Elinikäinen, aktiivinen oppiminen

Valpas havaitsee:
lumivyöry tulossa
opinahjoomme.

Pelit, some, MOOC,
oppiminen kehittyy,
oppija oppii.

Yhdessä tehden
innostumme oppimaan
alati uutta.

 Kahdeksantoistavuotias Online Educa Berlin keräsi 28. – 30.11.2012 tuhansia osallistujia ympäri maailmaa seuraamaan yli neljääsataa esitystä. Osallistujista meitä suomalaisia oli kolmanneksi eniten, englantilaisia ja hollantilaisia oli enemmän. Jatka lukemista ”Elinikäinen, aktiivinen oppiminen”

Projektit somessa

Projekti viestii,
kokonaisuus hahmottuu,
teemme yhdessä.

Projektityössä
yhdessätekeminen
motivoi tiimin.

Projektiyhdistyksen ”Tykkäämistalous: projektipäällikön uusi roolimalli on entisaikojen kyläkauppias” –teematilaisuus keräsi yli 30 osallistujaa Eteläranta 10:n auditorioon 26.11.2012. Jatka lukemista ”Projektit somessa”

Projektijohtaminen on tiedettä ja taidetta

Innovaatiot
tehokkuuden lähteinä,
ei työuupumus.

Projekti muuttaa
prosessin. Stressaantuuko
pieni ihminen?

Projektipäivät keräsi kahdeksansataa projektipäällikköä ja muuta projektiammattilaista Dipoliin 13. – 14.11.2012. Jatka lukemista ”Projektijohtaminen on tiedettä ja taidetta”

Tietokirja muuttaa muotoaan

E-kirja tulee;
luet, säädät tekstiä,
haet sanoja.

Kirja kehittyy,
laki laahaa perässä,
säännöt häälyvät.

Suomen tietokirjailijoiden seminaarissa Sähköisen julkaisemisen haasteet Helsingin kirjamessuilla 27.10.2012 Ari Hakkarainen Klaava Mediasta avasi sähköisen kirjan salaisuutta. Sähköinen tai digitaalinen kirja eli e-kirja on digitaaliseen muotoon tallennettu teos, jonka lukemiseen tarvitaan jonkinlainen lukulaite; varsinkin Aasiassa kirjaa luetaan mielellään puhelimella. E-kirjassa tekstin kokoa on helppo säätää ja tekstiä helppo hakea. Kuvan ja tekstin lisäksi e-kirjaan saadaan multimediaa kuten videoita ja linkkejä nettiin. Multimediakirja toimii toistaiseksi vain iPadilla. Tarvitaanko e-kirjan multimedian tuottamiseen erillistä tiimiä? Jatka lukemista ”Tietokirja muuttaa muotoaan”

Tarinassa on taikaa

Tarina kuvaa
muutosprojektin suunnan,
maalaa tavoitteen.

Tarina auttaa
ymmärtämään, muistamaan,
sitoutumaan.

Projektiyhdistyksen jäsentilaisuuden aihe, Tarinan taika, kiehtoi, joten 27.8.2012 suuntasin Eteläranta kympin auditorioon.

Avauspuheessaan PRY:n toiminnanjohtaja Jyry Louhisto perusteli teemaa informaatioyhteiskunnan ja muutosprojektien tarinoilla. Hän mainitsi Aaro Ollikaisen  uuden projektialasta kertovan romaanin ”Avain – muutosprojektista menestys”, josta ahmin samana iltana kolmasosan Espan puiston penkillä.
Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Mikael Pentikäinen pohdiskeli mediaa muutoksen keskellä. Sananvapaus on ongelma monissa maissa. Mediaa hallitseva hallitsee mieliä ja vapaa sana on elämä itse. Netti ja mobiili mullistavat mediaa yhtä rajusti kuin Gutenbergin  painokoneet aikoinaan. Vaihtoehtojen räjähdysmäinen kasvu on lisännyt kilpailua ja muuttanut perspektiivin lokaalista globaaliksi. Kaikki menee pilveen. Voimmeko vaikuttaa digitalisoitumisen aikatauluun?
Vastaukseksi median murrokseen Helsingin Sanomat tarjoaa laadukasta, merkityksellistä sisältö, jonka tavoittaa kaikilla päätelaitteilla, sekä jatkuvaa vuoropuhelua asiakkaan kanssa. Suuri lehtiuudistus muuttaa paperilehden tabloidiksi. Avoin maksumuuri sallii digilehden lukemisen sosiaalisessa mediassa, mutta paljo lukeminen maksaa. Kolmasosa Helsingin Sanomien tilaajista maksaakin jo digisisällöistä.
Onko huono johtaminen osasyynä, jos ihmiset nukkuvat huonosti työasioiden vuoksi? Hyvä johtaminen luo tarinalla kirkkaan tavoitteen vaikeinakin aikoina, sillan taantuman kuopan yli. Resurssit ovat kunnossa ja projektin johtaminen hallinnassa. Avoimuus ja uskallus, reiluus ja luottamus ovat menestystarinan elementtejä.
Esityksensä lopuksi Mikael Pentikäinen muistutti, että kansanvalta ei toimi ilman toimivaa tiedonvälitystä.
Pekka Mattila myhäili, että muutos on edelleen ajankohtainen, mutta emme osaa johtaa sitä. Hän näytti esimerkkejä yritysten tarinoista, joihin voi nojata myös ongelmatilanteissa. Proppin perintö palauttaa tarinat 31 perusfunktioon ja hahmot 8 perushahmoon. Kaikki tarinat rakentuvat olemassa oleville myyteille. Uusissa tarinoissa Shakespearen ja Antiikin tarinat  sijoittuvat vain uusiin yhteyksiin.
Organisaation perustarina kertoo, mistä tulemme ja miksi olemme. Johtajuustarina kertoo, mikä meitä ohjaa. Johtaja edustaa tietynlaista muutostarvetta: keskitytään ytimeen, jota laajennetaan. Edessä olevan muutostarina kertoo, mikä meitä haastaa. Jännitteinen uratarina kertoo, mitä olen saavuttanut ja mikä minua odottaa.
Miksi muutokset ja fuusiot ovat vaikeita? Usein viitataan erilaisiin organisaatiokulttuureihin. Yhteensopimattomat yritystarinat ovat vähintään yhtä haastavia. Virallisen ja epävirallisen organisaation tavat ja tarinat eroavat toisistaan. Uusi tulokas tutustuu vähitellen yrityksen verkostoon, mielipidevaikuttajiin, talon tapoihin ja hiljaiseen tietoon. Tarinoita ja kokemuksia lainataan menneestä nykyiseen ja tulevaan.
Monia ilmiöitä pyritään selittämään eri sukupolvilla. Suuret ikäluokat olivat kilpailun sukupolvi: joka paikkaan oli tunkua, mikä synnytti kyynisyyttä ja pragmatismia. Y- ja Z-sukupolvet ovat mahdollisuuksien sukupolvia, joita leimaa ihanteellisuus ja kriittisyys. Huijaaminen ei enää onnistu samoin kuin ennen, kun faktat voi tarkistaa netistä; kansalaiset haluvat tietää, missä tuotteet oikeasti on valmistettu.
Yksilöiden erot ovat aina peitonneet sukupolvien erot. Ihmisiä pitäisi kohdella yksilöinä, ei sukupolviensa edustajina. Nuoretkin haluavat sitoutua ja löytää merkityksiä.
Antropologit ymmärtävät merkityksiä ja ongelmia aiheuttavia tarinoita. Uskotaanko tarinaa? Uskooko kertoja siihen itse? Johtaminen on aina näyttelemistä, mutta onko rooli luonteva?
Mikä saa ihmisen toimimaan? Freudin mukaan seksuaalinen mielihyvä, Adlerin mukaan halu kokea paremmuutta, Frankin mukaan halu tehdä jotain merkityksellistä. ”Joka puussa on metsän siemen, joka pisarassa meren juuri”, totesi Emerson.
Läytääkö ihminen oman merkityksensä organisaation visiosta? Johtamisessa on kyse myynnistä, yhteisen edun osoittamisesta. Toimintamalli, jossa keskeneräisistä asioista ei tiedoteta, on harhainen vaikka toimiikin joskus. Jatkuva tiedottaminen helposti hajottaa ja turruttaa, ellei kyse ole pienistä tarinoista, jotka liittyvät suurempaan. Jos missio ja visio lainataan kaikilta, se ei kerro mitään konkreettista.
Pekka Mattila totesi, ettei ostaisi ydinvoimalaa tarinankertojalta, ellei mukana olisi muutamaa hyvää insinööriä.
Aaro Ollikainen, AVAIN-romaanin kirjoittaja, totesi, että projektijohtajuus on osa huomisen johtajuutta. Kaikkea pitäisi lukea, mikä aiheuttaa huonon omatunnon. Yöpöydällä on pino tietokirjoja ja toinen romaaneja. Kumpaan tarttuu mieluumin?
Kuva projekteista on usein preussilais-insinöörivetoinen. Projektipäällikkyys on monelle asiantuntijalle ensimmäinen johtamiskokemus; kokemus siitä, että on vastuussa muiden töistä.
Asiantuntijoiden johtamiseen hän suositteli kolmen kohdan ohjelmaa:

  • Imartele häpeämättä.
  • Hanki projektille hyvä sponsori tai kummisetä.
  • Kerro uskottava tarina.

Projektit ovat ainutkertaisia, jokaisella on tilaus merkitykselliseen tarinaan, jota ihmiset työstään hakevat. Tarina muistetaan, se voi olla hissipuhe, siinä on teema, rakenne, kertoja ja aikaulottuvuus, se inspiroi, vetoaa tunteisiin ja yhdistää joukot tavoitteeseen. Viestintä tarinana on tehokasta.
Tarina voi rakentua ongelman ratkaisusta, se voi edetä yleisestä yksityiseen tai päinvastoin. Se voi kertoa, mitä uusi tietojärjestelmä merkitsee tietyissä rooleissa oleville ihmisille. Se voi edetä menneestä nykyiseen ja tulevaan tai tulevasta nykyisyyteen.
Tarina voi alkaa projektin käynnistyspalaverista, selkeästä tai epämääräisestä. Projektin sponsori voi olla kielteinen tai myönteinen hahmo.
Aaro Ollikainen toivoo, että projektitarinoita etsittäisiin muualtakin kuin sodista.
Lopuksi
Tarinat ovat aina kiehtoneet, mutta ymmärsin niiden yhteiskunnallisen voiman vuosituhannen alussa, jolloin Vesa-Matti Paananen visioi, että tarinankertojat johtavat tulevaisuuden mobiiliheimojen yhteiskuntaa. Esitys jäi lähtemättömästi mieleeni. Tarinoiden merkitystä painotettiin myös pari vuotta myöhemmin matkailualan seminaarissa.
Tarinoissa on taikaa.

Vertaisoppia Lapinlahden sairaalassa

Koulu hengittää:
yhdessä tekemällä
opitaan uutta.

Verkosto kasvaa,
kohtaamme, hymyilemme,
keskustelemme.

Vapauttakaa koulu! Toisilta oppimisen festarit keräsi yli 700 oppilasta ja 220 opettajaa oppitunneille Lapinlahden sairaalaan aurinkoisena lauantaina 25.8.2012. Koulun päättäjäisissä sunnuntaina 26.8. väkeä taisi olla vähemmän. Palaute oli myönteistä. Eräs vastaaja riemuitsi siitä, että voi oppia itse tekemällä eikä vain kuuntelemalla.
Oppituntien lomassa kiersin tutustumassa Lapinlahden sairaalaan sokkeloisiin käytäviin ja pieniin potilashuoneisiin, jotka täyttyivät monipuolisesta vertaisoppimisesta: kansantansseja, pitsinnypläystä, sukan kantapään tekoa, Twitteriä, ukulelen soittoa, edupunkia, sisällön julkaisua kirjaksirautalangan vääntöä ja riemuruotsia.
Mikko-Pekka Hanskin konsultoinnin perusteet oli niin suosittu, että kolmas oppitunti siirrettiin auditorioon, jotta kaikki halukkaat pääsivät mukaan. Miksi konsultteja tarvitaan? Muut havaitsevat virheet paremmin kuin itse. Erilaisia konsulttityyppejä ovat Grima, Gandalf  ja Hunttalan Matti. Ensimmäinen on vihamielinen, toinen tönäisee hyväntahtoisesti eteenpäin oikealle tielle, kolmas on omaa etua ajava jokerityyppi.
Tekeminen ei ole konsultointia. Konsultti luo maailman, tilannekuvan, tahtotilan, keinot ja mittarit niin, että ihminen itse menee eteenpäin.
Konsultilla on salaisia aseita: Hänellä on uskottava tarina, hän on tehnyt kotiläksyt ja tuntee uuden asikkaansa, hänellä on näkemys asiakkaan tilanteesta ja toimivat verkostot. Kukaan ei pärjää yksin.
Koulun päättäjäiset alkoivat oman tanssityylin etsinnällä  aurinkoisella pihalla ja jatkuivat Nietzschen relativismilla.  Antti Hautamäki koki  oman tanssityylin etsinnässä  nietzscheläistä venymistä ja suorittamista. Nietzsche oli perinteisten kysymysten kyseenalaistaja, hänen tapansa tehdä filosofiaa on kiinnostava.
Filosofia ei koskaan voi erottaa persoonasta ja positiosta. Filosofian psykologia selittää, miksi joku puhuu tietyllä tavalla ja kannattaa tiettyä asiaa.
Filosofia on filosofien työtä, sitä ei voi erottaa tekijöistään. Jokaisella ihmisellä on tietty perspektiivi maailmaan. Ei ole olemassa faktoja, ainoastaan tulkintoja. Jotkut tulkinnat ovat parempia, koska tulkitsija on herkkä ja hänen positionsa sopiva.
Filosofinen ”kauhea meno” jatkui väittelyllä. Mikki kiersi, kun porukka ideoi ja perusteli ajatuksiaan Lapinlahden sairaalan tulevaisuudesta: koulu, ravintolakeskus, monitoimitila vai sairaala?

Kalamalja ja muuttuva koulu

Ihmisellisen
maailman tarjoamme
kohtaamisessa.

Kulttuuri muuttuu:
teemme yhdessä, jaamme,
autamme toista.

SomeTime2012 houkutteli eri puolilta Suomea sata some-aktiivia Helsingin ydinkeskustaan Briim Centeriin lauantaina 12.5.2012. Teemana oli KISS, Kivaa Ilman Suurta Säätöä. Twitter-hashtagien kanssa oli ongelmia, kun aamupäivällä #SomeTime2012 keräsi maailmalta monenlaisia viestejä. Iltapäivällä tilanne rauhoittui, ja palasimme #SomeBriim-hastagista takaisin alkuperäiseen.
Kalamalja
Alun kohtaamisten ja halailujen jälkeen istuimme kalamaljaan yhdessä ideoimaan päivän tapahtumia. Monissa puheenvuoroissa mainittiin yhteisöllisyys, kulttuurin muutos, taitojen opettelu ja tilaisuuden lämmin tunnelma. Iltapäivän teemoiksi nousivat mm. näkymätön oppiminen, uusi Euroopan unioni, yhteisömanagerointi, markkinointi, johtaminen ja somen mittarit yritysnäkökulmasta.
Irmeli Aro puhui ihmisellisen maailman tarjoamisesta ja Johanna Janhonen nettikätilöinnistä, yhteisön palvelemisesta. Juha Krapinoja, Yammerkätilö, puhui tietämyksen hallinnasta niin, että keskiössä ovat ihmiset eikä teknologia. Rakkaus ja tieto lisääntyvät jaettaessa, synnyttävät uutta. Ilkka Pirttimaa muistutti, että monen käyttäjän palveluita on ollut olemassa jo ennen somea. Ville-Matti Hakanpää kertoi jo 1990-luvulla pelanneensa purkissa niin, ettei nähnyt pelikavereitaan eikä välttämättä tiennyt heidän oikeita nimiään. Jari Jaanto kertoi IRC-galleriasta, joka viime vuonna ostettiin takaisin Sulakelta. Vaikka teinit ovat Facebookissa, he ovat myös IRC-galleriassa.
Harri Hannelin kertoi valaistuneensa somesta tänä keväänä tulevaisuuden tutkimuksen myötä. Alkuun taito puuttui, ei osannut tehdä netissä paljon, mutta totesi, että hukkuu, jos ei räpistele. Opin vielä tämänkin! Terve epäily ja kylmä harkinta auttavat suodattamaan, mitä taitoja tarvitaan. Joanna Ovaska  puolestaan hehkutti ilmiöpohjaista oppimista ja koulua kaikkialla.
Katri Luukka kertoi, miten lasten muutto maailmalle houkutteli hänet someen, ensin seuraamaan tyttären blogia, sitten Facebookiin. MBA-opintojen päättötyöhön somesta sai somelaisilta tukea. Kasvokkaista työskentelyä arvostetaan enemmän kuin online-työskentelyä, mutta jälkimmäistäkin pitää johtaa, esimerkiksi kannustaa korjaamaan, jos havaitsee organisaation wikissä virheitä. Jukka Tamminen, pitkän linjan it-ammattilainen ja oliomallinnuksen asiantuntija, suhtautuu someen kriittisesti. IT-dinosaurus-blogi kerää lukijoita maailmalta, mutta aktiivisuus LinkedIn-kontakteissa ja -keskusteluryhmissä on vähäistä.
Tero Toivanen totesi, että elinikäinen oppiminen on jo somessa, some leviää, vaikka emme tekisi mitään. Pysymmekö kehityksen kärjessä vai tipummeko? Jesse Soininen muistutti some-valaistuneita epäilijöistä, jotka pitäisi ottaa mukaan keskusteluihin. Aikoinaan monet suhtautuivat epäluuloisesti tekstiviesteihin: miksi näpytellä hankalasti, kun voi soittaa? Toisaalta aiemmin saatettiin ihmetellä, miksi soittaa, kun voi hevosella käydä naapurissa toimittamassa asiansa. Nettikätilöinti ei ole vain välineitä ja sovelluksia vaan käyttökulttuurin muutosta.
Janne Ruohisto korosti myös, että kyse on kulttuurin muutoksesta, ei tekniikasta. Some-suvussa on jakamisen ja auttamisen ilmapiiri. Hän oli ollut kouluttamassa pankinjohtajia ja kysynyt heiltä somen esteitä. Kun asioita on sata vuotta tehty yhdellä tavalla, niin muutos on hidas. Olennaista olisi tilan antaminen ja myönteisyys.
Hannele Kalske oli Otavan Opiston koulutuksessa innostunut somesta, jonka avulla jazzkonsertteja voisi kuunnella ilman suurta hiilijalanjälkeä. Oskari Uotinen totesi, että somea opetellaan tarpeeseen. Maria Laitinen, joka tänä vuonna oli aktiivisesti mukana organisoimassa SomeTime-tilaisuutta, kysyi, miksi olemme täällä. Miksi tulemme tänne? Voisiko tätä siirtää työelämään? Mikä asia työelämässä tarvitsee organisointia? Mihin ihmisten aika menee?
Maija Haavisto kertoi, että Twitter luontuu hollantilaiseen kulttuuriin, jossa mielipiteet ovat tärkeitä. Ihmiset eivät twiittaa siitä, mitä tekevät vaan siitä, mitä ajattelevat. Hashtagilla ”uskalla kysyä” voi kysyä mitä vain, hyviä ravintoloita tai teknisiä neuvoja, ja saa myös vastauksen. Oskari Niitamo nosti esiin tekijänoikeudet. Voiko tietoa omistaa? Uskallanko kysyä? Kelpaavatko minun ajatukseni? Kysymysten esittäjä tuo ihmetyksensä yhteiseen kekoon, äänissämme kaikuvat tuhansien muiden äänet.
Iltapäivä
Hajaannuimme lounaalle lähiravintoloihin, joihin Susanna Heikkinen oli välittänyt tilauksemme ja varannut pöydät.  Iltapäivällä saimme valita kalamaljassa esiin nostetuista teemoista ja tutustua isäntämme Reidar Waseniuksen  aivobiciin.
Näkymätön oppiminen
Tero Toivanen johdatti meidät näkymättömään oppimiseen, johon liittyvät humanistiset taidot ja hiljainen tieto. Millainen on tulevaisuuden koulu? Muuttuuko luomiskyky? Entä aikakäsitys? Ottavatko oppijat enemmän vastuuta oppimisestaan? Voisiko jokainen edetä omassa tahdissaan? Miten tärkeiksi nousevat tiedonhaku, tiedonrakentaminen ja itseilmaisu? Kasvaako taideaineiden merkitys? Nivoutuvatko ne saumattomasti muuhun opetukseen? Eikö enää tarvitse pelätä virheitä?
Iätön Knowmad on luova ja motivoitunut, kykenee yhteistyöhön ja käyttämään tietoa, jota on loputtomasti. Ymmärrys rakentuu sosiaalisesti, suljettu tieto avautuu, ongelmanratkaisutaito nousee olennaiseksi. Opettajankin pitää olla valmis oppimaan uutta, poisoppimaan vanhaa.
Ryhmässä keskustelimme muuttuvasta koulusta. Pois bulimiaopetuksesta taitojen oppimiseen, ymmärrykseen opitun hyödyntämisestä. Vastustavatko oppilaat yhteisöllistä opiskelua? Kaipaavatko he perinteisiä luentoja? Laskevatko he monimuotokurssilla opiskeluajaksi pelkät lähitapaamiset?
Oppilaiden kanssa pitäisi keskustella, toisaalta perustella, toisaalta kysyä heidän ajatuksiaan. Oppilaille voisi antaa mahdollisuuden vaikuttaa itse oppimistilanteeseensa. Oppiminen edellyttää motivaatiota ja henkistä avoimuutta. Opettajia pitäisi tukea murrosvaiheessa: jos kehittämiseen menee aiempaa enemmän aikaa, niin jostakin muusta aikaa pitäisi vähentää.
Kymmenen vuotta sitten Virtuaaliammattikorkeakoulussa tuotettiin oppimisaihioita. Sisällöntuotantorenkaamme visioi, että oppija voisi vapaasti valita oppimisaihioista ne, jotka tukisivat hänen oppimistarvettaan, ja valitusta kokonaisuudesta voisi saada suoritusmerkinnän. Pieni koululainen voisi asettaa itselleen tavoitteen: ”Haluan pormestariksi.” Tavoitteen valossa hän huomaisi tarvitsevansa esimerkiksi matematiikkaa ja kieliä – ja motivoituisi opiskelemaan niitä. Polku tavoitteeseen saisi koostua pienistä askelmista, joilla onnistuminen kannustaisi eteenpäin.
Yhteisömanagerit
Pistäydyin Johanna Janhosen vetämässä yhteisömanagerien ryhmässä, jossa suunniteltiin ensi tammikuun CMAD-konferenssia. Ideoinnista nousivat menetelmät, prosessit, uudet ideat, osallistaminen sekä verkostojen menestystarinat.
Antaessaan saa
Päivän aikana toistettiin Heikki Hallantien pari vuotta sitten Sometime2010:ssä esittämää ajatusta: “Anna enemmän kuin otat, niin saat enemmän kuin annat!” Siihen kiteytyy SomeTimen henki. Briim Centerin seinälle täydentyivät SomeTime2012:n avainsanat: tunne, tahto, toiminta, tieto, taito, tavoite.

IT kaipaa naisia

Uuden kulttuurin
arvoketju hymyilee
raidetytöille.

Naista kutsuvat
nosturIT ja verkkotaidot
IT-alalle.

ICT Ladies -verkosto  kokoontui Teknologiateollisuuden auditorioon Eteläranta kymppiin 20.3.2012 kuulemaan projekteista, joilla tyttöjä ja naisia pyritään innostamaan ICT-alalle.
Jukka Viitasaari, Tietotekniikka-toimialan johtaja, esitteli Teknologiateollisuuden toimintaa ja tutkimuksia eri teknologia-alojen yritysten liikevaihdosta, henkilöstöstä ja koulutuksesta. Suomalaiset yritykset työllistävät entistä enemmän ulkomailla. Maantieteestä riippuen Suomen osuus tuotosta vaihtelee 17 % – 77 %. Tietotekniikka-alalla Suomeen voisi kuitenkin jäädä lähes 100 % tuotosta, siksi kyseiseen alaan pitäisi panostaa.
Tietotekniikka-ala tarvitsee uusia liiketoimintamalleja, palvelukulttuuria, asiakkaan ja asiakkaan asiakkaan ymmärtämistä, asiakkaiden ottamista mukaan tuotekehitykseen. Sosiaaliset taidot nousevat ohi kapea-alaisen teknisen osaamisen. Jukka Viitasaari kertoi itsekin valmistuneensa valtiotieteellisestä tiedekunnasta, josta opiskelukaveri meni Nokialle kehittämään 1990-luvun edistyksellisiä käyttöliittymiä.
Kun väestö vanhenee ja työntekijöiden määrä vähenee, tarvitaan innovatiivisia työskentelytaitoja, prosessien muuttamista, joustavaa osa-aika- ja etätyötä. Tietotekniikka-ala on rakennemuutoksessa, kun työt teetetään Aasiassa, mutta tietotekniikkaa tarvitaan kuitenkin vientiteollisuudessa. Tästä voisi lukea vaikka raportista Kenelle arvoketju hymyilee?
Digitaalisuus luo arvoa, se vaikuttaa tuottavuuteen, palvelukokemukseen, innovointiin ja johtamiseen. Verkostojohtaminen on ansaittua johtajuutta ilman arvomerkkejä tai nimityksiä. Innovointi siirtyy verkoon; kun annat paljon, saat paljon.
Puhelimiin tuleva NFC  luo uusia palvelumahdollisuuksia ja synnyttää valtavasti uutta dataa. Olisiko Suomi palvelinkeskusten Sveitsi?
Tuota kysyttiin pari vuotta sitten Systeemityöyhdistys Sytyken laivaseminaarissa.
Piia Simpanen kertoi Naisia ICT-alalle -tutkimuksesta, uudesta tytöille ja naisille suunnatusta nelivuotisesta vetovoimaohjelmasta, e-Skills 2012 -viikosta,  josta löytyy tietoa myös Facebookista, NosturIT-festarista sekä kansainvälistä innostusta keränneestä Rails Girls  -koodaustyöpajasta naisille, jossa opitaan verkkosovellusten suunnittelun ja rakentamisen alkeita sekaryhmissä.
Tytöt osaavat käyttää älykännyjä ja verkostopalveluita, mutta eivät koe ICT-alaa houkuttelevana; se ei vaikuta luovalta tai ihmisläheiseltä. Silti alalla työskentelevät naiset viihtyvät työssään.
Keskustelussa todettiin, että opettajankoulutukseen pitäisi kiinnittää erityistä huomiota, jotta opettajat jo alaluokilla altistaisivat lapset tietotekniikalle. Nyt monet opettajat sanovat, että ICT on vain nörttien hommaa.
Otammeko tuosta kopin IT-kouluttajien ensi viikon laivaseminaarissa Koulutus taskussa?
Tytöille pitäisi kertoa esimerkkejä, mitä IT-alalla oikeasti tehdään, että esimerkiksi projektipäällikön työ sisältää paljon viestintää ja markkinointia. Maailmassa koodia on kirjoitettu paljon ja sitä pitäisi hyödyntää, uudelleenkäyttää. Kun koodaus siirtyy Aasiaan, Suomeen jäävät ihmisläheiset osat IT-työstä.
Pitäisikö lyhenne ”IT” tulkita uudestaan. Kyse ei enää olisikaan informaatioteknologiasta vaan ihmisteknologiasta, joka auttaa ihmisiä kohtaamaan toisensa, tai interaktioteknologiasta? Tämän ajatuksen esitti Ville Venäläinen IT-kouluttajien 10-vuotisseminaarissa viime marraskuussa.
Tietotekniikka-alalla työskentelevien koulutustausta on kirjava, nörttien sekaan mahtuu kauppa- ja valtiotieteilijöitä sekä humanisteja. Digi.fi-palveluun on kerätty mm. alalla työskentelevien haastatteluja.
Sini Kaukonen pohti, miksi naisia on niin vähän IT-johtajina. Vaikuttavatko siihen koulutusvalinnat, asenteet ja puuttuvat verkostot? Suomessa työtehtävät valitaan koulutusalan mukaan paljon useammin kuin muualla Euroopassa. Tarvittaisiin asennemuutosta, roolimalleja, joustavia ja selkeitä työjärjestelyjä. Rekrytoijat toteavat, että naisia pitää pyytää tehtäviin kun taas miehet hakeutuvat niihin. Auttaisivatko kiintiöt vai pahentaisivatko ne naisjohtajien tilannetta?

Koulutus eilen, tänään ja huomenna

Itko innostaa
jakamaan tiedot verkkoon
ope oudoksuu

opimme töissä
emme turhan tyhjiön
koulutuksissa

ope, valpastu
kun nuori ryntää verkkoon
ethän jää alle

oppija poimii
verkon tietomerestä
omat helmensä

IT-kouluttajat juhli kymmenvuotista taivaltaan  näkyvästi hotelli Arthurissa 9.11.11. Monipuolinen esiintyjäkaarti johdatti meidät salama-alustuksin koulutuksen kolmeen vuosikymmeneen ja työsti heittämiään haasteita kanssamme learning cafe -menetelmällä. Tilaisuuden sponsorit HAAGA-HELIA, Suomen Liikemiesten Kauppaopisto ja Laurea heittivät sekaan muutamia lisähaasteita. Irmeli Pietilä juonsi juhlaseminaarin rautaisella ammattitaidollaan.
Seminaarin aloitti kuvakollaasi IT-kouluttajien jäsentilaisuuksista. Puheenjohtaja Tarmo Toikkasen tervehdys kuultiin nauhoitettuna, kun Tarmo3 päätti syntyä maailmaan juhlaseminaarin aattoiltana.
IT-kouluttajien kymmenvuotinen taival
Esittelin lyhyesti IT-kouluttajien kymmenvuotistaipaleen tärkeimmät tapahtumat. ”Koulutamme uuden teknologian käyttöä ja samalla käytämme uutta teknologiaa ja uusia pedagogisia lähestymistapoja koulutuksessamme”, kerrottiin IT-kouluttajista ITviikossa vuonna 2007.
Jäsentilaisuuksissamme on käsitelty verkko-oppimista, sosiaalista mediaa ja työssä oppimista, työvälineohjelmistoja (ATK-ajokortin matka maailmalle ja paluu ECDL:nä), oppimisalustoja, avoimia ohjelmistoja, jotka tukevat tiedonrakentelua ja yhteisöllisyyttä. Olemme vierailleet monissa yrityksissä ja organisaatioissa Suomenlahden molemmin puolin: Tieto-konserni, Tieturi ja Haaga-Helia, Tallinnan yliopisto, Viron keskuspankki, Webmedia, Tieto Estonia ja tietysti Estonia-teatteri.
Valtakunnallinen IT-kouluttajat-yhdistys panostaa jäsenistön verkkopalvelun kehittämiseen. 2000-luvun alussa yhdistykselle teetetty sivusto asennettiin Fle3-tiedonrakenteluympäristön kanssa PC-käyttäjien palvelimelle. Kesällä 2004 IT-käyttäjien verkkopalvelut siirrettiin TTL:n tuoreelle yhdistyspalvelimelle, jossa niitä on edelleen kehitetty.
TVT opetuksessa, keskiajalta kohti uutta aikaa
Teemu Leinonen aloitti maailmoja syleilevän esityksensä 7-vuotiaan tyttärensä neuvojen mukaan smurffeista ja wikipediasta, motivoituneista joukoista. Opiskeluaikaisesta web-sivujen suunnittelusta hän eteni oppimisympäristöjen design-tutkimukseen Fle3-tiedonrakenteluympäristön ja LeMill-oppimisresurssiympäristön myötä.
Uuden teknologian tuotteet tai palvelut tarjoavat aluksi elämyksiä käyttäjille, muuttuvat sitten välttämättömyyksiksi, vähitellen taiteeksi ja osaksi todellisuutta – kunnes todellisuus muuttuu osaksi uutta teknologiaa.
Antiikin hyveet mielletään uudella ajalla edelleen hyveiksi. Antiikin ja uuden ajan välissä on pimeä keskiaika ruottoineen ja noitavainoineen. Vastaavan kehityksen voi nähdä tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytössä. Pimeää keskiaikaa vastaa 1970-luvun puolivälissä alkanut mekaaninen harjoittelu (training), esimerkiksi kielten opetuksessa, aluksi disketeillä ja cd-rompuilla, myöhemmin verkossa. Verkko-opiskelun myötä olemme siirtyneet uuden ajan sosiaalisiin ohjelmistoihin ja vapaaseen ja avoimeen sisältöön.
Löytyykö tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytöstä antiikin aika hyveineen? Douglas Engelbart, joka vuonna 1968 kehitti maailman ensimmäisen hiiren, ideoi tietokoneavusteisen ryhmätyön, jossa videoyhteydellä kirjoitetaan yhteistä koodia. Hän näki, miten tieto- ja viestintätekniikkaa voitaisiin käyttää yhteistyössä yhteisten ongelmien ratkaisemisessa.
Engelbrandtin ideat näkyvät Steward Brandin vuonna 1968 toimittamassa teoksessa ”The Whole Earth Catalog”  sekä Google Wawessa ja Google Plussassa. Nasan vihdoin julkaisema avaruudesta otettu kuva maapallosta auttoi ihmisiä hahmottamaan, että elämme yhdellä yhteisellä planeetalla.
Oppimisen haasteet tulevaisuudessa
Jyrki J. Kasvi näki tulevaisuuden synkkänä: maailman ikärakenne muuttuu ja suomalainen yhteiskunta juoksee suoraan seinään, kun yli 65-vuotiaan väestön osuus kaksinkertaistuu nopeasti. Globaali verkostoituminen ei paranna tilannetta: sama kehitys odottaa arabimaissa ja Japanissa panostetaan jo vanhustenhoitorobotiikkaan.
Suomen talous on murroksessa; paperimarkkinat kasvavat, mutta kuka investoisi paperitehtaisiin Suomessa? Väestöpyramidimme kertoo, ettei viidenkymmenen vuoden kuluttua Suomessa ole enää työvoimaa.
Mika Mannermaan mukaan olemme tulleet maatalousyhteiskunnasta teollisuusyhteiskunnan kautta tietoyhteiskuntaan ja jatkamme kohti bio- ja fuusioyhteiskuntaa. Rytinä on vasta alussa ja murroksen tahti kiihtyy. Kenellä tulevaisuudessa on valta ja kuka omistaa? Onko maahanmuuttajien perhekäsityksissä mitään ihmettelemistä, kun itse elimme vastaavan laisessa perheyhteisössä sata vuotta sitten?
Muuttunut viestintä kuvastaa teknologian kehittymistä ja pian käytämme viestintätapaa, jollaista ei vielä ole edes keksitty. Sosiaaliset innovaatiot ovat uusia oivalluksia siitä, miten olemassa olevaa teknologiaa käytetään uudella tavalla. Taannoin maailmalta tultiin kysymään, miten Suomessa edistytään, mutta nyt innovaatioita etsitään Virosta ja vastaavista nopean teknologisen kehityksen maista.
Miten koulutamme Suomen takaisin 2000-luvun alkuun? Sähköiset palvelut ja verkkokauppa ovat tehneet tuloaan yli kymmenen vuotta. Botswanassa voi maksaa kännyllä, mutta Suomessa ei. Suomi on viimeinen maa maailmassa, jossa ihmisille edelleen toimitetaan pääsääntöisesti paperilaskuja.
Tieto- ja viestintätekniikan osaamisemme on pelkkä myytti. Taulukkolaskentaohjelmisto voidaan kokea hankalaksi, jos rivisummat lasketaan taskulaskimella. Osaavasta työvoimasta tulee pulaa. Mikä työelämässämme aiheuttaa pahoinvointia, kun ihmiset fyysisen ja psyykkisen pahoinvoinnin vuoksi ajautuvat ennenaikaiselle eläkkeelle, ja eläkkeelle päästyään pystyvät vähentämään psyyken lääkkeitään?
Kertakäyttökoulutuksen paradigma on kuollut ja kuopattu, vaikka järjestelmämme rakentuu edelleen sen varaan. Suomessa kysytään: ”Mikä on sun duuni?” Hajoaako identiteetti, jos ei ole työtä? Työn ja harrastusten lisäksi ihmisen elämään voi kuulua lasten ja vanhempien, lastenlasten ja puolison hoitoa. Aiemmin työttömän piti odottaa 500 päivää ennen kuin pääsi opiskelemaan.
Metsäkone on erikoisesti pakattu tietokone, mutta on vaikea löytää ohjelmointitaitoisia nuoria, jotka haluaisivat työskennellä metsässä. Oli oivaltavaa nähdä, miten F-Securen kaverit menivät mönkijällä metsään, kun virus halvaannutti metsäkoneen.
Oppiva organisaatio kehittyy luovaksi organisaatioksi. Suomessa ei sallita riskinottoa vaan konkurssiin mennyt startup-yrittäjä leimataan loppuiäksi. Tarvitsemme luovaa anarkiaa, emme valmiita projektisuunnitelmia, joiden mukaan edetään.
Tietoyhteiskunnan osaamistarpeiksi nousevat elämän ja osaamisen hallinta, sosiaaliset taidot sekä tiedonhallinta- ja verkostoitumistaidot. Missä ovat tietotekniset osaamistarpeet?
Salama-alustukset
Jaana Holvikivi on laatinut väitöskirjan tietotekniikan kansainvälisestä koulutuksesta. 1990-luvun alussa suomalaisen ammattikorkeakoulun englanninkielinen koulutus kehitettiin yksinkertaisesti kääntämällä valmis suomenkielinen kurssi englanniksi. Suomalaiset opiskelijaryhmät ovat kuitenkin huomattavasti homogeenisempia kuin muista kulttuureista tulevat. Yksilöiden väliset erot kansainvälisissä opiskelijaryhmissä ovat valtavat. Tieteellinen ajattelu on kulttuurisidonnaista, ohjelmointi vaatii logiikkaa ja ongelmanratkaisukykyä.
Ihmisen toiminta määräytyy kulttuurisista skeemoista. Esimerkiksi tässä seminaarissa voimme olettaa, että joku menee kohta puhujapönttöön pitämään powerpoint-esityksen.
Esimerkki ruokailusta Japanissa voi auttaa meitä ymmärtämään erilaisia skeemoja. Meidän kulttuuristamme tulevan voi olla vaikea hahmottaa, miten kymmenen eri ruokalajin kanssa edetään tai että padan kantta ei saa nostaa, kun herkkä ruoka on siellä hautumassa.
Toista kulttuuria edustava opiskelija saattaa myöhästyä oppitunnilta yksinkertaisesti siksi, että hänen pitää ensin tervehtiä kaikki tuttunsa. Perinteisesti monissa kulttuureissa opitaan seuraamalla toisen toimintaa – kuten meilläkin oppipoika on oppinut seuraamalla kisällin toimintaa. Myös valokatkaisimet, vesihanat ja liikeohjatut ovat voivat hämmentää sellaista, jonka omassa kultturissa ne ovat harvinaisia.
Tero Toivanen puhui tulevaisuuden koulusta, näkymättömästä oppimisesta, avoimuudesta ja jakamisesta, jolla oppiminen kehittyy sosiaalisessa mediassa nopeasti. Maiden väliset erot muuttuvat merkityksettömiksi. Tiedonhaku- ja hallintataidot nousevat entistä tärkeämmiksi. Tulevaisuuden lukutaidottomuus on kyvyttömyyttä oppia, poisoppia ja uudelleen oppia.
Miten voi oppia, jos ei opi? Voisiko unelmoida silmät auki?
Systeemisessä, vertailevassa ajattelussa tiedot liitetään ympäröivään yhteisöön. Luovuuteen tarvitaan dynaaminen aikakäsitys, ei kelloon sidottua. Vapaus tuo vastuuta oppijoille. Miten kohtaamme epävarmuuden? Osaammeko työskennellä yhdessä erilaisten ihmisten kanssa?
Autotelinen ihminen asettaa itse päämääränsä ja ohjaa toimintaansa eikä ole riippuvainen ulkoisesta palkitsemisesta. Virheistä opitaan.
Tuoreen tutkimuksen mukaan pojat ovat menneet tyttöjen ohi englannin kielen osaamisessa, kun he oppivat englantia pelaamalla. Miten oppiminen saataisiin takaisin kouluun?
Anne Rongas puhui matkasta, hitaudesta, turvasta ja tästä hetkestä. Olemme matkalla avoimeen oppimiskulttuuriin. Asiat etenevät hitaasti vaikka aina on kiire. Turvallisuutta luo identiteetti, toisten läsnäolo, oppimisen ilo omalla ja yhteisellä polulla. Oppiminen tapahtuu ihmisen aivoissa, ei suljetussa koetilassa kynän ja paperin kanssa. Oppilaitoksen läpäisemätön palomuuri ei luo turvallisuutta vaan estää parasta oppimista. Tällä hetkellä voisimme ajatella oppimiseen liittyvät resurssit uudella tavalla ja löytää muitakin resursseja kuin rahan.
Teemu Arinan oppimis- ja työympäristöllä ei ole seiniä eikä rajoja. Yliopisto on maailma, koko universumi, jossa elämme. Aiemmin pienellä kotipaikkakunnalla oli vaikea löytää ihmisiä, joiden kanssa olisi kiinnostunut samoista asioista. Netin myötä emme enää tarvitse keskitettyjä kirjastoja. 1990-luvulla alettiin puhua verkko-oppimisesta ja verkkokaupasta, 2000-luvulla löydettiin sosiaalisesta mediasta vuorovaikutus, jossa paluukanava on yhtä paksu kuin menokanava. 2010-luvun pilvioppimisessa fyysisesti hajautetut ihmiset ja sisällöt kyteytyvät toisiinsa, asiakkaat auttavat lopputuotteiden valmistamisessa, ja aiemmin paljon aikaa vieneet asiat tapahtuvat yhdessä yössä.
Twitter-hashtag ei ole poliittinen liike vaan verkosto, johon kuka tahansa voi liittyä. Pilven myötä laitteet muuttuvat taikasauvoiksi. Jokainen rakentaa oman ruumiinsa jatkeeksi työkalupakin, verkoston muita ihmisiä. Perun andeilla sademetsissä arvostetaan vastavuoroisuutta: jotta pystyt antamaan jotain, sinun pitää ottaa jotain ja tietää, mitä otat. Olemme kytköksissä toisiimme. Millaisia haasteita pilvioppiminen asettaa, kun ei saa suorituspaperia eikö ole keskitettyä oppimispaikkaa eikä oppiminen ole opettajan vastuulla?
Ville Venäläinen haluaa auttaa yksilöitä ja ryhmiä löytämään oman äänensä. Sosiaalisessa mediassa viihdytään, mutta unelmat lakkaavat, kun puhutaan koulusta. Miten tieto- ja viestintätekniikan luoma toimintaympäristö on meille niin vieras? Ennen pärjättiin kynällä, mutta nyt kaikki pitää integroida oppilaitoksen verkkoon. Ajatellaan, että lapsia ei voi lähettää verkon sosiaaliseen mediaan, mutta heidät voi ongelmitta lähettää kadulle tekemään tehtäviä. Onko pedofiili verkossa todellisempi kuin kadulla?
Toimintaympäristö, savimaja tai kaupunki pilvenpiirtäjineen, vaikuttaa taitoihimme. Digikuilussa on kyse eri ihmisten räikeästä erilaisesta kokemustaustasta. Olemme syntyneet maalaisyhteiskunnassa, mutta tuskin osaisimme enää elää siellä. Suurkaupungissa taas ei opi toimimaan ennen kuin on elänyt siellä.
IT voisi olla ihmisteknologiaa tai interkatiivista teknologiaa. Mihin IT viedään?
Esko Kilpi kysyi, onko olemassa ympäristöä, joka ei olisi oppimisympäristö, ympäristöä, johon ei sisältyisi oppimisen mahdollisuutta. Teollisen yhteiskunnan prosesseihin ei saanut sekaantua eikä tehdä niihin muutoksia, mutta nyt pitäisi jättää taakse teollisen ajan ihanteet ja nähdä työ luovana prosessina, informaation rakentamisena, sosiaalisena, toisiaan tarvitsevien ihmisten vuorovaikutuksena. Entistä ihmiskeskeisempi maailma on tulossa osaksi todellisuuttamme ja pääsemme lähemmäksi yksilön omaa historiaa, tarinaa.
Oppimistarinat ovat erilaisia. Kuka olisi minun edelläni tarinassa, jota elän? Twitterin asymmetrisen seuraamisen prosessi on tärkein oppimisprosessi. Miten valitsen, ketä seuraan?
Ketkä ovat toisiaan tarvitsevia ihmisiä? Eivät välttämättä ne, jotka ovat fyysisesti toistensa lähellä. Miten löydetään globaalisti omaa tarinaa eteenpäin vievät ryhmät? Mitä verkko ja verkot meille mahdollistavat ja miten ne toimivat oppimisen moottorina? Verkostoista pois jäävät ihmiset jäävät pois oppimisprosesseista. Oppiminen ei ole työstä erillinen asia, se on tapa suhtautua elämään.
Teollisessa ajassa painottuivat työroolit. Luovassa työssä tämä olisi mahdotonta, koska työn tekeminen on oppimisen tärkein moottori. Työ nähdään tehtävinä, jotka voidaan hajauttaa verkossa. Oppiminen on niiden tehtävien tekemistä, jotka vievät minun uniikkia tarinaani eteenpäin yhdessä muiden ihmisten kanssa.
Learning cafe ja yhteenveto
Työstimme learning cafen kolmella kierroksella kahdeksassa pöydässä yhdessä esiintyjien heittämiä haasteita. Kokoavassa yhteenvedossa Jaana Holvikivi nosti pöytäkeskustelustaan esiin monikulttuuurisuuden, yhteisöllisyyden, ryhmätyön ja tiimiytymisen, jossa myös opettaja oppii. Maahanmuuttajat ovat motivoituneita oppimaan, mutta meidän pitäisi yhdessä monipuolistaa kuvaa siitä, mitä korkeakouluista valmistuvan pitäisi oppia ja osata.
Teemu Leinonen toi omasta pöydstään esiin aiemmin hankitun osaamisen, CV:t ja osaamisrekisterit, joissa voisi mainita vaikka onko ollut mukana assembly-joukkueessa.
Ville Venäläisen pöydässä nousivat esiin metataidot, tunneäly, tunteiden kohtaaminen, usko omiin kykyihin oppia ja kasvaa, työryhmälähtöisyys, projektilähtöinen työskentely, it välineenä sekä yhteistuottaminen ja yhteistoiminta.
Esko Kilven pöytäkeskustelussa ihmeteltiin, onko koululla tulevaisuutta. Ihmisiä ei pitäisi valmistaa työelämään vaan uudenaiseen vastuunottoon. Onko meillä Teemu Leinosen kuvaamaa länsimaista sivistystä vai olemmeko kriisiissä, emmekä näe valoa pimeästä tunnelista?
Tero Toivasen pöydässä oli pohdittu ekaluokkalaista lasta, joka innostuneena on aloittanut koulutaipaleensa, mutta itkee tehdessään läksyjä ja kysyy, miksi koulussa ei voi olla kivaa. Miten motivaatio tapetaan ensimmäisen kouluvuoden aikana? Monet koulut ovat päivähoitopaikkoja ja oppiminen on jaettu merkityksettömiin oppiaineisiin. Työn ja koulun raja-aidat on rikottava ja annettava ihmisten oppia eri tavoilla.
Teemu Arinan pöydässä puhuttiin pilvioppimisesta, avoimuudesta, läpinäkyvyydestä, itseohjautuvuudesta ja ennaltamääräämättömyydestä? Kuka antaa leiman paperiin, joka kertoo osaamasi asiat? Yksilö saattaa etsiä täysin uniikin alueen, josta hän voi löytää töitä tulevaisuudessa.
Anne Ronkaan pöydässä keskusteltiin resursseita, työstä, perheestä ja harrastuksista. Miten oppijat voivat olla voimavara toisilleen? Työelämän pahoinvoinnissa, kun työpaikan ihmissuhteet eivät toimi, jätetään hyödyntämättä paljon käytettävissä olevia resursseja. Mikä on palkkatyön tulevaisuus? Raha ei anna riittävästi motivaatiota nuorille.
Jyrki Kasvin pöydässä kysyttiin, missä ja miten opitaan tietoyhteiskunnan perustaitoja, digisosiaalisia taitoja. Pitäisikö niitä oppia jo päiväkodissa ja koulussa? Entä aikuishoivapalveluissa? Edistääkö perheen sisäinen sosiaalinen paine oppimista? Mistä saadaan sosiaalinen paine yhden hengen talouksiin? Onko pilviyliopisto uusi käännös elearningille?
Yleiskeskustelussa todettiin, että Tanskassa ei suosita kilpailua, koska halutaan, että lapset viihtyvät koulussa. Ongelmakeskeinen oppiminen edellyttäisi pienen kurssisilpun muuttamista suuriksi ja mielekkäämmiksi kokonaisuuksiksi. Nykyinen koulu ja oppiminen ovat menneen talven lumia, niiden sijaan pitäisi löytää jotain, jota voitaisiin uudistaa. Suomalainen koulu pitäisi avata kaikille iästä riippumatta. Opintosuunnitelmassa joku on määritellyt, mitä pitää osata. Asiat pitäisi kuitenkin uskaltaa tehdä eri tavoin, vaikka kollegat odottaisivatkin erilaisen epäonnistumista.
Mihin oppimisen ilo katoaa? Kouluarkkitehtuuri, ryhmäkoot ja kalustuksen sijoittelu vaikuttaa oppimiseeen. Suositaanko teollisuusparadigmaa standardipolkuineen ja valmistumisaikoineen vai monialaista tutkintoa? Eikö pitäisi hyväksyä, että joku etsii itseään ja yhdistää useita tutkimusaloja ja löytää uusia kysymyksiä ja jopa vastauksia niihin?
Applen menestystarina lähtee musiikista eikä kalenterista; kaikkialla on musiikkia mutta kaikilla ei ole kalenteria. Kaadetaan koulun ja työelämän raja-aita ja nostetaan osaamisperustainen opintosuunnitelma tietoperustaisen sijaan.

Kohtuullinen muutos

muutos: kauniita
tasankoja, aikaa ja
epävarmuutta

oman sydämen
ääni hypähtää, johtaa
tienhaarassa

Downshifting, elämän kohtuullistaminen, oli aiheena ICT Ladies -verkoston jäsenillassa Talentum Median tiloissa 27.10.2011.
Antti Oksanen toivotti meidät tervetulleiksi Talentumin tiloihin ja kertoi Tietoviikosta, joka kohta täyttää 35 vuotta. Lehti ilmestyy edelleen paperimuodossa, mutta verkkolehti laajenee jatkuvasti.
Muistin: Tietoviikko oli syy liittyä Hetkyyn vuonna 1984. Lehti kiersi silloisella työpaikallani Helsingin yliopiston laskentakeskuksessa, mutta oli kohtalaisen vanha ehtiessään pöydälleni. Hetkyn jäsenenä sain lukea lehden tuoreena.
Leena Kojonen kertoi elämänmuutoksestaan käyntikortti muistilappuna. Kauppatieteen maisterin gradu käsitteli tietokoneavusteista kieltenopetusta, ura kiiti Kasanen Koulutusyhtiöistä muutoshallinnan konsultiksi Accentureen. Sapattivuonna 2000-luvun alussa hän kierteli maailmaa, tapasi ihmisiä, joilla oli enemmän aikaa ja vähemmän rahaa kuin hänelle itselllään. Hän pysähtyi miettimään: Mitä vielä tekisi urallaan, elämällään? Voisiko keventää? Olisiko muutos mahdollista?
Hän opiskeli lisää, sielunhoitoa, psykologiaa, työnohjausta ja musiikkiterapiaa, hyppäsi kuiluun, jossa oli kauniita tasankoja ja ihmisiä, joiden kanssa oli kiva elää epävarmuudessa. Viulunsoitto ja kuorolaulu jatkuivat ja Valmennustalo Viritys syntyi. Yrittämisen taloudellinen epävarmuus toi rinnalle puolipäiväisen it-konsultoinnin.
Mikä muuttui? Taloudellinen turvallisuus heikkeni, mutta vapausasteet lisääntyivät, työpäivät ovat tiiviit, eivät veny iltaan eivätkä viikonloppuun, lomaa on paljon. Muutoksen jälkeen kaipaa eniten työyhteisöä ja tarpeellisuuden tunnetta.
Marjaana Will-Vidlund hehkutti ikuista oppimista ja kielitaitoa, erityisesti ranskan kieltä, jota jatkuvasti haluaisi oppia lisää. Yrityksen nimi Casa d’Angelique tulee ranskan opettajan Marjaanalle antamasta nimestä.
Intuitio ja henkisyys, oman sydämen ääni, ovat johtaneet Marjaana Will-Vidlundia elämän risteyskohdissa useaan kertaan hyppäämään tyhjän päälle uusiin mahdollisuuksiin. Myyntipäällikkönä ja konsultointiprojektien vetäjänä monia yrityksiä ostaneessa Tiedossa hän oli mukana integroinneissa ja analysoinneissa.
Uran noustessa sisäinen tyhjyys kasvoi; koko ajan tuntui, että oli tekemässä vääriä asioita. Toiminnan virtaviivaistaminen ja tehostaminen toi esiin raadollisia asioita, jotka eivät enää olleet oman arvomaailman mukaisia. Yrityskaupat 2000-luvun puolivälissä muuttivat ilmapiiriä ja kypsyttivät uuteen hyppyyn, joka käynnistyi vuorotteluvapaalla vuonna 2008.
Oma yritys Casa d’Angelique Porvoossa valmentaa yksittäisiä ihmisiä ja ryhmiä ja järjestää tähän liittyviä matkoja Ranskaan ja Brasiliaan. Kirjassa Kauneuden Tie, Matka näkymättömään maailmaan on kuvia näiltä matkoilta. Osaamista ei tarvitse markkinoida, verkostot ja viidakkorumpu toimivat.
Marjaana Will-Vidlund on hidastanut vauhtia, tekee työtä vain itselleen ja pitää vapaapäiviä keskellä viikkoa. Hän kokee, että luovuus on astunut uudella tavalla hänen elämäänsä.
Jokainen voisi laatia itselleen projektisuunnitelman. Mitä haluaa elämältä? Mistä nauttii? Mikä tuo iloa? Tavoitteeseen voi edetä pienin askelin. Muutoksenhallintaan on hyvä panostaa: ympäristö, kaverit ja sukulaiset saattavat vastustaa muutosta. Kun itse tietää tavoitteensa ja suunnan, ei tarvitse selitellä niitä muille. Muutokseen tarvitaan rohkeutta, meillä itsellämme on kaikki avaimet käsissämme.
Keskustelussa pohdittiin, onko naisten downshiftaaminen korvapuusti tasa-arvolle. Muistan 1960-70-luvun taitteesta, jolloin tasa-arvokeskustelu lainehti kuumana, tarinan naisesta, jonka osaamiseen hänen esimiehensä uskoi. Naiseen panostettiin, häntä koulutettiin ja hän sai yhä vaativampia tehtäviä. Eräänä päivänä hän ilmoitti odottavansa lasta ja jäävänsä kotiäidiksi.
Jyrki Kirjalainen lähti koodaus- ja testaushommista tekemään taidetta, kiertämään sissimeiningillä esittelemässä taidettaan kaikkialla, minne autolla pääsi. Hän päätti keskittää energiansa siihen, mitä halusi tehdä, missä oli hyvä jo lapsena.
Taidekaupat eivät kuitenkaan kannattaneet, joten hän perusti osa-aikaisen service deskin, jossa kokee voivansa auttaa ihmisiä. Entisessä työpaikassa hän ei nähnyt, kuka hyötyi hänen tekemisistään. Hänet kuitenkin kutsuttiin takaisin, ensin kerran, sitten uudestaan. Hän palasi, mutta saneli itse ehtonsa. Nyt hän tekee kolmesta neljään päivää töitä kahdessa työpaikassa ja jättää aikaa taiteelleen.
Taiteen tekeminen on yksinäistä, sen myötä oppi arvostamaan työyhteisöä. Työpaikka ja säännöllisyys on hyvä juttu. Enää urakehitys ei ole kiinnostava vaan se, että on töissä, saa käyttää osaamistaan ja työyhteisössä on rento tunnelma.
Henkisen kodin, oman itsen löytämiseksi voi joutua matkustamaan paljon -huomatakseen, että koti on lähellä, ehkä ihmisen sisällä. Ajatukset pitäisi suunnata myönteiseen, ei kielteiseen.