Tulenkantaja
matkaa maailmaan, etsii
nykyistä aikaa.
Sodan varjossa
sanataituri puhuu
yksin synkästi.
Pohtija etsii
poliittista kotiaan –
löytääkö koskaan?
Helsingin yliopiston alumniyhdistyksen kirjallisuuspiirissä 3.11.2014 Panu Rajala kertoi kirjastaan Tulisoihtu pimeään – Olavi Paavolaisen elämä.
Panu Rajalan mukaan Olavi Paavolainen oli ujo kielitaitoinen taiteiden ymmärtäjä, joka änkytti julkisuudessa ja haki rohkaisua alkoholista. Hän oli naulakkofilosofi, sellainen, joka vaikeni seurassa ja avasi suunsa vasta kun mentiin hakemaan takkeja naulakosta. Kahdesta asiasta hän innostui: alastomuudesta ja pukeutumisesta.
Pariisiin sijoittuvassa teoksessa Nykyaikaa etsimässä vuodelta 1929 Olavi Paavolainen antaa itsestään kuvan maailmanmiehenä, vaikka kirjeenvaihto Katri Valan kanssa paljastaa, ettei Olavi Paavolainen juurikaan solminut kontakteja, mihin osaltaan vaikutti se, ettei hän osannut ranskaa. Hän kuitenkin imi vaikutteita, joiden pohjalta kirjoitti.
Kun Kolmannen valtakunnan vieraana ilmestyi heti Saksan vierailua seuranneena syksynä 1936, Olavi Paavolaiselta evättiin viisumi Neuvostoliittoon. Hän sai sen vasta vuonna 1939 Hella Wuolijoen suosittelusta. Kaikki odottivat, että hän kirjoittaisi teoksen, jossa Neuvostoliitto esiteltäisiin myönteisessä valossa. Hän suhtautuikin myönteisesti ja kritiikittömästi kaikkeen, mitä hänelle näytettiin, mutta kirjan kirjoittaminen kokemusten ja muistiinpanojen pohjalta jäi sodan jalkoihin.
Ville Laamanen on löytänyt tuoreeseen väitöskirjaansa Suuri levottomuus. Olavi Paavolaisen kulttuurinen katse ja matkat 1936–1939 sivukaupalla dokumentteja Olavi Paavolaisen matkasta Neuvostoliittoon.
Olavi Paavolainen palasi Neuvostoliitosta Suomeen Pariisin kautta, jossa sota jo riehui ja ilotytöt kulkivat kaasunaamarit kainalossa. Talvisodassa Olavi Paavolainen ei ehtinyt rintamalle, kun apteekissa lääkekaappi kaatui hänen päälleen, ja hän makasi sodan loppuun kipsissä häntäluu haljenneena.
Synkässä yksinpuhelussa, joka ilmestyi vuonna 1946, Olavi Paavolainen kuvaa päiväkirjansa pohjalta sodan tunnelmia – tosin alkuun vauhti oli niin hurja, ettei hän ehtinyt mitään päiväkirjaa kirjoittaa. Kirjan ilmestymisen synnyttämä kohu kuului jopa vihellyksinä, kun hän astui ravintolaan.
Kuitenkin Olavi Paavolaista kannateltiin kuin kukkaa kämmenellä. Hänelle järjestettiin 50-vuotisjuhlat Kämpin peilisalissa. 60-vuotisjuhlatkin järjestettiin, mutta pian niiden jälkeen hän kuoli maksakirroosiin.
Panu Rajala ihmettelee, mitä Olavi Paavolaisen vaimo ja poika salaavat, kun hakivat arkistosta sinne jo luovutetut kirjeet.
Monista naissuhteista huolimatta Olavi Paavolaisen elämän tärkein nainen oli hänen äitinsä.
Vastaa