sadun saaressa
ruusumetsän keskellä
uinuu prinsessa
tarina kulkee
idästä länteen, nousee
varvastossuille
”Sadun saaressa, satujen maassa” alkaa Martti Haavion runomuotoinen Prinsessa Ruusunen, jota lapsena luin Aarteiden kirja III:sta. Viikkosanomissa aikoinaan jatkokertomuksena ilmestynyt Walt Disneyn klassikkosarjakuva Prinsessa Ruusunen alkaa ”Oli kerran kaukainen valtakunta, jossa eräänä päivänä vallitsi suuri ilo…”
Tarina nukkuvasta prinsessasta on kulkenut ja muokkautunut kulttuurista toiseen satojen vuosien ajan. Tarinan varhaisimmat versiot tunnetaan 900-luvun Persian ja 1300-1400-lukujen Egyptin Tuhannen ja yhden yön tarinoista, mistä se kulkeutui 1600-luvulla ranskalaisen Charles Perraultin ja 1800-luvulla saksalaisten Grimmin veljesten versioina läntiseen maailmaan.
Venäläinen Ivan Vsevolozhsky innostui metsän keskellä nukkuvan kaunottaren tarinasta niin, että laati siitä baletin käsikirjoituksen ja suunnitteli baletin tarvitsemat sadat puvut. Hän verkostoitui säveltäjä Pjotr Tchaikovskyn ja koreografi Marius Petipan kanssa. Työryhmän luoma baletti Prinsessa Ruusunen esitettiin ensimmäisen kerran Pietarin Mariinski-teatterissa vuonna 1890.
Suomen kansallisoopperan meksikolaissyntyinen koreografi Javier Torres on ravistellut puuduttavan pitkää ja mahtipontista klassista Prinsessa Ruusunen -balettia tämän päivän yleisölle ja erityisesti lapsille sopivammaksi: hän on karsinut esityksen pituutta ja Tchaikovskyn musiikkia, lisännyt lapsille tuttuja satuhahmoja ja komiikkaa sekä muuttanuthyvän ja pahan välisen taistelun rakkauden ja pelon väliseksi taisteluksi prinsessan sydämessä.
Satu Soldanin harjoittamat lapset huokuvat tanssin riemua ja yhteistyötä pienissä rooleissaan. Likinäköinen rohkeuden haltijatar ja pullea ilon haltijatar tanssivat valloittavasti omia koreografioitaan balettikuoron keskellä. Pienillä, mutta näkyvillä eleillä pelottava Carabosse, joka unohdettiin kutsua ristiäisiin, pilkkaa rohkeuden haltijattaren likinäköisyyttä ja ilon haltijattaren rehevyyttä. Kumpikin haltijatar vavahtaa ja käpertyy avuttoman loukkaantuneena etsimään lohtua lähellään seisovista aivan kuin ajattelemattoman kaverin sanojen satuttama lapsi.
Etelä-korealainen Eun-Ji Ha tanssii pehmeästi ja hallitusti Ruususen teknisesti vaativan roolin attitydeineen ja piruetteineen. Eläytyminen näkyy pieninä eleinä, esimerkiksi hämmennyksenä ja äidiltä neuvoja anovana katseena, kun kosimaan tulleet neljän ilmansuunnan prinssit haluavat tanssittaa nuorta prinsessaa. Eun-Ji Ha esittää luontevasti lapsellista innostusta, kun vanhus ojentaa hänelle ihmeellisen ruusun, niin, ruusun, jota prinsessa ei eläessään ole nähnyt, nehän hävitettiin valtakunnasta Carabossen langettaman kirouksen vuoksi. Pelko valuu näyttämöltä yleisöön, kun prinsessa satuttaa kätensä ruusun piikkiin ja myrkky alkaa valua hänen elimistöönsä. Eun-Ji Ha tarttuu kurkkuunsa ja nytkähtelee aivan kuin tuntisi myrkyn leviävän kehossaan.
Rankasta musiikin ja koreografian karsimisesta huolimatta Javier Torres ei ole poistanut myrkytetyn prinsessan näyttävää tanssia suurine hyppyineen ennen tämän lopullista vaipumista sadan vuoden uneen. Olisi mahdotonta vaatia ballerinalta samaan aikaan eläytymistä myrkyn lamauttamaan kehoon ja teknisesti vaativaan tanssiin. Vastaavia ongelmia on muissakin klassisissa baleteissa kuten Romeossa ja Juliassa, joissa kuolettavasti haavoitettu Tybalt tanssii vaativaa koreografiaa vielä monta minuuttia kuolinkouristustensa jälkeen.
Eläytyminen rakkauteen ei sadan vuoden unen jälkeen välity yleisöön yhtä voimakkaasti kuin pelko ennen unta. Sen sijaan prinssin ja prinsessan yhteisiä tansseja tuntuu siivittävän luottamus, niin, vaikka yksi monista kala-asennoista hajoaakin.
Kolmekymmentä vuotta sitten väkivaltaiset sadut olivat pannassa. Ymmärtääkseni ne sallitaan jälleen, vaikka lapsuuteni Aarteiden kirjat onkin piilotettu kirjastojen varastoihin. Prinsessa Ruususen ensimmäisessä näytöksessä Carabossen ilmestyminen lepakoineen ristiäisiin luo pelkoa kun taas toisessa näytöksessä prinssi huitaisee kuin ohimennen miekkansa Carabosseen, joka lyhistyy ja katoaa huomaamatta. Häävieraiden joukkoon putkahtavat Punahilkka ja musta susi. Susi ajaa takaa pelkoaan kirkuvaa Punahilkkaa ja lopuksi nappaa tämän syliinsä juosten kulisseihin. Kohtauksen julma loppu hämmentää; miten pienimmät katsojat sen kokevat? Muutaman variaation jälkeen Punahilkka kuitenkin palaa lavalle, jälleen pelkoa kirkuen ja suden takaa-ajamana, mutta nyt kaksikkoa seuraa Punahilkan vanha isoäiti haulikko kainalossaan ja laukaisee tilanteen ampumalla suden.
Monet Prinsessa Ruususen variaatioista ovat vaativina balettikilpailujen vakionumeroita. Harva kilpailija selviytyy horjahtelematta prinssin huikeasta grand jeté en tournant -sarjasta. Silti Jani Talon horjahtelu palauttaa mieleen kansallisbaletin esitysten tason kymmeniä vuosia sitten, ennen Jorma Uotisen aikaa.
Annika Rentolan artikkelissa Hufvudstandsbladetissa kerrotaan, miten keveyden illuusio saavutetaan rankalla fyysisellä työllä. Erityisen rasittava on Prinsessa Ruususen rooli: hän on lähes koko ensimmäisen näytöksen lavalla vaativissa variaatioissa varvastossuilla. Niinpä näytöksen jälkeen ballerinaa odottaa saunan lämpö ja ämpärillinen jääpaloja, joka karkottaa särkyä jaloista.
Tuon luettuani aloin jatkaa viikoittaisia käyntejäni uimahallissa ja saunassa. Kylmävesialtaassa en kuitenkaan vielä ole pistäytynyt.
Vastaa