Korkeakoulujen virtuaaliopetuksen verkostoja

mistä pulppuaa
luottamus, oppiminen
verkoston voima?

koulutus vientiin
opinnot joustaviksi
yhteistyössä

Virtuaalikorkeakoulujen yhteyshenkilöiden ja asianomistajaryhmien seminaari 1.11.10 keräsi viitisenkymmentä aktiivia yliopistoista ja ammattikorkeakouluista Tampereen ammattikorkeakoulun tiukaan sullottuun saliin miettimään verkko-opetuksen yhteistä tulevaisuutta.
Raketti
Sami Hautakangas kertoi Raketti-hankkeesta käsittelymäärittelyineen. Virtuaaliyliopiston Joopas-järjestelmän ylläpito siirtyy CSC:lle, mutta joustavan opiskelun hallinnollista yhteistyötä kehitetään ammattikorkeakoulujen kanssa. Tieto- ja viestintäteknologian ja sosiaalisen median linjauksissa tarvitaan yhteistyötä, testausta ja kokemustenvaihtoa. Välineiden käyttöönotto helpottuu, mutta olennaista on miettiä, mitä niillä tehdään.
Virtuaaliopintotuotteita maailmalle
Marja Rautajoki visioi virtuaaliopintotuotteiden vientiä Finpron kanssa. Tuotteet voitaisiin koota verkkoon osoitteeseen www.korkeakoulut.fi ja www.oncampus.fi. Näin tuettaisiin vihreitä arvoja ja saataisiin vaihtoehtoja luokassa istumiselle. Verkko-opettajuus mahdollistaa erikoistumisen ja kansainvälisen yhteistyön. Ongelmanratkaisutaitoja kehittävä pedagogiikkamme on maailman huippua. Myös korkeatasoisia oppimismateriaalejamme voitaisiin jakaa.
Hankkeita
Lauri Stigell Raketti-hankkeesta palautti meidät visioista hallinnolliseen arkeen. Puitesopimukseen opintohallinnon järjestelmäkehityksestä saatiin toimijoilta yhteensä kaksikymmentäneljä lausuntoa. Nyt odotetaan tietohallintolakia ja sen vaikutuksia. OPI-kärkihankkeita ovat hakujärjestelmän uusiminen sekä ESR-hanke, jossa kehitetään tietoon perustuvaa tukea opiskelijan opinto- ja urapolulle.
Väitös
Siru Korkala kertoi sosiologian alan väitöstutkimuksestaan, jonka mukaan  verkostojen toimimisessa olennaista on luottamus, sosiaalinen pääoma ja oppiminen.
Verkostossa on aina monta toimijaa. Koordinaattorin, langat käsissään pitävän moniosaajan, rooli on keskeinen, hän on se  ”joku, joka vastaa kaikesta”. Luottamus (trust) koko verkostoon, ei vain sen yksittäisiin jäseniin, on toiminnan perusta, se helpottaa resurssien vaihtoa ja tiedon kulkua. Tavoitteena onkin ”luottavaisuus” (confidence), varmuus siitä, että verkosto hoitaa tehtäviään vastuullisesti.
Siru Korkala kehitti väitöstutkimuksessaan Otalan oppivan organisaation pikatestistä oppivan verkoston pikatestin. Jos verkostossa on rakenteellinen aukko, sen omistaja kykenee hallitsemaan koko verkoston yhteistyötä.
Ryhmätyöt
Terhi-Maija Itkonen-Isakov johdatti iltapäivän ryhmätöihin, joissa oli tarkoitus käyttää amerikkalaista open space -roolikeskustelumenetelmää luonne- ja eläinmaailman värikoodeineen.
Viisi työryhmää tiiviisti toisistaan erillään tuotti osin samanlaisia ideoita niin, että työryhmätyöskentelyä purettaessa jotkut kysyivät, oliko toinen ryhmä käynyt heitä salaa kuuntelemassa.
Verkkopedagoginen ryhmä ehdotti tutkimusyhteistyötä ja pedagogista tukea, pohti, miten riviopettaja saataisiin mukaan uusiin pedagogisiin mahdollisuuksiin ja miten sosiaalinen media haastaa pedagogiikan. Hyviä käytänteitä jakavat online-seminaarit ovat jo vuosia olleet suosittuja.
Tarvitsisimme tietopankkia toimivista työkaluista ja työtavoista sekä konkreettisista pienistä esimerkeistä. Wikiin voitaisiin koota työelämän ja oppilaitosten virtuaalisia kohtauspaikkoja.
Koulutusvientiryhmä avasi Finpron roolia, mietti, mitä opettaja saa antaessaan koulutustuotteensa vientiin. Täydennyskoulutuksen portaali voisi olla koulutusvaihdon välineenä ja markkinointipaikkana. Keskustelussa tuotiin esiin tutkintokoulutuksen maksuttomuuden ongelma: Jos oppilaitokset huolehtivat joustavien opintojen kustannuksista, niin niitä ei saisi edelleen periä opiskelijoilta.
Yhteistyön malleja pohtinut ryhmä lähti opiskelijoiden tarpeista ja AHOT-käytännöistä. Opettajat tarvitsevat taloudellisia kannusteita, verkostoitumista, TieVie-tyyppistä täydennyskoulutusta ja neuvoja  itseohjautuvien ryhmien fasilitointiin. Pienen maan rajalliset resurssit pitäisi saada tehokkaaseen käyttöön. Opettajilta voisi ostaa heidän tarjontaansa ja opiskelijoille jakaa palveluseteleitä opintojen ostamiseen. Tätä varten opintosuunnitelmiin voisi raivata tilaa joustoille.
Aalto-yliopistossa on ideoitu oravannahkakauppaa ja Kassimallia. Jälkimmäinen tarkoittaisi, että opiskelijat voisivat valita heitä kiinnostavat oppimissisällöt ja opettajan, joka varmentaisi niiden avulla syntyneen osaamisen. Näin opiskelijat saisivat sellaisia opetussisältöjä, joita oikeasti tarvitsevat.
Joo-Joopas-ryhmä, jota itse vedin, keskittyi joustavaan opiskeluoikeuteen. Joustavaa tarjontaa on verkossa, mutta löytyykö oppilaitoksilta resursseja maksaa opiskelijoidensa joustavista opinnoista, vai ovatko  kaikki resurssit kuluneet tietojärjestelmien kehittämiseen? Monimuoto-opintoja tarjotaan töiden ohessa opiskeleville aikuisille, mutta perustutkintoa suorittavatkin ovat aikuisia; miksi joissain oppilaitoksissa heiltä evätään osallistuminen näihin opintoihin?
Jo vuonna 2004 Virtuaaliammattikorkeakoulun sisällöntuotantorenkaissa ideoimme oppimisaihioista koostuvaa opetustarjotinta, josta opiskelija voisi valita omiin tarpeisiinsa sopivat palaset. Kassimallissa  tuntuu olevan samanlainen idea.
Joo-ryhmän järjestämässä Virtuaalikorkeakoulujen  online-seminaarissa 6.10.10 kerrottiin, miten Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa lisätään opiskelun joustavuutta luentovideoiden avulla. Malli on erinomainen, kunhan muistetaan, että luennot ovat vain yksi osa opiskelua, ja yhteisöllinen oppiminen sisältää paljon muutakin.
Ryhmässämme ideoitiin pilottia, jossa yliopisto ja ammattikorkeakoulu yhdessä kehittäisivät opetusta, joka sopisi molempiin oppilaitoksiin. Esimerkiksi juristi tai valtiotieteilijä voisi poimia ammattikorkeakoulusta opintoja yrityksen perustamisesta. Kielten ja viestinnän opetuksessa tehdään yhteistyötä jo nyt.
Opiskelijaryhmien vaihdot olisivat erinomainen tapa erikoistua ja käyttää yhteisiä voimavaroja tehokkaasti. Entistä enemmän tarvitaan tiedottamista opintomahdollisuuksista niin opiskelijoille kuin muille oppilaitoksille.
Verkostojen toiminnan edellytyksiä pohtinut ryhmä kysyi:
Miksi Virtuaaliyliopiston toiminta lakkaa ja Virtuaaliammattikorkeakoulu jatkaa toimintaansa? Puuttuiko yhteinen sitoutuminen, kun toiminta päättyi heti kun korvamerkitty rahoitus loppui? Sitovatko verkoston päätökset, esim. TieVie-verkoston, siihen kuuluvia organisaatioita? Yhteistyö vaatii suunnittelua ja kompromisseja.
Kommentoin esitystä kertomalla koordinoimastani Tietie-yhteistyöstä. Kun Tietie-projektin rahoitus loppui vuonna 1999, koimme opiskelijoiden joustavat opinnot niin tärkeiksi, että jatkoimme niitä yhteistyössä ammattikorkeakoulujen omalla rahoituksella. Kehitimme verkostolle hallinnolliset säännöt ja sovimme yhteisestä koordinoinnista. Luottamukseen perustuva Tietie-verkosto toimii edelleen.

Pedagogista joustoa

joustava some
leikkii ja luo, yhdessä
oppi syvenee

vertaistuki
kieli, kulttuuri, merten
takaa lähelle

Virtuaalikorkeakoulujen online-seminaariin Verkko-opetuksen pedagogisia mahdollisuuksia 6.10.2010 ilmoittautui yli kuusikymmentä osallistujaa. Seminaaria valmistelevan Virtuaaliammattikorkeakoulun Joustavan opinto-oikeuden asianomistajaryhmän tavoitteena oli, kuten toissakesäisessä seminaarissakin, tarjota konkreettisia ideoita verkkopedagogiikan monista mahdollisuuksista ja lisätä opettajien innostusta toteuttaa niitä omassa opetuksessaan. Näin  valtakunnallinen verkko-opetustarjonta voisi kasvaa entisestään.

Monikulttuurinen autenttinen verkko-oppiminen
Irja Leppisaari Keskipohjanmaan ammattikorkeakoulusta ja Leena Vainio HAMKista kertoivat autenttisen verkko-opetuksen monikulttuurisesta vertaiskehittämisestä. Vertaistukea arjen haasteisiin  voi uuden teknologian avulla hakea vaikka maailman ääristä. Ning-pienyhteisössä oli kuutisenkymmentä osallistujaa eri maista ja mantereilta. Viisivaiheinen toimintomalli ja Herringtonin ja Oliverin autenttisen oppimisen yhdeksän elementtiä ohjasivat työskentelyä.
Yhteinen kieli ja käsitteistö muotoutuivat vähitellen, tosin autenttisuuden käsite olisi pitänyt avata aikaisemmin eikä luottaa siihen, että se opitaan matkan varrella. Moni autenttisen verkko-opetuksen kehittämisestä kiinnostunut kumppani joutui jäämään pois, koska ei voinut tarjota englanninkielistä oppimismateriaalia arvioitavaksi.
Virtuaalimenetelmät säästävät matkustamista ja aikaa, mutta aikaa tarvitaan silti. Benchmarking-prosessissa käytettiin pedagogisia arviointikriteereitä, jotka omaksuttiin vaivatta pienellä ohjauksella, mutta kriteerien kehittämiseen ei enää riittänyt yhteistä panostusta.
Online-työskentelyssä luottamus on lähtötilanne, herkkyys toisen kulttuurin ymmärtämiselle. Luottamusta kysyttiin opetussisältöjen jakamisessa ja kritiikin vastaanotossa: eiväthän materiaalit ja opiskelijatiedot leviä muualle? Moniportainen asiantuntijuuden jakamisprosessi koettiin myönteisenä, omaa osaamista lisäävänä.
Jos vastaava prosessi toistettaisiin, koordinaattorin rooliin kiinnitettäisiin enemmän huomiota ja autenttinen oppiminen määriteltäisiin jo prosessin alussa. Määritykseen voisi saada tukea esimerkiksi teoksesta Herrington, J., Reeves, T. & Oliver, R. (2010). A Guide to Authentic Learning. London: Routledge.
Yhteistyö Second Lifessa
Irma Mänty Laureasta ja Jaana Kullaslahti HAMKista kertoivat pari vuotta sitten alkaneesta neljän ammattikorkeakoulun yhteistyöstä Second Lifessa.
Joustavan toimintamallin verkostotapaamiset keskittyvät orientaatioon ja eri aloihin kuten kieliin, sosiaalialaan, tekniikaan, ympäristöalaan, liiketalouteen, matkailuun, opettajakoulutukseen ja tietojenkäsittelyyn. Wiki kertoo verkostotapaamisten aikataulun ja ohjelman sekä linkit tallenteisiin.
Viime lukuvuonna tapaamisiin osallistui noin 30 avatarta, joidenkin takana oli useita opettajia. Osallistujia tuli myös yhteistyön ulkopuolisista ammattikorkeakouluista. Tapaamisissa on ollut mm. lyhyitä tietoiskuja, kokemuksia Second Lifen opetuskäytöstä, lyhyitä haastatteluja, paneeli, yrityskäyntejä ja pienryhmäharjoituksia.
Vuorovaikutus Second Lifessa on epävirallista, opettaja ja oppija -suhde ei ole siellä perinteisen virallinen. Avataren ulkoasu on yllättävän tärkeä, ja koulutustilaisuudet halutaankin useimmiten aloittaa ulkoasun muokkauksella. Avataren ulkoasua korostettiin eilisessä Metropolian Sulautuvan oppimisen seminaarissakin.
Second Lifen istunto ei saisi kestää kahta tuntia kauempaa. Kokemuksen mukaan ihmiset ja työasemat ovat  aamupäivisin virkeämpiä kuin iltapäivällä. Istunnot suunnitellaan niin, että avataret voivat olla aktiivisia: ei luentoja vaan toimintaa. Virtuaalimaailman visuaalisuus ja kansainvälisyys kannattaa hyödyntää. Ympäristö mahdollistaa roolipelaamisen ja leikkimisen. Jotkut valitsevat avatarelleen eläinhahmon tai vanhan ihmisen hahmon rollaattoreineen. Ympäristössä leikillisyys ja yhteisöllisyys ovatkin avainasemassa.
Opettajien kannattaa Second Lifessa toimia työparina, jolloin toinen voi auttaa, jos toisen työasemassa on ongelmia tai jos yhtaikaa täytyy keskittyä sekä tekniikkaan että sisältöihin. Hyvä etukäteissuunnittelu auttaa, jos yksi opiskelija katoaa. Toinen työparista voi lähteä häntä etsimään ja tietää, mistä löytää kollegansa muun opiskelijajoukon kanssa.
Notecardia voidaan käyttää muistiinpanojen lisäksi myös tehtäväksiantoihin teleporttauksen suorine osoitteineen. Chat on tehokas väline varsinkin silloin, kun puhe ei kuulu.
Tekniset haasteet ovat Second Lifessa arkipäivää, erityisesti työasemien näytönohjaimet. Toisaalta tekninen ympäristökin kehittyy jatkuvasti.
Yleiset EduFinlandin tilat ovat käytössä ja niiden kehittämistä ideoidaan yhdessä. Neljän ammattikorkeakoulun yhteisen maa-alueen avajaiset EduFinland 1:ssä ovat 23.11.2010.
Second Lifesta löytyy tutkimustietoa, esim. Salmon: The Future for Second Life and Learning, British Journal of Education Technology, Volume 40, Issue 3, pages 526-538. May 2009.
Keskustelussa kysyttiin, milloin Virtuaaliammattikorkeakoulussa toteutetaan ensimmäinen Second Life -opintojakso. Entä näkyykö lisäarvo oppimistuloksissa? Paljonko käyttöönotto vaatii resursseja, kun otetaan huomioon työpari ja tukihenkilöt? Jääkö Second Lifen käyttö niiden opettajien varaan, jotka vapaa-aikanaankin ovat siitä innostuneita?
Second Life ei tule olemaan oma oppimisympäristönsä vaan siitä käytetään parhaat puolet: tutkitaan markkinointia, suunnitellaan hotellia, keskustellaan eri kielisten avatarten kanssa. Opettajia pitäisi kouluttaa noin 30 tuntia, heidän pitäisi harjoitella liikkuminen ja muutama istunto. Opettajan aikaisempi kokemus esimerkiksi peleistä vaikuttaa tarvittavaan koulutukseen.
Jos tänään opettelemme liikuttelemaan avatarta, niin muistatteko vielä, kuinka vaikeaa hiiren käytön opettelu oli 1980-luvulla? Tuolloin projektissa, jossa mallinsimme yrityksen tietoja ja toimintoja IEW-case-välineellä, eräs kollegani kertoi saaneensa ihailupisteitä pojaltaan, kun äitikin osasi käyttää hiirtä.
Joustavuutta luentovideoilla
Mikko Myllymäki Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksesta kertoi opiskelun joustavuuden lisäämisestä luentovideoiden avulla. Aikuisopiskelijat työn, opintojen ja perhe-elämän arjessa ja pitkien etäisyyksien päässä oppilaitoksesta kaipaavat joustavia opiskeluratkaisuja.
Chydeniuksessa lähiopetus välitetään reaaliaikaisesti ja tallenteina luentovideoina. Opiskelijoiden ei tarvitse etukäteen päättää osallistumistapaansa, vaan he voivat joustavasti oman elämäntilanteensa mukaan valita, tulevatko luokkaan, seuraavatko videot samanaikaisesti vai tutustuvatko niihin myöhemmin. Reaaliaikaisissa lähetyksissä ei ole paluukanavaa opiskelijoiden kysymyksille, mutta kysymykset voi esittää oppimisalustalla Optimassa, tosin kaikki eivät luennoidessaan halua istua työaseman ääressä vastaamassa chatiin.
Videointi toteutetaan lähes olemassa olevin resurssein ilman työajan ulkopuolista teknistä tukea. Automaattinen tallennus alkaa kymmenen minuuttia ennen luennon alkua. Tallenne siirtyy automaattisesti verkkoon ja linkittyy oppimisalustalle. Maanantaiaamuna raakatallenne korvataan editoidulla tallenteella.
Kaikki Chydeniuksen koulutus tarjotaan lähiopetuksena ja kaikki lähiopetus tallennetaan, lähetetään reaaliaikaisena verkkoon ja tallennetaan myöhemmin katsottavaksi. Erillisiä verkkokursseja ei ole tarjolla.
Tallenteeseen tulevat mukaan kaikki äänet ja kuvalähteet  kuten tietokone, dokumenttikamera ja interaktiivinen esitystaulu. Luentomateriaalin näkyvyys on tärkeämpää kuin opettajan näkyminen. Liitutaulun tallentaminen ei onnistu, joten se on korvattu dokumenttikameralla, joka näkyy luokassakin paremmin kuin liitutaulu.
Tallennuslaitteisto on luokissa, joissa mikrofonit on asetettu niin, että luennoija voi liikkua vapaasti. Ratkaisu kattaa koko koulutusohjelmatarjonnan ja on luennoijalle läpinäkyvä; hän voi pitää luennon samalla tavalla kuin on aina pitänyt.
Luentotallenteet hävitetään ennen seuraavaa toteutuskertaa, joten niihin ei liity tekijänoikeusongelmia; tallenteita katsovat vain ne, jotka muutenkin istuisivat luennoilla, ja opiskelijat eivät voi tallentaa niitä omille työasemilleen. Tallenteita voi katsella Windows-työasemilla ja mobiililaitteilla, mutta ei Linux- eikä  Mac-työasemilla. Opettajille on tarjottu mahdollisuutta saada tallenteet itselleen, mutta vain muutama on niitä halunnut.
Vuonna 2009 Chydeniuksessa oli 15 kurssia, reaalilähetystä 859 tuntia ja tallenteita 2484 tuntia.
Luentotallenteet vähentävät jonkin verran lähiopetukseen osallistumista, mutta niitä voidaan käyttää myös opetuksen kertaamiseen. Opiskelijakyselyssa 37 % suosi luokkaopetusta, 63 % videoita ja näistä yli puolet reaaliaikaisia videoita.
Seminaarin vetäjä Martti Helevirta muistutti osoitteesta, josta löytyy linkkejä korkeakoulujen hyviin oppimismateriaaleihin.
Verkko-opetuksen pedagogisia mahdollisuuksia
Seminaarin lopuksi kerroin verkko-opetuksen erilaisista pedagogisista mahdollisuuksista. Olin luvannut vetää yhteen ajatuksia aiemmista esityksistä, joten diapakan laatiminen etukäteen oli hiukan haastavaa.
Aloitin pedagogisista lähestymistavoista autenttisesta oppimisesta sulautuvaan oppimiseen, jatkoin välineistä, jotka jaottelin oppimisalustoihin, videoneuvotteluihin ja sosiaalisen median välineisiin. Videoneuvotteluistahan kerrottiin Virtuaalikorkeakoulujen edellisessä online-seminaarissa, sosiaalisen median välineisiin pureudutaan seuraavassa, ja tekijänoikeuksiin sitä seuraavassa.
Irma Männyn ja Jaana Kullaslahden esitys Second Lifesta kuvasi yhtä sosiaalisen median välinettä ja korosti sen leikkisyyttä, yhteisöllisyyttä ja luovuutta. Mikko Myllymäen esitys kuvasi mielenkiintoista tapaa videoiden ja niiden tallenteiden avulla joustavoittaa opiskelua.
Monet asiantuntijat ovat todenneet, että ihminen oppii jatkuvasti ja kaikkialla. Tämä asettaa oppilaitokset uusien haasteiden eteen. Esitykseni lopuksi totesinkin, etteivät opiskelumahdollisuudet enää voi olla paikkaan sidottuja vaan joustava opiskeluoikeus kuuluu kaikille.
Minulta kysyttiin, kuinka paljon olen käyttänyt sosiaalista mediaa opetuksessani. Välineistä mainitsin Ningin, SlideSharen ja Doodlen. Vasta myöhemmin mieleeni tulivat Fle4-tiedonrakenteluympäristö, blogit ja wikit, Googlen työkalut, YouTube, Flicr, Diigo ja Twitter.

Virtuaaliyliopistopäivät

verkossa oppii
yhteisöllinen muutos
onnellinen työ

Virtuaaliyliopistopäivät 6.-7.5.2008 Espoon Dipolissa, kuten kaikki verkko-opetukseen liittyvät seminaarit, tarjoaa tilaisuuden verkostoitumiseen, oivalluksiin ja kasvokkaisiin kohtaamisiin. Kuitenkin päivien virallinen anti työpajoineen sisälsi liian paljon liian tuttua. Opetusministeriöhän julisti tietoyhteiskunnan projektimaisen kehittämisen päättyneeksi ITK-konferenssissa jo pari vuotta sitten. Näivettyykö verkko-opetus erillisrahoituspiristeiden janoon?

Vaasan yliopiston rehtori Matti Jakobsson painotti avauspuheessaan korkeakoulujen profiloitumista ja paineita suuriin yksikköihin. Korkealaatuinen opetus maksaa; hyvä yliopisto kohdentaa resurssinsa laadukkaaseen eikä halpaan opetukseen. Yhteiset tukipalvelut ja yhteinen kehittäminen ja suunnittelu saivat Matti Jakobssonilta kiitosta. Sen sijaan hän ei usko yhteiseen opetukseen verkossa, Joopas-konseptiin, siihen, että kaikkien korkeakoulujen oppisisältöjen pitäisi olla kaikkien opiskelijoiden tavoitettavissa verkossa. Tieteenalakohtaiset verkostot toimivat ja avoimen Virtuaaliammattikorkeakoulun konsepti on hänen mielestään onnistunut.

Aluksi yllätyin Matti Jakobssonin näkemyksestä. Tietie-yhteistyössähän yhteinen verkko-opetus on jo kaksitoista vuotta ruokkinut innostuneiden verkko-opiskelijoiden vuosi vuodelta kasvavia määriä. Virtuaaliammattikorkeakoulun Opintotoimistokin on mahdollistanut syksystä 2002 lähtien ilmoittautumisen toisen korkeakoulun verkko-opintoihin.

Pysähdyin miettimään: Tietie-yhteistyö on tietojenkäsittelyn koulutusohjelman verkosto, jossa keskinäinen luottamus ja yhdessä sovitut pelisäännöt auttavat opiskelijaliikkuvuuden hallinnointia ja tarjonnasta tiedottamista. Sellainenhan Matti Jakobssonin mielestä toimii. Sen sijaan Virtuaaliammattikorkeakoulun Opintopalvelut on kuin basaari, jonka pursuavia kirjavia tavaroita hypistelevän opiskelijan on vaikea arvioida niiden laatua tai istuvuutta omaan opintokokonaisuuteen. Virtuaaliammattikorkeakoulun Opintopalvelut uudistuu puolentoista kuukauden kuluttua. Ryhmitteleekö se kirjavan tarjontansa eri korkeakoulujen opintosuunnitelmiin istuvien ja opiskelijoiden ymmärtämien nimikkeiden alle?

Asiantuntija Marita Aho Elinkeinoelämän keskusliitosta maalaili eteemme taitoja, joita liike-elämä tarvitsee. Rekrytointivaikeudet ovat suurimmat hotelli-, ravintola- ja matkailualalla, jossa esimerkiksi tietoteknisten palvelujen suunnittelu ja kehittäminen edellyttävät yliopistokoulutusta. Pöyryn kanssa tehdyn megatrenditutkimuksen mukaan liiketoimintaa haastavat asiakkaan odotusten ylittäminen, monimutkaisten kokonaisuuksien hahmottaminen, uudenlaisen työn johtaminen, muutokseen sopeutuminen ja verkostoituminen.

Ikääntyminen, kestävä kehitys ja rajalliset luonnonvarat sekä teknologinen muutos ja osaaminen heijastuvat kaikkialle. Miten saisimme teknologian palvemaan ihmistä niin, että ihminen ohjaisi teknologiaa eikä päinvastoin?

Sitran yritystyöpajassa ja johtamisseminaarissa julistettiin, että pehmeät asiat ja inhimillinen ulottuvuus ovat kovin ja merkitsevin juttu taloudellisen hyvinvoinnin, kilpailukyvyn ja ympäristön kannalta. Globaalissa kilpailussa viisauden ja innovaatioiden markkinoilla menestymme mielikuvituksella, oppimiskyvyllä ja luomalla merkityksiä. Tiedon luonne on muuttunut: se ei enää ole niukka resurssi vaan moninkertaistuu, kun sitä jaetaan.

Koulutus ja oppiminen ovat osa työelämää. Huippuyksiköissä palautteenantokulttuuri ja avoimuus ovat vahvoja ja menestys- ja epäonnistumistarinat synnyttävät entistä parempaa toimintaa. Miten kehitetään yhteisöjä, jotka tukevat voimien yhdistämistä eivätkä ruoki kyllästymistä, kyynisyyttä ja väsymistä?

Ylitarkastaja Marja Kylämä opetusministeriöstä ravisteli korkeakoulukenttää. Ministeriön vision mukaan vuonna 2020 Suomessa olisi korkeintaan 15 yliopistoa ja 18 ammattikorkeakoulua. Useat yhteiset työryhmät määrittelevät kokonaisarkkitehtuuria ja yhteistä käsitemallia, jotta tietohallinto tukisi korkeakouluverkoston rakenteellista kehittämistä.

Virtuaaliyliopiston suljetuissa verkostoissa on tehty hyvää työtä, mutta niistä ei ole tihkunut avoimia aineistoja kaikkien käyttöön. Tukipalveluita on kehitetty, mutta niitä on lakkautettu erillisrahoituksen päätyttyä. Tämä ongelma vaatii lisäselvityksiä. Ministeriö antaa rahaa kehittämiseen, mutta korkeakouluverkostosta pitää löytyä omaa rahaa toiminnan jatkamiseen. Aidosta tarpeesta käynnistyneet verkostothan jatkavat toimintaansa.

Jatkossa yliopistojen pitää itse hankkia resurssit verkostoihinsa; ministeriö ei niitä rahoita, vaikka niihin kannustaakin. Muiden yliopistojen palveluita kannattaa hyödyntää.

Virtuaaliyliopiston ja Virtuaaliammattikorkeakoulun pitäisi suunnata kohti avointa korkeakoulua. Siksi Joopas-palvelut ja niiden määritykset ovat tärkeitä. Portaaliuudistus tarjoaisi mahdollisuuksia yhdistää Virtuaaliammattikorkeakoulun ja avoimen yliopiston palveluja.

Paneelikeskustelu

Paneelikeskustelussa todettiin, ettei yliopistoissa ole keinoja kannustaa opettajia opetuksen kehittämiseen, koska panostukset opetukseen eivät paina virkojen täytön vaakakupissa. Yliopisto-opiskelijoille atk-ajokortti on pakollinen, opettajille ei. Niinpä kaikki opiskelijat hallitsevat tieto- ja viestintätekniikan toisin kuin opettajat. Opiskelijat saattavat karttaa sovelluksia, jotka vaikuttavat vanhanaikaisilta ja jäykiltä, kun sosiaalisessa mediassa joustavat ja alati uudistuvat sovellukset pulpahtelevat kuin vaahtopäät aallokossa. Marita Aho kertoi innostuneena oppijoiden, siis opiskelijoiden ja opettajien, yhdessä kehittämisen kulttuurista, josta ITK-seminaarissa muutama viikko sitten puhuivat ainakin Kotkan aikuislukion opettaja Anne Rongas sekä TaiKin ja Piilaakson Teemu Leinonen.

Yliopisto-opettajilta aletaan edellyttää kansainvälisesti vertailukelpoista pedagogista osaamista. Oppimaan oppimisen pitäisi olla tietoista eikä hykertelevä yllätys, joka ponnahtaa sisällöissä puurtamisen hikikarpaloiden jäähtymisestä.

Työpaja Yhteisöllisyyttä verkossa – sosiaalisen median mahdollisuudet

Työpajassa esiteltiin tuttuja asioita: PBL:ää, Connect Prota, kolmiulotteista virtuaalista kohtaamispaikkaa ja WorkPlaysia.

Oulun yliopiston sisäinen virtuaaliyliopistohanke ColLab pyrkii PBL:n keinoin yhteisen ymmärryksen saavuttamiseen. Opiskelijoiden sitoutumiseen vaikuttavat opiskeltava sisältö, opiskelijaryhmä sekä tuutorin antama ohjaus. Hanke tarjoaa tuutoreille teknistä ja pedagogista tukea sekä Habbohotellin virtuaalitilaksi. Opiskelijat käyttävät työskentelyssään ryhmäblogeja ja seuraavat toistensa työskentelyä RSS-syöttein. PBL-työskentelyn virikkeiksi videoidut luennot piiloutuvat salasanalla.

Webropolilla kerätyn opiskelijapalautteen mukaan Habbo ei ole PBL:lle paras mahdollinen paikka, mutta ryhmäblogi toimii. Sihteeri ei keskustelun kirjaamiselta ehtinyt lainkaan itse osallistua ajatusten vaihtoon.

Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa on rakennettu kolmiulotteinen Ubimalli nettishoppailuun, jossa käyttäjät saattavat vaihtaa selainnäkymiä keskenään ja siten jakaa shoppailukokemuksiaan. Kielten opiskelijat voivat Ubimallissa luoda uusia oppimistilanteita kokemustensa jakamiseen ja etäryhmätyöskentelyyn.

Minna Vänskä kertoi Connect Pro -verkkokokousjärjestelmän pilotoinnista Helsingin yliopistossa. Keväällä 2006 Avoimen yliopiston opiskelijoille haluttiin tarjota mahdollisuus suulliseen vuorovaikutukseen verkossa. Tarvemäärityksen jälkeen etsittiin yhteistyökumppanit ja hankinta projektoitiin. Pilotointi toimi: kaikki mahdolliset ongelmat tulivat siinä esiin eikä niitä myöhemmin sattunut.

Opettajat eivät innostuneet monivaiheisesta koulutuksesta, sen sijaan täsmäajoitettu vierihoito tuntui toimivalta. Edelleen kaivataan vinkkejä oheislaitteisiin ja ääniongelmien ratkomiseen. Verkko-opiskelijoille videoneuvottelu on selvä piristysruiske.

Markku Närhi Humapista pohdiskeli havaintoherkkyyden johtamista, muutoksen kanssa elämistä ja tietotyöläisten uuden sukupolven valmiuksia. Enää ei pitäisi puhua muutoksen hallinnasta vaan muutoksesta olotilana, ei teknologian vaan uusien toimintatapojen ehdoilla.

Innovaatioketju globalisoituu nopeasti sosiaalisessa mediassa, kun uudet yhteisöllisyyteen ja narratiivisuuteen kasvaneet toimijat astuvat työmarkkinoille. Virtuaalitiimit ovat työelämän arkipäivää ja leviävät kaikkiin yrityksiin koosta ja toimialasta riippumatta, myös julkishallintoon.

Väistämättä myös korkeakouluopetus muuttuu ja sen hallinto hajautetaan. Sosiaalinen media mahdollistaa organisaatiomuutokset ja hajautetun työn kehittämisen. Edessämme on uusi pelikenttä, uudet pelaajat ja uudet pelisäännöt.

Koulutus muuttuu ammattimaiseksi vertaisoppimiseksi, työssä ja työelämässä oppimiseksi, elinikäiseksi ja täsmäajoitetuksi kouluttautumiseksi.

Lopuksi Markku Närhi esitteli Humapin Workplays-sovellusta, joka mahdollistaa yhteisöllisen työskentelyn verkossa tai strategian jalkauttamisen. Kommunikointi syventyy merkityksiksi, työtä tehdään yksin ja verkostoissa ja kaikkea yhdistetään luovasti.

Verkko-opiskelukulttuurin muutos -työpaja

Työpajassa esiteltiin kolme verkko-opetuskokonaisuutta. Riikka Vanninen, Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskuksesta kertoi viiden opintojakson monimuoto-opetuksesta Moodlessa heterogeniselle opiskelijaryhmälle. Tavoitteena oli itseohjautuvuus ja yhteisöllinen oppiminen. Ensimmäisillä opintojaksoilla tuutoreiden rooli oli merkittävä, mutta jo kolmannella opintojaksolla tuutorit saattoivat keskittyä aikataulusta muistuttamiseen, patisteluun ja palautteiden antamiseen. Viimeisellä verkkojaksolla patisteluakaan ei enää tarvittu.

Tuutoreilla oli oma verkkoalue, jolla he saattoivat vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia ja kysyä neuvoja toisiltaan. Kaikki materiaali jaettiin verkossa ja kaikki tehtävät palautettiin oppimisalustalle. Aikuisopiskelijoille lähitapaamisiin osallistuminen voi olla hankalaa, mutta yleensä aikataulutettu verkkotyöskentely onnistuu.

Kurssilla ei ollut ohjeellista minuuttiaikataulua – etteivät opiskelijat jättäisi tehtäviä kesken, kun siihen arvioitu aika olisi kulunut. Connect Pro -videoneuvottelu on tulossa mahdollistamaan enemmän vuorovaikutusta.

Kirsi Wallinheimo ja Seppo Sainio Helsingin yliopistosta kertoivat, miten opiskelutaitoja voi oppia samalla kun opiskelee vieraita kieliä. Ongelmaksi näytti muodostuvan, että metakognitiiviset taidot eivät siirtyneet opiskelijoiden opiskelu- ja oppimisprosessin kuvaukseen eikä reflektoinnin taso ollut kovin korkea.

Petri Kuhmonen Jyväskylän yliopistosta kertoi kokemuksistaan filosofian opettamisesta verkossa yhteisöllisellä dialogioppimisella. Kahdeksan vuotta sitten verkkokursseilla oli vain nuorta porukkaa, joka kirjoitti chatti-tyylisesti. Nyt verkossa opiskelee kaiken ikäisiä ja käytetty kieli on muuttunut huolitellummaksi. Johtaako blogikirjoittelu kielen oppimiseen?

Keskustelussa kysyttiin, eikö sosiaalinen media tarjoaisi luonnollista mahdollisuutta dialogisuuteen ja omien ajatusten testaamiseen. Lisäksi kysyttiin, haittaako suorituskeskeisyys itseohjautuvuutta.

Aikuiskoulutus

Valtiosihteeri Heljä Misukka opetusministeriöstä valotti aikuiskoulutuksen kokonaisuudistusta. Ikääntyminen ja eläköityminen lisäävät työvoimapulaa joka alalla. Uudet sukupolvet ja maahanmuuttajat eivät riitä täyttämään työvoiman vajausta; tarvitaan aikuisten uudelleenkoulutusta ja työurien pidentämistä.

Miten houkutella iäkkäitä pysymään töissä? Miten kannustaa pieniä yrityksiä kouluttamaan työntekijöitään?

Akku-hanke käsittelee aikuiskoulutuksen kokonaisuudistusta, mm. koulutuksen kustannusten jakoa eri osapuolten kesken ja korkeakoulujen aikuiskoulutusta, täydennys- ja oppisopimuskoulutusta, opiskelumahdollisuuksia töiden ohessa sekä osaamisen tunnistamista ja tunnustamista.

Paneeli verkko-opetus ja tietosuoja

Paneelissa verkko-opetuksen tietosuojasta keskustelivat ylilääkäri Timo Leino Työterveyslaitokselta, ylitarkastaja Anne Tamminen-Dahlman Tietosuojavaltuutetun toimistosta sekä yliassistentti Jukka Tuomela Tampereen yliopistosta. Henkilötietolaki ja viranomaisvelvoitteet asettavat omat ehtonsa luottamuksellisten tietojen käsittelyyn. Tietosuojavaltuutetun toimistossa on tänä keväänä laadittu opetusalan kysymyksiin liittyvää ohjausaineistoa. Virtuaaliyliopiston sivustolle perustetaan tietosuojablogi, joka avaa henkilötietolain yleisiä periaatteita korkeakouluopetuksen näkökulmasta.

Koko totuus ei välttämättä löydy yhden lain yhdestä pykälästä. Kuka pääsee näkemään keskitettyjen palautejärjestelmien kurssipalautteita? Kurssitoteutus henkilöityy opettajaan, joten kysymys on henkilötiedoista. Kun henkilötietoja kerätään, heti aluksi pitää kertoa, mitä tarkoitusta varten tietoja kerätään. Ulkopuolisia ovat tahot, jotka työtehtävissään eivät kyseisiä tietoja tarvitse. Pääsyoikeudet tietokantoihin määräytyvät työtehtävien mukaan. Ulkopuolisille voidaan jakaa tilastotietoja. Missään tapauksessa ei pidä ajatella, että samassa organisaatiossa työskentelevillä pitäisi olla oikeus henkilötietojen näkemiseen.

Kun kehitetään palvelujärjestelmiä, joissa on useita toimijoita, ei riitä, että asiat sovitaan, vaan sopimusten mukaiset toiminnot pitää rakentaa tietojärjestelmien sisään. Tietojärjestelmien tilaaminen vaatii tarkkuutta. Jos johtaja delegoi jonkin asian alaiselleen, sen pitäisi tietosuojamielessä näkyä tietojärjestelmässä käyttöoikeuden muutoksena.

Ehkä ei ole riittävästi pohdittu, mikä on opiskelija- ja kurssiarviointien luonne asiakirjoina. Eri lakien soveltamisesta voi syntyä aukkoja, joissa lakeja kirjaimellisesti sovellettaessa saatetaan päätyä absurdeihin tilanteisiin. Verkkokoulutuksessa voi syntyä paljon tallennettavia videoita ryhmätilanteista, joissa saatetaan törmätä paitsi tekijänoikeuskysymyksiin myös tietosuojaan. Kun henkilöiden kasvot ovat tunnistettavissa, niistä muodostuu henkilörekisteri. Toisaalta henkilötietolakia ei voida soveltaa kaikkeen; tallentamisella pitäisi olla jokin rekisteripitoon liittyvä tarkoitus.

Kerättävän tiedon pitää olla sidoksissa käyttötarkoitukseensa. Jos tietoa kerätään tiettyä tarkoitusta varten, se ei saa ilmestyä yhtäkkiä esiin jossain muussa käyttötarkoituksessa. Verkkovälitteistä videota joku voi tallentaa muuallakin kuin lähettävässä päässä. Sopimukset takaisivat, että ainakin mietittäisiin, kuka saa tehdä ja mitä.

Onko tietosuojan kannalta eroa siinä, keskusteleeko opiskelijajoukko blogissa vapaaehtoisesti omalla ajallaan vai kurssiin kuuluvana pakollisena suorituksena? Paneelin mukaan opiskelijoita ei voi pakottaa keskustelemaan avoimessa blogissa, vaan siihen tarvitaan aina heidän suostumuksensa.

Onnellisuus työssä

Lopuksi professori Timo Airaksinen Helsingin yliopistosta hauskuutti meitä filosofoimalla onnellisuudesta työssä. Hän erotti onnellisuuden tunteen, onnellisen luonteen ja onnekkaan asiantilan. Mieliala voi olla ristiriidassa olosuhteiden kanssa, esimerkiksi kun synkkyyteen taipuva saa lottovoiton tai onnellinen luonne joutuu syöpäosastolle.

Työ on kirous ja onni, paratiisista karkoitetun kirous. Puuhastelu tekee onnelliseksi ja työ muokkaa identiteettiä. Titteli ja kuvaus työtehtävistä on helppo vastaus kysymykseen: ”Kuka sinä olet?”

Ihminen voi toteuttaa itseään työssä. Hän voi tuntea olevansa kutsumusammatissa tai tuntea työn antavan itselleen muuta tyydytystä. Sosiologiset tutkimukset antavat ristiriitaisia tietoja suomalaisten onnellisuudesta työssä: toisten mukaan töissä ollaan onnettomia, toisten mukaan töissä viihdytään. Mitä tutkimukset mittaavat? Sitäkö, kuinka konformistisesti ihmiset vastaavat haastattelijan kysymykseen: ”Oletko onnellinen?”

Tutkimusten mukaan onnellisuutta haittaavat rahan tavoittelu, korkea koulutustaso, köyhyys, koettu epäoikeudenmukaisuus, oikukas muutos, informaation puute ja salailu sekä esimiestyön puutteet. Koettu onnellisuus on odotusten ja olojen funktio. Ihmisen tekevät onnettomaksi liialliset odotukset, liian kova yrittäminen, ristiriitaiset vaatimukset, kohtuuttomat vaatimukset ja paineet sekä toteutumattomat toiveet.

Sosiologit tutkivat tarpeita, mutta kun tarpeet on tyydytetty, kuvaan astuu halu (kenkähalu, autohalu, matkustushalu…). Buddhalaisten mukaan halu on suurin syy ihmisen onnettomuuteen, kun taas liberalistisen markkinatalouden mukaan halu ja sen tyydyttyminen tekee ihmisen onnelliseksi. Epikurolaisen näkemyksen mukaan oikea tapa tulla onnelliseksi on tuskan välttäminen ja mielenrauha. Tätä Timo Airaksinenkin suositteli.

Taidolla tulevaan – pirstaleiseen epävarmuuteen

lumihiutale
pirstoo formaalin opin
informaaliksi

yhteistyöverkko
kylvää laatua tiedon
sirpalemereen

Virtuaaliammattikorkeakouluseminaari Tampere-talolla 24.10.07 ravisti yleisöään uusilla ja vanhoilla ajatuksilla, sosiaalisilla verkostoilla, strategioilla ja visioilla, uudenlaisella tavalla oppia. Ehkä kysymyksiä syntyi enemmän kuin saimme vastauksia.

Verkostoyhteistyöllä valinnanvapautta

Esko Ala-Peijari toi seminaariin opetusministeriön terveiset. Verkko-opetuksen kymmenvuotistaipaleen alun hype-vaiheen jälkeen opetuksen ydinprosesseja on tuettu tieto- ja viestintätekniikan avulla. Ministeriö panostaa erityisesti erikoisalojen ja oppilaitosten verkostojen yhteistyöhön.

Valtionhallinnon tuottavuusohjelma painottaa rakenteiden ja prosessien uudistamista tieto- ja viestintätekniikan avulla. Korkeakoulut liukuvat valtion budjetista säätiöihin, yksiköt suurenevat, oppimisprosessit yhtenäistyvät ja palvelukeskukset yhdistyvät sähköisen asioinnin, yhteisten tietojärjestelmien ja teknisen infrastruktuurin avulla. Valtionhallinnon it-tavoitteet selviävät monista lähteistä, mm. ”Kansallinen tietoyhteiskuntastrategia vuosille 2007-11” ja ”Tietoyhteiskuntakehityksen yhteisten menettelytapojen ja koordinoinnin kehittäminen opetustoimessa”. Visiossa tietohallintoyhteistyö määrittelee käsitteet, prioriteetit, toimintamallit ja rajapinnat, joilla rakennetaan innovatiivisia palveluja.

Miten taataan opiskelijoiden valinnanvapaus? Miten liikkuvuutta lisätään? Esko Ala-Peijari mainitsi nähneensä hetki sitten tilastoja, jotka kertoivat liikkuvuuden kasvaneen vuoden aikana yli sadalla prosentilla. Oliko kyse Virtuaaliammattikorkeakoulun Joustavan opinto-oikeuden asianomistajaryhmän laatimista tilastoista, jotka kuvaavat Virtuaaliammattikorkeakoulun portaalin opiskelijavaihdon kasvua viime vuoden keväästä tämän vuoden kevääseen? Koko valtakunnassa hyväksyttyjen hakemusten määrä on vuodessa kasvanut 118 % ja hyväksyttyjen opintopisteiden määrä 130 %. Valitettavasti portaalin Opintopalvelut, jota IT Moon, nykyinen Uoma on vuosia rakennellut, ei toistaiseksi kerro suoritettuja opintopisteitä, joten niiden kehitystä valtakunnan tasolla voinemme seurata vasta vuosien kuluttua, mikäli muutaman vuoden jäissä ollut järjestelmäkehitys joskus pyrähtäisi uuteen lentoon.

Virtuaaliammattikorkeakoulun valinnat ovat osoittautuneet kestäviksi: opetuksen sisällön kehittäminen yhdessä opettajien kanssa ja johdon tuki ovat keskeisiä. Virtuaaliammattikorkeakoulu on uudistanut opetuksen ja oppimisen rakenteita ja vahvistanut verkostomaista toimintamallia, tiivistänyt opetuksen ydinprosessien tukea, kehittänyt pedagogisia menetelmiä ja toimintamalleja, toteuttanut yhteentoimivat ja yhteiset tietojärjestelmät, luonut tietopohjat ja standardit yhteisille käsitteille sekä tukenut sähköistä asiointia.

Verkko-opetus kaipaa lisää yhteistyötä kirjaston ja tietohallinnon kanssa, pedagogisen perinteen vahvistamista ja sosiaalisia verkostopalveluja. ”Ehkä jatkossa nuoriso jää koukkuun Virtuaaliammattikorkeakoulun sivustolle”, Esko Ala-Peijari heitti.

Kaksisuuntainen verkostoyhteistyö

Teemu Arina, verkostossa asuva parasiitti, joka ehkä juuri nyt käyttää sinua oppiakseen, kertoi informaatiomäärän kasvusta ja opitun tiedon merkityksestä tulevaisuudessa. Lukion jälkeen hän päätti, ettei mene korkeakouluun tuhlaamaan aikaansa. Keskustelemalla oppii tehokkaammin kuin kuuntelemalla monologia (broadcast).

Jakamalla saa enemmän kuin panttaamalla osaamistaan. Teemu Arina julisti, että kaikki ideat ovat varastettuja, hänenkään kalvonsa eivät ole hänen vaan kulttuuriperintöä. Tärkeintä on, mitä muut niistä saavat. Verkossa jaettu EU:n konferenssin luento poiki hänelle useita kansainvälisiä esiintymispyyntöjä.

Francis Baconin ajatuksen ”Tieto on valtaa” tilalle Teemu Arina tarjoaa omansa ”Uuden tiedon ja yhteyksien luominen on valtaa”.

Opetellaanko koulussa tulevaa menneisyyden malleilla? Perustuuko moderni koulujärjestelmä teollisen ajan ihanteille johtajasta ja tämän ohjeita noudattavista alaisista? Muutoksen luovat epästandardilla tavalla toimivat ihmiset. Verkostot elävät jatkuvasti, niiden ilmiöitä ei voi palastella syy-seuraus-suhteisiin – eihän lumihiutalettakaan voi palastella – eikä ihminen ole 1980-luvun aivotutkijoiden mallintama osista koostuva kone.

Oppimistyylit vaihtelevat tilanteen mukaan luokkahuoneesta sosiaaliseen mediaan. Emme opi virkamiestyön kompromissein luoduista parhaista käytänteistä vaan huonoista käytänteistä; oivallamme, että asiat voi tehdä aina paremmin.

Facebookin liiketoiminta perustuu ihmisten yksityisyyden kaupallistamiseen. Jos käytämme vain yhtä tietosanakirjaa, Wikipediaa, ja yhtä hakukonetta, Googlea, vaarana on yksipuolinen käsitys todellisuudesta, koska kaikissa medioissa on mahdollisuus puolueellisuuteen. Toisaalta, onko vaarallista tulla sosiaaliseksi jakamalla tietoa itsestä? Ja toisaalta, Wikipedia takaa ihmisille tasa-arvoisen pääsyn tietoon.

Wikipedian idea ei ole uusi. Palimpsest, jossa vanha teksti pyyhittiin pois – kuin lasten piirtotaulusta – on tunnettu vuosisatoja: vanhan testamentin teksti 400-luvulta on säilynyt 1100-luvulla kirjoitetun tekstin alla.

Bloginkaan idea ei ole uusi. Richard Steelen salonkilehti Tatler ilmestyi jo vuonna 1709. Joillain blogeilla on suhteellisen vähän lukijoita, mutta verkostoissa hyvät ideat leviävät. Kenellä tahansa on mahdollisuus tuoda ideoitaan verkostoon, jos tietää, mitä tekee.

Web 2.0 tarkoittaa alustaa, jossa tehdään eikä vain kuluteta, ”2” merkitsee kaksisuuntaista.Kyse ei ole pelkästään tekniikasta vaan uudenlaisesta toiminnasta. Suljetut oppimisalustat eivät riitä, tarvitsemme näkökulmien alustoja. Kehitys ei etene keskitetysti ylhäältä alas vaan alhaalta ylös: annetaan ihmisten kokeilla erilaisia työkaluja, havainnoidaan heidän toimintaansa ja tuetaan sitä.

Infoähky ei ole kielteistä, se mahdollistaa hahmontunnistamisen. Kokoushuoneissakin tarvitaan ihmisiä, jotka roikkuvat netissä ja kännyssä, koska he huomaavat näkökulmia, joita post-it-lappuihin ja agendaan keskittyneet eivät huomaa. Fragmentaarisessa tietomeressä oma mieli täyttää aukot.

Tietotyö on muuttunut verkostotyöksi. Informaatioyhteiskunnassa korostettiin tietotyöntekijää, nyt verkostoja. Oppiminen syntyy sivutuotteena, ei ulkoa oppien vaan yhteyksissä muihin.

Seredipiteettioppimisen vastakohtana on kouluoppiminen ennalta asetettuine tavoitteineen ja OPSeineen. Ymmärrys syntyy, kun asiaa tarkastelee eri näkökulmista. Parasiittioppimisessa oppija oppii verkon kautta valitsemaltaan opettajalta ilman tämän tietoisuutta tai hyväksyntää asiasta. Toisaalta, perinteisessä opetuksessa vain 15 % opettajista muistaa edes oppijan nimen.

Vanha ja uusi media törmäävät media remixissa, konvergenssikulttuurissa, liiketoiminnan kannibalisoinnissa. Menettävätkö opettajat ja toimittajat työnsä, kun kaiken saa netistä? Teknologiaan sisältyy aina riski; muistammehan 1700-luvun luddiittit, jotka tuhosivat kehruukoneet pelätessään niiden tuhoavan perherakenteet?

Sisältö on vain vuorovaikutukselle jaettu objekti. Jakelukanavat demokratisoituvat ja hajautuvat. Jokainen meistä tietää enemmän kuin pystyy kertomaan – niin kauan kuin emme voi siirtää neuroverkkoa päästä toiseen vaan joudumme viestimään analogisen mallin avulla.

Organisaatiota voidaan tarkastella organismina. Operatiivinen teknologia on suunniteltu tiettyjä prosesseja varten. Sosiaalista teknologia ei kyetä ennustamaan, emme tiedä, miten ihmiset alkavat käyttää teknologiaa. Wiki on hyvä analogia aivoista, se auttaa reflektioiden yhdistämistä ja kristallisointia. Tarvitaan verenkiertoa, sosiaalista verkottumista ja virtuaalikokouksia.

Opettajan tehtävänä on sivistys ja kasvatus, ei sisältö. Uuden webin maailmassa kirjailija on kuollut. Olemme yhdessä älykkäämpiä kuin yksin (we are smarter than me). Homo contextus on yhteen verkottunut ihminen, joka ylittää fyysisen vuorovaikutuksen rajoitteet. Einstein on sanonut: Jos idea ei alussa ole absurdi, sillä ei ole toivoa.

Ammutaan virtuaalisuus alas ja opetellaan kysymään!

Jaana Venkula julisti: Ammutaan virtuaalioppiminen alas! Työaseman ääressä tyhmyys kasvaa, kynä kädessä aistikimara rehottaa. Olemme jysähtäneet varmuuden yhteiskuntaan, jolta pohja putosi viimeistään Neuvostoliiton romahtaessa. Koulutamme kapea-alaisia asiantuntijoita, mutta tieto ei takaa, että kaikki toimii, eivätkä hakukoneet auta ennakoimattomien tilanteiden käsittelelyssä. Asiantuntijuus aiheuttaa hämäräsokeutta. Tieto ei ole tietokoneissa eikä ihmisen järki toimi hierarkkisesti. Meneekö enemmän aikaa atk-järjestelmän kuin potilaiden hoitamiseen?

Epävarmuuden yhteiskunnassa menestyy, kun tekee laadukkaasti sen, minkä tekee. Ajatteleminen on tekemistä. Tieto löytyy verkosta vain, jos itsellä on kysymys. Tiedon tulvasta on turha puhua, jos puuttuu valintakyky, kyky kysyä.

Tarvitaan uusia järjenkäyttötapoja, kysymistä vastaamisen sijaan. Instituutioiden tärkeimmät tietolähteet ovat alhaalla, ei johtajilla ja rehtoreilla. Kun kaikki ratkaisut ja uudet innovaatiot luodaan yhdessä, ketään ei tarvitse sitouttaa. Eettiset toimintatavat muuttavat toimintaa, ei arvokeskustelu. Kalvosulkeisissa ei ole väliä, mitä kuulijat tekevät, mutta aidossa opetustilanteessa kuulijoiden reaktiot kuljettavat vuorovaikutusta.

Meidän pitää oppia kysymään, tuntuuko oikealta tai väärältä. Kaikkialla työpaikoilla ihmisistä tuntuu, että ei mene oikein. Emme elä virtuaaliverkostoissa vaan olemme verta ja lihaa, mutta moniko uskaltaa sanoa ääneen ”tämä ei tunnu oikealta”? Ihminen jaksaa paljon, mutta ei toimia etiikkaansa vastaisesti.

Lopuksi Jaana Venkula neuvoi: Tiskatkaa käsin, haravoikaa tavallisella haravalla, haistelkaa, maistelkaa. Lisätkää kysymisen rohkeutta, silloin yleisö pääsee pidemmälle kuin puhuja. Rakastamisella ja kysymisellä on yhteys, mikä näkyy juutalaisessa kasvatuksessa, joka sallii lasten kysyä jatkuvasti.

Tietoiseen verkostoyhteiskuntaan osaamista arvostaen

Marita Aho Elinkeinoelämän keskusliitosta puhui innovaatioympäristöstä ja osaamisesta. Toimintaympäristö ja liiketoiminta ovat muuttuneet sosiaalisten verkostopalvelujen myötä telefax-ajasta. Teknologia mahdollistaa maantieteellisten raja-aitojen kaatamisen ja uudenlaisen kansainvälisen kilpailun ubiikkiyhteiskunnassa, jossa ei enää ole turvallista toimialaa.

Tarvitsemme ihmisiä, jotka kyseenalaistavat nykyiset palvelut ja tuovat esiin elämää helpottavia ja työpaikkoja luovia uusia mahdollisuuksia. Menestyksen elementit ovat ihminen, prosessit ja tekniikka, uusiin teknologioihin pohjautuvat tuotteet ja palvelut sekä prosessit, joissa tunteet ovat mukana. Tekniikka on vain apuväline, mutta sitä kehittämällä voidaan löytää uusia ja erilaisia tapoja ajatella ja toimia. Mallien piirtäminen on helppoa, mutta kyse on isoista haasteista, kun opitaan uuteen, pois vanhasta.

Marita Ahon visiona on tietoinen verkostoyhteiskunta, jossa tiedon hyödyntäminen on hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn lähde. Suomen tärkein luonnonvara ovat ihmiset ja heidän henkinen pääomansa. Tarvitsemme monipuolista osaamista ja uusia yhdistelmiä, mutta myös keskittymistä ja perustutkimusta.

Meidän pitäisi arvostaa osaamista eikä tutkintoja. Suomalaiset yritykset rahoittavat henkilöstökoulutustaan miljardilla eurolla vuodessa. Suomen pitäisi olla osa osaamisen kehittämisen markkinaa eikä vain monikansallisten yhteisöjen markkinaan sopeutuja.

Osaamisen mittaaminen ei saa olla itseisarvo vaan mahdollisuus kehittyä. Epävarmuuden maailmassa elinkeinoelämä ei voi antaa tarkkoja määritelmiä, millaista osaamista tarvitaan, eikä tällainen määritelmä säilyisi muuttumattomana pitkään. Koulutukseen tarvitaan ketteryyttä, ihmisen työurahan pyrähtelee uudella tavalla. Työelämän tarpeiden seuraamisen lisäksi koulutuksen pitäisi kehittää ja luoda uutta yhdessä työelämän kanssa.

Sosiaalisessa mediassa informaalisti ylösalaisin

Tere Vadén puhui sosiaalisesta mediasta ja informaalista oppimisesta. Platonin valtio, johon kuului kuningas, sotilaita ja työläisiä, pysyi stabiilina ja harmonisena. Informaation kulkua rajoitettiin ja runoilijat ja muut taiteilijat suljettiin valtion ulkopuolelle.

Nykyiset organisaatiot ovat kuin Platonin valtiot: hierarkkisia rakennelmia, joissa informaation kulku on rajoitettu ja päätökset kulkevat ylhäältä alas, kuten formaalissa oppimisessa. Tere Vadén kertoi 12-vuotiaista tytöistä, jotka päivät roikkuivat netissä, mutta kysyivät vanhemmilta neuvoa koulutehtävissä. Näiden vastaus ”Mikset katso wikipediasta?” ällistytti heitä. Voiko sieltä katsoa koulutehtäviin liittyviä asioita? Tytöt olivat kasvaneet ammattioppilaiksi eivätkä osanneet kytkeä vapaa-ajan monipuolisia tiedonhakutaitojaan kouluasioihin.

Sosiaalinen media mahdollistaa sosiaalisen yhteistyön. Esim. YouTubessa on lukuisa määrä laadukkaita opetusvideoita lähes mistä tahansa asiasta, jopa opetusvideon tekemisestä ja sosiaalisen median merkityksestä oppimiselle.

Maailma on kaksinkertaisesti ylösalaisin. Nuoret käyttävät nettiä enemmän kuin vanhemmat. Formaalissa oppimisessa vanhemmat opettavat nuorempia, mutta asioita opitaan informaalisti, koulun ulkopuolella yhä enemmän. Ensimmäiset aallot alkavat näkyä: olemme liian vanhoja, osaamme liian vähän ja se, mitä osaamme, on irrelevanttia.

Disorganisaatiot nousevat organisaatioita tärkeämmiksi; harrastelijat kehittivät mikrotietokoneen ja organisaatiot ottivat sen käyttöön. Työskentelemme ja elämme yhä enemmän disorganisaatioissa. Tyypillinen koulun koetilanne on täydellinen vastakohta disorganisationaaliselle tietotyölle, jossa ihmiset toimivat jatkuvasti sosiaalisessa vuorovaikutuksessa keskenään. Opetammeko koulussa täsmälleen väärää asiaa? Oppiminen voi olla yhdessäolon sivutuote kuten Kanzi-simpanssilla, joka oppi englannin kielen kuin vahingossa elämällä yhdessä englantia puhuvien ihmisten kanssa.

Käytännössä koko internet pyörii vapaassa ohjelmistossa, Wikipedia vie markkinan tietosanakirjoilta. Milloin joku vie markkinan opettajilta? Mistä saadaan ihmiskasvoinen kouluoppiminen? Voimme viedä oppimismateriaalit ja vuorovaikutuksen verkkoon, mutta kun teemme tai fasilitoimme, olemme aina tiellä.

Ovatko formaalin oppimisen instituutiot avoimia? Voimmeko mennä korkeakoulun luokkaan puhumaan? Emme. Meidän pitää varata tila ja osoittaa sille maksaja. Emme voi perustaa blogia tai wikiä korkeakoulun sivustolle, koska joku voisi kirjoittaa sinne jotain ikävää. Kuka on vastuussa wikipediasta? Ei kukaan. Jos linux on rikki, ei kukaan vastaa eikä kenellekään voi valittaa – paitsi linux-yhteisölle.

Lopuksi Tere Vadén totesi: ”Jos oppii käyttämään tietotekniikkaa hyvään, oppii käyttämään sitä myös pahaan.”

Autenttisesti uuden sukupolven osaamiseen

Irja Leppisaari ja Leena Vainio tutkivat autenttisen verkko-oppimisen uusia haasteita ammattikorkeakouluopiskelussa. Autenttisuus tuo opetukseen todelliset työelämän ongelmat, tutkivan otteen, keskustelun oppijayhteisössä sekä oppijan valtauttamisen. Virtuaaliammattikorkeakoulun DIGMA-materiaalipankin sisällön arvioiminen Herringtonin, Oliverin ja Reevesin autenttisen opimisen yhdeksän elementin valossa ei ole mairittelevaa: materiaalit ovat tekstipohjaisia eikä niistä voi päätellä reflektiota tai arviointia. Ne ovat edellisen sukupolven tuotteita, syntyneet vuosina 2004-06, eikä niitä pitäisi arvioida tämän päivän web 2.0:n maailmassa. Monipuolinen oppiminen syntyy monipuolisesta materiaalista, infoähkyn sirpaleisesta tiedosta.

DIGMAn staattisen materiaalin lisäksi ammattikorkeakouluissa on runsaasti verkko-opintoja, joista parhaita opiskelijat esittelivät yhdessä opettajien kanssa Korkeakoulujen arviointineuvostolle ja samalla reflektoivat omaa osaamistaan. Autenttisuuden edistäminen haastaa mm. pedagogiset toimintamallit ja verkko-ohjauksen.

Onko virtuaaliopetus erillinen kehitettävä asia vai osa opetuksen kehittämistä? Miten päästään uuden sukupolven tasolle virtuaaliopetuksen hyödyntämisessä? Oppimisalustojen virtuaalisissa luokkahuoneissa opettaja on edelleen se, joka puhuu.

Tulevaisuus yhteistyöverkostoissa

Marja Rautajoki ja Lena Levander pohtivat dialogissaan Virtuaaliyliopiston ja Virtuaaliammattikorkeakoulun yhteistyötä ja tulevaisuutta. Virtuaaliammattikorkeakoulu sulautuu osaksi virtuaaliyliopistotoimintaa, verkostot kansainvälistyvät, tieto- ja viestintätekniikan käyttö arkipäiväistyy ja informaalista oppimista tuetaan. Korkeakouluille kehitetään yhteinen verkko-oppimisen portaali ja sähköinen asiointi.

Yhteistyöverkostot ovat tärkeitä, samoin opiskelijoiden tarpeet ja palaute. Erillistä virtuaaliopetuksen kehittämisyksikköä tarvitaan seuraamaan uuden teknologian kehitystä ja sen sovellusmahdollisuuksia korkeakouluopetuksessa.

ITK01, m-oppimista Aulangolla

Konferenssi Hämeenlinnassa Aulangolla 19.-21.4.2001

  • Mobile Learning -workshop
  • Mobiilioppiminen ja -pedagogiikka: Mahdollisuudet ja haasteet
  • Valveudu vauhdissa, pänttää piuhoitta?!
  • Potential of Mobile Learning
  • iMode palvelukonseptina
  • Workshopin loppukeskustelu
  • Konferenssin muusta annista poimittua
  • Opetusteknologiapalkinto
  • WebCT – verkko-opiskelu, -opetus ja -oppiminen virtuaaliyliopistossa
  • Mobiilioppiminen virtuaaliyliopiston kehittämisen strategisena valintana
  • eMyytit ja eTodellisuus – virtuaalioppimisen pelkoja, haaveita ja todellisuutta penkomassa
  • Vuorovaikutus digitaalisissa oppijayhteisöissä -symposium
  • Helsingin opetustoimen tietotekniikkaprojekti
  • Oppia uudella tavalla – oppikirja netissä
  • Tietie-yhteistyö, ammattikorkeakoulujen yhteinen verkko-opiskelu

eOppia ikä kaikki! oli ITK-konferenssin teemana vuonna 2001, jolloin konferenssi taas kerran löi aikaisempien konferenssien yleisöennätykset. Aulangolla kävi loppuviikon aikana noin 1300 koulutuksesta ja sen tekniikasta kiinnostunutta konferenssivierasta.
Tämän kahdennentoista ITK-konferenssin järjestelystä vastasivat entiseen tapaan Hämeen kesäyliopisto yhteistyössä Tampereen yliopiston, Hämeen
ammattikorkeakoulun, Opetushallituksen, Luokanopettajaliiton, MAOLin, Tieto- ja viestintätekniikan oppimiskeskuksen ja Kanta-Hämeen tietotekniikkayhdistyksen kanssa. Konferenssin ohjelma löytyy osoitteesta http://www.hameenkesayliopisto.fi/itk01/ .
Mobile Learning -workshop
Viime vuonna ITK-konferenssissa keskityin oppimisympäristöihin, mutta nyt halusin kuulla, mitä koulutuksessa tapahtuu, kun mobiliteetti valtaa alaa niin, että eBisneksen sijaan puhutaan jo mBisneksestä.
Mobiilioppiminen ja -pedagogiikka: Mahdollisuudet ja haasteet
Erikoistutkija Jarmo Levonen Tampereen yliopiston Hypermedialaboratoriosta lanseerasi asiantuntevassa puheenvuorossaan monta uutta termiä. mOppimisen lisäksi hän halusi puhua nOppimisesta (nano-oppiminen) ja uusia, kämmenessä käytettäviä mobiileja päätelaitteita, PDA (Personal Digital Assistant) hän kutsui kämmeköiksi. Mobiilisuudesta puhuessaan hän viittasi vanhaan viisauteen Omnia mea mecum porto (kaiken mukanani kannan).
Mobiiliympäristössä toimii esim. Tampereen Netti-Nysse -nivelbussi, kannettavat, kämmekät sekä puettavat ja istutetut tietokoneet. Jarmo Levonen kysyikin, raahataanko mobiilitoimistoa selkärepussa vai kämmekässä vai ylle puettavissa liiveissä?
Mobiliteetilla on kolme ulottuvuutta:

  • Mobiliteetin taso: kiinteä, mobiili, autonominen tai itsestään siirtyvä (esim. robotti)
  • Yhteys muihin laitteisiin: vapaa eli itsenäisesti toimiva, upotettu tai kaikenkattava (pervasive) (laite on osa kokonaisympäristöä, johon sen toiminta perustuu)
  • Yhteistoiminnallisuus: henkilökohtainen (esim. oma känny), ryhmäkohtainen (laite tukee ryhmän jäseniä, esim. perhettä), yleinen (laite on tarkoitettu laajalle ryhmälle)

Jarmo Levonen esitti mielenkiintoisen matriisin, johon hän oli ristiintaulukoinut mobiliteetin eri ulottuvuuksia ja kysyi yleisöltä, mitä matriisi voisi tuoda oppimisen alueelle. Yleisön joukosta Janne Sariola kertoi, että Helsingin yliopistossa rakennetaan oppimistavarataloja, yliopiston oppimiskeskuksia, joissa oppija saa lainata kannettavan tiskiltä.
Perkinsin (1991) ja Wilsonin (1995) mukaan oppimisympäristöt voivat sisältää seuraavia elementtejä:

  • informaation lähteet (information banks)
  • symbolien käsittelyalustat (symbol pads) (esim. paperi, näppäimistö, virtuaalialusta)
  • ilmiön kuvausvälineet (construction kits) (esim. mahdollisuus esittää kommentteja eri värein tai argumentteja vetämällä viivoja)
  • tehtävän ohjaajat (task managers) (toteuttavat kontrollia ja ohjausta, esim. vinkin antaja itseohjautuvan oppijan oppimisympäristössä: ”Oletko muistanut ottaa osaa tähän keskusteluun”)

Mobiilioppimisen sovelluksista Jarmo Levonen mainitsi:

  • informaation lähteet, kielenkääntäjät, eBookit (jos kirjastossa on 5 kurssikirjaa ja sitä tarvitsisi 50 oppijaa, niin eBook helpottaisi ongelmaa)
  • muistuttaja (probeware)
  • viivakoodiskannaus (Tämän tarve näkyy USA:ssa, jossa kampusalueella on tärkeää tietää, onko henkilö se, joka sanoo olevansa. Suomeen on tulossa kulunvalvonta. Vrt. sähköinen henkilökortti.)

Kun Jarmo Levonen pohti mobiilioppimisympäristön monipuolisuutta, yleisön joukosta kysyttiin, eikö ole irvokasta puhua mobiileista oppimisympäristöistä, kun mobiilisuuden myötä päästään opiskelemaan todelliseen ympäristöön ja mobiilisuus tukee tiedon konstruointia siellä. Mobiilisuus kaataa luokkahuoneen seinät. Tietoa voidaan rakentaa yhtaikaa virtuaalisesti ja livenä: esim. voidaan olla järvenrannassa tutkimassa lumpeita ja samalla saadaan kämmekällä yhteys tietokantoihin. Mobiililaitteen avullahan voidaan opiskella vaikka kahvilasta tai saunasta.
Jarmo Levonen esitti vertailun kannettavan laitteen (Palm) ja PC:n käyttötavoissa:

  • Tiedonkeruu ja operointi: Palm 80 %, PC 20 %
  • Kirjoittaminen: Palm 20 %, PC 80 %
  • Käyttökerrat: Palm 15, PC 3
  • Käyttöaika/käyttökerta: Palm 3 min, PC 20 min

Jarmo Levonen vertaili myös PDA-laitteita kannettaviin PC:ihen. Kuinka moni kehtaa luentosalissa avata kannettavan PC:n kannen? Palmin esiin ottaminen on paljon huomaamattomampaa. PDA-laitteita varastetaan vähemmän kuin kannettavia. Tutkimusten mukaan PDA-laitteet aiheuttavat käyttäjissä vähemmän ahdistusta kuin kiinteät tietokoneet ja ne soveltuvat nimenomaan seuranta- ja kommunikointivälineiksi.
Mobiilisuuden haasteina ovat niihin liittyvien strategioiden laatiminen sekä eettiset ja tietoturvakysymykset.
Lisätietoja aiheesta löytyy Jarmo Levosen kotisivulta http://www.uta.fi/~kajule .
Valveudu vauhdissa, pänttää piuhoitta?!
Tutkija Hanni Muukkonen Helsingin kauppakorkeakoulun Center of Knowledge and Innovative Research, CKIR:istä pohdiskeli mobiilia käytettävyyttä. Kun sovelluksia rakennetaan, pitää ottaa huomioon, ovatko käyttäjät koululaisia, aikuisopiskelijoita vai työssäkäyviä. Esimerkkeinä mobiileista sovelluksista hän mainitsi lääkärin kenttämittausvälineet sekä sijainti-sensitiivisen turistikierroksen, jonka ongelmina voivat olla turistin vauhdin arviointi (turisti katselee jotain kohdetta kauan tai haluaa välillä kahville) ja näkymän liiallinen rajaaminen (selostetaan lähellä näkyviä rakennuksia mutta ei kaukana näkyvää kirkontornia). Tällaisten sovellusten kehittämisessä tarvitaan uudet tavat mallintaa, suunnitella ja arvioida kokonaisuuksia.
Yleisön joukosta Janne Sariola kertoi Helsingin yliopiston projektien myönteisistä kokemuksista mobiilissa oppimisessa: Yksi oppijaryhmä istui luokassa ja toinen kierteli museossa: Museoryhmä haastatteli asiantuntijoita ja välitti haastattelun samoin kuin näkemänsä kohteet kommunikaattoreilla luokassa istuvalle ryhmälle, joka dokumentoi asiat. Kun luokassa istuneilta oppijoilta kysyttiin, mitä he olivat tänään tehneet, he kertoivat käyneensä museossa, niin voimakkaasti kokemus välittyi pelkän audioyhteyden avulla.
Miksi mobiilisuutta? kysyi Hanni Muukkonen ja vastasi:

  • ajanvietto
  • tiedonhaku
  • tiedon taltiointi
  • yhteydenpito.

Esimerkkinä hajautetusta kognitiosta Hanni Muukkonen mainitsi kännyyn liitetyn kameran, jolla voidaan välittää kuvia eteenpäin prosessoimatta niitä välillä. Esim. lammen rannalta tutkijat voivat välittää kuvan lumpeesta suoraan tietokantoihin.
Bereiterin ja Scardamalian (1994) mukaan oppiminen on:

  • tahatonta (incidental learning)
  • tietoista (intentional learning)
  • tiedon rakentelemista (knowledge building).

Millaisia kysymyksiä liittyy mobiililaitteisiin oppimisessa?
Yleinen tekninen kehitys

  • läpinäkyvyys (sovellus ei kaipaa koulutusta, esim. turistiopas)
  • käyttäjän tarkempi kontrolli (ei tule teknisiä yllätyksiä (esim. verkkoyhteyden katkeilu), jotka vievät huomion pois substanssista)
  • sovellusten toimivuus ja monipuolisuus (tieto, esim. röntgenkuvat, siirtyvät oikeassa muodossa)

Multimodaaliset käyttöliittymät

  • esim. tiedon syöttövälineenä kynä tai puhe (puheentunnistuksessa on vielä paljon virheitä)
  • tietoa voidaan tarjota sen perusteella, mihin ihminen suuntaa katseensa

Kontekstin hyödyntäminen

  • käyttäjä- ja ympäristölähtöinen adaptiivisuus
  • sosiaalinen navigointi (käytetään muiden käyttäjien jättämiä vihjeitä siitä, mikä on kiinnostava paikka (vrt. jossain pitkä jono, kirjastossa luetun näköinen kirja))

Ajattelun työkalut
Ankkuroitu opetus

  • harjoitellaan todellisessa tilanteessa (kuten aiemmassa esimerkissä museossa)

Yleisön joukosta kysyttiin Hanni Muukkoselta, kuinka pian lääkäreillä on Palmit ja he osaavat käyttää niitä. Hanni Muukkonen myönsi, että siihen voi mennä vielä aikaa, koska tällä hetkellä sairaalassa ei saa pitää edes kännykkää päällä. Janne Sariola sanoi, että kolmen vuoden kuluttua tilanne on ihan toinen.
Potential of Mobile Learning
Matti Hämäläinen CODE Onlinesta sanoi, ettei usko oppimiseen ilman paluukanavaa: viisi tuntia multimediaa opettajana ei toimi, vaikka näin muinoin visioitiinkin. Hän totesi, että sovelluksia pitää voida käyttää päätelaitteella, joka kussakin tilanteessa on tarkoituksenmukaisin. Jos maantiedonkokeen voi suorittaa kännyllä, niin miksei jääkaapilla – kun kaikkiin laitteisiin tulee yhä enemmän tietotekniikkaa.
Kannettavien laitteiden penetraatio on suurempi kuin PC:iden kaikkialla muualla paitsi USA:ssa. Matti Hämäläinen kysyi, kuinka monella kuulijalla ei ollut kännyä mukanaan. Yhtään kättä ei noussut. Hän totesi, että jos kännyt olisivat päällä, hän voisi jokaisen kalvon jälkeen pyytää palautteen kännyn kautta, jolloin luennosta tulisi interaktiivisempi.
Puhelin on identifioitavissa ja sitä voidaan laskuttaa ja kohta se on tulossa paikkatietoiseksi. Se on vielä toistaiseksi näyttö- ja näppäimistörajoitteinen, joka vaikeuttaa sovellusten kehittämistä. Oppijoille puhelin on keino antaa ja saada palautetta, minkä avulla voidaan yksilöidä oppimista. Henkilökohtainen palaute ei ole sama asia kuin paperilla olevat rasti-ruutuun -tehtävät, joiden vastaukset löytyvät paperin toiselta puolelta..
Interaktiivinen TV on meillä jo tänään, kun kaikilla on kännyt. Digi-TV:n puolestapuhujille tulee paha mieli, kun tämä sanotaan.
Todellisia uusia tekniikoita ovat:

  • Javapuhelimet, joihin voidaan ladata sovelluksia
  • GPRS, joka on aina päällä ja jonka kustannukset ovat ennustettavissa
  • Bluetooth, joka mahdollistaa langattoman yhteyden ilman, että siitä tarvitsee maksaa operaattorille.

Lopuksi Matti Hämäläinen mainitsi Mankkaanpuro Pilotin, jonka edustaja oli yleisön joukossa. Mankkaanpurossa oppilaat tekevät itse kokeita ja heillä on WAP-tekniikka käytössään. Heidän pitää itse miettiä koekysymykset, vastausvaihtoehdot ja palautteet ja viedä ne kaikki verkkoon. Oppilaat toimivat siis itse sisällöntuottajina. WAP-kännykän näytön ja näppäimistön koko ei tunnu olevan viidesluokkalaisille mikään ongelma.
iMode palvelukonseptina
Projektipäällikkö Juha Lystilä Tampereen teknillisestä korkeakoulusta oli työskennellyt pitkään Japanissa ja kertoi värikkäästi kokemuksistaan. Japanin menestystuotetta iModea käytetään sähköpostiin ja web-selailuun. iModella on tällä hetkellä 22 miljoonaa käyttäjää. Laskutus perustuu datan määrään ja kuukausikäyttö maksaa noin 15 – 50 mk. Nuoret naiset (alle 25-vuotiaat) ovat iModen suurin käyttäjäryhmä. Selitys löytyy japanilaisesta kulttuurista: Kun nainen menee naimisiin, hän jättää työnteon ja keskittyy kotiin ja mies ryhtyy tekemään pitkää työpäivää elättääkseen perheen. Mutta nuoret naiset, jotka ovat vielä töissä eivätkä naimisissa, ovat itsenäisiä juppeja. iModea käyttävä valtaryhmä on kuitenkin 25 – 35 -vuotiaat. ”Vanhatkin webbaa”, totesi Juha Lystilä.
Sähköpostilla voidaan lähettää 250 – 500 merkkiä kirjaimistosta (JIS/ Latin) riippuen. JIS:illä, joka on Japanin tavukirjoitus, voi 250 merkillä kertoa jo paljon. Liitetiedostojen lähetys ei onnistu, mutta osoitteen tiedostoon voi antaa ja gif-kuvat näkyvät iModessa.
iModeen tulee mm. push-tyyppisenä palveluna maanjäristysvaroitukset, jotka ovat kaikille tärkeitä.
Japanin markkinoilla vallitsee tekninen darwinismi. DoCoMo ei tee palveluja, mutta kaikki dataliikenne kulkee sen kautta. Japanilaisissa kodeissa on harvoin kiinteää nettiliittymää. DoCoMo laskuttaa dataliikenteestä, mutta sisällöntuottaja voi saada jopa 80 % tuotosta. DoCoMo myös määrittelee markkinat.
Miksi iMode on niin suosittu? Japanissa työmatkat ovat pitkät, tavallisesti 2,5 tuntia – joskus tosin jäädään kapselihotelliin tai salaa patjalle työpöydän alle. Kaikilla on kännykät päällä junassa, ja niiden avulla voi sulkea itsensä sosiaaliseen kuplaan, omaan tilaan (kirja olisi toinen vaihtoehto). Japanilaiset ovat sosiaalisesti samantyyppisiä kuin suomalaiset.
Kännyjen lisävarustukset ovat Japanissa muotivirtauksia: nalle, jonka sisään känny laitetaan ja hihna, jossa sitä kannetaan kaulassa – ja hihnaan ostetaan paljon erilaisia muotiesineitä.
Japanilaiset ostavat paljon tavaraa, joka vanhenee nopeasti. Näin he tukevat omaa kulttuuriaan. He pitävät pienistä, koristeellisista esineistä. Uusia asioita on helppo tuoda markkinoille, koska kaikki ryntäävät ostamaan niitä.
Tuleeko iMode Eurooppaan? Teknologisesti iMode on parempi kuin eurooppalaiset tuotteet, mutta kulttuuriset ongelmat voivat tyrehdyttää sen Euroopan valloituksen. WAP2 saattaa olla teknisesti samanlainen kuin iMode. Tulevaisuutta on tosin vaikea ennustaa: Javapuhelin voi tulla myös markkinoille ja sotkea pakan.
Millainen on tulevaisuus? Juha Lystilä väitti, etteivät uudet kämmekät kovin nopeasti leviä. ”Miettikää isoäitiänne!” Suomessa vanhempi väestö ei omaksu uusia laitteita käyttöönsä. Palm saa korkeintaan 10 %:n markkinaosuuden ja perinteinen kännykkä, jolla vain puhutaan, tulee säilyttämään asemansa. Juha Lystilä ennusti myös, että perinteinen opetus ei tule korvautumaan kannettavien tai kämmeköiden avulla tapahtuvalla verkko-opiskelulla. Jo muinaiset heimopäälliköt jakoivat opetusta samaan tapaan kuin opettaja tänä päivänä luokassa. ”Kuinka kauan jaksaisitte keskittyä puhuvan pään katselemiseen kännyssänne?” hän kysyi haastavasti.
Workshopin loppukeskustelu
Yleisön joukosta kerrottiin seuraava kokemus: Opettaja oli pitämässä näytetuntia vieraassa luokassa. Oppijoilla oli tietokoneet edessään ja he tekivät koko ajan niillä jotain. Opettajalle tuli tunne, että kukaan ei kuunnellut häntä. Luokan takana istunut kollega kertoi tunnin jälkeen, että oppijat olivat chattailleet toisilleen ja kommentoineet koko ajan meneillään olevaa luentoa.
Tähän todettiin, että uusi sukupolvi tarvitsee paljon virikkeitä. Känny on heille tietolähde ja opiskelijoiden oma yhteisö.
Saavatko muksut pelata koulussa välitunnilla, kysyttiin. Vastaus oli: Pitäisi saada. Pelaaminen voi usein olla kehittävämpää kuin välitunnilla ulkona vetelehtiminen.
Yksi esimerkki kännykän käytöstä kuultiin Singaporesta: Jos lapsi ei tule kouluun, vanhemmille lähtee välittömästi tekstiviesti, joka heidän pitää kuitata ja näin vahvistaa lapsen poissaolon syy.
Konferenssin muusta annista poimittua
Konferenssin avausesitysten aikana kuuluvuus oli luvattoman huono, varsinkin, kun salin takaseinä oli auki ja osa konferenssiväestä seisoi käytävällä rupattelemassa. Professori Tapio Variksen esityksestä sain poimituksi muutaman helmen:

  • Foneettisista merkeistä ja Japanin tavukirjoituksesta olemme siirtyneet html:ään ja javaan.
  • Nykyään sanotaan, ettei turvallisuutta takaa se, että on ”employed” vaan ”employable” ja vastuu työllistymisestä on ihmisellä itsellään – ja näin sanovilla on itsellään turvalliset virat.
  • Aiemmin ajalla ei ollut merkitystä. Vasta rautatiet pakottivat täsmällisyyteen. Taustalla näkyi kuvan Dalin valuvista kelloista ja Tapio Varis kysyi, mihin aika katoaa.
  • Medialukutaito on jatkumo ja siinä pitää olla tunteet mukana. Ihminen on yhteiskunnassa subjekti eikä objekti.
  • Tänä päivänä tarvitaan valmiudet oppimaan oppimiseen. Tilanne on erilainen kuin aikaisemmin.
  • Esityksensä lopuksi Tapio Varis siteerasi Aleksis Kiven Jukolan veljeksistä kohtaa, jossa veljekset seisovat Sonnimäen harjulla ja katsovat ”lukkarin tupaa, joka loistaa kuin liekehtivä perkeleen pesä.”

Opetusteknologiapalkinto
Opetusteknologiapalkinto jaettiin nyt viidennen kerran ja palkinnon saivat nyt ITK-konferenssin kantavat voimat Aarre Heino ja Jarmo Vitelli. Tulevaisuudessa ei enää jaeta opetusteknologiapalkintoja vaan palkitaan virtuaalihankkeita.
WebCT – verkko-opiskelu, -opetus ja -oppiminen virtuaaliyliopistossa
Mika-Erik Walls-Carpelan kertoi Helsingin yliopiston WebCT-koulutuksesta, joka lähti liikkeelle 1.9.00. Hän valitteli Porthanian huonoja laitteita ja ajan löytämisen ongelmia sekä yhteistyön kankeutta. (”Joskus on helpompi tehdä yhteistyötä Atlannin yli kuin käytävän toisella puolella istuvan kollegan kanssa”, on kuulemma yliopiston rehtori Kari Raivio sanonut.)
Puolet WebCT-kursseista on ns. distribuutiokursseja, joissa materiaalia jaetaan verkon kautta. Pitäisi kuitenkin pohtia, onko verkko vain jakelukanava vai työskentely-ympäristö.
WebCT ei ole mikään täydellinen web design -työkalu. Yliopistossa on käytössä myös BSCW ja TopClass. Mika-Erik Walls-Carpelan luetteli WebCT:n ongelmina, että kuvien sijoitteluun ei voi vaikuttaa ja että videoleikkeet ovat hitaita. Hän löysi WebCT:stä myös hyviä puolia:

  • kaikki on yhdessä paketissa
  • opettajalla on oikeus ja mahdollisuus päivittää materiaalia ja seurata kursseja myös matkoilla
  • ei tarvita teknistä tukea.

Hän totesi kuitenkin, että ihmiset eivät kehtaa tunnustaa osaamattomuuttaan ja opiskelijat joutuvat jonottamaan koneille.
Mobiilioppiminen virtuaaliyliopiston kehittämisen strategisena valintana
Janne Sariola korosti opiskelun joustavuutta, jonka mobiliteetti mahdollistaa: joku liikkuu jonnekin laite mukaan ilman puihoja. Hän korosti puhuvansa opiskelusta – oppiminen on asia erikseen.
Mobiililaitteen avulla eri ympäristöt sulautuvat toisiinsa eikä ole enää merkitystä sillä, missäpäin itse sijaitsee. Voidaan tietysti kysyä, kuka haluaa tehdä töitä ratikassa.
Päätelaite on kehittynyt: pöytäkone -> raahattava -> kannettava -> mobiili.
Strategioista Janne Sariola mainitsi Helsingin yliopiston virtuaaliyliopistostrategian 2001 – 2003, jota on tehty viisi kuukautta sekä opetusministeriön koulutuksen ja tutkimuksen tietostrategian 2000 – 2004.
Mobiililaitteiden avulla voidaan tuottaa omaa materiaalia aidoissa tilanteissa: voidaan tuottaa videoleikkeitä lammen rannalta ja siirtää ne kännykän avulla suoraan tietokantaan. Tämä on nopea tapa tuottaa uusinta tietoa eikä tekijänoikeuksista synny ongelmia. Känny tarjoaa myös nopean tavan viestiä, että opettaja on sairas tai jossain on loistava luennoija, jota kannattaa käydä kuuntelemassa. Kännyn avulla voidaan siirtää aitoja tilanteita oppilaitoksen sisälle: nykyinen opiskelu on liian paperivetoista.
Janne Sariolan kollega demosi osoitteesta http://ok.helsinki.fi löytyvää oppimisympäristöä. Hän hehkutti WebCT – WWW – WAP -käsitteiden muodostamaa pyhää kolminaisuutta. Jokaisella projektiryhmällä on näissä eri alustoissa omat ympäristönsä ja tiedot päivittyvät välittömästi WEBiin ja WAPiin kun ne syöttää omalla WAP-päätelaitteella. Oppijat toimivat itse sisällöntuottajina.
Janne Sariola korosti, että kyseessä on tulevaisuusprojekti. Hän ennusti, että kolmen vuoden kuluttua meillä on käytössämme kannettavat videot WAP-laitteissa, kun hinnat tippuvat Japanin malliin.
eMyytit ja eTodellisuus – virtuaalioppimisen pelkoja, haaveita ja todellisuutta penkomassa
Jyri Manninen ravisteli puheenvuorossaan eHypeä. Myytit ohjaavat tietoverkkojen opetuskäytön kehittämistä ja kokeilutoimintaa. Ne vaikuttavat opettajien ja oppijoiden orientaatioon. Esim. myytin mukaan virtuaalioppiminen on ajasta riippumatonta – ja niinpä siihen ei varata aikaa. Helsingin Sanomien artikkelin 27.5.00 mukaan voitaisiin kouluttaa kahden kerroksen väkeä: virtuaaliyliopisto olisi kansan opinahjo ja perinteinen oppilaitos vastaisi Platonin akatemiaa.
Jyri Manninen käytti e-etuliitettä ironisesti: ePelkona hän mainitsi, että oppimisen laatu heikkenee, oppija on verkossa yksin ja verkossa itseopiskellaan. eHaaveina hän mainitsi seuraavat:

  • mahdollistaa massakoulutuksen
  • halvempaa
  • perusopetus on helppo siirtää verkkoon
  • vapaus ajasta ja paikasta
  • opiskelu voidaan viedä työpaikalle.

Näiden haaveiden ja pelkojen taustalla on alkeellinen oppimiskäsitys:

  • tiedon saaminen = oppimista
  • opiskelu = kalvojen lukemista verkosta

Kyse on siis naiivista uskosta itseohjautuvuuteen ja teknologisesta determinismistä.
eMyyttien jälkeen Jyri Manninen siirtyi eTodellisuuteen ja luetteli joukon lähteitä, joiden joukossa oli lukuisia hänen omia kirjoituksiaan. Hän on itse käyttänyt Portacomia opetuksessa jo 1990-luvun alussa.
kOppimisen ja eOppimisen vertailusta (kOppiminen, kouluoppiminen, on Jyri Mannisen itse kehittämä käsite) Jyri Manninen totesi, että oppimisen laatua on vaikea vertailla, koska opettaja panostaa enemmän verkko-oppimiseen. Opetusprosessi verkossa on erilainen kuin kouluoppiminen: verkossa oppiminen perustuu viivästettyyn vuorovaikutukseen. Verkko-opetus voi kuitenkin olla vähintään yhtä laadukasta kuin perinteinen. Parhaimmillaan verkko on ryhmäytymisen areena ja yhteistyön kenttä. Ryhmäkommunikaation optimi tosin on noin 11 – 15 opiskelijaa.
Lopuksi Jyri Manninen romutti eHaaveet:

  • Verkko-opetus ei ole halvempaa kuin perinteinen.
  • Opiskelu vie aina aikaa ja vaatii paikan (aikaa ei löydy, ellei sitä ole kirjattu opinto-oppaaseen).
  • Oppiminen on aina hidasta ja vaikeaa.
  • Opiskelun vieminen työpaikalle ei ole helppoa: Moniko osallistuisi ITK-konferenssiin, jos se olisi verkossa? Koulutukseen liittyvät usein myös sosiaaliset kontaktit, käytäväkeskustelut, illanvietot jne., ehkä jopa palkintomatkan luonne.

Vuorovaikutus digitaalisissa oppijayhteisöissä -symposium
Leena Kuurre, Peppi Taalas ja Päivi Saarenkunnas kertoivat jaetusta asiantuntijuudesta, oppimisesta ryhmäprosessien seurauksena, yhteisön tavoitteen ja päämäärän muodostamisesta. Oppijoille annetaan aikaa miettiä. Prosessi on syklinen, ei lineaarinen. Kyseessä ei ole pikajuoksu opintoviikkojen perään vaan oman casen avaaminen. Reflektion sykliin kuuluu myös, että oppija lukee, mitä muut kirjoittavat hänen omasta casestaan. Vain murto-osa toiminnasta tapahtuu verkossa.
Helena Aarnio ja Jouni Enqvist kertoivat dialogimaisesti, että pullonkaulat löytyvät usein lähempää kuin kuvittelemmekaan. Kasvokkain-dialogissa ajatuksen kulku on olennaista vastakohtana valmiille ajatuksille, joita esitetään monologisessa keskustelussa.
Dialogin kriittisiä osataitoja ovat:

  • omien ajatusten ilmaisu: suora puhe
  • toisen ilmaisun täsmällinen vastaanotto
  • kohdentunut jatkaminen edellisestä puheenvuorosta
  • tiedusteleminen toiselta tai toisen puheesta on onnistuneen dialogin perusehto
  • dialogi EI perustu arvailuihin, etukäteisoletuksiin tai kuvitelmiin toisen ajatuksenkulusta ja toiminnasta
  • dialogi ei ole abstraktiosota osallistujien välillä vaan perustuu tarkempaan tietoon toisen ajatuksenkulusta

He kertoivat esimerkin dialogin vaikeudesta. Opettajille oli annettu seuraava tehtävä: Eläydy opettajan rooliin. Olet saanut oppijalta viestin, jossa hän valittaa tekniikan vaikeutta, kun ensimmäistä kertaa elämässään osallistuu keskusteluryhmään ja pojat ovat lähettäneet sinne jo vaikka kuinka paljon viestejä. Tehtävänäsi on laatia 5 – 8 kysymystä, joiden avulla eläydyt paremmin tämän oppijan maailmaan.
Vain 25 % lähetti kysymyksiä ja niistä vain kaksi oli avoimia eli niihin ei liittynyt oletusta toisen ajatusmaailmasta. Valtaosa lähetetyistä viesteistä oli suljettuja kysymyksiä, joissa siis oli joko toimintaohje tai tulkinta toisen ajatuksista. Myös emotionaalista tukea tuli paljon – vaikka sitä ei kysytty. Viestit siis sisälsivät omia ajatuksia ja kokemuksia ja tätä pitäisi varoa. Opettajalle on luonnollista antaa yleisia ohjeita, vaikka niitä ei pyydetä.
Suomessa yleinen keskustelutapa on hiljainen monologi. Tiedusteleminen dialogissa tekee ajatuksenvirran näkyväksi. Joku on todennut: ”Verkkovuorovaikutus on tutkijan illuusio”.
Helsingin opetustoimen tietotekniikkaprojekti
Jukka Kasvi ja Erno Lehtinen kertoivat Helsingin opetustoimen tietotekniikkaprojektista, jonka budjetti oli 200 milj. mk. Projektin eräs tavoite oli, että jokaisella koululaisella olisi mahdollisuus saada sähköpostiosoite – kun koulu ja opettaja sen tarpeelliseksi katsovat. Helsingin alueelle on rakennettu 1 Gb runkoverkko, jossa oppilaitokset ovat kiinni 100 Mb nopeudella. Tämä Helsingin alueen tehokas kampusverkko palvelee paitsi opetustointa myös kirjastotointa ja terveydenhuoltoa. Viimeksi mainitussa tietoturva on erikseen hoidettu.
Mediakeskus 2001 sisältää palvelualueet opettajille ja kouluille, mm. tietoteknisen tuen ja digitaaliset materiaalit.
Projetissa siirrytään eteenpäin konstruktiivisesta liturgiasta ja tuodaan esiin kognitionaalisten ja motivationaalisten tekijöiden yhteys. Projekti on tuottanut yli 70 julkaisua. Intensiivihankkeet testaavat teoreettisia malleja ja kehittelevät niitä tietoverkkoympäristöissä. Nuoret tekevät innolla ja koulun ohjaus voi tuoda tähän ammatillisia piirteitä. Projektissa näkyy myös opettajien jaettu asiantuntemus ja verkostoituminen. Laitteiston ylläpito on selkeästi parantunut.
Teknologian käytön rajoitukset ovat kuitenkin olemassa:

  • Laitteita ei ole riittävästi opetusryhmien käytössä.
  • Pedagogisesti mielekkäitä ohjelmistoja ei juurikaan ole.

Mitä projektissa opittiin? Tekniikan lisääminen lisää käyttöä, käyttö osaamista. Pedagogisten innovaatioiden levittäminen on vaikeampaa kuin teknisten taitojen opettaminen. Voidaankin kysyä: onko käytettävissä oleva teknologia optimaalista koulukäyttöön? Entä millaisia strategioita tarvitaan tulevaisuudessa? Pitää muistaa, että riviopettaja ei voi sivutyönään toimia teknisenä ylläpitäjänä.
Oppia uudella tavalla – oppikirja netissä
Ilpo Probst kertoi verkon kaoottisuudesta kun loman jälkeen 1000 sähköpostia odottaa lukijaansa. Verkko on hektinen ympäristö, mutta jos ihminen opettelee hektistä levollisuutta, hän voi löytää turvallisuuden tunteen. Ihmisen pitäisi löytää herkkyys huomata kokonaisuuksia pirstaleisuuden sijaan. Onko ihminen verkossa ohentuva ja heikkenevä vai aktiivinen ja läsnäoleva? Yhteys toisiin ihmisiin voi olla:

  • reaktiivinen ja hetkellinen – jatkuva ja turvallinen
  • sisällöllisesti kaoottinen – jäsentyvä
  • kummasteleva ja hätkähdyttävä – intuitiivinen ja innovatiivinen
  • seuraileva ja tarkkaileva – läsnäoleva ja empaattinen
  • suorituksellinen – rohkean itseilmaisullinen
  • vuorovaikutukseen hukkuva – pohtiva ja syvällinen
  • päällekaatuva – priorisoitu ja tehokas

Lopuksi Ilpo Probst totesi: ”Menen verkkoon töihin, olen siellä eri puolilla Suomea olevien ihmisten kanssa.”
Lisää ajatuksia Ilpo Probstin esittämästä uudesta oppimistavasta löytyy osoitteesta http://www.iii.vu .
Tietie-yhteistyö – ammattikorkeakoulujen yhteinen verkko-opiskelu
Itse kerroin lauantaina areenalla Tietie-yhteistyöstä, jonka kalvot löytyvät ainakin kotisivultani.
Tietie-yhteistyö alkoi Tietie-projektina vuonna 1995. Tavoitteena oli käyttää uusinta tieto- ja viestintätekniikkaa tietojenkäsittelyn opiskelussa sekä yhteistyöllä lisätä yksittäisen ammattikorkeakoulun voimavaroja. Mukana Tietie-projektissa oli viisi ammattikorkeakoulua, joista jokainen kehitti ja toteutti vähintään yhden opintojakson, johon projektissa mukana olevien ammattikorkeakoulujen opiskelijat saattoivat osallistua Internetin ja ISDN-pohjaisten videoneuvottelujen avulla omalta paikkakunnaltaan. Kehittäessään yhden opintojakson ammattikorkeakoulu sai siis tarjontaansa viisi uutta opintojaksoa.
Tietie-projekti päättyi joulukuussa 1998, mutta Tietie-yhteistyö jatkuu. Vuoden 2000 elokuussa yhteistyö laajeni niin, että nyt mukana on yksitoista ammattikorkeakoulua ja tietojenkäsittelyn koulutusohjelmien lisäksi myös liiketalouden koulutusohjelmia.
Viiden vuoden kokemukset verkko-opiskeluyhteistyöstä ovat myönteisiä ja suoritusmerkintöjä on kirjattu yli kahdeksansataa. Kyse ei siis ole pienimuotoisesta kokeilusta vaan toimivasta verkko-opiskelusta, josta opiskelijat ovat innostuneet. Kolmena ensimmäisenä vuonna kirjattiin vuosittain yli sata suoritusta, mutta verkko-opiskelun kysyntä kasvoi selvästi vuonna 1999 ja jatkaa kasvuaan edelleen.
Tietie-yhteistyössä ovat mukana seuraavat ammattikorkeakoulut:

  • Helsingin liiketalouden ammattikorkeakoulu Helia
  • Hämeen ammattikorkeakoulu
  • Jyväskylän ammattikorkeakoulu
  • Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu
  • Kymenlaakson ammattikorkeakoulu
  • Lahden ammattikorkeakoulu
  • Oulun seudun ammattikorkeakoulu
  • Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu
  • Pohjois-Savon ammattikorkeakoulu
  • Turun ammattikorkeakoulu
  • Vaasan ammattikorkeakoulu

Tietie-yhteistyön verkkopalvelu löytyy osoitteesta http://www.helia.fi/tietie .