Sometu-verkon
Nyt pelittää! rakentaa
koulun tarinaa.
Leikittelevä
viesti kyhnyttää, avaa
kanavan toiseen.
Januksenkasvoinen tietotekniikka keräsi yli 1700 osallistujaa 23. ITK-konferenssiin Aulangolle 19.-20.4.2012. Tilaisuus alkoi tuttuun tapaan Digiveikkojen laululla konferenssin teemasta.
Opetusministerin ja OAJ:n puheenjohtajan näkökulmia januksenkasvoiseen tietotekniikkaan
Opetusministeri Jukka Gustafsson pohti januksenkasvoista tietotekniikkaa; ei kaksinaamaista vaan menneeseen ja tulevaan katsovaa. Hän kertoi, että oli kiva nähdä, miten iPadeja ja pelejä käytetään alkuopetuksessa.
Mikä on kehittämisen arvoista, kun hallituksen säästöbudjetti karsii menoja? Peruskoulua ei heikennetä. Tasa-arvoisilla opiskelumahdollisuuksilla, tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytöllä ja kohtuullisen kokoisilla opetusryhmillä pyritään siihen, että vuonna 2020 suomalaiset olisivat maailman koulutetuin kansa. Tätä tukevat Opetushallituksen julkaisemat suositukset sosiaalisen median opetuskäytöstä.
Opetusministerin puheessa vilahtelivat avoin oppiminen ja avoimet oppimisresurssit, digitaalinen agenda ja koulutuksen sähköinen sivistyskeskus, opetuksen kokonaisarkkitehtuurin malli ja pedagogiikka. Lopuksi hän kehotti lukemaan Lauri Viitaa ja Helena Anhavaa.
OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen pohti myös januksenkasvoista tietotekniikkaa. Tieto- ja viestintätekniikka täyttää kohta koko elämän. Millainen maailma oli ennen Facebookia?
Nykyisin Tieto- ja viestintätekniikka on osa kansansivistystä. Se näkyy opetussuunnitelmiin kirjatuissa tavoitteissa ja taitotasoissa, jotka luovat pohjan työelämälle ja tuleville oppimispoluille.
Olli Luukkainen kysyi, millaiseen elämäntapaan nämä maailmat meitä johtavat. Hän näytti kuvaa kaksivuotiaasta tietokoneen ääressä. Hän kertoi tytöstä, joka teki kotitehtäviään ja oli samanaikaisesti chatissa kymmenien kavereidensa kanssa. Hän kysyi: Pitääkö joka hetki olla läsnä jossain verkostossa, ettei syrjäydy? Tappaako sähköposti ihmisen? Miten kuluttava sähköinen maailma onkaan?
Opettaja esittää eettisiä kysymyksiä, koulu palvelee yhteiskuntaa eikä lasta saa jättää yksin verkkoon. Missä on tasa-arvo, jos yli kymmenen prosenttia ihmisistä ei pysty käyttämään tietokonetta ja nettiä silloin kun sitä tarvitsisi?
Lopuksi Olli Luukkainen totesi: ”Pitää osata hyödyntää nettiä ja olla silti hyvä ihminen.”
Oppimisen mittaaminen ja analysointi
Professori Erik Duval Katholieke Universiteit Leuvenista Belgiasta kertoi, miten suosittujen urheilutreenipalvelujen ideaa sovelletaan oppimiseen. Missä olet nyt? Mihin pyrit? Mobiililaitteellaan oppijat keräävät ja jakavat oppimistaan kuvaavaa numeerista tietoa kuten aikaa, tuotoksia ja vuorovaikutusta. Kerätyn tiedon avulla kehitetään opetusta, vahvistetaan oppijan itsetuntoa ja tuetaan ja motivoidaan oppimisen etenemistä. Näin opettaja tietää hyvin paljon oppilaistaan. Onko Orwellin yhteiskunta toteutumassa? Aiheesta saa lisätietoa Learning analytics and knowledge 2012 -konferenssista.
Totta, urheilun mittaamiseen on laitteita ja sovelluksia, jotka tilastoivat tietoa ja tarvittaessa jakavat sitä kavereille. Mutta mitä mittarit kertovat oppimisesta? Oppimisalusta tilastoi aikaa, joka oppijalta kuluu opppimateriaalissa tai keskusteluryhmissä. Mitä se mittaa, jos sovellus jää auki, kun oppija juo kahvia tai puhuu puhelimessa? Mitä vuorovaikutuksen määrä kertoo? Lähes jokainen lienee törmännyt keskustelualueisiin, joissa on pakolliset kaksi ”Olen samaa mieltä kanssasi”-viestiä vailla perusteluja tai analyysia.
Aktiivisen avoimuuden strategia
Tuija Aalto pohti, mitä hyväksymme työyhteisössä. Entä jos kaveri loman kynnyksellä postaa ”Vielä yksi päivä täällä hullujenhuoneessa” ja kateellinen kollega printtaa viestin pomolle? Miten pomo suhtautuu? Hehkuttaako, että lisää hulluutta tarvitaan? Vai antaako potkut?
Luemmeko hyvän- vai pahantahtoisesti toistemme tekstejä verkoissa? Miten opimme yhdessä ja jaamme työn ilon digimaailmassa? Vaivaako meitä tieto- ja viestintätekniikan taitojen vaje tai digilukutaidon puute?
Ylessä strategiaa on kehitetty sosiaalisen median strategiasta aktiivisen avoimuuden strategiaksi. Tavoitteena on, että asiakasomistaja saisi kaiken tarvitsemansa tiedon. Unelmana olisi, että ihmiset kuljettaisivat tietoa toisilleen aktiivisesti, tekisivät jälkiä julkisesti. Olet sitä mitä jaat. Otat omistajuuden omaan työhösi.
Jarmo Viteli totesi, että kun tuulet puhaltavat, toiset rakentavat seiniä ja toiset tuulimyllyjä.
Nyt pelittää!
Nyt pelittää! oli Sometu-verkostossa pitkään valmisteltu erilainen tapahtuma. Isoon saliin oli rakennettu pelipöytiä palikoineen ja lappuineen, joista rakennettiin koulun tarinaa niukan alkubriiffin jälkeen. Pelin keskeyttivät tiedotukset: resursseja nipistetään kymmenen prosenttia, yhdestä koulusta löytyi hometta, innovaatiot nousevat idästä.
Osassa palikoita oli QR-koodeja, jotka johtivat tehtäviin. Hämmennyimme ensin oudoista kysymyksistä, kunnes googlettamalla löysimme vastauksia ja pääsimme hakemaan lisäresursseja: 100 digikameraa, laajakaistaverkko koko kouluun. Yhdessä lisäresurssipalikassa kerrottiin, että eduskunta hajotettiin, mikä vaikuttaa taloudelliseen tilanteeseen. Myönteisesti vai kielteisesti? Sitä palikassa ei kerrottu.
Kolme tuntia hupeni nopeasti. Tarinaa syntyi nettiin äänitiedostoina, blogiteksteinä, valokuvina, videoina ja linkkeinä. Hashtag #itkpeli välitti tunnelmia.
Frans Mäyrä kertoi konferenssin päätöspuheenvuorossaan pelillisestä, leikillisestä viestinnästä. Viestinnän määrä lisääntyy yli sata prosenttia, nuorilla kaksinkertaisesti. Suomessa lähes kaikki pelaavat, vaikka sitten heittäisivät tikkaa. Aktiivisesti digipelejä pelaa yli puolet suomalaisista ja mobiilipelejä reilut kymmenen prosenttia.
Pelillisyys on pelejä laajempi ilmiö. Siihen liittyvät leikki, luovuus ja pelisäännöt. Eri paikoissa ja kohtaamisissa on erilaisia rooleja.
Pelillisyydessä on paljon myönteisiä ulottuvuuksia, ja siinä pitäisi aina olla leikillistä liikkumavaraa. Ennalta käsikirjoitettu ei tarjoa leikillisyyttä. Paidialla tarkoitetaan vapaita hiekkalaatikkopelejä ja luduksella säädeltyjä kilpailupelejä. Sanaleikeillä olemme läsnä toisillemme, vitsit ovat peliä, jolla yhteensopimattomia elementtejä saatetaan yhteen. Hauskuutta on vaikea luoda, jos toinen ei ole samalla aaltopituudella.
Pelin keinoin voi tehdä ymmärrettäväksi monimutkisia ilmiöitä. Peli on tulevaisuuden kieli. Se on vapaata ja luovaa leikkiä vailla hyötyajattelua.
Leikillisessä mobiiliviestinnässä on kaksi kehityssuuntaa, pienet videopelit ja aidot mobiilipelit, joihin kytketään paikkatietoa ja sosiaalisia verkostoja. Esimerkiksi eräässä pelissä, kun pelaaja kulki Tampereella Kalevankankaan hautausmaan ohi, henget alkoivat kuiskia hänelle. Geokätköily on eräs esimerkki mobiilipelistä. Facebook-profiilin ja paikkatiedon yhdistelmällä voi tarkistaa ravintolassa tapaamansa ihmisen kiinnostukset ja käyttää niitä keskustelussa.
Facebookissa on 200-300 miljoonaa aktiivista pelaajaa, siis reilu neljäsosa Facebookin 800-900 miljoonasta käyttäjästä. Kyse on leikittelevästä, faattisesta viestinnästä, toisen kyhnytyksestä. Farmvillessä heinäpaaleja on suurella vaivalla järjestetty erilaisiin muodostelmiin. Turha kysyä, miksi. Foursquare voi tarjota pokaalin, jos samana iltana käy neljässä eri baarissa. Foursquaresta saattaa havaita, että peliluola on naapurin sohvalla.
Gamifikaatiolla tarkoitetaan työn, opiskelun ja vapaa-ajan lähentämistä pelillistämällä. Uusinfolukutaitoinen lukee hybriditodellisuutta. Netsmart yhdistää fiksusti medialukutaidon ja elämänhallinnan.
Miten formaali kytketään informaaliin? Ajattelu ja kulttuuri ovat jatkuvassa muutoksessa. Moniajon sijaan tarvitaan parempia taitoja ja uusia voimavaroja, erilaisuudesta voimaa ammentavaa yhteistyötä. Olennaista on tekeminen ja tekemisen ilo.
eEemeli ja xTune
eEemeli-loppukilpailun työt esittäytyivät isossa puolityhjässä salissa, kun Tuija Aalto kertoi täpötäydessä naapurisalissa verkkoviestintätaidoista avoimuuden aikakaudella. eEemeli-loppukilpailun voitti Intunexin hajautetun parviälyn xTune. Janne Ruohiston intohimo on auttaa ihmisiä yhteisöllisessä työskentelyssä. Osaaminen on vuorovaikutuksessa välittyvää hiljaista tietoa. Ongelman pähkäilemiseen saattaa asiantuntijaryhmältä mennä tuntikausia, kun paras osaaja antaisi ratkaisun viidessä minuutissa. Avunpyyntö, tagattu viesti, voidaan lähettää avoimeen parveen, jossa ihmiset haluavat tehdä työtä yhdessä ja auttaa toisiaan. XTune on käytössä siellä, missä korkeatasoinen osaaminen on hajautettu: isoissa pörssiyhtiöissä, Metropoliassa ja pienissä verkostoissa.
Opetushallituksen koordinointihankkeita
Ville Venäläinen ja Jari Kinnula kertoivat Sosiaalinen media -koordinointihankkeesta SOMYsta. Opettajuus on murroksessa. Vuonna 2006 Khan Academy käänsi opetuksen päälaelleen ja teki oppimisesta hauskaa. Oppijat saivat opiskella omaan tahtiinsa opetusvideon avulla, ja opettajan ja oppijoiden yhteinen aika käytettiin tehokkaasti. Hitaasti oppivat saivat nousukiidon oppimiseensa.
SOMY viidentoista sosiaalisen median hankkeen sateenvarjona kokoaa, jatkaa, jalostaa, jalkauttaa ja tutkii sosiaalisen median käyttöä peruskoulusta lukioon. Mullistaako sosiaalinen media tapamme oppia ja viestiä?
Oppimisen uudet tilat
Olli Niemi visioi vauhdikkaasti rönsyillen unelmien korkeakoulua. Kun suunnittelijat tavoittelevat innostavaa ja avointa ilmapiiriä, niin kentällä vaaditaan terveellistä sisäilmaa. Maslowin tarvehierarkia selittää: perustarpeet eli terveellinen sisäilma pitää tyydyttää ensin ennen kuin voidaan unelmoida korkeampien tarpeiden tyydyttämisestä.
Ei hukata sitä, mikä Suomessa on hyvää! Ranskassa lapset saatetaan koulun portille ja haetaan sieltä.
Mikä on paras paikka, jossa olet ollut? Sellainen, jossa minut hyväksyttiin sellaisena kuin olen. Oppija haluaa kasvaa, mutta pelkää pärjäämistä. Lähes puolet oppijoista tuntee pelon rinnalla myös uupumusta ja epätoivoa. Missä on rikastava yhteisö ja sosiaalinen vastuullisuus, luottamus, kuuluminen ja merkitys? Tarjoammeko mustaa aukkoa vai aurinkoenergiaa? Ihminen ylittää itsensä kun tekee enemmän kuin on unelmoinut.
Oulun normaalikoulun käytäviin on rakennettu yksityisiä ja puoliyksityisiä tiloja. Kokeilussa vanhoja ja uusia ympäristöjä käytetään rinnakkain.
Oulun normaalikoulun tilaratkaisuista kertoivat myös Pasi Kurttila ja Markku Lang perjantaiaamuna. Oppimismaisema voi olla sosiaalinen, psyykkinen, fyysinen ja virtuaalinen. Tilat, jotka mahdollistavat erilaisen työskentelyn, voivat olla yksityisiä, puoliyksityisiä, puolijulkisia ja julkisia. Maailmalla uusia tiloja kokeillaan rohkeammin kuin Suomessa. Lait ja opetussuunnitelmat vaikuttavat oppimistiloihin.
Sylvään koululla Sastamalassa hyödynnetään virtuaalitodellisuutta mediateekissa ja Ubikossa kehitetään tiimiopettajuutta.
Muuttuvan oppimismaiseman aineistonkeruu on käynnissä ja julkaisu ilmestyy virtuaaliopetuksen päiville joulukuussa. Seminaareissa lisätään pedagogien ja arkkitehtien vuorovaikutusta.
Raisa Valtaoja kertoi tulevaisuuden oppimistiloista Tampereella ja Kaustisilla. Tavoitteena on opettaa työelämätaitoja, taitoja syventyä ryhmässä johonkin. Opettaja ohjaa oppimisprosessia, mutta ei ole enää kaikkitietävä eikä opeta nippelitietoa. Jaettu opettajuus lisääntyy.
Pilvipalvelut ja mobiilius tulevat oppimiseen, laitteita käytetään eri tarkoituksiin visuaalisuesti, interaktiivisesti ja sosiaalisesti. Videot, kolmiulotteinen ja lisätty todellisuus, pelilliset interaktiivisest sisällöt sekä sisällön tuottaminen ja jakaminen tulevat opetukseen. Oppijat voivat prosessoida opittavaa asiaa uudella tavalla, jolloin siitä jää entistä paremmat muistijäljet. Näin oppijat kasvavat itsenäisiksi ja yhteisöllisiksi.
Oppimismuotoilua
Teemu Leinonen kertoi, että muotoilu on toimintaa tieteen, taiteen, tekniikan ja käsityön risteyksessä. Olennaista ovat ihmisen kokemukset ja elämykset, joita muotoilija pyrkii tavoittamaan.
Häijyjä ongelmia ovat kaikki, joissa on ihmisiä toimijoina. Opetus on yksi esimerkki häijystä ongelmasta. Tunteita on vaikea mitata kvantitatiivisesti.
Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytössä olemme nyt viidennessä vaiheessa, sosiaalisissa sovelluksissa ja vapaassa ja avoimessa sisällössä. Se on positiivinen Troijan hevonen, jotain, mitä voidaan monistaa moneen paikkaan.
Muotoilija ei voi lähteä vain ideasta vaan hänen pitää ymmärtää toimintaympäristöä ja hahmottaa kokonaisuus. Hyvä suunnittelija liikkuu Habermasin tiedonintressien kolmella alalla, teknisen, käytännöllisen ja emansipatorisen, käyttää niitä rinnakkain yhtaikaa, mikä on vaativaa, koska kyse on tieteenfilosofiaan ja maailmankuvaan liittyvistä kysymyksistä.
Jokainen suunnittelija haluaa muuttaa maailmaa, mutta maailma ei muutu ellei atomeja laiteta toiseen järjestykseen. Siksi tarvitaan osallistavaa suunnittelua.
Avoimet oppimisratkaisut
Jouni Kangasniemi totesi, että avoimet oppimisratkaisut lyövät itsensä läpi parissa vuodessa. Käsite ei ole uusi, Wikipediasta löytyy lähde jo vuodelta 1997. Vuonna 2002 MIT avasi oppimismateriaalinsa ja oppimisensa kaikille. Vuonna 2005 käynnistyi avoin tieteellinen julkaisutoiminta. vuonna 2011 Valtionvarainministeriö teki periaatepäätöksen avoimesta datasta.
Ope.fi-tasoja päivitetään 2020-luvulle avoimessa yhteistyössä laajan porukan kanssa Googlen dokumenteissa.
Leena Vainio pohti avoimen oppimisen mahdollistavia tiloja, ympäristöjä ja verkostoja. Luokkien lasiseinät näyttävät olevan trendinä, mutta vanha koulutus jatkuu seinien sisällä. Tietokoneluokassa oppijoita ei näy koneiden takaa. Aktiivi-hankkeessa on mukana kirjastoja, museo, koulutus ja vapaa sivistystyö. Oppimisympäristössä teknologia on vain yksi ulottuvuus; muita ovat esimerkiksi se, saitko aamulla kahvia tai onko tilassa happea (Aulangon pieni sali oli taas täynnä ihmisiä).
Opettajat eivät herkästi jaa omaa materiaaliaan. Avoimuus ei vieläkään ole massojen vaan harvojen opettajien työtä. Ilmassa on vielä pelkoja ja kysymyksiä. Löytyyko jostain organisaatiota, jossa materiaaleja jaetaan avoimesti?
Helsingin yliopiston Tiedekulmassa tulevaisuuden luokkahuone edistää paitsi tehokasta oppimista myös motivaatiota ja hyvinvointia, kun yritykset ovat mukana. Myös koulussa rikotaan rajoja, kun vanhemmat ja heidän työpaikkansa saadaan mukaan oppimisprosessiin.
Ei ole tämän ajan mukaista tehdä asioita niin yksin kuin monissa oppilaitoksissa edelleen tehdään. Piilotetaanko materiaaleja? Tiede ja yhteiskunta kehittyvät yhdessä tekemällä ja jakamalla.
Miten ollaan avoimia ja miten teknologia voi auttaa? Mitä on koulutus vuonna 2025? Mitä se tarkoittaa opettajuudelle? Nyt avoimet oppisisällöt ovat hajallaan eri puolilla.
Opetushallituksen uudessa haussa ei enää etsitä innovatiivista uutta vaan jo tuotetun hyödyntämistä. Miten virtuaalisia oppimispiirejä avataan?
Tarmo Toikkanen kysyi, kuinka moni julkaisee valokuvia verkossa. Yli puolet yleisöstä nosti kätensä. Entä kuinka moni liittää niihin Creative Commons -lisenssin? Vain muutama käsi nousi.
Tekijän pitää kertoa, jos ei halua pitää kiinni tekijänoikeuksistaan vielä 70 vuotta kuolemansa jälkeen vaan antaa muillekin oikeuden hyödyntää tuottamiaan teoksia.
Onko Creative Commons -lisenssi Troijan hevonen, jolla pehmeästi viedään tekijänoikeudet kehitysmaihin?
Hankkeiden rahoittajat haluavat, että tuotetut materiaalit olisivat kaikken käytössä. Heille riittävät cc-by- ja cc-by-sa-lisenssit. Jos tekijänoikeuksia ei ole hoidettu järkevästi, niin tuotoksia on vaikea hyödyntää jatkohankkeissa. Esimerkiksi Jyrki Kasvi käyttää esityksissään yhdysvaltalaisia kuvia, koska Yhdysvalloissa kaikki julkisesti rahoitettu julkaistaan avoimesti.
OpenCourseWare-liike aloitti jo kymmenen vuotta sitten. Suomen korkeakouluista Metropolia on siinä mukana. Oman oppimateriaalin laatimista ei tarvitse aloittaa tyhjästä.
Yhdysvalloissa uusi aalto on avoin oppiminen, jossa arviointi on automatisoitu. Eräällä kurssilla oli 60 000 osallistujaa, joista osa maksoi ja sai suoritusmerkinnän.
Mihin oppilaitosten tulevaisuus menee? Ne eivät enää ole oppimismateriaalien haltijoita? Ovatko ne oppimismerkintöjen haltijoita? Suomen vahvuus on opettajien autonomia, sitä ei monissa maissa ole.
Tekijänoikeudet puhuttavat, ja ovat puhuttaneet pitkään.
Muistan, miten kollegani reilut kymmenen vuotta sitten, siis viime vuosituhannella, totesivat, etteivät harkitsekaan verkko-opettamista ennen kuin tekijänoikeuskysymykset on selvitetty.
Vuonna 2001 opetusministeriön työryhmä julkisti verkko-opetuksen tekijänoikeuden sopimusmallit, joita sovellettiin Virtuaaliammattikorkeakoulun sisällöntuotantorenkaissa vuosina 2001-2003. Sopimuksilla käyttö- ja muokkausoikeudet annettiin niille ammattikorkeakouluille, joiden edustajat olivat mukana kyseisissä renkaissa tuottamassa sisältöjä. Seuraavissa vuosien 2004-2006 sisällöntuotantorenkaissa tekijänoikeussopimuksilla materiaalien käyttö- ja muokkausoikeudet luovutettiin kaikille Suomen ammattikorkeakouluille, mutta materiaaleja sai käyttää vain ammattikorkeakouluopetuksessa. Uusissa renkaissa ei voitu käyttää edellisten renkaiden tuottamia sisältöjä, koska edellisten käyttöoikeudet olivat uusia suppeammat.
Pari vuotta sitten ITK-konferenssin kalamaljassa puhuttiin LeMillistä, jossa materiaaleja jaetaan avoimesti Creative Commons -lisensseillä. Kerroin, että vaikka haluaisin, niin en voi viedä tuottamaani oppimismateriaalia LeMilliin, koska allekirjoittamissani tekijänoikeussopimuksissa materiaalien käyttö on rajattu vain ammattikorkeakouluopetukseen. Kalamaljaan nousi opetusministeriön edustaja, joka ihmetteli moisia tekijänoikeussopimuksia: Jos materiaalit on tuotettu julkisella rahoituksella, niin miksi ne eivät ole avoimesti käytettävissä? Onko oppilaitoksilla liikaa rahaa?