Mistä on ICT-leidit tehty?

auta muita ja
verkostoidu, onnistut
vähän tai paljon

Veera ja Ida
peppu ylös penkistä
startup palkittiin

meihin vaikuttaa
perimä, ympäristö
omat valinnat

Nautimme Hetkyn ICT-leidien laivaseminaarista Quantified and Qualified Self 3.6.2015 kovan tuulen ja heikon sateen keskellä. Laiva keinui menomatkalla niin, että välillä piti ottaa tukea seinistä, mutta säätiedotuksen Tallinnaan uhkaama sade jäi vähäiseksi.
Buffet-lounaan jälkeen Karla Nieminen Jäänmurtajista haastoi meidät pohtimaan, miksi verkostoitua. Verkostoitunut ihminen tunnetaan, hän säästää aikaa ja pärjää työnhaussa, kun valtaosa työpaikoista on piilotyöpaikkoja. Ei pidä olettaa, että jokainen kontakti onnistuisi, mutta uusia mahdollisuuksia tulee jatkuvasti. Auta muita; mene itse vaikka hakemaan nitoja, jos porukka sitä tarvitsee.
Missä muihin tutustutaan? Somessa, yhdistyksissä, seminaareissa ja kokouksissa. Aktiivisuus monessa paikassa auttaa onnistumaan, vaikka tuntuisi, että puolet ihmisistä ja tapahtumista olisi tylsiä. Ei pidä jäädä odottamaan, muuttuisiko tapahtuma kivaksi, vaan kannattaa itse tehdä jotain, jotta kaikilla olisi kivaa. Mahdollisia väärinkäsityksiä voi aina oikoa.
Karla Niemisellä oli mukanaan monta hyvää kirjaa: Dale Carnegien jo vuonna 1937 kirjoittama elämäntaito-oppaiden klassikko Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa, Lois P. Frankelin Kiltti tyttö ei pääse pomoksi – 101 tapaa hävitä miehelle, Leslie Giblinin How to have confidence and power in dealing with people ja Keith Ferrazzin Never eat alone.
Veera Lehmonen ja Ida Mänty Cuckoo Workoutista kertoivat huikean yrittäjätarinansa. Laureassa tradenomiopiskelijoina he keksivät ”Peppu ylös penkistä” ja tekivät sata haarahyppyä. Ideasta syntynyt yritys valittiin vuoden startupiksi. Cuckoo Workoutin verkkopalvelussa toimistotyöläiset voivat kilpailla keskenään, samoin yritykset. Suunnitelmissa on, että yritykset voisivat sponsoroida palvelua myös koulujen ala- ja yläasteille.
Esityksen jälkeen Veera ja Ida ohjasi meidät tekemään muutamia yksinkertaisia aivoja ja kehoa virkistäviä harjoituksia.
Jaana Ovaska Traintreesta kertoi, miten onnistumisia auditoimalla ne laajenevat koko organisaatioon. Mitä on onnistuminen? Onnistumiset ovat erikokoisia, ja pienetkin onnistumiset pitäisi huomata. Esimerkiksi hän onnistui aamulla löytämään oikean terminaalin ja oikean ryhmän ja pääsemään laivaan. Onnistumisen tunne kertoo oikeaan suuntaan etenemisestä. Osaaminen taas on ihmisen kokoinen asia.
Jaana Ovaska kuvasi ihmistä sydämellä, jota ympäröivät arvot ja taitokerros. Taitoja yhdistelemällä ihminen luo jatkuvasti uutta kotona, töissä, harrastuksissa ja verkostoissa. Omien onnistumisten tunnistaminen, taitojen sanoittaminen toisille ja kokemusten jakaminen erilaisissa ryhmissä auttavat omien taitojen tunnistamisessa.
Jaana ohjasi meitä jakamaan onnistumisiamme ja niihin liittyviä taitoja ryhmissä toisillemme.
Marja Pirttivaara kertoi geneettisestä sukututkimuksesta nörttinäkökulmasta. Ihmisellä on yksi perimä eli genomi. Genomia ei pidä sotkea perimätietoon tai perinnetietoon, vaikka moiseen joskus törmää mediassa.
Mistä on pienet tytöt tehty? Adeniinista, sytosiinista, guaniinista ja tymiinistä.
Ihmisenä olemiseen vaikuttavat perimä, ympäristö ja omat valinnat. Perimästä antavat tietoa monet verkkopalvelut kuten FamilyTreeDNA, 23andMe, ancestry ja genografiikka-projekti.
The DNA song jäi esittämättä, kun netti ei laivalla toiminut.

Muusikot harjoittelemassa Adamson-Ericin museossa.
Muusikot harjoittelemassa Adamson-Ericin museossa.

Vapaa-ajalla Tallinnassa osa naisporukoista siirtyi taksilla Kaubamajaan, osa käveli satamasta vanhaankaupunkiin ja takaisin. Itse lyöttäydyin porukkaan, jossa kävelimme kenkäkaupan kautta Adamson-Ericin museoon. Nautimme Moderni nainen -näyttelystä sekä elävästä musiikista, kun nuoret naiset harjoittelivat esitystään. Museokäynnin jälkeen suuntasimme kahville Vanalinna Kohvikun terassille.

Yksi ajatus artikkelista “Mistä on ICT-leidit tehty?”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *