Lapset kasvavat
oppimisen ilossa –
toiveunissa?
Kaikki liikkeelle,
Power Mover virkistää
aivot ja kehot.
Nuoret osaavat
yrittäjäpolullaan
eettiset arvot.
Educa-messujen ensimmäinen päivä 24.1.2014 tarjosi ajankohtaisia puheenvuoroja ja paneelikeskusteluja opettajuudesta ja osaamisesta. Esitysten lomassa ehdin vaihtaa kuulumisia monen tutun kanssa; Educassahan ovat lähes kaikki!
Suomi osaamisen kärjessä 2030
Eduskunnan sivistysvaliokunnan kokoukseksi muotoillussa messuavauksessa kuultiin asiantuntijoina Lauri Ihalaista, Aulis Pitkälää, Olli Luukkaista ja Julia Petäjää.
Olli Luukkaisen mukaan tulevaisuuskoulu tuo pirstaleisuudesta kokonaisuuteen. Pisa-tulokset kertovat koulujärjestelmämme tasa-arvosta ja herättävät katsomaan eteenpäin. Tilastoista näkee, että Suomi on muistaa Euroopan maista jäljessä koulutusmenojen osuudesssa BKT:sta, samoin päiväkotipalveluihin osallistuneiden osuudessa, kun taas nuorten työttömyys Suomessa on suurempi kuin muissa Pohjoismaissa. Kun sote-menot kasvavat, leikataanko koulutuksesta?
Opettajien arvostus on korkealla. Suomen opettajilla on maisteritutkinto, ja koulutukseen valitaan hyvistä parhaat. Sivistys on itseisarvo.
Lauri Ihalainen totesi, että niukkuutta jaetaessa joudutaan tekemään arvovalintoja. Julkinen sektori ei ole kasvanut, mutta sen suhde BKT:hen on kasvanut. Miten kehitetään uutta osaamista? Voisimmeko uskoa hyvään tulevaisuuteen murroskauden jälkeen?
Koulutus on sijoitus tulevaisuuteen. Suomi on noussut lyhyessä ajassa agraariyhteiskunnasta yhdeksi menestyneistä yhteiskunnista. Meillä on panostettu koko väestön sivistystason nostoon. Työ luo työtä ja hyvinvointia.
Ammattitaitoisilla opettajilla on suuri merkitys; osaamista on sydämellä rakennettu. Olemme kehittäneet koulutusjärjestelmän, jossa ei ole pussinperiä tai mustia aukkoja. Mutta onko koulutusjärjestelmämme viritetty tulevaan? Onko meillä oppimisen intohimoa?
Varhaiskasvatus on olennainen osa koulutusjärjestelmäämme ja oppivelvollisuutta on pidennettävä. Voisiko ammatillisen koulutuksen limittää nykyistä paremmin työelämän kanssa? Voisimmeko tarjota nykyistä lyhyempiä tutkintoja, joita voisi myöhemmin täydentää? Miksi kokeneet aikuiset joutuvat suoritamaan samoja kursseja kuin vasta koulusta tulleet? Työn ja oppimisen liittohan toimii monissa maissa.
Suomalaisilla on vankka yleissivistys, mutta 110 000 nuorelta puuttuu toisen asteen tutkinto. Vanhempien koulutus heijastuu nuorten koulutukseen. Tarjoaako koululaitos nuorille rinnallakulkijaa? Eihän sen kotia tarvitse korvata.
Julkisen sektorin tuottavuutta kohennetaan muuttamalla rakenteita ja tiloja ja lisäämällä laitteita. Toisen asteen yhteistyötä voidaan tiivistää käyttämällä osin samoja tiloja.
Aulis Pitkälä näkee nykytilan synkkänä: opetustulokset tippuvat, koulut ovat rauhattomia, tieto- ja viestintätekniikkaa ei käytetä, asenteet ja kunnallistalous kehittyvät kielteiseen suuntaan.
Tulevaisuus on valoisampi. Koulussa siirrytään oppimiskeskeisestä osaamiskeskeiseen ajatteluun, mihin liittyy oppimisen kaikkiallisuus, aikaisemmin hankitun osaamisen tunnustaminen, opettajan ja oppijan uudet roolit ja joustavuus.
Tulevaisuustaidot nousevat sisältötaitojen edelle. Tulevaisuustaitoja ovat kansainvälisyys, yrittäjyys, teknologia, ympäristö ja monikulttuurisuus. Opetussuunnitelman perusteita uusitaan kohti joustavia, yksilöllisiä opintopolkuja, yhdessä tekemiseen, pois oppituntikeskeisestä ajattelusta. KuntaKesun ja AmKesun jälkeen laaditaaan vapaan sivistystyön Kesu.
Mikä on koulun asema lasten ja nuorten elämässä? Ympäristö muuttuu, tieto- ja viestintätekniikka tulee kaikkialle, tiedon määrä lisääntyy jatkuvasti ja pedagogiikka muuttuu.
Opettajankoulutusta kehitetään jatkuvasti. Tärkeitä ovat ryhmän hallintataidot, vuorovaikutus, jaettu asiantuntijuus ja moniammatillisuus. Sankariopettajia, jotka yksin tekevät kaiken, ei enää tarvita. Tärkeitä ovat formaali ja informaali oppiminen, verkostoituminen, kasvun tukeminen ja hyvä johtaminen.
Julia Petäjä kysyi, mikä mättää ja mitä pitää tehdä. Mikä mättää? Puuttumattomuuden kulttuuri, epäonnistumisen pelko, syyllistäminen ja suorituskeskeisyden korostaminen.
Keinoina osaamisen kärkeen hän näkee opettajankoulutuksen pysyvän neuvottelukunnan perustamisen, siirtymisen talouspuheesta arvokeskusteluun ja ajattelutaitojen korostamisen. Poliittisia päätöksiä on sanellut lähes yksinomaan talous. Vaarana on, että koulutuksesta karsitaan ne tekijät, jotka kasvattavat meitä ihmisenä ja voisivat ehkäistä vaaratilanteita. Ajattelutaitoja ovat kriittinen ajattelu ja yhteisöllisyys.
Nuoret eivät yhtäkkiä ole tulleet tyhmiksi. Maailma on muuttunut ja koulun pitäisi muuttua sen mukana. Hyvinvointivaltio on mentaliteetti.
Keskustelussa muisteltiin, miten aiemmin opetusministeriö viitoitti tulevaisuuden. Miten pääsemme osallistavaan sosiaaliturvaan? Millä keinoin nuoria miehiä, takapenkin poikia, saadaan mukaan opettajiksi? Ajatus opettajankoulutuksen mieskiintiöistä torjuttiin; opettajan persoonallisuus on olennainen. Vai tarvitsisimmeko rupusakkikiintiön?
Perusosaamisemme on maailman huippua. Koulutuksesta ei pitäisi enää leikata. Peruskoulussa jokaisen lapsen pitäisi innostua oppimaan, kasvaa oppimisen ilossa.
Maassa on yhä enemmän vanhempia, joiden kasvatustaidot syystä tai toisesta ovat hunningolla. Koulun pitäisi olla mukana kasvattajana.
Milloin yrittäjyyskasvatus on itsestäänselvä osa koulua? Mikä on erityislukioiden asema? Jos tuntijako kumotaan, kumoutuu myös oikeus poikkeuksiin. Jos haluamme ulos oppimaan, niin miten koulutilat muutetaan nykypedagogiikan mukaisiksi?
Mitä pitää säilyttää? Koulu on oppimisen paikka, oppimisen ilo syntyy onnistumiskokemuksista. Oppilaissa on paljon heikkoja ja lahjakkaita, jotka eivät tätä saa kokea. Varhaiskasvatusta pitäisi kehittää lähemmäs oppivelvollisuutta.
Kunnissa säästetään jo pyyhekumeissa, vessapaperissa, maidossa ja käsitöiden kankaissa. Opettajankoulutuksen resursseja on vähennetty niin, että kyse on kohta pelkästä kirjekurssista. Opitaanko netissä vuorovaikutustaitoja?
Mikä on työn tulevaisuus? Vankka yleissivistävä koulutus on kaiken perusta. Vähemmälle jääneitä on tuettava, kaikkia autettava pysymään mukana. Työttömät nuoret voisi ohjata yrittäjäpolulle. Kaikki nuoret yrittäjät tuovat eettiset arvot mukaan liiketoimintasuunnitelmaansa.
Innostuneita opettajia on paljon. Koulu ei ole säilytyspaikka. Opettajankoulutuksen pääsykoetta on muutettava niin, että testataan myös vuorovaikutustaitoja, ei vain rasti-ruutuun-täsmätehtävien ratkaisemista.
Elämä on vain ihmissuhteita
Erkki Pekkala maalasi värikkäästi opettajan ammattia. Aikoinaan oppilaana hän puhui silloin kun ei pitänyt, nyt hän saa puhua silloin kun haluaa. Unelma-ammatti voi löytyä muualtakin kuin harrastuksista. Opettaja yrittää saada haluttomat tekemään mahdottomia – mutta kuinka monella elämässä kaikki on ollut kivaa? Negatiivisista asioistakin voi oppia.
Pisa-keskustelussa mennään selkä edellä tulevaisuuteen. Koulussa tarvitaan välittämistä, kärsivällisyyttä ja turvallisuutta; negatiivisuudella ei rakenneta mitään. Onko digiläheisyys sitä, mitä tarvitsemme elämässä? Mieluummin rakennetaan sellaista koulua, jossa itse viihtyy, jossa oppii kohtaamaan toisen ihmisen.
Ole se mikä olet, niin on helpompi elää! Pitääkö meidän likettää, peukuttaa koulua? Mielistelyn sijaan voimme pitää kiinni olennaisesta, esimerkiksi oppilaan eheyttämisestä. Ei ole kiva katsoa, kun oppilas kirjoittaa jotain eikä ymmärrä kirjoittamansa sisältöä.
Käsitykseen ihmisestä, tiedosta ja oppimisesta vaikuttavat lapsuus, kokemukset, perimä ja työolosuhteet. Elämä on ihme ja sitä pitää kunnioittaa.
Miten opettajat vaikuttavat lasten kehitykseen? Opettajalla on monta roolia: isä, äiti, sairaanhoitaja, poliisi, koomikko jne. Vanhempien pitäisi uskaltaa ottaa vanhemmuus. Negatiivisiakin tunteita saa näyttää. Opettaja voi sanoa, että tänään on huono päivä. Opettaja voi suuttua, ja kohta pyytää anteeksi.
Jokaisella on koulukokemuksensa; ne vaikuttavat meissä ja meihin. Jos lapsen isää on kiusattu koulussa, hän herkästi tulkitsee lapsen ongelmien johtuvan samasta syystä – eikä huomaa, että lapsi onkin se, joka kiusaa.
Kuri ei ole negatiivista. Hyvä opettaja pitää kuria, joka antaa yksinkertaiset, turvalliset säännöt ja rajat. Nalkutuksella ja toisen syyttelyllä ei saada mitään aikaan.
Erkki Pekkala kertoi tarinansa: Nice Way – naiset vei. Hän rupesi tosissaan opiskelemaan vasta, kun alkoi seurustella. Opettajat huomasivat muutoksen puolen vuoden kuluttua. Valinnan kadettikoulun ja opettajankoulutuksen välillä ratkaisi seurustelukumppani, joka houkutteli jälkimmäiseen.
Jättääkö opettajana haavan vai siemenen lapseen? Olennaista on, että opettaja on merkityksellinen ihminen. Meillä on vain yksi persoona. Oppilaat ovat älykkäitä ja huomaavat epäaitouden. Virheitä ja heikkouksia on turha peitellä. Pelko estää oppimisen, jos itse hölmöilee. Hups-juttuja sattuu, mutta jos hups-vihko on täynnä, niin asiaa pitää käsitellä.
Sellainen käytös lisääntyy, jota korostetaan ja johon kiinnitetään huomiota. Rakkautta ja sanoja ei varastoida. Opettajan iva ei ole huumoria.
Väkivaltatilanteiden pedagoginen hallinta
Lounastauon jälkeen osuin keskelle Martti Hellströmin esitystä, joka oli edennyt aggression kesytykseen. Mikä on lapsen aggressiivisen käyttäytymisen syy? Estääkö tietosuoja meitä näkemästä kokonaisuutta? Lapsi haluaa kokea, että hän pystyy ja voi vaikuttaa, ja että joku välittää hänestä.
Koulun pitää estää kiusaaminen. Kiusaamista voi ehkäistä luomalla luokkaan hyvää ilmapiiriä, ennakoimalla riskejä, toimimalla akuuttitilanteessa ja huolehtimalla jälkityöstä.
Väkivallattomassa ympäristössä ei enää olisi yhden opettajan luokkia ja oppilaat osallistuisivat opetuksen suunnitteluun ja arviointiin. Lapsilla on oikeus valita autonomian tarpeensa. Toimivat säännöt luovat työrauhaa. Blogista löytyy lisää ajatuksia.
Aivot mielekkäässä liikkeessä
Kiti Müller Työterveyslaitokselta pohti, mihin asti ihmisaivot venyvät. Miten itsensä mittaaminen asettuu järkeviin raameihin? Miten päällepuettava tekniikka vaikuttaa meihin?
Aivotutkimus on kuin palapeli, jossa pala ei aina loksahda kohdalleen. Harmaan aivoaineen tutkija Ramón y Cajal heittäytyi suorastaan runolliseksi: ”Harmaan aivoaineen puutarha, hienostuneen sirot solut, sielun salaperäiset perhoset – missä ihmisen sielu piilee?”
Aivot ovat vahvassa vuorovaikutuksessa koko kehon kanssa kuten haukotellessa. Aivot eläytyvät musiikkiin kokonaisvaltaisesti. Aivopuoliskot eivät toimi toisistaan erillään, vaikka tietty aivoalue on eri tilanteissa keskeisemmässä roolissa kuin joku toinen. Eri aivoalueet aktivoituvat sen mukaan, onko musiikki iloista vai surullista.
Muistiverkostot ja niiden päivitys on tärkeää. Ihmisen työmuistilla on rajallinen kapasiteetti. Valinnoissa otetaan huomioon aiemmin opittu. Ihminen hakee käsityksiään vahvistavaa tietoa. Kun netin adaptiiviset hakukoneet vahvistavat olemassa olevia käsityksiämme maailmasta, niin elämmekö kohta kaikki omassa informaatiokuplassamme? Keskustelu nousee entistä tärkeämmäksi, infokuplat puhkeavat, kun erilaiset ihmiset avaavat käsityksiään toisilleen.
Miksi media rummuttaa roboteista, jotka vievät työpaikat. Sehän vain ahdistaa meitä. Olisi parempi kertoa, että työ muuttuu – eihän se maailmasta tähänkään mennessä ole kadonnut.
Ihminen on kädellinen ja sosiaalinen, liikkuminen aktivoi aivojen hermoverkkoja. Ajatteluun vaikuttaa ihmisen fysiologinen, hormonaalinen ja aineenvaihdunnallinen tila. Kun supertietokone yritti mallintaa ihmisaivoja, se sai burnoutin kahdessa sekunnissa.
Itsekkäät aivot huolehtivat ensin omista tarpeistaan. Unessa ne käyttävät 80 % ihmisen energiantarpeesta. Anu Holm tutki väitöskirjassaan aivosykettä kognitiivisen kuorman lisääntyessä.
Aivojen ylirasituksesta seuraa energiavarastojen hupeneminen. Ajattelu ei kulje eikä synny uusia oivalluksia, ihminen ei jaksa nousta sängyn pohjalta. Tällainen uupumus on eri asia kuin masennus, mutta pitkään jatkunut uupumus voi synnyttää masennusta.
Ristiriitaista tietoa on paljon eikä lääkärikään aina tiedä oikeita vastauksia. Kohtuus kaikessa lienee järkevintä; liika rehkiminen ja liika paikallaanolo ovat pahasta. Mikä on faktaa ja mikä fiktiota?
Ihmisen pitäisi huolehtia aivoistaan kohtuullisuudella ja kriittisellä ajattelulla. Hippokrates painotti terveitä elämäntapoja, ruumiinharjoituksia, ruokavaliota, lääkekasveja, aurinkoa ja vesihoitoja.
Unen aikana ihmisessä tapahtuu paljon, mutta monet nukkuvat 1,5 – 2 tuntia omaa unentarvettaan vähemmän. Uudet opitut asiat päivittyvät hermoverkkoihin ja yön yli nukkuminen auttaa usein ongelman ratkaisemisessa. Aivot tarvitsevat taukoa 2 – 4 tunnin välein. Yleensä ateriat ja välipalat sekä liikunta rytmittävät työskentelyä sopivasti.
Monipuolinen liikunta ja tekeminen virkistävät ja huoltavat aivoja. Kiti Müller toteaa artikkelissaan Aivot ja liikunta, että paljo liikkuminen on aivoille tärkeää. Aivolohkot aktivoituvat jo silloin, kun seurataan liikkeitä näyttävää liikunnanohjaajaa.
Power Mover -taukotanssi
Heti Kiti Müllerin esityksen jälkeen saimme tuntea liikunnan virkistystä aivoissamme, kun Reija Wären ja Krista Siegfridsin kanssa heittäydyimme varttitunniksi Power Mover -taukotanssiin.
Opettajuuden kasvukipuja
SOOLin Opettajuuden kasvukipuja -paneeli oli hyvässä vauhdissa, kun ehdin yleisön joukkoon. Mirjam Virtanen, Erkki Pekkala, HP Parviainen ja Fatim Diarra laukoivat ajatuksiaan ja kokemuksiaan.
Oppilaita pitäisi kohdella yksilöinä. Jos kaveri murrosiässä venähtää parikymmentä senttiä eivätkä jalat tahdo totella, niin siihen ei tölväistä: ”Susta ei tuu mitään”. Jos 13-vuotiaan matikankoe ei mene niin kuin pitäisi, niin palautteessa voi kuitenkin kertoa: ”Sä oot hyvä kaveri”.
Mitähän suomalaisista kertoo Tonttu-ukot-laulun säkeet ”Hetken kestää elämää, ja sekin synkkää ja ikävää”?
Miksi leikataan koulun varoja ja työnnetään rahaa hankkeisiin? Eräässä koulussa saatiin hankerahoituksella kahdelle luokalle iPadit, mutta kukaan ei miettinyt, mitä niillä tehtäisiin. Kouluihin hankitaan älytauluja, joita ei osata käytää. Toisaalta, kun älylaitteet ovat tulleet, koulussa pitäisi opettaa niiden turvallista käyttöä. Tekniikka ei saa olla koulussa viihdyke vaan oppimisen väline. Se synnyttää uusia rajoja, johin jokainen koulu joutuu itse ratkomaan suhtautumisensa.
Yleensä työt eivät seuraa opettajaa kotiin. Erään luokan hankaluudet pyörivät kuitenkin mielessä pari vuotta kotonakin. Luokan lapsista jokainen oli hieno yksilö, mutta jostain syystä he eivät osanneet toimia ryhmässä. Opettajana vaikeinta oli olla armollinen itselleen.
Joskus joutui hoitamaan väkivalta- ja parisuhdeongelmia lapsen isän ja äidin kanssa puhelimitse perjantai-iltana. ”Jos vanhemmilla ei ole muita, joille puhua, niin puhukoon mulle.”
Kun opettaa pääkaupunkiseudun eri kouluissa, niin järkyttävintä on huomata, miten eriarvoisia koulut ovat.
Uran alussa kodin ja koulun yhteistyö oli vaikeinta, kun vanhemmat tulivat puhelinlankoja pitkin. Esimies auttoi ymmärtämään omia rajoja, painotti, että opettajan ei tarvitse tehdä kaikkea. ”Nyt osaan jo sulkea puhelimen.” Opettaja ei voi olla vanhempien psykologi ja terapeutti. Työllä ja vapaa-ajalla on selkeät rajat.
Digitalisaatio tunkee kouluihin. Tekniseen kehitykseen pitäisi oppia suhtautumaan. Aiemmin oppilaat viettivät sosiaalista aikaa pihalla, nykyisin sen tilalla on ruutuaikaa, jota suositusten mukaan pitäisi olla korkeintaan pari tuntia päivässä.
Koulun pitää olla ajassa mukana, mutta siihen pitäisi löytää oikeat tavat. Lapset oppivat nopeasti käyttämään täppäriä, mutta miten käy kirjoitustaidon ja hienomotoriikan? Digitaalinen teksti syntyy liian nopeasti. Kun kirjoittaa käsin, aikaa menee enemmän – ja oppitunnin kolme varttia täyttyy.
Olisiko eräs tulevaisuuden ammatteista sellainen, jossa opetetaan ihmisiä tulemaan toimeen muiden kanssa? ”Opettajan hommassa on paljon myönteistä.”