Tarinat ja myytit matkailussa

Helian Messu-seilingin luentotilaisuus 17.1.2002 Pasilan Isossa Auditoriossa
Laura Kolbe, Helsingin yliopisto: Tieteellinen näkökulma suomalaisen matkailun tarinoihin ja myytteihin
Laura Kolbe esitteli meille historian tuntijan ottein turismin kehityksen antiikin ihmiskätten luomusten ihailijoista nykyisiin luontomatkailijoihin sekä Suomi-kuvasta 1800-luvulta kylmän sodan historiattoman junttikuvan kautta nykyiseen vuorovaikutteiseen eurooppalaiseen, urbaaniin ja monikulttuuriseen Suomi-kuvaan.
Mikä on turisti? Hän on henkilö, joka haluaa nähdä ja kokea maailmaa ja oppia ymmärtämään elämää. Turismi on tulemista ja lähtemistä, kaukokaipuuta.
Turismin historia palautuu antiikkiin. Silloinkin käytiin katsomassa temppeleitä ja taideteoksia, erikoisia ihmisten kätten aikaansaannoksia sekä historiallisesti merkittäviä paikkoja.
Ero nykyajan turismin ja antiikin turismin välillä on se, että antiikin aikana ei hiljennytty luonnon nähtävyyksien edessä vaan mentiin katsomaan ihmisten aikaansaannoksia, kulttuuria. Myös pyhimysten jalanjäljillä vaellettiin: kun tieto Pietarin ja Paavalin kuolemasta tuli, ihmiset vaelsivat Roomaan etsimään paikkoja, joissa he olivat vaikuttaneet. Matkoilta tuotiin myös jotain kotiin, esim. simpukka hatun koristeena.
Opintomatkat, Grande Tours, saavuttivat huippunsa 1600- ja 1700-lukujen vaihteessa. Nämä ylelliset elämysten hankintamatkat saattovat kestää muutamia vuosia – ja synnyttivät matkakertomuksia ja -oppaita, maalauksia ja akvarelleja. Opintomatkat, joille osallistuivat taloudellisesti ja sosiaalisesti nousevien luokkien pojat, edustivat modernin turismin esiasteita.
Nousevien kulttuurien edustajat matkustivat tutustuakseen edeltäviin kulttuureihin. Pohjoisamerikkalaisia ja japanilaisia matkailijoita alkoi tulla Eurooppaan, vanhalle mantereelle – tutustumaan ihmisiin, ei luontoon. Nämä olivat syventäviä opintokokonaisuuksia, joita kirjat eivät korvaa: ne piti saada itse kokea.
Euroopan tunnetuin matkailija oli Goethe, ja hänen päiväkirjansa Italian matkalta on yhä loistava lukuelämys. ”Kaikki, minkä olen nähnyt kipsissä ja pronssissa, näen nyt ympärilläni”, totesi hän päästyään Roomaan, josta oli vuosia unelmoinut. Matkailija oli tuolloin – aivan kuin nytkin – illalla uupunut kaikesta kokemastaan. Rooman tavoittaa edelleenkin parhaiten kävelemällä.
1800-luvulla romanttiset puistopromenadit korvautuivat koskemattoman luonnon kaupunkilaisille tarjoamilla uusilla elämyksillä. Sveitsin Alpit ja Suomen Lappi huokuivat eksotiikkaa. Ihmisille syntyi kaipuu toisenlaiseen: ”Tuolla jossain on aito elämä.”
Ilmiön taustalla oli suuri yhteiskunnallinen rakennemuutos: syntyi vapaa-aikaa, aikaa ladata itseä. Luonto nousi uudeksi elämykseksi ja ihmiset pysähtyivät ihailemaan auringonlaskuja – vieläkin otetaan valokuvia auringonlaskusta ja lähetetään tutuille auringonlaskukortteja.
Rinnakkaisilmiönä voidaan nähdä alempien sosiaaliryhmien retkeily luontoon laulamaan eväskorien kanssa. Edellen sama vastakkainasettelu on olemassa: toiset haluavat vesiskoottereita, toiset luonnon hiljaisuutta.
Tähän aikaan liittyvät Topeliuksen luonnonkuvaukset ja suomalaisten taiteilijoiden vaellukset Karjalaan. Vastaavasti Ruotsissa löydettiin Taalainmaa.
Millaisen Suomi-kuvan tarjoamme maailmalle? Minkä tarinan kerromme itsestämme? Minkä varaan rakennamme identiteettimme?
Laura Kolbe havainnollisti vastaustaan suuren suomalaisen tavaratalon ilmoitusliitteellä, joka sisälsi kaikki elementit Sibeliuksesta Aaltoon, suomalaisesta muotoilusta luontoon ja Nokiaan. Suomi-kuvaan kuuluvat Sibelius, Mannerheim, Nurmi ja Aalto, Marimekko ja Vuokko. Aalto-vaasi kuuluu jokaiseen kulttuurikotiin. Muotoilulla ja tekstiileillä sodassa hävinnyt Suomi loi eurooppalaista identiteettiään. Suomi ilmaisee itseään taiteen kautta ja henkilöiden kautta avautuu kuva Suomesta. Urheilu on toinen tärkeä taso, joka kertoo sankareiden Suomesta.
Myös hallitsija on olennainen osa myyttistä Suomi-kertomusta. Meillä on 600 vuotta ollut hallitsijana kuningas, 100 vuotta tsaari ja vuodesta 1917 asti presidentti. Kekkonen lähti torpasta, Koivisto oli satamajätkä ja Halonen köyhä Kallion likka. He kaikki pärjäsivät ahkeruudella ja sitkeydellä.
Toinen puoli Suomi-kuvaa löytyy luonnosta: suomalaisten juuret ovat metsässä, vihreässä kullassa. Metsästä haettiin raaka-aineita ja virikkeitä. Kun kansakunnat 1800-luvulla loivat kertomusta itsestään, suomalaisten kertomuksen pääosassa oli metsä.
Suomi-kuvaa ei voida rakentaa ilman Nokiaa. Kännykkää käyttävällä metsäkansalla on monta identiteettiä.
Suomi-kuva on sidoksissa Suomen asemaan suhteessa muuhun Eurooppaan. Toisen maailmansodan jälkeen alkaneella kylmän sodan aikakaudella Suomi pyrki neutraaliksi. Joulupukinmaa ja junttien Suomi, eksoottinen, kaukainen, historiaton, luonnosta elävä Suomi leimasi tuon aikakauden Suomi-kuvaa. ”Suomalaiset olivat historiaton kansa, joka eli hampaansa aaltomukissa pesten”.
Tämä kuva alkoi muuttua 1990-luvulla kun Neuvostoliitto hajosi ja Suomi liittyi vuonna 1995 Euroopan unioniin. Historioitsijalle satoi esitelmäpyyntöjä: Mitä on eurooppalaisuus? Urbaanisuus? Monikulttuurisuus? Kulttuurimatkailussa alkoi luontomatkailun sijaan kiinnostaa vuorovaikutus ja yhteiset juuret. Suomesta luotiin kuva kulttuuria luovana kansakuntana.
Ulla-Maija Rouhiainen: Kulttuurimatkailu Suomessa vuonna 2002
Laivayhtiöt eivät elä tuomalla turisteja Suomeen vaan kuljettamalla suomalaisia edestakaisin Tallinnan ja Helsingin väliä. Hanko-Rostock on ainoa suora laivayhteys Suomesta Manner-Eurooppaan – ja tätä väliä liikennöi kreikkalainen alus. Matka Helsingistä Milanoon on lyhyempi kuin päinvastoin – vielä, mutta kilpailu on vapautumassa, joten saavutettavuus paranee ja hinnat muuttuvat järkevämmiksi.
Ulla-Maija Rouhiaisen esittämät näkemykset ja Suomen alueelliset matkailureitit löytyvät hänen yrityksensä verkkopalvelusta.
Markku Luola: Ruokaelämys osana matkailun tarinoita ja myyttejä
Ruokaelämys on makua, tuoksua, sommittelua, tarinoita. Lähemmäksi asiakasta ei voi päästä kuin hänen suuhunsa. Visuaalisuus on ensimmäinen kontakti ruokaan: miten ja millaisessa astiassa ruoka on tarjolla.
Asiakkaat voidaan luokitella erilaisiin ryhmiin: osallistuvat haluavat olla mukana valmistamassa ruokaa, esim. hiillostamassa lohta metsässä nuotiolla, periaatteen ihmiset esim. eivät syö lainkaan lihaa, trenditietoiset syövät esim. thai-ruokaa, koska se on muotia ja riippumattomat haluavat kokemuksia ja elämyksiä hinnasta välittämättä. Viimeksi mainittu ryhmä on pieni mutta yhä tärkeämpi ryhmä.
Tärkeää on tila, jossa ruoka nautitaan. Kartanon seinistä huokuu historia.
Ihmiset rakastavat tarinoita. Porsaanfile on jotain tavallista, mutta Aleksis Kiven rakastama porsaanfile, jonka mausteeksi marjat poimitaan omasta pihasta, on jotain muuta – ja nämä voidaan hinnoitella eri tavoin. Jos tarinaan liitetään uudet muovikipot, illuusio särkyy. Tyylin pitää säilyä loppuun asti. Ranskalaiset ovat kehittäneet tätä varten termin, joka tarkoittaa ruoan ja tunnelman yhdistelmää: pelkkä ruoka ei riitä.
Ajan ilmiöitä ovat: puhtaus, luonnonmukaisuus, lähiruoka, eettisyys, hyvinvointi. Aidot asiat ja sesongit ovat tulossa Suomeen. Kauppatorilla pottukioski, joka tarjoaa eri tavoin valmistettuja uusia perunoita kotimaisin höystein, olisi menestys. Ruokatuotteessa myydään elämäntapaa, tunnelmaa, tyyliä ja aitoutta. Matkailijalle tarjottava kokonaiselämys on mieleenpainuva kokemus.
Elämystaloudessa ja mielihyvämatkailussa hinta ei ole kynnyskysymys: aina löytyy niitä, jotka ovat valmiita maksamaan siitä, että tuote on kunnossa.
Markku Luola kertoi esimerkin loppuun asti mietitystä kuunkeltaisesta ateriasta puolitoistametrisen jäälohikäärmeen koristelemana, jolta muistoksi jokainen aterioitsija sai suomalaista muotoilua olevat syömäpuikot yrityksen nimellä varustetussa kotelossa.
”Ruoka on viestintää”, painotti Markku Luola. ”Olkaa ylpeitä suomalaisesta ruokakulttuurista!”
Toni Lohikoski: Tarinoista matkailutuotteeksi
Toni Lohikoski kertoi Muumimaailman historiaa ja nykytilannetta. Kun ideaa oli jonkin aikaa palloteltu ja paikkaa etsitty, Naantalin kaupunki tuli väliin keväällä vuonna 1993, paperit allekirjoitettiin muutamassa viikossa ja Muumimaailmasta osa oli valmiina jo seuraavana kesänä. Tiivis yhteistyö Naantalin kaupungin kanssa jatkuu edelleen.
Tällä hetkellä Muumimaailman vieraista 47 % on lapsia, joten kyse on nimenomaan perhematkailusta. Muumimaailman arvot ovat perhekeskeisyys, luonnonläheisyys, seikkailumieli, turvallisuus, ystävällisyys ja kasvatuksellisuus.
Sääli, että Toni Lohikosken Muumimaailman tunnelmaa välittävä dvd-esitys ei teknisten ongelmien vuoksi toiminut Helian auditoriossa.
Sari Mikkonen-Mannila: Pure Finland
Sari Mikkonen-Mannila esitteli meille erilaisen Suomi-kuvan avannossa uiskentelevasta mikki-hiiri-korvaisesta rouvasta pulkkamäen design-tuolien kautta nakkikioskille ja vappupäivän pisuaareihin. Näkkileipänä kuvattu Suomen kartta muuttui mansikkakermakakku-Suomeksi. Esityksen mottona oli aforismi: ”Jos sinun pitää valita, kerrotko totuuden vai legendan, kerro legenda”.
Uudessa Tammen julkaisemassa kirjassa Pure Finland on tarkoitus näyttää, millainen Suomi on nyt – muutenkin kuin eläkkeelle vetäytyvän gin-and-tonic-sukupolven silmissä.
Suomi tarjoaa elämyksiä: avantouintia, nukkumista pakkasessa ulkona – jonka jokainen suomalainen on vauvana lastenvaunuissa kokenut, auton lapioimista lumen alta ja lumen lapioimista vielä puoli kilometriä lähimmälle auratulle tielle.
Suomalaiset ovat olleet köyhiä ja joutuivat käyttämään aivojaan kekseliäästi. Kuvan naisella on yllään muikuista tehty mekko.
Suomella ei ole hienoa menneisyyttä, mutta rikas tulevaisuus.
Kukaan suomalainen ei ole perinyt juuri muuta kuin korkeintaan sepelvaltimotautigeenit – ja jos joku oli jotain perinyt, sitä ei sopinut näyttää. Rikkauksista puhuminen oli sopimatonta. Toisin on nyt, kun parikymppisillä nettinörteillä on yhtä monta miljoonaa kuin finniäkin.
Turisti, joka tulee ensi vierailulleen Suomeen vapunpäivänä, saa meistä tyystin toisenlaisen kuvan kuin sellainen, joka tulee Suomeen talvella.
Suomi ei altista ihmistä vanhentavalle kesäauringolle.
Suomessa on enemmän naisia aivokirurgeina tai insinööreinä kuin edustusrouvina.