Käyttäjä kiittää, some markkinoi

Liikut ulkona
opaskoira ja keppi
kanssasi, yksin.

Kuulet Blindsquaren
kertovan paikkatiedon
ympäriltäsi.

Avoin data
ja some tarjoavat
innovaation.

Tietotekniikan liiton liittokokouksessa 25.4.2013 Ilkka Pirttimaa  kertoi kehittämästään BlindSquaresta, vuoden tietotekniikkatuotteesta.

Hän kertoi koodanneensa 12-vuotiaasta asti, opiskelleensa TKK:lla käytettävyyttä ja Taikissa muotoilua ja päivätyönsä ohella Applen ohjelmointikieltä ja osallistuneensa Apps4Finland-kilpailuihin. BlindSquare on kymmenes hänen kehittämänsä sovellus. Julkisen tiedon avaaminen keväällä 2012 tarjosi ilmaista dataa ja palvelin löytyi Foursquaresta. Sovellus käyttää globaaleja datalähteitä ja voidaan kääntää kaikille kielille.

Sovelluksen käyttäjäryhmään näkövammaisiin hän tutustui Näkemättömin silmin -bloggaavan Ronja Ojan avulla. Ensimmäisissä käyttäjätesteissä todettiin, etteivät sokeat voi käyttää kuulokkeita, koska heidän pitää kuulla ympäristön äänet voidakseen liikkua. Yhdysvalloista löytyi neljäkymmentä dollaria maksava luukuuloke, joka oli kehitetty armeijan metsäharjoituksia varten; sielläkin on tärkeää kuulla ympäristön äänet. Luukuulokkeen ääni kuuluu otsaluun kautta, ei korvien.

BlindSquaren kehitys alkoi noin vuosi sitten eikä edennyt perinteisellä tavalla. Jos kehittäminen olisi aloitettu markkinatutkimuksella, kaikki olisi voinut pysähtyä siihen. Sen sijaan Ilkka Pirttimaa verkostoitui heti loppukäyttäjien kanssa. Yksikkötestit on rakennettu sovelluksen sisään ja varmistavaa tekniikkaa on paljon. Tällaisen käyttäjäryhmän sovelluksen pitää toimia ongelmitta.

Jatkokehityksen myötä hän jatkoi Acapelan kanssa neuvotteluja puhesynteesien lisenssiehdoista. Samoin hän neuvotteli Foursquaren kanssa, joka suhtautui sovellukseen erittäin myönteisesti. Hän siirsi ilman suurta rummutusta BlindSquaren Apple Storeen. Kuitenkin Mashable julkaisi siitä nopeasti artikkelin, Twitter lämpeni, lyhyessä ajassa 100 000 twiittiä käsitteli BlindSquarea. Tämän jälkeen BlindSquarelle kehitettiin nopeasti verkkosivusto, käyttöohje ja tuki. Ilkka Pirttimaa korosti, että osa tuotekehitysprosessia on mukanaolo käyttäjien kanssa Twitterissä ja muualla sosiaalisessa mediassa, samoin kaikista saaduista ideoista kiittäminen.

BlindSquare oli kolmessa viikossa levinnyt yli kolmeenkymmeneen maahan ja käännetty seitsemälle kielelle. Nyt sovellus tunnetaan yli kuudessakymmenessä maassa kolmellatoista kielellä.

Käyttäjäpalaute palkitsee. Eräs näkövammainen kertoi, että nyt hän voi ensimmäisen kerran yli kuuteenkymmenen vuoteen mennä ulos opaskoiran kanssa ilman avustajaa. BlindSquare ei korvaa opaskoiraa eikä valkoista keppiä, mutta sen avulla näkövammainen löytää huvipuiston ja sieltä vesiliukumäen, kun joku on sen päivittänyt Foursquareen. Toinen näkövammainen totesi, että kun kuulutukset junassa eivät toimineet, hän saattoi levollisesti kuunnella niitä BlindSquaresta.

Yksi ajatus artikkelista “Käyttäjä kiittää, some markkinoi”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *