalliseen, tosin yksinäiseen, uintiin.
Jälkilöylyihin ilmoittautuneista osa jäi saapumatta, mihin saattoivat vaikuttaa seiskan ratikan viivästykset ja poikkeusreitit Helsingin kirjamessujen vuoksi. Itse odottelin seiskaa oopperan pysäkillä ja kymmenen minuutin odotus muuttui vartiksi. Kun seiska vihdoin näkyi, niitä tuli kolme peräkkäin ja ensimmäinen kääntyi suoraan Helsinginkadulle. Eräs toinen sytykeläinen kertoi tulleensa jälkilöylyihin seiskalla poikkeusreittiä Hakaniemestä.
Keskustelu rönsyili
Jääkö osa henkilöstön potentiaalista hyödyntämättä datalähtöisissä kehittämishankkeissa? Vai pitäisikö puhua arvauslähtöisistä kehittämishankkeista? Pitäisikö keskittyä hyväksymisen sijaan tekemiseen? Syökö verkkokauppa kivijalkakaupan? Kuinka monessa hankkeessa toimii iteratiivinen kehä: kehitä – mittaa – opi?
Pitäisikö kehittämishankkeissa kuunnella asiakasta ja asiakkaan asiakasta? Entä tietääkö asiakas itsekään, mitä tarvitsee tai mitä tavoittelee kehittämishankkeellaan? Pitäisikö toimittajan tarjota asiakkaalle uudenlaisia ratkaisuja ”laatikon ulkopuolelta” – sähköisen potilaskortin sijaan itseohjautuvaa sairaalaa?
Verkkokaupan ja kivijalkakaupan suhdetta tarkasteltiin monesta näkökulmasta. Hankitaanko bulkkituotteet verkkokaupasta ja tuoreet sämpylät lähikaupasta? Ostetaanko verkosta vaatteita, jotka heti palautetaan postiin? Emmekö enää arvosta osaavia myyjiä, jotka osaavat poimia vaatepuulta kullekin asiakkaalle sopivan vaatteen? Kuka haluaa selata kirjoja kirjakaupassa? Eikö riittäisi nettikaupan personoitu palvelu: sinähän pidät tämän kirjoittajan kirjoista, joten tässä olisi lisää tai tässä olisi saman tyylisiä kirjoja? Vai haluammeko tutustua uusiin kirjailijoihin tarttumalla kirjakaupassa tai kirjastossa esille nostetuihin kirjoihin?
Meistä osallistujista muutamat ovat olleet kehittämässä tietojärjestelmiä jo 1980-luvulla. Silloin oli aikaa keskustella asiakkaiden kanssa ja selvittää heidän tarpeensa. Tietojärjestelmiä kehitettiin yhdessä asiakkaiden kanssa niin, että projektipäällikkö edusti asiakasorganisaatiota ja asiakkaan edustajat määrittelivät käsitemallin, käyttötapaukset ja käsittelysäännöt ja testasivat ohjelmistoa. Tuolloin puhuttiin tietojärjestelmien määritysvaiheesta tai vaatimusmäärityksestä – ja nykyään palvelumuotoilusta.
Vanhojen osastokohtaisten, osin päällekkäisten ja hankalasti ylläpidettävien spagettikoodien sijaan 1980-luvulla pyrittiin hahmottamaan kokonaiskuvaa asiakkaan tiedoista ja toiminnoista. Ylläpidossa opittiin, että samaa asiaa ei pitäisi ohjelmoida useaan kertaan. Kun 1990-luvulla ruvettiin ohjelmoimaan web-sovelluksia, niin jotkut taisivat heittää roskiksiin kaiken parinkymmenen vuoden aikana opitun: 1990-luvun lopulla spagetti-web-koodin ylläpitäjät olivat yhtä epätoivoisia kuin perinteisen spagettikoodin ylläpitäjät kymmenen vuotta aiemmin.
Sytykkeessä on viritelty spontaaneja vapaamuotoisia tapahtumia, joissa osallistujat keskustelisivat eivätkä seuraisi perinteisiä alustustuksia. Yksi konsepteista olisi ns. ”Kekkosilta”, toinen ”illan paini” aiheesta, josta alustajat ovat eri mieltä. Olisiko kolmas konsepti eri sukupolvien välinen keskustelu, väittely ja kokemusten vaihto tietojärjestelmien kehittämisestä eilen, tänään ja huomenna?
Fraktion tarjoama jälkilöylyt-tilaisuus on loistava esimerkki spontaanista vapaamuotoisesta tapahtumasta, jossa alustus herätti vilkasta keskustelua ja eri sukupolvien edustajat toivat esiin kokemuksiaan – ja johon sytykeläisiä kutsuttiin jäsenkirjeellä ja somessa vasta muutama päivä ennen tapahtumaa.
Jotain jäi sanomatta
Tietojärjestelmähanke on aina organisaation muutosprosessi. Nuorena atk-asiantuntijana 1980-luvun lopulla opin paljon erään osaston tietojärjestelmän uudistamishankkeessa. Hankkeeseen kuului seminaaripäivä, jolloin kyseisen osaston kaikki työntekijät kokoontuivat päiväksi kuvaamaan toimintaansa vanhan tietojärjestelmän kanssa. Hankkeen vetäjänä oli kyseisen osaston osastopäällikkö, joka seminaaripäivän jälkeen sanoi: ”Seminaarissa nousi esiin paljon osastomme viestinnän ja työnkulun ongelmia, joista en ollut tiennyt. Kun nämä ongelmat korjataan, niin toiminta sujuvoituu olennaisesti. Näin tämä hanke on jo maksanut itsensä, vaikka mitään uutta tietojärjestelmää ei koskaan kehitettäisikään.”
Olen jakanut hänen viestiään ammattikorkeakoulussa vetämilläni kursseilla ”Tietojärjestelmäprojekti ja muutos”opiskelijoille. Lisäksi olen jakanut heille tositarinoita pienistä ihmisistä tietojärjestelmäprojektien pyörteissä. Monet tietojärjestelmäalalla työskentelevistä aikuisopiskelijoista kertovat tunnistavansa tarinoista omia kokemuksiaan.
Vastaa