Tietokirja muuttaa muotoaan

E-kirja tulee;
luet, säädät tekstiä,
haet sanoja.

Kirja kehittyy,
laki laahaa perässä,
säännöt häälyvät.

Suomen tietokirjailijoiden seminaarissa Sähköisen julkaisemisen haasteet Helsingin kirjamessuilla 27.10.2012 Ari Hakkarainen Klaava Mediasta avasi sähköisen kirjan salaisuutta. Sähköinen tai digitaalinen kirja eli e-kirja on digitaaliseen muotoon tallennettu teos, jonka lukemiseen tarvitaan jonkinlainen lukulaite; varsinkin Aasiassa kirjaa luetaan mielellään puhelimella. E-kirjassa tekstin kokoa on helppo säätää ja tekstiä helppo hakea. Kuvan ja tekstin lisäksi e-kirjaan saadaan multimediaa kuten videoita ja linkkejä nettiin. Multimediakirja toimii toistaiseksi vain iPadilla. Tarvitaanko e-kirjan multimedian tuottamiseen erillistä tiimiä? Jatka lukemista ”Tietokirja muuttaa muotoaan”

Valtavasti avointa dataa

Avoin data,
innovaation lähde,
räjähtää kasvuun.

Miten Big Dataa
ymmärtää, analysoi
liiketoiminta?

Open on avoin.
Miten ope hyödyntää
avointa dataa?

Systeemityöyhdistys Sytyken laivaseminaari järjestettiin 5 .- 7.9.12, pitkästä aikaa Silja Serenadella, jolla laivaseminaariperinne alkoi jo viime vuosituhannella, vuonna 1998. Ammattikorkeakoulujen Tietie-verkosto oli neljättä kertaa mukana kehittämispäivillään. Jatka lukemista ”Valtavasti avointa dataa”

Vertaisoppia Lapinlahden sairaalassa

Koulu hengittää:
yhdessä tekemällä
opitaan uutta.

Verkosto kasvaa,
kohtaamme, hymyilemme,
keskustelemme.

Vapauttakaa koulu! Toisilta oppimisen festarit keräsi yli 700 oppilasta ja 220 opettajaa oppitunneille Lapinlahden sairaalaan aurinkoisena lauantaina 25.8.2012. Koulun päättäjäisissä sunnuntaina 26.8. väkeä taisi olla vähemmän. Palaute oli myönteistä. Eräs vastaaja riemuitsi siitä, että voi oppia itse tekemällä eikä vain kuuntelemalla.
Oppituntien lomassa kiersin tutustumassa Lapinlahden sairaalaan sokkeloisiin käytäviin ja pieniin potilashuoneisiin, jotka täyttyivät monipuolisesta vertaisoppimisesta: kansantansseja, pitsinnypläystä, sukan kantapään tekoa, Twitteriä, ukulelen soittoa, edupunkia, sisällön julkaisua kirjaksirautalangan vääntöä ja riemuruotsia.
Mikko-Pekka Hanskin konsultoinnin perusteet oli niin suosittu, että kolmas oppitunti siirrettiin auditorioon, jotta kaikki halukkaat pääsivät mukaan. Miksi konsultteja tarvitaan? Muut havaitsevat virheet paremmin kuin itse. Erilaisia konsulttityyppejä ovat Grima, Gandalf  ja Hunttalan Matti. Ensimmäinen on vihamielinen, toinen tönäisee hyväntahtoisesti eteenpäin oikealle tielle, kolmas on omaa etua ajava jokerityyppi.
Tekeminen ei ole konsultointia. Konsultti luo maailman, tilannekuvan, tahtotilan, keinot ja mittarit niin, että ihminen itse menee eteenpäin.
Konsultilla on salaisia aseita: Hänellä on uskottava tarina, hän on tehnyt kotiläksyt ja tuntee uuden asikkaansa, hänellä on näkemys asiakkaan tilanteesta ja toimivat verkostot. Kukaan ei pärjää yksin.
Koulun päättäjäiset alkoivat oman tanssityylin etsinnällä  aurinkoisella pihalla ja jatkuivat Nietzschen relativismilla.  Antti Hautamäki koki  oman tanssityylin etsinnässä  nietzscheläistä venymistä ja suorittamista. Nietzsche oli perinteisten kysymysten kyseenalaistaja, hänen tapansa tehdä filosofiaa on kiinnostava.
Filosofia ei koskaan voi erottaa persoonasta ja positiosta. Filosofian psykologia selittää, miksi joku puhuu tietyllä tavalla ja kannattaa tiettyä asiaa.
Filosofia on filosofien työtä, sitä ei voi erottaa tekijöistään. Jokaisella ihmisellä on tietty perspektiivi maailmaan. Ei ole olemassa faktoja, ainoastaan tulkintoja. Jotkut tulkinnat ovat parempia, koska tulkitsija on herkkä ja hänen positionsa sopiva.
Filosofinen ”kauhea meno” jatkui väittelyllä. Mikki kiersi, kun porukka ideoi ja perusteli ajatuksiaan Lapinlahden sairaalan tulevaisuudesta: koulu, ravintolakeskus, monitoimitila vai sairaala?

Hyvä paha raha

Raha on paha,
näkymätön ja läsnä –
miksei myös hyvä.

Raha synnyttää
koronkiskurin, joskus
hyväntekijän.

Kirja sähköistyy,
kutsuu lukijan someen
keskustelemaan.

Vanhan kirjallisuuden päivät 29. – 30.6.2012 keräsivät entistä vähemmän väkeä Sastamalaan. Vuosi sitten, jolloin teemana oli rikos, ilma hikoili Sylvään koulun juhlasalissa ja ukkonen jyrisytti rakennusta. Lounaalla ruokateltassa pohdittiin, johtuisiko väen vähyys teemasta vai säästä. Tänä vuonna teemana oli raha ja aurinko paistoi, mutta väkeä ja ohjelmaa oli entistä vähemmän. Silmäys avajaisten yleisöön sai ihmettelemään ääneen: ”Missä ovat nuoret?” Eivät kai tyhjinä ammottavat tuolit viestineet vakioyleisön luonnollisesta poistumasta?
Mikä houkuttelisi nuoria ja keski-ikäisiä kesätapahtumaan, jonka nimi on ”Vanhan kirjallisuuden päivät”? E-kirjat? Niistähän nytkin puhuttiin. Gutenberg-projekti?  SKS:n verkkoaineistotTekijänoikeus  ja avoimet sisällöt? Esittelypisteiden antikvariaatit saattaisivat tarjota sukelluksen vanhaan, nuorelle yleisölle uuteen maailmaan.
Maailma muuttuu. Ensimmäisen kerran törmäsin e-kirjaan Vammalan Vanhan kirjallisuuden päivillä kymmenisen vuotta sitten, kun entinen kollegani esitteli uusinta innovaatiotaan. Tuolloin pieni näyttö ja kömpelö selailu ei vakuuttanut minua eikä seuralaisiani, kahta eläkkeellä olevaa äidinkielen opettajaa, vaikka selattava teksti oli vanhan kirjallisuutemme aarteita. Pari vuotta sitten Ulla Kapanen teki erinomaisen opinnäytetyön Suomalaiset kustantajat ja e-kirja – Suomen e-kirjamarkkinat keväällä 2010. E-kirjoista ei juurikaan puhuttu vuoden 2010 tammikuussa, mutta ne nousivat otsikkoihin kevään aikana, mikä innostutti sekä opinnäytetyön tekijää että ohjaajia.
Avajaiset
Jukka Sarjala pohti avajaispuheessaan, millaista olisi olla rikas. Kirjallisuutta dominoivat köyhyyskuvaukset, raha pahan palveluksessa. Miten EU:n talouskriisi heijastuu kaunokirjallisuuteen? Entä kustannusalan uusjako?
Sastamalan kaupunginjohtaja Paavo Salli määritteli babylonialaisiin viitaten rahan vaihdon välineeksi. Kaupunki omistaa Pukstaavin  ja Herra Hakkaraisen talon  kirjakorttelin, jonka vanhaa tornihuvilaa ryhdytään kunnostamaan.
Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen kertoi löydöistään vanhasta kirjallisuudesta. Hän aloitti lukemalla katkelman Adam Smithin Kansojen varallisuudesta, jossa voitontavoittelun rinnalla korostettiin sosiaalista mielenlaatua. Chydenius  ja Snellman, jotka ovat Smithin talousajattelun edelläkävijöitä, hämmästyttävät monipuolisuudellaan ja rakkaudellaan vaatiessaan yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta. Erkki Liikanen totesi lukeneensa samat vanhat kirjat kuin Björn Wahlroos, mutta eri näkökulmasta niistä syntyy erilainen juoni.
Vuoden kirjatoukaksi valittiin Turun kirjamessujen luoja Kari J. Kettula. Suomen tietokirjailijoiden Warelius-palkinto luovutettiin Pentti Huoviselle ja Heikki Ylikankaalle. Pentti Huovinen ei päässyt paikalle, mutta oli saanut palkintonsa jo edellisenä päivänä Pukstaavissa Suomen Tietokirjailijoiden kesäpäivillä.
Timo Harakka pohti yleisen varallisuuden luontoa ja syitä 1800-luvun puolivälissä ja tänään. Ensimmäinen suomenkielinen talouskirja ”Raha-asioista” ilmestyi vuonna 1861 ja oli tarkoitettu yli 8-vuotiaille lapsille. Aiemmin ei ollut käteistä rahaa, joten suhdannevaihteluissa kiristettiin vyötä. Iiro Viinasen ja Sauli Niinistön  esittämä ajatus, ettei voi tuhlata enempää kuin tienaa, uppoaa suomalaiseen sieluun. Herodotokselle  valhe  ja velka olivat synneistä pahimmat. Kuitenkin, raha on vain rahaa. ”On parempi käyttää rahaa kuin antaa rahan käyttää meitä.”
Tuija Braxin tietokirjat
Jukka-Pekka Pietiäinen haastatteli Sylvään koulun auditoriossa kansanedustaja Tuija Braxia. Pöydällä oli pino Tuija Braxin valitsemia kirjoja, joiden kannet oli skannattu PowerPointiin. Tarkoitus oli heijastaa vuorollaan jokaisen kirjan kansi tykillä keskustelijoiden takana olevalle valkokankaalle.
Kun Jukka-Pekka Pietiäinen tarttui ensimmäiseen kirjaan, valkokangas pysyi tyhjänä. Hän ihmetteli: kuvien näkyvyys oli testattu juuri ennen tilaisuudean alkua. Kun hän nosti seuraavan kirjan, valkokangas pysyi edelleen tyhjänä. ”Painettu kirja elää!” hän julisti ja heilutti kirjaa yleisölle. Vihdoin kolmannen kirjan kansi saatiin näkyviin. Buutattiinko tietokone välillä?
Tuija Braxin valitsemat kirjat ja perustelut valinnoilleen herättivät kiinnostuksen: noihin kirjoihin pitäisi tutustua! Kirjat antaisivat monipuolisen kuvan maailmasta: Ståhlbergin väitöskirja Irtolaisuudesta, Jonas Ekbladin ja Börje Wallinin humoristinen oppikirja Gastens hemliga handbok, Tuija Braxin opettajan, äsken Warelius-palkinnon saaneen Heikki Ylikankaan Mennyt meissä, Pajasen, Soulannon ja Sikkin Suomenlahti – alkumerestä nykymereksi, joka kuvaa, miten ja miksi Suomen luonto on erilainen kuin Viron.
Suomen Pankki 200 vuotta
Auditorion ovet suljettiin tekijänoikeussyistä, kun meille näytettiin Peter von Baghin  ohjaama vaikuttava esitys Suomen Pankin 200-vuotishistoriasta: ei pelkkää tekstiä vaan kuvia, videoita ja musiikkia. Kotimainen taide elää Suomen Pankissa ja näkyi markka-ajan seteleissämme. Monenlainen suhtautuminen rahaan paistaa kotimaisista elokuvista kuten Kulkurin valssista ja Lottovoittaja UKK Turhapurosta.
Raha ja sana
Karo Hämäläinen totesi, että romaani kirjoittaja löytää pankkimaailmassa työskentelevistä herkullisia hahmoja. He eivät ole vastenmielisisä siksi, että ovat pankkiireja ja pyrkivät hoitamaan salkun mahdollisimman hyvin, vaan siksi, että ovat ihmisiä. Rahaan liittyy intohimoja, ja taloudellinen menestys voi olla heille keino kostaa, näyttää muille.
Finanssimaailma on uutisissa esillä jatkuvasti. Raha on arvon mitta, eksakti kilvoittelun kohde. Eurot ovat senttejä pituushyppypaikalla. Tämä aika on erilainen, ei pitäisi ajatella huomista.
Miksi käsitellä rahaa kaunokirjallisuudessa? Numerot ovat eksakteja, numerofanaatikko voi joutua eksaktiuden ansaa. Kirjaimet ovat epämääräisiä, siksi ne eivät valehtele niin röyhkeästi kuin numerot.
Iltapäivän tilaisuutta juontanut Panu Rajala totesi, että Maria Jotunin Kultainen vasikka  on rahan ja rakkauden jatkuvaa vuoropuhelua.
Taina Haahti oli lihallisena läsnä kertomassa rahasta näkymättömänä läsnä. Rahan rooli voi olla ratkaiseva tarinassa, vaikka rahasta ei puhuta. Kiven Seitsemän veljeksen  Impivaaraa ei olisi ilman rahan vaikutusta. Dumasin Monte-Criston kreivissä Dantèsille raha ei merkinnyt mitään, kun taas väärintekijöille se merkitsi kaikkea. Toivottavasti tulevat sukupolvet eivät joudu ihmettelemään eurolle pystytettyjä pyhäkköjä; eurolle, joka kurjisti kansat, jonka valtaan alistuttiin, kun pelättiin markkinavoimien heinäsirkkaparvia.
Raha on läsnä Arthur Millerin Kauppamatkustajan kuolemassa, Sofi Oksasen Puhdistuksessa ja Aki Ollikaisen Nälkävuodessa. Ei ole suurempaa katastrofia kuin menetetyn elämän katastrofi. Arto Salmisen Varasto näyttää, että kun köyhä keinottelee hankkiakseen kivoja asioita itselleen, niin köyhälläkään ei ole varaa solidaarisuuteen. Thomas Mannin Buddenbrooksissa ihminen alistuu välineeksi jatkuvan vaurastumisen tiellä.
Taina Haahden omat romaanit ovat etsikkomatkaa rahan ajan arvoihin. Uusimmassa romaanissa Kaikki mitä tiedän huomisesta paistaa kaikkialle ulottuva bisnesmoraali: hyväksikäytetty syyttäköön itseään.
Anna Baijars toi puhujalavalle mukanaan rahaa ja täppärin. Rahan ja sanan liitto saa itkemään ja iloitsemaan. Raha ei ole paha, mutta se kiusaa, kun sitä ei ole. Aatos Erkko  sanoi, että ainoastaan menestyvä yritys voi ylläpitää niin kannattamatonta toimintaa kuin sanomalehden tai kirjojen tekemistä, ja neuvoi hoitamaan firman taloutta kuin  hoitaisi omaansa.
Virginia Woolf  kirjoitti sijoitusten ja perinnön turvin, James Joycella oli rahoittaja. Nykyisin apurahat mahdollistavat kirjoittamisen.
Sähköistyminen ajaa kustantajia ja kirjakauppoja konkurssiin. Kun WSOY:lta  vuonna 2010 irtisanottiin 17 ihmistä, siitä nousi yhtä iso juttu kuin tänä keväänä, kun Nokia  irtisanoi 850 ihmistä Salosta. Viime viikolla e-kirjat ohittivat myyntitilastoissa perinteiset kirjat, kiitos e-kirjojen suosion Intiassa.
Kirja ja lukija ovat välttämättömiä, muiden muodot muuttuvat. ”Kerro, miten käytit rahasi, niin kerron arvosi.”
Anna Baijarsin esiintyminen hämmensi. Olihan kyseessä sama henkilö, josta lehdissä kirjoitettiin muutama vuosi sitten?
Polkuja-konsertti
Perjantain ohjelma Sylvään koululla huipentui Heikki Sarmannon ja Juki Välipakan  väkevästi tulkitsemiin Eino Leinon runoihin. Aplodimme tyhjensivät ylimääräisten varaston, jäikö mitään Kirjatoukkain ehtoohuveihin Ellivuoreen ?
Nautimme konsertista loppuun asti. Yllätys odotti juhlasalin ulkopuolella: Sylvään koulun ovet oli suljettu. Pääsimme ulos, mutta vartiomiehet eivät päästäneet meitä enää WC-tiloihin. Tunnelmallisen esityksen jälkeen vanhat Vanhan kirjallisuuden päivien kävijät ohjattiin koulun pihan bajamajajonoon.
Nousukkaita, keinottelijoita ja rehellisiä liikemiehiä
Lauantaina presidentti Sauli Niinistö vieraili Vanhan kirjallisuuden päivillä seuraamassa aamun ensimmäisiä esityksiä.
Pekka Pesosta hämmästytti, miten keskeinen raha on Balzacin, Dickensin ja Dostojevskin tuotannossa. Raha on kaikki. Kirjailijat kuvaavat rahan iloja ja kiroja, myös liian työnteon koomisuutta.
Dostojevski oli ennen oman esikoisteoksensa kirjoittamista venäjäntänyt Balzacia, jolla raha on kaikkialla läsnä. Dostojevski ei ehtinyt viimeistellä tekstejään, joten niihin jäi heikkouksia, mutta myös intensiteettiä. Pelurissa hän kuvaa itsekin tuntemaansa pelihimoa. Pelaamisen ongelmallisuus on aina yksilön ongelma. Elinkorko riitti hääpukuun, siihen elämä päättyi.
Raha on paha, mutta myös hyvä: se tuottaa niin saitureita kuin hyväntekijöitä. Perittyyn omaisuuteen perustuva maailma on muuttumassa; kuka tahansa voi nopeasti luoda omaisuuden. Haaveet kompastuvat kuitenkin rahan puutteeseen.
Kellariloukossa elinkorko on keskeinen. Tuleeko ihminen onnelliseksi tekemällä hyvää?
Dostojevski kuvaa rahan haltijoita koronkiskureina. Pekka Pesonen oli tentissä kysynyt, miksi Raskolnikov murhasi. Eräs opiskelija vastasi lyhyesti, että siltä loppui rahat. Reputettu opiskelija halusi kuitenkin tulla keskustelemaan professorin kanssa. Tunnin kuluttua hän sai tentistä parhaan mahdollisen arvosanan.
Dostojevskin tuotannossa kaikki naiset ovat kaupan, ja pelin säännöt hallitsevat vallankäyttäjiä. Jos Balzacin tuotannossa yleisin sana on ”elinkorko”, niin Dostojevskilla yleisin sana on ”yhtäkkiä”. Yhtäkkiä joku perii suuren omaisuuden – ja yhtäkkiä peritty omaisuus onkin häviävän pieni.
Pekka Tarkka kertoi Paavo Haavikon sanoneen, että kirjailija tarvitsee rahaa heti, koska se antaa hänelle aikaa ja tilaa. Paavo Haavikko ja Joel Lehtonen olivat kohtalaisen varakkaita kirjailijoita. Lehtonen nousi huutolaispojan katkeruudesta kirjoittamaan ahkeralla työllä ansaitsemansa rahan turvin. Hän sijoitti kiinteään omaisuuteen viime hetkellä ennen rahan arvon romahtamista. Rahaa tarvitaan ”ihmismielen, ilon ja järjen tukemiseen”. Toisaalta ”raha on rietas, järjetön ja sokea jumala.”
Lehtosen Punainen mylly kuvaa varallisuuden kohtuutonta kasautumista ja luonnonvarojen riistoa, Putkinotko maalaisköyhälistöä, luontaistaloudessa elävää Juutas Käkriäistä.
Eeva Joenpellon Elämän rouva, rouva Gladista paistaa kertomisen riemu. ”Ihaninta elämässä on rahan lainaaminen äijille”. Eeva Joenpellon perimmäiset arvot nousevat maatalouskulttuurista.
Kaikille kolmelle kirjailijalle raha on hyvä kumppani. Mitä siitä jää e-rahan ja digitaalisten osakemarkkinoiden pyörteissä? Paavo Haavikolle jäi Puut, kaikki heidän vihreytensä.
Sari Kivistö aloitti esityksensä Trimalkion pidoista, jossa kaupankäynnillä ja keinottelulla rikastunut entinen orja järjestää prameat juhlat. Nousukkuutta paheksuttiin.
Suomalaiset olivat 1800- ja 1900-lukujen taitteessa nousukkaita kaikilla elämänalueilla. Kirjallisuudessa talonpoikaistaustaiset ylioppilaat elostelivat ja juopottelivat, eikä heillä ollut aikaa työntekoon. Leino kritisoi nousukkaita Työn orjassaan.
Nousukkaat havittelevat piireihin, missä ovat kaikki ne mahtihenkilöt, jotka päättävät asioista. Nousukkuudesta kertoivat astiakaapit, gramofonit ja tango.
Maila Talvio kuvaa, miten kuluttajahinnat nousevat pilviin ja huonot työnantajat orjuuttavat työläisiään. Nousukkaat hänen romaaneissaan ovat paksuja, ahneita riistäjiä, sikari huulessa – ei moderneja, liikuntaa harrastavia yritysjohtajia.
Maria Jotunin Kultaisessa vasikassa eletään sota-aikaa. Naiset innottavat miehiä nostamaan elintasoaan; avioliitto on tie parempaan elämään. Eedithillä ”ei ole varaa pitää sieluaan yhtä kirkkaana ja puhtaana kuin miehellään”.
1910-luvulla ilmestyi paljon satiirikirjallisuutta nousukkaista. Sadassa vuodessa nousukkuuden paheksunta on kuitenkin vähentynyt.
Kirjalliset liikemiehet
Jukka-Pekka Pietiäinen johdatteli Jaana Airaksisen, Kai Häggmanin  ja Touko Siltalan keskustelua. Jaana Airaksinen kuvasi itseään rouskuttavaksi kirjallisuuden lukijaksi. Tavallisesti hän lukee nopeasti ja selaillen, kesälomalla rauhoittuu. Kai Häggmanin mielilukemistoa on Paul Auster, mutta yöpöydällä on kymmenen kirjaa, joita hän lukee pari tuntia ennen nukahtamistaan. Touko Siltala kuvasi itseään uudelleenlukijaksi.
Julkaistuista teoksista neljä viidesosaa on tietokirjoja, mutta nimikkeiden määrät ovat viidessä vuodessa laskeneet. Nimikkeiden karsiminen ehkä kannattaa, mutta liikevaihto laskee. Kirjavälityksen välittämien kirjojen määrä kasvaa, mutta joukossa on muitakin kuin ammattikustantajien kirjoja.
Pamflettikirjallisuuden määrä on noussut, samoin omakustanteiden ja sidosryhmäkustanteiden. Isoissa kustannustaloissa ihmisiä on tullut ulkopuolelta ja kulttuuri on muuttunut. Yhtäkkiä kansainvälisessä konsernissa johtaja kolistelee kuin norsu posliinikaupassa ja ärsyttää. Palaverihelveteissä vaaditaan myyntiennusteita seuraavalle vuodelle, vaikka kustannustoimittajalla on vasta kirjan ideoita.
Kustannusyhtiön perustaminen ja kirjan painaminen on helppoa, vaikeutena on kirjan markkinointi. Kirjailija saa pieneltä kustantamolta nopeammin vastauksen kuin isolta. Pienessä kustantamossa kirjan toimittaja tietää kaiken, mikä koskee tiettyä kirjaa. Pienet ja ketterät tuntevat myös yleisönsä, kun taas iso kustantaja voi tuhlata mainosrahansa epäolennaiseen.
Sähköisessä julkaisemisessa ei myydä teoskappaleita vaan lukuoikeuksia. Ihmiset eivät kuitenkaan vielä ole valmiita maksamaan e-julkaisuista. Verkkokustantajat markkinoivat sosiaalisessa mediassa. Tapahtumien järjestäminen ja verkostoituminen sosiaalisessa mediassa vaikuttaa uudella tavalla; monet kirjailijat osallistuvat itse kirjansa markkinointiin.
Into Kustannuksen myynnistä kolmasosa on e-julkaisuja. Siltalalla on oma Facebook-ryhmä. Julkaisukynnys on alempana kuin koskaan, ja print-on-demand on laskenut painatuksen hintoja. Tietokirja sähköistyy nopeammin kuin kaunokirja, mutta sähköisen painatuksen ansaintalogiikka on toistaiseksi auki. HTML5-formaatti helpottaa e-kirjan julkaisemista eri päätelaitteille. Lukijat kaipaavat vuorovaikutteisuutta, he haluaisivat jatkaa kirjoittamista.
Ehkä palaamme suomalaisen kustantamisen alkujuurille, jolloin henkilöt nousevat organisaatioita tärkeämmiksi. Ihmiset kustantavat omalla rahalla ja riskillä.
Flopit ja bestsellerit
Jarmo Papinniemi veti Raija Orasen, Virpi Hämeen-Anttilan, Mikko Aarnen ja Jussi Lähteen keskustelua flopeista ja bestsellereistä. Floppi on jotain, mihin panostetaan valtavasti, mutta mitään ei synny; odotukset ovat liian suuret. Kirjailija voi huvitella viisastumalla ja sivistymällä itse teoksista, joita kirjoittaa. Kustantaja etsii jotain freesiä; aiemmin menestynyt on jo pilaantunut. Oikeasti freesit tulevat puun takaa kuten Päätalo, Rowling, Oksanen ja Remes. Jostain pitää tulla joku, joka uskoo epätodennäköiseen.
Ene Mihkelsonin Ruttohauta käsittelee samoja asioita kuin Sofi Oksasen Puhdistus. Ruttohauta on kirjoitettu kuin kaunokirja, Puhdistus kuin bestseller.
Raija Oranen kertoi kirjoittavansa päällimmäiseksi helpon juonen, joka uppoaa jokaiseen, ja sitten jotain syvällisempääkin, jonka lukija voi halutessaan löytää. ”Muotokokeilut kuuluvat studioon. Kieli on pursi, jonka varaan lukija voi rauhallisesti asettua.” Hän julisti, ettei ole lukenut Alastalon salissa eikä aio lukea Ulyssesta. ”Lukijaa ei saa kiusata. Jos teksti on vaikeaa, se on kesken.”
Mistä löytyisi kirjallisuuden grillimakkara, jota koko kansa lukisi. Suomen kieli ja kulttuuri on pieni, joten kaunokirjallisuuden kustantaminen Suomessa on tuomittu tappiolliseksi. Kieli ei kuitenkaan elä ilman kaunokirjallisuutta.
Kirjailijat kirjoittavat itselleen, mutta palaute on tärkeää. Kirjoittaminen on viestintää. Taide on yhteisen tunnekokemuksen luomista. Onko kirja kauppatavara vai viestintää?
Pitäisikö kirjailijan viestiä Twitterissä vai kasvokkain esimerkiksi Lieksan junassa? Voisiko Facebookissa olla tietyllä tavalla läsnä?
Raija Oranen valitti, että sosiaalinen media tuntuu toivottoman raskaaalta. Kirjoittamisen jälkeen hän ei enää halua jäädä huvittelemaan koneen ääreen. Jussi Lähteen mukaan taas sosiaalinen media on parasta, mitä kirjallisuudessa on tapahtunut vuosiin.
Säilyvätkö tuhansia vuosia vanhat kirjat sähköisessä muodossa? SKS on huolissaan, kun kirjan kirjoittamisen vaiheet eivät enää jää näkyviin.
Sananvapaus on astunut merkittävän askeleen. Parikymmentä vuotta sitten tarvittiin paljon rahaa, jotta kirja saatiin ulos. Nyt kuka tahansa voi julkaista mitä tahansa viidelle miljardille lukijalle. Mutta kuka kirjat lukee? Miten valikoimme, mitä luemme? Miten löydämme kiinnostavat teokset?
Lopuksi
Esiintyjät ja keskustelijat kuvasivat rahaa monin tavoin: Raha pahan palveluksesa. Raha vaihdon välineenä.  Raha näkymättömänä läsnä. Raha on vain rahaa. Rahaan liittyy intohimoja. Raha on arvon mitta. Rahan ja rakkauden vuoropuhelu. Rahan ajan arvot. Raha on kaikki. Raha on paha, mutta myös hyvä.
Sää suosi Vanhan kirjallisuuden päiviä. Aurinko paistoi perjantaina niin, että saatoimme nauttia päivällistä Kievarihotelli Liekorannan terassilla ja saunan jälkeen istua pitkään parvekkeella. Sade alkoi vasta lauantaina, kun lähdimme kohti Helsinkiä.

Aivot, motivointi ja Big Data

Hajamielinen
unohtaa avaimensa –
mieli uinahtaa.

Some synnyttää
Big Dataa infoähkyyn,
päätöksentekoon.

Motivoi! Tule
kohti, paljasta tunteet,
kokonaiskuva.

Aurinko sulatti sääennustajien sadepilvet ja lämmitti neljääkymmentä ICT-leidiä Tallinnassa 7.6.2012. Järjestäjät olivat koonneet erinomaisen tietopaketin Tallinnan nähtävyyksistä ja ravintoloista, joihin tutustumiseen jäi muutama tunti Aivobicin ja Big Datan välissä. ICT Ladies -verkoston puheenjohtaja Mari Liiri-Forsberg juonsi seminaarin.
Aivobic
ICT-leidien risteilyseminaarikutsu sai Reidar Waseniuksen pikakelaamaan elämänsä: 1980-luvun koulutuksista aiheina Basic ja ”Datateknik för pensionerer”, Kauppiksen tietokoneen 10 megan muistiin ja opintoihin vuorovaikutteisesta digimediasta TKK:lla  . Tekoälyn sijaan hän kiinnostui siitä, mitä tapahtuu ihmisen korvien välissä: ihminen kiinnosti enemmän kuin tietokone! Korkeakoulujen joustava opinto-oikeus tarjosi mahdollisuuden opiskella Valtsikassa viestintää. Tänään sosiaalinen media sulauttaa ihmisen ja tietokoneen, ihmiset viestivät tietotekniikan avulla.
Neljä vuotta sitten Reidar Wasenius ryhtyi yrittäjäksi, personal braineriksi. Viime maaliskuisen aivourheilukilpailun osallistujista nuorin oli alle kouluikäinen ja vanhin seitsemänkymppinen.
Elätämme monia vääriä uskomuksia kyseenalaistamatta niitä. Jos hämärässä lukeminen on vaarallista silmille, niin miten ihminen voi ajaa autoa illalla tai yöllä? Eikö tuntiin aterian jälkeen saa mennä uimaan? Ihminen voi treenata silmälihaksiaan, samoin hengitystään vielä aikuisiällä.
Vuoden 2010 lopussa työkyvyttömyyseläkkeellä psyykkisistä syistä oli neljännesmiljoona suomalaista, ja määrä kasvaa vuosittain. Keskittymiskykymme on koetuksella, kun meiltä edellytetään monien asioiden tekemistä yhtaikaa, nopeita päätöksiä vailla riittäviä tietoja, jatkuvaa uuden oppimista, luovuutta ja stressinhallintaa. Pitääkö aikuista ihmistä opettaa sanomaan ”ei”? Eikö lentokoneessakin aseteta happinaamareita ensin itselle ja vasta sitten auteta muita?
Ihmismielessä on neljänlaista muistia:

  • muistikuvia aistimuksista
  • taitoja teoista
  • käsitteitä yhteyksineen
  • mielipiteitä arvioista.

Vuorovaikutustilanteen jälkeen kukaan siihen osallistuneista ei ole täsmälleen samanlainen kuin ennen. Vuoro-vaikutus vaikuttaa aina sen osapuoliin. Ihminen repii merkityksiä ympäristöstä jatkuvasti, muodostaa mielipiteitä arvioistaan, vaikka kukaan ei sanoisi sanaakaan. Ihminen vaikuttaa ja vaikuttuu.
Elinikäinen oppiminen ja koulu keskittyvät vain yhteen näistä muistin lajeista, käsitteisiin yhteyksineen. Se toki on tärkeää, mutta aivoja oppii käyttämään parhaiten opettelemalla taitoja sen perusteella, mitä itse tekee.
Ihminen toistaa itseään: istuu, kävelee ja nauraa itselleen ominaisella tavalla, mikä on luonnollista. Hän voisi kuitenkin virkistää aivojaan tekemällä jotain rutiinista poikkeavaa, itselleen epätavallista, esimerkiksi ostaa kauppamatkalla jotain, mitä ei ennen ole ostanut. Klassisen musiikin ihailija voisi löytää melodiaa rokista ja päinvastoin. Meemit testaavat itseään, hyräilty musiikki tarttuu ja muuntuu.
Esi-isämme olivat niitä, jotka pysyivät hengissä. He söivät mahdollisimman paljon silloin, kun ruokaa oli tarjolla, koska seuraavasta ateriasta ei ollut tietoa. Nyt toistamme samaa notkuvassa seisovassa pöydässä.
Miksi kehitämme vain tekniikkaa ja ulkoistamme muistaminen sille? Miksi emme kehitä ihmistä, ihmisen aivoja? Aivojen käyttö on taito, aivan kuten hengityselinten, ruuansulatuksen ja tukielinten. On helppoa toistaa sitä, minkä osaa, silloinhan ei tarvitse ajatella. Mieli kaipaa kuitenkin uusia toimintoja. Ei riitä, että osaa tekniikat, niitä pitää myös käyttää. Mielenkiintoinen opetusmateriaali ”Lie to me” liittyy tähän aiheeseen. Ted.com:ia kannattaa myös katsoa.
Unohdatko, mihin jätit avaimesi? Tai miksi tulit huoneeseen? Kyse on tavallisesta haja-mielisyydestä, absent minded, jolloin mieli on poissa. Muistilistat ovat hyviä, muistia ei pidä kuormittaa pikkuasioiden muistamisella vaan kokonaisuuksilla.
Onko kehon rentoutuminen eri asia kuin mielen rentoutuminen? Kehitätkö itsellesi köyryselkää, jos et ojenna itseäsi? Onko hiirikäsi työnantajan vain työntekijän syytä? Istuvatko tuhannet suomalaiset vuosittain selkänsä rikki?
Tallinnan satama-altaassa suljimme silmämme ja keskityimme Aivobicin askelkuvioihin.
Älykkäämpi analytiikka ja Big Data
Paluumatkalla Jukka Ruponen IBM:ltä kertoi, mihin tietokoneen aivot kehittyvät. Maailma ei muutu prosesseja viilaamalla vaan datan avulla. Maailma toimii prosessin ja datan risteyksessä, valitettavasti nykyisin prosessien ehdoilla. Datasta luodaan informaatiota ja siitä tietoa.
Osaamme kuvata prosesseja ja automatisoida niitä, mutta miten hallitsemme dataa? Kasvava sukupolvi ei tunne maailmaa ennen verkottumista. Meidän velvollisuutemme on varoittaa heitä identiteettivarkauksista, yksityistietojen tai luottokorttitietojen antamisesta verkoon.
Maailma huutaa analytiikkaa ja sosiaalinen media pursuaa tietoa kuluttajien suosituksista, jotka vaikuttavat ostopäätöksiin enemmän kuin markkinointi ja mainonta. Tätä tietoa voitaisiin käyttää päätöksenteossa, joka nykyisin perustuu pitkälti intuitioon. Monet hyväksyvät sen, että tietokannoissa oleva data on epäluotettavaa, vaikka keinot laadunvarmistukseen ovat olemassa.
Miten työtä optimoidaan, jos suurin osa ajasta menee tiedon etsimiseen eikä aika riitä tiedon läpikäyntiin? Datamäärän kasvu sinänsä ei ole ongelma, mutta datan käsittely, varmistaminen ja analyysi ovat ongelma.
Pitääkö data aina tallentaa ennen kuin sitä voidaan analysoida? Valtaosa datastahan on strukturoimatonta. Dataa on kahdenlaista: datavaltameri ja jatkuvasti liikkuva data. Arvioidaanko asiakastyytyväisyyttä asiakaskyselyillä vai call centerin yhteydenotoilla tai Facebookin päivityksillä?
Sosiaalisessa mediassa nopeasti lisääntyvän, liikkuvan ja monimuotoisen datan volyymit liian isoja tallentamiseen, mutta dataa voidaan analysoida lennossa.
Sosiaalisen median analytiikka ei yksin vastaa kysymyksiimme. Kukaan ei omista Big Dataa ja sitä on vaikea määritellä.
IBM:n Watson päihitti ihmisen tietovisassa. Watsonin pitää tietää, mitä se ei tiedä, sen pitää painaa nappia ja vastata oikein. Google ei tähän vastaa.
Watson käyttää aiemmasta poikkeavaa analytiikkaa, se ymmärtää käsitteitä kuten paikat ja henkilöt, se osaa jakaa datan osiin, hakea todistusaineistoa, jonka avulla pystyy arvioimaan, millä todennäköisyydellä on oikeassa. Watsonin analytiikkaa käytetään lääketieteessä: kone tukee diagnoosin tekemistä.
Tuotteen hinnoitteluun ja uudelleen paketointiin tarvitaan kuluttajan mieltymysten analysointia verkossa, samoin tulevaisuuden trendien ymmärtämiseen. GPS-data julkisesta liikenteestä kertoo, miten tiet vetävät. Mihin tuulimylly sijoitetaan, jotta optimoidaan sääolosuhteet? Missä videomme virtaa ilman että tiedämme siitä?
NLP ja motivointityylit
Tarja Törmänen Wulffilta tarinoi perheestään ja tiimistään. Olemme sitä, mitä vanhempamme ja lapsemme ovat, sitä mitä olimme eilen ja tänään.
Motivointi- tai erottelutyylit ovat työkaluja ja menetelmiä saavuttaa meille merkityksellistä tietoa, avaimia toimivaan yhteistyöhön. Jos tiedetään, mitä ei tiedetä, siihen kiinnitetään huomiota.
Erilaisia motivointityylejä ovat

  • kohti ja pois
  • samuus ja erot
  • yksityiskohdat ja iso kokonaiskuva
  • fakta ja tunteet.

Esimiehen ja alaisen pitäisi keskustella siitä, mikä motivoi. Kiitosta pitäisi antaa moninkertaisesti korjaavaan palautteeseen verrattuna – ja unohtaa jo romutettu hampurilaispalaute.
Toisen ihmisen tavoittaa, kun puhuu samaa kieltä. Viestin merkitys paljastuu sen aiheuttamassa toiminnassa.
Lopuksi saimme seurata videota, jossa teksti ja puhe eteni ensin ylhäältä alas – ja sitten alhaalta ylös, jolloin koko viestin sanoma muuttui lähes päinvastaiseksi. Uusi näkökulma avartaa.

Kesä mobiilisti Mustialassa

Yhteisöllinen
kannel soittaa soittajaa
Mustialassa.

Kesä lämmittää
luontopolun kulkijaa –
houkuttaa uimaan.

Pihapensaissa
roikkuvat QR-koodit,
vihaiset linnut.

Mobiilikesäkoulu aiheenaan Diginatiivit – Mobiilista ubiikkiin! 21.-22.5.2012 keräsi toistasataa ihmistä Tammelan Mustialaan nauttimaan vasta puhjenneesta kesästä pihapiirin keitailla, luontopolulla sekä Mustialanlammin rannalla ja vedessä.
Heikki Mäenpää avasi tilaisuuden soittamalla kannelta ja kertomalla, miten alle kymmenvuotiaat oppilaat jo 1990-luvulla videoivat opettajan äänestyksen, ehdottivat kansanedustajalle lakialoitetta makeisveron poistamisesta ksylitolilta, miten Dancing Moominvalley valloitti Japanin, miten joulupukki matkasi Kiinaan ja miten vihaiset linnut lensivät revontulissa.
Onko opetusala luova ala? Tekijänoikeudet pitää hallita, jotta pysyy kartalla. Mielikuvitus on tietoa tärkeämpää. Yksinoppimisesta siirrytään yhdessä oppimiseen. Panostus oppimiseen on paras panostus tulevaan, koska siitä riippuu ihmiskunnan tulevaisuus. Suomi on kymmenessä vuodessa pudonnut kelkasta, mutta voimaannumme jälleen.
Leena Vainio ja Pasi Mattila kertoivat todellisuudesta pelillisesti ja leikillisesti, ubiikin murtautumisesta lapsuudesta vanhuuteen. Nuoret etsivät ehkä enemmän pelejä, vanhemmat palveluja.
Pedagogiset mallit
Pasi Silander tutustutti meidät mobiilioppimisen pedagogisiin malleihin, joita konkretisoimme tanssiaskelin.
Työssäoppiminen
Jukka Niinimäki ja Leo Lehtosaari kertoivat työssäoppimisesta opettajankoulutuksessa Moodlessa ja Posterousissa.
Moodlessa tiedot ovat kompaktissa paketissa eivätkä siellä ja täällä. Opettajalle olisi hankalaa, jos olisi useita ympäristöjä, joihin palautetta pitäisi kirjoittaa. Posterous ja Blogger tarjoavat ilmaisia blogeja, mutta niissä ylläpidettävyys, pysyvyys ja tietosuoja ovat ongelmallisempia kuin oppilaitoksen omalla alustalla.
Moodleen rakennettu työssäoppimisen sovellus on kohtalaisen strukturoitu. Sopiiko sellainen aikuisopiskelijoille? Ainakin he ovat olleet siihen yllättävän tyytyväisiä.
Sovelluksen tärkeimpiä hyötyjä ovat toisaalta opiskelijan mahdollisuus kuva- ja videomateriaalia autenttisessa tilanteessa työpaikalla, toisaalta työpaikan ohjaukseen nivoutuvat valmiiksi mietityt aiheet. Eri viikkojen kysymykset tukevat mestari-kisälli-oppimisen eri vaiheita. Jos opiskelijat etenevät keskenään eriaikaisesti, sovellus on jatkuvasti auki. Jos prosessi on samanaikainen, kysymykset lähetetään jokaisen oppijan kännyyn samanaikaisesti.
Teknisesti sovellus toimii, eri asia, miten saa oppijat tuottamaan siihen materiaalia. Verkossa oppija kertoo ehkä eri asioita kuin lähitapaamisessa ohjaajan kanssa. Videolta oppija saattaa oivaltaa tekemisestään sellaista, mitä ei muuten ole huomannut.
Leo Lehtosaari tarjosi Posterous-blogia kiinteistönhoitoa opiskeleville iltaopiskelijoille. Ohjaajalla oli oma blogi, samoin jokaisella oppijalla. Tehtävät annettiin maanantaisin ja oppijat vastasivat niihin tuottamillaan kuvilla ja videoilla perjantaihin mennessä. Tavoitteena oli, ettei opettajan tarvitsisi mennä työpaikalle vaan hän voisi hallinnoida oppijan tekemistä blogiin syntyvän materiaalin avulla.
Aloituspäivänä oppijat tutustuivat mobiililaitteisiin tukihenkilöiden avulla ja pääsivät käyttämään niitä jo samana iltana. Vaikka heillä oli mahdollisuus jakaa oikeuksia blogeihinsa ryhmän sisällä, niin oppijat eivät antaneet juurikaan palautetta toisilleen.
Mobiililaitteiden hallintaa tarvitaan kiinteistönhoitajan työssä. Negatiivinen palaute liittyi lähinnä vieraaseen tekniikkaan ja siihen, että iPad on työpaikalle hiukan liian iso laite.
Mobiilisovelluksia puistossa
Reijo Koivula ja Outi Tahvonen innostivat meidät ideoimaan mobiilisovelluksia erilaisilla puistonkäyttäjille. Fyysisten laitteiden päälle voidaan rakentaa kerros kouluttamaan ja syventämään käyttöä. Miten houkutellaan sohvilla videopelejä pelaavat nuoret ulos? Millaisia mielen haasteita voimme tarjota?
Helsingissä Töölönlahden ympärille on viikko sitten pystytetty interaktiiviset mobiilinäytöt ja liikuntarastit. Näytöille voi kirjautua ja kertoa liikuntasuorituksistaan ja saada aktiivisuudesta palkintoja.
Pelasimme lapsille tarkoitettua muistipeliä mobiililaitteilla ja seinään kiinnitetyillä QR-koodeilla. Sen jälkeen ideoimme mm. ääni- ja kosketusjälkiä sekä tarina- ja valitusfoorumin.
Päättäjäfoorumi
Tiistain päättäjäfoorumi Jyrki Kasvin johdolla pohti mobiilia ja laajennettua todellisuutta. Ihmiset haluavat olla yhdessä, teknologia ei sanele vaan mahdollistaa. Laajennettu todellisuus muuttaa arjen muutamassa vuodessa. ”Miten niin ihmiset ennen muistivat toistensa nimet? Eivätkö he lukeneet niitä laajennetusta todellisuudesta?”
Muistatteko lankapuhelinaikaa, jolloin puhelimeen rynnättiin vastaamaan vaikka kylvystä tai sängystä? Nyt puhelin voidaan sulkea tai mykistää, vastataan ehkä vuorokauden sisällä.
Miten aivoja jumpataan? Montako puhelinnumeroa muistatte? Aivot sopeutuvat siihen, että puhelinnumeroiden muistaminen on ulkoistettu kännylle.
Virtuaalinen ja fyysinen läsnäolo sekoittuvat, ja ihminen voi itse valita, missä on läsnä milloinkin. Vaatiiko läsnäolo samanaikaisuuden? Onko sähköposti läsnäoloa?
Avaamattomien sähköpostien ja tekstiviestien tulvaan kaipaisi eduskunta-avustajaa. Tämä voisi viestitulvasta valita olennaiset, joihin reagoida.
Verkossa voi valita identiteettinsä, mitä kertoo itsestään. Useimmat sanoivat toimivansa verkossa omalla nimellään ja seisovansa sanojensa takana.
Millaisia uusia innovaatioita mobiili tulevaisuus kaipaa? Heijastamattomia näyttöjä, mobiilia palkanmaksua, delegointisovellusta sekä sovelluksia, jotka mahdollistaisivat työskentelyn vailla selkäkipuja.
Opimme siellä, missä oppimiselle on parhaat edellytykset. Oppiminen on tekemistä, mukanaoloa. Taltioiminen syventää oppimista. Toinen nuori oppii videoista, toinen tarvitsee opettajan luokkaan. Mobiilioppimisen pitäisi olla riittävän selkeää erilaisille oppijoille.
Yleisön joukosta esitettiin, että päättäjäfoorumin puhujat olisivat voineet etukäteen videoida vastauksensa esitettyihin kysymyksiin. Sitten täällä Mustialassa olisi voinut olla eri pisteitä, joissa olisimme voineet keskustella heidän kanssaan. Nyt yleisö ei päässyt kovin paljon osallistumaan, kyse oli pitkälti perinteisestä paneelista.
Mobiilivideot
Pauliina Venho johdatti meidät tunnissa mobiilivideoihin opetuksessa. Mobiiliohjauksen pedagogisia malleja löytyy Pasi Silanderilta. Aluksi oppijat tutustutetaan laitteisiin. Tilanteen mukaan mietitään, minne tuotoksia voidaan viedä. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysalalla osa videoista saattaa olla turhan arkaluonteisia YouTubeen. Oppimisen reflektointi on olennainen osa myös mobiilioppimista.
Pauliina Venho näytti meille, miten videoita tehdään Applen iMovie– , Puppet Pals –  ja Explain Everything  -sovelluksilla. Valmistautuminen on videon laatimisessa olennaista. Rajaus suunnitellaan etukäteen ja kuvat otetaan vaakasuunnassa. Kuvauslupa on hyvä kysyä. Lisäohjeita löytyy Omnian Mobiilisti-hankkeen wikistä.
Tiiviin johdannon jälkeen ryhdyimme työstämään videoita pareittain. Puolessa tunnissa syntyi jotain.
Yhteenveto
Ensimmäisen päivän yhteenvedossa todettiin, että kolmessa vuodessa Mobiilikesäkoulu on kehittynyt sisällöistä ja teknologiasta ohjaukseen. Samalla toivottiin yhteisöllisyyden ja verkostoitumisen korvaavan sanan ”peli”.

Kalamalja ja muuttuva koulu

Ihmisellisen
maailman tarjoamme
kohtaamisessa.

Kulttuuri muuttuu:
teemme yhdessä, jaamme,
autamme toista.

SomeTime2012 houkutteli eri puolilta Suomea sata some-aktiivia Helsingin ydinkeskustaan Briim Centeriin lauantaina 12.5.2012. Teemana oli KISS, Kivaa Ilman Suurta Säätöä. Twitter-hashtagien kanssa oli ongelmia, kun aamupäivällä #SomeTime2012 keräsi maailmalta monenlaisia viestejä. Iltapäivällä tilanne rauhoittui, ja palasimme #SomeBriim-hastagista takaisin alkuperäiseen.
Kalamalja
Alun kohtaamisten ja halailujen jälkeen istuimme kalamaljaan yhdessä ideoimaan päivän tapahtumia. Monissa puheenvuoroissa mainittiin yhteisöllisyys, kulttuurin muutos, taitojen opettelu ja tilaisuuden lämmin tunnelma. Iltapäivän teemoiksi nousivat mm. näkymätön oppiminen, uusi Euroopan unioni, yhteisömanagerointi, markkinointi, johtaminen ja somen mittarit yritysnäkökulmasta.
Irmeli Aro puhui ihmisellisen maailman tarjoamisesta ja Johanna Janhonen nettikätilöinnistä, yhteisön palvelemisesta. Juha Krapinoja, Yammerkätilö, puhui tietämyksen hallinnasta niin, että keskiössä ovat ihmiset eikä teknologia. Rakkaus ja tieto lisääntyvät jaettaessa, synnyttävät uutta. Ilkka Pirttimaa muistutti, että monen käyttäjän palveluita on ollut olemassa jo ennen somea. Ville-Matti Hakanpää kertoi jo 1990-luvulla pelanneensa purkissa niin, ettei nähnyt pelikavereitaan eikä välttämättä tiennyt heidän oikeita nimiään. Jari Jaanto kertoi IRC-galleriasta, joka viime vuonna ostettiin takaisin Sulakelta. Vaikka teinit ovat Facebookissa, he ovat myös IRC-galleriassa.
Harri Hannelin kertoi valaistuneensa somesta tänä keväänä tulevaisuuden tutkimuksen myötä. Alkuun taito puuttui, ei osannut tehdä netissä paljon, mutta totesi, että hukkuu, jos ei räpistele. Opin vielä tämänkin! Terve epäily ja kylmä harkinta auttavat suodattamaan, mitä taitoja tarvitaan. Joanna Ovaska  puolestaan hehkutti ilmiöpohjaista oppimista ja koulua kaikkialla.
Katri Luukka kertoi, miten lasten muutto maailmalle houkutteli hänet someen, ensin seuraamaan tyttären blogia, sitten Facebookiin. MBA-opintojen päättötyöhön somesta sai somelaisilta tukea. Kasvokkaista työskentelyä arvostetaan enemmän kuin online-työskentelyä, mutta jälkimmäistäkin pitää johtaa, esimerkiksi kannustaa korjaamaan, jos havaitsee organisaation wikissä virheitä. Jukka Tamminen, pitkän linjan it-ammattilainen ja oliomallinnuksen asiantuntija, suhtautuu someen kriittisesti. IT-dinosaurus-blogi kerää lukijoita maailmalta, mutta aktiivisuus LinkedIn-kontakteissa ja -keskusteluryhmissä on vähäistä.
Tero Toivanen totesi, että elinikäinen oppiminen on jo somessa, some leviää, vaikka emme tekisi mitään. Pysymmekö kehityksen kärjessä vai tipummeko? Jesse Soininen muistutti some-valaistuneita epäilijöistä, jotka pitäisi ottaa mukaan keskusteluihin. Aikoinaan monet suhtautuivat epäluuloisesti tekstiviesteihin: miksi näpytellä hankalasti, kun voi soittaa? Toisaalta aiemmin saatettiin ihmetellä, miksi soittaa, kun voi hevosella käydä naapurissa toimittamassa asiansa. Nettikätilöinti ei ole vain välineitä ja sovelluksia vaan käyttökulttuurin muutosta.
Janne Ruohisto korosti myös, että kyse on kulttuurin muutoksesta, ei tekniikasta. Some-suvussa on jakamisen ja auttamisen ilmapiiri. Hän oli ollut kouluttamassa pankinjohtajia ja kysynyt heiltä somen esteitä. Kun asioita on sata vuotta tehty yhdellä tavalla, niin muutos on hidas. Olennaista olisi tilan antaminen ja myönteisyys.
Hannele Kalske oli Otavan Opiston koulutuksessa innostunut somesta, jonka avulla jazzkonsertteja voisi kuunnella ilman suurta hiilijalanjälkeä. Oskari Uotinen totesi, että somea opetellaan tarpeeseen. Maria Laitinen, joka tänä vuonna oli aktiivisesti mukana organisoimassa SomeTime-tilaisuutta, kysyi, miksi olemme täällä. Miksi tulemme tänne? Voisiko tätä siirtää työelämään? Mikä asia työelämässä tarvitsee organisointia? Mihin ihmisten aika menee?
Maija Haavisto kertoi, että Twitter luontuu hollantilaiseen kulttuuriin, jossa mielipiteet ovat tärkeitä. Ihmiset eivät twiittaa siitä, mitä tekevät vaan siitä, mitä ajattelevat. Hashtagilla ”uskalla kysyä” voi kysyä mitä vain, hyviä ravintoloita tai teknisiä neuvoja, ja saa myös vastauksen. Oskari Niitamo nosti esiin tekijänoikeudet. Voiko tietoa omistaa? Uskallanko kysyä? Kelpaavatko minun ajatukseni? Kysymysten esittäjä tuo ihmetyksensä yhteiseen kekoon, äänissämme kaikuvat tuhansien muiden äänet.
Iltapäivä
Hajaannuimme lounaalle lähiravintoloihin, joihin Susanna Heikkinen oli välittänyt tilauksemme ja varannut pöydät.  Iltapäivällä saimme valita kalamaljassa esiin nostetuista teemoista ja tutustua isäntämme Reidar Waseniuksen  aivobiciin.
Näkymätön oppiminen
Tero Toivanen johdatti meidät näkymättömään oppimiseen, johon liittyvät humanistiset taidot ja hiljainen tieto. Millainen on tulevaisuuden koulu? Muuttuuko luomiskyky? Entä aikakäsitys? Ottavatko oppijat enemmän vastuuta oppimisestaan? Voisiko jokainen edetä omassa tahdissaan? Miten tärkeiksi nousevat tiedonhaku, tiedonrakentaminen ja itseilmaisu? Kasvaako taideaineiden merkitys? Nivoutuvatko ne saumattomasti muuhun opetukseen? Eikö enää tarvitse pelätä virheitä?
Iätön Knowmad on luova ja motivoitunut, kykenee yhteistyöhön ja käyttämään tietoa, jota on loputtomasti. Ymmärrys rakentuu sosiaalisesti, suljettu tieto avautuu, ongelmanratkaisutaito nousee olennaiseksi. Opettajankin pitää olla valmis oppimaan uutta, poisoppimaan vanhaa.
Ryhmässä keskustelimme muuttuvasta koulusta. Pois bulimiaopetuksesta taitojen oppimiseen, ymmärrykseen opitun hyödyntämisestä. Vastustavatko oppilaat yhteisöllistä opiskelua? Kaipaavatko he perinteisiä luentoja? Laskevatko he monimuotokurssilla opiskeluajaksi pelkät lähitapaamiset?
Oppilaiden kanssa pitäisi keskustella, toisaalta perustella, toisaalta kysyä heidän ajatuksiaan. Oppilaille voisi antaa mahdollisuuden vaikuttaa itse oppimistilanteeseensa. Oppiminen edellyttää motivaatiota ja henkistä avoimuutta. Opettajia pitäisi tukea murrosvaiheessa: jos kehittämiseen menee aiempaa enemmän aikaa, niin jostakin muusta aikaa pitäisi vähentää.
Kymmenen vuotta sitten Virtuaaliammattikorkeakoulussa tuotettiin oppimisaihioita. Sisällöntuotantorenkaamme visioi, että oppija voisi vapaasti valita oppimisaihioista ne, jotka tukisivat hänen oppimistarvettaan, ja valitusta kokonaisuudesta voisi saada suoritusmerkinnän. Pieni koululainen voisi asettaa itselleen tavoitteen: ”Haluan pormestariksi.” Tavoitteen valossa hän huomaisi tarvitsevansa esimerkiksi matematiikkaa ja kieliä – ja motivoituisi opiskelemaan niitä. Polku tavoitteeseen saisi koostua pienistä askelmista, joilla onnistuminen kannustaisi eteenpäin.
Yhteisömanagerit
Pistäydyin Johanna Janhosen vetämässä yhteisömanagerien ryhmässä, jossa suunniteltiin ensi tammikuun CMAD-konferenssia. Ideoinnista nousivat menetelmät, prosessit, uudet ideat, osallistaminen sekä verkostojen menestystarinat.
Antaessaan saa
Päivän aikana toistettiin Heikki Hallantien pari vuotta sitten Sometime2010:ssä esittämää ajatusta: “Anna enemmän kuin otat, niin saat enemmän kuin annat!” Siihen kiteytyy SomeTimen henki. Briim Centerin seinälle täydentyivät SomeTime2012:n avainsanat: tunne, tahto, toiminta, tieto, taito, tavoite.

Hotelli ja takkahuone navetassa

Krapi tarinoi
historiaa reseptein
sydän mukana.

Kesähuvila
lypsykarjatilalta
ravintolaksi.

SOMY-koordinointihankkeen  parin päivän kokous, touhupäivät 7.-8.5.2012, Tuusulan Krapissa alkoi vaikuttavalla ja maukkaalla Pitopöytälounaalla, tosin tunnin myöhässä, kun VR:n tekninen vika pysäytti koko junaliikenteen maanantaiaamupäivänä.
Ensimmäisenä päivänä kauhoimme toistemme tiedot viidentoista sosiaalisen median hankkeen tilanteesta Googlen dokumentteihin matriisiksi. Toinen päivä suuntasi ensi syksyn tapahtumiin ja koordinointihankkeen tehtäviin.
Krapin historiaa
Ensimmäisen päivän lounaan jälkeen saimme tiiviin rautaisannoksen tarinoin höystettyä Krapin historiaa 1600-luvulta nykypäivään. Isojaossa Krapin tilukset ulottuivat Jokelasta Hyvinkäällä asti. Isäntä Krapi ja hänen kolme pientä lastaan lepäävät Tuusulan hautausmaalla.
Valtioneuvos G.F.Sourander osti tilan kesäasunnokseen vuonna 1882, ja raeknnutti päärakennukseksi venäläistyylisen huvilan. Osa pystyssä olevista hirsistä on Venäjältä, osa vanhasta päärakennuksesta. Huvila ei ole vajonnut savipohjaiseen maahan.
Maanviljelijä Klas Holma ja hänen Maiju-vaimonsa ostivat Krapin vuonna 1911 lypsykarjatilaksi ja rakennuttivat karjakartanon, nykyisen hotellirakennuksen, jonka huoneet on nimetty entisten asukkaiden mukaan. Oman huoneeni ovessa luki ”Uurtava”.
Tuusulanjärven taiteilijayhteisössä oli kulttuurin, talouden ja politiikan edustajia, jotka jokainen tavallaan pyrkivät edistämään Suomen itsenäisyyttä. Taiteilijoista ensimmäisenä Tuusulaan saapui Venny Soldan-Brofeldt, joka käytti housuja ja poltti piippua, ja viimeisenä Sibelius; hän ei voinut asua Helsingissä, koska se ei edustanut metropolia eikä maaseudun rauhaa.
Sibelius ei onnistunut ostamaan tonttia järven rannalta, koska rouvat, jotka tonttia myivät, olivat nähneet Symposonin eivätkä halunneet myydä tonttiaan rentulle. Ainolasta näkee järvelle vain talvisin. Sibelius itse sanoi myöhemmin, ettei olisi halunnut asettua järven rannan kosteaan ilmanalaan.
Kaikki taiteilijakodit ovat Tuusulanjärven kaakkoispuolella, jossa voi nauttia auringonlaskuista ja pääsee parissa tunnissa junalla Helsinkiin. Helsingin arjen houkutukset ja viihde varjostivat perheiden hyvinvointia. Taiteilijayhteisössä elämä ei ollut helppoa vaan köyhää, elinkeino raavittiin arjesta. Samaan aikaan kun Sibelius tilasi hienoja nahkahansikkaita Pariisista, Aino kerjäsi ruokaa perheelle Tuusulassa.
Veljessota vei isäntä Klasin; muutaman vuoden kuluttua hänet löydettiin lähipitäjän kirkkomaalta. Tilan ja perheen hoito jäi Maiun harteille. Metsästystä harrastava agronomi Onni Lustig näki Maiun ratsastamassa, eikä kestänyt kauan, kun Krapi sai uuden, innovatiivisen isännän, joka välillä vietti iltoja ystävänsä Eino Leinon kanssa pelaten shakkia.
Krapin tila alkoi saada uusia muotoja. Krapin Rivieralle rakenettiin savusauna ja tuotiin hiekkaa vastarannalta vuonna 1933. Tanssilava ja juhannustulet keräsivät nuorisoa. Savusauna on palanut pari kertaa melkein kokonaan, mutta kiuas on edelleen alkuperäinen.
Vuonna 1957 Salme Pietikäinen tuli Krapiin kotitalousharjoittelijaksi, ja pian Matti Holman puolisona nuoreksi emännäksi taloon. Hän toimi Apu-lehdessä kotitaloustoimittajana ja oli mukana perustamassa Marttaravintolaa vuonna 1968. Ravintola Krapinhovi avattiin tilan päärakennuksessa vuonna 1973. Sinisestä sikalasta rakennettiin perheelle asunto, johon Salme ja Matti Holma muuttivat – ja Salme asuu siellä edelleen. Hänen poikansa Pekka Holma vastaa nyt Krapista. Krapi on siis perheyritys, jonka omistaja ja johto kävelevät tilan puistossa päivittäin.
Krapin pellot muutettiin golfkentäksi, ja Tuusulan Golfklubin perustamiskokous pidettiin Krapinhovin Liisankammarissa vuonna 1980. Näin Krapin ympärillä on hyvin hoidettu viheralue; vaihtoehto olisi muuttanut maisemaa radikaalisti.
Jotkut ovat heittäneet, että nykyisin Krapin maatilalla viljellään golfpalloja ja lypsetään asiakkaita. Krapin arvot ovat kuitenkin toiset: taloudellinen onnistuminen ja kehittyminen, Suomen paikallinen historia ja suomalainen ruokakultuuri. Krapinhovin pitopöytä on vuodesta 1973 lähtien katettu joka päivä.
Talviturkki juoksi järveen
Pitkän kokouspäivän päätteeksi raikas juustosalaatti ja Krapin makkarat odottivat meitä savusaunalla. Pehmeistä löylyistä pulahdin virkistävään Tuusulanjärveen. Auringonlaskun aikaan palasimme hotellille. Hotellin yöpöydältä käteeni tarttui Krapin tarinaa reseptein ja kuvin kertova teos ”Jokaiseen makuun koko sydän”. Seuraavana päivänä ostin sen mukaani ja kierrätin kokouksessamme hotellin ylimmän kerroksen takkahuoneessa.
Tuusulan kulttuurikierros
Kokous jatkui myöhään iltapäivään eikä aikaa jäänyt Tuusulan kulttuurikierrokseen. Kollegat kiiruhtivat kotimatkalle Jyväskylään, Mikkeliin ja Kemiöön, minä Helsinkiin.
Kymmenen vuotta sitten, kun olin Krapissa oliomallintamassa TTL:n  verkkopalvelua Jukka Tammisen johdolla, ehdin kokouspäivän päätteeksi piipahtaa erään kollegan kanssa Aleksis Kiven kuolinmökissä.
Vuosikymmenten ajan olen käynyt kerran kesässä Tuusulassa asuvan ystäväni kanssa Halosenniemessä, usein myös Aleksis Kiven kuolinmökissä, Onnelassa, Aholassa, Ainolassa ja vajaa parikymmentä vuotta sitten avatussa Lottamuseossa – sekä tietysti Krapinhovin Pitopöydässä.

Avoimet pelit ja oppimistilat

Sometu-verkon
Nyt pelittää! rakentaa
koulun tarinaa.

Leikittelevä
viesti kyhnyttää, avaa
kanavan toiseen.

Januksenkasvoinen tietotekniikka keräsi yli 1700 osallistujaa 23. ITK-konferenssiin Aulangolle 19.-20.4.2012. Tilaisuus alkoi tuttuun tapaan Digiveikkojen laululla konferenssin teemasta.
Opetusministerin ja OAJ:n puheenjohtajan näkökulmia januksenkasvoiseen tietotekniikkaan
Opetusministeri Jukka Gustafsson pohti januksenkasvoista tietotekniikkaa; ei kaksinaamaista vaan menneeseen ja tulevaan katsovaa. Hän kertoi, että oli kiva nähdä, miten iPadeja ja pelejä käytetään alkuopetuksessa.
Mikä on kehittämisen arvoista, kun hallituksen säästöbudjetti karsii menoja? Peruskoulua ei heikennetä. Tasa-arvoisilla opiskelumahdollisuuksilla, tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytöllä ja kohtuullisen kokoisilla opetusryhmillä pyritään siihen, että vuonna 2020 suomalaiset olisivat maailman koulutetuin kansa. Tätä tukevat Opetushallituksen julkaisemat suositukset sosiaalisen median opetuskäytöstä.
Opetusministerin puheessa vilahtelivat avoin oppiminen ja avoimet oppimisresurssit, digitaalinen agenda ja koulutuksen sähköinen sivistyskeskus, opetuksen kokonaisarkkitehtuurin malli ja pedagogiikka. Lopuksi hän kehotti lukemaan Lauri Viitaa ja Helena Anhavaa.
OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen pohti myös januksenkasvoista tietotekniikkaa. Tieto- ja viestintätekniikka täyttää kohta koko elämän. Millainen maailma oli ennen Facebookia?
Nykyisin Tieto- ja viestintätekniikka on osa kansansivistystä. Se näkyy opetussuunnitelmiin kirjatuissa tavoitteissa ja taitotasoissa, jotka luovat pohjan työelämälle ja tuleville oppimispoluille.
Olli Luukkainen kysyi, millaiseen elämäntapaan nämä maailmat meitä johtavat. Hän näytti kuvaa kaksivuotiaasta tietokoneen ääressä. Hän kertoi tytöstä, joka teki kotitehtäviään ja oli samanaikaisesti chatissa kymmenien kavereidensa kanssa. Hän kysyi: Pitääkö joka hetki olla läsnä jossain verkostossa, ettei syrjäydy? Tappaako sähköposti ihmisen? Miten kuluttava sähköinen maailma onkaan?
Opettaja esittää eettisiä kysymyksiä, koulu palvelee yhteiskuntaa eikä lasta saa jättää yksin verkkoon. Missä on tasa-arvo, jos yli kymmenen prosenttia ihmisistä ei pysty käyttämään tietokonetta ja nettiä silloin kun sitä tarvitsisi?
Lopuksi Olli Luukkainen totesi: ”Pitää osata hyödyntää nettiä ja olla silti hyvä ihminen.”
Oppimisen mittaaminen ja analysointi
Professori Erik Duval Katholieke Universiteit Leuvenista Belgiasta kertoi, miten suosittujen urheilutreenipalvelujen ideaa sovelletaan oppimiseen. Missä olet nyt? Mihin pyrit? Mobiililaitteellaan oppijat keräävät ja jakavat oppimistaan kuvaavaa numeerista tietoa kuten aikaa, tuotoksia ja vuorovaikutusta. Kerätyn tiedon avulla kehitetään opetusta, vahvistetaan oppijan itsetuntoa ja tuetaan ja motivoidaan oppimisen etenemistä. Näin opettaja tietää hyvin paljon oppilaistaan. Onko Orwellin yhteiskunta toteutumassa? Aiheesta saa lisätietoa Learning analytics and knowledge 2012 -konferenssista.
Totta, urheilun mittaamiseen on laitteita ja sovelluksia, jotka tilastoivat tietoa ja tarvittaessa jakavat sitä kavereille. Mutta mitä mittarit kertovat oppimisesta? Oppimisalusta tilastoi aikaa, joka oppijalta kuluu opppimateriaalissa tai keskusteluryhmissä. Mitä se mittaa, jos sovellus jää auki, kun oppija juo kahvia tai puhuu puhelimessa? Mitä vuorovaikutuksen määrä kertoo? Lähes jokainen lienee törmännyt keskustelualueisiin, joissa on pakolliset kaksi ”Olen samaa mieltä kanssasi”-viestiä vailla perusteluja tai analyysia.
Aktiivisen avoimuuden strategia
Tuija Aalto pohti, mitä hyväksymme työyhteisössä. Entä jos kaveri loman kynnyksellä postaa ”Vielä yksi päivä täällä hullujenhuoneessa” ja kateellinen kollega printtaa viestin pomolle? Miten pomo suhtautuu? Hehkuttaako, että lisää hulluutta tarvitaan? Vai antaako potkut?
Luemmeko hyvän- vai pahantahtoisesti toistemme tekstejä verkoissa? Miten opimme yhdessä ja jaamme työn ilon digimaailmassa? Vaivaako meitä tieto- ja viestintätekniikan taitojen vaje tai digilukutaidon puute?
Ylessä strategiaa on kehitetty sosiaalisen median strategiasta aktiivisen avoimuuden strategiaksi. Tavoitteena on, että asiakasomistaja saisi kaiken tarvitsemansa tiedon. Unelmana olisi, että ihmiset kuljettaisivat tietoa toisilleen aktiivisesti, tekisivät jälkiä julkisesti. Olet sitä mitä jaat. Otat omistajuuden omaan työhösi.
Jarmo Viteli totesi, että kun tuulet puhaltavat, toiset rakentavat seiniä ja toiset tuulimyllyjä.
Nyt pelittää!
Nyt pelittää! oli Sometu-verkostossa pitkään valmisteltu erilainen tapahtuma. Isoon saliin oli rakennettu pelipöytiä palikoineen ja lappuineen, joista rakennettiin koulun tarinaa niukan alkubriiffin jälkeen. Pelin keskeyttivät tiedotukset: resursseja nipistetään kymmenen prosenttia, yhdestä koulusta löytyi hometta, innovaatiot nousevat idästä.
Osassa palikoita oli QR-koodeja, jotka johtivat tehtäviin. Hämmennyimme ensin oudoista kysymyksistä, kunnes googlettamalla löysimme vastauksia ja pääsimme hakemaan lisäresursseja: 100 digikameraa, laajakaistaverkko koko kouluun. Yhdessä lisäresurssipalikassa kerrottiin, että eduskunta hajotettiin, mikä vaikuttaa taloudelliseen tilanteeseen. Myönteisesti vai kielteisesti? Sitä palikassa ei kerrottu.
Kolme tuntia hupeni nopeasti. Tarinaa syntyi nettiin  äänitiedostoina, blogiteksteinä, valokuvina, videoina ja linkkeinä. Hashtag #itkpeli välitti tunnelmia.
Frans Mäyrä kertoi konferenssin päätöspuheenvuorossaan pelillisestä, leikillisestä viestinnästä. Viestinnän määrä lisääntyy yli sata prosenttia, nuorilla kaksinkertaisesti. Suomessa lähes kaikki pelaavat, vaikka sitten heittäisivät tikkaa. Aktiivisesti digipelejä pelaa yli puolet suomalaisista ja mobiilipelejä reilut kymmenen prosenttia.
Pelillisyys on pelejä laajempi ilmiö. Siihen liittyvät leikki, luovuus ja pelisäännöt. Eri paikoissa ja kohtaamisissa on erilaisia rooleja.
Pelillisyydessä on paljon myönteisiä ulottuvuuksia, ja siinä pitäisi aina olla leikillistä liikkumavaraa. Ennalta käsikirjoitettu ei tarjoa leikillisyyttä. Paidialla tarkoitetaan vapaita hiekkalaatikkopelejä ja luduksella säädeltyjä kilpailupelejä. Sanaleikeillä olemme läsnä toisillemme, vitsit ovat peliä, jolla yhteensopimattomia elementtejä saatetaan yhteen. Hauskuutta on vaikea luoda, jos toinen ei ole samalla aaltopituudella.
Pelin keinoin voi tehdä ymmärrettäväksi monimutkisia ilmiöitä. Peli on tulevaisuuden kieli. Se on vapaata ja luovaa leikkiä vailla hyötyajattelua.
Leikillisessä mobiiliviestinnässä on kaksi kehityssuuntaa, pienet videopelit ja aidot mobiilipelit, joihin kytketään paikkatietoa ja sosiaalisia verkostoja. Esimerkiksi eräässä pelissä, kun pelaaja kulki Tampereella Kalevankankaan hautausmaan ohi, henget alkoivat kuiskia hänelle. Geokätköily on eräs esimerkki mobiilipelistä. Facebook-profiilin ja paikkatiedon yhdistelmällä voi tarkistaa ravintolassa tapaamansa ihmisen kiinnostukset ja käyttää niitä keskustelussa.
Facebookissa on 200-300 miljoonaa aktiivista pelaajaa, siis reilu neljäsosa Facebookin 800-900 miljoonasta käyttäjästä. Kyse on leikittelevästä, faattisesta viestinnästä, toisen kyhnytyksestä. Farmvillessä heinäpaaleja on suurella vaivalla järjestetty erilaisiin muodostelmiin. Turha kysyä, miksi. Foursquare voi tarjota pokaalin, jos samana iltana käy neljässä eri baarissa. Foursquaresta saattaa havaita, että peliluola on naapurin sohvalla.
Gamifikaatiolla tarkoitetaan työn, opiskelun ja vapaa-ajan lähentämistä pelillistämällä. Uusinfolukutaitoinen lukee hybriditodellisuutta. Netsmart yhdistää fiksusti medialukutaidon ja elämänhallinnan.
Miten formaali kytketään informaaliin? Ajattelu ja kulttuuri ovat jatkuvassa muutoksessa. Moniajon sijaan tarvitaan parempia taitoja ja uusia voimavaroja, erilaisuudesta voimaa ammentavaa yhteistyötä. Olennaista on tekeminen ja tekemisen ilo.
eEemeli ja xTune
eEemeli-loppukilpailun työt esittäytyivät isossa puolityhjässä salissa, kun Tuija Aalto kertoi täpötäydessä naapurisalissa verkkoviestintätaidoista avoimuuden aikakaudella. eEemeli-loppukilpailun  voitti Intunexin hajautetun parviälyn xTune. Janne Ruohiston intohimo on auttaa ihmisiä yhteisöllisessä työskentelyssä. Osaaminen on vuorovaikutuksessa välittyvää hiljaista tietoa. Ongelman pähkäilemiseen saattaa asiantuntijaryhmältä mennä tuntikausia, kun paras osaaja antaisi ratkaisun viidessä minuutissa. Avunpyyntö, tagattu viesti, voidaan lähettää avoimeen parveen, jossa ihmiset haluavat tehdä työtä yhdessä ja auttaa toisiaan. XTune on käytössä siellä, missä korkeatasoinen osaaminen on hajautettu: isoissa pörssiyhtiöissä, Metropoliassa ja pienissä verkostoissa.
Opetushallituksen koordinointihankkeita
Ville Venäläinen ja Jari Kinnula kertoivat Sosiaalinen media -koordinointihankkeesta SOMYsta. Opettajuus on murroksessa. Vuonna 2006 Khan Academy  käänsi opetuksen päälaelleen ja teki oppimisesta hauskaa. Oppijat saivat opiskella omaan tahtiinsa opetusvideon avulla, ja opettajan ja oppijoiden yhteinen aika käytettiin tehokkaasti. Hitaasti oppivat saivat nousukiidon oppimiseensa.
SOMY viidentoista sosiaalisen median hankkeen sateenvarjona kokoaa, jatkaa, jalostaa, jalkauttaa ja tutkii sosiaalisen median käyttöä peruskoulusta lukioon. Mullistaako sosiaalinen media tapamme oppia ja viestiä?
Oppimisen uudet tilat
Olli Niemi visioi vauhdikkaasti rönsyillen unelmien korkeakoulua. Kun suunnittelijat tavoittelevat innostavaa ja avointa ilmapiiriä, niin kentällä vaaditaan terveellistä sisäilmaa. Maslowin tarvehierarkia selittää: perustarpeet eli terveellinen sisäilma pitää tyydyttää ensin ennen kuin voidaan unelmoida korkeampien tarpeiden tyydyttämisestä.
Ei hukata sitä, mikä Suomessa on hyvää! Ranskassa lapset saatetaan koulun portille ja haetaan sieltä.
Mikä on paras paikka, jossa olet ollut? Sellainen, jossa minut hyväksyttiin sellaisena kuin olen. Oppija haluaa kasvaa, mutta pelkää pärjäämistä. Lähes puolet oppijoista tuntee pelon rinnalla myös uupumusta ja epätoivoa. Missä on rikastava yhteisö ja sosiaalinen vastuullisuus, luottamus, kuuluminen ja merkitys? Tarjoammeko mustaa aukkoa vai aurinkoenergiaa? Ihminen ylittää itsensä kun tekee enemmän kuin on unelmoinut.
Oulun normaalikoulun käytäviin on rakennettu yksityisiä ja puoliyksityisiä tiloja. Kokeilussa vanhoja ja uusia ympäristöjä käytetään rinnakkain.
Oulun normaalikoulun tilaratkaisuista kertoivat myös Pasi Kurttila ja Markku Lang perjantaiaamuna. Oppimismaisema voi olla sosiaalinen, psyykkinen, fyysinen ja virtuaalinen. Tilat, jotka mahdollistavat erilaisen työskentelyn, voivat olla yksityisiä, puoliyksityisiä, puolijulkisia ja julkisia. Maailmalla uusia tiloja kokeillaan rohkeammin kuin Suomessa. Lait ja opetussuunnitelmat vaikuttavat oppimistiloihin.
Sylvään koululla Sastamalassa hyödynnetään virtuaalitodellisuutta mediateekissa ja Ubikossa kehitetään tiimiopettajuutta.
Muuttuvan oppimismaiseman aineistonkeruu on käynnissä ja julkaisu ilmestyy virtuaaliopetuksen päiville joulukuussa. Seminaareissa lisätään pedagogien ja arkkitehtien vuorovaikutusta.
Raisa Valtaoja kertoi tulevaisuuden oppimistiloista Tampereella ja Kaustisilla. Tavoitteena on opettaa työelämätaitoja, taitoja syventyä ryhmässä johonkin. Opettaja ohjaa oppimisprosessia, mutta ei ole enää kaikkitietävä eikä opeta nippelitietoa. Jaettu opettajuus lisääntyy.
Pilvipalvelut ja mobiilius tulevat oppimiseen, laitteita käytetään eri tarkoituksiin visuaalisuesti, interaktiivisesti ja sosiaalisesti. Videot, kolmiulotteinen ja lisätty todellisuus, pelilliset interaktiivisest sisällöt sekä sisällön tuottaminen ja jakaminen tulevat opetukseen. Oppijat voivat prosessoida opittavaa asiaa uudella tavalla, jolloin siitä jää entistä paremmat muistijäljet. Näin oppijat kasvavat itsenäisiksi ja yhteisöllisiksi.
Oppimismuotoilua
Teemu Leinonen kertoi, että muotoilu on toimintaa tieteen, taiteen, tekniikan ja käsityön risteyksessä. Olennaista ovat ihmisen kokemukset ja elämykset, joita muotoilija pyrkii tavoittamaan.
Häijyjä ongelmia ovat kaikki, joissa on ihmisiä toimijoina. Opetus on yksi esimerkki häijystä ongelmasta. Tunteita on vaikea mitata kvantitatiivisesti.
Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytössä olemme nyt viidennessä vaiheessa, sosiaalisissa sovelluksissa ja vapaassa ja avoimessa sisällössä. Se on positiivinen Troijan hevonen, jotain, mitä voidaan monistaa moneen paikkaan.
Muotoilija ei voi lähteä vain ideasta vaan hänen pitää ymmärtää toimintaympäristöä ja hahmottaa kokonaisuus. Hyvä suunnittelija liikkuu Habermasin tiedonintressien kolmella alalla, teknisen, käytännöllisen ja emansipatorisen, käyttää niitä rinnakkain yhtaikaa, mikä on vaativaa, koska kyse on tieteenfilosofiaan ja maailmankuvaan liittyvistä kysymyksistä.
Jokainen suunnittelija haluaa muuttaa maailmaa, mutta maailma ei muutu ellei atomeja laiteta toiseen järjestykseen. Siksi tarvitaan osallistavaa suunnittelua.
Avoimet oppimisratkaisut
Jouni Kangasniemi totesi, että avoimet oppimisratkaisut lyövät itsensä läpi parissa vuodessa. Käsite ei ole uusi, Wikipediasta löytyy lähde jo vuodelta 1997. Vuonna 2002 MIT avasi oppimismateriaalinsa ja oppimisensa kaikille. Vuonna 2005 käynnistyi avoin tieteellinen julkaisutoiminta. vuonna 2011 Valtionvarainministeriö teki periaatepäätöksen avoimesta datasta.
Ope.fi-tasoja päivitetään 2020-luvulle avoimessa yhteistyössä laajan porukan kanssa Googlen dokumenteissa.
Leena Vainio pohti avoimen oppimisen mahdollistavia tiloja, ympäristöjä ja verkostoja. Luokkien lasiseinät näyttävät olevan trendinä, mutta vanha koulutus jatkuu seinien sisällä. Tietokoneluokassa oppijoita ei näy koneiden takaa. Aktiivi-hankkeessa on mukana kirjastoja, museo, koulutus ja vapaa sivistystyö. Oppimisympäristössä teknologia on vain yksi ulottuvuus; muita ovat esimerkiksi se, saitko aamulla kahvia tai onko tilassa happea (Aulangon pieni sali oli taas täynnä ihmisiä).
Opettajat eivät herkästi jaa omaa materiaaliaan. Avoimuus ei vieläkään ole massojen vaan harvojen opettajien työtä. Ilmassa on vielä pelkoja ja kysymyksiä. Löytyyko jostain organisaatiota, jossa materiaaleja jaetaan avoimesti?
Helsingin yliopiston Tiedekulmassa tulevaisuuden luokkahuone edistää paitsi tehokasta oppimista myös motivaatiota ja hyvinvointia, kun yritykset ovat mukana. Myös koulussa rikotaan rajoja, kun vanhemmat ja heidän työpaikkansa saadaan mukaan oppimisprosessiin.
Ei ole tämän ajan mukaista tehdä asioita niin yksin kuin monissa oppilaitoksissa edelleen tehdään. Piilotetaanko materiaaleja? Tiede ja yhteiskunta kehittyvät yhdessä tekemällä ja jakamalla.
Miten ollaan avoimia ja miten teknologia voi auttaa? Mitä on koulutus vuonna 2025? Mitä se tarkoittaa opettajuudelle? Nyt avoimet oppisisällöt ovat hajallaan eri puolilla.
Opetushallituksen uudessa haussa ei enää etsitä innovatiivista uutta vaan jo tuotetun hyödyntämistä. Miten virtuaalisia oppimispiirejä avataan?
Tarmo Toikkanen kysyi, kuinka moni julkaisee valokuvia verkossa. Yli puolet yleisöstä nosti kätensä. Entä kuinka moni liittää niihin Creative Commons -lisenssin? Vain muutama käsi nousi.
Tekijän pitää kertoa, jos ei halua pitää kiinni tekijänoikeuksistaan vielä 70 vuotta kuolemansa jälkeen vaan antaa muillekin oikeuden hyödyntää tuottamiaan teoksia.
Onko Creative Commons -lisenssi Troijan hevonen, jolla pehmeästi viedään tekijänoikeudet kehitysmaihin?
Hankkeiden rahoittajat haluavat, että tuotetut materiaalit olisivat kaikken käytössä. Heille riittävät cc-by- ja cc-by-sa-lisenssit. Jos tekijänoikeuksia ei ole hoidettu järkevästi, niin tuotoksia on vaikea hyödyntää jatkohankkeissa. Esimerkiksi Jyrki Kasvi käyttää esityksissään yhdysvaltalaisia kuvia, koska Yhdysvalloissa kaikki julkisesti rahoitettu julkaistaan avoimesti.
OpenCourseWare-liike aloitti jo kymmenen vuotta sitten. Suomen korkeakouluista Metropolia on siinä mukana. Oman oppimateriaalin laatimista ei tarvitse aloittaa tyhjästä.
Yhdysvalloissa uusi aalto on avoin oppiminen, jossa arviointi on automatisoitu. Eräällä kurssilla oli 60 000 osallistujaa, joista osa maksoi ja sai suoritusmerkinnän.
Mihin oppilaitosten tulevaisuus menee? Ne eivät enää ole oppimismateriaalien haltijoita? Ovatko ne oppimismerkintöjen haltijoita? Suomen vahvuus on opettajien autonomia, sitä ei monissa maissa ole.
Tekijänoikeudet puhuttavat, ja ovat puhuttaneet pitkään.
Muistan, miten kollegani reilut kymmenen vuotta sitten, siis viime vuosituhannella, totesivat, etteivät harkitsekaan verkko-opettamista ennen kuin tekijänoikeuskysymykset on selvitetty.
Vuonna 2001 opetusministeriön työryhmä julkisti verkko-opetuksen tekijänoikeuden sopimusmallit, joita sovellettiin Virtuaaliammattikorkeakoulun sisällöntuotantorenkaissa vuosina 2001-2003. Sopimuksilla käyttö- ja muokkausoikeudet annettiin niille ammattikorkeakouluille, joiden edustajat olivat mukana kyseisissä renkaissa tuottamassa sisältöjä. Seuraavissa vuosien 2004-2006 sisällöntuotantorenkaissa tekijänoikeussopimuksilla materiaalien käyttö- ja muokkausoikeudet luovutettiin kaikille Suomen ammattikorkeakouluille, mutta materiaaleja sai käyttää vain ammattikorkeakouluopetuksessa. Uusissa renkaissa ei voitu käyttää edellisten renkaiden tuottamia sisältöjä, koska edellisten käyttöoikeudet olivat uusia suppeammat.
Pari vuotta sitten ITK-konferenssin kalamaljassa puhuttiin LeMillistä, jossa materiaaleja jaetaan avoimesti Creative Commons -lisensseillä. Kerroin, että vaikka haluaisin, niin en voi viedä tuottamaani oppimismateriaalia LeMilliin, koska allekirjoittamissani tekijänoikeussopimuksissa materiaalien käyttö on rajattu vain ammattikorkeakouluopetukseen. Kalamaljaan nousi opetusministeriön edustaja, joka ihmetteli moisia tekijänoikeussopimuksia: Jos materiaalit on tuotettu julkisella rahoituksella, niin miksi ne eivät ole avoimesti käytettävissä? Onko oppilaitoksilla liikaa rahaa?

Some, oppimisalusta ja verkostot

Oppiprosessin
karttaan Moodle kokoaa
somepalvelut.

Aihe aaltoilee:
pöhistään, unohdetaan.
Verkosto venyy.

Vertaistuki,
joukkovoima, kurkistus.
Tiivistän ja jaan.

ITK-työpajoista ja asiantuntijatapaamisista 18.4.2012 oli vaikea valita, niin paljon hyvää oli tarjolla. Aamupäivän seurasin Mediamaisterin monien mahdollisuuksien Moodlea, iltapäivän pääasiassa Anne Ronkaan vetämää verkostojen vertaisapua.
Monien mahdollisuuksien Moodle
Marko Mäkilä ja Marika Ritala-Mäkinen Mediamaisterilta kertoivat, miten avoimen lähdekoodin Moodle vastaa käyttäjien tarpeisiin. Tekniikan kanssa kasvaneelle Y-sukupolvelle verkostoituminen, jatkuva pääsy tiedon lähteille ja itsensä ilmaiseminen on luonnollista; luovuus, avoimuus ja uudet ideat kiinnostavat.
Avoimen teknologian ja avointen rajapintojen avulla Moodleen voidaan koota opiskeluun tarvittavat somepalvelut – kuin kaiken sisältävään matkalaukkuun. Sitten ei erikseen tarvitse käydä ostamassa hammasharjaa – tai sitä deodoranttia, jonka ennen Moodle-työpajaa ostin hotelli Aulangon myymälästä.
Marko Mäkilä korosti, että kaikkea opetusta ei voida rakentaa verkon some-palveluiden varaan, koska niiden käyttöehdot ja tekijänoikeudet voivat olla ongelmallisia ja niiden jatkuvuudesta ei ole ehdottomia takeita.
Totta. Itsekin olen somekoulutuksissani varoittanut luottamuksellisten tietojen tai henkilötietojen viemisestä palveluihin, jotka eivät ole sitoutuneet noudattamaan EU- tai ETA-alueen lainsäädäntöä. Vaikuttaisi kuitenkin epätodennäköiseltä, että suurten toimijoiden suositut palvelut katoaisivat varoituksetta. Toisaalta, eihän liene mahdotonta, että jonkin omassa organisaatiossa tuetun palvelun elinkaari syystä tai toisesta päättyisi – vaikka levyrikkoon.
Miksi käyttää oppimisalustaa? Miten siitä saadaan paras hyöty? Verkkokeskustelu ja tehtävien palautukset perustele oppimisalustan käyttöä, koska lähes jokaisessa somepalvelussa voidaan keskustella ja tehtävänpalautukseenkin löytyy palveluita. Olennaista on, että oppilaitos tukee oppimisalustaa. Sen pitäisi siis tukea oppimisprosessia, vaikka somesta löytyisi eri tarkoituksiin sopivampia mahdollisuuksia. Oppimisalustalle kootaan tarvittavat palvelut oppimisprosessin mukaan hallituksi kokonaisuudeksi. Näin oppija pysyy kartalla – eikä joudu parinkymmenen palvelun linkkilistalta selvittämään, missä mitä milloinkin pitäisi tehdä.
Oppilaitoksen hallinnoimaan Moodleen voidaan yhdistää avoimen lähdekoodin lisäpalveluita: e-portfolio Mahara, sisällönhallinnan Alfresco, hajautetun vuorovaikutuksen Elgg, jossa opettaja ja oppija ovat tasa-arvoisia, videopalvelu Kaltura ja videoneuvottelu BigBlueButton. LeMillinkin yhdistäminen Moodleen olisi vaivatonta. Moodleen voidaan myös upottaa somepalveluita kuten Skype, Googlen dokumentit, Facebook, YouTube, Slideshare, Prezi ja Twitter. Moodlen tärkeimmät toiminnot onnistuvat myös täppärillä ja älypuhelimella.
Suomessa Moodlea käytetään paljon, mutta Moodlea kehitetään muualla. Me siis otamme valmiina piirteet, joita muut ovat kehittäneet, vaikka ne eivät sopeutuisi olosuhteisiimme. Koska Moodle perustuu avoimeen lähdekoodiin, voisimme itse kehittää tarpeisiimme sopivia lisäpalveluita.
Mediamaisteri kehittää asiakkaiden pyynnöistä lisäpalveluja, mutta ne eivät välttämättä sovellu toiselle organisaatiolle. Siksi useiden organisaatioiden pitäisi tulla mukaan yhdessä kehittämään yhteisiä palveluita.
Vertaistukea verkostoista
Anne Rongas tutustutti meidät erilaisten verkostojen mahdollisuuksiin ja ongelmiin. Saman alan ihmisten verkostossa uudistusehdotusten taakse saa joukkovoimaa, yksinäinen löytää tukea ja voi purkaa paineitaan. Erilaisten ihmisten kanssa verkostoitumalla voi oppia toisten tekemisistä samalla lailla kuin lapset oppivat.
Miten verkostoja löytää? Pitääkö itse luoda verkosto, jos ei löydä sopivaa? Opettaja saa usein työhönsä tukea samasta huoneesta kollegoiltaan, mutta nettiverkostot auttavat ylittämään huoneiden ja jopa maiden rajoja. Parhaimmillaan verkostot tarjoavatkin jatkuvaa täydennyskoulutusta ja mahdollisuuden löytää uusia opetusmalleja.
Facebook ja Twitter ovat esimerkkejä virtaavasta informaatiosta, kurkistusviestinnästä; kaikkea ei ehdi lukea. Omaa nettiaikaansa säätelemällä ja itselleen tärkeitä ryhmiä seuraamalla vältää infoähkyn ja nettiriippuvuuden. Twitterissä voi karsia seurattavia ja seurata niitä, jotka tiivistävät ja jakavat hyviä linkkejä.
Google plussassa ja Twitterissä seuraamisen ei tarvitse olla molemminpuolista. Facebookissa voi seurata myös sellaisia, jotka antavat ”tilata” itseään.
Verkostoissa on valinnanvaraa ja sitoutuminen on löyhää. Kaikki eivät halua nettiverkostoja vaan perinteisen fyysisen verkoston. Pienryhmä on eri asia kuin verkosto: pienryhmässä kaikki tuntevat toisensa. Verkoston jäsenistö on epämääräinen ja aktiivisuus aaltoilevaa: jokin asia nousee pinnalle ja siitä pöhistään ja sitten unohdetaan.
Anonyymisyys voi tuoda turvallisuutta arkaluonteisia asioita käsittelevässä verkostossa, mutta anonyymit voivat olla ilkeitä toisilleen. Moderointi auttaa asiattomien viestien hallinnassa. Leimahduksissa ei pidä hätiköidä: ehkä kokematon viestijä rauhoituttuaan poistaa ikävän purskauksensa.
Sometu perustettiin Otavan Opiston pajassa vuonna 2007, ja nyt verkostossa on jo yli 4000 kirjautunutta. Sometu on aktiivisempi kuin Vinkkiverkko, mutta myös sekavampi. Vanhoista keskusteluista voi edelleen saada hyviä vinkkejä. Classroom 2.0 -verkostossa on jo noin 66 000 kirjautunutta.
Nämä verkostot toimivat Ningissä, jossa joka sivusta voi määrittää, kenelle se näkyy, ja sivuja voi muokata itsensä näköiseksi. Toisissa verkostoissa ylläpitäjä hyväksyy liittyjät, toisissa taas liittyminen on avointa. Jälkimmäisissä liittymiskynnys on alhainen, mutta välillä joukkoon putkahtaa häiriköitä.
Muinoin suositeltiin, että verkostossa ensimmäiset pari kuukautta voisi vain seurata muiden viestintää ennen kuin itse kirjoittaa mitään. Tämä ei toimi enää. ”Tyhmiä kysymyksiä” ei ole, siis rohkeasti kysymään! Yleensä ihmiset ovat ystävällisiä toisilleen.
Facebook on erittäin käyttökelpoinen, kunhan muistaa, että sen käyttöehdot ja tietoturva ovat ongelmallisia. Facebookin tuoreeseen Opeverkostot-ryhmään liittyi vajaassa vuorokaudessa 186 jäsentä.
Verkostoissa osa vain seuraa, mitä muut tuottavat. Varsinaista sisältöä tuottaa vain muutama, hiukan useampi reagoi tai välittää sisältöä eteenpäin. Verkosto on yleensä sitä mielenkiintoisempi, mitä enemmän porukkaa on mukana. Toisaalta pieni verkosto voisi olla tuottoisampi. Verkostohan ei välttämättä edes tavoittele mahdollisimman suurta porukkaa.
Twitterissä voi verkostoitua uusien ihmisten kanssa. Se antaa täsmätietoa mm. webinaareista ja toimii tapahtumien aktiivisena taustakanavana.
Pinterestiin voidaan upottaa toisten verkkosivujen kuvia kuin leikekirjaan, ja sen voi yhdistää Twitteriin.
Mobiililaitteet kuten älypuhelin ja täppäri toimivat hyvin opetuksessa. Nyt eri merkit tuottavat ongelmia, mutta tilanne muuttunee.
Opeverkostoista ja verkostoitumisesta löytyy runsaasti tietoa Opeverkostot-wikistä.