NetValue2001-seminaari 31.10.2001
TIEKEn ja Kärkiverkosto-tietopalvelun (Sitra) sekä liikenne- ja viestintäministeriön, sisäasiainministeriön ja Kuntaliiton järjestämä tapahtuma keräsi Säätytalon kaksi salia täyteen kuulijoita. Uuden tekniikan alueellisia vaikutuksia pohdittiin kattokruunun ja enkeleitä esittävien kattomaalausten alla korinttilaisten pylväiden ja seinäfreskojen keskellä. Toiseen saliin esitykset välitettiin videoneuvottelutekniikalla samoin kuin Internetiin, josta tilaisuutta saattoi seurata osoitteessa http://www.tieke.fi/netvalue2001 samanaikaisesti ja myöhemmin. Samasta osoitteesta löytyvät myös esiintyjien valmistamat materiaalit. Tilaisuuden puheenjohtajana toimi TIEKEn hallituksen jäsen Markku Laukkanen.
Pääministeri Paavo Lipponen
Suomi on mitalisijoilla EU:ssa monilla indikaattoreilla mitattuna: osaamiseemme luotetaan maailmalla. Olisi melkein helpompi olla kakkonen kuin ykkönen. Taloudellisilla markkinoilla on ollut epävarmuutta 11.9.01 jälkeen, mutta kasvuun ensi vuonna uskotaan.
Suomi tuottaa teknologiaa, mutta todellinen haaste meille olisi kyvyssä soveltaa sitä. Esimerkiksi Yhdysvallat tuo enemmän teknologiaa kuin vie ja hakee tehokkuutta nimenomaan teknologian soveltamisesta. Suomi on tässä jälkijättöinen, mutta ehtii sitten oppia muiden virheistä ja tehdä järkeviä päätöksiä.
Suomen hallitus on luomassa sähköisten palvelujen infrastruktuuria. Sähköisen allekirjoituksen toteuttaminen kattavasti on erittäin vaikeaa, mutta kun se onnistuu, palvelujen tuotanto tehostuu ja saa aivan uudenlaisia mahdollisuuksia. Digi-tv ja kolmannen sukupolven matkapuhelimet avaavat myös uusia mahdollisuuksia. Kilpailu ja markkinat tuovat valtaosalle kansalaisista laajakaistayhteydet kohtuuhintaan – taajamissa. Haja-asutusalueista valtion ja kuntien on tunnettava vastuunsa, koska Suomi tarvitsee pärjätäkseen koko maan panosta.
Informaation tuottaminen on tänään ratkaisevasti edullisempaa kuin aikaisemmin, mutta nyt on entistä vaikeampaa luovia tiedon palasten virrassa. Meillä on vastuu siitä, että kansalaiset onnistuvat tässä.
Pertti Huuskonen, Oulun Technopolis Oyj
Oulun teknologiakeskus aloitettiin suu säkkiä myöten vanhassa meijerissä vuonna 1982. Kolme vuotta myöhemmin muutettiin yliopiston kupeeseen rakennuksiin, joita luonnehdittiin minkkitarha-arkkitehtuuriksi. Viime vuosina on jo hankittu kalliita, näyttäviä tiloja. Teknologiakeskuksen toiminta ei kuitenkaan ole seinien tekemistä vaan seinät ovat seurausta sisällöstä. Lisärahoitusta mentiin hakemaan pörssistä, mikä lisäsi yrityksen läpinäkyvyyttä. Vertailua (benchmarkkausta) on tehty myös EU:n ulkopuolelle. Nyt Oulu on yksi maailman 28 menestyneimmistä IT-kaupungeista.
Yritystoiminnan käynnistäminen sisältää seuraavat vaiheet:
- luominen
- keskittyminen
- bisnes alkaa.
Nämä vaiheet vievät aikaa, kun lähdetään liikkeelle tyhjästä. Teknologia- ja tuotekehitysvaiheesta pitää siirtyä liiketoimintaan. Tämä tapahtuu Suomessa liian hitaasti, kuten pääministeri totesi. Ihmisten osaamista Suomesta kuitenkin löytyy.
Ulla-Maija Laiho, SM
Aluekeskusohjelma kestää vuoden 2006 loppuun ja sen kehittymistä voi seurata sisäasiainministeriön nettisivuilta. Suomen kaltaisessa pienessä maassa pitää ottaa käyttöön kaikki voimavarat. Meillä on nyt keskittymiskehitys ja muuttotappiokuntia. Työpaikat ovat syntyneet tietointensiivisille aloille. Osaamista tarvittaisiin paitsi tekniikassa myös terveydenhuollossa ja käden taidoissa. Alueilla pitäisi etsiä omia vahvuusalueita eikä ratsastaa niillä ideoilla, jotka hetki sitten toivat joillekin menestystä.
Antti Hautamäki, Sitra
Viestintätekniikka mahdollistaa nykyisen kehityksen, mutta mallit ja tekniikka vanhenevat niin nopeasti, että se koettelee ihmisten jaksamista. Pelkästään talouden logiikalla ei enää 11.9.01 jälkeen voida edetä vaan pitää ottaa huomioon myös kulttuurien itsetunto. Länsimaissa on hellenistis-hebrealais-kristillinen kulttuuri, mutta miten se toimii törmätessään muualla olevaan toisenlaiseen ajatusmaailmaan pohjaavaan kulttuuriin?
Kasvun elementtejä haetaan osaamisesta, yhteistyöstä ja viimeisimmän tekniikan tarjoamista mahdollisuuksista. Tietointensiiviset yritykset ovat keskeisiä osaamisen välittäjiä ja niitä tarvitaan tietoyhteiskunnassa. Korkeakoulut ja ammattikoulut eivät riitä: olennaista on tekniikan soveltaminen liike-elämässä.
Urbanisoitumisprosessi etenee vääjäämättä ja 80 % väestöstä tulee asumaan taajamissa. Haja-asutusalueet voisivat erikoistua.
Miksi keskitytään? Koko elinkeinoelämän tietointensiivisyys edellyttää jatkuvaa yhteyttä parhaaseen tietoon. Kaupungit ovat strategisia tuotantopaikkoja, joissa palvelut ja innovaatiot kehittyvät. Castells ja Himanen toteavat uusimmassa teoksessaan Suomen tietoyhteiskuntamalli, että maailmantalous on metropolivetoista.
Face-to-face (F2F) -yhteys luo luottamusta. Ihmisten pitää voida olla yhteydessä olennaisiin henkilöihin. F2F-yhteys tulee myös verkkoihin. Miten päästään bittitasolta jaettujen merkitysten löytämiseen? Näitä teknisiä ratkaisuja etsitään nyt.
Henry Haglund, Euroopan komissio
Euroopan komissio on julkistanut eEurope- ja eParticipation-ohjelmansa, jotka varmistavat, että muutosprosessi on kansalaisten kannalta kattava ja kaikki kansalaiset voivat toimia tietoyhteiskunnassa. Julkisen hallinnon internet-sivut pitää rakentaa niin, että myös ikääntyneet ja vammaiset voivat lukea ja käyttää niitä. Tämä tiedonanto on tullut Euroopan komissiolta jäsenvaltioille ja siihen kaikkien palveluntarjoajien pitää suhtautua vakavasti. Suomessa julkishallinnon standardi vuodelta 2001 sisältää jo tämän saman ajatuksen. Euroopan komissio ei kuitenkaan ole lähtenyt voimakkaan lainsäädännön tielle kuten Yhdysvallat vaan kyse on suosituksista.
Unto Kariniemi, ICL Invia Oyj
Kustannushyöty löytyy siitä, miten verkostot liittyvät toisiinsa. Miten asiakkuudenhallinta hoidetaan alihankintaketjussa, miten julkisen hallinnon palveluketju saadaan saumattomaksi ja kuka on maksaja, kun luodaan uudenlaista verkostoinfrastruktuuria? Ilman hyötyjen tunnistamista ja tavoitteita monet hankkeet tulevat kaatumaan.
Matti Laamanen, Elisa Communications
Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo – nykyisin jaettu ilo on viisinkertainen sähköpostiliite. Myös jaettu tieto on viisinkertainen tieto. Jakamalla tietoa luodaan osaamista, mistä seuraa kyvykkyyttä, mistä seuraa kilpailuetua. Kun tietoa jaetaan, syntyy verkosto. Muutos eri sektoreilla tapahtuu eri nopeuksilla ja tämä voi aiheuttaa hidastumisia verkostossa.
Ihmisen asenteista riippuu, näkeekö hän muutokset uhkina, haasteina vai mahdollisuuksina. Haasteiden oletusarvo on, että verkostot ovat kunnossa.
Pauli Päivärinta, NovoGroup Oyj
Pitäisi korostaa tiedon kertaalleen syötön periaatetta. Kun kansalainen tekee kotoa päivähoitohakemuksen, hän toimii tavalla, jota pankit ovat jo kauan opettaneet meille. Olisi hyvä, jos laskukin tulisi sähköisesti.
Monissa alueellisissa yhteistyöhankkeissa näkyy, että asioita katsotaan yhä enemmän yhdessä ja pitäisikin nähdä ennen kaikkea kokonaisuus.
Karri Salminen, Sonera Oyj
Viime elokuisen tilaston mukaan Suomi on neljännellä sijalla matkapuhelimien käytössä ja vasta 20. sijalla Internetin kotikäytössä. Kun tilastoja Suomen sisällä tarkastellaan maakunnittain tai koulutustason mukaan, erot ovat valtavia.
Miten kansalaisten asenteet muuttuvat? Miksi kansalainen käyttäisi uutta tekniikkaa? Seuraava yhtälö tarjoaa ehkä yhden vastauksen:
- liittymä + osaaminen + motivaatio = viestintäosaaminen
Yhteisöllinen viestintä on nousemassa entistä tärkeämmäksi. Mutta entä jos kansalaisella ei ole motivaatiota kuulua yhteisöön tai jos hän ei osaa tulkita viestiä? Vuorovaikutusta ei ole ilman verkostoja.
Seuraavat näkökohdat asettavat haasteita:
- Puolella suomalaisista ei ole mahdollisuuksia verkottua.
- Muuttoliike kiihtyy – taistellaanko tuulimyllyjä vastaan?
- Kehittämisvoimavarat hajotetaan pikkuprojekteihin.
- Yliopistojen ja yritysten pitäisi löytää yhteistyö.
eWork ja eLearning kulkevat käsi kädessä. Julkisella vallalla on esimerkkivastuu ja sillä olisi valtavat mahdollisuudet yhteistyössä alan yritysten kanssa. Yksin ei kukaan tässä ympäristössä menesty.
Jukka Pirttijoki, Kuhmo
Maaseutu ei käsitä vain maataloutta harjoittavia perheitä. Kuhmossa rautatie- ja linja-autoaseman väli on 70 km. Vuonna 1976 alueella oli 11 koulua, nyt enää kaksi. Suurten ikäluokkien aikaan 1950-luvulla alueelle rakennettiin kouluja ja joka talossa oli keskimäärin 6 – 8 lasta. Mihin he menivät? Ruotsiin. 40 vuoden ajan alueella on ollut tasaisen tappavaa muuttotahtia: kuntakeskus on vetänyt väen. Kuhmon keskustassa väestötiheys on 80 henkilöä / km2 kun taas koko Kuhmon alueella vain 0,6 henkilöä / km2. Se on siis käytännössä asumatonta aluetta.
Alueelle suunnatut projektit sisältävät haaveita ja utopioita, mutta onneksi ne epäonnistuvat. Perusteettomien toiveiden tarjoaminen nuorille on karhunpalvelus heille. Pikemminkin pitäisi valmistaa heitä lähtöön. Ammattikoulutus antaa heille kilpailukyvyn työmarkkinoilla. Tuntuu siltä kuin ajateltaisiin, että maaseudun nuorten pitäisi turvata maaseutu etelän ihmisille.
Työnantajat pitävät kainuulaisia nuoria tolkkuina, työtä pelkäämättöminä. Innovatiiviset ihmiset ovat lähteneet tuolle seudulle. Nyt tuo geeniaines palaa koko yhteiskuntaa hyödyntämään.
Ajatus, että suuret ikäluokat eläkeiässä palaisivat kotiseudulleen, on kyseenalainen: Mistä he löytäisivät asunnot, kun vanhat ovat ränsistyneet? Kannattaisiko uusia rakentaa, kun niitä ei kukaan kuitenkaan osta?
Pahoinvointi kasvaa talouden kasvaessa. Syyskuun 11. päivän tapahtumat saivat näkemään asiat uudessa valossa. Jos rajat sulkeutuvat, niin ehkä kainuulainen elämäntapa on kriisit kestävä: eihän se välttämättä tarvitse sähköä eikä polttoainetta.
Sari Hannila-Neulanen, Itä-Turun OSKU -projekti
OSKU-projektien taustalla on Oppiva Itä-Karjala -projekti. Itä-Turun OSKU -projektissa on perustettu kioskipisteitä, joissa tietokonetta pääsee käyttämään, ja neljäsosa väestöstä onkin jo ryhtynyt verkon käyttäjiksi. Itä-Turun alueella on monia kymmeniä kansallisuuksia ja kieliä, joten asumisverkossa palvellaan niin monilla kielillä kuin kielitaitoa riittää, pääasiassa kuitenkin suomen kielellä. Vaikuttaa siltä, että mitä vanhempi ihminen on, sitä suurempi hänen kynnyksensä verkon käyttöön on.
Verkon virtuaalitulkki säästää paljon aikaa, kun tulkin ei tarvitse lähteä keskustasta erikseen hoitamaan pientä asiaa. Verkossa on myös virtuaalista suomen kielen opetusta.
Oman kulttuurin säilyttäminen on tärkeää, samoin yhteydet sukulaisiin sähköpostitse ja linkit entisen kotimaan uutispalveluihin, joita voidaan tuottaa verkkoon. Toisaalta paikallisnäkökulmakin pitää muistaa.
Jari Seppälä, Tampereen kaupunki
eTampereessa on kyse julkisen hallinnon verkkopalvelun kehittämisestä. Monet osapuolet kuten eri korkeakoulut ja yritykset tekevät yhteistyötä. Ketju jatkuu tulevaisuuteen: kaiken ei tarvitse olla valmiina tässä ja nyt.
eTampere sisältää verkkoyhteisöjen kehittämisajatuksen ja liiketoiminnan tekemisen. Langatonta liiketoimintaa edustaa kommunikaattoriin rakennettu paikannussovellus. Suurin osa tamperelaisista haluaa palveluja verkosta. Verkkopalvelujen tuottaminen ei saa olla ylimääräistä työtä eikä vaihtoehto nykyiselle toiminnalle. Ne pitää integroida nykyjärjestelmään niin ettei ylläpidetä kahta rinnakkaista järjestelmää.
Verkkopalveluja tuotetaan kuntalaisten ehdoilla: otetaan huomioon hitaimmat yhteydet, samoin ikäihmiset ja vammaiset. Kaupungilla kiertävä Netti Nysse, bussi, tarjoaa koulutusta ja palveluja kansalaisille.
Vanhemmat kansalaiset ovat jo putoamassa kelkasta verkon käytössä. Kursseilla on kuitenkin huomattu, että kynnys verkon käyttöön madaltuu, joten kyse on ehkä alun ennakkoluuloista.
Sähköinen asiointi ei ole käynnistynyt HST-kortin myötä, koska kortti on kallis ja hankalakäyttöinen ja siihen liittyvät palvelut ovat puutteelliset. Mobiili tunnistus on tulevaisuuden näky, jota pitäisi tutkia.
Ritva Metsälampi, Pohjois-Lapin OSKU -projekti
Pohjoisen kulkuneuvoja ovat poro, auto ja moottorikelkka, nyt myös Internet. Pohjois-Lapin OSKU -projektissa verkkoympäristö pyritään saamaan palvelemaan kuntalaisia heidän omilla ehdoillaan. Heille tarjotaan koulutusta, kioskeja ja portaali. Vertaiskouluttajat antavat samalla tasolla olevaa ohjausta ja neuvontaa. Koulujen ohjelmaan sisällytetään kansalaisverkkokoulutus. Lisäksi tarjolla on henkilökohtaista koulutusta, jossa myös perustellaan, miksi verkkoa kannattaa käyttää.
Kioskipisteiden sijoittamisessa Pohjois-Lapin alueelle oli omat ongelmansa: miten 35 kioskipistettä pitäisi sijoittaa laajalle alueelle, jossa on 50 kylää? Kyse on sivukylistä – ei syrjäkylistä – jotka ovat jonkin kilometrin päässä taajamasta. Apuun otettiin olemassaolevia verkkopalvelupisteitä, kylätaloja, joista löytyvät verkko-, sosiaali-, harraste- ym. palvelut, sekä Netti-Jussi, joka kiertää kuntien alueella. Alueella on vielä paljon kyliä, joissa kännykkä ei toimi.
Stina Tiainen, Saaristomeren kehittämiskeskus
Onko uudesta tietotekniikasta hyötyä saaristossa keskellä kelirikkoja? Saaristomeren alue on kilpailukykyinen ja puhuja itse noin 50-vuotias paluumuuttaja. Yli 60 prosentilla alueen asukkaista äidinkieli on ruotsi, joten Saaristomeren OSKU toimii suomeksi ja ruotsiksi.
Laajakaistaverkkoprojekti alueella on tärkeä. Ehkä saariston asukkaatkin voivat tulevaisuudessa seurata verkosta tällaisia seminaareja ja osallistua siihen kehitykseen, mitä pääkaupunkiseudulla tapahtuu.
Tietoteknisen infrastruktuurin kehittäminen antaa ihmisille mahdollisuuden muuttaa muualle kuin ruuhka-Suomeen. Kohta meillä on työvoimapula pikemmin kuin työttömyys. Silloin ihmiset haluavat itse päättää, missä asuvat ja siksi infrastruktuurin pitää olla kunnossa, jotta löytyy erilaisia vaihtoehtoja asuinympäristöiksi.
Saaristossa toimivat IT-luotsit, jotka käyvät opastamassa opintopiireissä. OSKU pitäisi saada palvelemaan myös kesävieraita talvella verkon kautta.
Markku Sotarauta, Tampereen yliopisto
Tietoyhteiskunta keskittyy, tarvitaan face-to-face –kohtaamisia, joissa hiljaista tietoa välitetään. Osaajat kaipaavat luovaa ongelmanratkaisuympäristöä. He haluavat olla siellä, missä asioita mietitään ja pohditaan: tv:n ja Internetin seuraajat ovat myöhässä. Infrastruktuuri on väline ja itsestäänselvyys: osaajat kaipaavat myös luovaa ongelmanratkaisuympäristöä.
Oulun menestyksen takana oli strategia, visio ja verkosto, mutta sitä ei voida yhtäkkiä siirtää muualle. Kysymys on pitkän ajan prosessista, jossa on ollut innostuneita, asiaan uskovia ja mielettömiä riskejä ottaneita ihmisiä. Myös etelän uhka on ollut osatekijänä: ajateltiin, että jos projektissa ei onnistuta, ihmiset muuttavat etelään.
Kun tehdään ohjelmaa, tarvitaan yksilöitä, jotka miettivät, keille sitä tehdään. Tarvitaan tarinoita, myyttejä, heimoja. Tutkija on kiinnostunut siitä, mitä tapahtuu strategian, vision ja verkoston takana: Mikä saa homman toimimaan jossain ja jossain ei? Tarvitaan luovaa jännitettä, epävarmuutta, pärinää, hehkua! Niitä ei pystytä mittaamaan, mutta ne voidaan aistia. Aluekehittämisen tavoitteeksi voikin ottaa pärinän luomisen.
Tietoyhteiskunta on yksi tarina, johon Suomessa uskotaan. Ihmiset, jotka ovat ottaneet tarinan todesta, toteuttavat sitä. Tietoyhteiskunta on uskomusyhteiskunta.
eTampere on tarina. Mikään tarina ei kestä ilman sisältöä, kuplat puhkeavat aina. Tarinan kertominen on erittäin vaikuttava keino – jos on jotain sisältöä.
Tietoyhteiskunnassa menestyvän ohjelman strategia voisi olla seuraava:
- Ihmiset on saatava innostumaan. Jos into laantuu, mitään ei saada aikaan.
- Pitää kiinnittää huomiota ihmisiin, ei rakenteisiin.
- Pitää olla riittävän suuret tavoitteet.
- Tavoitteiden pitää liittyä menneeseen kehitykseen, historiaan.
- Tarvitaan henkilökohtaista yrittäjyyttä.
Esim. eTampereen tavoitteena on, että ollaan maailman paras. Tavoitteisto, raha ja julkisuus kertovat ihmisille, että tämä on yksi NIISTÄ projekteista. Ihmiset antavat kasvot hankkeelle: heitä kehutaan, jos hanke onnistuu, ja haukutaan, jos se epäonnistuu. Into lähtee subjektiivisuudesta, kun saa tehdä asioita, jotka on itse ajatellut eikä sellaisia, joita muut ovat ajatelleet.
Jakautuuko Suomi niiden välillä, jotka uskovat tulevaisuuteen ja niiden, jotka eivät siihen usko?
Elefantti syödään pala palalta – mutta joskus pitää voida iloita, että jalka on jo syöty!
Olli Nuuttila, Song Networks Oy
Ruotsin tietoyhteiskuntamalli on erilainen kuin Suomen. Ruotsissa kaikilla on 5 Mb/s verkkoyhteydet. Palvelut ovat myös taajaman ulkopuolella tasa-arvoiset: samat palvelut löytyvät Norrbottenista kuin Tukholmasta. Samaa putkea pitkin pitäisi voida nähdä koulun ruoka, peruuttaa parturi, varata hammaslääkäriaika sekä saada yleistä tietoa.
Suomen hankkeissa kantavana teemana on ollut kansakunnan kilpailukyky. Ruotsin tavoitteena on olla maailman paras tietoyhteiskunta.
Internetin kotikäytössä Ruotsi on Euroopan johtava maa: reilusti puolet kansalaisista käyttää verkkoa, mutta käyttö on keskittynyt suuriin kaupunkeihin. Tämä ei istu tasa-arvoajatteluun. Kotien PC-tiheydessä taas Suomi jää muiden Pohjoismaiden jalkoihin.
Ruotsissa ajatellaan: ”Statlig styrning ger fri konkurens.” Kuka tahansa voi rakentaa palvelunsa julkisen verkon päälle. Taustalla on ehkä ollut ajatus, että muuten tulee iso ulkopuolinen peluri, joka kahmaisee koko alueen. Teleala on Ruotsissa voimakkaasti keskittynyttä. Suomessa taas on monta alueellista monopolia ja kohtalaisen vapaa kilpailu.
Loppupaneeli
Loppupaneelissa keskustelivat Tetta Jounela Kauppa- ja teollisuusministeriöstä, Juhani Pekkola Työministeriöstä, Kristiina Pietikäinen Liikenne- ja viestintäministeriöstä ja Antti Rainio Navinova Oy:stä. He innostuivat selvästi Markku Sotaraudan tarinankerronnasta ja pörinästä.
Tetta Jounela kuvasi 8-vuotiasta poikaa, jolla on näyttöruudulla yhtaikaa auki sähköposti ja chat, cd:llä soimassa mielimusiikki, kännypuhelu meneillään ja Kalle Anka sylissä. Kun chatista tulee ehdotus lähteä pelaamaan futista, lapsi irrottautuu tilanteesta hetkessä ja on kolmen minuutin kuluttua pihalla pelaamassa. Tietoyhteiskunta on tämän hetken lapsille itsestäänselvyys, vaikka ei vanhemmille ihmisille olisikaan.
Yleisön joukosta nostettiin esiin, että Ruotsi menee vauhdilla Suomen edelle, kun 256 kb/s verkkoyhteys Pohjois-Suomessa maksaa 300 mk/kk ja Ruotsin puolella 5 Mb/s yhteys 300 kr/kk. Kristiina Pietikäinen totesi, että laajakaista Ruotsissa lisää verkon käyttäjämääriä, mutta ei ehkä käyttöä. Monia uusia teknologioita on tulossa, ja jos valtio veikkaa yhtä hevosta, voi veikata väärää. Antti Rainio kysyi, mihin laajakaistayhteyttä arkisessa Internetin käytössä tarvitaan. Digi-tv tuo sisältökanavan ja mobiilit ratkaisut tarjoavat joka paikassa kapeamman mutta laajakäyttöisemmän yhteyden. Tulevaisuus on monikanavainen. Eri kulttuureissa voi tulla erilaisia ratkaisuja eri kanaville.
Juhani Pekkola kuvasi lehtileikkeiden avulla, miten Suomi voisi pärjätä sisällöllä eikä tietotekniikalla:
- Suomi myy puhdasta vettä Arabimaihin.
- Hollantilainen tulee turkistarhaajaksi Pohjois-Karjalaan.
- Juustomainoksessa nainen paimentaa susia.