Palvelumuotoilua ja yhteiskehittelyä

Unelma tuottaa
yhdessä kehittäen
palvelun arkeen.

Kysyt, kuuntelet,
suunnittelet, mallinnat;
palvelu kantaa.

Palvelumuotoilutyöpajassa Otavan Opiston Helsingin tiloissa 12.5.2014 professori Satu Miettinen Lapin yliopistosta painotti palvelumuotoilua strategisen johtamisen välineenä. Hän kertoi urastaan kuvataiteista kiinnostuneena tekstiilitaiteilijana, joka on työskennnellyt matkailuhankkeen projektipäällikkönä ja väitellyt palvelumuotoilusta vuonna 2007, ensimmäisenä Suomessa. Ajatuksiaan hän jakaa Muotoiluajattelu-blogissaan, jossa on yli 50 000 kävijää. Hän luonnehti sitä muotoiluajattelun vapaaksi avoimeksi oppimisympäristöksi. Jatka lukemista ”Palvelumuotoilua ja yhteiskehittelyä”

Projektiammattilaiset hyvinä haltijoina

Hyvä haltija
projektiammatissa
onnistuu aina?

Raha ja laki –
onko hinta oikein?
Estää yllärit?

Tehdään yhdessä,
toteutetaan kaikki
hyvät visiot!

Tieken 99. bisnestreffien 14.3.2014 lupaava otsikko Hyvä haltija houkutteli taas Projektiyhdistyksen salin täyteen aamuvirkkuja projektiammattilaisia, somesukulaisia ja muita hyviä haltijoita.
Jatka lukemista ”Projektiammattilaiset hyvinä haltijoina”

Tulevaisuudessa tarvittavaa osaamista

Ohjaaja muokkaa
itsearvioinnista
oppimispolun.

Lapsuuden koulu,
virtuaaliluokka vai
fyysinen tila?

Kansat, kulttuurit,
luonto ja käden taidot –
aina tärkeitä.

Elinikäinen
oppiminen, sivistys,
auttaa tulevaan.

Tulevaisuudessa tarvittavaa laaja-alaista osaamista pohdittiin Otavan Opiston joulukuun teemahautomossa, jonka juonsi Iida-Maria Peltomaa.
Jatka lukemista ”Tulevaisuudessa tarvittavaa osaamista”

Viestintää pilvessä

Snowdenin jälkeen
viesti lentää pilvessä
perille minne?

Uhkamalleissa
mustat pilvet keräävät
kaiken tietomme.

Laki, käyttäjä,
palveluntarjoaja –
kenellä vastuu?

Elias Aarnion AVO2-hankkeen toimintana järjestämä ja juontama Pilvipalvelut ja Internet-viestintä Snowdenin jälkeen -seminaari 27.11.2013 täytti Haaga-Helian Pasilan toimipisteen auditorion. Tilaisuudesta twiitattiin aihetunnisteella #snowdensemma.
Jatka lukemista ”Viestintää pilvessä”

Aktiivista viestintää verkossa

Sirpaleisesta
somesta viesti haltuun –
erotu muista!

Viisaudet jakoon:
Kiire tappaa luovuuden,
Content is the king.

Tuotteistaminen:
hiljaiselle tiedolle
sanat, tarinat.

Aktiivi PLUS -hankkeen työpaja ja Tuumasta toimeen -seminaari SLK-talossa 23. – 24.10.2013 innostivat aktiivisia toimijoita yhdessä pohtimaan hankkeiden viestihierarkiaa ja aktivoimaan ihmisiä verkossa. Leena Vainio kehotti levittämään hankkeiden tuloksia mm. ensi vuoden EdMedia– ja ITK-konfrensseissa.
Jatka lukemista ”Aktiivista viestintää verkossa”

Avoin kunta, aktiivinen asukas

Avoin data
kehittää palveluja
kansalaisille.

Kunnissa syntyy
palvelumuotoilua,
asukkaan ääni.

Uudet kanavat
muutoskeskustelulle
täynnä intoa.

Kuntamarkkinoilla 11. – 12.9.2013 puhuttiin avoimuudesta, viestinnästä, sosiaalisesta mediasta ja innovaatiosta – tai ainakin niihin liittyviä esityksiä poimin yli kahdestasadasta tarjolla olleesta seminaarista.
Jatka lukemista ”Avoin kunta, aktiivinen asukas”

Projektit somessa

Projekti viestii,
kokonaisuus hahmottuu,
teemme yhdessä.

Projektityössä
yhdessätekeminen
motivoi tiimin.

Projektiyhdistyksen ”Tykkäämistalous: projektipäällikön uusi roolimalli on entisaikojen kyläkauppias” –teematilaisuus keräsi yli 30 osallistujaa Eteläranta 10:n auditorioon 26.11.2012. Jatka lukemista ”Projektit somessa”

Tarinassa on taikaa

Tarina kuvaa
muutosprojektin suunnan,
maalaa tavoitteen.

Tarina auttaa
ymmärtämään, muistamaan,
sitoutumaan.

Projektiyhdistyksen jäsentilaisuuden aihe, Tarinan taika, kiehtoi, joten 27.8.2012 suuntasin Eteläranta kympin auditorioon.

Avauspuheessaan PRY:n toiminnanjohtaja Jyry Louhisto perusteli teemaa informaatioyhteiskunnan ja muutosprojektien tarinoilla. Hän mainitsi Aaro Ollikaisen  uuden projektialasta kertovan romaanin ”Avain – muutosprojektista menestys”, josta ahmin samana iltana kolmasosan Espan puiston penkillä.
Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Mikael Pentikäinen pohdiskeli mediaa muutoksen keskellä. Sananvapaus on ongelma monissa maissa. Mediaa hallitseva hallitsee mieliä ja vapaa sana on elämä itse. Netti ja mobiili mullistavat mediaa yhtä rajusti kuin Gutenbergin  painokoneet aikoinaan. Vaihtoehtojen räjähdysmäinen kasvu on lisännyt kilpailua ja muuttanut perspektiivin lokaalista globaaliksi. Kaikki menee pilveen. Voimmeko vaikuttaa digitalisoitumisen aikatauluun?
Vastaukseksi median murrokseen Helsingin Sanomat tarjoaa laadukasta, merkityksellistä sisältö, jonka tavoittaa kaikilla päätelaitteilla, sekä jatkuvaa vuoropuhelua asiakkaan kanssa. Suuri lehtiuudistus muuttaa paperilehden tabloidiksi. Avoin maksumuuri sallii digilehden lukemisen sosiaalisessa mediassa, mutta paljo lukeminen maksaa. Kolmasosa Helsingin Sanomien tilaajista maksaakin jo digisisällöistä.
Onko huono johtaminen osasyynä, jos ihmiset nukkuvat huonosti työasioiden vuoksi? Hyvä johtaminen luo tarinalla kirkkaan tavoitteen vaikeinakin aikoina, sillan taantuman kuopan yli. Resurssit ovat kunnossa ja projektin johtaminen hallinnassa. Avoimuus ja uskallus, reiluus ja luottamus ovat menestystarinan elementtejä.
Esityksensä lopuksi Mikael Pentikäinen muistutti, että kansanvalta ei toimi ilman toimivaa tiedonvälitystä.
Pekka Mattila myhäili, että muutos on edelleen ajankohtainen, mutta emme osaa johtaa sitä. Hän näytti esimerkkejä yritysten tarinoista, joihin voi nojata myös ongelmatilanteissa. Proppin perintö palauttaa tarinat 31 perusfunktioon ja hahmot 8 perushahmoon. Kaikki tarinat rakentuvat olemassa oleville myyteille. Uusissa tarinoissa Shakespearen ja Antiikin tarinat  sijoittuvat vain uusiin yhteyksiin.
Organisaation perustarina kertoo, mistä tulemme ja miksi olemme. Johtajuustarina kertoo, mikä meitä ohjaa. Johtaja edustaa tietynlaista muutostarvetta: keskitytään ytimeen, jota laajennetaan. Edessä olevan muutostarina kertoo, mikä meitä haastaa. Jännitteinen uratarina kertoo, mitä olen saavuttanut ja mikä minua odottaa.
Miksi muutokset ja fuusiot ovat vaikeita? Usein viitataan erilaisiin organisaatiokulttuureihin. Yhteensopimattomat yritystarinat ovat vähintään yhtä haastavia. Virallisen ja epävirallisen organisaation tavat ja tarinat eroavat toisistaan. Uusi tulokas tutustuu vähitellen yrityksen verkostoon, mielipidevaikuttajiin, talon tapoihin ja hiljaiseen tietoon. Tarinoita ja kokemuksia lainataan menneestä nykyiseen ja tulevaan.
Monia ilmiöitä pyritään selittämään eri sukupolvilla. Suuret ikäluokat olivat kilpailun sukupolvi: joka paikkaan oli tunkua, mikä synnytti kyynisyyttä ja pragmatismia. Y- ja Z-sukupolvet ovat mahdollisuuksien sukupolvia, joita leimaa ihanteellisuus ja kriittisyys. Huijaaminen ei enää onnistu samoin kuin ennen, kun faktat voi tarkistaa netistä; kansalaiset haluvat tietää, missä tuotteet oikeasti on valmistettu.
Yksilöiden erot ovat aina peitonneet sukupolvien erot. Ihmisiä pitäisi kohdella yksilöinä, ei sukupolviensa edustajina. Nuoretkin haluavat sitoutua ja löytää merkityksiä.
Antropologit ymmärtävät merkityksiä ja ongelmia aiheuttavia tarinoita. Uskotaanko tarinaa? Uskooko kertoja siihen itse? Johtaminen on aina näyttelemistä, mutta onko rooli luonteva?
Mikä saa ihmisen toimimaan? Freudin mukaan seksuaalinen mielihyvä, Adlerin mukaan halu kokea paremmuutta, Frankin mukaan halu tehdä jotain merkityksellistä. ”Joka puussa on metsän siemen, joka pisarassa meren juuri”, totesi Emerson.
Läytääkö ihminen oman merkityksensä organisaation visiosta? Johtamisessa on kyse myynnistä, yhteisen edun osoittamisesta. Toimintamalli, jossa keskeneräisistä asioista ei tiedoteta, on harhainen vaikka toimiikin joskus. Jatkuva tiedottaminen helposti hajottaa ja turruttaa, ellei kyse ole pienistä tarinoista, jotka liittyvät suurempaan. Jos missio ja visio lainataan kaikilta, se ei kerro mitään konkreettista.
Pekka Mattila totesi, ettei ostaisi ydinvoimalaa tarinankertojalta, ellei mukana olisi muutamaa hyvää insinööriä.
Aaro Ollikainen, AVAIN-romaanin kirjoittaja, totesi, että projektijohtajuus on osa huomisen johtajuutta. Kaikkea pitäisi lukea, mikä aiheuttaa huonon omatunnon. Yöpöydällä on pino tietokirjoja ja toinen romaaneja. Kumpaan tarttuu mieluumin?
Kuva projekteista on usein preussilais-insinöörivetoinen. Projektipäällikkyys on monelle asiantuntijalle ensimmäinen johtamiskokemus; kokemus siitä, että on vastuussa muiden töistä.
Asiantuntijoiden johtamiseen hän suositteli kolmen kohdan ohjelmaa:

  • Imartele häpeämättä.
  • Hanki projektille hyvä sponsori tai kummisetä.
  • Kerro uskottava tarina.

Projektit ovat ainutkertaisia, jokaisella on tilaus merkitykselliseen tarinaan, jota ihmiset työstään hakevat. Tarina muistetaan, se voi olla hissipuhe, siinä on teema, rakenne, kertoja ja aikaulottuvuus, se inspiroi, vetoaa tunteisiin ja yhdistää joukot tavoitteeseen. Viestintä tarinana on tehokasta.
Tarina voi rakentua ongelman ratkaisusta, se voi edetä yleisestä yksityiseen tai päinvastoin. Se voi kertoa, mitä uusi tietojärjestelmä merkitsee tietyissä rooleissa oleville ihmisille. Se voi edetä menneestä nykyiseen ja tulevaan tai tulevasta nykyisyyteen.
Tarina voi alkaa projektin käynnistyspalaverista, selkeästä tai epämääräisestä. Projektin sponsori voi olla kielteinen tai myönteinen hahmo.
Aaro Ollikainen toivoo, että projektitarinoita etsittäisiin muualtakin kuin sodista.
Lopuksi
Tarinat ovat aina kiehtoneet, mutta ymmärsin niiden yhteiskunnallisen voiman vuosituhannen alussa, jolloin Vesa-Matti Paananen visioi, että tarinankertojat johtavat tulevaisuuden mobiiliheimojen yhteiskuntaa. Esitys jäi lähtemättömästi mieleeni. Tarinoiden merkitystä painotettiin myös pari vuotta myöhemmin matkailualan seminaarissa.
Tarinoissa on taikaa.

Aktiivinen yhteisö somessa

Matkalla someen
rohkeasti roiskien –
pienin askelin?

Tilaisuus kasvaa
huoneesta ja hetkestä
somen kanaviin.

Juho Jokinen Dinglestä  kertoi TTL:n yhdistysten puheenjohtajakokouksessa hotelli Kuninkaantiessä 16.3.12, miten sosiaalisen median avulla voisi aktivoida yhteisön jäseniä. Itse olin kokouksessa IT-kouluttajat ry:n puheenjohtajana. Juho Jokisen esitysdiat löytyvät Slidesharesta.
Hän aloitti kuvaamalla, miten pieni yritys somen ja pilvipalveluiden avulla voi luoda teknisen infrastruktuurinsa ilman mittavia investointeja. Sisältä ulospäin etenevässä kaaviossa esiintyivät tutut sovellukset Gmail, Google Docs, Dropbox, Salesforce, Facebookin sisäinen ryhmä, WordPress ja uloimpana Facebook, Twitter , YouTube  ja SlideShare. Näistä ainoastaan Salesforce on maksullinen.
Yhteisöä voidaan kuvata sisäkkäisinä ellipseinä, joissa sisältä ulospäin ovat

  1. paikalla olijat
  2. aktiivijäsenet
  3. kiinnostuneet jäsenet
  4. jäsenet
  5. positiivisesti suhtautuvat ei-jäsenet
  6. ei-jäsenet, ei tietoa.

Ryhmät 3 ja 5 eli kiinnostuneet jäsenet ja positiivisesti suhtautuvat ei-jäsenet olisivat somen suurin potentiaali, näitä ryhmiä voisi tavoitella somen avulla. Entä ne, jotka eivät ole yhteisöstä kuulleetkaan, mutta voisivat olla siitä kiinnostuneita? Somessa hyvä sisältö palkitsee ja ”tykkääminen” välittää tietoa henkilöltä toiselle.
Kuinka moni on twiitannut tai kertonut Facebookissa olevansa täällä tänään?
Jokaisesta tilaisuudesta voisi viestiä verkostolleen, kavereilleen ja seuraajilleen Facebookissa tai Twitterissä, kysellä etukäteen, mitä asioita tilaisuudessa pitäisi käsitellä, tarjota mahdollisuus osallistua tilaisuuteen videoneuvottelun välityksellä ja myöhemmin seurata tilaisuuden videotallennetta ja jatkaa keskusteluja blogeissa. Nykypuhelinten videokameroiden taso on riittävä YouTubeen. Toki oikeudet videotallenteen tekemiseen ja verkkolevitykseen on hyvä kysyä sekä esiintyjiltä että osallistujilta.
Mitä somessa voi tehdä? Miten tapahtumaan saadaan katsojia? Median ja sisällön hyvyys on olennaista. Some on uusi tapa vaikuttaa, käydä henkilökohtaista julkista keskustelua. Jyrki Kataisen videoblogi päivittyy säännöllisen epäsäännöllisesti, sillä hän johtaa valtakuntaa YouTubesta.
Flashmob Finlandia on esimerkki hyvästä sisällöstä ja ”Minun Suomeni on kansainvälinen” esimerkki somessa kokoontumisesta. Kannattaa seurata, millaisia yhteisöjä omalla alalla syntyy.
Kun järjestetään tilaisuuksia, pitäisi ajatella paikalla olevia ihmisiä laajemmin. Tilaisuuden sisällön lisäksi suunnitellaan tweetit, videot, sähkö- ja blogipostit, tiedotteet, osallistaminen, statukset ja julkaistavat kuvat – ja mielellään aikajanalla.
Mene verkossa rohkeasti oman sivusi tai verkkopalvelusi ulkopuolelle, koska sisältöäsi kulutetaan olennaisesti muualla. Jos yhteisössäsi on web-toimittaja, niin hänen työstään vain 30 % pitäisi kohdistua omaan verkkopalveluun ja 70 % sosiaalisen median palveluihin.
Juho Jokinen kehotti menemään rohkeasti roiskien joka paikkaan, jokaiseen some-kanavaan. Aiemmin olen kuullut, että someen kannattaisi mennä pienin askelin oman kohderyhmän ja omien resurssien mukaan.
Facebook tavoittaa pari miljoonaa suomalaista, Helsingin Sanomat miljoonan, Linkedin kolmesataatuhatta ja Twitter vajaa satatuhatta. Alle 35-vuotiaat tavoittaa Facebookista paremmin kuin television äärestä.
Jotkut pyrkivät käyttämään LinkedIniä työasioihin ja Facebookia vapaa-aikaan. Profiilit on kuitenkin äärimmäisen helppoa linkata toisiinsa. Vaikka työnhakijan tietoja ei saisi etsiä verkosta, niin moni saattaa työhakemuksessaan antaa siihen luvan: ”Feel free to google my name.” Kaikestahan voi tehdä julkista.
Lopuksi Juho Jokinen tarjosi kymmenen kohdan ohjelman yhteisölle somen aktiivisesta käytöstä:

  • strategia
  • kanavat
  • jatkuva sisällöntuotanto (muutos yhdistyksen tiedotusstrategiaan, lehdet voi koota siitä, mitä blogeissa jo on kirjoitettu)
  • tee kaikesta julkista
  • vastaa aina
  • käytä somea myös sisäisesti (esim. hallituksen kokous Google+:n hangoutina)
  • vie toimintoja someen
  • puhu oikeista asioista
  • ärsytä, kysy, väitä ja kyseenalaista – älä pelkästään tiedota
  • aloita heti

Kulttuurit kohtaavat

aikuisuus alkaa
nuori etsii itseään
kohtaa aikuisen

pomo hengittää
niskaan turvallisesti
juoden kahvia

päivän päätteeksi
some tuulee uudestaan
tietoiskuna

Educa-messujen 27.-28.1.2012 runsaudensarvesta valitsin, osin Opettaja-lehden innoittamana, esityksiä kulttuuritörmäyksistä.
Kulttuurien viestintä
Roman Schatz nauratti yleisöään kuvaamalla tilanteita, joissa kulttuurit törmäävät. Kun Suomessa ihminen makaa maassa, ulkomaalainen saattaa hälyttää ambulanssin, kun taas suomalainen ensin haistaa makaajan hengitystä.
Jäävuoriteorian mukaan pinnan yläpuolella näkyvät ihmisen ulkonäkö, kieli ja tavat, kun taas normit, arvot, asenteet, perinteet, käsitys maailmasta ja puhetyyli piilevät pinnan alla.
Kun suomalainen ystävä riemuitsi uudesta omakotitalostaan, onnittelujen sijaan Roman Schatz ryhtyi pahoittelemaan, millaiseen liemeen maksuineen ja lumitöineen ystävä olikaan itsensä saattanut. Hän ei tiennyt, että omakotitalo on suomalaisen unelma, Saksassahan 75 % ihmisistä asuu vuokralla.
Puhetyylejä voisi verrata pallopeleihin. Germaanisen kulttuurin viestintä muistuttaa pingistä: keskeyttäminen on tavallista ja pallo on koko ajan liikkeessä. Välimeren maissa kaikki huutavat yhtaikaa, ryntäävät yhtaikaa pallon kimppuun. Ugrilaisen kulttuurin viestintä muistuttaa keilailua: viesti painaa neljä kiloa, jokaisella on vuoronsa ja keskeyttäminen koetaan etuiluksi.
Kulttuuritörmäyksiä syntyy mm. vauvojen nukuttamisesta ulkona pakkasessa, välimatkoista ihmisten välillä, sukupuolirooleista, historiasta, uskonnosta, työhierarkiasta ja juomakulttuureista. Suomessa kaikilla lapsilla on lähes samanlaiset ulkoiluhaalarit, kun taas Ranskassa pyritään yksilölliseen vaatetukseen.
Korkean kontekstin kommunikaatiokulttuureissa, kuten Suomessa ja Japanissa, voidaan olettaa kuulijan ymmärtävän viestin taustoja. Matalan kontekstin kommunikaatiokulttuurissa, kuten Yhdysvalloissa, monien kansojen sulatusuunissa, kontekstia pitää rakentaa jatkuvasti. Kun joku Suomessa toteaa elokuvan lopun olleen liian ”amerikkalainen”, hän tarkoittaa, että asioita selitetään liikaa, katsojaa pidetään tyhmänä, tämä ei saa itse oivaltaa.
Roman Schatz kertoi ensimmäisestä kokemuksestaan suomalaisten pomona. Hän halusi olla hyvä pomo ja kiersi päivittäin neuvomassa alaisiaan. Lopulta hänet neuvottiin omaan huoneeseensa juomaan kahvia: homma hoidettiin osaavassa tiimissä jo ennen häntä. Suomalaiset kokivat, että hän hengitti niskaan. Saksassa taas niskan takana seisova pomo luo turvallisuuden tunnetta: häneltä voi koko ajan kysyä, miten homma pitäisi tehdä.
Suomalaiset sukunimet viittaavat paikkoihin: virtanen, järvinen, laakso, kallio. Kysymmekin toisiltamme: ”Mistä olet kotoisin?” Saksassa taas sukunimet kertovat ammateista, ja niitä useimmiten ihmisiltä ensin tiedustellaankin.
Suomessa puhumattomuus toisen seurassa kertoo luottamuksesta. Puhelinkeskusteluissa yleisin lause on: ”Oletko vielä siellä?” Suomessa rahasta puhuminen on tabu.
Erilaisuus, pelot ja jännitys
Jani Toivola kertoi ulkonäkönsä herättämästä koulukiusaamisesta. Alaluokilla opettaja komensi kiusaamisen synnyttämän tappelun osapuolet eri nurkkiin ja jatkoi matematiikan opetusta selvittämättä tilannetta. Keskikoulussa tytöt seurustelivat avoimesti muiden poikien kanssa, mutta hänen kanssaan korkeintaan salassa – ettei kukaan saisi tietää. Kouluaikana pahin ongelma ei ollut lyöminen ja potkiminen, vaan yksinäisyys.
Nyt hän kiertämällä kouluissa pääsee lähelle nuorten maailmaa ja heidän tapaansa ajatella. Kerran eräs tumma poika tuli hänen luokseen ja kysyi: ”Mitä sä teit, kun susta tuntui, ettei sulla ole toivoa?”
Yläluokilla kuunnellessaan kavereiden herjoja tanssiesityksensä aikana Jani Toivola päätti, että tapahtui mitä tahansa, hän ei jätä itseään pulaan; hän sitoutuu itseensä ja elämään, joka on hänelle tärkeä.
Pohjois-Suomessa hän tutustui 9-vuotiaaseen Nikoon. Niko näki hänet koulun ruokalassa, keräsi rohkeutensa, tuli samaan pöytään, lopuksi hänen luokseen ja kertoi: ”Mulla on kotona videopeli, jossa on ihan sun näköinen tyyppi.” Tästä syntyi dialogi ja ystävyys.
Kun Pirkko Saisio kirjoitti näytelmän neljän tummaihoisen nuoren tarinoiden pohjalta, niin ensi-illan jälkeen Jani Toivolan äiti soitti pojalleen: ”Meidän pitäisi varmaan puhua.” Hän oli luullut suojelevansa poikaa, kun ei puhunut tämän kenialaisesta isästä, mutta olikin suojellut itseään.
Tummaihoista luullaan maahanmuuttajaksi ja hänelle yritetään puhua englantia, vaikka hän olisi syntynyt Suomessa ja puhuisi suomea ongelmitta. Kun työyhteisöön odotetaan maahanmuuttajaa, mietitään ehkä liikaa, mitä voidaan sanoa ja mitä ei. Kaikki haluaisivat toimia oikein, mutta pahimmassa tapauksessa pelko ja jännitys aiheuttavat sen, että kukaan ei puhu mitään uudelle työntekijälle. Ja tämä jätetään yksin.
Kolme vuotta sitten Jani Toivola sai puhelun pikkuveljeltään, jonka olemassaolosta ei tiennyt. Sen jälkeen hän pääsi Keniaan tutustumaan sukulaisiinsa. Mary-täti näytti kellastunutta valokuvaa parin kuukauden ikäisestä vauvasta äitinsä sylissä. ”Miksi et tullut aikaisemmin? Olemme odottaneet kolmekymmentä vuotta?”
Kouluista oppimiskeskuksiksi
Arno Kotro juonsi Päivi Lipposen, Esko Valtaojan ja Jouni Välijärven keskustelua tulevaisuuden koulusta. Tulevaisuudessa tarvitaan tiedonrakentelu- ja analysointitaitoja sekä keskittymiskykyä. Koulun pitäisi muuttua, kasvattaa ihmiseksi eikä vain jakaa tietoa.
Esko Valtaoja ehdotti, että kaikille opetetaan pieni tarpeellinen ydinasia, jonka jälkeen sallitaan tiedon hankkimisen anarkia. Jouni Välijärvi toppuutteli muistuttamalla, että osa oppilaista tarvitsee enemmän ohjausta kuin toiset. Päivi Lipponen puolusti draamaopetusta, jossa oppilaat tekevät kuunnelmia eri aiheista; nykyteknologiallahan tallennusmahdollisuudet ovat valtavat.
Mikä on fyysisen koulurakennuksen oikeutus? Koulut voisivat muuttua oppimis- ja tapahtumakeskuksiksi ja museaalinen luokissa nököttäminen voisi kadota. Kouluissa voitaisiin yhdessä luoda jotain uutta, teknologiahan tuo faktat kaikkien ulottuville.
Nuoret mukaan hyvään aikuisuuteen
Olavi Sydänmaanlakka kertoi, miten ravintoloissa hänen luottokorttinsa yleensä tarkistetaan keittiössä ja miten hänen ulkonäköään kommentoidaan risteilyseminaarin syventävässä vaiheessa baaritiskillä.
Miksi kaikki haluavat olla nuoria? Miksi aikuisuutta ei arvosteta? Mielikuvissa aikuisuuteen liittyy ajokortti, seksi ja viina. Miksi emme luo mielikuvia siitä hyvästä, mikä aikuisuuteen liittyy? Sen sijaan, että menemme kursseille opettelemaan ymmärtämään nuoria, nuoret voisivat mennä kursseille opettelemaan ymmärtämään aikuisia; nuorihan on matkalla aikuisuuteen.
Olavi Sydänmaanlakka kertoi isästään. Tämä ei paljon puhu, joskus ärähtelee, rakastaa perhettään oikeasti, vaikkei koskaan sano sitä. Lapsena hän luuli, että isä käytti heitä orjatyövoimana, kun otti mukaan rakennustöihin. Aikuisena, kun hän rakensi taloa isä apunaan ja potkiskeli lapsiaan pois häiritsemästä, isä otti hänet puhutteluun ja kysyi: ”Miten sinä oikein kohtelet lapsiasi?” Silloin hän oivalsi: ehkä hekään lapsina, ruuvimeisseliä isälle ojentaessaan, eivät olleet avuksi, vaan ehkä enemmän tiellä. Mutta isä otti heidät mukaan.
Somen uudet tuulet
Educani huipentui sosiaalisen median uusiin tuuliin opetuksessa, kun Tarmo Toikkasen kanssa esittelimme Sosiaalinen media opetuksessa -kirjamme uudistettua painosta.