Avainsana: Viro

Koulutus eilen, tänään ja huomenna

Itko innostaa
jakamaan tiedot verkkoon
ope oudoksuu

opimme töissä
emme turhan tyhjiön
koulutuksissa

ope, valpastu
kun nuori ryntää verkkoon
ethän jää alle

oppija poimii
verkon tietomerestä
omat helmensä

IT-kouluttajat juhli kymmenvuotista taivaltaan  näkyvästi hotelli Arthurissa 9.11.11. Monipuolinen esiintyjäkaarti johdatti meidät salama-alustuksin koulutuksen kolmeen vuosikymmeneen ja työsti heittämiään haasteita kanssamme learning cafe -menetelmällä. Tilaisuuden sponsorit HAAGA-HELIA, Suomen Liikemiesten Kauppaopisto ja Laurea heittivät sekaan muutamia lisähaasteita. Irmeli Pietilä juonsi juhlaseminaarin rautaisella ammattitaidollaan.
Seminaarin aloitti kuvakollaasi IT-kouluttajien jäsentilaisuuksista. Puheenjohtaja Tarmo Toikkasen tervehdys kuultiin nauhoitettuna, kun Tarmo3 päätti syntyä maailmaan juhlaseminaarin aattoiltana.
IT-kouluttajien kymmenvuotinen taival
Esittelin lyhyesti IT-kouluttajien kymmenvuotistaipaleen tärkeimmät tapahtumat. ”Koulutamme uuden teknologian käyttöä ja samalla käytämme uutta teknologiaa ja uusia pedagogisia lähestymistapoja koulutuksessamme”, kerrottiin IT-kouluttajista ITviikossa vuonna 2007.
Jäsentilaisuuksissamme on käsitelty verkko-oppimista, sosiaalista mediaa ja työssä oppimista, työvälineohjelmistoja (ATK-ajokortin matka maailmalle ja paluu ECDL:nä), oppimisalustoja, avoimia ohjelmistoja, jotka tukevat tiedonrakentelua ja yhteisöllisyyttä. Olemme vierailleet monissa yrityksissä ja organisaatioissa Suomenlahden molemmin puolin: Tieto-konserni, Tieturi ja Haaga-Helia, Tallinnan yliopisto, Viron keskuspankki, Webmedia, Tieto Estonia ja tietysti Estonia-teatteri.
Valtakunnallinen IT-kouluttajat-yhdistys panostaa jäsenistön verkkopalvelun kehittämiseen. 2000-luvun alussa yhdistykselle teetetty sivusto asennettiin Fle3-tiedonrakenteluympäristön kanssa PC-käyttäjien palvelimelle. Kesällä 2004 IT-käyttäjien verkkopalvelut siirrettiin TTL:n tuoreelle yhdistyspalvelimelle, jossa niitä on edelleen kehitetty.
TVT opetuksessa, keskiajalta kohti uutta aikaa
Teemu Leinonen aloitti maailmoja syleilevän esityksensä 7-vuotiaan tyttärensä neuvojen mukaan smurffeista ja wikipediasta, motivoituneista joukoista. Opiskeluaikaisesta web-sivujen suunnittelusta hän eteni oppimisympäristöjen design-tutkimukseen Fle3-tiedonrakenteluympäristön ja LeMill-oppimisresurssiympäristön myötä.
Uuden teknologian tuotteet tai palvelut tarjoavat aluksi elämyksiä käyttäjille, muuttuvat sitten välttämättömyyksiksi, vähitellen taiteeksi ja osaksi todellisuutta – kunnes todellisuus muuttuu osaksi uutta teknologiaa.
Antiikin hyveet mielletään uudella ajalla edelleen hyveiksi. Antiikin ja uuden ajan välissä on pimeä keskiaika ruottoineen ja noitavainoineen. Vastaavan kehityksen voi nähdä tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytössä. Pimeää keskiaikaa vastaa 1970-luvun puolivälissä alkanut mekaaninen harjoittelu (training), esimerkiksi kielten opetuksessa, aluksi disketeillä ja cd-rompuilla, myöhemmin verkossa. Verkko-opiskelun myötä olemme siirtyneet uuden ajan sosiaalisiin ohjelmistoihin ja vapaaseen ja avoimeen sisältöön.
Löytyykö tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytöstä antiikin aika hyveineen? Douglas Engelbart, joka vuonna 1968 kehitti maailman ensimmäisen hiiren, ideoi tietokoneavusteisen ryhmätyön, jossa videoyhteydellä kirjoitetaan yhteistä koodia. Hän näki, miten tieto- ja viestintätekniikkaa voitaisiin käyttää yhteistyössä yhteisten ongelmien ratkaisemisessa.
Engelbrandtin ideat näkyvät Steward Brandin vuonna 1968 toimittamassa teoksessa ”The Whole Earth Catalog”  sekä Google Wawessa ja Google Plussassa. Nasan vihdoin julkaisema avaruudesta otettu kuva maapallosta auttoi ihmisiä hahmottamaan, että elämme yhdellä yhteisellä planeetalla.
Oppimisen haasteet tulevaisuudessa
Jyrki J. Kasvi näki tulevaisuuden synkkänä: maailman ikärakenne muuttuu ja suomalainen yhteiskunta juoksee suoraan seinään, kun yli 65-vuotiaan väestön osuus kaksinkertaistuu nopeasti. Globaali verkostoituminen ei paranna tilannetta: sama kehitys odottaa arabimaissa ja Japanissa panostetaan jo vanhustenhoitorobotiikkaan.
Suomen talous on murroksessa; paperimarkkinat kasvavat, mutta kuka investoisi paperitehtaisiin Suomessa? Väestöpyramidimme kertoo, ettei viidenkymmenen vuoden kuluttua Suomessa ole enää työvoimaa.
Mika Mannermaan mukaan olemme tulleet maatalousyhteiskunnasta teollisuusyhteiskunnan kautta tietoyhteiskuntaan ja jatkamme kohti bio- ja fuusioyhteiskuntaa. Rytinä on vasta alussa ja murroksen tahti kiihtyy. Kenellä tulevaisuudessa on valta ja kuka omistaa? Onko maahanmuuttajien perhekäsityksissä mitään ihmettelemistä, kun itse elimme vastaavan laisessa perheyhteisössä sata vuotta sitten?
Muuttunut viestintä kuvastaa teknologian kehittymistä ja pian käytämme viestintätapaa, jollaista ei vielä ole edes keksitty. Sosiaaliset innovaatiot ovat uusia oivalluksia siitä, miten olemassa olevaa teknologiaa käytetään uudella tavalla. Taannoin maailmalta tultiin kysymään, miten Suomessa edistytään, mutta nyt innovaatioita etsitään Virosta ja vastaavista nopean teknologisen kehityksen maista.
Miten koulutamme Suomen takaisin 2000-luvun alkuun? Sähköiset palvelut ja verkkokauppa ovat tehneet tuloaan yli kymmenen vuotta. Botswanassa voi maksaa kännyllä, mutta Suomessa ei. Suomi on viimeinen maa maailmassa, jossa ihmisille edelleen toimitetaan pääsääntöisesti paperilaskuja.
Tieto- ja viestintätekniikan osaamisemme on pelkkä myytti. Taulukkolaskentaohjelmisto voidaan kokea hankalaksi, jos rivisummat lasketaan taskulaskimella. Osaavasta työvoimasta tulee pulaa. Mikä työelämässämme aiheuttaa pahoinvointia, kun ihmiset fyysisen ja psyykkisen pahoinvoinnin vuoksi ajautuvat ennenaikaiselle eläkkeelle, ja eläkkeelle päästyään pystyvät vähentämään psyyken lääkkeitään?
Kertakäyttökoulutuksen paradigma on kuollut ja kuopattu, vaikka järjestelmämme rakentuu edelleen sen varaan. Suomessa kysytään: ”Mikä on sun duuni?” Hajoaako identiteetti, jos ei ole työtä? Työn ja harrastusten lisäksi ihmisen elämään voi kuulua lasten ja vanhempien, lastenlasten ja puolison hoitoa. Aiemmin työttömän piti odottaa 500 päivää ennen kuin pääsi opiskelemaan.
Metsäkone on erikoisesti pakattu tietokone, mutta on vaikea löytää ohjelmointitaitoisia nuoria, jotka haluaisivat työskennellä metsässä. Oli oivaltavaa nähdä, miten F-Securen kaverit menivät mönkijällä metsään, kun virus halvaannutti metsäkoneen.
Oppiva organisaatio kehittyy luovaksi organisaatioksi. Suomessa ei sallita riskinottoa vaan konkurssiin mennyt startup-yrittäjä leimataan loppuiäksi. Tarvitsemme luovaa anarkiaa, emme valmiita projektisuunnitelmia, joiden mukaan edetään.
Tietoyhteiskunnan osaamistarpeiksi nousevat elämän ja osaamisen hallinta, sosiaaliset taidot sekä tiedonhallinta- ja verkostoitumistaidot. Missä ovat tietotekniset osaamistarpeet?
Salama-alustukset
Jaana Holvikivi on laatinut väitöskirjan tietotekniikan kansainvälisestä koulutuksesta. 1990-luvun alussa suomalaisen ammattikorkeakoulun englanninkielinen koulutus kehitettiin yksinkertaisesti kääntämällä valmis suomenkielinen kurssi englanniksi. Suomalaiset opiskelijaryhmät ovat kuitenkin huomattavasti homogeenisempia kuin muista kulttuureista tulevat. Yksilöiden väliset erot kansainvälisissä opiskelijaryhmissä ovat valtavat. Tieteellinen ajattelu on kulttuurisidonnaista, ohjelmointi vaatii logiikkaa ja ongelmanratkaisukykyä.
Ihmisen toiminta määräytyy kulttuurisista skeemoista. Esimerkiksi tässä seminaarissa voimme olettaa, että joku menee kohta puhujapönttöön pitämään powerpoint-esityksen.
Esimerkki ruokailusta Japanissa voi auttaa meitä ymmärtämään erilaisia skeemoja. Meidän kulttuuristamme tulevan voi olla vaikea hahmottaa, miten kymmenen eri ruokalajin kanssa edetään tai että padan kantta ei saa nostaa, kun herkkä ruoka on siellä hautumassa.
Toista kulttuuria edustava opiskelija saattaa myöhästyä oppitunnilta yksinkertaisesti siksi, että hänen pitää ensin tervehtiä kaikki tuttunsa. Perinteisesti monissa kulttuureissa opitaan seuraamalla toisen toimintaa – kuten meilläkin oppipoika on oppinut seuraamalla kisällin toimintaa. Myös valokatkaisimet, vesihanat ja liikeohjatut ovat voivat hämmentää sellaista, jonka omassa kultturissa ne ovat harvinaisia.
Tero Toivanen puhui tulevaisuuden koulusta, näkymättömästä oppimisesta, avoimuudesta ja jakamisesta, jolla oppiminen kehittyy sosiaalisessa mediassa nopeasti. Maiden väliset erot muuttuvat merkityksettömiksi. Tiedonhaku- ja hallintataidot nousevat entistä tärkeämmiksi. Tulevaisuuden lukutaidottomuus on kyvyttömyyttä oppia, poisoppia ja uudelleen oppia.
Miten voi oppia, jos ei opi? Voisiko unelmoida silmät auki?
Systeemisessä, vertailevassa ajattelussa tiedot liitetään ympäröivään yhteisöön. Luovuuteen tarvitaan dynaaminen aikakäsitys, ei kelloon sidottua. Vapaus tuo vastuuta oppijoille. Miten kohtaamme epävarmuuden? Osaammeko työskennellä yhdessä erilaisten ihmisten kanssa?
Autotelinen ihminen asettaa itse päämääränsä ja ohjaa toimintaansa eikä ole riippuvainen ulkoisesta palkitsemisesta. Virheistä opitaan.
Tuoreen tutkimuksen mukaan pojat ovat menneet tyttöjen ohi englannin kielen osaamisessa, kun he oppivat englantia pelaamalla. Miten oppiminen saataisiin takaisin kouluun?
Anne Rongas puhui matkasta, hitaudesta, turvasta ja tästä hetkestä. Olemme matkalla avoimeen oppimiskulttuuriin. Asiat etenevät hitaasti vaikka aina on kiire. Turvallisuutta luo identiteetti, toisten läsnäolo, oppimisen ilo omalla ja yhteisellä polulla. Oppiminen tapahtuu ihmisen aivoissa, ei suljetussa koetilassa kynän ja paperin kanssa. Oppilaitoksen läpäisemätön palomuuri ei luo turvallisuutta vaan estää parasta oppimista. Tällä hetkellä voisimme ajatella oppimiseen liittyvät resurssit uudella tavalla ja löytää muitakin resursseja kuin rahan.
Teemu Arinan oppimis- ja työympäristöllä ei ole seiniä eikä rajoja. Yliopisto on maailma, koko universumi, jossa elämme. Aiemmin pienellä kotipaikkakunnalla oli vaikea löytää ihmisiä, joiden kanssa olisi kiinnostunut samoista asioista. Netin myötä emme enää tarvitse keskitettyjä kirjastoja. 1990-luvulla alettiin puhua verkko-oppimisesta ja verkkokaupasta, 2000-luvulla löydettiin sosiaalisesta mediasta vuorovaikutus, jossa paluukanava on yhtä paksu kuin menokanava. 2010-luvun pilvioppimisessa fyysisesti hajautetut ihmiset ja sisällöt kyteytyvät toisiinsa, asiakkaat auttavat lopputuotteiden valmistamisessa, ja aiemmin paljon aikaa vieneet asiat tapahtuvat yhdessä yössä.
Twitter-hashtag ei ole poliittinen liike vaan verkosto, johon kuka tahansa voi liittyä. Pilven myötä laitteet muuttuvat taikasauvoiksi. Jokainen rakentaa oman ruumiinsa jatkeeksi työkalupakin, verkoston muita ihmisiä. Perun andeilla sademetsissä arvostetaan vastavuoroisuutta: jotta pystyt antamaan jotain, sinun pitää ottaa jotain ja tietää, mitä otat. Olemme kytköksissä toisiimme. Millaisia haasteita pilvioppiminen asettaa, kun ei saa suorituspaperia eikö ole keskitettyä oppimispaikkaa eikä oppiminen ole opettajan vastuulla?
Ville Venäläinen haluaa auttaa yksilöitä ja ryhmiä löytämään oman äänensä. Sosiaalisessa mediassa viihdytään, mutta unelmat lakkaavat, kun puhutaan koulusta. Miten tieto- ja viestintätekniikan luoma toimintaympäristö on meille niin vieras? Ennen pärjättiin kynällä, mutta nyt kaikki pitää integroida oppilaitoksen verkkoon. Ajatellaan, että lapsia ei voi lähettää verkon sosiaaliseen mediaan, mutta heidät voi ongelmitta lähettää kadulle tekemään tehtäviä. Onko pedofiili verkossa todellisempi kuin kadulla?
Toimintaympäristö, savimaja tai kaupunki pilvenpiirtäjineen, vaikuttaa taitoihimme. Digikuilussa on kyse eri ihmisten räikeästä erilaisesta kokemustaustasta. Olemme syntyneet maalaisyhteiskunnassa, mutta tuskin osaisimme enää elää siellä. Suurkaupungissa taas ei opi toimimaan ennen kuin on elänyt siellä.
IT voisi olla ihmisteknologiaa tai interkatiivista teknologiaa. Mihin IT viedään?
Esko Kilpi kysyi, onko olemassa ympäristöä, joka ei olisi oppimisympäristö, ympäristöä, johon ei sisältyisi oppimisen mahdollisuutta. Teollisen yhteiskunnan prosesseihin ei saanut sekaantua eikä tehdä niihin muutoksia, mutta nyt pitäisi jättää taakse teollisen ajan ihanteet ja nähdä työ luovana prosessina, informaation rakentamisena, sosiaalisena, toisiaan tarvitsevien ihmisten vuorovaikutuksena. Entistä ihmiskeskeisempi maailma on tulossa osaksi todellisuuttamme ja pääsemme lähemmäksi yksilön omaa historiaa, tarinaa.
Oppimistarinat ovat erilaisia. Kuka olisi minun edelläni tarinassa, jota elän? Twitterin asymmetrisen seuraamisen prosessi on tärkein oppimisprosessi. Miten valitsen, ketä seuraan?
Ketkä ovat toisiaan tarvitsevia ihmisiä? Eivät välttämättä ne, jotka ovat fyysisesti toistensa lähellä. Miten löydetään globaalisti omaa tarinaa eteenpäin vievät ryhmät? Mitä verkko ja verkot meille mahdollistavat ja miten ne toimivat oppimisen moottorina? Verkostoista pois jäävät ihmiset jäävät pois oppimisprosesseista. Oppiminen ei ole työstä erillinen asia, se on tapa suhtautua elämään.
Teollisessa ajassa painottuivat työroolit. Luovassa työssä tämä olisi mahdotonta, koska työn tekeminen on oppimisen tärkein moottori. Työ nähdään tehtävinä, jotka voidaan hajauttaa verkossa. Oppiminen on niiden tehtävien tekemistä, jotka vievät minun uniikkia tarinaani eteenpäin yhdessä muiden ihmisten kanssa.
Learning cafe ja yhteenveto
Työstimme learning cafen kolmella kierroksella kahdeksassa pöydässä yhdessä esiintyjien heittämiä haasteita. Kokoavassa yhteenvedossa Jaana Holvikivi nosti pöytäkeskustelustaan esiin monikulttuuurisuuden, yhteisöllisyyden, ryhmätyön ja tiimiytymisen, jossa myös opettaja oppii. Maahanmuuttajat ovat motivoituneita oppimaan, mutta meidän pitäisi yhdessä monipuolistaa kuvaa siitä, mitä korkeakouluista valmistuvan pitäisi oppia ja osata.
Teemu Leinonen toi omasta pöydstään esiin aiemmin hankitun osaamisen, CV:t ja osaamisrekisterit, joissa voisi mainita vaikka onko ollut mukana assembly-joukkueessa.
Ville Venäläisen pöydässä nousivat esiin metataidot, tunneäly, tunteiden kohtaaminen, usko omiin kykyihin oppia ja kasvaa, työryhmälähtöisyys, projektilähtöinen työskentely, it välineenä sekä yhteistuottaminen ja yhteistoiminta.
Esko Kilven pöytäkeskustelussa ihmeteltiin, onko koululla tulevaisuutta. Ihmisiä ei pitäisi valmistaa työelämään vaan uudenaiseen vastuunottoon. Onko meillä Teemu Leinosen kuvaamaa länsimaista sivistystä vai olemmeko kriisiissä, emmekä näe valoa pimeästä tunnelista?
Tero Toivasen pöydässä oli pohdittu ekaluokkalaista lasta, joka innostuneena on aloittanut koulutaipaleensa, mutta itkee tehdessään läksyjä ja kysyy, miksi koulussa ei voi olla kivaa. Miten motivaatio tapetaan ensimmäisen kouluvuoden aikana? Monet koulut ovat päivähoitopaikkoja ja oppiminen on jaettu merkityksettömiin oppiaineisiin. Työn ja koulun raja-aidat on rikottava ja annettava ihmisten oppia eri tavoilla.
Teemu Arinan pöydässä puhuttiin pilvioppimisesta, avoimuudesta, läpinäkyvyydestä, itseohjautuvuudesta ja ennaltamääräämättömyydestä? Kuka antaa leiman paperiin, joka kertoo osaamasi asiat? Yksilö saattaa etsiä täysin uniikin alueen, josta hän voi löytää töitä tulevaisuudessa.
Anne Ronkaan pöydässä keskusteltiin resursseita, työstä, perheestä ja harrastuksista. Miten oppijat voivat olla voimavara toisilleen? Työelämän pahoinvoinnissa, kun työpaikan ihmissuhteet eivät toimi, jätetään hyödyntämättä paljon käytettävissä olevia resursseja. Mikä on palkkatyön tulevaisuus? Raha ei anna riittävästi motivaatiota nuorille.
Jyrki Kasvin pöydässä kysyttiin, missä ja miten opitaan tietoyhteiskunnan perustaitoja, digisosiaalisia taitoja. Pitäisikö niitä oppia jo päiväkodissa ja koulussa? Entä aikuishoivapalveluissa? Edistääkö perheen sisäinen sosiaalinen paine oppimista? Mistä saadaan sosiaalinen paine yhden hengen talouksiin? Onko pilviyliopisto uusi käännös elearningille?
Yleiskeskustelussa todettiin, että Tanskassa ei suosita kilpailua, koska halutaan, että lapset viihtyvät koulussa. Ongelmakeskeinen oppiminen edellyttäisi pienen kurssisilpun muuttamista suuriksi ja mielekkäämmiksi kokonaisuuksiksi. Nykyinen koulu ja oppiminen ovat menneen talven lumia, niiden sijaan pitäisi löytää jotain, jota voitaisiin uudistaa. Suomalainen koulu pitäisi avata kaikille iästä riippumatta. Opintosuunnitelmassa joku on määritellyt, mitä pitää osata. Asiat pitäisi kuitenkin uskaltaa tehdä eri tavoin, vaikka kollegat odottaisivatkin erilaisen epäonnistumista.
Mihin oppimisen ilo katoaa? Kouluarkkitehtuuri, ryhmäkoot ja kalustuksen sijoittelu vaikuttaa oppimiseeen. Suositaanko teollisuusparadigmaa standardipolkuineen ja valmistumisaikoineen vai monialaista tutkintoa? Eikö pitäisi hyväksyä, että joku etsii itseään ja yhdistää useita tutkimusaloja ja löytää uusia kysymyksiä ja jopa vastauksia niihin?
Applen menestystarina lähtee musiikista eikä kalenterista; kaikkialla on musiikkia mutta kaikilla ei ole kalenteria. Kaadetaan koulun ja työelämän raja-aita ja nostetaan osaamisperustainen opintosuunnitelma tietoperustaisen sijaan.

Juhani Ahoa Virossa

kieli kehittyy
käännös elää aikansa
uutta kutsutaan

Toompea katsoo
Ahoa laiturilla
varpaat vedessä

kieltä opitaan
kaunokirjallisuuden
viljapellossa

Hannu Remes esitteli Tuglas-seurassa 6.10.2011 Juhani Ahon merkitystä Viron kirjallisuudelle. Juhani Ahon suomentama Topeliuksen Välskärin kertomuksia on epäsuorasti vaikuttanut viron kirjakielen kehitykseen, olihan virolaisille suomenkieliseen teokseen tutustuminen helpompaa kuin ruotsinkieliseen. Viron kirjakieli kehittyikin nopeasti lyhyessä ajassa: vuoden 1923 Lastujen  käännöksessä kieli oli selvästi muuttunut aiemmista käännöksistä.
Juhani Ahon teosten kääntäminen viroksi alkoi vuonna 1892, ja 1930-luvulla viroksi oli käännetty jo viisitoista hänen teostaan, joistain useita painoksia.
Juhani Ahon vaikutus Viroon oli suurimmillaan 1900-luvun alkupuolella ennen  sotia. Gustav Suits ja Johannes Aavik ihailivat Juhani Ahoa ja käänsivät hänen teoksiaan. Katajainen kansani -lastut olivat suosittua lukemistoa, kirjallisia allegorioita pienten kansojen sitkeydestä. Sanottiinkin, että Juhani Aho tarjosi romaaneissaan jalokiviä ja lastuissaan leipää.
Juhani Aho ei sitonut itseään mihinkään aatteeseen vaan säilytti ajattelun vapauden, realistisen inhimillisen elämän tarkkailun vailla ihanteita. Hänen teoksissaan elää kielen muinainen henki ja sisäinen sointi. Hänen hyvä luontokuvauksensa koskettaa virolaisia.
Juhani Ahon Yksin käännettiin viroksi vuonna 1912 ja sen tunnelmaa on rinnastettu Maupassentin runoihin. Papin rouvan Olavia Kalmia on verrattu Friedebert Tuglaksen Felix Ormussoniin. Artur Adson viehättyi Itä-Suomen kuvauksesta Juhassa.
Panu on virolaisille kansallisesti merkittävä, sen kuvaushan ei ole kaukana heidän esivanhempiensa elämästä. Viron kouluissa Panua luettiinkin perusteellisesti 1930-luvulla.
Neuvosto-aikana Juhan Aavik erotettiin kaikista virkatehtävistään. Hän siirtyi Ruotsiin ja jatkoi kirjeenvaihtoaan Juhani Ahon pojan Antti J. Ahon kanssa, joka keräsi aineistoa isänsä elämää kuvaavaan teokseensa.
Juhani Aho oli Viro-suhteissaan passiivinen, vaikka vastasikin aina myönteisesti, kun kysyttiin lupaa hänen teostensa kääntämiseen. Hän itse kävi Virossa vain kerran, kun laiva Pariisin maailmannäyttelyyn pysähtyi Räävelin satamassa. Hän ei lähtenyt kävelemään kaupungille vaan istui pysähdyksen ajan laiturilla. Hän ehti kuitenkin huomata, että virolaiset tuntevat vanhat tarinansa, kun hänen kanssaan juttelemaan tullut merimies viritti keskustelua Toompean synnystä.

Musiikkia ja tsasounoita

Setomaa kutsuu
Suvilahteen, musiikki
Lämpöön jatkamaan

kuningaskuntaan
ensi vuonna matkataan
Tuglas-seurassa

Suuri Setomaa-ilta  29.9.2011 keräsi Tuglas-seuran salin täyteen setukaisten ystäviä ja setoja. Setomaan kuningaskunnan sootska, ylin käskynhaltija Ahto Raudoja avasi Setomaan kuningaskunnan kunniakonsulaatin Eesti Majaan. Lauloimme yhdessä Kuningriigi Hümnin Jalmar Vabarnan  ja Matis Leiman kanssa.
Setomaalla vietettiin perinteisesti leelojuhlia. Idea Setomaan kuningaskunnan  päivistä syntyi kesällä 1991, jolloin Paul Hagu oli vierailemassa Metsäsuomalaisten tasavallassa  Ruotsissa. Setomaan kuningaskunnan päiviä vietetään vuosittain elokuun ensimmäisenä lauantaina vuorollaan kussakin Setomaan neljästä kunnasta. Uusi sootska valitaan niin, että ehdokkaat asettuat seisomaan korkean pölkyn päälle ja heidän kannattajansa asettuvat riviin heidän taakseen. Voittaja on se, jonka takana rivi on pisin. Tuglas-seura järjestää kulttuurimatkan ensi kesän kuningaskunnan päiville Värskaan.
Ahto Raudoja, Tapio Mäkeläinen  ja Mare Piho  esittelivät Setomaa Tsässönad -kirjaa, jossa esitellään 80 hävinnyttä ja 78 säilynyttä tsasounaa. Kirjan esittely lähti 5.8.11 Obinitsasta kohti pohjoista ensin Tarttoon ja Tallinnaan, nyt Helsinkiin ja täältä Kuopioon.
Tsasounoitten kuvaaminen ja mittaaminen sai alkunsa Tuglas-seuran Setomaan kulttuurimatkoista, joille samat ihmiset tulivat yhä uudestaan ja uudestaan, ja tarvittiin uusia kohteita, joita heille esitellään. Kun Viron puolen tsasounat oli kartoitettu, jatkettiin Venäjän puolelle – ja välillä ajeltiin tsasounoita etsimässä pelloilla, joilla ei teitä koskaan ollut ollutkaan.
Kun valokuvanäyttely tsasounoista kiersi Suomessa vuonna 1999, syntyi idea kuvien ja perimystiedon keräämisestä kirjaan. Nyt tämä viron- ja setokielinen teos on valmis. Sen esittelemistä tsasounoista vanhin on vuodelta 1674.
Ensimmäinen tieto tsasounoista on vuodelta 1540. Osa setoista oli roomalaiskatolisia, ja kreikkalaiskatolisia alettiin nimittää aluksi toisuskoisiksi, mutta parin sadan vuoden kuluttua puoliuskoisiksi.
Setokielessä sanalla ”puusli” tarkoitetaan Peko-jumalan patsasta, mutta myös ikonia. Mare Piho, joka on tutkinut Siperian setukaisia, kertoi hämmästyneensä, kun nämä nimittivät ikonia ”puusliksi”.
Tsasounat ovat tavallaan kompromissi kirkon ja perinteisten uskontojen välillä. Niiden luo voidaan kokoontua viettämään kirmaskaa eli praasniekkaa.
Setomaa Tsässönad -kirja ja erillinen tsasounakartta samoin kuin setojen musiikkilevyt  ja kirjat tekivät hyvin kauppansa. Suuren Setomaa-illan monipuolisesta annista  lämmenneinä siirryimme ravintola Lämpöön nauttimaan Jalmar Vabarnan ja Matis Leiman musiikista ja tanssimaan sen innostamina.

Halki Viron

Tamulajärven
hiekkalinnat viileä
vesi hyväilee

yksisuuntaiset
kadut kiemurtelevat
umpisolmussa

syvä etelä
eksoottinen Setomaa
yhä nupussaan

Viljannista jatkoimme kohti Võrua, ensin tietyön eksyttäminä pöllyävää soratietä, mutta Holstren jälkeen löysimme taas asfalttitien, jota jatkoimme läpi Mustlan idyllisten katulyhtyjen kohti Sangasten kartanoa. Võrussa majoittauduimme tuttuun Tamula-hotelliin Tamulajärven rannalle. Jatkoimme Setomaalle Miikseen ja Vana-Vastseliinan linnanraunioille, mutta palasimme illaksi Võruun. Iltauinnin jälkeen kiertelimme kaupungilla Kreutzwaldin muistomerkiltä lehmuskujaa Katariinan kirkolle ja Estonia-onnettomuuden muistomerkille, jonka jälkeen nautimme iltapalan tutussa Hundijala pubissa. Kun vuonna 2003 olimme Tuglas-seuran võron kurssilla Võron instituutissa, söimme Hundijalassa lähes päivittäin. Kävimme siellä myös vuonna 2005, kun jatkoimme Viljandi Folkilta Setomaan kuningaskunnan päiville. Nostalgista! Kahdeksan vuoden jälkeen pubi on entisensä, ruokalistalla vain näkyy kruunujen sijaan eurot!
Pitkän aamu-uinnin ja -kävelyn jälkeen jatkoimme Põlvan kautta kohti Tarttoa. Pysähdyimme Taevaskojassa ja kävelimme halki kangasmetsän katsomaan Väike ja Suure Taevaskojan lähes 400 miljoonaa vuotta vanhoja devonikauden hiekkakivipaljastumia.
Tarton kartan mukaan ajo ystävämme ylistämään hotelli Antoniukseen vaikutti selkeältä, mutta yksisuuntaiset kadut johtivat aika moneen U-käännökseen ja lopuksi soittoon hotelliin. Hellepäivänä viileä huone tuntui aluksi mukavalta, mutta aivastelujeni jälkeen yritimme säätää huoneen tuuletusta tuloksetta. Vastaanotossa todettiin, että huoneemme on ”kylmä huone” ja tuotiin lämpöpatteri. Istuttuamme tovin tuuletuksen ja lämpöpatterin hurinassa kävimme uudestaan vastaanotossa ja lopuksi virkailija kytki tuuletuksen pois. Irrotimme lämpöpatterin pistorasiasta ja avasimme ikkunan, josta saimme raikasta iltailmaa huoneeseemme.
Hyvän yöunen jälkeen kiertelimme Tarton puistoja ja Toomemäkeä etsimässä nähtävyyksiä, joita Tapio Mäkeläinen kuvaa kirjassaan Viro – Kartanoiden, kirkkojen ja kukkaketojen maa: Kalevipoeg, Jaan Tõnisson, Kreutzwald, Oskar Luts, Friedebert Tuglas, Kristjan Jaak Peterson, Tarton tuomiokirkon rauniot, Enkelinsilta ja Pirunsilta, Ruutikellari, Tähtitorni, Raatihuoneen tori ja kaksi Vildeä.
Kävimme Vanemuine-teatterin ovella, mutta syyskausi ei vielä ollut alkanut. Teatterin takana ovat Viron kirjailijaliiton tilat, joissa opiskelin viroa mm.  kanssa Tuglas-seuran kurssilla kesällä 1998. Istuuduin portaille hetkeksi muistelemaan pienen pientä vihkoa, johon Jukka Sipilä kirjoitti kotitehtävänsä ja muistiinpanonsa.
Hotellimme ikkunasta ihailimme yövaloissa kylpevää Tarton yliopiston päärakennusta  ja Johanneksen kirkossa kävimme kuuntelemassa Schubertin Oktetto F-duuria Tarton keelpillikvartetin esittämänä. Iltapalan nautimme Wernerin kahvilassa.

Viljandi sykkii

lähestyn rantaa
Viljandijärvi siintää
kutsuu syliinsä

elo on kaunis
elämä kutoo aikaa
aamusta iltaan

Rytmi ja syke olivat teemana Viljannin kansanmusiikkifestivaaleilla eli Viljandi Folkilla  28.-31.7.2011. Avajaisissa jokainen puhuja presidenttiä myöten hakkasi naulan yhteisen lautaan juontajan Silver Seppin kanssa ja vasaraniskut kuuluivat kauas Linnavuoren Kaivomäen keskiaikaisen ritarilinnan raunioilta. Avajaisten päätteeksi kulkue johdatti yleisön vallihaudan yli Kirsimäelle, jossa Eesti Etno -konsertti  oli alkamassa.
Folkin runsas ohjelma neljä päivää kahdeksalla lavalla ja työpajoissa yhdestätoista aamulla neljään asti aamuyöstä tarjosi monipuolisia elämyksiä. Vallihautaan oli pystytetty paitsi tanssityöpaja myös lapsille pomppulinna korkealle kohoavine keinuineen ja valtava pallo, jonka sisälle päästettiin kaksi lasta kerrallaan vierittämään palloa pitkin vallihautaa. Pienimmät lapset saivat kiipeillä ruokakujan kojujen luona jättiläisen kanteleessa.
Kansanmusiikkiaitan suuressa salissa Vetelkõndijad eli vedessäkulkijat  Sofia Joons  ja Kristiina Ehin loihtivat Vormsin saaren vanhat valokuvat kertomaan, miten hiiu kannel  yritettiin kansallispukujen kanssa polttamalla hävittää, mutta pelastui ja palasi tulkitsemaan kansan tuntoja. Esityksen jälkeen näin kyyneliä monilla poskilla.
Folkin avajaisista jäi erityisesti mieleen iranilainen yhtye Shanbehzadeh, joka tarjosi uskomatonta rytmiä ja sykettä. Soittaja tanssi ja hyppi säkkipillinsä kanssa ja villitsi yleisön laulamaan ja tanssimaan.
Jaani kirikussa eli Johanneksen kirkossa, keskiaikaisessa fransiskaanien luostarikirkossa, kävimme paitsi kuuntelemassa Heinavankeria myös päivittäisissä aamumessuissa, jotka tänä vuonna alkoivat Folkin rytmin mukaisesti vasta puoliltapäivin aiempien vuosien kello kymmenen aamumessujen sijaan. Kansanmusiikkiesitykset korvasivat saarnan; perjantaina esiintyivät Kristiina Ehin ja Silver Sepp  ja lauantaina Triskele.
Esiintyjät osallistuivat myös ehtoolliselle, joka elämyksenä poikkeaa suomalaisen luterilaisen kirkon ehtoollisesta. Viljannin Johanneksen kirkossa kirkkoherra asettaa ehtoollisen alttarin takana kääntyneenä kohti seurakuntaa, ehtoolliselle kokoonnutaan seisomaan osallistujien määrän mukaan laajenevaan puoliympyrään, ehtoollisviini juodaan yhteismaljasta – kuten meilläkin ennen. Viini on paikallista marjaviiniä, huomattavasti parempaa kuin Haapsalun tuomiokirkossa, jossa viime pääsiäisenä palelimme, vaikka aurinko lämmitti kirkon pihalla.
Triskele esitti aamumessussa vanhan runon Kristuksen elämästä, ilmeisesti kokonaan, vaikka kirkkoherra ja lääninrovasti Marko Tiitus johdatti meidät kuuntelemaan vain otteita kyseisestä runosta. Esityksen jälkeen hän totesi, että virolaiseen mielenlaatuun Triskelen tapa kertoa tarinaa sopii paremmin kuin vieraiden maanosien tarinankerronta.
Festivaalin esitykset kokoavassa sunnuntain kavalkaadissa Ando ja ystävät, jonka festivaalin johtaja Ando Kiviberg juontaa ja johon hän valitsee esiintyjät, kuulimme paitsi otteita Kristiina Ehinin tarinankerronnasta myös Jan Blaken kertomuksen naisesta, joka miehensä käskystä muutti itsensä gepardiksi pyydystääkseen villieläimen ja valmistaakseen siitä aterian, mutta pelästytti karjunnallaan miehen niin, että tämä kiipesi puuhun vapisemaan eikä tullut alas, ennen kuin ihmishahmoon palannut vaimo ryhtyi imettämään lastaan.
Zetod antoivat parastaan Kirsimäellä, taas kerran, ja lavan edus tanssi. Zetod tulevat Kaakkois-Viron Setomaalta ja laulavat omalla murteellaan uudelleen sovitettuja perinteisiä kansanlauluja, erityisesti ketjulauluja sekä niiden pohjalta luomaansa uutta musiikkia. Zetojen voimahahmon Jalmar Vabarnan esiäiti Anne Vabarna on aikoinaan laulanut setokaisten Peko-eepoksen. Nuorukaiset varttuvat miehiksi, aiemmin Zetod lauloivat ”elu on ilus ja elu on alus, ilus poiss on elu alus” (elämä on kaunis ja elämä on alussa, kaunis poika on elämänsä alussa), nyt ”on raske olla ilus mees” (on vaikea olla kaunis mies).
Viljandi Folkin jokavuotiseen kokemukseen kuuluvat musiikin ja esiintymistilojen lisäksi Inkerikoti, Viljandi kohvik, Tegelaste tupa, Trepimäki ja Viljandijärvi.

Mielikuva kuljettaa

päätä tavoite
tartu voimavaroihin
käännä vaihdetta

somen askeleet
kuuntele ja kouluta
resurssoi, mittaa

Hetkyn ICT Ladies -verkoston yli neljäkymmentä jäsentä suuntasi 9.6.2011 Viking XPRS:llä Tallinnaan. Päivä oli aurinkoinen, taidemuseo Kumun tilat ja innovatiivinen internet-näyttely ihastuttivat, esitykset laivalla herättivät keskustelua ja tarjosivat eväitä eteenpäin.
Menomatkalla Tapani Rinne luotsasi muutoksesta selviytymisen strategioihin. Esimerkki muutostilanteesta voisi olla seuraava: saat tänään sähköpostin, jossa kerrotaan, että yksikkösi toiminta siirretään elokuun alusta Köyliöön ja samalla otetaan pilvipalvelut käyttöön. Miten reagoit? Jo Machiavelli totesi 1500-luvulla, että muutos on yleensä hankalaa.
Aivojen kannattaa hyödyntää totuttuja toimintamalleja, jolloin niissä on kapasiteettia kriisitilanteiden varalta. Keskiajan manaus ”koleera sinun päällesi” on muuttunut muotoon ”organisaatiomuutos sinun päällesi”.
Aivojen mantelitumake pitää ihmisen – ja eläimen – hengissä. Kielteinen ärsyke saa sen tuottamaan uhatuksi tulemisen tunteen, jonka mukaisesti ihminen reagoi. Palaute ”sinun viimeisin raporttisi on täyttä soopaa” saa mantelitumakkeen reagoimaan: joku yrittää pudottaa minua arvoasteikossa alaspäin. Uhka arvostukselle voi vaikuttaa samalla tavalla kuin uhka hengelle.
Jos mantelitumake aktivoituu, ihmisellä on erilaisia eläinmaailmasta tuttuja strategioita:

  • taistella
  • paeta; en ehdi nyt keskittyä kun on muuta tekemistä
  • tekeytyä kuolleeksi; antaa palautteen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Myönteinen ajattelu mahdollistaisi aivojen kuorikerroksen aktivoitumisen  oppivaan ja luovaan tilaan. Tähän päästään, kun viestinnässä määrätietoisesti pidetään esillä tavoitetilaa: mitä hyvää ja arvokasta olemme muutoksella toteuttamassa?
Voiko asioita nähdä toisin? Voiko muutokseen oppia, jos kokee niitä riittävän monta?
Dan Soback selitti, että muutos on kokoelma pieniä valintoja. Jos haluaa kehittää taitoa kuunnnella puolisoa tai lasta, ei riitä, että kuuntelee heitä tunnin. Toistojen määrä ratkaisee. Kuunteleminen pitäisi valita aina kun toinen tulee puhumaan – eikä mennä lukemaan sähköpostia. Pyöriikö mielessä, että kuuntelee, mutta oikeasti ajattelee jotain muuta?
Coaching, valmennus ”on prosessi, jossa coach auttaa yksilöä ottamaan käyttöön voimavarojaan niin, että saavuttaa yhdessä määritellyt tavoitteet”.
Valmentaja kysyy alkuun kuin taksinkuljettaja: Mihin mennään? Mikä on tavoitteesi? Seuraavaksi hän kysyy, missä olet nyt? Miten toimit, mitä ympärilläsi tapahtuu? Valmennus on prosessi nykytilasta tavoitetilaan, jossa valmentaja tukee ja haastaa.
Voiko valmentaja todeta, että tavoitteen saavuttaminen on mahdotonta? Ei, valmentaja ei ole tuomari, joka päättää, mihin toinen pystyy tai mihin ei. Perusajatus on, että jokaisella on riittävät voimavarat mihin tahansa.
Mentorin ja valmentajan ero on siinä, että mentori jakaa tietoaan juniorille, kun taas valmentaja hyvillä kysymyksillä auttaa yksilöä ymmärtämään, miten pääsee sinne, mihin haluaa. Valmentaja ei analysoi yksilöä vaan auttaa tätä tulemaan tietoiseksi itsestään. Hän kysyy säännöllisesti, mitä toinen on tehnyt viime tapaamisen jälkeen. Onko hän muistanut, mitä on sopinut itsensä kanssa?
Yleensä yksilö tiedostaa nykytilan ongelmat. Valmentaja auttaa keskustellen kirkastamaan, mikä voisi olla vaihtoehto. Mihin nämä kiskot johtavat? Mitä muita reittejä voisi olla? Kuka kääntää vaihteen? Sinä itse.
Kun tavoite on kirkas, toiminta keskittyy kohti sitä. Jos tavoitetta ei ole, niin jokainen tie on yhtä hyvä, kuten irvikissa totesi Liisalle ihmemaassa.
Paluumatkalla Helene Auramo, Zipipopin toimitusjohtaja, HelloHelene– ja Älykäs työ -bloggaaja, kertoi sosiaalisen median käyttöönoton parhaista tavoista.
Yrityksen tie sosiaaliseen mediaan vie kahdeksan askeleen kautta. Ensin selvitetään, kuka puhuu yrityksestä ja mitä yrityksestä puhutaan? Tämä voidaan aloittaa googlettamalla yrityksen nimellä ja valitsemalla blogit, foorumit tai videot tai laajemmalla haulla esimerkiksi suomenkieliset sivustot. Pieni yritys voi ottaa käyttöön Google Alertin, jolloin saa sähköposti-ilmoituksen aina kun yrityksen nimi mainitaan. Isolle yritykselle sähköpostitulva voi olla kohtuuton.
Jos yrityksestä puhutaan vain kymmenen kertaa kuukaudessa, sen ei kannata maksaa monitorointipalvelusta. Jos taas monitorointipalvelu hankintaan, pitää selvittää

  • työkalun hinta ja sopimuksen kesto
  • sopiiko työkalu suomen kieleen
  • tarjoaako toimittaja asiakaspalvelua.

Onko monitorointi jatkuvaa? Kuka yrityksessä näkee monitoroinnin tulokset? Jakaako hän tiedon koko organisaatioon? Facebook-monitorointi tuottaa tietoa vain avoimissa tileissä käydyistä keskusteluista.
Toinen askel sosiaaliseen mediaan liittyy henkilöstöön. Mitä henkilöstö saa puhua meistä, missä ja miten? Miten työnantajaa saa kommentoida Facebookissa? Kuka saa vastata eri keskustelualueilla yrityksestä esitettyihin vääriin tietoihin? Onko työntekijän pakko osallistua omilla sosiaalisen median profiileillaan yrityksen sosiaalisen median toimenpiteisiin?
Kun nämä kaksi askelta on selvitetty, ryhdytään laatimaan sosiaalisen median strategiaa, jossa vastataan ainakin seuraaviin kysymyksiin: Mitä on sosiaalinen media? Miksi yritys menee sosiaaliseen mediaan? Mitä kanavia käytetään? Millaisilla resursseilla toimitaan? Mitkä ovat tavoitteet ja miten niitä mitataan?
Sosiaalisen median strategia elää jatkuvasti.
Neljäs askel on sosiaalisen median kanavastrategian valinta. Facebookin fanisivu on yksi mahdollinen valinta. Fanisivulla on seinä, info sekä moderointiohjeet, joissa on hyvä kertoa, millaista sisältöä sivulle ei hyväksytä. Facebook omistaa linkit, joissa kerrotaan, mitä brändejä fanitetaan. NewsFeed-uutisvirtasivulle tulevat viestit kavereilta ja yrityksiltä. Jos ihminen alkaa tykätä jostain sivusta, hän harvoin menee sivulle uudestaan, kun saa sieltä uutisvirtaa omalle sivulleen.
Viides askel on koulutus. Koulutetaanko satoja ihmisiä vai kymmenen hengen sosiaalisen median tiimi?
Kuudes askel on sosiaalisen median tiimin perustaminen. Tiimi huolehtii mm. monitoroinnista, sivun päivittämisestä ja ylläpidosta. Millä tyylillä ison yrityksen kymmenet päivittäjät kirjoittavat? Onko erilaisten kirjoittajien monipuolisuus rikkaus? Miten kirjoittaminen resurssoidaan? Kirjoittaako tietty osasto tiettynä viikonpäivänä vai tiettynä viikkona?
Sosiaalisen median tiimiä varten voidaan perustaa Facebookiin salainen ryhmä, jossa tiimi voi hallinnoida yrityksen pääsivua. Salaisessa ryhmässä ovat keskustelut ja poistettujen materiaalien kuvakaappaukset, joita voidaan käyttää selvitystyössä, jos poistoista valitetaan. Siellä ovat myös dokumentit, viikkoaikataulut, FAQ ja mallivastaukset sekä ryhmächat. Kun tiimiin tulee uusia ihmisiä, tieto ylläpitohistoriasta näkyy heillekin.
Seitsemäs askel on mittaaminen. Yritys oppii mittaamisesta jatkuvasti. Paljonko uusia faneja on tullut? Paljonko vanhoja on poistunut? Ketkä ovat faneja ja mistä he tulevat? Ketkä lähtevät pois? Mitkä tilapäivitykset ovat suosituimpia? Kuinka paljon reaktioita ne saavat aikaan?
Yrityksen sosiaalisen median tien kahdeksas askel on kaiken tämän toteuttaminen ja käyttöönotto.
Mahdolliset kampanjat sidotaan yrityksen pääsivuun eikä niille perusteta erillisiä sivuja.
Tiettyä kanavaa ei pidä mieltää vain markkinointikanavana. Ongelmia syntyy,  jos yritys ei reagoi kanavasta saamiinsa negatiivisiin viesteihin tai tuotetta koskeviin kysymyksiin. Kriisiviestintä kannattaa suunnitella etukäteen, samoin se, miten tieto kriisistä saadaan kaikkia eri kanavia päivittävien kymmenien ihmisten tietoon.
LinkedIn on virtuaalinen CV-pankki. Kun ihminen saa yritykseltä kutsun töihin, hän näkee, ketkä kontakteista ovat töissä kyseisessä yrityksessä ja voi kysyä heiltä lisätietoja yrityksestä. Yritys puolestaan voi etsiä tiettyä tarvitsemaansa osaamista hakusanalla ja suositusten määrällä. Jos henkilö seuraa yritystä, hän saa ilmoituksen, kun yritys haluaa uusia työntekijöitä.
Henkilökohtaiseen LinkedIn-profiiliin saa sovellukset, esim. Slideshare-esitykset tai listan Amazonista lukemistaan kirjoista.
LinkedInissä voi kohdentaa markkinointia kaikille, joilla on tietty ammattinimike tai kaikille, jotka ovat tietyssä yrityksessä töissä. Yrityksestä saa analyysitietoja, esim. mistä yrityksistä työntekijät ovat tulleet ja mihin he ovat menneet.
Parhaimmillaan sosiaalisen median toimisto on yhteistyössä yrityksen markkinointitoimiston ja digitaalisen toimiston kanssa. Mainostoimistossa on luova porukka, digitaalinen toimisto tuottaa aineistoja ja sosiaalisen median toimisto, joka tuntee hyvin eri kanavien historiat, miettii, minne mennään ja miten, mitä päivitetään ja milloin.
Yritys ei voi mennä sosiaaliseen mediaan ennen kuin siihen saadaan johdolta lupa ja resurssit. Miten teidän yrityksessänne sosiaalisen median askeleet etenevät?
Lopuksi Tapani Rinne johdatti meidät NLP:n mukaiseen mielikuvaharjoitteluun, joka voi johtaa todellista harjoittelua parempiin tuloksiin. Mieli ja keho vaikuttavat toisiinsa. Kun seisoo jalkaterät sisäänpäin hartiat kyyryssä katse maassa, niin olo on toisenlainen kuin seistessä jalkaterät ulospäin, selkä suorassa ja katse yläviistossa. Toistettu mielikuva alkaa ohjata toimintaa.
Mielikuvalla voi olla koko, etäisyys, sijainti, väri, liike ja reunat. Nämä kaikki vaikuttavat mielikuvan synnyttämään tunteeseen, oli sitten kyse tavoitteesta tai sen tiellä olevasta esteestä.

Tuuli ja aurinko

pääsiäishelle
Haapsalussa, Helsinkiin
tuulinen vappu

Pääsiäissunnuntaina ihmiset istuivat Haapsalun tuomiokirkossa talvitakeissaan ja baskereissaan, mutta lämmittelivät sitten Piispanlinnan pihalla auringonpaisteessa. Helsingin vapun kylmältä tuulelta saattoi suojautua vaikka Töölön kirkkoon.
Jari Leinonen puhui vappusaarnassaan luonnosta, talitintistä, vedenpaisumuksesta, väestön kasvusta, Pentti Linkolasta ja paavista, kestävästä kehityksestä, kompostoivasta käymälästä ja punatulkusta. Lapsena hän huolimattomuuttaan osui talitinttiin, mistä jäi jonkinlainen syyllisyys luontosuhteeseen. Kehä sulkeutui, kun punatulkku tuli katselemaan, miten hän rakensi uusien säädösten mukaista kompostoivaa käymälää.

Uusien ideoiden viehättävää kierrätystä

alakoulussa
harppaus tasa-arvoon
digimaailmaan

opimme uutta
känny kulkee taskussa
pilvi palvelee

”Yhdessä olemme enemmän”, julisti Jarmo Viteli käynnistäessään kahdennenkymmenennentoisen ITK-konferenssin Aulangolla 7.4.11. Ensimmäisellä kerralla vuonna 1990 mukana oli reilut sata osallistujaa, nyt kolmen päivän aikana yhteensä tuhatkuusisataa osallistujaa.
”Vapaus, veljeys, tasa-arvoisuus” lauloi Heikki Mäenpää.
Avatessaan konferenssia opetusministeri Henna Virkkunen kertoi kuulleensa, että paikalla ovat maamme kaikki interaktiivisen tekniikan opetuskäytön edelläkävijät. Koulutuksen muutosvauhti maailmalla on nopea, meillä ei. Nuorille nopeus on arkea, aikuisia taas muutosvauhti pelottaa. 1990-luvun lopulla olimme tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytössä edelläkävijöitä,  mutta enää emme ole.
Erot koulujen välillä ovat kasvaneet luvattoman suuriksi. Vieläkin on kouluja, joissa opettajat jonottavat työasemalle lukemaan sähköpostiaan.  Kouluissa käytetään toimisto-ohjelmia, nuorten arjessa viestinnän ja itsensä ilmaisemisen välineitä. Kouluissa kehitykseen vaikuttavat yksittäisen opettajan halukkuus, rehtoreiden suhtautuminen sekä kunnan päättäjät. Facebookin opetuskäyttö on herättänyt nurinaa, kun vapaa-ajan välineellä tehdään läksyjä.
Opetus- ja kulttuuriministeriössä on viime syksynä valmistunut esitys, tiekartta, neljäkymmentäkuusi konkreettista esitystä harppaukseen, jolla saadaan koulut ja lapset tasa-arvoisiksi. Ajatus paperittomasta koulusta pelottaa vanhempia, mutta innostaa nuoria.
Opettajien koulutukseen ja osaamiseen pitää panostaa. Laitteet vanhenevat luokissa eikä niitä osata hyödyntää opetuksessa. Uutta tutkimusta tarvitaan jatkuvasti ja tähän tarvitaan mukaan opettajienkoulutuslaitoksia ja yliopistoja.
Peruskoulun työ- ja oppimistapoja pitää uudistaa. Ylioppilastutkinnossa verkkoa pitäisi voida käyttää tiedon haussa. Miten sosiaalista mediaa pitäisi hyödyntää kouluissa? Lapsille pitäisi tarjota valmiuksia ymmärtää, mitä verkossa voi jakaa ja vanhemmille mediakasvatukseen liittyviä teemailtoja. Kuntatason päätöksenteossa pitäisi ymmärtää, että opettajat ovat oman työnsä parhaita asiantuntijoita.
Oppimismateriaalien tuottajien pitäisi panostaa entistä enemmän digitaaliseen oppimismateriaaliin.
Ministerin puheen jälkeen Digiveikot esittivät ministerille luomansa laulun ”Minä ja ministeri”. He luovuttivat laulun sanat kehystettyinä seuraavaan tilaisuuteen kiirehtivälle opetusministerille.
Pierre Dillenbourg EPFL:stä Sveitsistä kertoi innostuneesti luokkahuoneen orkesteroinnista. Hän korosti, ettei kyse ole virtuaaliopetuksesta vaan luokkaopetuksesta erilaisten laitteiden keskellä.
Hän esitteli joukon yksinkertaisia oppimista tehostavia ja havainnollistavia fyysisiä laitteita, jotka eivät ole erityisen älykkäitä ja ovat taustalla.
Logistiikan opetuksessa osa opiskelijoista koosti rakennuksia pienistä fyysisistä elementeistä, palikoista, osa taas koosti vastaavia rakennuksia simulointiohjelman nappuloita painelemalla. Edellinen ryhmä oppi paremmin kuin jälkimmäinen ymmärtämään, miksi jokin ratkaisu oli parempi kuin toinen.
Puhuminen ja osallistuminen edistävät oppimista. Kun opiskelija pyytää viittaamalla luokassa kiertävää tuutoria luokseen ja istuu sitten passiivisena odottamassa, että tämä vapautuu neuvomasta toista opiskelijaa, hän menettää paljon hyvää aikaa, jolloin voisi puhumalla ja osallistumalla edistää omaa oppimistaa.
Luokkaan tuotiin lamppu, jonka väri osoittaa opiskelijan etenemistä tehtävissään. Näin tuutor näkee jo kaukaa, ketkä etenevät hitaasti ja voi tulla auttamaan heitä.
Ryhmäkeskusteluissa toiset voivat jäädä passiivisiksi, toiset taas dominoida kaikkia muita. Ryhmät työskentelevät pöytien ääressä, joissa kunkin kohdan valopisteet osoittavat keskustelun määrän. Dominoivan puhujan valopisteet valtaavat pöydän muilta.
Lamppu ja pöytä ovat taustalla, eivät häiritse opiskelua, mutta tekevät oppimisprosessin näkyväksi. Pierre Dillenbourg kehotti unohtamaan ajatukset opettajan asettamisesta oppimisprosessin sivuun fasilitaattoriksi: opettaja valta on oppimisprosessin keskiössä.
Avajaisohjelman päätteeksi Pekka Ollikainen Tekesiltä kertoi lyhyesti oppimisratkaisut-ohjelmasta, jonka haku on parhaillaan meneillään.
Tekijänoikeuksista
Istumapaikat salista olivat loppuneet jo ennen kuin Tarmo Toikkanen aloitti esityksensä Opettajan tekijänoikeusoppaasta.
Tekijänoikeus rajoittaa teosten kopiointia, muuntamista, esittämistä ja välittämistä. Näitä voidaan välttää kolmella tavalla:

  • toimimalla yksityistilaisuudessa
  • käyttämällä teoskynnyksen alittavia tuotoksia
  • käyttämällä avoimesti lisenssioitua materiaalia.

Uuden tulkinnan mukaan valtaosa peruskoulun opetuksesta voidaan katsoa yksityistilaisuuksiksi: opetukseen osallistuu pääsääntöisesti pieni joukko oppilaita, joiden nimilista on tiedossa. Jos opetustilaisuudessa vierailee oppilaiden vanhempia tai tarkastajia, siitä yleensä sovitaan erikseen. Tämä  tulkinta helpottaa tekijänoikeuslain noudattamista luokkaopetuksessa.
Verkko-opetusmateriaaliin muiden tekemiä teoksia ei voi kopioida tai muuntaa ilman asianmukaista lupaa. Tällöin avoimet sisällöt, joita löytyy mm. LeMill-oppimismyllystä, helpottavat sisällöntuotantoa.
Kokonainen tutkinto verkossa
Sanna Kukkasniemi ja Jarmo Talvivaara Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulusta kertoivat kokonaisen tutkinnon suorittamisesta verkossa. Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu sijaitsee Joensuussa, mutta opiskelijat tulevat eri puolilta Suomea. Verkossa voi opiskella ja opettaa vaikka istumalla Kolin huipulla.
Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulussa verkko-opetus alkoi Tietie-yhteistyössä vuonna 1996. Kokonaisen tietojenkäsittelyn verkkotutkinnon pilotti käynnistyi vuonna 2009 ja toimintatapa vakinaistettiin vuonna 2010.
Verkko-opetuksessa lähtökohtana on opiskelija ja hänen oppimisensa. Käytännönläheisyys korostuu erilaisissa oppimisympäristöissä. Kyse ei ole yksin opiskeltavista verkkokirjekursseista eikä nonstop-kursseista, joissa opiskelijat voivat opiskella oman aikataulunsa mukaisesti. Olennaista verkko-opiskelussa on ohjaus ja yhdessätekeminen. IT-alan ammattilaistenhan pitää projekteissa osata työskennellä yhdessä toisten ihmisten kanssa.
Moodlen lisäksi verkko-opiskelussa käytetään etäluokkaa ja sosiaalisen median välineitä. Esim. Twitteriä voidaan käyttää tiedotuskanavana, jolla välitetään kiinnostavia linkkejä. Opetuksen organisointi muuttuu, kun monimuotoisuutta lisätään. Opiskelijoihin luotetaan ja heille annetaan vastuuta.
IT-alan opintoihin verkko-opetus istuu helposti ja luontevasti, jolloin virtuaalisissa organisaatioissa toimiminen tulee jouhevaksi jo opintojen aikana. Verkossa toimiminen kehittää opiskelijoita enemmän kuin perinteinen luokkahuoneissa toimiminen. Heitä kannattaa kuunnella ja antaa heidän osallistua opetuksen kehittämiseen. Erityisesti ryhmäytyminen vaatii vielä kehittämistä.
Muutos otetaan kehittämisen työkaluksi ja tehtyjä valintoja kyseenalaistetaan. Jatkossa panostetaan pedagogisiin valintoihin ja menetelmiin sekä niitä tukeviin ympäristöihin ja sisältöihin. Ohjaus on keskiössä, samoin ajoitus ja kattavuus. Tarvitaan rohkeutta, uskallusta kokeilla; epäonnistuminen voidaan ottaa voimavaraksi.
Verkkoon ei mennä teknologiakylki edellä; työvälineet määräytyvät pedagogisten tarpeiden mukaan. Opetuksenhallintavälineet kohdistuvat usein pieniin sirpaleisiin, tutkinnon yhteen riviin. Kuitenkin, on vaikea hallita sitä, mitä ei tunne.
Lähikehityksen vyöhykkeen tukirakenteet pitää ajoittaa oikein. Liian varhain tarjotut tukirakenteet haittaavat ongelmanratkaisukyvyn kehittymistä, liian myöhään tarjotut taas aiheuttavat turhautumista. Oppilaitoksen pitäisi nähdä roolinsa ammatillisen kasvun oppimispotentiaalin vapauttajana. Tähän tarvitaan sekä teknistä että pedagogista ympäristöä ja osaamista ja niiden kehittämistä – sekä innostuneita ja motivoituneita opettajia.
Blogit, tubet ja wikit
Mikko Horila pohdiskeli sosiaalisen median käyttöä alakoulussa ja opettajakoulutuksen perusopinnoissa motolla ”Eilispäivän kouluissa toissapäivän opettajat valmistavat keskiaikaisin menetelmin oppilaita ylihuomisen ongelmiin”.
Sosiaalisen median toisessa aallossa friikkien rinnalle nousevat tavalliset opettajat, jotka alkavat laajamittaisesti käyttää blogeja ja muita sosiaalisen median välineitä omassa opetuksessaan. Blogeihin syntyy paljon tietoa, lukija käyttää siitä, minkä haluaa. Blogi voi olla projektin julkaisuväline, luokan verkkosivu tai ryhmätyöväline.
Koulu 3.0 -hanke tuotti kouluille kärryllisen miniläppäreitä jaettaviksi oppilaille ja langattoman verkon kattamaan koko koulun. Enää ei mennä erikseen laiteluokkaan, läppäriä käytetään osana mitä tahansa opetustuokiota tarkoituksenmukaisella tavalla. Oppilaat käyttävät palveluita, eivät koneita.
Kuten opetusministeri avauspuheessaan totesi, koulujen pitäisi siirtyä toimisto-ohjelmista käyttämään viestinnän ja itseilmaisun välineitä. Kun tavallinen opettaja kertoo jonkin sosiaalisen median palvelun käyttöönoton olevan helppoa, se vaikuttaa ihan eri tavoin kuin jonkun some-friikin leiman saaneen opettajan vakuuttelut. Onnistumisten ja epäonnistumisten jakaminen sekä toisten kokemuksista oppiminen on tärkeää. Niitä löytää myös koulu 3.0:n blogista.
Mikko Horila kertoi, miten lapset ja opettajaopiskelijat työstävät samoja tehtäviä eri yhteisöissä. Videoprojekti tehdään molemmissa oppilaitoksissa päivässä. Lasten yhteisöjä ovat IRC-galleria, Habbo, Gosupermodel, Panfu, ii2 ja Kuvake.
Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön suunnittelun toimenpideohjelma, jonka opetusministeri avajaispuheessaan mainitsi, tarvitsisi toteutuakseen 397 miljoonaa euroa.
Lapselle tehdään karhunpalvelus, jos häntä ei jo alakoulussa valmenneta mediamaailmaan. Kymmenen vuotta sitten panostettiin tekniikkaan, mutta laitteet sinänsä eivät tuoneet parempia oppimismahdollisuuksia. Vähällä tekniikalla voidaan päästä pitkälle ja paljo tekniikka ei takaa, että sitä käytettäisiin.
Sosiaalisen median työtapapankki sisältää osahankkeiden kuvauksia ja tutkimuksia, jotka julkaistaan keväällä 2011.
Ilmiökahvila
Ilmiökahvila keräsi väkeä neljän hengen tunnelmallisiin pöytiin nauttimaan kahvista, teestä, pikkuleivistä, rypäleistä sekä tietysti oppimisesta yhdessä tehden ja keskustellen hyvässä seurassa. Ville Venäläinen johdatti pöytäkunnat kahvilan ideaan pohtien tunnelman ja onnellisuuden merkitystä oppimiselle ja nuorten passiivisuutta hyvistä Pisa-tuloksistamme huolimatta. Kun tietoa on paljon ja se on helposti saatavilla, niin mitä kouluissa pitäisi opettaa? Tiedon- ja ajanhallintaa? Yhteistyötä ja innostumista? Lopuksi vastaukseksi kiteytyivät:

  • yhdessä tekemistä
  • tiedon hakua ja arviointia
  • tietotekniikkaa.

Jos ylioppilaskirjoitukset voisi tehdä Google docsissa, niin mitä arvioitaisiin? Kykyä lisätä omia ajatuksia olemassa oleviin? Yhteistyötä ja ideointia? Jakamista? Vuorovaikutusta? Ajanhallintaa? Yhteisistä pelisäännöistä sopimista?
Ilmiökahvilassa keskustelu on olennaista. Avoin dialogi nousee olemassa olevien totuuksien sijaan.
Keskustelu oppimisen tasa-arvoisista mahdollisuuksista eteni joka pöydässä vilkkaasti. Olennainen tallennettiin pöytäliinaan. Ensimmäistä keskustelua seurasi pölytys, kolme keskustelijoista siirtyi eri pöytiin, pöytään jäänyt puheenjohtaja kertoi tiivistelmän keskustelusta, jota jatkettiin uusin voimin. Toinen pölytys sirotti meidät kolmanteen pöytään.
Oli mielenkiintoista nähdä, miten eri tavoin samaan aiheeseen eri pöytäseurueissa oli tartuttu, samoin, miten aiheen käsittely uudistui jokaisessa pölytyksessä. Kun kokemuksia purettiin, moni totesi toisaalta saaneensa uusia ideoita aiheesta, jonka kuvitteli osaavansa, toisaalta tutustunut yhdeksään ihmiseen, joihin ei muuten olisi päivän aikana tutustunut. Ville Venäläinen tiivisti, että oli kiva olla mukana tilaisuudessa, jossa oli 97 keynote-puhujaa.
Lasten nettikasvatus toimimaan
Toiminnallisia menetelmiä lasten nettikasvatukseen tarjosivat Riitta Kauppinen Pelastakaa Lapset -yhdistyksestä ja Liisa Toukonen Mannerheimin Lastensuojeluliitosta. Aloitimme esityksen seuraamisen toiminnallisesti nostamalla käsiämme ja taivuttamalla vartaloitamme.
FIAS-hanke edistää kansallista nettiturvallisuutta. Lastensuojelujärjestöjen rooli mediakasvattajina on suojelu ja osallistaminen sekä lasten digitaalisten taitojen edistäminen.
Nettikasvatuksen lähtökohtana on digitaalisten taitojen merkitys ja niiden nostaminen esille nykyistä aiemmin. Ala-asteilla pitäisi opettaa sisällöntuotantoa, sosiaalisisa taitoja, osallistumista sekä turvataitoja, miten suojella yksityisyyttään.
Netti on luonteva osa arkea ja lapset hakevat sieltä vertaistukea. Pelastakaa Lapset -Hiiripiirissä tarjotaan mediatyökaluja varhaiskasvatukseen. Kun lasten kanssa laaditaan kuvakollaasi luokan seinälle, keskustellaan siitä, kuka sen voi nähdä? Entä, jos kuvakollaasi olisikin koulun pihalla? Entä, jos se olisi netissä? Lapset voivat itsekin keksiä lisää netinkäytön sääntöjä.
Paneeli
Ensimmäisen konferenssipäivän päätti Johanna Korhosen juontama paneeli tietoyhteiskunnan koulutuspoliittisia vaalilupauksia. Jokainen panelisti aloitti kertomalla tarinan ”koulu, tietotekniikka ja minä”. Jyrki Kasvi muisteli atk-luokkaa, joka saatiin kouluun samana päivänä kun hän sai valkolakkinsa, Timo Heinonen romppuja ja tietotekniikkaa, jota oli opettajana käyttänyt, Timo Laaninen X-kirjaimilla tulostuslakanalle aikaansaatua RESSU-sanaa sekä survo-kurssia, Iisakki Kiemunki Tervakosken ala-asteella tietokonetta innolla räpeltänyttä opettajaa, joka jäi tunnin jälkeen neuvomaan pelien käytössä ja Pertti Virtanen psykologian laitoksen korrelaatio- ja faktorilaskentaa sekä reikäkorttien järjestelemistä.
Miten saadaan lapset tasa-arvoisempaan asemaan eri puolilla Suomea? Nyt osa kouluista on kuin museoita. Tähän tarjottiin vastaukseksi opettajien koulutusta, laitteiden integroimista kaikkeen opetukseen eikä erillisiin atk-luokkiin, toimivia laajakaistoja koko maahan sekä pilvipalveluita. Lisäksi tarvitaan koulujen välistä kokemustenvaihtoa, jos samalla rahalla yksi rehtori kehittää kouluaan innovatiivisesti ja toinen säilyttää sitä kuin museota. Jyrki Kasvi peräänkuulutti myös 10-sormijärjestelmän opettamista jo koulussa, koska sen avulla säästää vuosia myöhemmässä kirjoittamisessa.
Millaisin ideoin voisi auttaa tasa-arvoa tieto- ja viestintätekniikan keinoin? Eikö kuntien rajamailla voisi tehdä yhteistyötä eikä lakkauttaa kouluja? Jyrki Kasvi kertoi, että valtionosuuksia ei voi maksaa verkkoetäopetuksesta, kun lakiin on jäänyt bugi, joka pitäisi korjata heti seuraavalla kaudella. Paneeli tuntui olevan yksimielinen lakipykälän korjaamisesta ja koulumatkojen lyhentämisestä verkkoetäopetuksen avulla. Matka kirkonkylään, jossa verkkoetäopetus on saatavilla, saattaa silti olla 150 kilometriä.
Paneelin lopussa todettiin, että kymmenen vuotta sitten Suomi oli tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön edelläkävijä. Nyt ITK:ssa on samat teemat kuin kymmenen vuotta sitten. Milloin saadaan ope-wiki, johon opettajat voivat yhdessä tuottaa materiaalia, ettei tarvitsisi katsella kymmenen vuotta vanhoja PowerPoint-kalvoja? Twitterissä tuli oitis yleisövastaus jo olemassa olevista kouluwikeistä: LeMill ja Kouluwiki.
Tarinoita
Satu Nurmela aloitti toisen konferenssipäivän aamun digitaalisilla tarinoilla. Jokaisella on tarina kerrottavanaan. Miten selittäisit vierustoverillesi kuvia, joita säilytät kännyssäsi? Kertoisitko kuvaan liittyvän tarinan?
Tarinapajassa luovat menetelmät yhdistetään ryhmässä työskentelyyn. Ero oppimisen ja terapian välillä ei ole suuri. Tieto- ja viestintätekniikan työpajassa kukaan ei ole itkenyt, tarinapajassa on.
Tarinan voi kuvata numeroina: 2-3 min, 200-300 sanaa, 20-30 kuvaa. Nämä voi koota olemassa olevista, tarinaan ei tarvitse välttämättä tuottaa mitää uutta.
Tarinanteko prosessina lähtee kertomisen tarpeesta ja tunteista, jatkuu käsikirjoituksilla, editoinnilla, ensi-illalla ja jakamisella. Tarinapuu kasvaa erilaisia tarinoita: ihmisen kasvu, menneestä oppiminen, tunteet.
Tarinat aktivoivat verkko-oppijoita, ne eivät opeta vain tekniikkaa vaan voimaannuttavat. Ne sopivat organisaation toimintaan, ne kertovat ja perustelevat. Ymmärrys ja taito kuunnella kehittyvät. Tarinat aktivoivat aisteja kokonaisvaltaiseen havaitsemiseen.
Viro – Suomi
Viro ja Suomi -yhteisistunto toteutettiin videoneuvotteluna Hämeenlinnan ja Tarton välillä. Anne Villems juonsi Tartossa, Teemu Leinonen Hämeenlinnassa.
Mart Laanpere kertoi käyneensä ensimmäisen kerran ITK:ssa vuonna 1999. Virossa vastaava konferenssin on järjestetty vuodesta 2004 lähtien ja Viron virtuaaliyliopisto on toiminut vuosina 2004-2007. Virossa on opittu Suomen menestystarinoista ja haasteista.
Viron it-hallinnon sateenvarjohankkeessa, jossa on mukana 7 yliopistoa, 25 ammattikoulua ja 13 ammattikorkeakoulua (applied high education institutions), keskitytään sisällöntuotantoon vuosina 2009-2013. yhteiseen tietovarastoon on jo tallennettu yliopistojen 557 oppimisaihiota ja 1643 verkkokurssia sekä ammattikoulujen 200 oppimisaihiota ja 153 opintoviikkoa verkkokursseja. Videoluentojen määrä on  räjähtänyt valtavaksi.
Mitä tulevaisuus pilvien tuolla puolen tuo? Virossa laadunvarmistusohjeistus on keskeinen. Kaikki oppimisaihiot ja kurssit esitellään julkisesti koko Virolle ja julkisuus on tärkein keino nostaa oppimisaihioiden laaatua.
Valtaosa oppimisaihioista on laadittu oppimisalustoilla: Moodle, BB Vista ja IVA. Kun kirjastot halusivat oppimisaihioita myös paikallisiin tietovarastoihin, niin jokaisesta oppimisaihiosta on kaksi kopiota. Voi arvata, kumpi on paremmin ajan tasalla.
Virossa oppimisaihioita tallennetaan koolielu-varastoon tai LeMilliin.
Ville Venäläinen ja Tarmo Toikkanen kertoivat tarttolaisille Sometusta,  social media in support of learning. Ning-alustalla toimiva yhteisö on kerännyt jo yli 3800 jäsentä opettajista, tutkijoista ja kaikista muista opetuksesta kiinnostuneista. Sometu on itseorganisoituva, hajautettu toisten auttamisen kaveriverkosto, jota ei suunniteltu, vaan joka syntyi marraskuussa vuonna 2007.
Anne Villems kysyi, miten teini-ikäisten kulttuuri on edustettuna Sometussa. Tarmo Toikkanen totesi, ettei se näy Sometussa lainkaan. Virosta kysyttiin myös, aikooko Sometu jatkaa Ning-alustalla vai siirtyykö se Facebookiin. Ville Venäläinen totesi, että Ning on selkeä yksi paikka, johon ihmiset osaavat tulla, ja johon Twitter ja Facebook ovn linkitetty.
Teemu Leinonen herätteli keskustelua mahdollisesta Suomen ja Viron välisestä yhteistyöstä esimerkiksi oppimisaihioiden ja verkkokurssien laadunarvioinnissa, josta Virolla on paljon kokemusta ja toimivat prosessit.
Jarmo Viteli kertoi, että virolaisten kummeksumat ITK-hatut ovat hänen vaimonsa suunnittelemia ja teetetty Tallinnassa. ITK-konferenssi on ensi vuonna 18.-20.4.2012. Jos vastaava konferenssi on Virossa pari vuotta myöhemmin, ihmisillä on mahdollisuus osallistua molempiin.
Anne Villems oli vaikuttunut Ville Venäläisen ja Tarmo Toikkasen tiimiesityksestä ja toivoi, että ensi vuonna järjestettäisiin tiimiesitys niin, että toinen osapuoli olisi Virosta, toinen Suomesta.
Mitä huominen tuo tullessaan?
Jukka Ruponen kertoi kielen tunnistamisen haasteista ja esitteli jeopardypelaajat tietovisassa voittaneen IBM-Watsonin. Vihdoinkin on päästy tasolle, jolla kone on parempi kuin ihminen strukturoimattoman tiedon käsittelyssä. Watsonia sovelletaan mm. terveydenhuollossa niin, että se auttaa ja tukee lääkäriä analyysin tekemisessä.
Teemu Arina pohti pilvioppimista. Millaista on työ, johtaminen ja oppiminen oppivissa organisaatioissa sosiaalisen teknologian aikana? Tietoa pitäisi jakaa, mutta ihmiset eivät halua jakaa sitä. Tietoa pitäisi rakentaa yhteisöllisesti, mutta ihmiset eivät halua antaa omaa tuotostaan muiden muokattavaksi.
1980-luvulla tulivat tietoverkot, 1990-luvulla www, 2000-luvulla web 2.0 ja 2010 pilvipalvelut, digitaalisesti hajautetut tavat tehdä asioita. Informaatio mukanamme kulkeviin pieniin laitteisiin tulee pilvistä. Kymmenen vuoden aikana sosiaalista mediaa on rakennettu samalla infralla.
Muutos on kuitenkin isompi kuin ymmärrämme. Keskeinen muutos ei ole teknologinen vaan kulttuurinen; puhelimesta on tullut itseilmaisun väline. Puhutaan verkosto-organisaatioista, joukkoistamisesta, joukkoulkoistamisesta, vertaistuotannosta ja läpinäkyvyydestä.
Miten innovaatioita osataan hyödyntää uudella tavalla? Newtonilainen logiikka koostuu rituaaleista, prosesseista, ennakoitavuudesta – entä, jos ympäristö muuttuu?
Ympäristöstä oppiminen on ajattelun tarkkuutta ja interaktiivisessa arvonluonnissa opitaan asiakkailta. Apuun tulevat ketterä suunnittelu ja kehittäminen sekä systeemiajattelu, yhteisöllinen vertaistuotanto, avoin innovaatio, henkilökohtaiset oppimisympäristöt sekä oppiminen omasta toiminnasta.
Kukaan ei pysty suunnittelemaan minulle tai sinulle parasta mahdollista oppimisympäristöä; jokainen on itse vastuussa omastaan. Kuinka monessa oppimisympäristössä on feedback-nappi todellisille käyttäjille niin, että palautteeseen oikeasti reagoidaan?
Digitaalisesti hajautetuilla teknologia-alustoilla kuten elance-palvelussa voi teettää itselleen logon, saada siitä sata eri versiota ja maksaa sille, jonka suunnitteleman logon kelpuuttaa. Palvelussa ei voi huijata cv:llä tai kavereiden kehuilla: tehdyn työn jälki näkyy ja ratkaisee.
Teemu Arina sai Quora-palvelusta seitsemän erinomaista artikkelia vastaukseksi kysymykseensä oppimisen tulevaisuudesta verkossa.
Opetammeko opiskelijoillemme, miten tällaisessa maailmassa toimitaan? Miten toimitaan maailmassa, jossa vastaamme itse henkilökohtaisista oppimisympäristöistämme, josta löydämme miljardit sisällöt ja miljoonat muut käyttäjät, jossa verkostot ovat ruumiin ja tajunnan jatke?
Luodaanko edelleen vakiintuneita työympäristöjä työntekijöille? Käytämmekö kirjaa interaktiivisena sovelluksena niin, että sosiaalinen verkosto korostaa sen tiettyjä kohtia? Flipboard palvelulla voi koostaa itselleen aamun hesarin niistä linkeistä, joita tuottavat ne, joita seuraa. Symbaloo kokoaa eri palvelut nätisi esiin. Kaikki palvelut voi kytkeä yhteen omaksi oppimisympäristökseen. Vielä vuosi sitten tämä ei ollut mahdollista.
Meetin.gs on virtuaalisen kohtaamisen ja voimaantumisen verkkopalvelu, jota Teemu Arina on rakentamassa.
Menestyminen tässä maailmassa perustuu jakamiselle, kytköksille, vuorovaikutukselle, sille, että antaa jotain arvokasta muille. Esko Kilpi puhuu toisiaan tarvitsevuuden logiikasta. Yksin tehtävä työ voidaan ulkoistaa, yhteistyö tarjoaa työpaikkoja edelleen Suomessa.
Opiskelijat ovat oppilaitosten huonoimmin käytetty resurssi, innovaation antimateriaa. Minkä kontribuution opiskelijat tuovat oppilaitokseensa opiskeluvuosiensa aikana. He olisivat valmiit kehittämään monia asioita, mutta osaammeko hyödyntää heitä?
Suomen kieli sosiaalisessa mediassa
Lari Kotilainen pohdiskeli suomen kieltä sosiaalisessa mediassa. Pilaako netti suomen kielen, kuten usein kuulee väitettävän? Esimerkkien valossa näkee nopeasti, että netissä on monenlaista suomen kieltä: Twitterissä, opetusministeriön verkkosivustolla, Facebookissa, Helsingin Sanomien verkkojulkaisussa tai verkkojulkaisun keskustelualueella. Tekstilaji vaikuttaa kieleen. Voihan pilattua kieltä löytää opetusministeriön sivustoltakin, tosin eri mielessä kuin Twitteristä.
Kieltä käytetään vuorovaikutukseen. Jos poliitikko hioo vastaustaan turhan kauan, hän ehtii vastata vain murto-osaan saamistaan kysymyksistä: viestiketjuun ilmestyy parikymmentä kysymystä ennen kuin poliitikko on hionut ja julkaissut huolitellun ja pitkän vastauksen niistä ensimmäiseen.
Verkon kieli on puheen ja kirjoituksen välimaastossa. Suomalaisten blogien kieltä on tutkittu opinnäytetöissä. Osa muotiblogeista käyttää huoliteltua kieltä possessiivisuffikseineen, osa taas huolittelematonta tai rentouden illuusioon pyrkivää kieltä ”oon”, ”tuun”, ”meen”. Rennossa tekstissä voivat kuitenkin yhdyssanojen ”blankko-viivat” olla huolellisesti oikein. Hymiöitä käytetään runsaasti, mutta selvät murrerepliikit näyttävät puuttuvan blogeista.
Chatista tai ircistä löytyy murteita, kuten Stacky Blyth gradussaan esittää. Murteet nousevat esiin erityisesti, kun käsitellään suomalaisia aiheita kuten saunaa ja lunta. Murteilla voi myös osoittaa identiteettiään. Oulun murre leviää lähialueille; sillä halutaan erottua hesalaisista eli eteläsuomalaisista.
Sekakoodeja tapaa yhä enemmän – bastuface, öbaut, pliis, sii juu piipl – ja niihin törmää muuallakin kuin netissä.
Mitä suomen kielelle on tapahtumassa? Kielet ovat aina saaneet vaikutteita muista kielistä. Lari Kotilainen ennustaa, että suomen kirjakieleen hyväksytään vaihtelua, mutta vain hieman. Juontajat puhuvat jo puhekieltä, verkko on muutoksessa täysillä mukana.
Sosiaalisen median myötä suomen kielen asema verkossa on parantunut; yhä useampi voi tuottaa tietoa omalla äidinkielellään. Olennaista on, että suomen kieltä puhutaan ja että sitä käytetään verkossa. Itse asiasssa yliopistot ovat suomen kielelle vaarallisempia kuin nuoriso, yliopistoissahan pyritään yhä enemmän julkaisemaan vain englannnin kielellä, mikä jarruttaa suomen kielen kehittymistä tieteen kielenä.
Lari Kotilainen ei tyrmännyt edes Googlen kielikäännöksiä. Ne auttavat häntä seuraamaan englanniksi, mitä hänen matkoistaan Venäjällä paikallisesti kirjoitetaan.

Viro-vinkkejä

kulttuuri kutsuu
Tallinnan timantteina
vironauttia

museot, torit
tapahtumat syttyvät
oljet loistavat

Viro-vinkkejä vuoteen 2011 -matkailuseminaari 19.11.2010 innosti syväluotaavasti tutustumaan ensi vuoden 2011 kulttuuripääkaupunki Tallinnaan. Tilaisuuden juontaja Toomas Tärk nosti avauspuheessaan esiin Eesti majan avaamisen tänä syksynä Suomessa Helsingin energian vanhassa tuotantolaitoksessa Suvilahdessa.

Piret Kallas esitti tutkimusten valossa suomalaisten turistien yhä kasvavaa virtaa Viroon ja ennen kaikkea Tallinnaan. Luonnollisesti Etelä-Suomesta matkustetaan Viroon useammin kuin muualta Suomesta eikä ikä vaikuta matkustamisintoon.
Toomas Tärk lupasi, että jatkossa Viron matkailussa panostetaan entistä enemmän lapsiperheisiin.
Elena Natale kertoi, miten kulttuuripääkaupunki aktivoi kansalaisia rakentamaan itselleen parempaa ympäristöä. Eri aloilta on käynnissä yli kaksi ja puolisataa projektia ja ensi vuoden Euroopan parhaat tarinat kerrotaan Tallinnassa. Meri liittyy tarinoihin ja kuuluu ihmisille. Olkiteatteri kasvaa tapahtuma tapahtumalta ja ehkä poltetaan vuoden lopussa. Vuoden tärkeimpiä tapahtumia ovat mm. nuorten laulu- ja tanssijuhlat, Tallinnan maratoni ja meripäivät.
Mall Oja hioi Tallinnan timantteja. Näitä ovat Raatihuoneen torin ja Rottermannin korttelin joulutorit puhuvine joulukuusineen, C-terminaalin ruokatori luomutuotteineen, Kalamajan ja Koplin puutaloalueet sekä ensi kesänä avattava Merenkulkumuseon lentosatama ja meripromenaadi.
Kadriorgissa on avattu lastenmuseo Miia-Milla-Manda, jossa lapsille tarjotaan leikiten uusia kokemuksia ilman kieliongelmia.
Wagnerin Parsifal esitetään elokuussa Noblessnerin valimossa. Facebookissa voi vaihtaa ajatuksia Tallinnan matkailusta.
Malle Kolnes valotti Viron matkailun kohderyhmiä, yli 55-vuotiaat aktiiviset ja hyväkuntoiset, yli 25-vuotiaat menestyvät nuoret sekä lapsiperheet. Yhä enemmän Viron matkoilla on mukana kolme sukupolvea yhdessä, joille ehkä parhaiten soveltuisi luonto- tai kulttuurimatkailu, nehän tarjoaisivat jokaiselle jotakin. Maaportaalissa on kaiken muun ohella  karttapalvelu erinomaisine hakuineen.
Virossa panostetaan matkailuun. Verkkopalveluita löytyy niin Virosta nauttiville vironauteille kuin Viroon muuten vain tutustuville.

Tarinoita museossa ja luonnossa

Virun tarinat
hotellimuseossa
lähimenneisyys

Odinin saari
liikkuu, kukkii breksiaa
hautakiviä

Tapio Mäkeläisen kutsu Facebookissa houkutteli 28.10.2010 Matkaklubin tilaisuuteen Tuglas-seuran uusiin tiloihin Suvilahteen.
Hotellimuseo Virussa
Peep Ehasalu valotti kuvin ja kertomuksin vuonna 1972 valmistuneen Viru-hotellin historiaa. Ulkomaalaisille tarkoitettu hotelli, neuvosto-onnela, oli tuohon aikaan ideologisen taistelun väline.
Miksi rakennustöihin kutsuttiin suomalaisia? Oliko taustalla lama ja työttömyys Suomessa 1960-luvulla? Olivatko suomalaiset rakennusmiehet kunnollisempia, hallitsivatko he uudet tekniikat paremmin kuin neuvostoliittolaiset?
Valmistuttuaan 23-kerroksisessa Viru-hotellissa oli 829 vuodepaikkaa ja tuhat henkeä töissä. Henkilökuntaa oli siis enemmän kuin asiakkaita. Neuvostoyhteiskunnassahan työttömyys oli rikos; työtön ei ollut mukana rakentamassa yhteiskuntaa. Viru-hotellin joka kerroksessa oli kuusi kerrosvalvojaa, jotka mm. tekivät muistiinpanoja ihmisten liikkumisista käytävillä.
Peep Ehasalun mukaan vuoden 2011 parhaat tarinat kerrotaan Viru-hotellin ylimmässä kerroksessa 13.1.2011 avattavassa Viron ensimmäisessä hotellimuseossa. Sinne kerätyt Viru-hotellissa työskennelleiden ja vierailleiden ihmisten muistot välittävät ajankuvaa lähihistoriasta kahdenkymmenen vuoden takaa –  ei kahdensadan vuoden takaa.
Osmussaari
Tapio Mäkeläinen kertoi sanoin, kuvin ja tekstein Osmussaaresta, Odensholmista. Saarella on kappeli, majakka ja yksi kylä, jossa seitsemän taloa. Saari liikkuu, meri syö sitä toisesta päästä ja vetäytyy toisesta.
Saari on ollut asuttu jo varhaiskeskiajalla, 1300-luvulla. Vuonna 1940 saarella asui 130 ihmistä, joista valtaosa oli ruotsinkielisiä. Heidän pääelinkeinonaan olivat luotsitoiminta ja kalastus. Taloihin nojaavat ylipitkät tikapuut viittaavat edelliseen.
Saaren ensimmäinen majakka rakennettiin vuonna 1765, seuraava vuonna 1850 ja nykyinen, hiukan edellistä pidempi ja hoikempi, vuonna 1954.
Saaren apukirkko tai kappeli, Jeesuksen kirkko, on vuodelta 1766. Hautakiviä on seitsemän vierekkäin, joka talolle omansa.
Saaresta tuli puna-armeijan tukikohta 12.6.1940 ja asukkaat siirtyivät Vormsille. Osa heistä palasi kotisaarelleen saksalaismiehityksen ajaksi, mutta joutui pakenemaan Ruotsiin vuonna 1944.
Saaren breksia-kivilajin syntyä selittää lähelle Neugrundiin pudonnut meteoriitti, jonka lämmössä uusi kivilaji muodostui. Saarella on myös murentunutta kalkkikiveä, jonka seassa kasvaa pientä katajaa. Saaren luonto on kaunis, vaikka kukkameren keskellä sojottaakin muutama tykki.