Kaustinen juhlii

Kaustinen juhlii
viisikymmentä vuotta
musiikki kantaa

juhlakulkue
mestaripelimannit
pikku näppärit

yksinlaulua
vailla säestystä – vai
kuorolaulua?

säkkipillillä
Trad.Attack! tuo rockia
Kaustisen yöhön

Juhlakulkue lippuineen saapuu Keskipohjanmaa-areenalle

Kaustisen kansanmusiikkifestivaali täytti 50 vuotta 10.–16.7.2017. Niinpä juhla-alueelle oli vapaa pääsy ensimmäisenä päivänä, jolloin nähtiin myös perinteinen festivaalin lopettava juhlakulkue. Perhemajoituksemme emäntä suosittelikin värikkään juhlakulkueen seuraamista Kaustisen Osuusmeijerin pihasta, mutta tyydytimme ensin fyysisen nälkämme festivaaliravintolassa ja seurasimme sitten Menevien Mimmien ja Kaustisen torviseitsikon esityksiä Setori-lavalla. Siirryimme sitten Keskipohjanmaa-areenalle, jonne monisatapäinen värikäs juhlakulkue päätyi lippuja heilutellen. Jatka lukemista ”Kaustinen juhlii”

Tietokirjoja, somea ja politiikkaa

vuoropuhelu
avoimesti somessa
muuttaa maailmaa

ihminen etsii:
totuus, yhteisö, armo
salaisuus, ihme

löydätkö vielä
kuolleet sielut somesta
yhdistyksistä?

Tietokirja.fi-tapahtuma tarjosi taas monipuolista antia Tieteiden talolla 26.–27.8.2015.
Avajaiset
Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen muistutti, että Suomessa yli 80 % julkaistuista kirjoista on tietokirjoja ja uutiset katsotuin televisio-ohjelma. Tietoa ei ole tarkoitettu vain asiantuntijoille, joten tarvitsemme tietokirjoja ja vuoropuhelua avoimen kansalaisyhteiskunnan eri kanavilla.
Digitalisaatio tarjoaa uusia tapoja opettaa ja oppia ja opettajankoulutusta pitää uudistaa sen mukaisesti. Kirjastot vahvistavat suomalaista sivistystä ja osaamista laadukkaalla kotimaisella oppimateriaalilla, jonka pohjana pitäisi entistä enemmän käyttää avoimia tietovarantoja. Avoin keskustelu lisää ymmärrystä eri kulttuureista. Mitä vähemmän tiedämme, sitä enemmän annamme tilaa peloille ja ennakkoluuloille. Jatka lukemista ”Tietokirjoja, somea ja politiikkaa”

Helsinki laulaa Kalevalaa

Tarinankerronnan kieli,
runonlaulu, elää, muuttuu.
Arki on täynnä taidetta,
jota ihminen itse luo.

Kulttuuri vailla melua
laulaa tarinat omalla
äänellä, improvisoiden,
perinteestä ammentaen.

Helsinki, kalevalainen
kaupunki, monta patsasta
ja vakuutusyhtiöitä –
missä juhlavuoden tammi?

Helsingin yliopiston alumnit kokoontuivat 9.3.2015 kirjallisuuspiiriin tutustumaan Kalevalan lauluun ja kalevalaiseen Helsinkiin. Tilaisuuden vetäjä Kirsti Mäkinen toivotti tervetulleeksi kirjallisuuspiirin ensimmäiseen kokoontumiseen näin Kirjan, Kalevalan, Kantelettaren ja kalevalaisten naisten juhlavuonna. Kansanrunous on ollut nimenomaan laulettua runoutta. Larin Paraskeelta on kerätty yli 30 000 säettä, kolmasosa enemmän kuin koko Kalevalassa on säkeitä. Jatka lukemista ”Helsinki laulaa Kalevalaa”

Häitä ja jyrinää

Pyhä jyrinä
soi säkkipilleissä ja
setukaishäissä.

Viileää säätä
seurasi kunnon helle,
menimme varjoon.

Viron ja Latvian presidentit Kaivomäellä Viljandi Folkin avajaisissa 25.7.2013.
Viron ja Latvian presidentit Kaivomäellä Viljandi Folkin avajaisissa 25.7.2013.

Pyhä jyrinä (Püha müristus) oli teemana Viljannin 21. kansanmusiikkifestivaaleilla Viljandi Folkilla 25. – 28.7.2013. Presidentti Toomas Henrik Ilves on tuttu näky Folkilla, mutta nyt avajaisissa Kaivomäen kaivon kannella puhui myös Latvian presidentti Andris Bērziņš. Tuttuun tapaan Viljannin kaupunginjohtaja Loit Kivistik luovutti kaupungin avaimet festivaalin johtaja Ando Kivibergille Folkin ajaksi.
Setukaishäät 26. - 28.7.2013 Viljandi Folkilla.
Setukaishäät 26. – 28.7.2013 Viljandi Folkilla.

Jatka lukemista ”Häitä ja jyrinää”

Miesten laulua Viljannin helteessä

Miehet laulavat
Liinatsuraq ja Zetod
vanhaa ja uutta.

Helteestä varjoon.
Tuoppi täyttyy, tyhjenee –
shortsit hikoilee.

Miesten laulu oli teemana Viljannin 20. kansanmusiikkifestivaaleilla Viljandi Folkilla  26.-29.7.2012. Presidentti Toomas Henrik Ilves on tuttu näky Folkilla, mutta nyt avajaisissa Kaivomäellä puhuivat myös opetusministeri Jaak Aaviksoo  ja kulttuuriministeri Rein Lang. Tuttuun tapaan Viljannin kaupunginjohtaja Loit Kivistik  luovutti kaupungin avaimet festivaalin johtaja Ando Kivibergille Folkin ajaksi.
Folkin tarjonnasta poimimme setomaalaiset Liinatsuraq, Zetod ja Gjangstan, joka oli kutsunut mukaansa Ott Leplandin, Triskelen, joka oli tullut ulos kirkosta, georgialaisen Tbilisin, korsikalaisen L’Alban ja irlantilaisen The Begley’in. Vahvojen mieskuorojen rinnalla Strand…Rand yhtyeen Sofia Joonsin ruotsinkieliset ja Meelika Hainsoon vironkieliset laulut sekä Kristiina Ehinin vironkieliset tarinat helisivät virkistävän erilaisina.
Helle helli Folkia: lämpötila kohosi lähes neljäänkymmeneen asteeseen. Aiempina vuosina lavanedusta on hytkynyt Zetojen ja Gjangstan rytmeissä, mutta nyt ihmiset etsivät varjoa ja letkajenkka oli vaisua. Viileä Johanneksen kirkko sen sijaan houkutteli väkeä jokaiseen kirkkokonserttiin niin, että penkkirivien täytyttyä osa porukasta istui seinänvierillä, osa keskikäytävällä ja osa seisoi ovensuussa.
Reilun tunnin istuminen kirkon lattialla jalat kippurassa tuntui selässäni vielä seuraavana päivänä.
Folkin tarjonta oli supistunut: esiintymislavoja oli aiempaa vähemmän ja esitykset alkoivat kahden tunnin eikä tunnin välein. Perinteinen ruokakatu vallihaudan vieressä oli muutettu ruokapihaksi aitaamalla koko alue Johanneksen kirkkoa  ja Tegelastetupaa  myöten. Oliko mallia otettu Kaustisilta, missä ruokapaikat ovat festivaalialueella ja sisään pääsee vain porteilla mennen tullen tarkistettavilla päivä- tai iltalipuilla? Viljannissa sisään pääsi kello 14 asti ilmaiseksi ja sen jälkeen festivaali-, päivä- tai konserttilipulla.
Viljannissa konseptia pitänee hiukan kehittää: Johanneksen kirkon ilmaiset iltapäivämessut kansanmusiikkiesityksineen ja ehtoollisineen jäivät aidatun alueen sisään. Viimeisestä kirkkoherra ja esiintyjätkin myöhästyivät, kun kirkon viereinen portti suljettiin ja kirkkoon tulijat joutuivat kiertämään koko linnanpuiston.
Iltapäivämessuihin ei ollut tungosta, koska niitä ei ollut merkitty Folkin ohjelmaan. Torstaina kävimme kuuntelemassa Aleksander Sünterin perhettä, lauantaina Mari Tammaria soittimineen ja sunnuntai-iltana Silver Seppiä ja Kristiina Ehiniä.
Ehtoollinen Johanneksen kirkossa on elämys, jota yhdentoista Folkin jälkeen osaan jo odottaa. Lausuessaan ehtoollisen asetussanat kirkkoherra kääntyy kohti seurakuntaa, jolloin näemme leivän ja viinin siunaamisen emmekä vain kirkkoherran selkää. Ehtoolliselle kokoonnutaan seisomaan osallistujien mukaan laajenevaan puoliympyrään ja ehtoollisviini juodaan yhteismaljasta, kuten meilläkin ennen.
Kirkkoherra ja lääninrovasti Marko Tiitus kertoi lauantaina tarinan maanviljelijästä ja kauppamiehestä, jotka halusivat vaihtaa osia keskenään, kauppamies rauhalliseen teehetkeen omalla pihalla ja maanviljelijä päivittäisiin uusiin paikkoihin. Kauppamiehen kameli söi maanviljelijän meloonin, maanviljelijä suuttui ja heitti kivellä kamelia. Kauppamies suuttui, kun kameli kuoli ja heitti kivellä maanviljelijää. Maanviljelijän pojat vetivät kauppiaan oikeuteen isänsä kuolemasta ja kauppias tuomittiin teloitettavaksi. Viimeisenä tahtonaan hän pyysi kolme päivää aikaa hoitaa asioitaan. Häntä ei voitu päästää, ellei joku tulisi hänen tilalleen pantiksi. Harmaatukkainen mies tuli ja kauppias lähti. Kolmen päivän kuluttua kauppiasta ei kuulunut takaisin. Kun teloitusta käynnistettiin, taivaanrannalla näkyi pölypilvi. Odotettiin, ja kauppias palasi, pyysi anteeksi myöhästymistään.
Tuomari kysyi, mitä kauppias oli kolme päivää tehnyt. Hän kertoi uskoneensa perheensä luotettavalle ystävälleen ja käyneensä silittämässä nukkuvan poikansa poskea. Tuomari kysyi, miksi harmaatukkainen mies oli vaihtanut osaa kauppiaan kanssa. Mies ketoi, että hänen mielestään kauppias vaikutti luotettavalta, ja jos tämä ei olisi palannut, niin sellaisessa maailmassa mies ei olisi halunnut elää.
Tuomari päätti, että nyt ei teloiteta ketään vaan pidetään suuret juhlat.
Sunnuntai-iltana Marko Tiitus kertoi miehestä, joka meni elokuvateatteriin. Elokuva kertoi miehen omasta elämästä juuri sellaisena kuin hän on sitä elänyt. Hän meni toiseen saliin, ja sielläkin esitettiin elokuva hänen elämästään, mutta nyt kaikki näyttikin erilaiselta, väärältä, valheelliselta, eihän se noin mennyt. Toisen elokuvan kertoja ei ollutkaan mies itse vaan hänen äitinsä. Hän meni seuraavaan saliin, ja sielläkin näytettiin elokuva hänen elämästään, mutta taas vääränlaisena. Kertojana oli hänen rakastettunsa. Näin hän näki elämänsä eri kertojien näkökulmista, isänsä ja lastensa, ja palasi lopuksi hämmentyneenä ensimmäiseen saliin, jossa itse kertoi elämästään.
Jokainen meistä tuo oman näkökulmansa jokaiseen tarinaan, runoon ja musiikkiin. Yhdessä kokemuksemme monipuolistuu ja syvenee, soi uusin värein.

Viljandi sykkii

lähestyn rantaa
Viljandijärvi siintää
kutsuu syliinsä

elo on kaunis
elämä kutoo aikaa
aamusta iltaan

Rytmi ja syke olivat teemana Viljannin kansanmusiikkifestivaaleilla eli Viljandi Folkilla  28.-31.7.2011. Avajaisissa jokainen puhuja presidenttiä myöten hakkasi naulan yhteisen lautaan juontajan Silver Seppin kanssa ja vasaraniskut kuuluivat kauas Linnavuoren Kaivomäen keskiaikaisen ritarilinnan raunioilta. Avajaisten päätteeksi kulkue johdatti yleisön vallihaudan yli Kirsimäelle, jossa Eesti Etno -konsertti  oli alkamassa.
Folkin runsas ohjelma neljä päivää kahdeksalla lavalla ja työpajoissa yhdestätoista aamulla neljään asti aamuyöstä tarjosi monipuolisia elämyksiä. Vallihautaan oli pystytetty paitsi tanssityöpaja myös lapsille pomppulinna korkealle kohoavine keinuineen ja valtava pallo, jonka sisälle päästettiin kaksi lasta kerrallaan vierittämään palloa pitkin vallihautaa. Pienimmät lapset saivat kiipeillä ruokakujan kojujen luona jättiläisen kanteleessa.
Kansanmusiikkiaitan suuressa salissa Vetelkõndijad eli vedessäkulkijat  Sofia Joons  ja Kristiina Ehin loihtivat Vormsin saaren vanhat valokuvat kertomaan, miten hiiu kannel  yritettiin kansallispukujen kanssa polttamalla hävittää, mutta pelastui ja palasi tulkitsemaan kansan tuntoja. Esityksen jälkeen näin kyyneliä monilla poskilla.
Folkin avajaisista jäi erityisesti mieleen iranilainen yhtye Shanbehzadeh, joka tarjosi uskomatonta rytmiä ja sykettä. Soittaja tanssi ja hyppi säkkipillinsä kanssa ja villitsi yleisön laulamaan ja tanssimaan.
Jaani kirikussa eli Johanneksen kirkossa, keskiaikaisessa fransiskaanien luostarikirkossa, kävimme paitsi kuuntelemassa Heinavankeria myös päivittäisissä aamumessuissa, jotka tänä vuonna alkoivat Folkin rytmin mukaisesti vasta puoliltapäivin aiempien vuosien kello kymmenen aamumessujen sijaan. Kansanmusiikkiesitykset korvasivat saarnan; perjantaina esiintyivät Kristiina Ehin ja Silver Sepp  ja lauantaina Triskele.
Esiintyjät osallistuivat myös ehtoolliselle, joka elämyksenä poikkeaa suomalaisen luterilaisen kirkon ehtoollisesta. Viljannin Johanneksen kirkossa kirkkoherra asettaa ehtoollisen alttarin takana kääntyneenä kohti seurakuntaa, ehtoolliselle kokoonnutaan seisomaan osallistujien määrän mukaan laajenevaan puoliympyrään, ehtoollisviini juodaan yhteismaljasta – kuten meilläkin ennen. Viini on paikallista marjaviiniä, huomattavasti parempaa kuin Haapsalun tuomiokirkossa, jossa viime pääsiäisenä palelimme, vaikka aurinko lämmitti kirkon pihalla.
Triskele esitti aamumessussa vanhan runon Kristuksen elämästä, ilmeisesti kokonaan, vaikka kirkkoherra ja lääninrovasti Marko Tiitus johdatti meidät kuuntelemaan vain otteita kyseisestä runosta. Esityksen jälkeen hän totesi, että virolaiseen mielenlaatuun Triskelen tapa kertoa tarinaa sopii paremmin kuin vieraiden maanosien tarinankerronta.
Festivaalin esitykset kokoavassa sunnuntain kavalkaadissa Ando ja ystävät, jonka festivaalin johtaja Ando Kiviberg juontaa ja johon hän valitsee esiintyjät, kuulimme paitsi otteita Kristiina Ehinin tarinankerronnasta myös Jan Blaken kertomuksen naisesta, joka miehensä käskystä muutti itsensä gepardiksi pyydystääkseen villieläimen ja valmistaakseen siitä aterian, mutta pelästytti karjunnallaan miehen niin, että tämä kiipesi puuhun vapisemaan eikä tullut alas, ennen kuin ihmishahmoon palannut vaimo ryhtyi imettämään lastaan.
Zetod antoivat parastaan Kirsimäellä, taas kerran, ja lavan edus tanssi. Zetod tulevat Kaakkois-Viron Setomaalta ja laulavat omalla murteellaan uudelleen sovitettuja perinteisiä kansanlauluja, erityisesti ketjulauluja sekä niiden pohjalta luomaansa uutta musiikkia. Zetojen voimahahmon Jalmar Vabarnan esiäiti Anne Vabarna on aikoinaan laulanut setokaisten Peko-eepoksen. Nuorukaiset varttuvat miehiksi, aiemmin Zetod lauloivat ”elu on ilus ja elu on alus, ilus poiss on elu alus” (elämä on kaunis ja elämä on alussa, kaunis poika on elämänsä alussa), nyt ”on raske olla ilus mees” (on vaikea olla kaunis mies).
Viljandi Folkin jokavuotiseen kokemukseen kuuluvat musiikin ja esiintymistilojen lisäksi Inkerikoti, Viljandi kohvik, Tegelaste tupa, Trepimäki ja Viljandijärvi.