Aktiivinen yhteisö somessa

Matkalla someen
rohkeasti roiskien –
pienin askelin?

Tilaisuus kasvaa
huoneesta ja hetkestä
somen kanaviin.

Juho Jokinen Dinglestä  kertoi TTL:n yhdistysten puheenjohtajakokouksessa hotelli Kuninkaantiessä 16.3.12, miten sosiaalisen median avulla voisi aktivoida yhteisön jäseniä. Itse olin kokouksessa IT-kouluttajat ry:n puheenjohtajana. Juho Jokisen esitysdiat löytyvät Slidesharesta.
Hän aloitti kuvaamalla, miten pieni yritys somen ja pilvipalveluiden avulla voi luoda teknisen infrastruktuurinsa ilman mittavia investointeja. Sisältä ulospäin etenevässä kaaviossa esiintyivät tutut sovellukset Gmail, Google Docs, Dropbox, Salesforce, Facebookin sisäinen ryhmä, WordPress ja uloimpana Facebook, Twitter , YouTube  ja SlideShare. Näistä ainoastaan Salesforce on maksullinen.
Yhteisöä voidaan kuvata sisäkkäisinä ellipseinä, joissa sisältä ulospäin ovat

  1. paikalla olijat
  2. aktiivijäsenet
  3. kiinnostuneet jäsenet
  4. jäsenet
  5. positiivisesti suhtautuvat ei-jäsenet
  6. ei-jäsenet, ei tietoa.

Ryhmät 3 ja 5 eli kiinnostuneet jäsenet ja positiivisesti suhtautuvat ei-jäsenet olisivat somen suurin potentiaali, näitä ryhmiä voisi tavoitella somen avulla. Entä ne, jotka eivät ole yhteisöstä kuulleetkaan, mutta voisivat olla siitä kiinnostuneita? Somessa hyvä sisältö palkitsee ja ”tykkääminen” välittää tietoa henkilöltä toiselle.
Kuinka moni on twiitannut tai kertonut Facebookissa olevansa täällä tänään?
Jokaisesta tilaisuudesta voisi viestiä verkostolleen, kavereilleen ja seuraajilleen Facebookissa tai Twitterissä, kysellä etukäteen, mitä asioita tilaisuudessa pitäisi käsitellä, tarjota mahdollisuus osallistua tilaisuuteen videoneuvottelun välityksellä ja myöhemmin seurata tilaisuuden videotallennetta ja jatkaa keskusteluja blogeissa. Nykypuhelinten videokameroiden taso on riittävä YouTubeen. Toki oikeudet videotallenteen tekemiseen ja verkkolevitykseen on hyvä kysyä sekä esiintyjiltä että osallistujilta.
Mitä somessa voi tehdä? Miten tapahtumaan saadaan katsojia? Median ja sisällön hyvyys on olennaista. Some on uusi tapa vaikuttaa, käydä henkilökohtaista julkista keskustelua. Jyrki Kataisen videoblogi päivittyy säännöllisen epäsäännöllisesti, sillä hän johtaa valtakuntaa YouTubesta.
Flashmob Finlandia on esimerkki hyvästä sisällöstä ja ”Minun Suomeni on kansainvälinen” esimerkki somessa kokoontumisesta. Kannattaa seurata, millaisia yhteisöjä omalla alalla syntyy.
Kun järjestetään tilaisuuksia, pitäisi ajatella paikalla olevia ihmisiä laajemmin. Tilaisuuden sisällön lisäksi suunnitellaan tweetit, videot, sähkö- ja blogipostit, tiedotteet, osallistaminen, statukset ja julkaistavat kuvat – ja mielellään aikajanalla.
Mene verkossa rohkeasti oman sivusi tai verkkopalvelusi ulkopuolelle, koska sisältöäsi kulutetaan olennaisesti muualla. Jos yhteisössäsi on web-toimittaja, niin hänen työstään vain 30 % pitäisi kohdistua omaan verkkopalveluun ja 70 % sosiaalisen median palveluihin.
Juho Jokinen kehotti menemään rohkeasti roiskien joka paikkaan, jokaiseen some-kanavaan. Aiemmin olen kuullut, että someen kannattaisi mennä pienin askelin oman kohderyhmän ja omien resurssien mukaan.
Facebook tavoittaa pari miljoonaa suomalaista, Helsingin Sanomat miljoonan, Linkedin kolmesataatuhatta ja Twitter vajaa satatuhatta. Alle 35-vuotiaat tavoittaa Facebookista paremmin kuin television äärestä.
Jotkut pyrkivät käyttämään LinkedIniä työasioihin ja Facebookia vapaa-aikaan. Profiilit on kuitenkin äärimmäisen helppoa linkata toisiinsa. Vaikka työnhakijan tietoja ei saisi etsiä verkosta, niin moni saattaa työhakemuksessaan antaa siihen luvan: ”Feel free to google my name.” Kaikestahan voi tehdä julkista.
Lopuksi Juho Jokinen tarjosi kymmenen kohdan ohjelman yhteisölle somen aktiivisesta käytöstä:

  • strategia
  • kanavat
  • jatkuva sisällöntuotanto (muutos yhdistyksen tiedotusstrategiaan, lehdet voi koota siitä, mitä blogeissa jo on kirjoitettu)
  • tee kaikesta julkista
  • vastaa aina
  • käytä somea myös sisäisesti (esim. hallituksen kokous Google+:n hangoutina)
  • vie toimintoja someen
  • puhu oikeista asioista
  • ärsytä, kysy, väitä ja kyseenalaista – älä pelkästään tiedota
  • aloita heti

Koulutus eilen, tänään ja huomenna

Itko innostaa
jakamaan tiedot verkkoon
ope oudoksuu

opimme töissä
emme turhan tyhjiön
koulutuksissa

ope, valpastu
kun nuori ryntää verkkoon
ethän jää alle

oppija poimii
verkon tietomerestä
omat helmensä

IT-kouluttajat juhli kymmenvuotista taivaltaan  näkyvästi hotelli Arthurissa 9.11.11. Monipuolinen esiintyjäkaarti johdatti meidät salama-alustuksin koulutuksen kolmeen vuosikymmeneen ja työsti heittämiään haasteita kanssamme learning cafe -menetelmällä. Tilaisuuden sponsorit HAAGA-HELIA, Suomen Liikemiesten Kauppaopisto ja Laurea heittivät sekaan muutamia lisähaasteita. Irmeli Pietilä juonsi juhlaseminaarin rautaisella ammattitaidollaan.
Seminaarin aloitti kuvakollaasi IT-kouluttajien jäsentilaisuuksista. Puheenjohtaja Tarmo Toikkasen tervehdys kuultiin nauhoitettuna, kun Tarmo3 päätti syntyä maailmaan juhlaseminaarin aattoiltana.
IT-kouluttajien kymmenvuotinen taival
Esittelin lyhyesti IT-kouluttajien kymmenvuotistaipaleen tärkeimmät tapahtumat. ”Koulutamme uuden teknologian käyttöä ja samalla käytämme uutta teknologiaa ja uusia pedagogisia lähestymistapoja koulutuksessamme”, kerrottiin IT-kouluttajista ITviikossa vuonna 2007.
Jäsentilaisuuksissamme on käsitelty verkko-oppimista, sosiaalista mediaa ja työssä oppimista, työvälineohjelmistoja (ATK-ajokortin matka maailmalle ja paluu ECDL:nä), oppimisalustoja, avoimia ohjelmistoja, jotka tukevat tiedonrakentelua ja yhteisöllisyyttä. Olemme vierailleet monissa yrityksissä ja organisaatioissa Suomenlahden molemmin puolin: Tieto-konserni, Tieturi ja Haaga-Helia, Tallinnan yliopisto, Viron keskuspankki, Webmedia, Tieto Estonia ja tietysti Estonia-teatteri.
Valtakunnallinen IT-kouluttajat-yhdistys panostaa jäsenistön verkkopalvelun kehittämiseen. 2000-luvun alussa yhdistykselle teetetty sivusto asennettiin Fle3-tiedonrakenteluympäristön kanssa PC-käyttäjien palvelimelle. Kesällä 2004 IT-käyttäjien verkkopalvelut siirrettiin TTL:n tuoreelle yhdistyspalvelimelle, jossa niitä on edelleen kehitetty.
TVT opetuksessa, keskiajalta kohti uutta aikaa
Teemu Leinonen aloitti maailmoja syleilevän esityksensä 7-vuotiaan tyttärensä neuvojen mukaan smurffeista ja wikipediasta, motivoituneista joukoista. Opiskeluaikaisesta web-sivujen suunnittelusta hän eteni oppimisympäristöjen design-tutkimukseen Fle3-tiedonrakenteluympäristön ja LeMill-oppimisresurssiympäristön myötä.
Uuden teknologian tuotteet tai palvelut tarjoavat aluksi elämyksiä käyttäjille, muuttuvat sitten välttämättömyyksiksi, vähitellen taiteeksi ja osaksi todellisuutta – kunnes todellisuus muuttuu osaksi uutta teknologiaa.
Antiikin hyveet mielletään uudella ajalla edelleen hyveiksi. Antiikin ja uuden ajan välissä on pimeä keskiaika ruottoineen ja noitavainoineen. Vastaavan kehityksen voi nähdä tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytössä. Pimeää keskiaikaa vastaa 1970-luvun puolivälissä alkanut mekaaninen harjoittelu (training), esimerkiksi kielten opetuksessa, aluksi disketeillä ja cd-rompuilla, myöhemmin verkossa. Verkko-opiskelun myötä olemme siirtyneet uuden ajan sosiaalisiin ohjelmistoihin ja vapaaseen ja avoimeen sisältöön.
Löytyykö tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytöstä antiikin aika hyveineen? Douglas Engelbart, joka vuonna 1968 kehitti maailman ensimmäisen hiiren, ideoi tietokoneavusteisen ryhmätyön, jossa videoyhteydellä kirjoitetaan yhteistä koodia. Hän näki, miten tieto- ja viestintätekniikkaa voitaisiin käyttää yhteistyössä yhteisten ongelmien ratkaisemisessa.
Engelbrandtin ideat näkyvät Steward Brandin vuonna 1968 toimittamassa teoksessa ”The Whole Earth Catalog”  sekä Google Wawessa ja Google Plussassa. Nasan vihdoin julkaisema avaruudesta otettu kuva maapallosta auttoi ihmisiä hahmottamaan, että elämme yhdellä yhteisellä planeetalla.
Oppimisen haasteet tulevaisuudessa
Jyrki J. Kasvi näki tulevaisuuden synkkänä: maailman ikärakenne muuttuu ja suomalainen yhteiskunta juoksee suoraan seinään, kun yli 65-vuotiaan väestön osuus kaksinkertaistuu nopeasti. Globaali verkostoituminen ei paranna tilannetta: sama kehitys odottaa arabimaissa ja Japanissa panostetaan jo vanhustenhoitorobotiikkaan.
Suomen talous on murroksessa; paperimarkkinat kasvavat, mutta kuka investoisi paperitehtaisiin Suomessa? Väestöpyramidimme kertoo, ettei viidenkymmenen vuoden kuluttua Suomessa ole enää työvoimaa.
Mika Mannermaan mukaan olemme tulleet maatalousyhteiskunnasta teollisuusyhteiskunnan kautta tietoyhteiskuntaan ja jatkamme kohti bio- ja fuusioyhteiskuntaa. Rytinä on vasta alussa ja murroksen tahti kiihtyy. Kenellä tulevaisuudessa on valta ja kuka omistaa? Onko maahanmuuttajien perhekäsityksissä mitään ihmettelemistä, kun itse elimme vastaavan laisessa perheyhteisössä sata vuotta sitten?
Muuttunut viestintä kuvastaa teknologian kehittymistä ja pian käytämme viestintätapaa, jollaista ei vielä ole edes keksitty. Sosiaaliset innovaatiot ovat uusia oivalluksia siitä, miten olemassa olevaa teknologiaa käytetään uudella tavalla. Taannoin maailmalta tultiin kysymään, miten Suomessa edistytään, mutta nyt innovaatioita etsitään Virosta ja vastaavista nopean teknologisen kehityksen maista.
Miten koulutamme Suomen takaisin 2000-luvun alkuun? Sähköiset palvelut ja verkkokauppa ovat tehneet tuloaan yli kymmenen vuotta. Botswanassa voi maksaa kännyllä, mutta Suomessa ei. Suomi on viimeinen maa maailmassa, jossa ihmisille edelleen toimitetaan pääsääntöisesti paperilaskuja.
Tieto- ja viestintätekniikan osaamisemme on pelkkä myytti. Taulukkolaskentaohjelmisto voidaan kokea hankalaksi, jos rivisummat lasketaan taskulaskimella. Osaavasta työvoimasta tulee pulaa. Mikä työelämässämme aiheuttaa pahoinvointia, kun ihmiset fyysisen ja psyykkisen pahoinvoinnin vuoksi ajautuvat ennenaikaiselle eläkkeelle, ja eläkkeelle päästyään pystyvät vähentämään psyyken lääkkeitään?
Kertakäyttökoulutuksen paradigma on kuollut ja kuopattu, vaikka järjestelmämme rakentuu edelleen sen varaan. Suomessa kysytään: ”Mikä on sun duuni?” Hajoaako identiteetti, jos ei ole työtä? Työn ja harrastusten lisäksi ihmisen elämään voi kuulua lasten ja vanhempien, lastenlasten ja puolison hoitoa. Aiemmin työttömän piti odottaa 500 päivää ennen kuin pääsi opiskelemaan.
Metsäkone on erikoisesti pakattu tietokone, mutta on vaikea löytää ohjelmointitaitoisia nuoria, jotka haluaisivat työskennellä metsässä. Oli oivaltavaa nähdä, miten F-Securen kaverit menivät mönkijällä metsään, kun virus halvaannutti metsäkoneen.
Oppiva organisaatio kehittyy luovaksi organisaatioksi. Suomessa ei sallita riskinottoa vaan konkurssiin mennyt startup-yrittäjä leimataan loppuiäksi. Tarvitsemme luovaa anarkiaa, emme valmiita projektisuunnitelmia, joiden mukaan edetään.
Tietoyhteiskunnan osaamistarpeiksi nousevat elämän ja osaamisen hallinta, sosiaaliset taidot sekä tiedonhallinta- ja verkostoitumistaidot. Missä ovat tietotekniset osaamistarpeet?
Salama-alustukset
Jaana Holvikivi on laatinut väitöskirjan tietotekniikan kansainvälisestä koulutuksesta. 1990-luvun alussa suomalaisen ammattikorkeakoulun englanninkielinen koulutus kehitettiin yksinkertaisesti kääntämällä valmis suomenkielinen kurssi englanniksi. Suomalaiset opiskelijaryhmät ovat kuitenkin huomattavasti homogeenisempia kuin muista kulttuureista tulevat. Yksilöiden väliset erot kansainvälisissä opiskelijaryhmissä ovat valtavat. Tieteellinen ajattelu on kulttuurisidonnaista, ohjelmointi vaatii logiikkaa ja ongelmanratkaisukykyä.
Ihmisen toiminta määräytyy kulttuurisista skeemoista. Esimerkiksi tässä seminaarissa voimme olettaa, että joku menee kohta puhujapönttöön pitämään powerpoint-esityksen.
Esimerkki ruokailusta Japanissa voi auttaa meitä ymmärtämään erilaisia skeemoja. Meidän kulttuuristamme tulevan voi olla vaikea hahmottaa, miten kymmenen eri ruokalajin kanssa edetään tai että padan kantta ei saa nostaa, kun herkkä ruoka on siellä hautumassa.
Toista kulttuuria edustava opiskelija saattaa myöhästyä oppitunnilta yksinkertaisesti siksi, että hänen pitää ensin tervehtiä kaikki tuttunsa. Perinteisesti monissa kulttuureissa opitaan seuraamalla toisen toimintaa – kuten meilläkin oppipoika on oppinut seuraamalla kisällin toimintaa. Myös valokatkaisimet, vesihanat ja liikeohjatut ovat voivat hämmentää sellaista, jonka omassa kultturissa ne ovat harvinaisia.
Tero Toivanen puhui tulevaisuuden koulusta, näkymättömästä oppimisesta, avoimuudesta ja jakamisesta, jolla oppiminen kehittyy sosiaalisessa mediassa nopeasti. Maiden väliset erot muuttuvat merkityksettömiksi. Tiedonhaku- ja hallintataidot nousevat entistä tärkeämmiksi. Tulevaisuuden lukutaidottomuus on kyvyttömyyttä oppia, poisoppia ja uudelleen oppia.
Miten voi oppia, jos ei opi? Voisiko unelmoida silmät auki?
Systeemisessä, vertailevassa ajattelussa tiedot liitetään ympäröivään yhteisöön. Luovuuteen tarvitaan dynaaminen aikakäsitys, ei kelloon sidottua. Vapaus tuo vastuuta oppijoille. Miten kohtaamme epävarmuuden? Osaammeko työskennellä yhdessä erilaisten ihmisten kanssa?
Autotelinen ihminen asettaa itse päämääränsä ja ohjaa toimintaansa eikä ole riippuvainen ulkoisesta palkitsemisesta. Virheistä opitaan.
Tuoreen tutkimuksen mukaan pojat ovat menneet tyttöjen ohi englannin kielen osaamisessa, kun he oppivat englantia pelaamalla. Miten oppiminen saataisiin takaisin kouluun?
Anne Rongas puhui matkasta, hitaudesta, turvasta ja tästä hetkestä. Olemme matkalla avoimeen oppimiskulttuuriin. Asiat etenevät hitaasti vaikka aina on kiire. Turvallisuutta luo identiteetti, toisten läsnäolo, oppimisen ilo omalla ja yhteisellä polulla. Oppiminen tapahtuu ihmisen aivoissa, ei suljetussa koetilassa kynän ja paperin kanssa. Oppilaitoksen läpäisemätön palomuuri ei luo turvallisuutta vaan estää parasta oppimista. Tällä hetkellä voisimme ajatella oppimiseen liittyvät resurssit uudella tavalla ja löytää muitakin resursseja kuin rahan.
Teemu Arinan oppimis- ja työympäristöllä ei ole seiniä eikä rajoja. Yliopisto on maailma, koko universumi, jossa elämme. Aiemmin pienellä kotipaikkakunnalla oli vaikea löytää ihmisiä, joiden kanssa olisi kiinnostunut samoista asioista. Netin myötä emme enää tarvitse keskitettyjä kirjastoja. 1990-luvulla alettiin puhua verkko-oppimisesta ja verkkokaupasta, 2000-luvulla löydettiin sosiaalisesta mediasta vuorovaikutus, jossa paluukanava on yhtä paksu kuin menokanava. 2010-luvun pilvioppimisessa fyysisesti hajautetut ihmiset ja sisällöt kyteytyvät toisiinsa, asiakkaat auttavat lopputuotteiden valmistamisessa, ja aiemmin paljon aikaa vieneet asiat tapahtuvat yhdessä yössä.
Twitter-hashtag ei ole poliittinen liike vaan verkosto, johon kuka tahansa voi liittyä. Pilven myötä laitteet muuttuvat taikasauvoiksi. Jokainen rakentaa oman ruumiinsa jatkeeksi työkalupakin, verkoston muita ihmisiä. Perun andeilla sademetsissä arvostetaan vastavuoroisuutta: jotta pystyt antamaan jotain, sinun pitää ottaa jotain ja tietää, mitä otat. Olemme kytköksissä toisiimme. Millaisia haasteita pilvioppiminen asettaa, kun ei saa suorituspaperia eikö ole keskitettyä oppimispaikkaa eikä oppiminen ole opettajan vastuulla?
Ville Venäläinen haluaa auttaa yksilöitä ja ryhmiä löytämään oman äänensä. Sosiaalisessa mediassa viihdytään, mutta unelmat lakkaavat, kun puhutaan koulusta. Miten tieto- ja viestintätekniikan luoma toimintaympäristö on meille niin vieras? Ennen pärjättiin kynällä, mutta nyt kaikki pitää integroida oppilaitoksen verkkoon. Ajatellaan, että lapsia ei voi lähettää verkon sosiaaliseen mediaan, mutta heidät voi ongelmitta lähettää kadulle tekemään tehtäviä. Onko pedofiili verkossa todellisempi kuin kadulla?
Toimintaympäristö, savimaja tai kaupunki pilvenpiirtäjineen, vaikuttaa taitoihimme. Digikuilussa on kyse eri ihmisten räikeästä erilaisesta kokemustaustasta. Olemme syntyneet maalaisyhteiskunnassa, mutta tuskin osaisimme enää elää siellä. Suurkaupungissa taas ei opi toimimaan ennen kuin on elänyt siellä.
IT voisi olla ihmisteknologiaa tai interkatiivista teknologiaa. Mihin IT viedään?
Esko Kilpi kysyi, onko olemassa ympäristöä, joka ei olisi oppimisympäristö, ympäristöä, johon ei sisältyisi oppimisen mahdollisuutta. Teollisen yhteiskunnan prosesseihin ei saanut sekaantua eikä tehdä niihin muutoksia, mutta nyt pitäisi jättää taakse teollisen ajan ihanteet ja nähdä työ luovana prosessina, informaation rakentamisena, sosiaalisena, toisiaan tarvitsevien ihmisten vuorovaikutuksena. Entistä ihmiskeskeisempi maailma on tulossa osaksi todellisuuttamme ja pääsemme lähemmäksi yksilön omaa historiaa, tarinaa.
Oppimistarinat ovat erilaisia. Kuka olisi minun edelläni tarinassa, jota elän? Twitterin asymmetrisen seuraamisen prosessi on tärkein oppimisprosessi. Miten valitsen, ketä seuraan?
Ketkä ovat toisiaan tarvitsevia ihmisiä? Eivät välttämättä ne, jotka ovat fyysisesti toistensa lähellä. Miten löydetään globaalisti omaa tarinaa eteenpäin vievät ryhmät? Mitä verkko ja verkot meille mahdollistavat ja miten ne toimivat oppimisen moottorina? Verkostoista pois jäävät ihmiset jäävät pois oppimisprosesseista. Oppiminen ei ole työstä erillinen asia, se on tapa suhtautua elämään.
Teollisessa ajassa painottuivat työroolit. Luovassa työssä tämä olisi mahdotonta, koska työn tekeminen on oppimisen tärkein moottori. Työ nähdään tehtävinä, jotka voidaan hajauttaa verkossa. Oppiminen on niiden tehtävien tekemistä, jotka vievät minun uniikkia tarinaani eteenpäin yhdessä muiden ihmisten kanssa.
Learning cafe ja yhteenveto
Työstimme learning cafen kolmella kierroksella kahdeksassa pöydässä yhdessä esiintyjien heittämiä haasteita. Kokoavassa yhteenvedossa Jaana Holvikivi nosti pöytäkeskustelustaan esiin monikulttuuurisuuden, yhteisöllisyyden, ryhmätyön ja tiimiytymisen, jossa myös opettaja oppii. Maahanmuuttajat ovat motivoituneita oppimaan, mutta meidän pitäisi yhdessä monipuolistaa kuvaa siitä, mitä korkeakouluista valmistuvan pitäisi oppia ja osata.
Teemu Leinonen toi omasta pöydstään esiin aiemmin hankitun osaamisen, CV:t ja osaamisrekisterit, joissa voisi mainita vaikka onko ollut mukana assembly-joukkueessa.
Ville Venäläisen pöydässä nousivat esiin metataidot, tunneäly, tunteiden kohtaaminen, usko omiin kykyihin oppia ja kasvaa, työryhmälähtöisyys, projektilähtöinen työskentely, it välineenä sekä yhteistuottaminen ja yhteistoiminta.
Esko Kilven pöytäkeskustelussa ihmeteltiin, onko koululla tulevaisuutta. Ihmisiä ei pitäisi valmistaa työelämään vaan uudenaiseen vastuunottoon. Onko meillä Teemu Leinosen kuvaamaa länsimaista sivistystä vai olemmeko kriisiissä, emmekä näe valoa pimeästä tunnelista?
Tero Toivasen pöydässä oli pohdittu ekaluokkalaista lasta, joka innostuneena on aloittanut koulutaipaleensa, mutta itkee tehdessään läksyjä ja kysyy, miksi koulussa ei voi olla kivaa. Miten motivaatio tapetaan ensimmäisen kouluvuoden aikana? Monet koulut ovat päivähoitopaikkoja ja oppiminen on jaettu merkityksettömiin oppiaineisiin. Työn ja koulun raja-aidat on rikottava ja annettava ihmisten oppia eri tavoilla.
Teemu Arinan pöydässä puhuttiin pilvioppimisesta, avoimuudesta, läpinäkyvyydestä, itseohjautuvuudesta ja ennaltamääräämättömyydestä? Kuka antaa leiman paperiin, joka kertoo osaamasi asiat? Yksilö saattaa etsiä täysin uniikin alueen, josta hän voi löytää töitä tulevaisuudessa.
Anne Ronkaan pöydässä keskusteltiin resursseita, työstä, perheestä ja harrastuksista. Miten oppijat voivat olla voimavara toisilleen? Työelämän pahoinvoinnissa, kun työpaikan ihmissuhteet eivät toimi, jätetään hyödyntämättä paljon käytettävissä olevia resursseja. Mikä on palkkatyön tulevaisuus? Raha ei anna riittävästi motivaatiota nuorille.
Jyrki Kasvin pöydässä kysyttiin, missä ja miten opitaan tietoyhteiskunnan perustaitoja, digisosiaalisia taitoja. Pitäisikö niitä oppia jo päiväkodissa ja koulussa? Entä aikuishoivapalveluissa? Edistääkö perheen sisäinen sosiaalinen paine oppimista? Mistä saadaan sosiaalinen paine yhden hengen talouksiin? Onko pilviyliopisto uusi käännös elearningille?
Yleiskeskustelussa todettiin, että Tanskassa ei suosita kilpailua, koska halutaan, että lapset viihtyvät koulussa. Ongelmakeskeinen oppiminen edellyttäisi pienen kurssisilpun muuttamista suuriksi ja mielekkäämmiksi kokonaisuuksiksi. Nykyinen koulu ja oppiminen ovat menneen talven lumia, niiden sijaan pitäisi löytää jotain, jota voitaisiin uudistaa. Suomalainen koulu pitäisi avata kaikille iästä riippumatta. Opintosuunnitelmassa joku on määritellyt, mitä pitää osata. Asiat pitäisi kuitenkin uskaltaa tehdä eri tavoin, vaikka kollegat odottaisivatkin erilaisen epäonnistumista.
Mihin oppimisen ilo katoaa? Kouluarkkitehtuuri, ryhmäkoot ja kalustuksen sijoittelu vaikuttaa oppimiseeen. Suositaanko teollisuusparadigmaa standardipolkuineen ja valmistumisaikoineen vai monialaista tutkintoa? Eikö pitäisi hyväksyä, että joku etsii itseään ja yhdistää useita tutkimusaloja ja löytää uusia kysymyksiä ja jopa vastauksia niihin?
Applen menestystarina lähtee musiikista eikä kalenterista; kaikkialla on musiikkia mutta kaikilla ei ole kalenteria. Kaadetaan koulun ja työelämän raja-aita ja nostetaan osaamisperustainen opintosuunnitelma tietoperustaisen sijaan.

Mielikuva kuljettaa

päätä tavoite
tartu voimavaroihin
käännä vaihdetta

somen askeleet
kuuntele ja kouluta
resurssoi, mittaa

Hetkyn ICT Ladies -verkoston yli neljäkymmentä jäsentä suuntasi 9.6.2011 Viking XPRS:llä Tallinnaan. Päivä oli aurinkoinen, taidemuseo Kumun tilat ja innovatiivinen internet-näyttely ihastuttivat, esitykset laivalla herättivät keskustelua ja tarjosivat eväitä eteenpäin.
Menomatkalla Tapani Rinne luotsasi muutoksesta selviytymisen strategioihin. Esimerkki muutostilanteesta voisi olla seuraava: saat tänään sähköpostin, jossa kerrotaan, että yksikkösi toiminta siirretään elokuun alusta Köyliöön ja samalla otetaan pilvipalvelut käyttöön. Miten reagoit? Jo Machiavelli totesi 1500-luvulla, että muutos on yleensä hankalaa.
Aivojen kannattaa hyödyntää totuttuja toimintamalleja, jolloin niissä on kapasiteettia kriisitilanteiden varalta. Keskiajan manaus ”koleera sinun päällesi” on muuttunut muotoon ”organisaatiomuutos sinun päällesi”.
Aivojen mantelitumake pitää ihmisen – ja eläimen – hengissä. Kielteinen ärsyke saa sen tuottamaan uhatuksi tulemisen tunteen, jonka mukaisesti ihminen reagoi. Palaute ”sinun viimeisin raporttisi on täyttä soopaa” saa mantelitumakkeen reagoimaan: joku yrittää pudottaa minua arvoasteikossa alaspäin. Uhka arvostukselle voi vaikuttaa samalla tavalla kuin uhka hengelle.
Jos mantelitumake aktivoituu, ihmisellä on erilaisia eläinmaailmasta tuttuja strategioita:

  • taistella
  • paeta; en ehdi nyt keskittyä kun on muuta tekemistä
  • tekeytyä kuolleeksi; antaa palautteen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Myönteinen ajattelu mahdollistaisi aivojen kuorikerroksen aktivoitumisen  oppivaan ja luovaan tilaan. Tähän päästään, kun viestinnässä määrätietoisesti pidetään esillä tavoitetilaa: mitä hyvää ja arvokasta olemme muutoksella toteuttamassa?
Voiko asioita nähdä toisin? Voiko muutokseen oppia, jos kokee niitä riittävän monta?
Dan Soback selitti, että muutos on kokoelma pieniä valintoja. Jos haluaa kehittää taitoa kuunnnella puolisoa tai lasta, ei riitä, että kuuntelee heitä tunnin. Toistojen määrä ratkaisee. Kuunteleminen pitäisi valita aina kun toinen tulee puhumaan – eikä mennä lukemaan sähköpostia. Pyöriikö mielessä, että kuuntelee, mutta oikeasti ajattelee jotain muuta?
Coaching, valmennus ”on prosessi, jossa coach auttaa yksilöä ottamaan käyttöön voimavarojaan niin, että saavuttaa yhdessä määritellyt tavoitteet”.
Valmentaja kysyy alkuun kuin taksinkuljettaja: Mihin mennään? Mikä on tavoitteesi? Seuraavaksi hän kysyy, missä olet nyt? Miten toimit, mitä ympärilläsi tapahtuu? Valmennus on prosessi nykytilasta tavoitetilaan, jossa valmentaja tukee ja haastaa.
Voiko valmentaja todeta, että tavoitteen saavuttaminen on mahdotonta? Ei, valmentaja ei ole tuomari, joka päättää, mihin toinen pystyy tai mihin ei. Perusajatus on, että jokaisella on riittävät voimavarat mihin tahansa.
Mentorin ja valmentajan ero on siinä, että mentori jakaa tietoaan juniorille, kun taas valmentaja hyvillä kysymyksillä auttaa yksilöä ymmärtämään, miten pääsee sinne, mihin haluaa. Valmentaja ei analysoi yksilöä vaan auttaa tätä tulemaan tietoiseksi itsestään. Hän kysyy säännöllisesti, mitä toinen on tehnyt viime tapaamisen jälkeen. Onko hän muistanut, mitä on sopinut itsensä kanssa?
Yleensä yksilö tiedostaa nykytilan ongelmat. Valmentaja auttaa keskustellen kirkastamaan, mikä voisi olla vaihtoehto. Mihin nämä kiskot johtavat? Mitä muita reittejä voisi olla? Kuka kääntää vaihteen? Sinä itse.
Kun tavoite on kirkas, toiminta keskittyy kohti sitä. Jos tavoitetta ei ole, niin jokainen tie on yhtä hyvä, kuten irvikissa totesi Liisalle ihmemaassa.
Paluumatkalla Helene Auramo, Zipipopin toimitusjohtaja, HelloHelene– ja Älykäs työ -bloggaaja, kertoi sosiaalisen median käyttöönoton parhaista tavoista.
Yrityksen tie sosiaaliseen mediaan vie kahdeksan askeleen kautta. Ensin selvitetään, kuka puhuu yrityksestä ja mitä yrityksestä puhutaan? Tämä voidaan aloittaa googlettamalla yrityksen nimellä ja valitsemalla blogit, foorumit tai videot tai laajemmalla haulla esimerkiksi suomenkieliset sivustot. Pieni yritys voi ottaa käyttöön Google Alertin, jolloin saa sähköposti-ilmoituksen aina kun yrityksen nimi mainitaan. Isolle yritykselle sähköpostitulva voi olla kohtuuton.
Jos yrityksestä puhutaan vain kymmenen kertaa kuukaudessa, sen ei kannata maksaa monitorointipalvelusta. Jos taas monitorointipalvelu hankintaan, pitää selvittää

  • työkalun hinta ja sopimuksen kesto
  • sopiiko työkalu suomen kieleen
  • tarjoaako toimittaja asiakaspalvelua.

Onko monitorointi jatkuvaa? Kuka yrityksessä näkee monitoroinnin tulokset? Jakaako hän tiedon koko organisaatioon? Facebook-monitorointi tuottaa tietoa vain avoimissa tileissä käydyistä keskusteluista.
Toinen askel sosiaaliseen mediaan liittyy henkilöstöön. Mitä henkilöstö saa puhua meistä, missä ja miten? Miten työnantajaa saa kommentoida Facebookissa? Kuka saa vastata eri keskustelualueilla yrityksestä esitettyihin vääriin tietoihin? Onko työntekijän pakko osallistua omilla sosiaalisen median profiileillaan yrityksen sosiaalisen median toimenpiteisiin?
Kun nämä kaksi askelta on selvitetty, ryhdytään laatimaan sosiaalisen median strategiaa, jossa vastataan ainakin seuraaviin kysymyksiin: Mitä on sosiaalinen media? Miksi yritys menee sosiaaliseen mediaan? Mitä kanavia käytetään? Millaisilla resursseilla toimitaan? Mitkä ovat tavoitteet ja miten niitä mitataan?
Sosiaalisen median strategia elää jatkuvasti.
Neljäs askel on sosiaalisen median kanavastrategian valinta. Facebookin fanisivu on yksi mahdollinen valinta. Fanisivulla on seinä, info sekä moderointiohjeet, joissa on hyvä kertoa, millaista sisältöä sivulle ei hyväksytä. Facebook omistaa linkit, joissa kerrotaan, mitä brändejä fanitetaan. NewsFeed-uutisvirtasivulle tulevat viestit kavereilta ja yrityksiltä. Jos ihminen alkaa tykätä jostain sivusta, hän harvoin menee sivulle uudestaan, kun saa sieltä uutisvirtaa omalle sivulleen.
Viides askel on koulutus. Koulutetaanko satoja ihmisiä vai kymmenen hengen sosiaalisen median tiimi?
Kuudes askel on sosiaalisen median tiimin perustaminen. Tiimi huolehtii mm. monitoroinnista, sivun päivittämisestä ja ylläpidosta. Millä tyylillä ison yrityksen kymmenet päivittäjät kirjoittavat? Onko erilaisten kirjoittajien monipuolisuus rikkaus? Miten kirjoittaminen resurssoidaan? Kirjoittaako tietty osasto tiettynä viikonpäivänä vai tiettynä viikkona?
Sosiaalisen median tiimiä varten voidaan perustaa Facebookiin salainen ryhmä, jossa tiimi voi hallinnoida yrityksen pääsivua. Salaisessa ryhmässä ovat keskustelut ja poistettujen materiaalien kuvakaappaukset, joita voidaan käyttää selvitystyössä, jos poistoista valitetaan. Siellä ovat myös dokumentit, viikkoaikataulut, FAQ ja mallivastaukset sekä ryhmächat. Kun tiimiin tulee uusia ihmisiä, tieto ylläpitohistoriasta näkyy heillekin.
Seitsemäs askel on mittaaminen. Yritys oppii mittaamisesta jatkuvasti. Paljonko uusia faneja on tullut? Paljonko vanhoja on poistunut? Ketkä ovat faneja ja mistä he tulevat? Ketkä lähtevät pois? Mitkä tilapäivitykset ovat suosituimpia? Kuinka paljon reaktioita ne saavat aikaan?
Yrityksen sosiaalisen median tien kahdeksas askel on kaiken tämän toteuttaminen ja käyttöönotto.
Mahdolliset kampanjat sidotaan yrityksen pääsivuun eikä niille perusteta erillisiä sivuja.
Tiettyä kanavaa ei pidä mieltää vain markkinointikanavana. Ongelmia syntyy,  jos yritys ei reagoi kanavasta saamiinsa negatiivisiin viesteihin tai tuotetta koskeviin kysymyksiin. Kriisiviestintä kannattaa suunnitella etukäteen, samoin se, miten tieto kriisistä saadaan kaikkia eri kanavia päivittävien kymmenien ihmisten tietoon.
LinkedIn on virtuaalinen CV-pankki. Kun ihminen saa yritykseltä kutsun töihin, hän näkee, ketkä kontakteista ovat töissä kyseisessä yrityksessä ja voi kysyä heiltä lisätietoja yrityksestä. Yritys puolestaan voi etsiä tiettyä tarvitsemaansa osaamista hakusanalla ja suositusten määrällä. Jos henkilö seuraa yritystä, hän saa ilmoituksen, kun yritys haluaa uusia työntekijöitä.
Henkilökohtaiseen LinkedIn-profiiliin saa sovellukset, esim. Slideshare-esitykset tai listan Amazonista lukemistaan kirjoista.
LinkedInissä voi kohdentaa markkinointia kaikille, joilla on tietty ammattinimike tai kaikille, jotka ovat tietyssä yrityksessä töissä. Yrityksestä saa analyysitietoja, esim. mistä yrityksistä työntekijät ovat tulleet ja mihin he ovat menneet.
Parhaimmillaan sosiaalisen median toimisto on yhteistyössä yrityksen markkinointitoimiston ja digitaalisen toimiston kanssa. Mainostoimistossa on luova porukka, digitaalinen toimisto tuottaa aineistoja ja sosiaalisen median toimisto, joka tuntee hyvin eri kanavien historiat, miettii, minne mennään ja miten, mitä päivitetään ja milloin.
Yritys ei voi mennä sosiaaliseen mediaan ennen kuin siihen saadaan johdolta lupa ja resurssit. Miten teidän yrityksessänne sosiaalisen median askeleet etenevät?
Lopuksi Tapani Rinne johdatti meidät NLP:n mukaiseen mielikuvaharjoitteluun, joka voi johtaa todellista harjoittelua parempiin tuloksiin. Mieli ja keho vaikuttavat toisiinsa. Kun seisoo jalkaterät sisäänpäin hartiat kyyryssä katse maassa, niin olo on toisenlainen kuin seistessä jalkaterät ulospäin, selkä suorassa ja katse yläviistossa. Toistettu mielikuva alkaa ohjata toimintaa.
Mielikuvalla voi olla koko, etäisyys, sijainti, väri, liike ja reunat. Nämä kaikki vaikuttavat mielikuvan synnyttämään tunteeseen, oli sitten kyse tavoitteesta tai sen tiellä olevasta esteestä.

Uusien ideoiden viehättävää kierrätystä

alakoulussa
harppaus tasa-arvoon
digimaailmaan

opimme uutta
känny kulkee taskussa
pilvi palvelee

”Yhdessä olemme enemmän”, julisti Jarmo Viteli käynnistäessään kahdennenkymmenennentoisen ITK-konferenssin Aulangolla 7.4.11. Ensimmäisellä kerralla vuonna 1990 mukana oli reilut sata osallistujaa, nyt kolmen päivän aikana yhteensä tuhatkuusisataa osallistujaa.
”Vapaus, veljeys, tasa-arvoisuus” lauloi Heikki Mäenpää.
Avatessaan konferenssia opetusministeri Henna Virkkunen kertoi kuulleensa, että paikalla ovat maamme kaikki interaktiivisen tekniikan opetuskäytön edelläkävijät. Koulutuksen muutosvauhti maailmalla on nopea, meillä ei. Nuorille nopeus on arkea, aikuisia taas muutosvauhti pelottaa. 1990-luvun lopulla olimme tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytössä edelläkävijöitä,  mutta enää emme ole.
Erot koulujen välillä ovat kasvaneet luvattoman suuriksi. Vieläkin on kouluja, joissa opettajat jonottavat työasemalle lukemaan sähköpostiaan.  Kouluissa käytetään toimisto-ohjelmia, nuorten arjessa viestinnän ja itsensä ilmaisemisen välineitä. Kouluissa kehitykseen vaikuttavat yksittäisen opettajan halukkuus, rehtoreiden suhtautuminen sekä kunnan päättäjät. Facebookin opetuskäyttö on herättänyt nurinaa, kun vapaa-ajan välineellä tehdään läksyjä.
Opetus- ja kulttuuriministeriössä on viime syksynä valmistunut esitys, tiekartta, neljäkymmentäkuusi konkreettista esitystä harppaukseen, jolla saadaan koulut ja lapset tasa-arvoisiksi. Ajatus paperittomasta koulusta pelottaa vanhempia, mutta innostaa nuoria.
Opettajien koulutukseen ja osaamiseen pitää panostaa. Laitteet vanhenevat luokissa eikä niitä osata hyödyntää opetuksessa. Uutta tutkimusta tarvitaan jatkuvasti ja tähän tarvitaan mukaan opettajienkoulutuslaitoksia ja yliopistoja.
Peruskoulun työ- ja oppimistapoja pitää uudistaa. Ylioppilastutkinnossa verkkoa pitäisi voida käyttää tiedon haussa. Miten sosiaalista mediaa pitäisi hyödyntää kouluissa? Lapsille pitäisi tarjota valmiuksia ymmärtää, mitä verkossa voi jakaa ja vanhemmille mediakasvatukseen liittyviä teemailtoja. Kuntatason päätöksenteossa pitäisi ymmärtää, että opettajat ovat oman työnsä parhaita asiantuntijoita.
Oppimismateriaalien tuottajien pitäisi panostaa entistä enemmän digitaaliseen oppimismateriaaliin.
Ministerin puheen jälkeen Digiveikot esittivät ministerille luomansa laulun ”Minä ja ministeri”. He luovuttivat laulun sanat kehystettyinä seuraavaan tilaisuuteen kiirehtivälle opetusministerille.
Pierre Dillenbourg EPFL:stä Sveitsistä kertoi innostuneesti luokkahuoneen orkesteroinnista. Hän korosti, ettei kyse ole virtuaaliopetuksesta vaan luokkaopetuksesta erilaisten laitteiden keskellä.
Hän esitteli joukon yksinkertaisia oppimista tehostavia ja havainnollistavia fyysisiä laitteita, jotka eivät ole erityisen älykkäitä ja ovat taustalla.
Logistiikan opetuksessa osa opiskelijoista koosti rakennuksia pienistä fyysisistä elementeistä, palikoista, osa taas koosti vastaavia rakennuksia simulointiohjelman nappuloita painelemalla. Edellinen ryhmä oppi paremmin kuin jälkimmäinen ymmärtämään, miksi jokin ratkaisu oli parempi kuin toinen.
Puhuminen ja osallistuminen edistävät oppimista. Kun opiskelija pyytää viittaamalla luokassa kiertävää tuutoria luokseen ja istuu sitten passiivisena odottamassa, että tämä vapautuu neuvomasta toista opiskelijaa, hän menettää paljon hyvää aikaa, jolloin voisi puhumalla ja osallistumalla edistää omaa oppimistaa.
Luokkaan tuotiin lamppu, jonka väri osoittaa opiskelijan etenemistä tehtävissään. Näin tuutor näkee jo kaukaa, ketkä etenevät hitaasti ja voi tulla auttamaan heitä.
Ryhmäkeskusteluissa toiset voivat jäädä passiivisiksi, toiset taas dominoida kaikkia muita. Ryhmät työskentelevät pöytien ääressä, joissa kunkin kohdan valopisteet osoittavat keskustelun määrän. Dominoivan puhujan valopisteet valtaavat pöydän muilta.
Lamppu ja pöytä ovat taustalla, eivät häiritse opiskelua, mutta tekevät oppimisprosessin näkyväksi. Pierre Dillenbourg kehotti unohtamaan ajatukset opettajan asettamisesta oppimisprosessin sivuun fasilitaattoriksi: opettaja valta on oppimisprosessin keskiössä.
Avajaisohjelman päätteeksi Pekka Ollikainen Tekesiltä kertoi lyhyesti oppimisratkaisut-ohjelmasta, jonka haku on parhaillaan meneillään.
Tekijänoikeuksista
Istumapaikat salista olivat loppuneet jo ennen kuin Tarmo Toikkanen aloitti esityksensä Opettajan tekijänoikeusoppaasta.
Tekijänoikeus rajoittaa teosten kopiointia, muuntamista, esittämistä ja välittämistä. Näitä voidaan välttää kolmella tavalla:

  • toimimalla yksityistilaisuudessa
  • käyttämällä teoskynnyksen alittavia tuotoksia
  • käyttämällä avoimesti lisenssioitua materiaalia.

Uuden tulkinnan mukaan valtaosa peruskoulun opetuksesta voidaan katsoa yksityistilaisuuksiksi: opetukseen osallistuu pääsääntöisesti pieni joukko oppilaita, joiden nimilista on tiedossa. Jos opetustilaisuudessa vierailee oppilaiden vanhempia tai tarkastajia, siitä yleensä sovitaan erikseen. Tämä  tulkinta helpottaa tekijänoikeuslain noudattamista luokkaopetuksessa.
Verkko-opetusmateriaaliin muiden tekemiä teoksia ei voi kopioida tai muuntaa ilman asianmukaista lupaa. Tällöin avoimet sisällöt, joita löytyy mm. LeMill-oppimismyllystä, helpottavat sisällöntuotantoa.
Kokonainen tutkinto verkossa
Sanna Kukkasniemi ja Jarmo Talvivaara Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulusta kertoivat kokonaisen tutkinnon suorittamisesta verkossa. Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu sijaitsee Joensuussa, mutta opiskelijat tulevat eri puolilta Suomea. Verkossa voi opiskella ja opettaa vaikka istumalla Kolin huipulla.
Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulussa verkko-opetus alkoi Tietie-yhteistyössä vuonna 1996. Kokonaisen tietojenkäsittelyn verkkotutkinnon pilotti käynnistyi vuonna 2009 ja toimintatapa vakinaistettiin vuonna 2010.
Verkko-opetuksessa lähtökohtana on opiskelija ja hänen oppimisensa. Käytännönläheisyys korostuu erilaisissa oppimisympäristöissä. Kyse ei ole yksin opiskeltavista verkkokirjekursseista eikä nonstop-kursseista, joissa opiskelijat voivat opiskella oman aikataulunsa mukaisesti. Olennaista verkko-opiskelussa on ohjaus ja yhdessätekeminen. IT-alan ammattilaistenhan pitää projekteissa osata työskennellä yhdessä toisten ihmisten kanssa.
Moodlen lisäksi verkko-opiskelussa käytetään etäluokkaa ja sosiaalisen median välineitä. Esim. Twitteriä voidaan käyttää tiedotuskanavana, jolla välitetään kiinnostavia linkkejä. Opetuksen organisointi muuttuu, kun monimuotoisuutta lisätään. Opiskelijoihin luotetaan ja heille annetaan vastuuta.
IT-alan opintoihin verkko-opetus istuu helposti ja luontevasti, jolloin virtuaalisissa organisaatioissa toimiminen tulee jouhevaksi jo opintojen aikana. Verkossa toimiminen kehittää opiskelijoita enemmän kuin perinteinen luokkahuoneissa toimiminen. Heitä kannattaa kuunnella ja antaa heidän osallistua opetuksen kehittämiseen. Erityisesti ryhmäytyminen vaatii vielä kehittämistä.
Muutos otetaan kehittämisen työkaluksi ja tehtyjä valintoja kyseenalaistetaan. Jatkossa panostetaan pedagogisiin valintoihin ja menetelmiin sekä niitä tukeviin ympäristöihin ja sisältöihin. Ohjaus on keskiössä, samoin ajoitus ja kattavuus. Tarvitaan rohkeutta, uskallusta kokeilla; epäonnistuminen voidaan ottaa voimavaraksi.
Verkkoon ei mennä teknologiakylki edellä; työvälineet määräytyvät pedagogisten tarpeiden mukaan. Opetuksenhallintavälineet kohdistuvat usein pieniin sirpaleisiin, tutkinnon yhteen riviin. Kuitenkin, on vaikea hallita sitä, mitä ei tunne.
Lähikehityksen vyöhykkeen tukirakenteet pitää ajoittaa oikein. Liian varhain tarjotut tukirakenteet haittaavat ongelmanratkaisukyvyn kehittymistä, liian myöhään tarjotut taas aiheuttavat turhautumista. Oppilaitoksen pitäisi nähdä roolinsa ammatillisen kasvun oppimispotentiaalin vapauttajana. Tähän tarvitaan sekä teknistä että pedagogista ympäristöä ja osaamista ja niiden kehittämistä – sekä innostuneita ja motivoituneita opettajia.
Blogit, tubet ja wikit
Mikko Horila pohdiskeli sosiaalisen median käyttöä alakoulussa ja opettajakoulutuksen perusopinnoissa motolla ”Eilispäivän kouluissa toissapäivän opettajat valmistavat keskiaikaisin menetelmin oppilaita ylihuomisen ongelmiin”.
Sosiaalisen median toisessa aallossa friikkien rinnalle nousevat tavalliset opettajat, jotka alkavat laajamittaisesti käyttää blogeja ja muita sosiaalisen median välineitä omassa opetuksessaan. Blogeihin syntyy paljon tietoa, lukija käyttää siitä, minkä haluaa. Blogi voi olla projektin julkaisuväline, luokan verkkosivu tai ryhmätyöväline.
Koulu 3.0 -hanke tuotti kouluille kärryllisen miniläppäreitä jaettaviksi oppilaille ja langattoman verkon kattamaan koko koulun. Enää ei mennä erikseen laiteluokkaan, läppäriä käytetään osana mitä tahansa opetustuokiota tarkoituksenmukaisella tavalla. Oppilaat käyttävät palveluita, eivät koneita.
Kuten opetusministeri avauspuheessaan totesi, koulujen pitäisi siirtyä toimisto-ohjelmista käyttämään viestinnän ja itseilmaisun välineitä. Kun tavallinen opettaja kertoo jonkin sosiaalisen median palvelun käyttöönoton olevan helppoa, se vaikuttaa ihan eri tavoin kuin jonkun some-friikin leiman saaneen opettajan vakuuttelut. Onnistumisten ja epäonnistumisten jakaminen sekä toisten kokemuksista oppiminen on tärkeää. Niitä löytää myös koulu 3.0:n blogista.
Mikko Horila kertoi, miten lapset ja opettajaopiskelijat työstävät samoja tehtäviä eri yhteisöissä. Videoprojekti tehdään molemmissa oppilaitoksissa päivässä. Lasten yhteisöjä ovat IRC-galleria, Habbo, Gosupermodel, Panfu, ii2 ja Kuvake.
Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön suunnittelun toimenpideohjelma, jonka opetusministeri avajaispuheessaan mainitsi, tarvitsisi toteutuakseen 397 miljoonaa euroa.
Lapselle tehdään karhunpalvelus, jos häntä ei jo alakoulussa valmenneta mediamaailmaan. Kymmenen vuotta sitten panostettiin tekniikkaan, mutta laitteet sinänsä eivät tuoneet parempia oppimismahdollisuuksia. Vähällä tekniikalla voidaan päästä pitkälle ja paljo tekniikka ei takaa, että sitä käytettäisiin.
Sosiaalisen median työtapapankki sisältää osahankkeiden kuvauksia ja tutkimuksia, jotka julkaistaan keväällä 2011.
Ilmiökahvila
Ilmiökahvila keräsi väkeä neljän hengen tunnelmallisiin pöytiin nauttimaan kahvista, teestä, pikkuleivistä, rypäleistä sekä tietysti oppimisesta yhdessä tehden ja keskustellen hyvässä seurassa. Ville Venäläinen johdatti pöytäkunnat kahvilan ideaan pohtien tunnelman ja onnellisuuden merkitystä oppimiselle ja nuorten passiivisuutta hyvistä Pisa-tuloksistamme huolimatta. Kun tietoa on paljon ja se on helposti saatavilla, niin mitä kouluissa pitäisi opettaa? Tiedon- ja ajanhallintaa? Yhteistyötä ja innostumista? Lopuksi vastaukseksi kiteytyivät:

  • yhdessä tekemistä
  • tiedon hakua ja arviointia
  • tietotekniikkaa.

Jos ylioppilaskirjoitukset voisi tehdä Google docsissa, niin mitä arvioitaisiin? Kykyä lisätä omia ajatuksia olemassa oleviin? Yhteistyötä ja ideointia? Jakamista? Vuorovaikutusta? Ajanhallintaa? Yhteisistä pelisäännöistä sopimista?
Ilmiökahvilassa keskustelu on olennaista. Avoin dialogi nousee olemassa olevien totuuksien sijaan.
Keskustelu oppimisen tasa-arvoisista mahdollisuuksista eteni joka pöydässä vilkkaasti. Olennainen tallennettiin pöytäliinaan. Ensimmäistä keskustelua seurasi pölytys, kolme keskustelijoista siirtyi eri pöytiin, pöytään jäänyt puheenjohtaja kertoi tiivistelmän keskustelusta, jota jatkettiin uusin voimin. Toinen pölytys sirotti meidät kolmanteen pöytään.
Oli mielenkiintoista nähdä, miten eri tavoin samaan aiheeseen eri pöytäseurueissa oli tartuttu, samoin, miten aiheen käsittely uudistui jokaisessa pölytyksessä. Kun kokemuksia purettiin, moni totesi toisaalta saaneensa uusia ideoita aiheesta, jonka kuvitteli osaavansa, toisaalta tutustunut yhdeksään ihmiseen, joihin ei muuten olisi päivän aikana tutustunut. Ville Venäläinen tiivisti, että oli kiva olla mukana tilaisuudessa, jossa oli 97 keynote-puhujaa.
Lasten nettikasvatus toimimaan
Toiminnallisia menetelmiä lasten nettikasvatukseen tarjosivat Riitta Kauppinen Pelastakaa Lapset -yhdistyksestä ja Liisa Toukonen Mannerheimin Lastensuojeluliitosta. Aloitimme esityksen seuraamisen toiminnallisesti nostamalla käsiämme ja taivuttamalla vartaloitamme.
FIAS-hanke edistää kansallista nettiturvallisuutta. Lastensuojelujärjestöjen rooli mediakasvattajina on suojelu ja osallistaminen sekä lasten digitaalisten taitojen edistäminen.
Nettikasvatuksen lähtökohtana on digitaalisten taitojen merkitys ja niiden nostaminen esille nykyistä aiemmin. Ala-asteilla pitäisi opettaa sisällöntuotantoa, sosiaalisisa taitoja, osallistumista sekä turvataitoja, miten suojella yksityisyyttään.
Netti on luonteva osa arkea ja lapset hakevat sieltä vertaistukea. Pelastakaa Lapset -Hiiripiirissä tarjotaan mediatyökaluja varhaiskasvatukseen. Kun lasten kanssa laaditaan kuvakollaasi luokan seinälle, keskustellaan siitä, kuka sen voi nähdä? Entä, jos kuvakollaasi olisikin koulun pihalla? Entä, jos se olisi netissä? Lapset voivat itsekin keksiä lisää netinkäytön sääntöjä.
Paneeli
Ensimmäisen konferenssipäivän päätti Johanna Korhosen juontama paneeli tietoyhteiskunnan koulutuspoliittisia vaalilupauksia. Jokainen panelisti aloitti kertomalla tarinan ”koulu, tietotekniikka ja minä”. Jyrki Kasvi muisteli atk-luokkaa, joka saatiin kouluun samana päivänä kun hän sai valkolakkinsa, Timo Heinonen romppuja ja tietotekniikkaa, jota oli opettajana käyttänyt, Timo Laaninen X-kirjaimilla tulostuslakanalle aikaansaatua RESSU-sanaa sekä survo-kurssia, Iisakki Kiemunki Tervakosken ala-asteella tietokonetta innolla räpeltänyttä opettajaa, joka jäi tunnin jälkeen neuvomaan pelien käytössä ja Pertti Virtanen psykologian laitoksen korrelaatio- ja faktorilaskentaa sekä reikäkorttien järjestelemistä.
Miten saadaan lapset tasa-arvoisempaan asemaan eri puolilla Suomea? Nyt osa kouluista on kuin museoita. Tähän tarjottiin vastaukseksi opettajien koulutusta, laitteiden integroimista kaikkeen opetukseen eikä erillisiin atk-luokkiin, toimivia laajakaistoja koko maahan sekä pilvipalveluita. Lisäksi tarvitaan koulujen välistä kokemustenvaihtoa, jos samalla rahalla yksi rehtori kehittää kouluaan innovatiivisesti ja toinen säilyttää sitä kuin museota. Jyrki Kasvi peräänkuulutti myös 10-sormijärjestelmän opettamista jo koulussa, koska sen avulla säästää vuosia myöhemmässä kirjoittamisessa.
Millaisin ideoin voisi auttaa tasa-arvoa tieto- ja viestintätekniikan keinoin? Eikö kuntien rajamailla voisi tehdä yhteistyötä eikä lakkauttaa kouluja? Jyrki Kasvi kertoi, että valtionosuuksia ei voi maksaa verkkoetäopetuksesta, kun lakiin on jäänyt bugi, joka pitäisi korjata heti seuraavalla kaudella. Paneeli tuntui olevan yksimielinen lakipykälän korjaamisesta ja koulumatkojen lyhentämisestä verkkoetäopetuksen avulla. Matka kirkonkylään, jossa verkkoetäopetus on saatavilla, saattaa silti olla 150 kilometriä.
Paneelin lopussa todettiin, että kymmenen vuotta sitten Suomi oli tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön edelläkävijä. Nyt ITK:ssa on samat teemat kuin kymmenen vuotta sitten. Milloin saadaan ope-wiki, johon opettajat voivat yhdessä tuottaa materiaalia, ettei tarvitsisi katsella kymmenen vuotta vanhoja PowerPoint-kalvoja? Twitterissä tuli oitis yleisövastaus jo olemassa olevista kouluwikeistä: LeMill ja Kouluwiki.
Tarinoita
Satu Nurmela aloitti toisen konferenssipäivän aamun digitaalisilla tarinoilla. Jokaisella on tarina kerrottavanaan. Miten selittäisit vierustoverillesi kuvia, joita säilytät kännyssäsi? Kertoisitko kuvaan liittyvän tarinan?
Tarinapajassa luovat menetelmät yhdistetään ryhmässä työskentelyyn. Ero oppimisen ja terapian välillä ei ole suuri. Tieto- ja viestintätekniikan työpajassa kukaan ei ole itkenyt, tarinapajassa on.
Tarinan voi kuvata numeroina: 2-3 min, 200-300 sanaa, 20-30 kuvaa. Nämä voi koota olemassa olevista, tarinaan ei tarvitse välttämättä tuottaa mitää uutta.
Tarinanteko prosessina lähtee kertomisen tarpeesta ja tunteista, jatkuu käsikirjoituksilla, editoinnilla, ensi-illalla ja jakamisella. Tarinapuu kasvaa erilaisia tarinoita: ihmisen kasvu, menneestä oppiminen, tunteet.
Tarinat aktivoivat verkko-oppijoita, ne eivät opeta vain tekniikkaa vaan voimaannuttavat. Ne sopivat organisaation toimintaan, ne kertovat ja perustelevat. Ymmärrys ja taito kuunnella kehittyvät. Tarinat aktivoivat aisteja kokonaisvaltaiseen havaitsemiseen.
Viro – Suomi
Viro ja Suomi -yhteisistunto toteutettiin videoneuvotteluna Hämeenlinnan ja Tarton välillä. Anne Villems juonsi Tartossa, Teemu Leinonen Hämeenlinnassa.
Mart Laanpere kertoi käyneensä ensimmäisen kerran ITK:ssa vuonna 1999. Virossa vastaava konferenssin on järjestetty vuodesta 2004 lähtien ja Viron virtuaaliyliopisto on toiminut vuosina 2004-2007. Virossa on opittu Suomen menestystarinoista ja haasteista.
Viron it-hallinnon sateenvarjohankkeessa, jossa on mukana 7 yliopistoa, 25 ammattikoulua ja 13 ammattikorkeakoulua (applied high education institutions), keskitytään sisällöntuotantoon vuosina 2009-2013. yhteiseen tietovarastoon on jo tallennettu yliopistojen 557 oppimisaihiota ja 1643 verkkokurssia sekä ammattikoulujen 200 oppimisaihiota ja 153 opintoviikkoa verkkokursseja. Videoluentojen määrä on  räjähtänyt valtavaksi.
Mitä tulevaisuus pilvien tuolla puolen tuo? Virossa laadunvarmistusohjeistus on keskeinen. Kaikki oppimisaihiot ja kurssit esitellään julkisesti koko Virolle ja julkisuus on tärkein keino nostaa oppimisaihioiden laaatua.
Valtaosa oppimisaihioista on laadittu oppimisalustoilla: Moodle, BB Vista ja IVA. Kun kirjastot halusivat oppimisaihioita myös paikallisiin tietovarastoihin, niin jokaisesta oppimisaihiosta on kaksi kopiota. Voi arvata, kumpi on paremmin ajan tasalla.
Virossa oppimisaihioita tallennetaan koolielu-varastoon tai LeMilliin.
Ville Venäläinen ja Tarmo Toikkanen kertoivat tarttolaisille Sometusta,  social media in support of learning. Ning-alustalla toimiva yhteisö on kerännyt jo yli 3800 jäsentä opettajista, tutkijoista ja kaikista muista opetuksesta kiinnostuneista. Sometu on itseorganisoituva, hajautettu toisten auttamisen kaveriverkosto, jota ei suunniteltu, vaan joka syntyi marraskuussa vuonna 2007.
Anne Villems kysyi, miten teini-ikäisten kulttuuri on edustettuna Sometussa. Tarmo Toikkanen totesi, ettei se näy Sometussa lainkaan. Virosta kysyttiin myös, aikooko Sometu jatkaa Ning-alustalla vai siirtyykö se Facebookiin. Ville Venäläinen totesi, että Ning on selkeä yksi paikka, johon ihmiset osaavat tulla, ja johon Twitter ja Facebook ovn linkitetty.
Teemu Leinonen herätteli keskustelua mahdollisesta Suomen ja Viron välisestä yhteistyöstä esimerkiksi oppimisaihioiden ja verkkokurssien laadunarvioinnissa, josta Virolla on paljon kokemusta ja toimivat prosessit.
Jarmo Viteli kertoi, että virolaisten kummeksumat ITK-hatut ovat hänen vaimonsa suunnittelemia ja teetetty Tallinnassa. ITK-konferenssi on ensi vuonna 18.-20.4.2012. Jos vastaava konferenssi on Virossa pari vuotta myöhemmin, ihmisillä on mahdollisuus osallistua molempiin.
Anne Villems oli vaikuttunut Ville Venäläisen ja Tarmo Toikkasen tiimiesityksestä ja toivoi, että ensi vuonna järjestettäisiin tiimiesitys niin, että toinen osapuoli olisi Virosta, toinen Suomesta.
Mitä huominen tuo tullessaan?
Jukka Ruponen kertoi kielen tunnistamisen haasteista ja esitteli jeopardypelaajat tietovisassa voittaneen IBM-Watsonin. Vihdoinkin on päästy tasolle, jolla kone on parempi kuin ihminen strukturoimattoman tiedon käsittelyssä. Watsonia sovelletaan mm. terveydenhuollossa niin, että se auttaa ja tukee lääkäriä analyysin tekemisessä.
Teemu Arina pohti pilvioppimista. Millaista on työ, johtaminen ja oppiminen oppivissa organisaatioissa sosiaalisen teknologian aikana? Tietoa pitäisi jakaa, mutta ihmiset eivät halua jakaa sitä. Tietoa pitäisi rakentaa yhteisöllisesti, mutta ihmiset eivät halua antaa omaa tuotostaan muiden muokattavaksi.
1980-luvulla tulivat tietoverkot, 1990-luvulla www, 2000-luvulla web 2.0 ja 2010 pilvipalvelut, digitaalisesti hajautetut tavat tehdä asioita. Informaatio mukanamme kulkeviin pieniin laitteisiin tulee pilvistä. Kymmenen vuoden aikana sosiaalista mediaa on rakennettu samalla infralla.
Muutos on kuitenkin isompi kuin ymmärrämme. Keskeinen muutos ei ole teknologinen vaan kulttuurinen; puhelimesta on tullut itseilmaisun väline. Puhutaan verkosto-organisaatioista, joukkoistamisesta, joukkoulkoistamisesta, vertaistuotannosta ja läpinäkyvyydestä.
Miten innovaatioita osataan hyödyntää uudella tavalla? Newtonilainen logiikka koostuu rituaaleista, prosesseista, ennakoitavuudesta – entä, jos ympäristö muuttuu?
Ympäristöstä oppiminen on ajattelun tarkkuutta ja interaktiivisessa arvonluonnissa opitaan asiakkailta. Apuun tulevat ketterä suunnittelu ja kehittäminen sekä systeemiajattelu, yhteisöllinen vertaistuotanto, avoin innovaatio, henkilökohtaiset oppimisympäristöt sekä oppiminen omasta toiminnasta.
Kukaan ei pysty suunnittelemaan minulle tai sinulle parasta mahdollista oppimisympäristöä; jokainen on itse vastuussa omastaan. Kuinka monessa oppimisympäristössä on feedback-nappi todellisille käyttäjille niin, että palautteeseen oikeasti reagoidaan?
Digitaalisesti hajautetuilla teknologia-alustoilla kuten elance-palvelussa voi teettää itselleen logon, saada siitä sata eri versiota ja maksaa sille, jonka suunnitteleman logon kelpuuttaa. Palvelussa ei voi huijata cv:llä tai kavereiden kehuilla: tehdyn työn jälki näkyy ja ratkaisee.
Teemu Arina sai Quora-palvelusta seitsemän erinomaista artikkelia vastaukseksi kysymykseensä oppimisen tulevaisuudesta verkossa.
Opetammeko opiskelijoillemme, miten tällaisessa maailmassa toimitaan? Miten toimitaan maailmassa, jossa vastaamme itse henkilökohtaisista oppimisympäristöistämme, josta löydämme miljardit sisällöt ja miljoonat muut käyttäjät, jossa verkostot ovat ruumiin ja tajunnan jatke?
Luodaanko edelleen vakiintuneita työympäristöjä työntekijöille? Käytämmekö kirjaa interaktiivisena sovelluksena niin, että sosiaalinen verkosto korostaa sen tiettyjä kohtia? Flipboard palvelulla voi koostaa itselleen aamun hesarin niistä linkeistä, joita tuottavat ne, joita seuraa. Symbaloo kokoaa eri palvelut nätisi esiin. Kaikki palvelut voi kytkeä yhteen omaksi oppimisympäristökseen. Vielä vuosi sitten tämä ei ollut mahdollista.
Meetin.gs on virtuaalisen kohtaamisen ja voimaantumisen verkkopalvelu, jota Teemu Arina on rakentamassa.
Menestyminen tässä maailmassa perustuu jakamiselle, kytköksille, vuorovaikutukselle, sille, että antaa jotain arvokasta muille. Esko Kilpi puhuu toisiaan tarvitsevuuden logiikasta. Yksin tehtävä työ voidaan ulkoistaa, yhteistyö tarjoaa työpaikkoja edelleen Suomessa.
Opiskelijat ovat oppilaitosten huonoimmin käytetty resurssi, innovaation antimateriaa. Minkä kontribuution opiskelijat tuovat oppilaitokseensa opiskeluvuosiensa aikana. He olisivat valmiit kehittämään monia asioita, mutta osaammeko hyödyntää heitä?
Suomen kieli sosiaalisessa mediassa
Lari Kotilainen pohdiskeli suomen kieltä sosiaalisessa mediassa. Pilaako netti suomen kielen, kuten usein kuulee väitettävän? Esimerkkien valossa näkee nopeasti, että netissä on monenlaista suomen kieltä: Twitterissä, opetusministeriön verkkosivustolla, Facebookissa, Helsingin Sanomien verkkojulkaisussa tai verkkojulkaisun keskustelualueella. Tekstilaji vaikuttaa kieleen. Voihan pilattua kieltä löytää opetusministeriön sivustoltakin, tosin eri mielessä kuin Twitteristä.
Kieltä käytetään vuorovaikutukseen. Jos poliitikko hioo vastaustaan turhan kauan, hän ehtii vastata vain murto-osaan saamistaan kysymyksistä: viestiketjuun ilmestyy parikymmentä kysymystä ennen kuin poliitikko on hionut ja julkaissut huolitellun ja pitkän vastauksen niistä ensimmäiseen.
Verkon kieli on puheen ja kirjoituksen välimaastossa. Suomalaisten blogien kieltä on tutkittu opinnäytetöissä. Osa muotiblogeista käyttää huoliteltua kieltä possessiivisuffikseineen, osa taas huolittelematonta tai rentouden illuusioon pyrkivää kieltä ”oon”, ”tuun”, ”meen”. Rennossa tekstissä voivat kuitenkin yhdyssanojen ”blankko-viivat” olla huolellisesti oikein. Hymiöitä käytetään runsaasti, mutta selvät murrerepliikit näyttävät puuttuvan blogeista.
Chatista tai ircistä löytyy murteita, kuten Stacky Blyth gradussaan esittää. Murteet nousevat esiin erityisesti, kun käsitellään suomalaisia aiheita kuten saunaa ja lunta. Murteilla voi myös osoittaa identiteettiään. Oulun murre leviää lähialueille; sillä halutaan erottua hesalaisista eli eteläsuomalaisista.
Sekakoodeja tapaa yhä enemmän – bastuface, öbaut, pliis, sii juu piipl – ja niihin törmää muuallakin kuin netissä.
Mitä suomen kielelle on tapahtumassa? Kielet ovat aina saaneet vaikutteita muista kielistä. Lari Kotilainen ennustaa, että suomen kirjakieleen hyväksytään vaihtelua, mutta vain hieman. Juontajat puhuvat jo puhekieltä, verkko on muutoksessa täysillä mukana.
Sosiaalisen median myötä suomen kielen asema verkossa on parantunut; yhä useampi voi tuottaa tietoa omalla äidinkielellään. Olennaista on, että suomen kieltä puhutaan ja että sitä käytetään verkossa. Itse asiasssa yliopistot ovat suomen kielelle vaarallisempia kuin nuoriso, yliopistoissahan pyritään yhä enemmän julkaisemaan vain englannnin kielellä, mikä jarruttaa suomen kielen kehittymistä tieteen kielenä.
Lari Kotilainen ei tyrmännyt edes Googlen kielikäännöksiä. Ne auttavat häntä seuraamaan englanniksi, mitä hänen matkoistaan Venäjällä paikallisesti kirjoitetaan.

Ketteryys ja hoikkuus pilvessä

hoikka ketterä
pilvipalvelu, Akva
suuntaa tulevaan

turvallisuutta
osaamista, viestintää
huumori suolaa

Akvan laivaseminaari Ketteryys ja pilvipalvelut 29.9.-1.10.2010 kokosi Vikingin auditorion täyteen innokkaita ict-ammattilaisia bongaamaan uutta tietoa ja verkostoitumaan. Tilaisuuden juontanut Jari Petersen-Jessen toivotti meidät tervetulleiksi ja kertoi Akvasta.
Avauspuheessaan Robert Serén Tietotekniikan liitosta korosti seminaarin ja ict-alan naisvaltaisuutta,  ict:n roolia yhteiskunnassa ja julkishallinnon suurta osuutta koko Suomen ict-markkinoista.
Ketterästi pilvessä
Arto Saario Ixonokselta kertoi, miten pilvipalvelut mahdollistavat ketterän toiminnan. Menestyvillä yrityksillä on toimiva organisaatiokulttuuri, jatkuvan organisaatiomuutoksen sykli. Ketteryys näkyy muutostilanteissa: muutos tunnistetaan, selvitetään sen vaikutukset prosesseihin ja sidosryhmiin, koordinoidaan ja toteutetaan. Muutoksen monimutkaisuutta on vaikea ennustaa.
Perinteisesti palveluita on kehitetty eri yksiköille, vaikka horisontaalinen, kokonaisvaltainen kehittäminen palvelisi paremmin koko organisaatiota. Infrastruktuuri pilvipalveluna IaaS voisi olla sopiva ratkaisu. Alkuinvestointi on pieni, koska pilvipalvelu kestää mahdolliset käyttöpiikit. Pilvimarkkinan kotimaiset palvelut puuttuvat vielä.
Pilvipalveluiden oikeudellisia ongelmia
Pia Ek Asianajotoimisto Hannes Snellmanista valotti meille pilvipalveluiden oikeudellisia ongelmia. ”Insinöörien tehtävänä on keksiä ongelmiin ratkaisut, juristien tehtävänä keksiä ratkaisujen ongelmat.” Ulkoistus ei ole samaa kuin pilvipalvelut (vrt. juokseminen ja lenkkarit).
Jos rekisterinpitäjä on suomalainen, voidaan soveltaa Suomen lakia. Rekisterinpitäjä on osapuoli, joka määrittelee käsittelyn tarkoituksen ja keinot. Sen tulee valita sopivat henkilötietojen käsittelijät ja turvata rekisteröityjen oikeudet sopimusteitse: Miten tietoja käsitellään? Kuka pääsee niihin käsiksi? Missä maassa tiedot sijaitsevat? Lainsäätäjä olettaa, että yksi rekisterinpitäjä vastaa tiedoista. Henkilötietojen käsittelijä on ”mykkä toimija”.
Pilvipalvelut vähentävät suoraa kontrollia, mutta lainsäätäjän mielestä kontrollia pitää olla – vaikka   tieto olisi päivällä jossain ja yöllä jossain muualla sen mukaan, missä milloinkin tiedon säilyttäminen olisi halvinta.
EU- ja ETA-alueen ulkopuolella tietosuojan kannalta turvallisia maita ovat Argentiina, Kanada ja Sveitsi. Yhdysvalloissa tietosuojaa ei ole juuri lainkaan. Siellä Safe Harbour -säännöksiin liittyneiden palveluntarjoajien kanssa tilanne on hiukan helpompi, mutta silti nyrkkisääntö on, että kannattaa käyttää ainoastaan sellaista pilvipalveluntarjoajaa, jonka tietokeskus sijaitsee EU- tai ETA-alueella. Kannattaa myös varmistaa, että sopimuksessa pilvipalveluntarjoajan kanssa käytetään komission hyväksymiä mallilausekkeita, ja ottaa huomioon mahdollinen alihankinta.
Palvelusopimusmaailman viidakosta löytyvät palvelutasosopimus (SLA), joka takaa palveluiden toimimisen sovitulla tavalla, vuokrasopimus esimerkiksi ASP-palveluissa, palvelusopimus ja ulkoistussopimus. Pilvipalvelut tarjoavat matalan kynnyksen sisäänpääsyn ja mitoitusmahdollisuudet, mutta monet julkisesti saatavilla olevista pilvipalvelusopimuksista rajoittavat tarjoajan vastuuta niin paljon, ettei se ole linjassa mahdollisen riskin kanssa. Mistä saadaan korvaus, jos ei päästä pilvessä olevaan kirjanpito-ohjelmistoon? Millaiset ehdot ovat asiakkaan kannalta? Voiko hintoja tarkistaa? Voiko niitä yksipuolisesti muuttaa?
Tarkastus- ja auditointivaatimukset on hyvä ottaa huomioon. Mihin fyysisesti menet auditoimaan palveluntarjoajan aineistoa? Mitä teet, jos palveluntarjoaja menee konkurssiin? Mitä lakia sopimukseen sovelletaan?
Pilvipalvelut ovat harmaita pilviä juristin näkökulmasta. Toimittaja haluaisi yhtenäistettyjä palveluita ja pitkäaikaisia sopimuksia, mahdollisuutta nopeaan hinnan tarkistukseen ja pakettiratkaisuihin ilman asiakaskohtaista palvelutasosopimusta. Asiakas taas haluaisi räätälöityjä, muokattavia palveluita, varmuutta ja joustavuutta, vakaata hinnoittelua.
Palvelusopimuksissa palvelu pitäisi kuvata selkeästi, palvelutasosopimuksessa määritellä palvelutaso sanktioineen. Onko sopimuksissa määritelty vasteaika, korjausaika ja korjauskeinot? Onko varmistettu tiedon erottelu pilvessä kolmansien osapuolien tiedoista? Mitä tiedoille tehdään, kun sopimus päättyy? Mikä on tietojen palautusstrategia? Pitäisi pyrkiä sopimaan, että oman maan lakeja sovelletaan, mutta onnistuuko se aina?
Pilvipalvelun hankkijan muistilistalla pitäisi olla:

  • SLA:t sekä sopimuksen muodossa että käytännössä
  • Sovellettavat standardit
  • Kenellä on pääsy tietoihin? Alihankinta?
  • Missä tietoja säilytetään? Mitä lakia sovelletaan?
  • Miten ylivoimainen este on määritelty?
  • Sopimuksen päättyminen ja tarjottavat palvelut tietojen siirtämiseen?
  • Hinnoittelu?

Hoikka ja ketterä ohjelmistoturvallisuus
Antti Vähä-Sipilä Nokialta kertoi, miten turvallisuus ja laatu kulkevat käsi kädessä. Ohjelmistoturvallisuudessa avainasia on riittävä koulutus. Turvallinen ohjelmistokehitys sisältää uhka-analyysin, kontrollien valinnan ja jäännösriskien hyväksymisen. Aktiviteettilistoja on useita, esim.  bsimm2, opensamm, ms, safecode.
Uhat analysoidaan vapaamuotoisesti keskustellen, ehkä musta hattu päässä miettien, mitä kaikkea voisi tapahtua. Askel askeleelta -prosesseja ovat tietovuoanalyysi ja STRIDE-malli, jossa kuvataan kaikki prosessit fläppitaululle ja mietitään kunkin uhat. Väärinkäyttötapausten-mallia käytetään vaatimustenhallinnassa: business caseihin lisätään käyttäjätarinoita siitä, mitä ei saisi tapahtua.
Lean tulee sanasta leanness, hoikkuus. Lean tarkoittaa, että kaikki pyritään tekemään mahdollisimman vähäisellä turhuudella. Miten riskienhallintasyklin osat voidaan jalkauttaa niin, etteivät ne riko hoikkuutta? Lean-periaatteen rikkominen rikkoo myös scrumin. Kaikki järjestelmään lisättävät asiat pitää lean-testata. Esimerkiksi hoikkuus rikkoutuu ja flow tuhoutuu, jos keskitetyltä tietoturvatiimiltä pitää hakea hyväksyntä jokaiselle tehtävälle asialle. Hyväksyttävät asiat kasautuvat ja käsiteltäväksi jää isoja möhkäleitä. Hoikkuus säilyy, jos jokainen tiimi hoitaa asian itse ”soihdunkantajan” johdolla käyttämällä valmiita malleja – ja pyytää neuvoa keskitetyltä tietoturvatiimiltä vain tarvittaessa. Soihdunkantaja, keskitetty tiimin sisäinen konsultti, on henkilö, joka kysyy juuri ne hankalat kysymykset.
Hoikkuus rikkoutuu, jos uhka-analyysit ja tietoturvatestaus tehdään muun ohessa, omassa sprint-työjaksossaan tai erikseen järjestettynä aktiviteettina, koska sellaista ei pystytä hallinnoimaan srcumilla. Tietoturvatyö kannattaisi aikatauluttaa samanlaisiksi backlog-tehtäviksi kuin muutkin työt.
Tietoturva pitäisi analysoida vaatimusmäärittelyssä ja suunnittelussa. Koodin mukana toimitetaan jäännösriski koodin vastaanottajan hyväksyttäväksi. Kukin hyväksyy jäännösriskin omalla tasollaan, jolloin epäonnistuminen ei ole katastrofi ja ylempänä on aina veto-oikeus. Virheellinen hyväksyntä hukkaa korkeintaan yhden sprintin työn, jos ylempänä todetaan toisin.
Ohjelmistokehityksessä erotetaan vaatimustenhallinnan ja toteutuksen taso. Edelliseen liittyvät käyttötapaukset ja bisness caset, jälkimmäiseen koodi ja bitit. Vaatimustenhallinnassa ohjelmistoturvallisuudesta huolehditaan niin, että tuotteen omistaja käy lävitse käyttäjäkertomuksia ja generoi niistä turvallisuuskertomuksia mallien pohjalta (jotka heijastavat yrityksen ongelmia) ja väärinkäyttökertomuksia (mitä ei saa tapahtua; hyökkääjänä en saa pystyä tekemään tätä ja tätä, jotta tätä ei tapahtuisi). Näitä voidaan käyttää toiminnallisina vaatimuksina tai testitapauksina. Turvallisuuskertomukset ovat toiminnallisia tietoturvavaatimuksia.
Ohjelmistoturvallisuus scrumissa tarkoittaa, että scrum-tiimi ottaa tehtävän backlogista ja katsoo, pitääkö tehdä uhkatarkastus; käsitteleekö tehtävä käyttäjätietoja tai luottokorttitietoja? Näin uhka-analyysitehtävät aikataulutetaan ja voidaan sanoa, onko ne tehty vai ei. Erillistä listaa kontrolleista ei tarvita vaan kaikki syötetään tehtäväjonoon.
Jäännösriski hyväksytään sprintin katselmuksessa, jossa päätetään, ovatko sprintin tehtävät valmiita. Tällöin tarkastellaan suorituskykyä ja tietoturvaa: Kun otetaan huomioon uhat, jotka olemme löytäneet, niin onko tehty työ kunnossa turvallisuusnäkökulmasta? Koodin mukana tuleva jäännösriski voidaan esittää esimerkiksi wikisivulla.
Ketterä ostaminen
Perttu Tolvanen Sinisestä meteoriitista pohdiskeli ketterää ostamista. Organisaatio voi hankkia uuden tiedonhallintojärjestelmän tai toiminnanohjausjärjestelmän, mutta miten se saa yksilöt työskentelemään yhteisillä alueilla henkilökohtaisten alueiden sijaan? Ihmisiähän ei voi pakottaa muuttamaan toimintaansa.
Tiedonhallintajärjestelmiä on tuotteistettu aktiivisesti yli 10 vuotta, niillä on tietynlainen filosofia, jonka mukaan ne toimivat, ja se vaikuttaa tuotteiden ratkaisuihin. Kuitenkaan ei ole vain yhtä oikeaa tapaa tehdä ryhmätöitä. Järjestelmiä ei voi määritellä kuoliaiksi: tärkeimmät käyttötapaukset selviävät ja hioutuvat vasta käyttöönoton jälkeen. Ensimmäiset kuusi kuukautta ovat ratkaisevia, niiden aikana uusi järjestelmä muovataan tutkemaan tietotyöläisten tarpeita.
Kustannustehokkuus ja hyvä käytettävyys syntyvät siitä, että tuotteita käytetään niiden filosofian mukaisesti, kun taas tuotteiden taivuttaminen filosofiasta eriäviin käyttötarkoituksiin on vaikeaa ja kallista. Järjestelmä pitäisi saada käyttöön mahdollisimman pian, jotta päästään keräämään käyttökokemuksia.
Korjauksiin pitää varautua heti käyttöönoton jälkeen ja tiedot virhetilanteista välittää toimittajalle heti. Jos niitä kerätään palaute-exceliin ja soitetaan toimittajalle, niin tämä ehkä löytää aikaa listan läpikäyntiin vasta kuukausien kuluttua, jolloin saattaa mennä vuosi ennen kuin käyttäjien ensimmäisenä päivänä havaitsemat virheet on korjattu. Tiedonhallinta- ja tuotepohjaisilla järjestelmillä pitäisi aina edetä pilotilla.
Asiakkaan pitää ottaa vastuu hankinnoistaan, tehdä riittävän hyvä esitutkimus ja priorisoitu vaatimusmääritys. Enää ei voida lähettää tarjouspyyntöjä toimittajille ja odottaa, että nämä vastaisivat jotain fiksua, ei myöskään lähettää pitkää ominaisuuslistaa ja kysyä, vastaako tuote niihin. Järkevämpää on selvittää, miten kentällä olevat tuotteet hoitaisivat kymmenen tärkeintä vaatimusta. Asiakkaan on valittava, haluaako hän valmiin tuotteen vai räätälöidyn tuotteen, ne eivät toimi filosofisesti yhdessä. Maailmassa on myyty miljoonia maksavia portaaliratkaisuja asiakkaille, jotka eivät olisi sellaista tarvinneet.
Ketterä hankinta
Petri Heiramo Agilecraftista totesi, että ketteryys on haastavaa ja tarjouspyynnössä luodaan pohja onnistumiselle tai epäonnistumiselle. Jos pyydetään vaiheittaista toimitusta, toimittaja ei voi toimittaa ketterästi. Hankintalainsäädännön mukaisesti on hankalaa tilata ketterästi, muttei mahdotonta. Ketterässä hankinnassa asiakas sitoutuu ohjaamaan projektia koko ajan ja ottaa siitä vastuun.
Ketteryys koskettaa koko organisaatiota ja johto määrittelee viime kädessä ketteryyden onnistumisen. Ongelmat on tunnustettava ja korjattava, muuten mikään ei muutu. Ketteryys tuottaa kustannussäästöjä pitkällä tähtäimellä, mutta alkuvaiheen kustannukset ovat isot.
Laatu ei ole parametri, josta voidaan neuvotella. Mitä enemmän on tehty purkkaa ja teknistä velkaa, sitä vaikeammaksi tulee tiimin ketteryys. Jos hyväksytään tavoitteeksi 95 %:n laatu, ei kasvateta nälkää tehdä hyvin.
Älä yritä liian suurta kerralla, koska ympäristö muuttuu jatkuvasti eikä isoa projektia ole helppo ohjata. Jos tuloksia ei tule, vaihda toimittajaa. Ketterässä projektissa budjettivastuu siirtyy asiakkaalle, tuotepohjaisessa pikselien viilaaminen on kallista. Jos tietoturva on tärkeää, siihen pitää käyttää aikaa ja rahaa. Tiimi voi kertoa, mitä oikeasti tapahtuu. Tiimillä pitäisi olla suora yhteys todellisiin käyttäjiin, ei vain tilaajaan. Vaatimusten tarkentamiseen ja priorisointiin tarvitaan aikaa.
Älä hajauta, jos se ei ole välttämätön pakko. Viestintä on ketteryydessä olennaista ja hajautus luo aina kynnyksiä keskustelulle. Jos ulkoistat Kaukoitään, niin vaikka työvoima siellä olisi paikallista  halvempaa, kustannuksia syntyy ja yleensä alihankintatyöt ovat muita kalliimpia. Ainoat järkevät syyt ulkoistamiselle ovat joko se, että läheltä ei saa tarvittavaa osaamista tai että läheltä ei saa riittävästi kapasiteettia. Mikään ei muutu, jos mitään ei muuteta.
Allekirjoitus pilvessä
Kai Linnervuo Signomista totesi, että sopimuksia ja muita asiakirjoja tulostetaan ja allekirjoitetaan yhä vielä käsin, vaikka sähköinen allekirjoitus on teknisesti mahdollista. Perinteinen tapa sopimusten allekirjoittamiseen on tuttu: tulostetaan nippu sopimuksia, lähetetään ne postitse allekirjoitettaviksi, odotetaan, kysellään perään muutaman kuukauden kuluttua. Onko meillä todellinen varmuus siitä, että tietyllä henkilöllä on valtuudet allekirjoittaa ja onko allekirjoitus kyseisen henkilön? Kun sopimukset sitten tulevat allekirjoituskierrokselta, ne arkistoidaan mappeihin hyllyyn ja mahdollisesti skannataan arkistointijärjestelmiin.
Yritykset allekirjoittavat vuosittain satoja sopimuksia. Signom-tavassa sopimukset allekirjoitetaan luontevasti osana sopimusprosessia. Luotettavuus saavutetaan, kun kolmas osapuoli, patentti- ja rekisterihallitus, autentikoi sopimukset. Allekirjoittaja todennetaan vahvan tunnistamisen menetelmällä, tarkistetaan toimivalta ja varmistetaan allekirjoitettavan sopimuksen eheys. Järjestelmä on juridisesti vahvempi ja parempi kuin perinteinen.
Signomin allakirjoitusprosessissa vaihdetaan ja hiotaan sähköpostitse ensin doc-tiedostoja, kuten perinteisessäkin prosessissa. Kun sopimuksen lopullinen sanamuoto on valmis, sopimus muutetaan pdf-muotoon. Toinen osapuoli lataa sopimuksen Signomin palveluun ja kertoo toisen osapuolen, valitsee kielen ja maksutavan, esim. sopimuksen lähettäjä maksaa vastaanottajan puolesta kuten perinteisissä vakuutusyhtiön ja asiakkaan välisissä sopimuksissa ”vastaanottaja maksaa kulut” -vastauskuorineen. Järjestelmä tarkistaa lähettäjän oikeudet ja lähettää sopimuksen kryptatulla varmenteella vastaanottajalle. Vastaanottaja voi allekirjoittaa sähköisesti, mutta halutessaan hän voi tulostaa sopimuksen ja allekirjoittaa sen perinteiseen tapaan.
Jos allekirjoittajia on useita, palvelu tarkistaa, että allekirjoitetut versiot täsmäävät. Kun sopimus on allekirjoitettu, jokainen osapuoli saa viestin ja voi vuorokauden sisällä ladata allekirjoitetun sopimuksen itselleen. Sopimus poistetaan järjestelmästä, mutta sopimusloki jää jäljelle, jotta riitatapauksessa vuosien kuluttua voidaan nähdä, kuka on allekirjoittanut ja millaisin tunnuksin.
Tavoitteena on, että Signomin sähköinen allekirjoitus olisi standardi vuoteen 2016 mennessä.
Muistan hyvin perinteisen allekirjoitusprosessin Tietie-yhteistyön ja Virtuaaliammattikorkeakoulun sopimuksista 2000-luvun alkupuolelta. Itsekin kannoin sopimuksia rehtorillemme allekirjoitettavaksi, postittelin niitä muihin oppilaitoksiin ja soittelin perään, kun sopimusnippu oli kesälomalla juuttunut jonkun pöydälle.
Elisan pilvet
Kari Terho Elisalta kertoi eCloud-palveluista. Asiakas saa tarvitsemansa kapasiteetin ja maksaa vain siitä. eCloud joustaa myös alaspäin. Palvelimet saa käyttöön minuuteissa, virtuaalisen tietokonekeskuksen perustamiseen menee noin puoli tuntia, kun perinteisen konesalin perustamiseen menisi useita viikkoja.
Yrityspilvi – EnterpriseCloud, sisältää intergrointipalvelut ja vahvan tunnistuksen. Pilven ohjelmisto on auditoitavissa, sitä voi tulla vaikka taputtelemaan. Kari Terho vakuutti myös, että Elisa ei mene konkurssiin.
Tulevaisuuden pilvipalvelut
Janne Järvinen F-Securelta kertoi Tivitin kanssa käynnissä olevasta tutkimushankkeesta, jonka tavoitteena on luoda uudenlaista suomalaista liiketoimintaa. Tunnistettuja haasteita ovat kasvavat käyttäjävaatimukset, nopeus vaihtaa palvelusta toiseen ja palvelutason jatkuva nostaminen. Avoimet palvelut tulevat ja niitä voidaan yhdistää pilvessä, mutta kuka vastaa tietoturvasta?
Perinteisen ohjelmistotuotannon sijaan painopiste on pilven ohjelmistokehityksessä. Millaisia olisivat tulevaisuuden pilvipalvelut? Organisaation pitäisi olla huipputehokas ja sen pitäisi tavoitella  kestävää kehitystä, ylivertaista käyttäjäkokemusta ja tietoturvaa. Millainen olisi hoikin ja ketterin ict-organisaatio? Lean-konferensseissa kehitetään hoikkia arvoketjuja toiminnan tehostamiseksi, mutta ohjelmistoalan yrityksiä siellä ei juurikaan tapaa.
Projektin laajuuden arviointi
Paula Männistö Qentineliltä puhui projektin työmääräarviosta, joka perustuu vaatimuksiin. Projektin laajuuteen vaikuttavat halutut ominaisuudet ja niiden toteuttamiseen tarvittava työmäärä. Kohdealue nähdään usein pilvenä. Kuinka tarkasti pitäisi määritellä, ettei määriteltäisi kuoliaaksi?
Vaatimusmäärittelyä tarvitaan tarjouspyyntöön ja tarjoukseen ja testaukseen. Jokaisen pienen käyttäjän tarpeet pitäisi selvittää, samoin yhteydet muihin järjestelmiin. Vaatimusten kerääminen ja kirjoittaminen eivät ole helppoja tehtäviä, mutta ilman niitä ulkopuolisen toimittajan on vaikea laatia tarjousta. oskus kuvaus voi olla niin sekava, että oikeiden asioiden löytäminen on vaikeaa. Joskus taas vaatimuksia kirjoitetaan testausvaiheessa, jotta pystytään testaamaan. Mitenkähän järjestelmä on rakennettu ilman vaatimuksia?
Kumpi tärkeämpää, asiakkaan vai toimittajan osaaminen? Keskustellaanko paperinipun kanssa vai keskustelevatko ihmiset keskenään? Kaikki toimittajat pitäisi saada saman pöydän ääreen. Jos projektin alkupäässä hommat viivästyvät, niin pidetäänkö silti kiinni sovitusta valmistumisajankohdasta? Muutosten hallintaan liittyy vaatimusten hallinta, jossa sekä asiakas että toimittaja oppivat.
Paula Männistö havainnollisti tilannetta kolmiolla, jonka kärjissä olivat osaaminen, prosessi ja esitystapa ja jonka keskellä oli viestintä ja yhteistyö.
Keskustelussa pohdittiin, haluaako tilaaja oikeasti tietojärjestelmää vai jotain ihan muuta. Onnistuneissa projekteissa tavoitteena on yleensä jokin toiminnan muutos, ja tietojärjestelmän kehittäminen on vain osa toiminnan muutosta. Valitettavan usein kuitenkin tilataan vain tietojärjestelmää eikä toiminnan muutos näy toimittajalle asti.
Prosessien kuvaukset helpottavat kokonaistilanteen hahmottamista. Käyttäjien ja roolien avulla  pitäisi löytää vaatimukset. Tilaajan vastuulla on tehtävien jatkuva priorisointi, toimittaja ei priorisoida.
Ketteryys Itellassa
Pipsa Ylä-Mononen kertoi ketteryydestä Itellassa, jossa scrumia on käytetty nelisen vuotta aikatauluvaatimusten vuoksi. Vaatimukset syvenevät, niitä arvioidaan ja todennetaan jatkuvasti. Toteutustapa on testauslähtöinen ja liiketoiminta pääsee konkreettisesti iholle, vaikka liiketoiminnan edustajat eivät pääse ulkoistamaan vastuutaan.
Projekteja katselmoidaan säännöllisesti kahden viikon iteraatioissa. Varttitunnin mittaisia scrum-kokouksia pidetään päivittäin. Projekteissa tarvitaan avointa ja jatkuvaa viestintää. Parhaiten se onnistuisi samassa työhuoneessa, mutta joskus tiimin edustajat ovat eri kaupungeissa. Jos asiantuntijat eivät saa vaatimuksia paperille, joudutaan lypsämään, työstämään ja esittämään hypoteeseja siitä, miten asia voisi olla.
Projekti eri vaiheissaan onnistuu parhaiten tasaisesti työskennellen ja huumorilla ammatti- ja viestintätaitoisten ihmisten kanssa. Jos ostetaan ulkoa, kuvataan prosessit ja niiden muutokset sekä käyttötapaukset. Jos tehdään itse, kootaan ryhmä omia suunnittelijoita eri taloista, koodataan parityöskentelynä ja valvotaan laatua sisäisesti.
Scrum ei tee tai automatisoi määrittelyä tai tahtotilaa, ei hyväksymis- tai käyttöliittymätestausta eikä arkkitehtuuri- ja teknologiavalintoja. Tilaaja päättää, onko järjestelmä valmis. Scrumiin liittyvät käsitteet täytyy kouluttaa, jotta ihmiset ymmärtävät, mistä on kyse. Taannoin joku tuli puolen vuoden kuluttua kysymään, mitä inkrementti on, kun siitä oli koko syksy puhuttu. Käsite olisi pitänyt selittää ja avata heti alussa.
Onnistumisen edellytyksiä ovat jatkuvan ja avoimen tiedonkulun varmistaminen, riittävä suunnittelu, sprintin ulkopuolisten tehtävien vaatiman työajan ennakointi ja tiimin itseohjautuvuus. Liiketoimintayksiköistä tarvitaan riittävää resurssointia, sitoutumista ja priorisointia. Jos sama henkilö on ydinasiantuntija yli kymmenessä projektissa, miten hän jakaa aikansa? Lojaalisuus ja ymmärrys järjestelmien linkittymisestä toisiinsa on uskomatonta kavereilla, jotka ovat olleet talossa kymmeniä vuosia, mutta mitä tapahtuu, kun he jäävät eläkkeelle?
Tekemällä oppii, muutaman sprintin jälkeen tekeminen lähtee kunnolla käyntiin. Testaus on osa sprinttiä. Joka sprintillä on oma bugibudjettinsa, jotta virheet eivät kasaantuisi. Bugittomia tarinoita seurataan. Kun sprintti meni ilman bugeja, jaetaan kakkua kaikille, kun bugeja tulee paljon, istutaan töttöröhattu päässä – idea oli suunnittelijoiden oma. Olennaista kuitenkin on, ettei haeta syyllisiä vaan tehdään uutta ja katselmoidaan se, ettei tarvitsisi myöhemmin ihmetellä.
Itellassa tiimille hankittiin oma valkotaulu ja pöytä – josta sai aika pitkään keskustella arkkitehdin kanssa. Tiimihengen luominen ja motivaatio on tärkeää, jotta tiimi toimisi itseohjautuvana asianomistajana ja kehittäisi laatua oma-aloitteisesti.
Ketterä testaus

Maaret Pyhäjärvi Ilmarisesta kertoi ketterästä testaamisesta. Testauksessa on yleensä rajallinen budjetti, kohteena monimutkainen ja laaja kokonaisuus,  jossa tulee vastaan yllättäviä ongelmia ja  jatkuvaa muutosta, jolloin on mahdotonta suunnitella mitään yksityiskohtaisesti etukäteen.
Maaret Pyhäjärvi havainnollisti testausta 20 kysymyksen budjetilla, videolla 14 koripalloilijasta sekä wordpadin fonttidialogiin syötetystä luvusta 1639. Videon katselu osoitti, miten perinteinen testaus tekee sokeaksi emmekä huomaa olennaisia virheitä, joita emme osaa odottaa. Wordpadin fonttidialogista Maaret Pyhäjärvi totesi, että testauksessa pitää olla hauskaa, bugeista pitää nauttia, kun niitä löytää. Testaukseen tarvitaan riittävästi vapausasteita, jos halutaan todellisia tuloksia.
Tutkivan testauksen guru on twiitannut: ”Miksi kutsutaan ammattitaitoista lääkäriä? Lääkäriksi. Entä ammattitaitoista testaajaa? Tutkivaksi testaajaksi.”
Testaaja osaa kertoa omasta työkentästään. Maaret Pyhäjärvi kertoi kysyvänsä muutaman kerran viikossa testaajilta, mihin heidän aikansa on kulunut ja trendi on mielenkiintoinen. Toimittajien testausmallien muuttaminen vienee kuitenkin vuosia.
Ketterässä tiimissä testaus on ketterää. Testaajilla on vastuu kokonaislaadusta; ei eletä päiväunissa vaan katsotaan, että päiväunet toteutuvat. Sprintin aikana käytetään automatisoituja testejä. Yksikkötestaus pitäisi määritellä ennen toteutusta. Testiohjattu koodaus ei sovi kaikille, joillekin se aiheuttaa ahdistusta, joten muitakin toimintatapoja sallitaan.
Virheet ja vaatimusmuutokset pitää suhteuttaa hintalappuun. Bugi on bugi, mutta ketterässä kehityksessä se voi löytyä jo alkumetreillä eikä vasta lopussa. Suorituskyky pitää testata niin, että tiimi saa siitä myös palautteen.
Ketterää kehitystä ei tehdä ilman määritystä. Vaatimukset voidaan kirjoittaa vaikka valkotaululle ja kuvata eri värein ja täydentää ja lopuksi muokata parempaan muotoon. Palautemekanismi, tuotebacklogi ja muutosten hallinta ovat olennaisia.
Kaikki tiimissä testaavat ja testaaja on tiimin jäsen. Lyhyet sprintit alkuun ovat hyviä, koska ne edistävät oppimista. Tiimi paranee jokaisen sprintin aikana.
Onnistumisen mahdollisuudet lisääntyvät, kun ihmiset saadaan lähemmäs toisiaan ja keskustelemaan. Testaus on  osaavien ja tahtovien ihmisten yhteistyötä, jonka edellytyksinä ovat sopiminen ja sopimukset, työrauha ja luottamus.
Ulkoistaminen
Katriina Joki Tiedosta kertoi ketteristä menetelmistä ja ulkoistamisesta. Vaatimusmääritys tehdään edelleen samalla tavalla kuin aikaisemminkin. Odotusten pitää olla realistiset: Suomen työeläkeosaaaminen on hankittu vuosien aikana eikä sitä hetkessä siirretä muualle eivätkä hinnat putoa heti kun ulkoistetaan. Jokainen suomalainen tietää, mikä on lapsilisä ja millainen ongelma syntyy, jos sen maksu viivästyy – mutta intialainen ei ymmärrä.
Ulkoistamiseen liittyy vastarintaa ja epäluuloja. Monet asiakkaat haluavat dokumentoida suomeksi ja on osa-alueita, joilla ei kunnollista englanninkielistä termistöä olekaan. Ihminen saattaa pelätä menettävänsä työnsä; muualla tehdään sitä, mitä tein aikaisemmin! Voidaanko luottaa siihen, että poissa näkyvistä oleva etäprojektilainen tekee sitä mitä häneltä odotetaan? Entä mitä etäjohtaja tekee, jos jossain työtehtävässä ei voida edetä?
Projektin henkilöstölle pitäisi viestiä selvästi, mitä he ulkoistamisesta hyötyvät. Projektibudjetissa pitää varautua koulutukseen ja matkustamiseen. Matkustaminen ei ole niin kallista kuin miltä se ensin tuntuu, koska toimittajan ja asiakkaan kohtaaminen on tärkeää ja projektiin osallistuvien pitää oppia ymmärtämään muiden osapuolten mallia. Liiketoimintatukeen ja selvittelyyn tarvitaan tavallista enemmän resursseja, työnohjaukseen pitää kiinnittää huomiota ja aikatauluissa pitää varautua tekstien kääntämiseen. Miten projektin organisointi muuttuu, kun maailman ympärillä muuttuu? Miten käännösprosessi etenee, kun määritys ja toteutus iteroidaan?
Kulttuurieroja ei pidä kieltää. Intiassa vaihtuvuus on suurta, ja kuitenkin ihmiset pitäisi sitouttaa projektiin. Intialaisten on vaikea myöntää ongelmiaan, tarvitaan ilmapiiriä, jossa ongelmista voidaan puhua.Tarvitaan myös jämäkkyyttä ja herkkyyttä, erilaisuuden sietämistä ja tasaista työkuormaa, tuska ja kiitos täytyy jakaa kaikille.
Älä hajauta

  • jos et osaa laskea hajauttamisen kustannuksia
  • jos sinulla ei ole työkaluja kokouksiin
  • jos et kouluta ja sitouta henkilöstöä
  • jos laiminlyöt viestinnän etkä kerro, mitä ihmiset hajauttamisesta saavat
  • jos et ole valmis kohtaamaan uutta ja erilaista.

Nextdoor
Marko Taipale Huitaleesta kertoi nextdoor.fi-verkkopalvelusta,  josta kuluttajat voivat ostaa kotitalouspalveluita. Tuotteen rakentamiseen meni 20 miestyöpäivää. Ensimmäisenä päivänä hankittiin tietokone, 70 päivää meni toiminnallisuuden ja 50 päivää käyttöliittymän rakentamiseen ja hiomiseen. Tuotteen elinkaaren eri vaiheissa syntyi erilaisia käyttöliittymiä.
Mikään kuluttajatuote ei elä verkossa yksin. Nextdoorin Facebookin sivulla on 30 000 vierailijaa kuukaudessa ja yli 2000 aktiivista käyttäjää, ilmoitustaulu, 300 avointa ilmoitusta ja 3 päivän vastausaika.
Nextdoorin verkkopalvelua monitoroidaan automaattisesti. Liiketoimintaraportit ja varmuuskopiot tuotetaan päivittäin. Verkkopalveluun imetään Uranuksesta keikkailmoituksia, jotka saavat entistä laajempaa näkyvyyttä.
Verkkopalvelun kehittämisessä teemat selvitetään kahden tunnin istunnossa, jossa kerätään liiketoimintaraportteja, kilpailija-analyyseja ja käytettävyyteen liittyviä pyyntöjä. Teemoista poimitaan kolme, joita halutaan parantaa. Tämän jälkeen parin vuorokauden ideamyrskyssä nostetaan esiin konkreettisia ominaisuuksia, joilla on liiketoiminnallista arvoa ja jotka asetetaan jonoon. Kehitystyö kestää kuusi päivää, joiden päätteeksi tehty ominaisuus testataan varttitunnin automaattiajolla. Ominaisuuden julkaisemiseen menee minuutti.
Ominaisuuden matka ideasta tuotantoon kestää siis kahdeksan päivää. Jos tuotejonossa on seitsemän ominaisuutta, läpimenoaika = (7*8)/2 = 28 päivää.
Ongelmatiimi kuvaa ongelman, jonka ratkaisutiimi ratkaisee. Aiemmin ominaisuus ei mennyt tuotantoon, jos sitä ei hyväksytty. Nyt se menee tuotantoon, jos prosessia ei keskeytetä. Järjestelmästä ajetaan tilastoja ominaisuuksien käytöstä ja poistetaan ne ominaisuudet, joita ei käytetä. Minkä tahansa lapun voi ottaa pois, lapun seinältä tai keskeneräisen tai valmiin palan sovelluksesta.
Huitaleen blogista löytyy yksityiskohtainen kuvaus siitä, miten scrum tähän taipui.
Ketterä ostaminen
Ralf Sontag Huoltovarmuuskeskuksesta kertoi ketterästä ostamisesta. Projektin alussa koulutettiin kaikki projektin organisatioon kuuluvat. Tarjouspyynnössä painotettiin järjestelmäarkkitehtuuria, jossa kuvattiin, mitä ainakin pitäisi saada ja mitä lisäksi voisi olla. Tarjouksen jättäneet koottiin yhteiseen palaveriin, jotta kaikkia kohdeltaisiin tasa-arvoisesti.
Käyttäjätarina kehittyi projektin aikana kumulatiivisesti ja sprinteittäin. Kun määrittely oli karkealla tasolla, ei ollut yllätys, että löytyi tarkennettavia asioita. Gartner Groupin verkkopalvelussa on ketterien menetelmien vastaväitekokoelma.
Akva, 30-vuotias nuorukainen
Loppupuheenvuorossaan Akvalle, 30-vuotiaalle nuorukaiselle, Robert Serén korosti, että ict-alan palkat ovat naisten ja miesten välillä tasa-arvoisempia kuin monella muulla alalla. IT-barometri 2010 -tutkimus kertoo mm., että ict-projektien lopputulokset vastaavat yleensä sovittua, mutta projekteista iso osa ei pysy aikataulussaan ja ict-hankintojen tavoitteista saavutetaan vain puolet. Kaikesta ei tarvitse tehdä hypeä; asiat voidaan pitää yksinkertaisina.

Osaamista, liiketoimintaa ja vettä pilveen

pilvipalvelu
vettä, mielikuvia
taivas rajana

jalat maassa, pää
pilvessä, osaaminen
joustaa, laajenee

Systeemityöyhdistys Sytyken kolmastoista laivaseminaari ”Pilviteknologiat – ohutta yläpilveä, näkyvyys hyvä” 8.-10.9.2010 oli suositumpi kuin koskaan: noin sata toimittajien, asiakkaiden ja oppilaitosten edustajaa mahtui mukaan, vaikka kokoushuoneen ahtaat seinät jättivät monta kiinnostunutta rannalle.
Ilkka Pirttimaa johdatteli Spotifyn kautta pilvipalveluihin, esitteli seminaarityöryhmän ja sponsorit. Sytyken puheenjohtaja Juha Jääskinen jatkoi kertomalla Sytyken toiminnasta ja osaamisyhteisöistä. Yhteistyötä oppilaitosten ja yritysten kesken syvennetään, verkkosivusto uusitaan lähikuukausina, sosiaalista mediaa hyödynnetään ja Systeemityölehden paperimuotoa pohditaan.
IBM
Jouko Ruuskanen kertoi IBM:n pilvipalveluista, joissa voi nähdä kolme trendiä:

  • yritetään edelleen kehittää soa-arkkitehtuuria lähemmäs liiketoimintaa
  • asiakasyritys voi tapauskohtaisesti ulkoistaa joitain paloja liiketoiminnastaan joksikin ajaksi
  • rinnakkaisuutta lisätään.

Pilven ominaisuuksia ovat virtualisoitu alusta, jossa palvelu pyörii, automatisoitu palvelunhallinta ja standardoidut palvelut. Lisäksi tarvitaan palvelukatalogit, käyttäjärajapinnat, joiden kautta automatisoituja palveluja pyydetään. Tällöin maksetaan vain siitä, mitä käytetään, päästään nopeaan skaalautuvuuteen ja paikasta riippumattomuuteen. Pilvipalveluna menestyy riittävän yleinen palvelu, jota riittävän monet ihmiset haluavat käyttää.
Pilvipalveluiden perustermit ovat SaaS (Software as a Service), PaaS (Platform as a Service) ja IaaS (Infrastructure as a Service). Palveluja voidaan pyörittää paitsi yksityisessä tai yleisessä myös hybridi-ympäristössä, jota kohti kehitys näyttää menevän. Liiketoiminnan kannalta kriittinen data hoidetaan yksityisessä ympäristössä.
Asiakas saattaa olla kiinnostunut palvelun maantieteellisestä sijainnista. Suomen ja EU:n markkinoilla onkin palveluntarjoajia, jotka takaavat, että data sijaitsee maantieteellisesti turvallisessa paikassa.
Perinteisen palvelimen käyttöaste on noin 10-20 %, koska joudutaan varautumaan myös kuormituspiikkeihin. Pilvipalveluissa käyttöastetta voidaan minuuteissa nostaa 70-90 %:iin. Pilvipalveluissa voidaan myydä enemmän resursseja kuin on tarjottavissa, koska kaikki eivät ole yhtaikaa pilvessä.
Pilven toteuttamisen arkkitehtuurisia elementtejä ovat mm. katalogi ja standardoitujen palvelujen templatet sekä automatisoinnin, lisenssien ja palvelupyyntöjen hallinta. Kun käyttäjä kertoo, millaisen palvelun haluaa ja millaisin ominaisuuksin, palvelu haetaan resurssialtaasta, provisointimanageri pystyttää palvelun, jonka jälkeen viesti valmiista palvelusta lähtee käyttäjälle.
Google
Marko Saarinen kertoi Googlen yritysratkaisujen periaatteista: huolehditaan tietoturvasta, hyödynnetään globaalia palvelinverkostoa ja minimoidaan riippuvuus kolmannen osapuolen ohjelmistoista. Offline-palvelut ovat olleet mahdollisia jo vuoden ajan.
Google voi taata, että asiakkaan data on EU:n sisällä, mutta ei voi osoittaa palvelinta, jossa se sijaitsee, koska data on pirstaloituneena usealle palvelimelle moneen palvelinkeskukseen. Ratkaisulla varaudutaan pommi-iskuun johonkin palvelukeskukseen, jolloin data pitäisi nopeasti siirtää toiseen ilman, että asiakas huomaisi katkosta.
Googlella on SAS 70 Type II -sertifiointi prosesseihin, mikä edellyttää tarkkaa kuvausta siitä, kuka pääsee mihin käsiksi, mitä käyttäjätilitietoja saa luovuttaa viranomaisille, miten lisätyt koodit auditoidaan ja evaluoidaan, miten asiat raportoidaan ja miten niihin reagoidaan. Sertifikaatti on FISMA-yhteensopiva. Googlella on myös toimialakohtaisia pilviä, joissa voidaan ottaa huomioon toimialan juridiset vaatimukset datalle.
Googlen palvelut eivät tarvitse uusia asennuksia käyttäjien työasemiin, ainoastaan joitain selainlaajennuksia. Peruspalveluita ovat sähköposti ja toimisto-ohjelmistot, joita ei kannata pyörittää omilla palvelimilla. Melko vähän kustomoitavia peruspalveluita ovat sähköposti, pikaviestintä ja videoneuvottelu, videomateriaalin jakaminen organisaation sisällä turvallisesti, sekä google-sivustot, joiden päälle voi rakentaa omia sivustoja. Lisäksi tarjolla on joukko tietoturvaan liittyviä palveluita, joita voi hyödyntää missä tahansa sähköpostiohjelmistossa.
Esimerkiksi Priority Inboxissa 78 algoritmia määrittelee, mitkä ovat meille tärkeitä sähköposteja ja vähentää viestintävälineiden hallintaan kuluvaa aikaamme. Sähköpostilaatikko on määritelty riittävän isoksi, jotta aikaa ei mene viestien jatkuvaan arkistointiin. Sähköpostit voidaan kontekstin mukaan pinota yhden säikeen alle niin, että viestien sisällöt näkee yhdellä silmäyksellä. Kansiokäsitteestä on luovuttu ja korvattu se viesteihin liitettävillä tageilla; yhdellä viestillä voi olla useita tageja eli se periaatteessa voisi olla useassa ”kansiossa”.
Googlen pilvipalvelut sopeutuvat exchange-sharepoint-maailmaan, ja ovat yhteensopivia minkä tahansa Open LDAP -hakemiston kanssa. Googlen palvelut hyödyntävät yksisuuntaisella yhteydellä asiakkaan organisaatiohakemistossa olevia tietoja. Palveluihin tulee jatkuvasti uusia ominaisuuksia, mutta asiakas voi valita, milloin ottaa uudet ominaisuudet käyttöön tai missä rooleissa olevat henkilöt haluavat testata niitä ensin.
Vuonna 2007 Googlella oli vain kolme palvelua; nykyisin tarjonnassa on kymmeniä palveluita, jotka toimivat myös mobiilikäyttöjärjestelmissä.
Salesforce ja Fluido, asiakascase YIT
Kai Mäkelä kertoi Fluidon edustamasta Salesforce-palvelusta ja Tuuli Jahnsson kertoi palvelusta YIT:n näkökulmasta. Fluidon viiden hengen yrityksen ainoa it-infra on reititin, kaikki muu on pilvessä. Salesforce on sertifikoitu monikäyttäjäympäristö, jonka käyttäjämäärä lisääntyy noin 4000:lla yrityksellä vuosittain.
Yritys voi räätälöidä käyttöliittymänsä Salesforce-palveluun, saada sieltä osan palveluista ja liittää niihin omia sovelluksiaan. Liiketoimintalogiikkaa on helppo määritellä klikkaamalla tai koodaamalla.
YIT:llä kaikki prosessikuvaukset olivat jo olemassa, kun Salesforce-projekti alkoi. Käyttäjän näkökulmasta kyse on valistuneesta taulukkolaskennasta. YIT:llä tarvittiin ohjelmisto, jota voidaan kustomoida liiketoiminnan tarpeiden mukaisesti. Muutaman ohjelmiston testaamisen jälkeen Salesforce-valinta oli selvä. Tuuli Jahnson kertoi tehneensä sovelluksen kaikki  kentät omin pienin käsin, mutta ei kuitenkaan ruvennut koodaamaan; hän ei halunnut käyttää aikaansa sellaiseen, joka ei ollut hänen ydinosaamistaan.
Salesforcen käyttöönoton yhteydessä alettiin suoristaa prosesseja, poistettiin sivurönsyjä ja otettiin käyttöön Salesforceen valmiiksi miettitty myyntiprosessi. Salesforce-käyttäjät Wärtsilä, Kone ja YIT pitävät säännöllisesti yhteyttä ja jakavat keskenään parhaita käytäntöjään.
Salesforce tarkistaa, ettei järjestelmässä ole samaa tietoa useaan kertaan. Jos järjestelmän automaattiset huomautukset eivät johda datan korjaamiseen, YIT:n tiimiadministraattorit käyvät huomauttamassa korjaamisesta datasta vastuussa oleville henkilöille.
Parhaillaan YIT:ssä on meneillään Salesforcen integrointi ulkoisiin verkkopalveluihin, toimitilalaskuri, reklamaatioprosessi sekä auditointi.
Keskustelussa todettiin, että pilvipalveluiden integrointi toiminnanohjausjärjestelmiin lienee pilvipalveluiden akilleenkantapää. Voidaanko pilvipalveluiden varmistuksiin luottaa? Koneella data varmistetaan erikseen tiedostopohjaisesti pari kertaa päivässä. Myös YIT ottaa omat varmistuksensa datasta.
Salesforcen transaktioiden lukumäärää voi seurata osoitteessa http://trust.salesforce.com/.
Jyväskylän yliopisto
Lauri Frank Jyväskylän yliopiston ohjelmistoteollisuuden tutkimusryhmästä (SIRT, software industry research team) kertoi Cloud Software Program -tutkimusprojektista, joka vuosina 2010-13 keskittyy pilviteknologioihin, ketterään yritykseen (lean, agile), liiketoimintaan, käyttökokemukseen, tietoturvaan ja energiatehokkuuteen.
Pilvi tarkoittaa tietokonekeskusten laitteita, ohjelmia ja verkkoja. Pilvi voi olla julkinen, yksityinen ja hybridipilvi, joista viimeksi mainittu on selvästi nousussa. SaaS on vuoden 2009 Tietotekniikan termitalkoissa suomennettu ”verkkosovelluspalveluksi”. Termi ei erottele pilvipalvelua räätälöidystä tai ASP-palvelusta. ASPissa joka yrityksellä on oma ohjelmistoversio, tosin monet SaaS-palvelutkin voivat olla räätälöityjä niin, että kaikki eivät käytä samaa palvelua. SaaSissa pieni yritys voi saada kaiken kapasiteetin käyttöönsä, jos muut eivät ole sitä käyttämässä.
Verkkosovelluspalvelun, SaaSin, ominaisuuksia ovat:

  • palveluperusteisuus
  • skaalautuva ja elastinen kapasiteetti
  • jaettu (multi-tenant)
  • käytön mittaus (laskutus)
  • internet-teknologiat (selain tms.)

Pilvipalvelussa asiakkaan ei tarvitse huolehtia päivityksestä, ylläpidosta eikä tietoturvasta. Palvelusta voidaan maksaa erissä tai käytön mukaan. Yrityksen infrastruktuuri ei välttämättä kestä sitä, että kaikki tieto pitäisi hakea netin yli. Läpinäkyvyys ohjelmistoon katoaa. Pilvipalveluiden ominaisuudet ovat yleensä vaatimattomampia kuin räätälöityjen palvelujen.
Uudelle yritykselle pilvipalvelut tarjoavat uudenlaisia mahdollisuuksia, kun yrityksen ei tarvitse hankkia omaa it-henkilöstöä. Pilvipalvelun etuja ovat kustannukset, nopea käyttöönotto ja resurssien optimointi. Haittoja taas ovat palvelutason säilyminen, erityisesti tiedon saatavuus, tietoturva ja tiedon omistajuus sekä integrointi taustajärjestelmiin.
Miten ohjelmistoyritys muuttuu? Yhteys infrastruktuurin toimittajiin voi katketa, mutta palvelun ja prosessin pitää toimia jatkuvasti. Ennusteen mukaan pilvimarkkinat kaksinkertaistuvat vuosina 2008-2012 ja infrastruktuuripalvelut kasvavat 40 %. Pilvipalvelu kohdistuu pitkään häntään; kun palvelun käyttö on runsasta, sen hinta laskee ja samalla käyttäjämäärä kasvaa.
Keskustelussa kysyttiin, voisiko Suomesta tulla suurvalta pilvipalveluiden tuottajana? Meillähän on kylmä ilma, tuhansia järviä, tyhjiä tiloja, vakiintuneet poliittiset olot ja sekä toimivat suhteet Venäjään. Toisaalta tarvitaan investointeja ja hyvät yhteydet muualle; Ruotsin kautta kulkevien yhteyksien sijaan napojen yli Kanadaan.
Reaktor – pilvestä toiseen hyppääminen
Tuomas Kärkkäinen Reaktorilta kiteytti jo aiemmin esitetyn: pilvipalveluista saat skaalautuvuutta, mutta luovut sovelluksen hallinnasta.
Palveluntarjoajaa on joskus pakko vaihtaa: palveluntarjoaja voi mennä konkurssiin, palvelu voi loppua tai palveluntarjoajan kovalevy, jolla asiakkaan tiedot sijaitsevat, saatetaan takavarikoida.
NASAn Nebula-pilvi on sovelluspaketti, jolla kuka tahansa voisi luoda oman pilven. Mårten Mickosin Eucalyptuksella on yksityisen ja julkisen pilven rakentamiseen tuotteet, jotka ovat Api-yhteensopivia Amazonin EC2:n kanssa. Vaikka Eucalyptus on yhteensopiva EC2:n kanssa, sen avulla ei voida luoda EC2:n tasoista palvelua. Nasan ehdottamia parannuksia Eucalyptuksen avoimen lähdekoodin osaan ei hyväksytty, koska ne olivat päällekkäisiä Eucalyptuksen kaupallisen tuotteen premium-ominaisuuksien kanssa.
Vastuullinen pilven käyttö tarkoittaa, että asiakas ottaa vastuun datansa omistuksesta ja hallinnasta. Pilvi on aluksi ilmaista, mutta kustannukset kasvavat vähitellen. Varmuuskopioinnin tasosta voidaan sopia esim. Googlen pilvipalvelussa. Muokataanko liiketoimintaprosesseja sovellusten mukaan? YIT:llä niitä muokattiin jonkin verran, lähinnä objektien relaatioita. Perusdata toki oli samaa, josta yritys tarvitsi tiedot.
Tuomas Kärkkäisen diapakan lopussa oli asiallisesti kiitokset Flickristä otetuista kuvista osoitteineen.
Microsoft – ensimmäinen pilvisovellus kolmessa vartissa
Pasi Mäkinen Microsoftilta kertoi Windows Azuresta, PaaSista, sovellusalustapalvelusta. Pilvipalvelun optimaaliset työkuormat voidaan määritellä sen mukaan, onko kyseessä jaksottainen palvelu (esim. vakuutuspalvelut), nopean kasvun palvelu (esim. alkava yritys) tai palvelu, jossa on ennustettava piikki tai jossa voi olla ei-ennustettavia piikkejä.
Azuressa on skeematon tietokanta, jonka joka rivillä voi olla omannäköinen skeemansa. Skeemojen oikeanlainen käyttö on sovelluksen vastuulla. Vastaava ratkaisu löytyy myös Googlelta ja Amazonilta. Hinnoitteluun ei vaikuta pelkästään sanomamäärä vaan yhtaikaa käynnissä olevien sovellusyhteyksien määrä. Asiakkaille on tärkeää, että he voivat valita, missä data-keskuksessa heidän sovellustaan ajetaan, esim. EU-alueella.
Azuressa on konttipohjainen rakenne, jonka lisäksi tarvitaan vesijohtovettä, ulkoilmaa ja tietoliikennekapasiteettia. Virityksessä haasteellisia ovat olleet kylmät alueet, koska jäähdytysvesi ei saa päästä jäätymään.
Azure-alustalle voidaan siirtää helposti .net, liiketoimintalogiikka ja SQL-server. CGI-pohjaiset sovelluskehikot vaativat enemmän työtä. Uuden Facebookin kehittäminen edellyttäisi suunnittelua ja toteutusta. Tällä hetkellä ei voida siirtää asennuspaketin vaativia tai admin-oikeudet tarvitsevia sovellusympäristöjä kuten SharePoint.
Qentinel – tykistötulta pilvilinnasta
Teemu Vesala Qentinelilta kertoi, että pilvipalveluiden riskejä ovat käytettävyys, tietoturva, suorituskyky ja siirrettävyys. Hän oli testannut kaksi palvelua LoadStormin (SaaS) ja Amazon EC2:n (IaaS).
Toiminnalliset riskit kasvavat, kun järjestelmiä on eri tasoissa. Tietoturvaa on vaikea testata ilman toimittajan kirjallista lupaa, koska järjestelmässä voi olla muidenkin dataa. Käsin prosesseja säätämällä Teemu Vesala sai yhtäkkiä esiin jonkun toisen testiraportit. Virhe korjattiin nopeasti, mutta luottamus järjestelmään himmeni. Onneksi oma asias tiesi, että palvelu oli pilottikäytössä; riskit piti tietää etukäteen ja viestiä asiakkaille. Jos data menee bugin vuoksi jollekulle toiselle, onko se liiketoiminnan kannalta fataalia?
Pilvipalveluissa menetetään kontrolli moneen asiaan, joita mittaustilanteissa tarvitaan. Todelliset kustannukset saattavat jäädä jonnekin piiloon ja olla jotain ihan muuta kuin on kuviteltu. Lisäksi saatetaan tarvita lakimiespalveluita.
DataCenter Finland
Mika Leno DataCenter Finlandilta räätälöi esityksensä yleisölleen. Suomessa on poikkeuksellisen hyvät olosuhteet konesalitoiminnalle: sähkö on edullista, ilmaista kylmää saadaan merestä ja ilmasta, meillä on luotettava infrastruktuuri, korkea koulutusaste sekä yritysystävällinen lainsäädäntö ja valtiollinen toiminta. Merivesi Itämeren alueella on riittävän kylmää ympäri vuoden, kun mennään riittävän syvälle, kun taas järvet eivät ole jatkuvasti riittävän kylmiä, ei edes Laatokka. Järvistä voisi saada sähköä patoamalla, mutta se taas häiritsisi kalojen normaalia kutemista.
Tukholma – Helsinki -taso olisi konesalille optimi, Oulu – Rovaniemi -tasolla jäähdytysvesi saattaisi jäätyä. Menestyvälle konesalitoiminnalle Suomessa tarvitaan kuitenkin nykyistä paremmat tietoliikenneyhteydet ja investointivoimaa.
Tulevaisuuden pilvipalvelut ovat hybridejä, palvelut ovat osin asiakkaalla itsellään, osin pilvessä. Toistaiseksi kaikki vastaan tulevat järjestelmät on pystytty virtualisoimaan. Palvelutuotanto on syytä auditoida ja varmistusten varmistuksista on huolehdittava.
Mika Leno neuvoi ensin kokeilemaan pilvipalveluita, sitten modernisoimaan organisaation teknologiat, prosessit ja ihmisten osaamisen, tuotteistamaan palvelut ja kehittämään strategiaa. Vuoden sisällä organisaatiolle pitäisi kehittää kokonaisvaltainen cloud computing -strategia ja rakentaa dynaaminen cloud computing -hankintaa osaava organisaatio.
Pilvipaneeli
Mitro Kivisen juontama esiintyjäpaneeli totesi, että koulutuksessa olisi hyvä edelleen lähteä tunnetuista arkkitehtuureista ja lisätään niihin pilviteknologiaa ja liiketoimintaa. Pilvet mahdollistavat opiskelijoille ilmaiset välineet, opiskelu- ja tutkimusympäristön. Rikkinäisiä järjestelmiä voisi näyttää opiskelijoille ja kertoa, miten ne olisi saatu toimimaan ja mitä ostajan olisi pitänyt tehdä.
Pilviturvallinen ohjelmointi ei synny liian tiukoilla aikatauluilla. Huono ohjelmisto ei muutu pilvessä paremmaksi. Tietoturva pitää integroida koko sovelluskehitysprosessiin jo määrityksistä lähtien. Hakkeri voidaan mallintaa yhdeksi aktoriksi käyttötapauskaavioon, jolloin voidaan kuvata sisäiset ja ulkoiset hyökkäykset ja keinot niiden torjuntaan. Ohjelmoijien pitää ymmärtää, että ohjelmiston haavoittuvuus testataan ja auditoidaan. Ulkoistuksessa tietoturvaa on vaikea kyseenalaistaa. Tiedemaailmassa taas paras tapa suojata jotain on panna se julkiseksi; silloin sitä ei kukaan huomaa.
Pilviteknologian käyttö kannattaa aloittaa pienessä tutussa piirissä ja laajentaa vähitellen. Koko ratkaisun arkkitehtuuria ei tarvitse muuttaa; jos oma konesali puuttuu, sovelluksen voi viedä pilven reunalle. Erilaisten pilviteknologioiden tuntemus ja kyky yhdistellä niitä nousevat tärkeiksi. Entä jos kaikki käyttävät samoja ohjelmistoja ja muokkaavat prosessinsa niiden mukaisiksi, niin mistä yritykset saavat kilpailuetua?
Pilvestä saa skaalautuvan verkkopalvelun ja testiympäristön silloin, kun sitä tarvitsee, mutta palveluun ei tarvitse sitoutua. Pilviteknologian riskit ja rajoitukset olisi hyvä tuntea ja ymmärtää, ettei kaikkea kannata siirtää pilveen. Pilvi ei sovi luottamuksellisen datan käsittelyyn, tosin kymmenen vuoden kuluttua käsityksemme luottamuksellisesta ja arkaluontoisesta datasta saattaa olla erilainen kuin tänään.

Avoimet pilvet

pilvi purjehtii
pullollaan palveluja
sataa avoinna

julkipalvelut
koulutus, osaaminen
nouseeko pilveen?

Tekesin tilaisuus Open Source and Cloud Computing, FinNoden-projektin Signaalisessio 25.8.2010 keräsi videoneuvottelustudioihin Helsinkiin, Tampereelle ja Ouluun sekä Yhdysvaltoihin reilut puolisataa osallistujaa yrityksistä, korkeakouluista ja tutkimuslaitoksista.
Avoimuus ja pilvet
Mårten Mickos Eucalyptykselta johdatti lyhyesti avoimuuden ja pilvien maailmaan: kaikki muuttuu, myös tietokannat, tosin tällä hetkellä on vaikea löytää pilveen sopivaa tietokantaratkaisua. Vapaan ja avoimen lähdekoodin sovellukset kuten MySQL ja Linux valtasivat alaa 1990-luvulla, nyt 2010-luvulla Yahoon ostanut Microsoft julistaa rakastavansa avoimuutta.
Avoimuus voi tarkoittaa monia asioita: avointa lähdekoodia, avoimia ohjelmistorajapintoja tai avointa dataa. Esimerkiksi Twitterin lähdekoodi ei ole avoin, mutta Twitteriin kirjoitettu data on.
Avoimuus ei vielä ole tuottanut kovikaan monta liike-elämän menestystarinaa, vaikka mukana on monia yrityksiä, konserneja ja sponsoreita. Avoimuus ei myöskään ole pystynyt työasemissa syrjäyttämään Windowsia tai Applea. Monet uudet, merkittävät toimijat, kuten Twitter ja Google, eivät ole avoimia.
Avoimet pilvipalvelut voidaan jakaa kolmeen ryhmään sen mukaan, tarjotaanko palveluna infrastruktuuria, alustaa vai ohjelmistoa: Infrastructure as a Service (IaaS), Platform as a Service (PaaS) ja Software as a Service (SaaS).
Uhat ja mahdollisuudet
Alustuksen jälkeen jokaisessa Suomen videoneuvottelupisteessä keskusteltiin avointen pilvipalveluiden uhista ja mahdollisuuksista. Pilvipalveluiden tietoturvaan ja standardeihin liittyvät kysymykset, lokaalit ja globaalit palvelut sekä julkishallinnon tietojen avoimuus nousivat esiin monissa pisteissä.
Pienelle aloittavalle yritykselle pilvipalvelut lienevät jo itsestäänselvyys; mikä tahansa muu vaihtoehto vaatisi huomattavasti suuremmat investoinnit. Mutta mistä saadaan luotettavaa tukea liiketoiminnalle? Mistä lokaaleja pilvipalveluita pitäisi lähteä ostamaan? Voidaanko avoimilla ratkaisuilla kumuloida osaamista? Voisiko Suomen maailmanlaajuisesti hyväksi tunnistettua koulutusosaamista tarjota pilvipalveluna?
Millaiset tietokannat toimivat pilvessä? Muuttuuko tietokannan ja sovelluksen perinteinen raja? Onko SQL:n merkitys vähenemässä kuten suurkoneiden (Mainframe) – kuitenkaan katoamatta? Näemmekö vihdoin semanttisia objektikantoja pilvissä?
Pohdiskelujemme ja kysymystemme jälkeen Mårten Mickos kertoi oman näkemyksensä. Pilvipalvelut ovat vasta alussa, eikä vielä ole standardien aika: tässä vaiheessa standardit rajoittaisivat palvelut akateemisiksi ja monimutkaisiksi. Kulttuurisidonnainen oppiminen tarjoaa hyvät liiketoimintamahdollisuudet, samoin  julkisen sektorin tietojen avaaminen ja tietoturvapalvelut. Myynti ja ostaminen muuttuvat pilvessä, kun mukaan tulevat kaikki eikä vain nuoriso. Pilvimaailmassa kannattaa muistaa lokaalit liiketoimintamahdollisuudet ja mobiilin pilven tarjonta.